PELKO JA RAKKAUS 2012

3. – 4.9.2012  Huoltopäivä, TOP-SECRET HOME BASE

Jaahas!!! Se rupeis oleen niitä aikoja, kun ohjelmatoimistossa suunnitteilla ollut Pelko ja Rakkaus 2012 konserttitalokiertue alkaa olemaan huulilla. Enää ei voida katsella papereilla pelkästään tulevia kuvioita, vaan on otettava härkää sarvista ja laatikoita kahvoista. On alettava hommiin.

Siispä tekniikan ukot kasaan ja huoltohommiin. Niin… ja nainen. Kiertueen tekninen henkilökunta kun on vahvistunut myös eräällä kauniimman sukupuolen edustajalla. Samainen leidi muuten hoiteli viimesyksyisen Kiitos ja Kunnia – 30 Vuotta Likaisia Legendoja -kiertueen video-ohjauksen sinne screeneille. Sellainen rastaletti Kallion gimma.

Nyt tehtäisiin hieman taiteellisemmalla otteella töitä. Screenit tulevat kyllä roikkumaan tälläkin kiertueella, mutta niiden tarkoitus on olla merkittävänä osana kokonaisuutta. Kiertueen visuaalisessa ilmeessä on nyt näytillä paljon kaikenlaista. Eli ei pelkkää livekuvaa tällä kertaa tarjoilla.

Tulevan kiertueen visuaalisesta ilmeestä vastaavat valosuunnittelija ja video-ohjaaja kasasivat työpisteen hallin lattialle. Ja tietysti ihan keskelle kolmen hehtaarin hallia. Alkoivat alustavasta biisilistasta kappale kerrallaan rakentamaan tulevaa kiertuetta. Minkälainen kappale ja miltäköhän tämä voisi näyttää.

Valopuolen kolmas hemmo otti valopiuhat esiin, tarkisti ne ja pakkasi ehjät takasin. Ne joissa jotain vikaa oli, saivat tuta kuuman kolvin kosketuksen, kunnes signaali kulki moitteettomasti lävitse. Lamput putsattiin samalla niihin kertyneistä pölyistä.

Äänipuolen hemmot kaivoivat tiskinsä esiin ja alkoivat naputella tulevia kanavia tiskeihin. Niin ja erilaisten kolinoiden ja pörinöiden syyt etsittiin kaiuttimista, samalla kun ulkopuolta hieman siistittiin. Ja kyllä niihinkin hieman uutta ilmettä haettiin.

Ahkeroitiin siinä muutama tunti huoltohommia ja sitten olikin aika palaveerata lopullisesti kiertueen tulemiset ja menemiset, majapaikat ja muonitukset. Istuttiin alas pöydän ääreen ja valittiin oikein sihteeri. Kirjattiin kaikki huomiot tulevan kiertueen osalta ja muodostettiin niistä muistio. Sähköpostit sitten ohjelmatoimistoon ja Kondelle, jonka tulisi katsomaan peräämme ja hoitaisi kaiken muun paitsi miksauksen, valot, monitorit ja kuvahommat.

Tehtiin samalla vielä lopulliset laskelmat siitä että mitä tarvitaan ja kuinka paljon. DMX- ja XLR-piuhat, viuhkat ja haut, kaapelit ja komerot muuttuivat tarvikeluetteloiksi. Sitten olikin aika hieman oikaista ja lepuutta raajoja.

Huomenna katsotaan vielä loput hommat kasaan. Onneksi on vielä päivä aikaa kokeilla ja kolvata.

Kun kaikki oli huollettuna, hajaannuttiin vielä pariksi viikoksi keräilemään voimia ja tarvikkeita. Samalla annettiin ajatusten virrata. Suunnitelmat saivat vielä pyöriä jossain alitajunnan syövereissä ja muodostua toteuttamiskelpoisiksi ideoiksi. Suuriin muutoksiin ei enää ollut aikaa. Lähtölaskenta oli alkanut. Pelko ja rakkaus 2012 kiertueen alkuun 31 päivää.

   

26. – 28.9. TREENIT, Tampereen Golfhalli, Tampere

26.9.

Huoltopäivän jälkeen onkin maassamme liikkunut vinhaan tahtiin, niin sähköpostit kuin puhelinliikenteen bitit. Kaikki on pitänyt tarkistaa ja varmistaa ja vielä tehdä varmistuksen varmistus. Sopimukset on tehty ja paikat varattu jo aiemmin. Nyt ei enää ole perääntymisen mahdollisuutta.

Ja parina viime päivänä ovat sitten maanteillä pyörineet myös kumipyörät. Tarvittavat tavarat ovat vaeltaneet kohti Tamperetta. Nyt alkaa nimittäin olemaan niin huulilla syksyn konserttisalikiertue. On aika kenraaliharjoitusten.

Kolme päivää käytetään siihen, mihin saksalainen Rammstein käytti neljä kuukautta. Heillä nyt tosin on hieman isommalla hommat ja kun niitä pommeja on niin paljon. Siellä pitää popparin tietää missä saa missäkin vaiheessa seistä. Muuten tulee paukku peppuun. Ja se pamaus tapahtuu housujen ulkopuolella.

Mutta nyt kaikki olimme yhdessä koossa taas. Viime syksyn Kiitos ja kunnia – 30 Vuotta Likaisia Legendoja -kiertueen harjoituksista tuttu Green Golf Areena toimii harjoituspaikkana.

Tosin nyt nimi on Tampereen Golfhalli. Mitäpä siitä. Niin ne nimet vaihtelee tutuissakin paikoissa. Tekniikka valui paikalle sovittuun aikaan ja oli aika aloittaa askareet. Ei muuta kuin hallista sivuovi auki ja kuorma-auto tyhjäksi. Tekniikan kokonaisvahvuus tälle kiertueelle tulee nyt sitten olemaan seitsemän henkeä.

Äänisuunnittelun hoitaa ja miksaajana ääninäytteensä antaa nyt rookie-konserttisalikiertueelle lähtevä Henkka. Tosin onhan Henkalla nyt noita keikkoja aina Japania ja Kiinaa  myöten takana, joten ihan noviisi hän ei puikoissa ole. Monitoreissa jatkaa itse roudarien patriarkka Timo. Ja kolmantena äänipuolen hemmona on backlinerina Aleksi. Viime kesän löytöjä. Lordin ja CMX:n kanssa kiertänyt kitarateknikko. Bloodpitissä itsekin bassolla taitellut tämä kitarahemmo. Ja varsin peloton, kun Lordin kanssa on uskaltanut kiertää. Ei pelkää poika siis hirviöitä.

Visuaalisesta ilmeestä vastaa valomies Aki. Nyt lamppuja tulee olemaan ennätyksellinen määrä näihin konserttisaleihin. Tokihan lamppumäärässä viimesyksyinen Kiitos ja Kunnia kiertue oli niin massiivinen, ettei sitä ihan heti tulla ylittämään.

Hippotizer-operaattorina toimii stadingimma Mia. Sieltä tulee sitten kaikenlaista animaatiota ja kuvaa screeneille keikan aikana. Ja Mian vasempana kätenä Robocam-operaattorina Pete. Niin ja sitten himmenninmiehenä ja apubacklinerina Teme. Tällä porukalla pyöritetään teknisesti läpi tämä sirkus.

Paikalle hurautti myös Konde. Kiertumanagerina ja yleisseppänä tulee toimimaan Juvan mies. Pisti ensi töikseen oikein kunnon kahvit tulille ja tuli sitte kättelemään porukan. Tästä on hyvä alkaa.

Kupletin juoni on tänään nimittäin sellainen, että kaikki rakennetaan valmiiksi ja huomenna treenataan. Rakentaminen aloitetaan tänään siis käytännössä nollasta. Se mitä huoltopäivänä saatiin aikaiseksi toimii hyvänä pohjana. Nyt oli kuitenkin aika rakentaa piuhoitukset ja laitteistot valmiiksi.

Kovin pitkäksi päivä venyikin, ennekuin tuli aika sammuttaa valot. Kaikki oli kuitenkin valmiina. Takalinja oli saatu ylös ja siihen screenit, valot ja maskausrätit kiinni. Lavanpinta oli valmiina ja PA-systeemi. Ääniä oli päästy kokeilemaan, ja soittajat olivat tuoneet soittimiaan paikan päälle. Niitä oli ehditty hämmästelemään ja paikoilleen laittamaan. Samalla oli poppareille tehty luurikuunteluun soundcheck.

Valot olivat kytkyssä ja ohjelmointi käynnissä. Kaikki oli siis hyvällä mallilla. Jalat pahukset meinasivat olla vain kovin kipeänä päivän seisoskelusta asvalttialustalla ja laatikoiden välillä edestakaisin käppäilystä.

Vatsassa hölskyi arviolta 1,5 litraa Konden keittämää, aivan loistavaa kahvia. Ja kahvillahan on valitettavana sivuoireena piristäminen. Tuosta piristävästä vaikutuksesta huolimatta pakko oli paneutua maaten heti kotiin päästyään. Huomenna harjoitusrulijanssi jatkuisi läpimenoharjoituksina. Eräänlaiseksi väkisinmakaamiseksi meni alkuyö siis. Joskus loppuyöstä ajatukset viimein peittyivät unen harsoon.

Pelko ja Rakkaus -kiertueen alkuun 7 päivää.

27.9.

Aamulla puoli kymmeneltä (Kyllä… kymmenen on jo aikainen aamu musiikkityöläisille) kokoonnuttiin taasen pelipaikalle. Kaikki oli valmiina, joten kun kaikki olivat yhes koos ja kuulumiset oli vaihdettu Cafe Konden kuuluisan mokan ääressä, oli aika aloittaa päivän askareet.

Ensi lavalle marssitettiin taustalaulajat. Heille piti tehdä myös luurikuuntelucheck. Kun mimmit olivat saaneet korviinsa haluamansa äänet oikeassa balanssissa, aloitettiin varsinainen harjoittelu. Tälle kiertueelle taustalaulajiksi lähtevät Leidi Yö Miina Mikkosen lisäksi Annika Eklund ja Riikka Lehtonen. Pääsääntöisesti mennään kahdella taustalaulajalla, mutta ovatpa kaikki kolmekin joskus lavalla yhtäaikaisesti. Riikka ja Annika vuorottelevat.

Bändin väki kävi kappale kappaleelta kaikki biisit vielä kerran lävitse. Mikko ja Olli olivat valinneet jo hyvissä ajoin kappaleista listan joita kiertueella esitettäisiin. Kukin soittajista oli katsonut kappaleita valmiiksi kesän kuluessa. Bändi oli jo pariin kertaan käynyt treenikämpällä biisejä parin päivän jaksoissa läpi. Tällä kiertueella kappalaisiin otetaan sellainen akustisempi kosketus, joten sovituksia ja soitto-otetta on jouduttu hiomaan enemmän kuin normaalisti.

Nyt oli kyseessä kenraaliharjoitukset. Nyt kaikki osaset kootaan yhteen ja päästään näkemään minkälainen soppa näistä aineksista syntyy. Kaikki olivat paikalla joten ei muuta kuin härkää sarvista, hommia riitti.

Tekniikan väki puuhaili omia hommiaan ja antoivat kyllä välillä palautetta myös bändille. Ja bändi tekniikalle. Suunnitelmissa olleet valaistus- ja videoideat kokeiltiin samalla. Tehtiinpä paikan päällä viimeisiä silauksia vielä eräisiin videopresentaatioihin.

Välillä haukattiin hieman evästä ja taas jatkettiin. Kun kaikki biisit oli käyty lävitse ja ohjelmisto oli saatu kellotettua lävitse istuttiin porukalla alas ja vedettiin harjoitusten saldo yhteen. Vielä hakusessa olleet kappaleet harjoiteltiin lävitse, sitten olikin pitkäksi venynyt päivä takana.

Hyvältä näytti kokonaisuus. Päivä oli sujunut kuitenkin vielä sen verran hyvään tahtiin, että päätettiin purkaa laitteistot valmiiksi. Tavarat paikoilleen laatikoihin ja laatikot kuorma-autoon. Huomenna kun ei enää harjoiteltaisi. Kaikki olisi nyt valmiina. Ainakin melkein.

Joitain yksittäisiä tavaroita pitää vielä noutaa ja sitten olisi aika aloittaa varsinainen touhuaminen.

Pelko ja Rakkaus -kiertueen alkuun 6 päivää.

28.9.

Vapautunut treenien purkupäivä olikin sitten hyvä käyttää treenipaikan siivoamiseen ja puuttuvien tavaroiden hankkimiseen. Viisi päivää on vielä aikaa, ennen kuin karavaani aloittaa kulkemisensa.

Viimeisetkin hankinnat tulee olla suoritettuna ja kaikki valmiina. Rovaniemellä on turha kysyä, että missä se on mistä harjoituksissa puhuttiin. Rovaniemeltä kaikkia puutteita ei välttämättä pystytä hankkimaan.

Taas kerran kävi tuttu ovi Ultimakella. Ja muutaman musiikkiliikkeen ovi. Ohjelmatoimistolla piti käydä myös ja… kertyihän noita paikkoja. Tämä päivä  meni siis asioiden ajelemiseen.

Pelko ja Rakkaus -kiertueen alkuun 5 päivää.

3.10. Matkapäivä

Jipii!!!

”On vihdoin tullut aika!

Lähteä eteenpäin,

pian entinen ei paina,

Sen jätän tänne näin”

(Timo Rautiainen)

Rautiaisen Timon ensimmäiseltä soololevyltä Sarvivuori löytyvän kappaleen Eteenpäin tahdissa marssittiin kohden bussia. Bussi seisokin jo Telakalla parkissa. Viimeinkin kiertue oli alkamassa. Oli aika suunnata ensimmäiselle keikkapaikalle. Nokka kohti Rovaniemeä. 

Kun kyseessä on konserttisaleissa tapahtuva keikka ja aikainen aloitus, joudutaan keikkapaikkakunnallekin suuntaamaan aikaisin. Vielä kun kyseessä on kiertueen  avauskonsertti, täytyy varata vielä hieman lisäaikaa, jotta kaikki varmasti saadaan ajoissa kasaan ja satavarmasti toimimaan.

Paikanpäälle Rovaniemen Korundiin oli sovittu mentäväksi klo 9, jotta kaikki saadaan varmasti ensi-illassa toimimaan. Tämä tarkoitti taas sitä, että oli järkevämpää lähteä päivää aikaisemmin liikenteeseen ja nukkua Rovaniemellä kunnon yöunet, kuin matkustaa yön yli ja aloittaa konsertin kasaaminen niin kutsutuilla samoilla silmillä.

Matka sujuikin ilman ihmeellisiä koukeroita. Perinteisesti Pihtiputaalla poikettiin hieman haukkaamaan evästä paikassa, joka mainostaa, että heillä on nelostien paras seisovapöytä. Ja hyvä se onkin. Ei se pöytä, vaan sen pöydän antimet.

Jos nyt satutte sillä suunnalla liikkumaan ja muukin murkina kiinnostaa kuin hampurilaisateriat suolenmutkan huutaessa evästä, niin hieman jarrua ja vilkku vasemmalle ennen Pihtipudasta. Suosittelemme.

Matka muuten kulutettiin pohtiessa tulevaa syksyä ja sen kuvioita. Tekniikan miehistö mietti parhaita tapoja toimia, että keikat saadaan luontevasti tehtyä ja vedettyä lävitse. Popparit harjoittelivat ja kertasivat kappaleiden sovituksia. Varsinkin taustalaulajat joutuivat paneutumaan uusiin nuotituksiin. Heidän osuudet kun olivat melkeinpä kaikki sovitettu uudelleen.

Tuttujen ja turvallisten maisemin läpi kulki reittimme. Ei oltu ensimmäistä kertaa popparia kyydissä tällä baanalla. Maisema vilisti ja hämäläiset korpimaisemat vaihtuivat ensin Keski-Suomen kumpuileviin maastoihin. Keski-Suomesta laskeuduttiin alavalle Pohjanmaalle, josta matkasimme Kemijoen varren laaksojen,  vaarojen ja tunturimuodostelmien lävitse kohden Rovaniemeä.

Tosin niin kauan kun valoisaa riitti, pystyi niitä maisemiakin katselemaan. Muuten matkattiin pimeyden halki. Viimein tuli pimeydestä eteemme valonpilkahdus joka oli Rovaniemi. Sinne siis ja hotellin pahnoille pitkäkseen. Nyt olisi aika levätä, sillä tositoiminta alkaa pian. Harjoitukset ovat ohitse.

Huomenna kello 19.00 alkaisi tämä kiertue virallisesti. Ensin lähtisi soimaan Chris de Burghin ”When Winter Comes” introna. Sitten lavalle marssivat Mikko, Jaska ja Olli ja aloittavat kappaleen ”Rakkaus ei kuole milloinkaan”.

Uudelta marraskuussa ilmestyvältä Pelko ja rakkaus levyltä löytyy tämä Tero Roinisen ja Samu Wuoren säveltämä ja Juha Tapion sanoittama kaunis rakkauslaulu. Tai siis… kaunis laulu rakkauden puutteesta. Ensiesityksensä tämä kappale sai 1. kesäkuuta Kauhavan Tiikerissä. Tällä kiertueella siitä kuullaan akustinen versio, jolla konsertti alkaa.

Pelko ja rakkaus kiertueen alkuun 19 tuntia 45 minuuttia.

4.10. KORUNDI, Rovaniemi

Pelko ja Rakkaus -kiertueen alkuun 11 tuntia 15 minuuttia.

Herätyskello soittaa korutonta sävelmäänsä. Ei auta, pakko on nousta ja aloittaa päivän askareet. Ensin hieman viileää vettä kasvoille ja sitten murkinalle. Mitähän hyvää tämän hotellin aamiainen tarjoaa??

Sitten vain suunnaksi keikkapaikka. Popparit  jäävät vielä hieman hiomaan soittotaitojaan hotellille, kun bussiin raahautuu tekniikan väki. Kuorma-auto olikin kurvannut jo hotellilta kohden Korundia.

Korundi on meille uusi tuttavuus konserttitalojen sarjassa. 1933 valmistunut postiautovarikko oli Toisesta Maailmansodasta niitä harvoja rakennuksia jotka säilyivät saksalaisten joukkojen vetäytyessä Lapista. Saksan poijjaat kun olivat kovin huolimattomia valkean kanssa kotiinpäin lähtiessään. Polttivat käytännössä koko Lapin. Postiautovarikkoa laajennettiin sodan jälkeen, joten koko Rovaniemi yhdistyy nyt Korundissa. Tiiliä laajennukseen kerättiin ympäri kaupunkia syntyneistä raunioista.

1986 tilat saneerattiin Rovaniemen taidemuseon käyttöön ja vuosina 2009 – 2010 tehtyjen muutostöiden aikana tilaan rakennettiin konserttisali Lapin kamarimusiikkiorkesterin käyttöön. 

340 ihmistä mahtuu tähän konserttisaliin, mihin me yritimme ahtautua. Varsin ahtaaksi meni tavaroiden pystytys alkuvaiheessa kun tila mikä oli käytettävissä oli lavan pinta. Siihen kaikki yrittivät sitten samaan aikaan ahtautua tavaroinensa. No löydettiin jonkinlainen konsensus ja tavarat saatiin paikoilleen.

Haastateltiin talon henkilökuntaa talventulosta. Vielä oli kovin syksyistä Rovaniemelläkin. Kertoi tuottaja, että hänen lapsuudessa pysyvä lumi tuli keskimäärin lokakuun puolessa välissä. Nyt tuohon aikaan on jäljellä enää kymmenen päivää. Lohdutettiin kyllä, että ehtiihän tuo, mutta kovin oli pessimistinen hän. Maa kun ei ollut jäässä kunnolla niin ei kuulemma tule lumi pysymään maassa. Saa nähdä miten käy, tosin me olemme jo jossain muualla silloin.

Hitaasti, mutta varmasti saatiin tavarat paikoilleen ja bändille varattuun pitkään soundcheckiin päästiin käsiksi. Kun äänet olivat kohdillaan oli aika hieman haukata evästä, ja mikä olisikaan sopinut paremmin Lapissa kun oltiin kuin savuporokiusaus.

Ruokailun yhteydessä vietettiin varsinaista pikkujoulujuhlaa. Horrori raahasi takahuoneeseen kolme isoa pahvilaatikkoa. Pienoisen epätietoisuuden jälkeen uskaltauduttiin avaamaan paketit ja niistäpä ilmestyi koko tekniikan väelle uusi kuosi. Uudet työvaatteet. Väritykseltään yllättäen mustat. Jee!!!

Savuporokiusauksen laskeutuessa tehtiin vielä viimeiset tarkistukset, ennen kuin oli aika päästää illan yleisö paikoilleen. Lähes tuvan täydeltä porukkaa oli saapunut kiertueen avaukseen. Hienoista hermostuneisuutta oli havaittavissa kun odoteltiin, että kaikki lipun ostaneet olivat löytäneet istuimensa.

Viimein koitti aika, jolloin Mikko, Jaska ja Olli saapuivat paikan lavan taakse pukeutuneina parhaimpiinsa. Kaikki hermostuneisuus oli kadonnut. Nyt koitti H-hetken aika. Oli aika aloittaa Pelko ja rakkaus 2012 konserttisalikiertue.

Chris de Burghin säveltämän intron jälkeen marssivat pojat lavalle ja  herkistelivät kappaleella ”Rakkaus ei kuole milloinkaan”. Vihdoinkin oli päästy tositoimiin.

Ensimmäisessä setissä kuultiin myös kappale ”Pelkkää helinää”.  Levyltä Rakkaus on lumivalkoinen löytyy tuo Ollin säveltämä ja Hanhiniemen Paulin sanoittama kappale. Kertomus raskaan taakan kantaneesta ihmisestä, joka on viimein tajunnut omien voimavarojensa riittämättömyyden ja oman kuolevaisuutensa. Surullinen, mutta samalla kaunis kappale.

Keikan jälkeen totesivat kuitenkin, että vaikka biisi onkin kaunis kaikessa surullisuudessaan, on se liian raskas. Kappale oli ensiesityksensä jälkeen pakko jättää biisilistalta pois. Sen aika tulee joskus toisella kertaa.

Näin oli saatu kiertue käyntiin. Lievää jännittämistä oli vielä havaittavissa, mutta kyllähän se tästä karisee, kun kunnolla saadaan rattaat pyörimään. Ja tekniikka toimimaan. Pientä murhetta kun ilmeni jo heti lähdössä video-ohjausjärjestelmän kanssa. Oli aika työntää tavarat takaisin kuorma-autoon ja siirtyä yöpuulle. Huomenna olisi uusi päivä, uusi konsertti ja uusi yleisö.

Nukkumaan mennessä tuli sitten vielä ihmeteltyä konserttisalin nimeä. Ei muuta kuin internet auki ja hakukoneeseen korundi. Ja löytyihän se sieltä. Korundi on alumiinioksidin (Al₂O₃) kiteinen muoto. Puhtaana väritön mineraali, mutta epäpuhtaudet tuovat siihen erivärisävyjä. Läpinäkyviä karmiininpunaisia kutsutaan rubiineiksi ja muun värisiä kiviä safiireiksi. Korundi on maapaloon toiseksi kovinta mineraalia timantin jälkeen. Korundia löytyy Lapin maaperästä ja sitä löytyy usein kullanhuuhdonnan yhteydessä.

5.10. KUUSAMOTALO, Kuusamo

Aamulla kello soitti taas hieman turhan aikaisin. Tai mikä nyt on aikaisin, voidaan kai kysyä. Maataloustöissä olevat kun ovat jo pitkään askarelleet karjansa kanssa. Mutta turhan aikaisin meille, kun näissä kisoissa konserttisalissa meinaa mennä kellon ympäri ja puolilta öin pääsee makoilemaan. Eikä uni silloin vielä oikein meinaa tulla. Ei auta, eteenpäin on mentävä. Aamiaiselle, huttu huuleen ja baanalle.

Reippaan näköistä musiikkityöläistä alkoi virrata samaan aikaan aamupalalle. Ja harvinaisen aikaisessa vaiheessa. Lähtö oli taas hyvissä ajoin musiikkityöläisen mittapuulla.

Bussin vierellä odotellessa pisti silmään outo luonnon oikku. Kaksi vierekkäistä pihlajapuuta, jotka nököttivät siinä kadun varressa. Eivät kuitenkaan olleet ne Juha Tapion laulusta tutut kaksi vanhaa puuta sateen pieksemää. Nuoria versoja vielä siihen mittakaavaan, vaikka sade olikin ehtinyt kostuttaa.

Toinen pihlaja oli nimittäin antanut jo talvelle periksi ja varastoinut lehtivihreänsä varteensa. Puu oli kirkkaan keltainen ja kantoi oksillaan punaisia marjaterttuja. Ja vieressä noin kahden metrin etäisyydellä toinen pihlaja oli syvänvihreässä sotisovassaan ikään kuin uhmaten lähestyvää talvea. Ikään kuin se ei aikoisi luovuttaa vaan taistelisi hamaan loppuun saakka tietäen kohtalonsa.

Tätä näkyä ihmetellessä lähdettiin jatkamaan matkaa Kemijokivartta ylävirran suuntaan. Taas ajeltiin joen muovaamassa laaksossa. Jotenkin kostean syksyn sekä syvien ja tummien värisävyjen piirtyminen verkkokalvoille jylhissä maisemissa sai aikaan mielleyhtymän syntymisen 90-luvun suosikkisarjan alkuteksteihin. Ja tuttu melodia alkoi vielä soimaan päässä, kun vesipisarat hakkasivat tuulilasia.

Jotenkin oli varsinaiset Twin Peaks -tunnelmat. Tätä tunnelmaa vahvistivat vielä joen vastarannalla olevien jylhien vaaramuodostelmien eteen leijailleet valkeat sumupilvet. Pilvet roikkuivat muutenkin alhaalla, kun nuo yksinäiset pilvenhattarat seikkailivat metsien edessä kuin hädissään sutta pakenevat lampaat. Ja vettä satoi.

Se ei haitannut kuitenkaan tien vierelle ruokailemaan saapuneita poroja. Kaikessa rauhassa ne märehtivät jäkäläateriaansa vaivautuen vain juuri ja juuri mulkaisemaan ohi ajavia autoja. Aina silloin tällöin saattoi joku innostua ja järjestää kollegoilleen näytöksen lompsimalla tielle. Jolkottellen ajoradan suuntaisesti. Otetaanpa etelän miehiltä hieman vauhtia pois hetkeksi.

Aikansa kun poukkoilee porojen tahtiin koittaa matkalla kuin matkalla hetki jolloin päästään perille. Viimein edessä oli Kuusamo, Kainuun korpimaiden puristuksissa oleva kaupunki. Salomaiden synkkyyteen valonsa tuova keskittymä.

Popparit hotellille ja Kuusamotalolle. Nyt oli onneksi hieman enemmän tilaa touhuta. Ja helppo oli orjien kaivaa tavarat esille. Talosta löytyi vielä sopivia linjoja millä nostaa takalinja ylös. Helpottaa kummasti hommaa.

Taas touhuttiin aikamme. Tavarat löysivät paikkansa omaan tahtiinsa. Lamput syttyivät  ja soittimet heräsivät valmiina antamaan äänensä. Kaikki alkoi valmistua ja oli aika hieman nauttia paikallista Karjalanpaistia ja perunasosetta.

Maittavan aterian jälkeen oli aika tehdä soundcheck ja vaihtaa hieman parempaa päälle. Perinteisesti Olli hilpaisi hieman ulkoilemaan ja keräilemään ajatuksiaan ennen esiintymistä. Ja mokka maistui esiintyjälämpiössä.

Kellon osoittaessa iltaseitsemää oli aika aloittaa illan esiintyminen. Lähes täysi Kuusamotalo antoi lavalle marssivalle aloitustriolle valtaisat aplodit. Ilta Kuusamossa oli alkanut ja oli aika esittää kappaleita vahvoista tunteista.

Ensimmäisen setin toisena kappaleena esittivät Mikko, Jaska ja Olli kappaleen ”Särkyvää”. Elokuussa 2001 ilmestyneellä singlellä ja kokoelmalevyllä Legenda syyskuussa 2001 julkaistu kappale. Ollin sävellys ja Hanhiniemen Paulin sanoitus myöskin tässä kappaleessa. Kertomus vahvasta ja väkevästä  tunteesta menettää rakkautensa ja rakkaansa.

Suuren suosion saanut kappale, joka viime syksyn Kiitos ja Kunnia kiertueella huipentui Ollin ja Suvin duettoon. Ja tuon kiertueen viimeisellä keikalla suuriin kyyneliin, kun lintu lensi pesästään. Suvi teki viimeisen keikkansa Yön taustalaulajana.

Koskettava kappale, jossa nyt hieman dramatiikkaa käyttäen Annika tai Miina duetoivat tällä kiertueella. Kesken kappaleen syvän violettiin asuun pukeutunut laulaja lipuu lavalle aloittaen takaviistosta laulannan. Niin kuin suojelusenkeli laskeutuisi paikalleen ja lausuisi sanomansa.

Väkevien tulkintojen jälkeen oli aika kiittää Kuusamoa. Syvä kumarrus. Bändin pikaisesti raikastautuessa ja rynniessä nimmarisessioon aloittivat tekniikan ihmelapset oman osuutensa. Tavarat kasaan ja paikoilleen. Laatikot järjestykseen ja kuorma-autoon. Karavaanin oli jatkettava matkaansa.

Nyt oli aika hieman huilata. Huomenna olisi edessä taas uusi matka ja uusi koitos.

6.10. KUHMOTALO, Kuhmo

Ja taas kutsuu tie. Ei muuta kuin pitkälle korpimatkalle taasen. Tällä tiellä ei paljon nähtävää ole. Tai miten sen nyt ottaa.

Kuusamon ja Kuhmon välillä on sentään nähtävillä ensin hieman pelottavan oloinen Reijo Kelan taideteos Hiljainen kansa. Ja kun Suomussalmella on nautittu kahvit on vuorossa Raatteentie.

Raatteentiellä käytiin alkuvuodesta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä kuuluisa Raatteentien taistelu. Tuossa taistelussa Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Raatteentietä pitkin aikomuksenaan halkaista Suomi kahtia. Suomen joukot onnistuivat kuitenkin motittamaan eli saartamaan Neuvostoliiton joukot Raatteentielle, mihin puna-armeijan 44. divisioona tuhottiin.

Tuolle tielle päättyi usean Ukrainalaisen miehen elämä. Sodan raadollisuutta; siinä missä toinen taistelee vapaudestaan ja itsenäisyydestään, menettää toinen suuren joukko-osaston.

Suomalaiset ”motit” ovatkin päässeet kuuluisuuteen ulkomaisia joukkoja myöten.

Tätä sotahistoriaa kertaillessa saavuttiin Kuhmoon. Ja Kuhmossa on Kuhmotalo ja Kuhmotalossa Lentua-sali, joka aina sinne saapuessa mykistää ihmisen. Niin vaikuttava on tuo puurakenteinen sali. Aivan mahtava paikka kerta kaikkiaan.

Eipä muuta kuin hommiin. Tavarat kuorma-autosta paikoilleen ja kasaan. Rupeaa pikkuhiljaa tämä homma sujumaan. Välillä on hyvä piipahtaa Café Kondessa maistamassa kuppi mokkaa. Aah!

Ja kun kaikki oli paikoillaan kipitettiin ruokailuun. Ruokailussa porukan vilpittömän kiittelyn saivat paikalliset uunijuurekset. Käytiin oikein yhteistuumin kiittelemässä emäntää tuosta herkusta. Oli kyllä niin maittavaa että…

Sitten olikin taas aika avata ovet, päästää yleisö paikoilleen ja aloittaa illan musisointi. Ollin, Mikon ja Jaskan aloitettua keikan kahdella triokappaleella, oli aika pyytää lavalle koko bändi ja aloittaa isomman bändin soitto.

”Kuin sävel oisi hän” oli illan kolmas kappale. Ollin akillesjänteen katkettua jalka kipsissä säveltämä kappale. Sanoituksesta vastaa jälleen kerran Pauli Hanhiniemi, hovisanoittaja. Kaunis ja herkkä melodia johon Hanhiniemi on nivonut sanoituksen kaipuusta.

Ilta oli hyvässä vauhdissa. Ensimmäisen setin soittamiseen aikaa kuluu noin tunti. Tämän jälkeen on aika pitää pieni tauko jolloin virkistäydytään hieman virvokkeiden parissa. Toiletissakin ehtii piipahtamaan, jos soiton aikana on alkanut alavatsaa pakottamaan siihen malliin.

Bändi vaihtaa hieman vaatetusta ja aloittaa toisen setin. Nyt hieman räväkämmin. Nousukiitoa keikan loppua kohden. Ja kun ne 24 biisilistoihin kirjoitettua kappaletta on soitettu lävitse, on aika kiittää illan yleisöä.

Taas oli aika purkaa juuri kasaan saatu systeemi. Tätähän tämä touhu on. Pyörät pyörii ja karavaani kulkee. Tavarat siirtyvät paikasta toiseen, menevät kasaan, bändi tarjoaa parastaan ja tavarat lähtevät taas liikkeelle.

Illalla päätettiin sitten vielä piipahtaa paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Pari sivistynyttä kuraa oli kiertuemanun käsky. Ja se kannatti, sillä paikalla omaa showtansa veti DJ Nite. Nopeat tervehtimiset ennekuin mies hyppäsi takaisin levylautasensa ääreen.

Hauskaa näytti porukalla olevan ja se on pääasia. Aika koitti kuitenkin että oli mentävän lepuuttamaan. Päivällä oli kuitenkin ollut mittaa sen verran. Huomenna olisi vielä kotimatka edessä. Hyvinhän tämä touhu on lähtenyt käyntiin.

7.10. Matkapäivä

Aina ei voi tietysti voittaa, tuli aamusella tuumittua, kun sängystä pomppasi ylös. Kuhmo kun ei ole varsinainen metropoli, oli kaupungin menomestana toimineen yökerhon disconjumputus hieman hankaloittanut matkamiehen lepäämistä hotellin pahnoilla.

Tänään oli kuitenkin jälkijoukkojen tarkoitus matkustaa takaisin kotiin viiteen päivään venyneestä reissusta. Ei muuta kuin aamiaiselle. Ja sitten matkaan.

Aamiaisella istui kuitenkin DJ Nite, mikä sai lähdön hieman viivästymään. Miehen jutut menneiden vuosien kommelluksista Danny-Showssa ja Hurriganes-kiertueilla olivat… niin uskomattomia kuunnella.

Vedet valuivat silmistä, kun mies kertoi tarinaa siitä, miten Danny jäi tanssipaikan kattoon roikkumaan kesken shown. Tai miten Dannyn rumpali muuttui yhdellä iskulla lumivalkoisesta sysimustaksi. Ja mitä tapahtuikaan legendaarisessa käärmeshowssa?

Ja porukkamme Hurriganes ryhmä kun laskeutui nelinkontin miehen eteen ja aloitti ylistyslaulunsa. Kuin muslimit rukoushetkenään kumartelivat he Dj Niten suuntaan lausuen mantraansa. Yritä nyt sitten saada fanilaumaa lähtemään Cisse Häkkisen Cadillacin omistajan kimpusta.

Voi veljet!!! Pakko oli pyyhkiä silmäkulmat naurunkyynelistä, raastaa ryhmä itkeviä miehiä lattialta ja lähteä tien päälle. Näkee edes tien, kun ajelee kohden kotia. Kotiväkeäkin olisi nimittäin kiva nähdä. Toivottavasti tulee joskus toinen hetki ja aikaa kuunnella Niten turinoita. Sen verran paljon niihin on mahtunut elämänkokemusta ja sattumuksia teillä ja turuilla.

Hyvä ajokeli ja hyvä tie, kotiin päin vie. Pyörät pyörivät ja matka etenee. Matkalla tuli sitten pohdittua 9.7.2004 julkaistulla Vares-elokuvan soundtrackillä ja heinäkuussa 2004 julkaisulla singlellä olevan ”Rakkauden vahvistama” kappaleen sanomaa. Niin, löytyyhän tuo kappale myös Kuolematon-levyltä.

Ollin ja Kangasjärven Mikon säveltämä kappale johon Hanhiniemi on tehnyt koskettavat sanat. Kertomus suuresta tunteesta mitä rakkauden möykky rinnassaan kulkeva ihminen kokee.

Valitettavasti nyt vain ajanpuutteen vuoksi joutuivat bändiläiset jättämään tämän kappaleen pois setistä. Meinaan kun loppuu muuten kellosta ne tuntikolot, jos kaiken meinaa soittaa.

No, muutaman päivän lepuutuksen jälkeen olisi vuorossa taas uudet paikat joihin tämä kiertue suuntaa. Nyt olisi kuitenkin aika miettiä miten homma lähti käyntiin ja täytyykö jotain muutoksia vielä tehdä.

SCHIMANSKI MEININKI

3.8. Kemi, Satama Open

Se on sitten elokuu. Vielä olisi kolme viikonloppua askarreltavaa. Ja se ei ole väärin.

Se on väärin, mitä tuolla Oulun reissulla tuli mietittyä. Nimittäin se vääryys, että henkilöautoilijat ovat sorrettuja liikenteen morjestelu -politiikassa. Väärin meni. Nyt on nimittäin tullut esiin, että näiden uusien retrohenkisten autojen kuljettajat morjestelevat toisilleen tienpäällä. Esimerkiksi Fiat 500 ja Mini-kuskit heittelevät lapaa toisilleen kohdatessaan.

Tästä suivaantuneena esitämmekin vetoomuksen. Kun olette liikenteessä henkilöautolla, ja teitä vastaan tulee samanmerkkinen henkilöauto kuin omanne on, niin lapa pystyyn. Tietysti pitäisi kysyä Hynyseltä, että miten nämä Hummer  kuljettajat toimivat. Nouseeko siellä lapa vai nouseeko fingeri? 

Tästä vetoomuksesta tietysti seuraa pienimuotoinen dilemma. Nimittäin eräälle tuntemallemme Ford Mondeon kuljettajalle, joka joutuu tällä ajatuksella lapansa pystyttämään poliisiautolle. Jos yhtäkkiä vetää vastaantulevalle poliisille kättä lippaan, voi se taas aiheuttaa poliisissa mielenkiinnon, että mikähän tämä tapaus oli ja käydäänpä katsomassa. Ei kun perään!

Tällaisen liikennetiedotteen jälkeen olikin hyvä hypätä kumipyörien päälle ja suunnata kohden pohjoista. Siellä jossain siintävi Kemi, Peräpohjolan helmi vai Ouluko se on? Matkaahan on  taasen lusittavana jonkin verran, joten ei muuta kuin baanalle kankkuja kuluttamaan.

Lähdössä jo huomattiin, että nyt on luvassa jotain hyvinkin erikoista. Porukkaamme oli tullut matkaan uusi työntekijä tutustumaan työyhteisöön. Kovin oli tutun näköinen. Ei mennyt aikaakaan, kun huomattiin hänen olevan bändin nokkamiehen Ollin. Jaaha, tämä onkin sellainen ”Pomo piilossa” -viikonloppu. Amerikkalaisen televisioformaatin tekijät ovat siis soluttautuneet joukkoomme. Jee!!! Päästään telkkariin, muutenkin kuin Raija Pellin kyselemänä.

Keikkamatka sujuikin sitten tulevan konserttisalikiertueen salaisuuksista palaveeraten. Käytiin tarkemmin lävitse jo alustavissa keskusteluissa olleita asioita. Rupeaa meinaan päivät loppumaan muutoin. Kiertue on jo ovella ja paljon on tehtävää ennen aloitusta. Onneksi oli myös aikaa pitää palaveria.

Välillä poikettiin oikein suuren maailman malliin lounaalla ja sitten jatkui palaverit sekä matkanteko. Ja valmistakin tuli. Syksyllä sitten näkee ja kuulee, mitä näissä palavereissa sovittiin.

Aikaa myöten tultiin perille Kemiin. Kaupungilla ensin hetki kurvailtiin ja hoteliin eteen pyrittiin. Huomattiin samalla tapahtumaan olevan melkomoiset jonot. Sehän lupaili hyvää, kun kelitikin suosivat. Väkeä oli kuin Vilkkilässä kissoja jonottamassa sisäänpääsyään, eikä sekään ole väärin.

Peräkärryroudaus-vain kuomu puuttuu

Ei muuta kuin popparit pois jaloista hotelliin ja mestalle. Ihan lavan taakse asti ei omalla kiesillä päästy, kun olisi pitänyt ylittää sellainen jalankulkusilta. Ei riittänyt sillassa kantavuus bussille, joten jätettiin siihen muiden bussien viereen omamme parkkiin ja järjestäjät tulivat hakemaan. Mönkijällä ja peräkärryllä kun ajelivat parit reissut, oli tarvittavat tavarat  lähempänä. Tämän jälkeen olikin taasen aikaa hämmästellä tapahtuman menoa.

Paikalle oli kertymässä arviolta 3000 henkeä juhlistamaan kesän päätöstä. Se, mikä oli positiivista, oli jo aiemmin mainittu eli keli. Aina aiemmilla vierailuilla, Kemistä on jäänyt mieleen hirveän kylmyys. Tällä kertaa siitä ei ollut tietoakaan. Harmi vaan, että kesä saapui näin myöhään, sillä kohta alkaakin jo koululaiset parveutumaan ja koivunlehdet kellertämään.

Tapahtuman musisoinnin oli aloittanut loistava biisintekijä Juha Tapio. Juuri ja juuri, ehdimme nähdä Juhan setin loppupuolta. Olisi täytynyt tulla hieman aiemmin, vaikka aikaa omaan keikkaan, tässä kyllä on vaikka kuinka ja paljon. Hienosti soi Juhan bändi. Ei jättänyt ketään kylmäksi tämä esitys.

Hieman kyseenalainen kuva soittajan Hanurista

Seuraavaksi lavalla urakkaansa hoiteli, Sotkamon keikalta tuttu Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani. Hienoa on meno Kilpeläisen bändilläkin, ei voi muuta sanoa. Saatiin muuten parit kuvat myös yhden soittajan hanurista.

Kilpeläisen jälkeen lavalle nousi Lauri Tähkä yhtyeineen. Siinä sitä elämisen meininkiä sitten onkin, niin kuin tämän kesän keikoilla on nähty. Eilen Lauri oli kiipeillyt Pyhätunturin kupeessa olevalla kivikurulla, pitkin kattoja ja kivikkojakin. Jonkinlaisesta sortumisvaarastakin puhetta kuultiin. Eräs Laurin roudari totesi, hänen ”olevan niin kovin eläväistä sorttia”.

No, se elävyys paljastui jälleen lavalla. On nimittäin niin energinen esiintyjä tämä Tähkä. Onko Turun juomavedessä jotain salaista lisäainetta vai purkautuuko Turusta poispääseminen, sinne muuttaneissa siihen, että mikrofoni pyörii ruoskan lailla ja artisti kiipeilee välillä lavarakenteissa kuin apina viidakon puissa. Samanlainen esiintyjä kun on Michael Monroekin.

Onneksi Matti ja Teppo eivät ole vielä aloittaneet trusseissa kiipeilemistä. Meidän porukalta, se on ankarasti kielletty, teknisen direktoraatin päätöksellä. Kävi nimittäin niin, että kerran pojat päättivät yhteistuumin kiivetä encore kappaleissa niihin valotolppiin ja siellä sitten killuivat Daffy ja Mikko ylimmäisinä. Jaska roikotti itseään keskellä lavaa olleessa rakennelmassa. Ei muuten, mutta soitto hieman hajosi, kun tyynen viileästi Juki, Ari ja Olli hoitivat leiviskäänsä lavalla. Ei millään huonolla tuota yllä olevaa sanottu.

Energiaa on Laurissa ja koko Revohkassa. Jos Polte-levy ei ihan hirveästi sykähdyttänyt, niin kannattaa katsastaa bändin keikka. Totta kai tietynlaisen irtioton Elonkerjuusta ymmärtää biisin teossa. Kuitenkin Laurin keikka on niin energiaa tulvillaan, että sillä lämmittäisi pientä kylää pitkälle loppuvuodesta.

Kyllä sitä energiaa piisasi, ehkä vähän liikaakin, kun Lauri veti keikkansa pitkäksi. Tuli nimittäin taasen kerran vaihdossa kiire. Ei päästy aloittamaan ajoissa. Ei voi mitään. Se tehtiin, mikä pystyttiin.

Hieman myöhässä kajahti kaiuttimien kartioista ilmoille, kesän kuluessa tutuksi tullut ”Vie mut minne vaan”. Siitä sitä sitten mentiinkiin ”Niin paljon me teihin luotettiin” heti perään ja suorana jatkumona ”Tie sydämeeni”. Myös harvemmin kuultu ”Sua muistoistani pois en saa” pääsi ilmoille illan hämärtyessä.

Ilta hämärtyi ja hieman viilenikin soitannon aikana. Merenlahden toisella puolella tehtaan piippu puski taivaalle savuaan. Viilenevä ilta alkoi pakottamaan polvia. Taitaa tulla ensin syksy ja sitten talvi.

Ei auta. Hoidetaan nyt ensin tämä keikka alta pois, ennen suksien rasvaamista   eli hyvin viihtyvälle porukalle lisää kappaleita, kun kerran kello kävi. Huvilupa rupeaa nimittäin kohta loppumaan.

4.8. Kokkola, KokkolaRock

Pomo piilossa

Uusi aamu ja uusi keikka tiedossa. Ei muuta kuin huttu huuleen ja kohden Kokkolaa. Nokka osoittamaan etelää ja pyörät pyörimään. Siellä olisi toinen länsirannikon teollisuuskaupunki odottamassa, vaikka onhan tässä näitä nyt vaikka ja kuinka. Teollisuuskaupunkeja rannikolla, joista toinen meidän esiintymistä kaipaava.

Kemissä on muuten maailman pohjoisin sellutehdas ja me kun luulimme, että eväämme olivat pilaantuneita. Siitähän tämä tuoksahdus tulee. Ei olla syöty siis mitään pilaantunutta. Onneksi.

Oulu on myös tunnettu teollisuudestaan samoin Raahe ja tämä Kokkola, sinne siis. Onhan teollisuutta Pietarsaaressa, Vaasassa, Porissa, Raumalla, Uudessakaupungissa ja Turussa. Ai niin, Kaskinenkin on kaupunki, Suomen pienin sellainen. Siellä on myös sellutehdas. On ainakin ollut joskus. Kun nämä ajat ovat ”Tällaisia aikoja”, niin ei sitä koskaan tiedä, että vieläkö tehtaat pyörii ja missä.

Me suuntaamme Kokkolaan. Matkaa on taasen taivallettavana. Ei auta, matkaa on vain tehtävä, kilometri kilometriltä, että pääsee paikasta A paikkaan B. Matkaamme päiväsellä rantatietä etelään ja luppoajan vietämme hotellissa voimia keräillen illan spektaakkeliin. Soitto soi nimittäin vasta puolelta öin, ja meille on varattuna Kemin ja Kokkolan välille, yksi kellon ympärystä.

Hieman vettä!! (Kuva Horrori tai itseasiassa
Horrorin puhelin)

Matkalla saamme Horroilta pelipaikalta kuvaviestin. Paikalla on satanut oikein kaatamalla ja vettä… sitä on nilkkoihin asti. Tämä tietää hubaa, sillä keikkapaikka sijaitsee keskellä puistoa. Tästähän on tulossa varsinainen mutafestivaali.

Jostain syystä päivähuone hotellissa, on kuuma kuin Afrikka. Pakko on aukaista ikkuna ja yrittää hieman huilata. Totta kai, kun pääsee jonkinlaiseen nirvanaan, ilmestyy hotellin ikkunan alle polttariporukka viettämään viimeistä vapaailtaa. Se vain, että onko pakko pitää tuollaista meteliä siinä juhliessa? Meinaan kun jollakulla, juhlakalun kavereista on megafoni, mihin on pakko huutaa jonninjoutavia iskulauseita ja painella sitä sumutorven ääntä.

Noin 0,015 watin tehohäviön vuoksi ei vain jaksa nousta sängystä ylös, mennä alas, ylittää katu, napata tuo megafoni sen, asiantuntemattomalta käyttäjältä ja työntää se sinne, mihin päivä ei paista.

Se olisikin näky paikallisella päivystyspoliklinikalla, kun sinne saapuisi hieman huonosti kävelevä potilaskandidaatti ja pyytäisi, että tuo mölylaite otettaisiin pois sisuksista.

Onneksi polttariporukka saa päähänsä vain 16 sekuntia ennen lopullista hermoromahdusta, suunnata uuteen paikkaan juhlimaan tulevaa elinkautista. Vihdoinkin rauhallista.

Siinä samassa soi puhelin ja ohjelmatoimistosta soitetaan. Hieman hämillään selvittelemme missä tapaisimme. Lupaan olla aulassa 15 minuutin kuluttua, kun ihmettelen miksi ohjelmatoimiston porukasta, on lähdetty Kokkolaan asti katsomaan keikkaa. Kymmenen minuutin päästä puhelin soi uudelleen. Oli erehtynyt henkilöstä, jolle soitti. Oli näet matkalla Hämeenkyröön, joka on ihan Tampereen kyljessä kiinni, Popedan keikalle. Rupeavatko nämä tieryhmät muistuttamaan niin pahasti toisiaan??? Olemmeko me todellakin popedoitumassa näin pahasti.

Ei kun uudelleen yrittämään unta. Juuri kun on vaipumassa nirvanaan, puhelin soi jälleen. Nyt soittaa Suvi. Keikkansa on ohitse. ”Tuukko alakertaan kahville?” Sovitaan treffit puolentunnin päähän, jotta saisi hieman lepoa. Silmät jälleen kiinni ja syvä huokaus.

Samassa pärähtää hotellin automaattisen paloilmoitinlaitteiston hälytyskello soittamaan surutonta uutistaan. Ei auta. Kunnollisena kansalaisena otan pienen omaisuuteni mukaan ja lähden evakuoimaan itseäni viidennestä kerroksesta portaita pitkin alas. Hissien käyttö on nimittäin kielletty ihan turvallisuussyistä. Omalla käytävällä ei savua näy, joten sinne ja porrassyöksykin on savusta vapaa. Ei muuta kuin alas ja ulos.

Ala-aulassa huomaan huomaan naamaltaan punoittavan kaverin paloilmoitinlaitteiston kimpussa. Ahaa!! Huoltomies on ollut tekemässä määrättyä laitteiston testiä ja unohtanut jotain. Respan henkilökunta käännyttää ihmisiä takaisin huoneisiinsa. Ei paloa, tilanne ohitse. Virheellinen hälytys.

Puhelinterroristi

Olo on jotenkin kuin Kondella. Ei niin pientä hommaa, ettei se pieleen män tai ainakin siltä tuntuu. Lannistuneena päätän luovuttaa ajatuksen päiväunista. Raahaan tavarat bussiin ja suuntaan Suvin ja hänen mielitiettynsä kanssa kahville. Kykitään tässä kahvilla sitten loppuaika.

Hyvin oli mennyt Suvin esiintyminen. Höpötellään siinä niitä näitä. Ei aikaakaan, kun samaan pöytään kirmaa ruokailemaan Chisu. Siinä jäävät pöydän miespuoliset statisteiksi, kun Suvi ja Chisu aloittavat juttelun, lausunnot poukkoilevat puolelta toiselle. Aivan kuin seuraisi verbaalista, nopeutettua pöytätennisottelua. Miten tuollainen tempo keskustelussa on mahdollista???

Puhuvat päivän polttavia asioita, kunnes Chisun pitää joutua keikalleen. Suvi lähtee kotiin, joten on aikaa hieman mittailla Kokkolan katuja ja katsella maisemia. Ostoksille ei pääse, sillä lauantai-iltana, jostain kumman syystä kaikki paikat ovat kiinni. No, täytyy siis katsella ikkunoista ja ostella sillai mentaalisesti. Mielikuvashoppailua.

Viimein koittaa aika kiirehtää paikanpäälle. Hieman joudutaan kikkailemaan, sillä lavan takaosa on yhtä kuralillinkiä. Paikallisella kuorma-autolla siirretään tavarat lähemmäksi lavaa, koska Chisun bussi on edessä ja sitä ei ole järkeä siirtää. Omaa bussia ei saada lähelle, sillä nurmikenttä kantaa juuri ja juuri kävelijää.

Piti ajatuksella katsoa Chisun osalta viimeinen keikka. Neiti jää pitkälle tauolle kohtapuoliin, mutta näkemättä jäi. Tämä ylimääräinen askartelu verottaa aikaa niin paljon, joten täytyy tyytyä kuuntelemaan askarrellessaan. Pakko on sanoa, että kovassa kunnossa on Chisu bändeineen. Kappaleet ovat stadion luokkaa. Varsinkin tämä ”Kohtalon oma”. Se on iso biisi.

Paikalla on myös hieman erilaisesta kuviosta tuttu Rane Raitsikka, entisen Smack-yhtyeen kitaristi. Lähtivät 80-luvun lopulla ison meren taakse, missä Rane eli hyvinkin, sanoisinko, elämää opettavan ajanjakson. Nyt on mies kuivilla ja Notkea Rotta yhtyeen kanssa, ollut lavalla ennen Chisua.

Lavalla oli vieraillut myös palavat pulisongit eli Flaming Sideburns. Ne jäivät näkemättä, kun oltiin ”päikkäreillä”. Hyvin levänneinä, oli siis aika aloittaa kiireellinen kamojen vaihto. Chisun tavarat kasaan ja pois, meidän roinat paikalle. Nopea kytky ja menoksi.

Paitsi ei se nyt ihan niin mennyt. Ohjelmassa oli muutenkin vain tunnin setti. Hieman vielä lähdössä myöhästyttiin, kun talon tekniikan kavereille sattui pienoinen hama. Onneksi siitä selvittiin kunnialla ja ”Vie mut minne vaan” aloitti illan osaltamme.

Illan keikka supistui hieman, mutta silti toivekappaleena esitti bändikappaleen ”Kuin sävel oisi hän”. Soitettujen kappaleiden listalle pääsi illan aikana ”Yötä vastaanottamaan”. Kosteudesta kohmettuvaa yleisöä lämmiteltiin ”Laulu rakkaudelle” kappaleella.

Kun perinteiset ”Ihmisen poika” ja ”Likaiset legendat” olivat päättäneet illan, yleisön vaatiessa lisää, huomattiin että aikaa oli vain yhteen kappaleeseen. Kokkola Rockin päätöskappaleena kuultiinkin ”Rakkaus on lumivalkoinen”.

Niin olivat illan kekkerit ohitse. Paikalta poistui omaan rauhalliseen tahtiinsa reilut pari tuhatta ihmistä illan jatkorientoihin. Me taiteilimme tavaramme mutalammikosta bussin perään ja suuntasimme läpi tiheän sumun kohden kotia.

Olipahan viikonloppu. No pari viikonloppua olisi vielä edessä tätä rupeamaa, sitten olisi pienen loman paikka.

10.8. Saarijärvi, Kukonhiekka

Onneksi sentään kuivuivat ukot viime lauantain jäljiltä. Sen verran olivat tennarit kosteana, kun Kokkolasta oli kotiuduttu, että moro. Hyvä ettei kasvanut räpylöitä varpaiden väliin. Hyvä ettei tarttunut mikään tauti. Olisi ollut ikävää saada duhafludda viedä däin doppumeddeillä dässä kedä dwoussa.

Vanha kansa tapasi sanoa, että kyllä kesä kuivaa minkä kastelee. Tänä kesänä ei kuitenkaan ehdi kuivata, joten luotamme ensikesän keleihin. Ei oikein  huonommaksi voi mennä. Toivottavasti.

Hauskuutta ennen hyötyä

Se rupeaa olemaan niitä aikoja tosiaan, kun kesän riennot alkavat olemaan lopuillaan. Kirjakauppoihin ja marketteihin tulevat erilaiset koulun aloituspaketit myyntiin. On kumia ja kynää sekä penaalia että bakaasia. Mikähän on tämän vuoden hittituote?

Jälleen kerran aloittaa useampi tuhat ekaluokkalaista oppivelvollisuutensa. Lapsuuden viattomin aika on ohitse. Nyt on aika ottaa oppia tulevaisuutta varten. On aika ottaa ensi kerran vastuuta itsestään.

Joka vuosi usea äidinsydän tuntee pakahduttavan tunteen, kun pieni ekaluokkalainen aloittaa koulumatkansa. Ensin matka tehdään saatettuna, sitten itsenäisesti. Siitä se alkaa - vastuunotto. Monenlaista on saattomatkaa sen jälkeen elämässä, niin kuin ”Saattajat” kappaleessa kerrotaan:

”Nyt kuljen kanssas polun viimeisen

se vie meidät taakse vuosikymmenten

Kun seurasit mua salaa koulutiellä

Sydän murheita tulvillaan”

(Jussi Hakulinen)

Vuosi vuodelta käyvät myös nämä ekaluokkalaiset pienemmiksi tai sitten reput isonevat. Elokuu yllättää satunnaisen havainnoitsijan, reput jotka poukkoillen taivaltavat jalkakäytävillä. Repun takaa sitten paljastuu tällainen pieni ekaluokkalainen, joka kookasta taakkaansa kantaa.

Jos tämä kehitys muuten jatkuu, evoluutioajatuksella tähän malliin, tulee joskus päivä, jolloin nuo ekaluokkalaiset yksinkertaisesti häviävät reppujensa hihnoista. Pieneneminen ei voi jatkua loputtomiin. Ovatkohan ekaluokkalaiset radioaktiivisia, siten että ne puoliintuvat aina määräajoin? Ekaluokkalaisten massa puoliintuu tuossa fissiossa.

Eilen tuli muuten kuluneeksi 67 vuotta siitä, kun Yhdysvallat teki toisen ydinaseella suoritetun hyökkäyksen Japania vastaan. Toisen maailmansodan loppurytinöissä kahdesti iski USA näillä fissiopommeilla.

Majuri Charles Sweeneyn ohjaama B-29 pommikone oli noussut 9.8.1945 klo 3.47 Tinianin lentotukikohdasta Fat Man-atomipommi ruumassaan ja suunnannut kohden Japania. Ensisijainen kohde oli ollut Kokuran kaupunki, mutta pilvisen sään vuoksi, Sweeney oli suunnannut polttoaineongelmista kärsivän B-29 koneensa kohden Nagasakia.

Nagasakissakin sää oli ollut ensin pilvinen, mutta juuri ennen paluumatkan alkamista sää oli selkiintynyt niin, että Sweeney oli pudottanut pommin.

9. elokuuta 1945 klo 11.02 räjähti maailman historian toinen, sodassa käytetty pommi noin kolmen kilometrin päässä Nagasakin keskustasta. 40 000 ihmistä menehtyy ja 41 000 vammautuu.

Kuva internetosoitteesta
(http://www.ejtheginger.co.uk/
search/label/Tsutomu%20Yamaguchi)

Vammautuneiden joukossa on myös tuolloin 29-vuotias Mitsubishi-konsernin insinööri Tsutomu Yamaguchi. Ennen pommin räjähdystä oli Tsutomu kertonut esimiehelleen Hiroshiman kauhuista. Hra Yamaguchi oli ollut Mitsubishi Heavy Industriensin edustajan liikematkalla Hiroshimassa 6.8.1945. Hän oli astunut ulos raitiovaunusta kolmen kilometrin päässä paikasta, missä Hiroshiman atomipommi oli räjähtänyt. Hiroshimassa hra Yamaguchin vasen tärykalvo tuhoutui, hän sokeutui hetkellisesti ja sai palovammoja yläruumiiseensa.

Kotiuduttuaan Nagasakiin, missä hra Yamaguchi asui, hän joutui toistamiseen atomipommihyökkäyksen uhriksi. Melko huonoa tuuria? Jos kaikki ei ihan aina suju niin kuin pitäisi, kannattaa miettiä Tsutomu Yamaguchin vastoinkäymisiä. Kaikki on niin suhteellista, jos vaikka maitopurkki tai kaksi tipahtaa käsistä.

Tulevan levyn viimeisiä nauhoituksia tehdään parhaillaan. Pikainen visiitti tamperelaisella JJ-studiolla paljasti, että paikalle oli saapunut joukko viuluviikareita soittamaan osuuksiaan levylle. Sovituksista vastaavat aiemmista jousisovituksista tuttu Anssi Tikanmäki ja uutena tuttavuutena Jaan Wessman. Ei muuta kuin nauha pyörimään ja äänet talteen. Sitten pääsevät miksaajat ja masteroija töihinsä. Kun heidän taikasormi on soundiin antanut osansa, onkin uutta materiaalia tarjolla levyllinen.

Viikolla pamahti myös levy-yhtiöstä sähköpostia. Haluavat kuvata uuteen ”Pelko ja rakkaus” -kappaleeseen videon. Kuvausporukka saapuu illan esiintymispaikalle kuvailemaan. Tämä tietysti sai aikaan sen, että bändin oli pakko tilata äkkiä parturiaikoja.

Lisäksi tekniikan kaverit joutuivat ylimääräiseen askarteluun erilaisten maskeerausten ja lisävalojen kanssa. Pelipaikalle oli päästävä siis hieman aiemmin. Ei siis muuta kuin kohden Keski-Suomea.

Tuttua ja turvallista reittiä kävi matkamme. Viimein oli edessämme tuttu Kukonhiekan tanssilava. Samalla pamahti päähän soimaa Pauli Hanhiniemen perunateatterin kappale ”Oo Sammy”. Kerrotaanhan siinä, miten Sammy kruunasi kappaleen päähenkilön miss Kukonhiekaksi ja vaikka miksi.

Siis yliärsyttävää, kun tuollainen biisi jää soimaan päähän. Eikä sitten lähde sieltä millään. Se jää kuin tauti, ikään kuin repeatilla toistamaan yhtä tekstilinjaa. Siinä sitten tyhjätään bussi ja kasataan kamat, tehdään linjacheck ja ruokaillaan, istutaan ja odotetaan. Viedään keikka läpi ja puretaan show. Kokoajan päässä soi tuo ”Oo Sammy, minut kruunasit, miss Kukonhiekaksi ja vaikka miksi”.

Ei auta. Oli vain sinniteltävä. Kun tavarat olivat kasassa, saapui kuvausryhmä tuotantoyhtiö Legendasta. Käytiin lävitse tarvittavat asiat ja he kasasivat kameransa. Hieman harjoiteltiin lähinnä valojen kanssa, että kameroiden säädöt osuvat paikalleen.

Askaretta oli sen verran, että illan lämmittelybändin esitys jäi aivan paitsioon. Kun vielä takahuoneessa innostuttiin näiden Ipadien elokuvatraileri ominaisuudesta, niitä sitten huvittelumielessä kuvailtiin oikein urakalla ja hauskaa oli.

Nyt kun oli menty ikään kuin takamus edellä puuhun, oli aloitettava illan arbeeti. Se kuuluisa, vanha kansa, kun jakaa viisautena, oppia ensin työ, sitten huvi. Nythän tässä oltiin traileri-projekteissa jo aikansa huviteltu. Paikalle saapuneet reilut 800 henkeä, halusivat nimittäin osansa illan huvitteluannoksesta.

Intro soimaan ja bändi lauteille, ”Vie mut minne vaan”. Samalla videon kuvaus käyntiin. Illan juonena oli, että kappale ”Pelko ja rakkaus” soitetaan kahteen kertaan. Saavat mahdollisimman paljon kuvamateriaalia. Kuvaavat keikkaa kyllä muutenkin, jotta saadaan mahdollisimman runsaasti materiaalia editointia varten.

Avausbiisin jälkeen vielä ”Tie sydämeeni” ja ”Särkynyt enkeli” eetteriin ja sitten olivatkin nivelet tarpeeksi norjat. Hyvät naiset ja herrat ”Pelko ja rakkaus” otto 1. KÄY!! ”Saman sydämen päällä, pelko ja rakkaus”.

Kun otos oli saatu onnellisesti käytyä lävitse, jatkui ilta totutun kaavan mukaan. ”Kuorotyttö” ja ”Kiertolainen” saivat illassa soittovuoronsa. Juki pisti basson hetkesi sivuun ja lauloi aivan mahtavan ”On mennyt yö” kappaleen. Jukin kappaleista ”Pudonneet” ja ”Deadline” kuultiin myös.

Lämminhenkisen illan kulku oli kuitenkin väistämätöntä, loppu läheni ja oli aika kiittää paikalle saapuneita. Vaativat kuitenkin vielä bändiä lauteille. Siihen oli varauduttu, että näin käy eli ”Pelko ja rakkaus” otto 2, KÄY!!

Näin loppui ilta. Oli aika kerätä tavarat ja poistua läheisen kylpylän pahnoille, miettimään syntyjä syviä ja hieman keräämään voimia. Videon ohjaaja lupasi ilmoitella viikolla, mitä saatiin aikaan.

Huomenna on kuitenkin vielä vierailu Varkauteen ja kun kerran Savoon suunnistetaan, täytyy lainata länsi-savolaisen ystävämme sanontaa: ”Ja se ei ole väärin!”

11.8. Varkaus, Sampea ja Shamppanjaa

Pirtinvirran soljuntaa ihaillen 

Hyvin nukutun yön jälkeen peilistä katseli tutun näköinen naama. Oli vain niellyt kesän kuluessa sen verran kilometrejä, että rupeaa olemaan rypyillä ja ruvella, niin kuin autoillekin käy. No pienellä fiksauksella siitä selvittiin, ja oli aika aloittaa päivän puuhien toteutus.

Suunnaksi Savon sydänmaat ja menoksi. Kaikki tarvittavat kyytiin ja menoksi. Tosin Jaska näytti tempun terävän ja hyppäsi Mikon kiesin rattiin, heitti lavan pystyyn ja polkaisi kaasupedaalia. Hetkinen… Jaska kuskina??? Kyllä, Auto-Jari nykyisin.

Kaikkea sitä liikenteessä näkee, kun liikkuu. Ei muuta kuin turvallista matkaa. Tästä hämmästyksestä selvittyämme päätimme aloittaa liikennepoliittisen seminaarin. Aiheena oli tällä kertaa suomalaisen kevyenmusiikin menetykset liikenteessä, sodan jälkeisinä vuosina ja niiden merkitys liikenneturvallisuuden kehitykseen.

Keskusteluiden aiheeksi nousi nyt erään, sillan ylityksen yhteydessä, tapahtunut liikenneonnettomuus. Varsinkin se yksityiskohta, että millä autolla tuo kolari ajettiin.

Valtatiellä 13 Honkolan ja Hietaman kylien välissä kaksi järveä yhtyvät toisiinsa Suojokena. Suojoen ylittävällä sillalla,  28.4.1973  noin klo 20.51, riistäytyi huomattavaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan hallinnasta henkilöauto. Sateen jälkeen kylmettynyt ilma ja ilmeisesti jäätynyt sillan kansi, saa tuon huomattavaa nopeutta kiitävän auton, ajautumaan kulkusuunnassaan vastakkaiselle kaistalle, pyörähtämään ympäri, niin että menee perä edellä ojaan törmäten ojan penkkaan ja aloittamaan hurjan pyörimisen.

Juuri ennen tapahtumaa, autoon noussut liftari sinkoaa ajoneuvosta ulos irronneesta etuovesta. Hän säilyy hengissä. Ajoneuvon kuljettaja putoaa myös kyydistä, menehtyen tapahtumapaikalle onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Samoin  onnettomuusajoneuvon naispuolinen matkustaja, sinkoutuu ajoneuvosta ulos ja menehtyy. Ajoneuvon miespuolinen matkustaja sinkoutuu ilmeisesti takaikkunasta ulos vammautuen vakavasti. Hänet  kuljetetaan Keski-Suomen keskussairaalaan saamaan hoitoa, mutta hän menehtyy 29.4.1973 yöllä, liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin ja niistä johtuneisiin sisäisiin verenvuotoihin.

Liikenneonnettomuuden jälkeen eilisessä keikkapaikassa Kukonhiekassa, joutui bändi soittamaan ilman solistia. He kuuluttivat, että Sammy Babitzin joutuu olemaan pitkään pois lavalta.

Tuolla sillalla tapahtuneessa ulosajossa menehtyi Kukonhiekkaan keikkamatkalla ollut Sammy Babitzin. 1972 ”Daa-da daa-da” kappaleella Syksyn sävelen voittaneen Babitzin ura oli hurjassa nousukiidossa ja kiireellä Sammya tuotiin tuolloin keikalle Kukonhiekkaan. Vauhtia on arviolta ollut 150 kilometriä tunnissa, tosin tuolloin ei vielä olleet nykyiset nopeusrajoitukset voimassa, vaan automabiileillä sai huristaa itse valitsemaansa nopeutta. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja suru-uutinen levisi läpi maan.

Postuumisti julkaistiin Sammyn debyytti levy, Sammy vuonna 1973, juurikin se eilen päässä soinut Sammy. Lyhyt ja hyvinkin hektinen ura loppui tuohon ulosajoon.

Ja se auto, se oli Alfa Romeo 1750 GTV, tumman vihreä.

Näitä pohtiessa jatkui matka. Lisää suru-uutisia saatiin Lievestuoreella, missä havaittiin, että paikallinen huoltoasema, missä olimme useasti ruokailleet oli lopettanut toimintansa. Kiitoksia kuitenkin Tellalle ja Veijolle eväistä. Paikassanne on ollut ilo asioida vuosien saatossa. Kiitoksia teille ja antoisia eläkepäiviä.

Piti siis paikallistaa uusi taukopaikka tähän suuntaan kuljettaessa. Kahvit ja muut murkinat kyllä saatiin, joten ei muuta kuin kohden Varkautta. Nythän ollaan keikalla siinä Pirtinvirran varressa, Ahlströmin puistossa.

Sampi 

Eipä muuta kuin mestoille. Illan kuvio onkin sellainen, että Deestyle aloittaa illan musisoinnin ja sitten perään olisi meitin vuoro ilahduttaa illan yleisöä. Joten tavarat kasaan lavan takareunaan odottamaan vuoroaan. Sitten nopea linjacheck ja Deestyle tavaroineen siihen eteen. Kun he olivat valmiina, olikin aika päästää yleisö sisään juhla-alueelle.

Upealla paikalla virtaavan veden ääressä oli keikkapaikka. Sampea ja shamppanjaa. Huhujen mukaan alueella uiskenteli altaassa ihka elävä sampi, joten suunnattiin sitten porukalla sitä ihmettelemään. Siellähän se porskutteli. Itse asiassa kaksin kappalein, oli juhlakaluja paikalle saapunut altaaseensa uimaan. Melkomoisia jötiköitä.

Varkaudessa on alkanut sampien allaskasvatus, sekä sammen lihan että sen mädin vuoksi. Sammen mätihän on pieneen purkkiin laitettuna hyvinkin arvostettua ja kallista herkkua eli kaviaaria. Paikallisen paperitehtaan tuottamassa hukkalämmössä, uivat ja kasvavat nämä jötikät ja niitä tässä nyt juhlitaan.

Lähialueen tuotteista koottu Deestyle nousi lavalle vetämään hittikavalkadiaan. Tämä hittikavalkadi koostui tällä kertaa suomalaisista cover-kappaleista. Tarkoituksena oli saada katsojille menojalkaan vipatusta ja hieman hikeä pintaan tutuilla sekä turvallisilla Suomi-rockin klassikoilla. Hyvinhän se onnistui. Paikalle kiirehti arviolta 2500 henkeä juhlistamaan elokuun yötä. Pimeyskin laskeutui sopivasti. Ei meinaan meinannut eteensä nähdä.

Kun Deestyle malttoi luovuttaa vuoron meille, katsottiin kaikki nopeasti paikoilleen ja äänet läpi. Sitten olikin aika pyöräyttää tutuksi tullut intro soimaan ja menoksi. ”Vie mut minne vaan”, ”Pieni ihminen suuressa maailmassa” ja ”Tie Sydämeeni” toimivat illan avauskolmikkona. Biisilista koostuikin varsin menevistä kappaleista. ”Kun kohdataan” sai vuoronsa tänään ja Juki lauloi kappaleet ”Pudonneet” ja ”Deadline”. Toki pakollinen hitaampikin settiin lisättiin ja se oli Jukin laulama ”Oikee enkeli”.

Ilta pimeni ja väki viihtyi. Kappaleet seurasivat toisiaan, kunnes tuli aika lopettaa illan musisointi. Vieraat saivat vielä viihtyä alueella tai siirtyä Varkauden yöhön, jatkamaan kesän lopun juhlintaa. Illan viimeisenä kappaleena herkistelivät Olli, Mikko ja Jaska kappaleen ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”.

Oli aika kerätä tiivistyvän kosteuden seasta tavarat kasaan, pakata ne bussin perään ja suunnata kohden kotia. Rupeavat tämän kesän keikat olemaan viittä vaille valmiit tuumittiin, kun matkattiin läpi elokuisen yön. Hyräiltiin siinä samalla Popedan kappaletta, jossa Costello laulaa kuinka lempeitä olivat ne yöt elokuun. Ei tosin uskoisi, sillä hieman meinasi tulla holotna shortseissa. Mutta nyt on kesä ja kaikki keikat tehdään shortseissa, sellaisissa polvipituisissa. Se oli jo päätetty alkukesästä.

”Me halutaan olla Jean S:ssä, shortsit pidetään peesissä, frakin takit yhteen matkaan, musiikkimme ei vain lakkaa.”

17.8. Laitila, Tehdasfest

Tämä viikko alkoikin sitten uutisella, että Horrori oli jouduttu toimittamaan sairaalaan. Syynä olivat kuulemma vatsakivut. Epäselvät sellaiset. Pii-Paa tai Puu-Pää auto tuli ja Horrorin vei. Epäilivät kovin, että syynä olisi ollut toimittajan aiheuttama stressireaktio. Ainakin Horrori syytti toimittajaa. Ankarammin.

Mutta hetkinen… miten toimittaja voi stressata Horroria? Aina on auttamassa ja kaikkiin kysymyksiin antaa asialliset vastaukset ajallaan. Kuten nyt vaikka tästä tekstiviesti ketjusta huomaatte, mikä teille todisteena esille teille tuodaan:

H: Onko ruokaa?

T: O?

H: Eiku koska syödään?

T: Sillo ku o nälkä?

H: Eiku koska me syödään ja missä?

T: Sitten ku o ruoka ja pöydän ääressä

H: Ääliö!!!

T:Urpå!!

Onko tuo siis stressausta? Kyseessä on keikkamatkalla tapahtunut tekstiviestien vaihto. Siinä hyvinkin avuliaasti neuvotaan ja autetaan ystävää, työyhteisötoveria, hänen ongelmatilanteessa.

Huolestuneena kipaisimme siis paikalliseen hospitaaliin tapaamaan ystäväämme. Esittelimme vastaanotossa itsemme ja asiamme. Vastaanotossa toiminut sairaanhoitaja kertoikin, että meitä oli odotettu. Hoitava lääkäri halusi ehdottomasti tavata meidät.

Vaivaantuneen oloinen sairaanhoitaja johdatti meidät hienotunteisesti kalustettuun omaistenhuoneeseen. Näissä huoneissa kerrotaan aina niitä elämän ikäviä asioita. Koko matkan aikana, hän ei ollut sanonut sanaakaan. Vaivaantuneen hiljaisuuden aikana huomasimme, että hän välttelee katsettamme etsien katseellaan työsandaaleistaan jotain, mitä niissä ei näy. Sairaanhoitaja jätti meidät, suuren epätietoisuuden vallassa odottamaan hoitavan lääkärin saapumista.

Olimme varmoja, että kyse oli jostain vakavasta. Kohta sisään tulikin kiireisen oloinen gastrokirurgi, joka esitteli itsensä niin nopeasti, ettei kukaan meistä ehtinyt tajuamaan hänen kertoneen nimensä. Mies kätteli meidät kaikki ja istui alas. Hänen istuessa alas tajusin, että hän hakeutuu samaan tasoon kanssamme ikävien uutisten kertomista varten. Jokin vakava tilanne on kyseessä.

Lääkärin selvitellessä kurkkuaan, ehdin jo ajatella ehdinkö pyytämään anteeksi kaikkia niitä vääryyksiä ja kepposia, mitä Horrorille olin tehnyt. Syyllisyys sai sydämen sykähtelemään pakahtuneesti ja palan nousemaan kurkkuun. Korvissa humisi ja varmuus jostain ikävästä uutisesta, sai kyynelkanavan heräämään. Kohta olisi aika aloittaa toiminta.

”Kyllä nyt on niin,” (- Nyt se sitten tulee)

”Että” (– Jotain vakavaa)

”Jonkun on” (– Ei saa sitten murtua) 

” Kerrottava hänelle ( -Kiitos Horrori kaikesta)

”Ettei Chili con carnea voi syödä viiden litran kattilallista kerralla… Hieman saattaa tulla ilmaa tuonne ruuansulatuskanavaan ja turvotusta, että näin. Potilas voi kotiutua kanssanne näillä ohjeilla.”

Hieman hämillämme saattelimme sitten hirveästi röyhtäilevää Horrori kotiin. Pyysimme olemaan seuraavat pari päivää ihan kotioloissa ja pitämään ikkunat auki. Ostimme evääksi vielä seitsemän pulloa vissyä ja neljä litraa piimää. Nähdään perjantaina.

Ja perjantai kun koitti, otettiin suunnaksi Laitila. Horrori?? Kyllä hän lähti matkaan, valitettavas…. Krhöm!!! Mikä oli kivaa.

Laitilassa järjestetään Tehdasfest, minne matkamme koittavi. Jos tarpeeksi pitkälle ajetaan, on edessä Kustavi, mutta jäädään nyt tuohon, koittavi vaiheeseen eli Laitilaan.

Telakalle mars ja jampat kyytiin. Matkaan hyppäsi myös uutta verta, sillä syksyn turneelle matkaan lähtevä Aleksi, tuli hieman haistelemaan tämän bussin tuoksuja ja meininkiä. Ei muuta kuin tervetuloa joukkoon tummaan.

Laitila, Letala på svenska, siinähän se on Turun ja Porin välisellä baanalla. Munamarkkinoista tuttu paikkakunta. Juuri muuta ei ole Laitilassa tullut tehtyä, kuin ajeltu lävitse. Valitettavan monen kunnan kohtaloksi, on nykyaikana jäänyt tämä läpiajo.

No… Laitila on kuitenkin ollut asutettua seutua jo rautakautiselta ajalta lähtien. Sieltä on löytynyt, useiden rautakautisten jäännösten lisäksi, esimerkiksi Kodjalan soturihauta. Kuriositeettina myös tiedoksenne, että Suomen vanhin lasiesine, roomalaisaikainen lasisarvi on löydetty Laitilasta.

Nykyään, munatuotannon ja -markkinoiden lisäksi, Laitila tunnetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaasta ja Efraim Elosta. Kaikkihan nyt Efraim Elon tietää… vai tietääkö?

Onko sanonta: ”Ojalan laskuopin mukaan tuttu?” Jos on, olette auttamattomasti niiqu niin laast siisonii hei!!! Isokyrössä syntynyt opettaja, Herman Ojala teki oppimateriaalin puutteessa, Lasku ja mittausopin -kirjan 1800-luvun lopulla, josta toholammilaiset katsovat sanonnan ”Ojalan laskuopin mukaan..” syntyneen. Toholammilla Herman Ojala toimi kansakoulun opettajana 31 vuotta, eläköityen kesällä 1909. 

Herman Ojala
Kuva internetosoitteesta
(http://www.toholampi.info
/s02/ojaher.html)

Vuosituhannen vaihtuessa vaikutti matematiikan opetuksessa myös Kiukaisissa syntynyt Nestor Ojala, joka 1899 julkaisi Kansakoulun laskuoppi-kirjan. Nestor Ojala julkaisi myös useita muita laskennan ja mittausopin kirjoja.

Laitilalainen Efraim Elo syntyi 24.9.1868 ja tämä Joensuun tyttölyseon matematiikan nuorempi lehtori, myöhemmin kyseisen oppilaitoksen rehtori, julkaisi myös laskuoppikirjan. Laskuoppi etupäässä oppikouluja varten – teosta käytettiinkin oppikoulun laskennan oppimateriaalina 1912-1965. Tästä tulee sanonta Elon laskuoppi. Ojalaa kansakoululaisille ja Eloa oppikoululaisille.

Kun oli laskuopit taottuna päähän, huomattiin että jotenkin matka oli sujahtanut Tampereelta Laitilaan yhdessä hujauksessa, ikään kuin kadoten täysin. Olimme saapuneet paikallisen liikennemyymälän pihaan, johon oli taiottu Tehdasfest alue. Siitä sitten tavarat esille ja hollille. Tänään jouduttiin olemaan hieman aikaisessa, että saadaan riittävästi valoa kansalle.

Ei Hip-hoppari, vaan
Hip-Hop-Jari

Lamput mestoille ja odottamaan. Illan avausesiintyjänä toimi Lord Est. Samainen Hip hop hemmo on muuten mukana siinä Nygårdin suuressa hitissä ”Selvä päivä”. Kun Lord Est on piiskannut tapahtuma-alueelle saapuneen väen juhlatunnelmiin, jatkaa iloittelua Iwan, Laitilan omat pojat vauhdissa. Varsin erinomaiseksi muodostuneesta, The Runsaudensarvesta on syntynyt Iwan. Cover-biisien soittamisen jälkeen, on omaakin tuotantoa alkanut tulemaan. Internetin syövereistä niitä ainakin löytyy.

Kun Iwan oli oman leiviskänsä hoitanut, asteli lavalle bilebändi Los Bibbalos. Näiltä huudeilta on jäsenet kokoontuneet tähän iloitteluryhmään. Musiikillista riemusanomaa levittävä aikansa, kunnes paikalle Turusta saapunut, stage-manu näytti kelloaan. Te ulos ja noi sisään. Tuttu mies on tämä rastaletti ja äärettömän mukava heppu.

Jostain oli saapunut samalla myös varsin tiheä sumu. Kuin Lontoon sumussa katsoivat orjat kaiken paikoilleen ja komensivat popparit lauteille. Tuttu intro pyörähti käyntiin ja ”Vie mut minne vaan”, repäisi illan osaltamme käyntiin. ”Pieni ihminen suuressa maailmassa” suorana jatkumona, ja kun valtavassa sumussa kerran oltiin, mikä sopikaan paremmin kolmanneksi kappaleeksi kuin ”Kuuhullut”.

Illan esiintymisen aikana aloimme sitten miettimään, että toivottavasti tuomamme valot eivät haittaa lentoliikennettä. Sen verran hienosti ja kauas näytti lamppujen kiila sumuisessa illassa loittonevan. Osuu vielä jonkun laskeutuvan lentokoneen kipparin silmiin ja häikäisee. Joudutaan vielä oikeuteen ilmaliikenteen häirinnästä.

Kun ei mitään tuollaista keskeytystä illan aikana ilmaantunut, paiskoi bändi menemään. Juki esitti ”Deadline” ja ”Oikee enkeli” kappaleet. Loppukeikka olikin silkkaa hurmosta, ”Kiitos ja kunnia”, ”Tia Maria”, ”Likaiset Legendat” ja ”Ihmisen poika”.

Jos oli bändi hurmiossa, oli sitä myös paikallisen panimon tuotteita nauttinut yleisö. Vanhalla sirkuskärrylavalla, oli meno ylimmillään ja paikalle raahatussa sirkusteltassa. Samalla lavalla, millä myös tasavallan presidentti on esiintynyt. Nyt ei siis puhuta siitä bändistä, vaan oikeasta ja ehdasta Presidentistä. Mauno Koivisto on kuulemma pitänyt puhetta tällä lavalla.

Siitä viis tuumittiin ja lavalle kiivettiin, kun yleisö sitä kovin vaati. ”Loisto” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” olivat illan päätöskappaleita. Tai ainakin melkein. Illan päätöskappaleen kunnian sai uusi kappale.

Syksyllä ilmestyvältä levyltä esittivät Olli, Mikko ja Jaska kappaleen, ”Haaksirikko” kuluvan kesän keikoilla, kolmas uusi kappale. Juha Tapion pysäyttävä ja koskettava kappale ja sen pianoteema. Sehän jäi sitten soimaan päähän samantein.

Siinä sitten matkattiin majoitukseen Turkuun. ”Haaksirikko” soi päässä, kun sumuisen yön läpi matkattiin. Huominen vielä ja sitten olisi tämän kesän askareet pulkassa.

18.8. Turku, Linnanjuhlat

Takahuone??

Se olisi sitten pitkä päivä edessä ja vielä Turussa. Mitähän sitähän tekisi? Paikallisille levymessuille piti suunnistaa, mutta oppaaksi lupautunut aboriginaali oli ilmeisesti saanut jonkun vatsapöpön. Soitti suorittavansa Ido-akatemiassa Norjan kielen kurssia.

No, ainahan voisi vaeltaa Aurajoen rantaa ensin ylös ja sitten alas, aistia samalla Suomen vanhimman kaupungin ilmapiiriä. Nyt varsinkin, kun Aurajoki ranta on siistitty, pääsee tuon Hansaliiton tärkeän kauppakumppanin ilmapiiriä, aistimaan parhaimmillaan juuri jokirannassa.

Jonnekin 1200-luvulle juontaa muuten Turun juuret. Nimellä ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Mitään urkuvihjeitä siihen ei liity, vaan taustalla on ilmeisesti muinaisvenäläinen sana tûrkû, jolla tarkoitettiin toria.

Aurajokilaakso oli ollut jo rautakaudella vaurasta ja tiheään asuttua seutua, niinpä päätti Paavi Gregorius IX siirtää Suomen piispanistuimen sinne 1200-luvun loppupuolella. Vuonna 1300 vihittiin käyttöön paikalle rakennettu tuomiokirkko ja hieman alempana jokisuulla oli 1200-luvun lopulla aloitettu rakentamaan Turun linnaa. Näin syntyi siis Turku.

Aa... Horrori on myös
majoittunut huudeille

Vanhimmat linnan osat ovat 1200-luvun loppupuolelta, mutta kun alueen olot alkoivat vakiintua, alkoi varsinainen linnan rakentaminen. 1310 aloitettiin Turun linnan varsinainen varustelu.

Matkaaja kun ei jaksanut lähteä ravaamaan jokivartta edestakaisin, vaan tyytyi oleilemaan hotellihuoneessa ja nukkumaan siellä univelkaansa. Tällä kertaa piti vain tyytyä taivaltamaan, ajan ollessa oikea, Turun Linnan kupeessa olevalle tapahtuma-alueelle. Sinne siis.

Kuten arvata saattaa Linnan juhlat, ovat yhteydessä Turun Linnaan. Hieno asetelma kohtasi kulkijaa, kun tapahtuman portista asteli sisään. Linnan  viereen oli rakennettu järjettömän kokoinen lava. Meinaan, nyt jos on ollut ahtaita lavoja, mihin sovitella soittajia ja kamoja kesän kuluessa, niin tämä kyllä kompensoi kaikki tilanahtaudet. Täällähän pitäisi olla mopo, että jaksaa kulkea reunalta toiselle.

Videointia

Eipä muuta kuin tavarat paikoilleen ja äänet läpi. Päivässä on nimittäin aika paljon tapahtumaa. Ensinnäkin…

Jymäytetty

Saarijärvellä aloitettu videon kuvaus jatkuu tänään. Olivat katselleet materiaalia, läpi ohjaajan valvovan silmän alla ja päättivät, että pieniin lisäkuvauksiin on tarvis ryhtyä. ”Pelko ja rakkaus” kappaleen teemaan sopiva juju, oli hokaistu tuotantoyhtiössä ja lisää materiaalia täytyisi saada. Paikalle liuta kameroita ja pari näyttelijää.

Tänään kupletin juonena on myös se, että tilaisuuden juontaa Miina. Juuri näin, meidän Miina ja toisena esiintyjänä tapahtumassa toimii, Annika Eklund yhtyeineen. Meinaa olla vanha perhe yhdessä koossa taasen. Missähän mahtaa olla Suvi?

Kuoromummot

Ensin lavalle marssi siis Annika, tai olihan Miina ollut siellä höpöttelemässä omiansa, kun kerran hän juonsi tilaisuuden. Tilaahan oli touhuta, joten ei muuta kuin lauteille tanssahtelemaan. Annika on nyt tekemässä melko moista rypästä erilaisia musikaaliesityksiä, joten nämä bändikeikat jää häneltä vähemmälle. Alkaa olla viimeisiä hetkiä bongata lauteilla. Eipä muuta kuin katsastamaan tanssimusiikin riemua.

Kun Annika oli osuutensa heittänyt, keräiltiin lavalta ylimääräiset soittimet ja piuhat. Kohta olisi kesän viimeinen edessä ja siihen liittyy tietysti näitä spesiaalijuttuja.

Hieman erikoisesti aloitettiin siis illan veto. Videon kuvausporukan toiveesta marssi Olli. Videon tekoporukan toiveesta, playback –versiona, Olli esitti kappaleen ”Pelko ja rakkaus” ennen varsinaisen keikan alkamista. Näin saivat lähikuvia laulavasta Ollista talteen.

Sitten vedettiin hieman happea ja laitettiin intro soimaan. Pienoinen jäynä oli kuitenkin tehty, miksaajan toimesta kesän viimeisen keikan kunniaksi. Tutun ja turvallisen intron soidessa, vaihtui musiikki yllättäen saksalaisen Schimanski televisiosarjan musiikkiin. Samalla hetkellä vetäisivät tekniikan pojat esiin ylähuulten päälle tehdyt Schimanski viiksensä.

Horst Schimanski meininkiä!

Schimanski Sprite

Eipä mennyt bändillä tuossakaan vaiheessa sukat sekaisin, vaan kylmän viileästi hieman 
naureskellen marssivat he lavalle ja polkaisivat ”Vie mut minne vaan” kappaleen käyntiin. Kesän viimeinen keikka oli alkanut.

”Tie sydämeeni” ja ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”, saivat jatkua suorana perään. Sitten oli vuorossa ensimmäinen varsinainen otos ”Pelko ja rakkaus” kappaleesta. Kun otos oli purkitettu, jatkui ilta Jukin laulamilla kappaleilla ”Oikee enkeli” ja ”Deadline”.

Tämän jälkeen, oli vuorossa taasen yllätyskappale. Viimeisen keikan kunniaksi oli lavalle kannettu myös kaksi ylimääräistä mikrofonia, johon ”kuoromummot” menivät esittämään osaamistaan. Ei muuta kuin leidit lauteille… Miina ja Annika!

Jälleen kerran jymäytettiin Miinaa. Biisilistan ohitse vaihtui kappaleeksi ”Katujen kuningatar”. Milistina Soona ja pääsihän Annikakin framille. ”Pettävällä jäällä” kappaleessa, Annika veti Ollin kanssa perinteisen ja hienon dueton.

Kello kävi, ja alkoi olla aika lopetella illan musiikillista antia. Yleisön pyynnöstä, palasivat esiintyjät lauteille ja varmuuden vuoksi esittivät videotaltiointia varten ”Pelko ja rakkaus” kappaleen, toisen tai no kolmannen kerran illan kuluessa. Nyt pitäisi olla materiaalia purkissa sen verran, että tästä video aikaan saadaan.

Viimeisen keikan kunniaksi, esittivät pojat varmuuden vuoksi neljä encore kappaletta. ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” sekä eilen ensiesityksensä saanut ”Haaksirikko”. Tähän oli hyvä lopettaa kesän kuhinat.

Tavarat kasaan ja kotiin päin kikkailemaan. Nyt oli lupa jopa hieman juhlia. Kaikki 32 keikkaa saatiin onnistuneesti suoritettua. Nyt on hyvä ottaa hieman lepoa. Tästähän on sitten hyvä jatkaa syksymmällä musisointia.