keskiviikko 2. marraskuuta 2016

LEPPÄVIRTA, 7.10, Vesileppis- Areena
Jep jep, kiertueen ensimmäinen etappi oli meikäläiselle sikäli helppo pala, sillä kotoa ei ollut matkaa Leppävirralle kuin 75 kilsaa. Torstai-iltana paikalle menivät roudarit ja osa poppareista. Olihan heillä ensimmäinen kasaus keikkapaikalla edessä, siksi Areenalle herrat menivät perjantaiaamuna jo. klo.10.00. Aiemmin viikolla oli ollut Tampereella treenit, missä kasaus tehtiin ensimmäisen kerran ja setit käytiin läpi.


Torstai-iltana Aksu Rantala soitti, että on ongelmia, 63 A voimavirtakaapeli ei riitä, tarvitaan 20 metriä lisää. Vai niin. Voisinko hakea Varkauden rakennuskonevuokraamosta kaapelia tullessani paikan päälle aamulla, kysyi tämä Palokan Päivänsäde. Hakea voisin,  mutta keskellä yötä en palauta mitään, vastasin. En kyllä jumalauta ala hipsimään missään teollisuusalueella aamuyön tunteina.  Siitä tulee poliisiasia ja meikälle päiväsakkoja, jos siihen aikaan joutuu kaapeleita palauttamaan.  Nonni, siinä oli heti ensimmäinen ongelma. Asia jäi muhimaan ja Palokan Polttimo ilmoitti, että hän soittaa aamulla klo. 10.00 aikoihin, minkä verran kaapelia tarvitaan.

No minä lähdin perjantaiaamuna kelkkomaan klo. 9.15 kohti Varkautta. Apollo 15 kiisi tällä kertaa hyvin rauhallisesti, ihan pintakaasulla. Varkaudessa odottelin aikani soittoa, tarvitaanko kaapelia vai ei? Ei sitä kuulunut. Totesin kuin johtaja Tuura Uuno Turhapuro-leffassa Uunolle: Se teki sen taas. Liukeni omille teilleen ja minä perkele litkin vaan kahvia ja odotin.  Lopulta soitin Rantalalle, kun hänen soittoaan ei kuulunut, klo. 10.30, haenko sitä voimavirtakaapelia vai en. No mitäs, mulle ilmoitettiin, ei tarvita. Aja tänne, missä sinä saatana itse asiassa kuppaat. Siinä sitä tuli juotua kahvia 40 minuuttia Varkaudenportissa odotellessa, ou jee. Matka Juvalta Leppävirralle ei kestä kuin 45 minsaa, joten toinen puolikas siihen päälle odottelun merkeissä. Samapa tuo mulle.

Leppävirta sijaitsee viitostien varrella, Varkauden ja Kuopion välissä. Matkaa Kuopioon on about 50 kilsaa ja Varkaudesta 25 kilsaa. Sokos Hotel Vesileppis on paikka, mikä on Leppävirran menomestoista ykkönen. Liikuntamahdollisuudet ovat mainiot, sillä alueella sijaitsee hiihtoputki, jäähalli, keilahalli, uimahalli ja vaikka mitä. Ja kun paikallisessa ravintolassa käy viikon aikana joka päivä syntyy hiihtoputken lisäksi ryyppyputki ja se rata on pitempi kuin mikään muu. Siinä sauvat sulaa käteen ja kärpäslätkä huutaa hoosiannaa. Ihmettelin kun Rantalalla ei ollut suksia mukana. Onko se tullut vanhaksi, kun moisen asian nyt noin unohtaa. Normaalisti se olisi hiihtänyt 40 kilsaa hiihtoputkessa. Jäin miettimään, kun Juice Leskinen Grand Slam aikoinaan levytti kappaleen Leppävirran kansainvälinen kaatopaikka. Missähän sekin mahtaa olla?

Piha-alueet olivat siistit ja aurinko paistoi päivällä. Vasta iltapäivällä alkoi tuulla railakkaasti. Paikalliset keijot kävivät heittämässä frisbeeta vieressä olleella urheilukentällä. Siitä lajista on tainnut tulla muotia. Harrastajamäärä kasvaa koko ajan.
Vesileppis Areenan yhteyshenkilönä toimi Tatu Säisä, joka osoittautui mukavaksi hepuksi. Hänen kanssaan katsottiin kuviot nopeasti läpi. Missä on pukuhuoneet, takahuonekuviot, vierasliput, aikataulut ym. kaikki muu. Kaikki se, mitä oltiin etukäteen sovittu, piti kutinsa. Roudarit ahersivat lavalla laittaen vehkeitään kuntoon iltaa varten. Saatiin passit ja avainkortit jotta päästään liikkumaan ja ettei järkkärit väännä meitä kahdeksikoksi.

Vesileppis Areena on yli tuhannen hengen mesta ja akustisesti aika hankala paikka miksaajalle. Se on tyypillinen palloiluhallimainen ratkaisu, joita Suomessa on jonkin verran. On tajuttu ettei ne lento- ja koripallopalloilijat riitä, on oltava muutakin. Ja on tullut ahaa-elämys, että tämähän on monitoimihalli, kun vaan rakennetaan tänne lava. Sitten ei muuta kuin buukkaamaan viihdettä taloon. Permannolla, salin takaosassa sijaitsi anniskelualueet ja tuotemyynti oli seinän vieressä salin keskikohdalla. Lisäksi ylempänä on pieni parvi joka salin pituinen ja jossa oli ainoat istumakatsomopaikat. Paikalliset henkilöt olivat hyvin mukavia ja ystävällisiä. Hommat toimivat erinomaisesti, siitä kiitos heille kaikille. Ja jos oli jotain kysyttävää epätietoisella Etelä - savolaisella, niin nopeasti asiaan sain vastauksen. Kertaakaan minulle ei vastattu: "Suattaapi tuo olla nii vuan suattaapi olla olemattakin, vuan tiiä tuota häntä mitenkä se voes olla". Tästä minä pidän. Näin hoidetaan hommia!

Koska roudaus oli aloitettu jo klo. 10.00, niin valmista oli hyvissä ajoin iltapäivällä minkä jälkeen seurasi kiireellistä ja tähdellisen tärkeää tupakointia. Eikä aikaakaan, kun paikalle tulivat tuotemyynnin Satu ja Pipsa. Heillä oli Elviksen laatuautovalikoimasta tällä kertaa sininen ajopeli alla ja eikun takaluukku auki, ja laatikoita sisään. Se auto oli niin komea, että haukoin henkeäni. Palokan Polttimo katseli autoani ja kysyi, koska olen pessyt tuon rakkineen viimeksi. Vähän väliä, vastasin. Sitten se alkoi hivellä autoani, jolloin jouduin jyrähtämään: Älä koske siihen, se ei ole ilmaista.

Kuorolikoista ensimmäisellä keikalla olivat Elna Romberg ja Mitra Matouf. Kolmas mimmi Jennie Storbacka oli ulkomailla katsomassa maailman meininkiä ja isoa omenaa. Varmasti on ollut väkeä enemmän kuin Juvalla, luulisin. Jennie tulee mukaan vasta Kalajoella ja Ylihärmässä.
Daffy Terävä oli käynyt ulkoilemassa ja pölähti sporttisena paikan päälle. Sanoin Daffylle: "Nyt on sellainen paikkakunta, jossa ei oo levydivaria, joten nyt et tainnut ostaa levyjä". Ostinpas, sanoin tämä kova levynkerääjä. Kävin kirpputorilla ja levyjä löytyi taas kassillinen. Mietin, vaikka tuo kitaristi Jumalan armosta menisi kuuhun, niin kyllä se perkele sieltäkin palaisi takaisin kassillinen vinyylilevyjä mukanaan.

Ruokailussa on aina paikan päällä kaikki. On todella harvinaista, jos joku ei ole lihapatojen äärellä. Ruokailun jälkeen on aina soundcheck. Tällä kertaa ruokana oli, yllätys, yllätys, kanaa. Teemu Adolfin katse oli lumoutunut. Hän ei haluaisi syödä mitään muuta kuin kanaa, aina ja iän kaiken. Kohta se on varmasti vaatimassa bäkkärille kanalimsaa, kanakarkkeja ja kanakahvia. Onneksi ruokapöydässä oli vaihtoehto tavallista ruokaa syövälle immeiselle eli sipulipihvit ja paistetut perunat. Ei tarvinnut siis Kondenkaan syödä kynsiään ja juoda vesilammikosta vettä päälle.

Soundcheck oli arvatenkin hieman pitempi, sillä nyt oltiin aloittamassa rundia. Biisejä soitettiin enemmän ja kuulin kuinka settiä mietittiin. Juu, jokaisella kiertueella jossain vaiheessa jotkut biisit vaihtaa paikkaa tai poistuu ja toisia tulee tilalle.
Kun tsekki oli ohi, seurasi taas kiireellistä tupakointia. Soittajat ja leidit alkoivat valmistautumaan keikkaa varten. Ennen keikkaa tapaan Sutisen Maron ja Liisan. He ovat ystäviäni. Maro ajoi jokamiehen autoluokkaa Juvan UA:n Team Avikainen joukkueessa. Kaksi kertaa on voitto tullut Joensuussa ajetussa EVK-liigassa, vuosina 2015 ja 2016. Ja huom. ylivoimainen voitto! Myös Liisa ajaa jokkista ja molemmat harrastavat muutakin autourheilua.

Tänään showtime on klo. 20.00 ja väkeä oli tulossa erittäin mukavasti. Sitä kertyikin 700.
Sen paremmin biisejä en kerro, tulkaa toteamaan ja kuuntelemaan ne keikoilla. Ykkössetti kesti 52 minuuttia. Ja hommahan toimi mainiosti. Pasi Ristolainen onnistui loihtimaan paikkaan asianmukaiset soundit, vaikka mesta oli varmasti haastava paikka miksaajalle. Kyseessä oli normi seisomakeikka. Tuoleja ei ollut edes takahuoneessa. Siellä sitä tauolla istui penkillä pelimanneja niin että riitti. Mikähän siinä on, että se huone missä on catering, niin kaikki ovat siellä, vaikka soittajilla oli omat pukuhuoneet, samoin kuoroleideillä ja Ollilla.

Puolen tunnin tauon jälkeen iltamat jatkui. Mainiosti sujui toinenkin osuus. Kakkossetti oli encoreineen tunnin ja kolme minuuttia.
Kakkossetin aikana minulle näytettiin kurkunleikkausmerkkiä tyyliin Oleg Snarok. Hämmästelin tätä, sillä enhän ole Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen valmentaja. No, jollain tyypillä oli mennyt vissiinkin juomat väärään kurkkuun tai jotain. Lisäksi otan niskoilleni myös maailmansodat ja nälänhädän sekä mahdolliset impotenttiongelmat. An mennä vaan, saatana. Siinä sitä taas maalaispoika oli huuli pyöreänä kuin suomalaisen koripallon tummaihoisilla, syntyperäisillä vahvistuksilla.

Keikan jälkeen pääpoppari Olli ja autonkuljettaja Markus Vilkka lähtivät kohti Tamperetta. Palokan Polttimo laski mielessään, että jos ajan keikan jälkeen kotiin keski-Suomeen, niin hyvänen aika: hänhän on lähempänä Turkua ja siten ajomatka ei olisi liian kova, ei nyt yöllä eikä seuraavana päivänä. Minkä matemaatikon maailma on Palokan Polttimossa menettänytkään. Raskaan työn raatajat jäivät purkamaan vehkeitä ja pakkaamaan bussia, kunnes hekin pääsisivät terhakkaasti nukkumaan. Hotellissa ollut karaoke oli pitänyt ylhäällä muutamia tyyppejä tai sitten he vain elivät niin voimakkaasti soitetun keikan ja olivat vielä musiikin lumoissa. Tai harmaan veden. Tai kermaliköörin. Mitä näitä nyt on?

Itse ajoin keikan jälkeen kotiin, sillä matkaa kotiin oli edelleen se 75 kilsaa, ja tuon verran olin itsekin lähempänä Turkua. Paluumatkalla onnistuin näkemään hirven, joka jolkutteli valaistulla tieosuudella Leppävirta- Varkaus. Kiitos valojen (ja lukuisten tutkatolppien) vauhtini oli hidas ja näkyväisyys hyvä. Nukkumaan käydessäni katselin herätyskelloa. Tässä ehtii nukkua kokonaista kuusi tuntia. Se on paljon minuutteja se. Raikastavat pikku painajaiset tekivätkin sielulle hyvää, sillä eipä tullut tuosta ajasta kuin max. 3 tuntia unta kuuppaan. Mutta ei auta, aamulla suuntaa Turkkuseen, kaadan raanavettä kurkkuseen.


TURKU, 8.10, LOGOMO
Herätyskello hyppi kuin sarjakuvissa ja soi maan niin perkeleesti. Ei, en halua herätä, mänkee pois, oli ensimmäinen ajatukseni, joskin hyvin kaukana kristallinkirkkaasta. Jos herätyskello olisi osannut puhua, se olisi sanonut: Ylös saatanan kekkula, ei tässä jaksa koko ajan soida. Ei pysy herätyskello vireessä jos näin pitkiä soittoja täytyy tehdä, jumalauta.
Aamukahvi, körssit ja suihku ja sen jälkeen nokka kohti Turkua. Joopa joo, edessä olisi 420 kilometriä päällystettyä pikitietä. Ja väsymys oli aikamoista. On tämä kovvoo hommoo, todettiin Dont Tell Mama- ravintelissa pilkun aikaan.

Juva- Mikkeli-välillä laskettelin normaalia Apollo 15- vauhtia.  Ei ollut edes jälkipoltto päällä. Katselin, että mikäs perkeleen bussi siinä edessä menee. Hitaasti kulkee, onkohan siinä bussi täynnä eläkeläisiä menossa bingoristeilylle. Huusin autossani kuin hinaaja, siellä lattianrajassa kuskinpuolella on oikean jalan alla läpykkä, sitä kun painelee, niin pääsee taas eteenpäin rivakammin, mikä jännittää? Ja pthyi vaan, ohi ja äkkiä, tuumasin. Kun olin bussin rinnalla, katsoin, mitä helvettiä. Tämä on Yö-yhtyeen keikkabussi, möykäri jota kutsutaan myös popkuljetukseksi. Auto täynnä soittajaa, taustalaulajaa ja muusikon parasta ystävää, roudareita. Nostin valtiomiesmäisesti kättä, kun olin ohi ja viiden sekunnin päästä bussi oli pieni piste horisontissa.

Matka Turkuun sujui hyvin. Kuortin ABC:llä join pikaiset bitumit, jonka jälkeen taas rattaat lauloi. Päätin ajaa Hyvinkään kautta Turkuun, sillä se on nopea väli. Varsinkin kun pääsee Helsinki-Turku-moottoritielle, matkaa taittuu joutuisasti. Tuo ykköstie on sikäli hauska tie, sillä tunneleita riittää. En tullut laskeneeksi, mutta niitä oli seitsemän: muutamasta sadasta metristä yli kahteen kilsaan. Pisin oli Karnaisten tunneli, peräti 2,3 kilsan mittainen pätkä. Turkuun piti ehtiä klo. 13.00 ja katselin navigaattorista että aikaa on vaikka kuinka. Siispä Salon ABC:lle kahville ja tankille. Maalaispojan jakaus meni autosta ulos tullessa sekaisin, sillä tuuli aivan saakelin lujaa, ja oli kylmä. Turun Logomoon pihaan saavuin ensimmäisenä. Edes Aki Rantala Palokasta ei ollut tullut vielä paikan päälle, jota kummastelin kolmen tupakan ajan. Yleensä se on keikkapaikalla neljä tuntia ennen sovittua sisäänmenoaikaa, potkii renkaita ja noituu muutaman voimasanan. Johan nyt. Paikan henkilökunnasta tapasin Laurin, jonka kanssa käytiin kuvioita läpi.

Katselin Logomon pihalla ja tuumasin, tämä on siis paikka, missä Olli Lindholm haluaa viettää aikaansa, sillä Voice of Finlandia kuvataan täällä.  Nyt täällä on Sound of Juva. It´s me, Konde.
Maa alkaa täristä jalkojen alla, tuleeko tulivuoren purkauksia, mietiskelin ja jyrinä eikun voimistui. Katselen kuinka mustia savumerkkejä on ilmassa ja ne lähestyvät Logomoa. Onkohan intiaanit viestittämässä, että paikan päälle saapuu tuttu hahmo, vai mistä tuo pikimusta oikein tulee. Kas kas, sieltähän pöllähtää pihaan myrkyn vihreä kuorma-auto.  Tämä ei ole pitsalähetti vaan kyljessä lukee Ruosila. Palokan Polttimo on saapunut Turkuun. Hän on täällä tänään, totean. Annan parkkiluvan ja autossa on toinenkin henkilö, jota tulee esittäytymään: Päivää päivää, totean hänelle ja nopealla päättelykyvyllä totean, että hän on Palokan Hehkulampuksi. Hän poistuu kaupungille, joten eikun auton sisään ja peruutus lastausrampille ja perälauta auki.

Kuluu vartti ja pihaan pölähtää möykäri, jonka luulin kuljettavan bingomummoja. Bussista pöllähtääkin ulos Timo Alfonso Toppari, Teemu Adolf Lehtimäki, Pasi Ristolainen eli Laineen Risto, Petri "Ronski Bänks" Kiuru, Ari Toikka, Asko Terävä sekä Elna Romberg ja Mitra Matouf. Niin, tässä mestassa tytöt ovat tärisseet jännityksestä jossain vaiheessa ainakin. Minä en ole ollut kilpailussa ja tärisen edelleenkin and koko ajan.  Alkaa ripeä roudaus.

Bäkkäri on toisessa kerroksessa, jonne tuodaan kahvit ym. virvokkeet. Pukuhuoneita on taas neljä: kaksi isoa ja kaksi pientä. Daffy lähtee kaupungille ulkoilemaan, tai ulkoiluttamaan lompakkoaan levydivareihin. Näin luulen. Ei pidä eppäillä sitä, minkä varmaksi tietää.
Paikan päälle ilmestyy Satu ja Pipsa, jotka alkavat kasaamaan Yön tuotemyyntikauppaa sisääntuloaulaan, sillä se on ainoa järkevä ja mahdollinen mesta. Itse saliin he eivät olisikaan mahtuneet, sillä anniskelualueet veivät osansa, permannolla jengi seisoo ja lisäksi oli istumakatsomo. Tänään tulee paikan päälle myös Lassilan Juha Piikkikasvilta. Juhaa onkin kivaa nähdä. Hän tuo meille passeja joita käytetään isommilla keikoilla.
Soundcheckissa ei mene kuin se puolisen tuntia. Alkaa odottelu illan keikkaa varten. Kukin käyttää sen tavallaan. Menen autoon kuuntelemaan selostusta Jukurit- JypHT- pelistä. Jukurit häviää voittolaukauksilla.

Yleisöä on paikan päällä erittäin hyvin, n. 1600 innokasta Yön musiikin ystävää ja keikka sujuu oikein mainiosti. Taas aloitettiin klo. 20.00, puolen tunnin väliaika ja kakkossetti alkoi klo. 21.30. Bändi on tiukassa iskussa ja kuorotytöt selviytyvät urakastaan hyvin. Mukava ilta kaikin puolin. Keikan jälkeen porukkaa häviää nopeasti kohti kotimatkaa. Kamat ovat kuorma-autossa hieman ennen puoltayötä. Jumalauta, pääsee nukkumaan Turun Cumulukseen. Kyydissäni on Palokan Polttimo sekä Palokan Hehkulamppu. Muutaman körssin jälkeen uni kutsuu nopeasti Juvan poikaa. Jumalauta, kuinka voi ihminen olla näin poikki. Unta ei tarvitse herutella. Tipahdin kuin rukkanen. Aamiaisen jälkeen heti matkaan ja rattaat kohti Juvaa. Ei niin pientä hommoo etteikö se vituiksi mäne. Turussa on tietöitä ja navigaattorinainen sekoaa. Sen jälkeen sekoan minä. Avaan autonikkunan ja huudan: Mistä männöö tie Juvalle, jumalauta? Ja navigaattorinainen hokee: olet umpikujassa, tee U-käännös. Ja kun sen teen niin taas sama laulu, aaaargh!
Pienen harhailun jälkeen löydän tien kohti Helsingin motaria. Iltapäivällä himassa. Se oli tuhannen kilsan viikonloppu. Kiertue alkoi kuitenkin oikein hyvin. Väkeä oli paljon, hommat toimivat molemmissa paikoissa mainiosti ja kokonaisuus alkoi hahmottua hyvin kasaan. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavana viikonloppuna olisi vuorossa Kalajoki ja Ylihärmä.





Ei kommentteja: