keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

TUNTEITA JA TAVARAN PALJOUTTA!!


11.10. JÄRVENPÄÄTALO, Järvenpää

Järvenpää, Järvenpää… Jotenkin niin tuttu, mutta silti niin tuntematon. Onhan Järvenpäässä käyty jo useamman kerran keikoilla, mutta silti meinaa jäädä tämä paikka hieman oudoksi tuttavuudeksi. Se ikään kuin vain on siellä jossain. Täytyy siis aloittaa ajatusten aukon täyttäminen ja tutustua tuohon Uudenmaan mysteeriin hieman paremmin.

Pohjanmaalla on ollut aikoinaan sanonta ”Lehtimäki ja Soini, kaks turhaa, ne ei tee mitään, ne vain on.” Nyt onkin sitten aika ottaa selvää onko Järvenpään kanssa asianlaita samoin. Onko se ikäänkuin vain siellä Uudellamaalla.

Mistä Järvenpää on sitten tuttu. Se on pysäkkiasema Hyvinkään ja Keravan välillä pääradalla. Se oli Jean Sibeliuksen, Juhani Ahon, Eero Järnefeltin ja Joonas Kokkosen kotikaupunki. Se Sibeliuksen kuuluisa Ainola on Järvenpäässä.

Järvenpää tosin irtautui vasta 1951 itsenäiseksi itsekseen Tuusulasta, saaden kauppalan oikeudet ja muuttuen 1967 kaupungiksi. Näiden kahden kaupungin väliin jää ikään kuin puskuriksi Tuusulanjärvi. Silti kuuluisimmat järvenpääläiset ovat asuneet Tuusulassa olleessan Järvenpäässä.

Järvenpää on siis Tuusulan rakas kilpakumppani ja muutakin kuin  pääkaupunkiseudun nukkumalähiö. Siispä suunnaksi tuo suuri ja mystinen väestökeskittymä.

Järvenpäässä asunut Timo Sandberg on kuvannut kirjoissaan elämää nykyisessä Järvenpäässä. Kirjojen päähenkilö on rikoskomisario Erkki Heittola tutkijatiimeineen. Aivan mahtavaa arkista kerrontaa elämästä pääkaupunkiseudun kupeessa. Ja varsinkin sitä elämän pimeämpää puolta.

Ainahan noissa kirjoissa on hieman sellaista kirjailijalisää, mutta Sandbergin Heittola on hyvinkin arkinen hahmo toimissaan. Ja supersankareiden rinnalla arkiset ja hyvinkin tasapäiset henkilöt ovat piristäviä poikkeuksia. Ei tarinan sankarin aina tarvitse olla superhahmo. Eikä heidän tarvi olla erilaisista ongelmista kärsiviä antisankareita.

Suomalaisessa rikoskirjallisuudessa sankareilla kun tahtoo olla jos jonkinlaisia puutteita tai ongelmia. Kelle näistä sankareista maistuu hapan, toinen ei pysty pysähtymään ja kolmas kärsii impotenssista. Erkki Heittola taas on toimissaan juurikin niin arkinen kuin arkinen voi olla. Enempää ei fiktiiviseltä hahmolta voi arkisuutta odottaa, sillä silloin se olisi jo faktaa.

Silti suomalainen rikoskirjallisuus on viihdyttävää ja todella laadukasta. Aina sitä huomaa kirjaosastolla pöyhivänsä kotimaisia kirjoja ja uutuuksia odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Oikeastaan Seppo Jokisen kuvaukset tamperelaisen komisario Koskisen seikkailuista ovat samanlaista oikeaa työväenluokan arkista puurtamista. Vaikka on Koskisellakin omat omituisuutensa. Ne kyllä vielä mahtuvat yhteiskunnan normeihin. Mutta sellaistahan elämä on oikeasti rikostutkijoiden työhuoneissa. Arkista puurtamista. Ei CSI-tyylistä.

Mutta päivän epistolaan. Nyt olisi aika aloittaa meidän arkinen askareemme. Ohjelmassa on konsertti Järvenpäätalossa. Isot ovet auki ja ramppia pitkin tavarat suoraan lavalle. Nyt on tilaa askarrella. Laatikot siis paikoilleen ja vehkeet kuosiin.

Konde oli saapunut paikalle hyvissä ajoin ja laittanut Cafensa pystyyn, joten puitteet ovat kunnossa. Virkistäytymismahdollisuus oli taas kerran hyvissä ajoin pystyssä, kiitos Konden. Työmaa-alue oli selkeä työstää, paikan tekniikkaväki vanhoja tuttuja ja erittäin ammattitaitoisia. Mikäpä tässä, sano Ritari Ässä. 

Tavarat kun olivat kasassa, kiirehdittiin ruokailuun. Lihapullat yrttikastikkeessa hävisivät alta aikayksikön nälkäisiin suihin. Kiirekin meinasi tulla, varsinkin bändin pomolla.

Ensin oli vuorossa soundcheck. Tänään paikalle kurvaa myös oikein Helsingistä asti taustalaulajana Annikaa tuuraava Lehtosen Riikka. Hän tulee hieman katsastamaan mikä boogie ja syke on touhussa ja miten ne jutut sitten vedetään kun on hänen vuoronsa lavalle astella. Siellä ne kolme kan.. kääkät… kuorolaista katselivat sovituksia muiden huhkiessa. Kiirekin oli.

Ollilla kun on soundcheckin jälkeen ottaa pieni happihyppely keikkapaikan läheisyydessä. Tällä tavoin Olli keskittyy illan esiintymiseen. Sitten esiintymisvaatteet päälle ja lavalle.
Tänään MTV3 tulee kuvaamaan inserttiä myöhemmin syksyllä tulevaan Syksyn Sävel lähetykseen. Sekin pitää tuohon väliin tunkea. Bändi käy vielä Helsingissä nauhoittamassa kappaleensa myöhemmin tuohon lähetykseen. Me kun huhkimme Porin suunnalla silloin kun Helsingissä kilpaillaan.

Kun insertti oli kuvattu oli aika aloitta illan esiintyminen. Kokolailla puolituhatta ihmistä oli saapunut nauttimaan annistamme. Melkein täysi tupa siis.

Illan neljäntenä kappaleena kuultiin Juha Tapion pysähdyttävä kappale ”Haaksirikko”. Kaksi eksynyttä ihmistä kohtaavat toisensa kauniissa biisissä, johon Mikko ja Jaska tekivät taianomaisen pianoteeman. Jälleen kerran Tapiota parhaimmillaan. Juhalla on kyllä jotenkin maaginen ote.

Tuon Tuusulanjärven toisella rannalla asustaa tämä ”uudenpolven” säveltäjä-sanoittaja. Toivottavasti ääntä karkaa talosta sen verran, että järven selkää pitkin kantaa Juhan korviin illan musiikillinen anti. Ja varsinkin ne Juhan mestarilliset luomukset.


Aika kiiti kuin siivillä tunteiden äärilaidasta toiseen. Keikan alkupuolen bändi soittaa herkästi ja tunteella konsertin intensiteetin noustessa loppua kohden. Näin se sujuu ilta Järvenpäässä. 500 tyytyväisen oloista katsojaa poistui hämärtyvään iltaan.

Hämärtyvässä illassa meidän askareemme jatkui perinteiseen tyylin shown purkamisella ja kotimatkaan ryhtymisellä. Hieman vain meinasi olla ongelmia erään pikkumoottorin kanssa. Onneksi tuo kovan onnen Maranellolaisen sukuinen saatiin kitkutettua erään korjaamon pihaan. Näin tällä kertaa. Remmit paukkuu ja matka etenee.


12.10. VERKATEHDAS, Hämeenlinna

Ja taas kutsuu tie. Tänään sitten palataan hieman eilisiä jälkiä pitkin takaisin. Poiketaan vain matkalla reitiltä hieman vasemmalle, kun katuvaloja on tiheämmässä. Kohteena Hämeenlinna ja siellä Verkatehdas.

Hämeenlinnalla on kaupunkina pitkä historia. Jo ammoisina aikoina saapuivat nämä jäyhät hämäläiset esi-isämme Vanajaveden rantaan laittaen asumuksensa siihen. Rautakauden ja varhaiskeskiajan asuinpaikka on joidenkin tulkintojen mukaan ollut nimeltään Vanain kaupunki.

Paikalla on ollut myös useita mäkilinnoituksia ja 1200- ja 1300-lukujen paikkeilla aloitettiinkin Linnanniemeen Hämeen linnan rakentaminen. Sen mukana alkoi paikalle levitä myös lisää asutusta. Turusta paikalle tuli muuten kuuluisa Hämeen härkätie ja vesireittiä pääsi paikalle Tampereelta. Ylinen Viipurintie johti Viipuriin, joten päättipä 1639 Pietari Brahe antaa paikalle kaupunkioikeudet.

Mitä muuta merkittävää Hämeenlinnasta? Niin, Suomen ensimmäinen rautatie Helsingistä  Hämeenlinnaan avattiin 31. tammikuuta 1862. Hämeenlinna onkin tullut tutuksi teollisuudestaan ja historiallisesti se on ollut koulutus-, sotilas- ja hallintokaupunki.

Kuuluisia hämeenlinnalaisia ovat olleet mm Jean Sibelius, Uno Cygnaenus, Rauni Mollberg, Tauno Palo, Markku Veijalainen ja ennen kaikkea Vexi Salmi ja Irwin Goodman.

Verkatehdas on aiemmilta Valtakunta- ja Loisto-kiertueilta tuttu paikka. 2007 ja 2009 vierailtiin tässä vanhaan verkatehtaaseen modifioidussa konserttisalissa. Aiemmilla kiertueilla keikkapaikkana oli Kulttuuritukku, mutta sen jälkeen kun Verkatehdas sai lopullisen muotonsa olemme tulleet tänne. Ja täytyy myöntää, että paikka on muuten yksi maamme parhaita paikkoja konsertoida. Ainakin se on miellyttävä tehdä.

Selkeä paikka tämänkaltaisiin tuotantoihin. Eipä muuta kuin kuorma-auto lastaussiltaan ja takaluukku auki. Suoraa ja tasaista baanaa pitkin saa työntää tavarat lavalle. Nostolinjoja ala, tavarat roikkumaan linjoihin ja kytkyyn. Nosto halutulle korkeudelle ja homma alkaa hahmottumaan.

Eipä aikaakaan kun kaikki on valmiina ja voidaan siirtyä porukalla ruokailuun. Paikallinen kokki oli loihtinut porsaanlihasta taas oikein herkullista. Suurperhe kokoontuu taas pöydän ääreen ja on aika vaihtaa kuulumisia niin kuin perheet ruokapöydän ääressä tekevät.
Huomattiin keikan aikana sitten, että kiertueen muutenkin laajaan soitinvalikoimaan oli saatu uusi soitin. Miina oli tuonut mukanaan kirkkaan punaisen tamburiinin, mitä hän sitten musiikin rytmissä helisteli, niissä menevimmissä kappaleissa. No hyvä. Kohta on Aleksi pinteessä kun virittää tamburiinia.

Takahuoneessa ehdittiin vielä istua pieni tovi, ennen kuin oli aika aloittaa illan konsertointi. Miksaaja Henkka esitteli pimeän puolensa ja laittoi saliin soimaan Riki Sorsaa taustamusiikiksi, mutta joutui nopeasti kipaisemaan takaisin ja vaihtamaan levyä. Monitorimiksaajamme kommentti taustamusiikista oli nimittäin sitä luokkaa, että nuorempi väki kuunteli korvat punaisena. Ja levy vaihtui.

Ennen keikkaa ehdittiin myös pitää pienimuotoiset edustajistovaalit. Vaalit eivät olleet vain kovin tasapuoliset, kun työntekijäryhmä valitsi edustajakseen niin luottamusmiestehtäviin kuin työsuojeluasioihin saman henkilön. Ja politikointia tässä tapahtui niin, että vain yksi ääni annettiin ehdotuksia vastaan. Ja se oli asianomaisen ääni. Eli tietynlainen Pohjois-Korea-paradoksi. Ei halua, mutta kansa haluaa.

Tai haluaahan sielläkin kaikki yhden edustavan. Tilanne kyllä laukesi hyvin nopeasti, kun valtuutettu ehdotti, että kaikilla lavallaliikkujilla pitää olla suojakypärä. Keltainen sellainen. Ollilla työnjohtajana valkoinen ja tekniikanväki saa sähkönsiniset. Ja kuulosuojaimet sekä turvalasit ja turvasaappaat.

Näistä tunnistaa muuten ruotsalaisen joulupukin. Punainen nuttu, valkoinen parta, jonka päällä FFFP3 luokan hengityssuojain, keltainen suojakypärä, suojalasit ja kuulosuojaimet sekä viiltosuojaliivit ja –hanskat sekä varrelliset suojakengät. Kestää kovemmankin lapsosen käsittelyä joulushowssa.

Tyydyttiin kuitenkin esiintyjien hankkimiin esiintymisvaatteisiin ja hyvin laitettuun tukkaan. Niin olivat nättinä kaikki, kun lavalle menivät. Hillittyä suoraahousua ja puvuntakkia oli pojilla päällä, tytöillä kauniin violetit mekot.

Ei tarjottu yleisölle mitään reikäfarkkulookkia eikä virttyneitä Ramones-paitoja. Kelpaa katsella soittajia heidän esitellessä taitojaan.

Illan viidentenä kappaleena kuultiin biisintekijävelho Jussi Hakulisen kappale ”Pilvenpiirtäjät”. Rauhallisissa tunnelmissa keinuva kappale, jonka tarina kertoo ihmisen yksinäisyydestä ja kaipuusta. Kaipuusta toisen ihmisen läheisyyteen ja niistä tunteista mitä pettyminen omaan levottomuuteen saa aikaan. 

Tälle kiertueelle vain ei meinaa löytyä bändiä tyydyttävää sovitusta. Vaikka biisi tuntuu kuulostavan hyvältä ei bändin mielestä se ole oikein hyvä. Erilaisia sovituksia on nyt kokeiltu jo useita treeneissä ja keikoilla, mutta ei. Ei irtoa niin sanotusti. No, onhan tässä vielä iltoja edessä, jos se sieltä aukenisi.

Välillä pidettiin pieni tauko ja soittajat vaihtoivat vaatteita hieman menevimpiin, olihan vuorossa konsertin menevämpi osuus. Nyt alkaa jo hieman hymyäkin löytyä kasvoilta.

Lämminhenkinen ja tiivistunnelmainen keikka kasvoi kasvamistaan, kunnes oli aika kiittää illan yleisöä. Illan puhe oli alkanut ja ensimmäinen tuplakeikka oli ohitse. Huomenna olisi samassa salissa uusi ilta ja uusi yleisö.

Heti ja kohta keikan jälkeen marssitettiin bändi nimmarisessioon. Sessiossa kaikilla halukkailla oli mahdollisuus saada illan esiintyjiltä nimikirjoitus tai jopa valokuva muistoksi illan tiimellyksestä. Bändin esitellessään kirjoitustaitojaan jäi tekniikan väki pyörimään lavalle ja miettimään mitäpä seuraavaksi, kun purkukin on vasta huomenna.

Eipä siis muuta kuin virrat pois vehkeistä ja kotia kohti kikkailemaan. Tarvittavat popparit vielä nimmarisessiosta kyytiin ja menoksi. Pitkänmatkalaiset tosin saivat tyytyä hotellinpahnoihin täällä Hämeenlinnassa. Tampereen suunnasta kulkeneet sen sijaan suuntasivat kotiin, oltiinhan eräänlaisella lähiökeikalla. Ei muuta kuin usvaa putkeen ja kotiin.


13.10. VERKATEHDAS, Hämeenlinna

Ja huomenta! Olisi uusi aamu ja uudet kuviot. Vai onko?? Palataan nimittäin jo toistamiseen samoja jälkiä takasin ja tismalleen samaan paikkaan kuin eilen. Suhteellisuusteoriaa tai ei, mutta ainoa ulottuvuus joka on muuttunut on aika. Samat mutkat tiessä ja samat paikat tavaroilla salissa. Mutta eri aikaan kuin eilen.

Kaikki on nimittäin valmiina eilisen jäljiltä Hämeenlinnassa. Ainakin toivottavasti. Ettei kukaan ole purkanut välillä pois. Eipä siis muuta kuin jousille ja menoksi. Tuttua tietä etelään, sinne missä ruoho vielä vihertää.

Tänään kokoonnutaankin suoraan ruokailuun jonka jälkeen laitetaan laitteistot tulille ja kokeillaan oikein porukalla äänenpaineentarkistus. Eli soundcheck på engelska. Ja sitten vain esiintymisvaatteet niskaan ja lavalle.

Tosin eihän se ihan noin joutuisasti mennyt. Porukassa ihmetytti kovin bändin pomon salamyhkäisyys. Hän kierteli takahuoneessa paikkoja ja oli kovinkin etsivän näköinen. Aivan kuin joku olisi ollut hukassa.

Puhuttipa paikallista tekniikan väkeä ja heiltäpä näytti löytyvän ratkaisu ongelmaan. Juuri ennen ovien aukenemista piipahti pomo vielä salamyhkäisesti lavalla.

Pienoinen hämminki saatiinkin sitten keikan aikana aikaan, kun pomo hukkasi tuon lavalle piilottamansa aarteen. Näytti sitten soitannon aikana lavan reunalla seisovalle parivaljakolle käsimerkkiä. Salamana syöksyi toinen tekniikan hemmoista katsomaan rumpalin virveliumpua. Oli nimittäin tulkinnut  viestin että Toikalla on jotain hämminkiä virvelirummun kanssa.

Monitorimiksaaja oletti heti nähtyään tuon käsimerkin, että säätöihin pitää koskea. Nostetaanko vai lasketaanko kysyi elekielellä tämä tekniikan nestori.

Syykin sitten selvisi tähän elehtimiseen. Miinalla kun oli jostain mukaan tarttunut tämä tamburiini, oli Olli miettinyt että kyllä Annikankin pitää joku soitin saada. Ja hän järjesti Annikalle tuosta linkistä tutun soittimen.


Näin oli yhtyeen soitinvalikoima kiertueelle tarttunut taas yksi soitin lisää. Pimpparauta eli triangeli. Hukkui vain siinä konsertoinnin melskeessä hetkeksi tämä lyömäsoitin. Onneksi löytyi lainasoitin ja Annika pääsi esittämään soolonumeronsa, PLING!

Takahuoneessa tekniikka saikin sitten asiaan kuuluvan palautteen. ”On siinä kans mulla parivaljakko kun kysyy että missä triangeli, niin toinen juoksee pois ja toinen kysyy ylös vai alas.” Että näin.

Kuudentena kappaleena illassa kuultiin Jussi Hakulisen aivan mahtava kappale ”Vieraskirja”. Kertomus tärkeistä ihmisistä ja ystävistä. Samalla kertomus niistä ihmisistä jotka eivät olleetkaan niitä oikeita ystäviä. Biisin soidessa heijastettiin taustalle viime vuosilta kuvia niistä bändille tärkeistä ihmisistä. Pienimuotoista herkistelyä näet.

Ja nythän tämä alkaa sujumaan. Bändi ja tekniikan väki toimii. Keikka kulkee omaan rauhalliseen tahtiinsa kiihtyen loppua kohden. Tällä kiertueella alku onkin tarkoituksella soitannollisesti herkempää ja loppua kohden sitten häviää tuolit peffojen alta ja ote terästyy.

Konserttitaloissa tosin soiton pitää olla terästä läpikeikan, sillä niin armottomia nuo paikat ovat. Salit kun eivät anna yhtään mitään ilmaiseksi soittajalle vaan skarppina pitää olla koko keikan ajan.

Viimein tuli aika kiittää Hämeenlinnan yleisöä. Hienot kaksi päivää tuli täällä vietettyä. Sali oli käytännössä loppuunmyyty molempina iltoina. Verkatehdas on äärettömän hieno paikka tehdä keikkoja. Puitteet ovat nimittäin kunnossa. Jos tehtäisiin kaikki keikat täällä ja roudattaisiin yleisö paikalle? Miltä kuulostaa?

Eipä muuta kuin tavarat kasaan ja kohden uusia seikkailuja. Nyt olisi aika istahtaa hieman kotona ja huilata. Ensi viikonloppuna suunnataan kohti itärajaa ja Imatraa.


19.10. KULTTUURITALO VIRTA, Imatra

Suunnaksi  itäraja ja Imatra. Jälleen. Kovin usein Imatralla ei vierailla, mutta oltiinhan viime kesänä sentään paikallisilla Big Band festivaaleilla. Nyt suunnaksi paikallinen konserttitalo,  Kulttuuritalo Virta, jonka takana on virta. Se kuuluisa Vuoksi ja sen Suomen pää

Eipä muuta kuin aikaisin vain liikenteeseen ja nokka kohden auringonnousua. Meinaan rupeaa olemaan päivät jo sen verran lyhkäisiä. Aurinko nousee jostain sieltä mihin me nyt suuntaamme päivän ollessa melko pitkällä ja painuu selkämme taakse jo hyvissä ajoin. Ikään kuin huutaisi vielä, että teidän vuoro paiskia hommia köyhät. Mä oon koko kesän painanu pitkää päivää, meen maate.

Ja näissä konserttitalokeikoissa kun soitto on aikaisin, pitää kasauskin aloittaa hyvissä ajoin. Ja jotta ehtii kasaamaan hyvissä ajoin, pitää lähteä liikkeelle vielä aikaisemmin. Joka tarkoittaa taas sit että herätys on musiikkityöläiselle myrkyllisen aikaisin.

Tällä kattauksella millä nyt liikutaan on pelipaikalla väkisinkin oltava jo puolenpäivän nurkilla. Muuten ei valmistu kattaus poppareille ajoissa. Ja sitten venyy ruokailu ja sitten soundcheck. Ja sitten viivästyy vaatteitten vaihto ja keikan alku viivästyy.

Ja jos keikan alku viivästyy, ei yleisö tykkää. Ja se on yleisöä kohtaan väärin jos he eivät tykkää. Tässä siis ollaan, ei puun ja kuoren välissä, vaan heräämisen ja keikan alun välissä. Ilmankos meinaa pukata ressiä.

Matka joutui taasen jonnin joutavia jutellessa ja huilaillessa. Edessä on kuitenkin taas tiukkaakin tiukempi rypistys kamojen kanssa. Perillä ei  auta muu kuin ottaa härkää sarvista ja ruveta hommiin. Kuorma-auton perä tyhjäksi ja kamat pydeen.

Pienoista rytmitystä kasauksessa on pakko harjoittaa, jotta saadaan kaikki paikoilleen. Kovin tilava lava kun ei ole kyseessä joten sopuisasti täytyy osan tekniikan porukasta kurvata ensin kahville, jotta toinen porukka saa tavaransa kasaan.

Onneksi paikalla on taas kerran Konde. Ja missä on Konde, siellä on Café Konde. Ja Café Kondessa on Savonmaan parhaat kahvit. Ja kun aikansa odottaa niin myös juvalaista perinnesalaattia on tarjolla.

Mutta näin alkuun täytyy katsoa sellaista näkyä joka muistuttaa optista harhaa. Kahvia nauttiessa ja ikkunasta ulos katsoessa piirtyy silmiin näky, missä leveä virta on ikään kuin korkeammalla kuin maa. Pohjanmaalla tuo vesimäärä olisi jo aikoja sitten tullut tuosta uomasta ulos ja levinnyt pelloille. Täällä vesi virtaa uomassaan ja näyttää olevan korkeammalla kuin penger. Ja penkereellä seisoo karvan alta kaksimetriä savolaista miestä körssi huulessa.

Jos tuo näky olisi optinen harha, niin vesi virtaisi edelleen uomassaan korkeammalla kuin maa, mutta tuo savolaismies seisoisi tuliterässä verryttelyasussa lenkkikengät jalassa ja kuorittu porkkana suussa.

Porkkana ei muuten kuulu juvalaiseen perinnesalaattiin. Tai jos HKBLÖ sisältää porkkanaa, niin silloin se kuuluu. Mutta tästä melkein optisen harhan vieressä olevasta mobiilikahvilasta saa juvalaista perinnesalaattia myöhemmin illalla.

Tuon suuren herkun perässä osa porukasta jaksaa kulkea maan ääriin. Miinuspuolena on tietysti se, että kun tämä liikkuva cafeteria pysähtyy, majoittuu siihen ympärille heti kohta jo innokkaimmat tarjoushaukat. Väki juoksee kuin supermarkettiin ovien auettua.

Kyllä. Kun Konde nostaa ensimmäisiä tavaroita autonsa perästä rossehtii Horrori jo pusseilla kysellen makkaraa. Pitkällä teleskooppivarrella joudutaan sitten hätistelemään Horroria pussien äärestä, mutta eipä hän malta luovuttaa ennen kuin perinnesalaatti pöytään kolahtaa.

Samalla heilahtavat pukupussit pukuhuoneen nurkassa kun Horrori hyökkää. On nimittäin aloittanut tällaisen uuden vaanivan saalistusmetodin. Horrori hautautuu pukupussien ja matkalaukkujen alle pukuhuoneisiin ja hyökkää heti kun tarjoiluastia kolahtaa pöydänpintaan.

Tätä touhua siinä sitten vahdittiin ja hämmästeltiin, että miten joku pystyy ahtamaan 32 kappaletta isoja ja kylmiä makkaroita itseensä tuosta vaan.

Onneksi videotiimi saa kalusteensa paikoilleen ajoissa joten valoryhmä ja ääniryhmä pääsevät puurtamaan. Ja videoryhmä vahtimaan.

Paikalle kurvaa tervehdyskäynnille myös mm Kotiteollisuus-yhtyeen valomiehenä aikoinaan toiminut Pikku-Ville. Vaihdeltiin siinä kuulumisia ja juteltiin niitä näitä työn touhussa. Mukava mies on tämä Kotiteollisuus-Akatemian käynyt ukkeli.

Tiesittekö muuten, että Suomessa on kolme musiikkibisneksen korkeakoulua. Danny-akatemia, Popeda-instituutti ja Kotiteollisuus-yliopisto? Näissä oppinsa saaneet pärjäävät missä vaan. Danny-akatemian on käyneet melkein kaikki Suomen iskelmätaivaan tähdet. Kirka, Kisu, Markku Aro… Popeda on kouluttanut paljon parkkiintuneita roudareita. Samoin Kotiteollisuus.

Kaipa tämä dekaani Lindholmin johtama oppiahjokin jotain opettaa. Onhan Annika Eklund ja Suvi Teräsniska saaneet jonkinlaista opetusta tässä organisaatiossa. Tänään lavaliikuntatieteelliseen opetukseen astuu Lehtosen Riikka. Opettajana kukapa muukaan kuin lavaliikehdinnän yliopettaja Miina Mikkonen.

Ensimmäisen setin seitsemäntenä kappaleena kuultiin Jukin esittämä kappale. Pienoisena yllärinä tähän oli sijoitettu pienoinen jokeriveto. Kyseessä on lainakappele Kaseva-yhtyeeltä. Mikko Jokelan kaunis kappale ”Tyhjää”. Aivan järisyttävän hieno laulu yksin jäämisestä. Siitä kun rakas onkin poissa. Rakkaus on menetetty ja on jääty yksin.

Lauluilla rakkaudesta ja sen puutteesta jatkui ilta. Tunnelma tiivistyi ja intensiteetti nousi. Hyvin näyttää viihtyvän myös Imatran vapaa kansa katsomossa, vaikka tarjonta on hieman erilaista kuin kesällä isossa teltassa oli.

Ilta eteni ja kello kävi. Oli tullut aika kiittää ja kumartaa. Ensin yleisöä ja sitten talon henkilökuntaa. Välissä vain piti kikkailla tavarat kyytiin. Kiitos että saimme tulla. Nyt vielä pieni rypistys maantiellä ja suunta Lappeenrantaan jonne hotellin äiti oli pedannut makuualustan matkaajalle.

Eipä muuta kuin unta kuulaan ja huomiseen.


20.10. PAVILJONKI, Jyväskylä

Se meinaa sitten muodustua varsinaiseksi tukikohdaksi tällä kiertueella tämä hotelli Lappeenrannassa. Eilen rojautettiin Imatralta yöksi tähän Lappeenrantaan ja lepuutettiin ruumiintemppeleitämme hetki. Ja keikkalistaa kun katselee, niin tähän hotelliin palataan vielä uudelleen. Voisikohan nämä tavarat jättää tänne odottamaan ensiviikkoa?

Vaan aamulla sitä huomasi, että eipä auttanut pohdinnat taaskaan. Ei nimittäin riittänyt pokka kysyä respasta vuokratilaa. Ensin kurkistus peiliin joka kertoi karua kieltään. Ei tässä enää komistuta. Reissaaminen menee jostain syystä naamaan. Ei auta.

Sisältää onnea
Reissukassi eli rähinäreppu kasaan ja menoksi. Aamiaiselle nauttimaan energiaa, että jaksaa. Leivät, munat, lihapullat ja kasvikset naamariin ja huuhtelu tuoremehulla. Ja siitä suoraan bussiin joka kytkin punaisena odotti pihassa. Eteenpäin oli mentävä. Reitti oli katsottava ja tielle lähdettävä.

Tarinoiden mukaan Leskisen Juice oli aktiiviaikoinaan kaiken muuan tietonsa lisäksi kävelevä GT-kartta. Juice osasi jostain syystä neuvoa reitin paikkaan kuin paikkaan ja tiesi aina mistä kannattaa ajaa.

Nyt sitä pelkoa ei ole kun on navigaattorit. Ne kertovat mistä kannattaa ajaa. Tai sitten eivät. Ehdottelevat niitä aivan käsittämättömiä reittejä, jotka täyttävät kyllä asetuksissa annetut kriteerit, mutta eivät sisällä yhtään järkeä.

No, onneksi reitti oli tuttu. Saimaa alakautta kiertäen ja Päijänne yläkautta. Näiden vesistöjen välistä kun suhahtaa Lappeenrannasta lähtien osuu Jyväskylään. Sikäli mikäli kun osaa Mikkelissä valita oikean reitin ulos. Jos ei osaa, joutuu Juvalle ja Juvalle kun joutuu, on edessä huoltamo.  Ja huoltamolle kun pysähtyy kurvaa pihaan Mondeo josta nousee kolmentiilen koura ja körssin savua. ”Ka päevvää!”

Hetkinen… Nythän tuo maanteidemme kauhu, harmaan sininen salama, kiitää jossain edellämme koska sillä liikkuu Konde. Ja Konde on meidän johtajamme tämän kiertueen ajan. Ja kun laulussakin sanotaan että ”seuraa johtajaa”. Joten otamme vanhat intiaanien jäljitysmetodit käyttöön ja seuraamme saalista. Jyväskylään päin Veli Hopea.

Jyväskylässä keikkapaikka on tuttu Paviljonki. Tosin aiemmin ollaan oltu isossa hallissa isolla lavalla. Nyt konsertti on paikan salissa. Sellaisessa auditorion ja konserttisalin risteytyksessä. Vuonna 2003 Yhden Yön Tarinoita-kiertueella bändi oli muuten tässä salissa keikalla. Mutta tekniikanväestä tuolloin ei mukana ollut kuin Timppa.

Mutta tiesittekö, että taustalaulajista Eklundin Annika on ensimmäisen kerran esiintynyt Yö-yhtyeen kanssa juurikin tässä salissa. Duetoivat Ollin kanssa kappaleen ”Särkyvää”. Annika oli nimittäin tehnyt tuosta kappaleesta coverversion levylleen Valoja ja varjoja. Ollin kuultua tuon kappaleen kutsui hän Jyväskylässä tuolloin asuneen Annika Eklundin vierailemaan Jyväskylän Paviljongilla olleeseen konserttiin.

Teatteri Annika
10.10.2003 tapahtui siis tämä. Nyt 9 vuotta ja 10 päivää myöhemmin palattiin tänne. Valitettavasti vain ilman Annikaa. Hänellä on nimittäin teatterissa kiireitä, siis näyttämöllä. No ei voi mitään.

Asiaan siis. Se meinaa heittää pikku pakkasta ulkona. Tämän vuoksi täytyi orjaosaston toimia ripeästi, sillä muuten tulee holotna. Tekivät nimittäin esi-isämme sellaisen tempauksen, että tulivat alas puista aikoinaan tuolla Afrikan mantereen syvimmissä osissa ja luopuivat turkeistaan.

Yhtenä syynä karvan lähtöön on esitetty, että esi-isämme alkoivat saalistaa vedessä. Muuttuivat niin sanotuiksi vesiapinoiksi. Turkki oli siinä touhussa liikaa ja karvat putosivat. Toinen ajatus on ollut, että savannilla juokseminen oli liian kuluttavaa ihmisille joten karvat minimiin.

No, karvat lähtivät kuitenkin ja oli hyvä olla, kunnes joku älypää vesiapina sai päähänsä suunnata pohjoiseen. Täällä sitä nyt ollaan ilman turkkia jonka tämä ilmasto ehdottomasti vaatisi.

Siispä äkkiä pois ulkoilmasta ja sisään lämpimään. Ja tavarat kasaan. Show pystyyn, jotta katsojatkin pääsevät sisään lämmittelemään.

Ensimmäisen setin kahdeksantena kappaleena kuultiin uuden ”Pelko ja rakkaus” -levyn kappale ”Kauneinta päällä maan”. Jukin laulama on tämäkin äärettömän hieno balladi. Antti Kleemolan säveltämä ja Mikko Karjalaisen sanoittama kappale.


Todella kaunis kertomus kahden paljon nähneen ihmisen rakkaudesta. Väkisinkin silmiin piirtyy kuva kahdesta keittiön pöydän ääressä istuvasta vanhuksesta jotka ovat onnellisia ja rakastavat toisiaan. Juovat hiljaa kahvejaan ja miettivät taakse jäänyttä elämää. Ja sitä suurta tuntematonta joka väkisinkin on edessäpäin.

Herkistävänä tehosteena kappaleessa käytettiin taustalla vielä vanhoja valokuvia. Kokonaisuudesta syntyi kappale, jonka aikana kaivettiin yleisössä useampikin nessu esiin silmäkulmien kuivaamiseksi.

Kiertueen tarkoituksena onkin ollut esitellä tunteiden äärilaitoja. Pelko ja rakkaus, kaksi vahvaa tunnetta. Suru ja ilo. ”Kauneinta päällä maan” ja ”Laulu rakkaudelle”. Näitä tarjoillaan tällä kiertueella. Tänään täällä, huomenna jossain muualla. Tosin huomennahan on vapaapäivä.

Tuli kuitenkin aika kiittää ja kumartaa. Tunteiden paloa ja tavaran paljoutta on kiertueemme. Oli aika purkaa esitys ja siirtyä eteenpäin. Tavarat kasaan perinteiseen tapaan ja takalaita kiinni. Nyt ajellaan ensin hieman kotiin huilaamaan ja sitten alkaakin hieman pidempi rypistys. Iloiseen Itä-Suomeen.