25.2. Seinäjoki, Viihdemaailma Ilona

Ja pakkaset vaan jatkuu. Tosin lauantaille luvattiin jo jotenkin inhimillisempää, lännestä saapuvan säärintaman myötä. Toivossa on hyvä elää totesi lapamato, aikoinaan… sai sitten kuitenkin häädön, niin kutsutun matokuurin.

Pakkasjakso on tuonut esille ongelman bussin kanssa. Bussin seistessä viikon parkissa, tahtovat virrat vähentyä. Kontiaisen Vesan Möykäriksi nimeämä laite vaatiikin sitten tietynlaista tehohoitoa käynnistyäkseen. Kontiainen muuten kastoi bussin möykäriksi samaan aikaan, kun Mustien Enkeleiden laulusolisti ja vara-Patena tunnettu Aaltosen Jussi, nimesi bussin nimellä Loisto-risteilijä. Tämä tapahtui siis Loisto-levyn julkistamisen aikaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Matkaan kuitenkin päästiin, taas pienen jumppaamisen jälkeen. Matkamme johti kohti Pohojanmaata – Notta!! Ristus mää sanon, Seinäjokia. Keikkapaikkana illan aikana toimisi viihdekeskus Ilona. Uusi tuttavuus keikkapaikoissa meille.

Viihdekeskus Ilona on kokonaisuutena noin tuhat henkeä nielevä kompleksi siinä rautatieasemaa vastapäätä. Ei välttämättä tarvita taksia jos VR:n palveluilla paikkakunnalle saapuu. Tai tietysti, jos haluaa, niin voi sitäkin käyttää. Orkan pojista eräs trio saapui paikkakunnalle junalla. Katsoivat sitten Google mapsista reittiä rautatieasemalta keikkapaikalle. Oli ollut kovin pitkän oloinen. Lieko ollut tietokone väärinpäin sylissä, mutta suvereenisti pamauttivat herrat taksiin rautatieasemalla. Taksi suhautti kadun yli ja vot!!! Oltiin perillä. Hieman oli hymyilyttänyt renkiä ja asiakkaita.

Ravintola on rakennettu entiseen autotalliin. Alkuunsa jotenkin sekavan oloinen kompleksi, mutta kun selvin päin siellä liikkui, sai kyllä jonkinlaisen kuvan kompleksin rakenteesta. Baaria baarin perään. Soittotila olikin sitten aikas intiimin oloinen, yleisö jopa pääsi lavansivusta orkesterin laitteisiin kiinni.

Keikka lähtikin sitten liikkeelle ihmeellisellä pörinällä. Tai pörinää oli lähinnä soittajien korvissa, itse asiassa kaikilla oikeassa korvassa. Joku katsojista onnistui lähdössä katkaisemaan yhden piuhan. Räpelöi siinä samalla hieman soittovehkeitä ihan ohimennen. Kummasti sitten suivaantui, kun järjestyksenvalvojaa pyydettiin ohjaamaan henkilö jonnekin muualle seuraamaan soitantaa. Olisi kai halunnut antaa osansa illan taiteelliseen osuuteen… tiedä häntä.

Jos nyt kuitenkin kerron erään karvaan totuuden. Niitä vehkeitä ei keikoille raahata hajotettaviksi. Oikeaan paikkaan kaatunut neste voi maksaa sen 8000 e, mitä maksoi yksi kuuluisa oluttuoppi aikoinaan Kauhajoella. Mikseri sanoi POKS-POKS-POKS. Sen jälkeen bändi saikin lähteä lavalta. Ei tullut ääni enää läpi laitteista. Ei oikein sähkölaite tykännyt sinne menneestä olusesta. Ja vaihtovehkeitä, niitä kun ei ihan joka nurkassa pyöri. Saattaa se soitto loppua ennen kuin ehtii alkaakaan.

Tai jos nyt tapaatte kotona pitää esim. siiderilaseja tietokoneenne päällä, niin siitä vaan. Kukin tavallaan, mutta älkää kuitenkaan tehkö sitä keikalla bändin laitteiden kanssa. Voi mennä monen ilta pilalle.

Tulipa sitten tämän keikan aikana tapahtuneeksi sellainenkin vahinko, että  katkesi Jukilta bassosta kieli. Sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin, ei edes muista koska. Sateenkaaren pää -kipale kun alkoi, niin lähti kieli kiinnikkeestään kuin hauki rannasta.

Kaikki siinä sitten hieman ihmettelivät ensin, että mihinkäs se Juki jäi aloituksesta. Ei jäänyt, mutta lähti. Vaihtamaan bassoa takavasemmalle. Loppuporukka sitten viihdytti yleisöä muutaman tahdin soittamalla kyseistä kappaletta ikään kuin ylä-äänirekisteristä, ennekuin saatiin basso ja solisti mukaan.

Taas kerran nousi iltamien lämpötila kovin korkealle. Hikirauhaset huusivat hoosiannaa, kun lämpöä haihdutettiin. Kuuma oli. Bändi paiskoi biisejään ja yleisö näytti nauttivan. Siinä se illan kuvio, pääosin.

26.2. Oulu, Nightclub Tähti

Ja sitten oli vuorossa esiintymistilaisuus Suomen Oulussa.  Orjaosasto oli tuupannut tavarat bussiin keikan loputtua. Siis yöllä Seinäjoella. Ei muuta kuin aamulla huttu huuleen ja valtatielle… mars!!!

Oulussa keikkapaikkana toimi tutuksi muodostunut Nightclub Tähti. Entinen Foxia. Rivakka kiihdytys tavaroiden kanssa ylämäkeen ja hop!!! Ollaankin toisessa kerroksessa. Iso sali ja iso lava.

Taas kerran muodostui illan esiintymisestä ympäristöoloiltaan varsin kuuma. Mitähän tuo lämmönsäätelykeskus tuolla aivojen sopukoissa on viimeaikoina tuuminut tästä sahaamisesta. Toivottavasti pallomme olosuhteet pysyvät jotenkin paremmin kurissa, kuin nämä vaihtelut keikan ja ulkoilman välillä. Vaikka nyt ilmojen herra armahtikin meitä leudolla tuulahduksella jostain Atlantilta – Kiitos!!! Kyllä jo riittikin tuntemukset Siperiasta.

No keikkahan taas kulki. Bändi paiskoi settiä eteenpäin kuin heinämies korsia seipäälle. Hikihän siinä tuppaa tuleen. Aloitusbiisinä nyt vaihteeksi Täältä tulee yö niminen kipale. Muuten oikeastaan niitä peruskappaleita. Niitä kappaleita mitä siihen esitettävien listaan on kertynyt vuosien saatossa. Hyvin näytti taas kerran katsojille kelpaavan. Johtopäätöksenä siis, että näitä biisejä siis halutaan kuulla yleisön puolesta. Ja niitä orkesteri sitten esittää.

Tällä kerralla illan päätti Parrasvalot. Yleisöstä oli tullut tällainen toive. Eihän siinä taas kerran mitään. Ilta päättyi tällä kertaa tähän kappaleeseen. Rivakka tavaroiden purku ja bussiin pakkaaminen.

Maaliskuun alussa oli Ilta-Sanomissa  esillä Oulun paikallisen kiekkojoukkueen tekemä huippukallis sopimus pakin kanssa. Helpotus oli, kun todettiin Daffyn nousevan bussiin keikan jälkeen. Ei aiemmista uhkailuista huolimatta sopimusta ollut syntynyt, ainakaan tämän joukkueen kanssa.

Sitten vain matkaan. Pitkin öistä valtatietä, kotia kohti.

Huomautuksena vielä tänne loppuun. Tätä tekstiä viimeisteltäessä sujahti Oulu taas kerran ohitse. Nyt nokka on pohjoiseen. Orkesterin tiedustelujoukot olivat jo matkalla hiihtokeskuksia kohti. Ensimmäiselle Lapin pätkälle. Rukalle itse asiassa.

Matkatessa kun on aikaa ja valtatiellä mittaa, katselin tätä viime viikonlopun touhun tekstiä. Muuna oheistoimintana olivat erilaiset elokuvat mm. Todellisen rock-ikonin eli Mötorhead keulahahmon Lemmyn elokuva. Samoin muutama muu viihdepläjäys.

Niin… ja Kotiteollisuus – yhtyeen uusin hengentuotos. Aivan loistavan levyn sitten pukkasivat ulos. Taas kerran huomautuksella, jos tykkää. Salaisuutena kerrotaan, että nykyryhmästä löytyy sitten kaksi, jotka tykkäävät. Tuntomerkkeinä lyhyimmät hiukset.

Pahoittelut samalla, että sellainen pieni piuhan pätkä jäi kaikessa kiireessä Tampereelle. Täytyy lisätä kuvia tuolta edellisviikonlopulta tähän juttuun myöhemmin. Ja kunhan tämänkin saa liitetyksi sinne bittiavaruuteen. Anteeksi!!!

18.2. Turku, Kooma Night Club

”No just!!!” Tähän ajatukseen tuli sitten herättyä perjantaiaamuna. Torstai-illan Idols –lähetys, jossa Olli oli toiminut tuomarina, oli saanut kansa raivon partaalle. Tai ainakin Idols –kansan, niin kuin Ilta – Sanomat sittemmin uutisoi.

” Mitä Sitte??” Toteaisi siihen maajoukkueessakin esiintynyt Tapparan luottopakki vuosien takaa, Pedro Valkeapää. Näin hän totesi itseasiassa jokaiseen asiaan. Mies, joka muuten taklasi legendaariselta Bobby Hullilta tukan irti… Tämä muuten on tosi. Lähti ameriikan tähdeltä tupee irti, kun nuori puolustaja pääsi kentälle harjoitusottelussa. Joskus 70-luvun alussa tapahtui näin. Sen jälkeen lähtikin ameriikan kiekkopoliisi vaihtoaitiosta perään ja puntteja tasailtiin. Ei uskonut Pedro vanhempien kollegoiden varoituksia ennen peliä, että ketä ei kannata taklata. Turhaa hienostelua nääs. Täysillä päin.

No, me suuntasimme Suomen Turkuun. Tosin pienoisen askartelun jälkeen. Bussi ilmoitti pakkasta olevan liikaa näihin hommiin, jolloin sitä oli pakko vähän piiskata lisävirralla ennekuin suostui starttaamaan. Tällaiset pakkaset ja viikon seisonta ei oikein ole nykyautoille hyvä yhtälö.

Turussa keikkapaikkana oli Kooma Night Club. Kahdessa kerroksessa oleva paikka. Yläkerrassa tanssikansaa viihdytti Mattilan sisaruksista – Ööö!!! – joku A:lla alkava, olisiko ollut Anne? Sellainen nätti Mattilan likka Karvialta, laulaakin komeesti. En esitellyt itseäni ja jäi samalla kysymättä, että kuka hän heistä oli. Anteeksi tietämättömyyteni.

Keikan alku itsessään oli jotenkin odottelevan oloinen, ainakin alkuun. Ei ollut oikein tiedossa, että sataako lavalle tomaatteja ja munia vai mitä. Ensimetrit kuitenkin näyttivät, että yleisö oli tullut paikalle katsomaan bändiä ja kuuntelemaan kahden kerroksen tarjoamaa musiikkia.

Keikka kulki taas kerran kuin… no.. joku liikkumisväline, vaikka nyt sitten taas kerran se juna… Välillä yleisölle tarjoiltiin vähän nopeampaa rallia ja välillä taas hieman rauhallisempaa otosta tuotannosta. Illan erikoisuutena passitti Olli keppimiehet ja rumpalin kahville, vetäisi siinä sitten kanttorien kanssa Hengissä -kipaleen. Ikään kuin tilityksenä Idols - kohulle. Huomautuksena vielä, että tuo kahvitauko ei ole TES - sopimuksessa mainittu. Enemmänkin hyvätahdonosoitus orkesterin pomolta herroille.

Taas kerran keikan aikana elimistön hikirauhaset aloittivat oman toimintansa. Elimistön nousevaa lämpötilaa oli pyrittävä laskemaan haihduttamalla elimistöstä nestettä. Näin käskee keskushermosto. Hikihän siinä tuli, kun settiä orkassa paiskottiin. Jopa Jaskalla, joka istuu koko keikan ajan. Miten se muuten on mahdollista??? Sitä on hämmästelty niiden vuosien ajan, kun Jaska urkuunsa on keikoilla nojaillut.

Hikinen iltapuhde päättyy aikanaan ja niin sen iltainen settikin. Rakkaus on lumivalkoinen on päättänyt setin nyt kevään kuluessa. Viimeiset iskut ja orjat hommiin. Tavarat kasaan, keikka on ohi.

Jo aiemmin oli tehty orkesterin teknisessä direktoraatissa päätös, että Turusta lähdetään yöllä kotiin. Näihin päätöksiin ei muuten löydy valitusosoitetta, eikä tule. Turhaa on vaivata oikeusoppineita tämän asian tiimoilta. Valituksia ei kuunnella bussin kulusta. Eli taas kerran tavarat ja jäljelle jäänyt poppoo kyytiin… Ja usvaa putkeen.

19.2. Eura, Osmantupa

Ja pakkanen sen vaan kun jatkui. Yöllä elohopean laskiessa lähelle -30°C, päivälämpötila onkin sitten hieman inhimillisempi, pauttiarallaa -15°C. No, toppahousut jalassa ja pipo päässä siitäkin selviää. Näissä tunnelmissa sitä startattiin kohti Euraa.

Turustahan oltiin tultu yöllä kotiin. Jo aiemmin todettiin muuten päivän Turussa olevan liian pitkä. Amnesty International olisi puuttunut tuohon kidutuksen muotoon. Joutenoloa Turussa. Päivän mittaan olisi ehtinyt potkia Aurajokeen muutaman kuution hiekoitussepeliä Turun kaduilta, ennen kuin Euraan siirtyminen olisi tapahtunut.

Keikkapaikkana Eurassa oli Osmantupa. Eura itsessään jää johonkin siihen Tampere – Rauma valtatien vasemmalle puolelle Euran kohdalla. Ja sielläpä se Osmantupa onkin, valtatien varressa.

Taas kerran mikäs siinä. Siisti paikka tehdä keikkoja. Roudaus tupakkapaikan läpi suoraan lavan viereen, pieni nosto ”Hop!!!” – ja tavarat ovat lavalla, että hei vaan!!!

Takahuoneessa sitten ihasteltiin erään yhtyeen valloilleen päässyttä kuvataiteellista luomisvimmaa. Osmantuvalla takahuoneen seinät eivät ole niin kuin Tavastialla, jonne jokainen on jättänyt puumerkkinsä. Matti Inkinen aikoinaan jopa niin, että maalasi nuo seinät umpeen valkoisiksi. Siellä nyt kuitenkin on bändien viestejä jos jonkinlaisia. Suuriakin elämän viisauksia joukosta löytyy. Osmantuvan takahuoneen niitä joutuu kuitenkin etsimällä etsimään, mutta siellä ne ovat.

Keikka Osmantuvalla kulki kuin hirvi ryteikössä. Paitsi sitten sen hetken, kun jotain mystistä tapahtui Kun kohdataan kappaleessa. Ikään kuin kaikki putosivat samaan aikaan kelkasta… paitsi rumpali Toikka. Komppi jatkui ja mies näytti sitten muillekin, että mistä kiinni ja miten loppuun. Loppujen lopuksi biisin loppuun orkesteri lopulta pääsikin. Hetken siinä kyllä katseita vaihdettiin, että mitäs nyt. Osoitus siitä mitä tapahtuu kun livenä soitetaan. Aina ei osu ja kaikkea voi sattua.

Orkesteri vaihdatti taas muutaman biisin settiin. Edellä mainittu Kun kohdataan ja Taikasanat kokivat kevään ensisoitannat. Perusbiisit muuten niin kuin asiaan kuuluu, ne kappaleet joita halutaan kuulla.

Ainahan orkesteri ei voi toteuttaa toiveita, joita sille esitetään. Homma kun ei nyt ihan ole kuitenkaan karaokea. Pyysipä joku keikan loputtua, että laatikko-osaston hemmot hakisivat orkesterin lavalle takaisin soittamaan Ihmisen pojan uusiksi. Siihen ei nyt kyllä oikein voinut suostua, esimerkiksi kun puolet tavaroista olivat jo purettuna. Ja kappaleiden uudelleen soittaminen setissä… ei kyllä oikein toimi. Tosin sekin on joskus nähty erään orkesterin keikalla ja se oli kyllä huono show se.

Eihän siinä sitten taas kerran muuta, kuin romut ja popparit kyytiin ja kotia koppaan maate.

Kotimatkalla porukkaa saattelivat pakkanen ja täysikuu. Toivat jotenkin mieleen kuvaukset sota-ajasta. Tai ainakin parin heepon keskusteluissa maisema assosioitiin vartiossa seisomiseen. Nyt olisi vihollisen hiihtopartiot helppo havaita. Ei pelkästään kuulovartiohommaa tuumittiin, kun alavatsaa pakottavaa paineen tunnetta helpotettiin… valtatien varressa, taas kerran.

10.2.
Pori, BarKino
No niin.  Sitten päästiin viimeinkin asiaan, eli keikkoihin.

Ensimmäinen varsinainen keikka oli Porissa, BarKino- nimisessä paikassa. Jos nyt joku ihmettelee, miten niin ensimmäinen varsinainen keikka, saavuimme näet Poriin laivalta. M/s Silja Symphonylla orkesteri viihdytti yksityistilaisuudessa risteilyvieraita edellisenä iltana. Se oli siis sellainen Ollinkin mainitsema salakeikka. Tilaisuudessa esiintyi myös Laura Voutilainen yhtyeineen samoissa puuhissa. Oli tilaisuuden järjestänyt yritys panostanut ohjelmaan tällä kertaa näin. Ja mikä ettei, yleisölle ainakin kelpasi.

Laivavierailun aikana totuteltiin ryhmää muun riemun lisäksi soittamisen riemuun. Yllättävän hyvin koko porukka orientoitui, sillä edessä on taas työntäyteinen kevät ja esiintymistilaisuuksia on edessä vaikka kuinka paljon. 

Keikka itsessään oli oikeastaan ihan peruskauraa muutamalla ohranjyvällä höystettynä. Sitä perus –Yötä, orkesterin tuotantoa kolmelta eri vuosikymmeneltä. Kappaleita, joista kaikilla tuntuu olevan mielipide, joko puolesta tai vastaan. Yleisö niistä ainakin näyttää tykkäävän. 

Orkesteri venytteli kevättä varten soittamalla läpi keikkasettiin kuuluneita biisejä. Onnen hohteessa koki tulikasteensa live -soitossa. Keikan ainoa tilastollinen tappio koettiin Jukin bassovahvistimen kanssa. Sähkölaitteesta tuli savu ulos ja lopetti sitten samalla vahvistamisen ja haisi pahalle kuin keikkabussi hellekelissä. No, konstit on monet ja näppärät orjaosastolaiset keksivät tuohonkin ongelmaan väliaikaisen ratkaisun, joten keikka hoidettiin tällä ratkaisulla.

Kun laivasta viimein päästiin ulos torstaina aamupäivästä, otettiin suunta kohti Poria. Kohteena siis orkesterin syntysijat. Pori-rock oli aikoinaan käsite, kunnes se muutti
Tampereelle ja loppui. Näin kertovat aikalaiset.

Porissa kupletin juoni olikin sitten seuraava. Vuorossa oli kevään ensimmäinen varsinainen keikka. Hyvänä harjoituksena alla ollut laivakeikka olikin jo verryttänyt soittajien niveliä ja jäseniä. Ei muuta kun uutta matoa koukkuun ja koukku likoamaan Kokemäenjokeen.

Alustavasti oli sovittu Hakulisen Jussin vierailevan lavalla, kun kerran kotikaupungissa oltiin. Jussi kävikin tekniikan poikien tekemän linecheckin aikana kokeilemassa luurikuuntelua ja sen toimivuutta. Sujuvasti kuuntelikin ja toimivuuttakin oli. Nykyään kun Yö -yhtyeessä kaikilla soittajilla on luurit päässä, eikä lavalla ole enää kulmamonitoreja mölyämässä.

Jotenkin Jussikin niihin sopeutui sen verran, että lupasi illalla tulla laulun tai pari
lurauttamaan.

Keikka itsessään olikin sitten sitä itseään. Jos nyt joku ajattelee, että silkkaa kuraa, niin se hänelle suotakoon. Mielipiteensä kullakin ja kustakin. Porilaisyleisö sai kuitenkin vastinetta ostamilleen lipuilleen. Tai ainakin tuntui siltä. Välillä kun nuo lauloivat äänentoistoa lujemmin.
Setin aikana Olli lupasi yleisölle yllätyksen, täsmentäen kuitenkin samalla, että kun Yö- yhtyeestä on kyse, tarkoittaa yllätys joko Jussi Hakulista tai Suvi Teräsniskaa. Jussi kiskaisikin sitten aivan kuin ohimennen setissä Yhden illan varieteen ja Joutsenlaulun.

Olli ei vain tiennyt, että viime hetkellä lisättiin vieraslistaan Suvin nimi ja neiti nousikin lavalle Loiston -kipaleen taustalauluihin. Pääsi yllättämään orkesterin pomon ikään kuin takaoikealta.

Eli kahdella vierailijalla illan antia maustettiin ja Yö- nimistä soppaa tarjoiltiin. Hyvin tuntui sen iltainen keitos porukalle maistuvan.


11.2.
Helsinki, Pressa
Ja sitten vuorossa oli maamme pääkaupunki Helsinki ja siellä Pressa niminen paikka Hotelli Presidentin alakerrassa. Ihan siinä Tsadin eikun Stadin -keskustassa. Matkalla kerrattiin tärkeimpiä sanontoja Suomi – Helsinki - Suomi sanakirjasta, jotta emme esimerkiksi nääntyisi nälkään vierailun aikana.

"Iloksemme" ( ??? ) saatoimme huomata, että pakkanen oli palannut maahamme risteilyn aikana. Porissa jo paleltiin ulkoilmassa, mutta oletimme sen johtuvan täysin raittiinilmanmyrkytyksestä. Oltiinhan kaksi edellistä vuorokautta vietetty Silja Linen selleissä pois pahasta maailmasta.

Nooh, mitäpä sitä aina valittamaan, vaikka vaatteiden kanssa joutuukin puljaamaan. Merkurius -planeetalla lämpötilan vaihtelu on jossain -173°C - +467 °C välillä. Siellä olisi huomattavasti hankalampaa löytää oikea vaateparsi sekä sisä- että ulkotiloihin. Pientähän loppujen lopuksi -28°C ulkona on, kun siirrytään samaan plus lukemaan sisätiloissa.

Pressan viihdevastaavaa viihdytettiin toimittamalla hänelle Mustaa, sitä Tapolaa itteensä, Tammmpereelta nääs!! Hän kun kovin kyseli tuon mainion elintarvikkeen perään. Onneksi tuotemyynnin SS – joukot ( Satu ja Santtu ) olivat lähteneet Porista yöllä kotiin, joten mahtikäsky kävi. ”Tammmelan torillle ja kilo Mustaa!” Oli hyvinkin otettu tuosta lahjuksesta tämä kyseinen henkilö.

Väkeäkin keikalla oli ja hyvin näyttivät viihtyvän. Ainakin keikan aikana oli huomattavissa selkeää lämpötilan nousua ravintolan tiloissa. Hikinorot valuivat selkää pitkin, orkesterin räimiessä eteenpäin settiään. Settiin kuuluvat tietenkin ne biisit jotka on tietyllä tavalla pakko soittaa. Muita biisejä sitten orkesteri vaihtelee. Ei niitä kannata oikeastaan erotella, ja toivomuksia yleisö saa aina esittää. Bändi sitten soittaa niitä mahdollisuuksien mukaan.

Keikan jälkeen sitten suoritettiin ”Anteex - Sori - Viittikkö millään – Anteeks” - roudaus yleisö läpi. Reissussa oli oltu jo tiistai aamusta lähtien ja kassin pohjalta alkoivat puhtaat kalsarit ja sukat loppua. Olisi hienoa päästä välillä käymään kotona ja nähdä millä mallilla Manse makaa. Niin, ja vaihtaa puhtaita päälle. Ei siinä muuta kuin tavarat  ja popparit kyytiin ja sitten öiselle valtatielle.


12.2.
Jämsä, Himos Areena
Tampereelta lähdettiin taas kohti Jämsää. Jämsän Himos Areena oli ohjelmassa pakkasen hyydyttämässä lauantai-illassa. Mikäs siinä, todettiin. Himos Areena on mukava paikka tehdä keikkoja. Iso lava, helppo roudaus sekä valot että äänentoisto talonpuolesta.

Keikalla tuntui, että väkeä oli paikalle saapunut yllättävän hyvin kirpeästä pakkasesta huolimatta. Menoa ja meininkiä riitti. Bändin soitosta oli karissut viimeisetkin kankeudet pois.

Keikalla orkesteri vaihdatti taas muutamia biisejä settiin. Näin se menee kun biisilistaa ei ole olemassa. Olli päättää mitä soitetaan ja bändihän soittaa. Keikkaperiodin alkuvaiheessa on hyvä muistella erilaisia kappaleita mitä vuosien aikana on kertynyt ja soiteltu.
Sateenkaaren pää kuulostaa kyllä todella hyvältä Jukin laulamana. Onnen hohteessa, tuo uusi kipale taas vaatii hiomista, ennen kuin se hioutuu lopulliseen muotoonsa. Jotenkin kappaleen punainen lanka hukkui viikon aikana. Maanantaina orkesteri sulkeutui Viitasen studioon sitä hiomaan. Saa nähdä millaiseksi se sitten loppujen lopuksi muodostuu.

Kotimatkalla sitten saimme kuulla uutisen. Rukalla sijaitseva keikkapaikka Ski Bistro oli tulessa. Mediatiedotteen mukaan paikka tulisi tuhoutumaan täysin. Tätä tietoa päissämme ( siis ei humalassa, vaan sillai niinku päidemme sisällä ) pyöritellen matkasimme sitten kotiin. 

Uusi aamu ja uusi viikko toisi kyllä tietoon, mitä tuon keikan osalta tapahtuu. Sunnuntaipäivän aikana mediasta löytyneet kuvat kyllä kertoivat, että Ski Bistrossa ei esiinny tänä keväänä kukaan muu kuin kaivinkone esittäen yksitoikkoista koreografiaa kuorma-autojen kanssa. ”Puuha-Pete! Kaiken korjaa!!!! ”