Viikon rokkikasvot, pimee komppi ja pillit kuumassa

We´re Back!!!!!!!

Tervehdys kaikille! Sir Elwoodin hiljaiset värit-yhtye kertoo eräässä kappaleessaan tarinan siitä, kuinka ei ollut punaista tupaa eikä perunamaata. Ei ole meilläkään, mutta sininen tupa on. Toimittajan muutossa hukkaama kovalevy on viimeinkin löytynyt, niin saadaan näitä seikkailuja tänne eetteriin.

Anteeksi kaikille!

25.7. Rauma, Poroholma

Ja taasen olisi edessä hieman keikkoja. Kesän viimeinen neljän keikan rypistys. ”Jaksaa, jaksaa” sanoisi tähän Aaltosen Jussi, Mustien enkeleiden laulusolisti. Ja jaksettiinhan sitä. Ei muuta kuin pyörät pyörimään ja eteenpäin, nokka kohden Raumaa.

Reenaa reenaa, että mahdut
porukkaan

Taasen oli muilla aikaa kikkailla matkatessa, paitsi kuskilla. Hän tyytyi tylysti kohtaloonsa ja piti keskittymisensä sataprosenttisesti tiessä ja liikenteessä. Miksaaja Henkan harjoitellessa oman bändinsä Manzanan tuleville keikoille touhusivat loput tieryhmästä omiaan.

Tällä kertaa yritettiin narauttaa Google Mapsin paikannusta erheellisyydestä. Ei oikein meinannut onnistua, sillä aina kun ohjelma näytti pallukan olevan keskellä risteystä, siinä myös oltiin. Ja toistoja otettiin, joten mistään pienestä otannasta ei ollut kyse.

Seuraavaksi harrastettiin kelikameraan osumista. Kaivettiin internetin syövereistä kelikamerat esiin ja kokeiltiin josko johonkin niistä onnistuttaisiin osumaan, kun ne kuvansa 15 minuutin välein ottavat. Tiedättehän nämä laitteet. Niitä mitä aamuisin näytetään uutisten aamulähetyksissä. Kova on nimittäin hinku osua tuollaiseen laitteeseen. Saada edes hetki mainetta ja kunniaa suomalaisessa liikennehistoriassa.

Ei jäänyt jälkipolville näytettävää tälläkään reissulla. Kuten arvaattekin on matkaaminen paikasta A paikkaan B aina mielenkiintoista. Jos jonkinlaista ohjelmaa yritetään keksiä. Aloimme sitten pohtimaan kesän kosteimman puheenaiheen, eli sään osuutta illan esiintymiseen. Sadetutka hieman lupaili huonoa. Yllätys. Kovin oli yksipuolinen ja huonot kertoimet antava rivi veikkauksessa. Keliveikkauksen oikea rivi on: sataa – sataa – sataa – sataa.

No, ei auta itku markkinoilla kun on maito maassa. Ajelua vaan perille asti, Poroholmaan, joka on leirintäalue Raumalla. Havaittiin samalla, että paikkahan on aivan kiinni legendaarisessa Otaniemessä, missä aikoinaan järjestettiin kovinkin suosittuja Juhannusjuhlia. Raumanmeren Juhannuskekkerit olivat ehkä parhaimmillaan juuri Otaniemessä.

Menneet ovat menneitä, joten keskitytäänpä nykyhetkeen. Perille päästyämme huomasimme olevamme keskellä karavaanareita. Noita paljon parjattuja teiden tukkoja oli leiriytyneenä ympärillämme. Ei kai tässä nyt sitten ala minkäänlaiset turpakäräjät. On meinaan sen verran manailtu tuota väkeä tien päällä. Tuleeko nyt oikein urakalla käkeen? Joudutaanko sellaisille karavaanarikäräjille?

Keskelle tuota valkoisten mobiilimökkien armeijaa oli tuotu pienimuotoinen mobiililava, joten tavarat siihen ja kasaan. Tähän olisi tarkoitus pyhittää tämän päivän työannos.

Kyseltiin samalla, että kuinka mahtaa käydä kelin kanssa. Paikalliset kun kuitenkin tietävät ilmasto-olosuhteet paremmin kuin tällaiset reissulasset. Vakuuttivat että kuivana säilytään. Sade tulee kuitenkin vasta sisemmälle maahan, kun se tuolta meren yltä saapuu. No, tähän oli luottaminen meillä.

Pienoisen riesan aiheutti kuitenkin voimistuva tuuli, joka repäisi jopa miksaajan ja valomiehen suojana olleen katoksen irti. Siellä olivat äijät kuin suuressa föönissä tukat pystyssä. Lisää siis kiinnityslaitteita ja vastapainoja, jotta poikain teltta pysyy pystyssä.

Kun osaltamme esiintymiseen tarvittavat soitto- ja vahvistinlaitteet olivat paikoillaan ja kokeiltuna, oli hieman aikaa tutustua ympäristöön. Väkisin veri veti läheiselle laiturille katselemaan kalapaikkoja. Koskahan sitä ostaisi bussiin virvelin, jolla voisi sitten viskoa viehettä kaislikon reunaan ja katsoa onko hauki syönnillä. Kuluisi odotusaika paremmin. Bussissahan on jo kaksi virveliä, mutta rummuttaja Ari tuskin katselisi suopein silmin jos näitä rumpuja viskoisi kaislikon reunaan.

Kun olimme melko lailla valmiina, paikalle saapui myös illan avausbändi. Tsugu Birds. Hurriganes-coverbändi. Laittoivat laitteensa kasaan, joivat kahvit ja aloittivat soiton. Vanhaa ja perinteistä Hurriganes boogieta. Cissemäinen tiikeritakki ja kaikki. Voi, voi, kun taustajoukkojemme Hurriganes-ryhmä olisi ollut koolla.

Ja pitihän se arvata, että tämän kesän luonnonilmiö alkaa, kun soittoaika lähenee. Alkoi nimittäin sade. Ja onko jotenkin yllättävää, että sitähän sitten tuli kuin siitä kuuluisasta Esterin… Saavista kaataen.

Pakettiauton katon alla
on monitorimiksaajan
kolo

Ei voitu muuta kuin ”Vie mut minne vaan” ilmoille ja kohden sadeviittojen ja sateenvarjojen armeijaa. Heti perään kertomus ”Pienestä ihmisestä suuressa maailmassa”. Ja vesisade se vain yltyi. Tämä taas tarkoitti pyyheliinojen levittämistä lavalle. Vettä kun alkoi kertymään jo lavallekin. Ei mene poppari nurin buutseissaan, eikä haukkaa sähköjohto vettä.

Paikalle saapuneet hieman reilut tuhat henkeä nauttivat illan antimista silti täysin rinnoin. Jos nyt sallitaan sarkastinen huomautus, niin ei ainakaan tullut hiki, eikä palanut iho auringonpaisteessa. No, näillä mennään mitä on annettu. Ei saatu sitä, mitä tilattiin. Nimittäin priimaa tahtoo tulla vaikka sutta yrittää suoltaa.

Illan tummuessa Juki kiskaisi ilmoille kappaleista ”Deadlinen”, ”Pudonneet” ja ”Karheaa ja kaunista”. Sitten olikin aika Ollin palata lauteille pakettiauton uumenista ja startata uusi kipale.

”Kuuhullut” saivat aikaan kostean illan kliimaksin. Kun vielä perinteisistä ”Likaisista legendoista” ja ”Ihmisen pojasta” oli illan sointi jäänyt leijumaan värähtelynä Poroholman seutuville, oli aika haukata hieman happea. Samalla oli hyvä katsastaa, miten pahasti kosteus ja viima kylmettävät Rauman vapaata kansaa.  Kerran vielä vaativat he kuitenkin bändiä lavalle, joten sinne siis. Da Capo. Toivottavasti huomenna ei sada, ainakaan ihan yhtä paljon.

26.7. Kouvola, Tykkimäki

Taas kerran sitä eilen kastuttiin. Ja huolella. No, onnellisesti saatiin miehet ja laitteet turvaan ja ehdittiin hieman huilatakin. Ja vaatteet narulle kuivumaan. Nyt olisi vuorossa uusi huomen ja uusi vaateparsi. Tai kuosi nyt kyllä pysyy samana ja väri, mutta uudet puhtaat ja kuivat kuteet päälle. Tänään olisi ohjelmassa nimittäin varsinaista riemua.

Vaikkakin Kouvola usein yhdistetään tietynlaiseen alakuloon ja melankoliaan, olisi tämän iltainen esiintyminen Kouvolassa riemua täynnä. Kouvolasta tulee lähinnä mieleen ne neljä DDR:n mieleen tuomaa kerrostaloa ja yleinen Kouvostoliitto nimitys. Kouvostoliiton taustalla toimittajan käsityksen mukaan ovat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun viestinnänopiskelijat.

Joskus vuonna 2003 käynnistivät projektin missä yleinen ankeus, betonirakentamiseen perustuva arkkitehtuuri ja varsin hiljainen yöelämä toimivat insipiraationa. Nyttemminhän tuo Kouvostoliittolaisuus on onnistuttu kääntämään positiiviseksi asiaksi, varsinaiseksi brändiksi.

Mutta se ankeudesta. Nyt on aihetta riemuun ja juhlaan. Soittopaikkana on nimittäin Tykkimäen huvipuisto.

JIPPII!!!!!

”Jippii!!!” huusi Horrori, kun tämän kuuli. Tykkimäellä on nimittäin Suomen korkein huvipuistolaite. Star Flyer -laite kohoaa siellä 72 metrin korkeuteen maanpinnasta. Eli yhtä korkea on tuo huvittelulaite, kuin Olympiastadionin torni. Toisin kuin stadilaisessa tornissa, Tykkimäellä istutaan ketjujen varassa tuolissa ja pyöritään ylöspäin. Vauhtia kertyy kaiken kaikkiaan huimat 70 km/h. Pitää siis muistaa pitää suu kiinni, ettei niele erilaisia ötököitä vauhdin hurmassa.

Mitenköhän on tänään, saadaanko Horroria pois tuosta laitteesta vai jumittuuko hän sinne niin, kuin viimekesäisellä Helsingin retkellä Olympiastadionin torniin. Oli hieman Helsingin herrat ihmeissään, kun Horrori vietiin torniin. Huikeista näköaloista riemastui hän niin, että päätti kiivetä vielä tornin katolla olevaan antenniin ja aloitti sen päiväsen keinumisen tuolla mastolla. Ja tietenkin hirveän huudon kera.

Totta kai se kiinnitti viranomaisten mielenkiinnon. Mikäs myöhäisherännäinen sukupuumme edustaja kansallismonumentissa roikkuu. Ei kai vain ole pahat mielessä. Pian olikin pihamaa täynnä erilaisia hälytysajoneuvoja. Eristysaluetta merkittiin muovisilla nauhoilla ja palokunnan uroot levittivät hyppytyynyä tornin juureen.

Kun huomasimme tilanteen eskaloituneen, lupauduimme antamaan virka-apua ja hoitamaan Horrorin alas mastosta. Tämä tapahtui huutamalla kuuluvalla äänellä tornin juurella ”Makkaraa!!!!”. Ja nanosekunnissa kapusi hän alas mastosta. Saa nähdä miten tänään käy?

Matkaan siis. Tänään ainakin kelien pitäisi suosia. Pitkästä aikaa on povailtu poutaa. Ja poutaahan saatiin. Oikein oli taasen mukavaa oleskella Suomen suvessa. Tällaistako se onkin oikea suvi.

Pelipaikalle kun päästiin, alkoi armoton roudaaminen. Kovin osalla porukasta nimittäin kiire laitteisiin. Ainakin Horrorilla. Sinne Star Flyeriin syöksyi tuulispäänä. Ajeli vesipullonsa kanssa laitteella ylös ja alas. Otti aina huikan ääripäässä. Hieman tätä ihmeteltiin porukalla, mutta havaittiin, että Horrori kalastelee avoimella suullaan niitä ötököitä siinä matkalla.

No huvinsa kullakin ja pöytätapansa. Harvoin saa ruokaillessa samalla kiljua hysteerisesti, mutta Horrori ainakin näytti nauttivan tästä täysin palkein. Imeskeli hapaankoloista hyttysiä ja muita lentäviä kun viimein malttoi luovuttaa vuoron jonossa seisoville lapsille.

Hänellä tuli nimittäin kiire katsomaan illan lämmittelijäesiintyjää. Luikuri Tattinen, eli tutummin Taikuri Luttinen, esitteli taitojaan lavalla. Ja kukapa muukaan oli eturivissä istumassa ja katsomassa taikuutta kuin Horrori.

Kovin on...

Me muut siinä hieman katseltiin varpaitamme puolittaisesti häpeillen, kunnes huomasimme paikallisen teatteri-ilmoituksen. Kuusankosken teatterin esittämän näytelmän pääosassa oli joku tutun näköinen herra.  Etäisesti muistutti hän kovinkin paljon jotakuta meistä. Tohtori Sykerö oli saanut teatteriesityksen samalle lavalle, johon me Taikurin lopetettua nopeasti raapaisimme tavaramme.

Laitteet kasaan ja äänet läpi ja oli aika illan musiikillisen tarjonnan. Johtuen huvipuistoesiintymisestä oli myös illan yleisössä paljon nuorempaa fanikantaa. Mikäpä siinä ja intro soimaan.

”Vie mut minne vaan” soimaan iltaan tummuvaan. Hieman reilut 1000 henkeä oli paikalle saapunut juhlistamaan iltaa, joten ”Tie sydämeeni” heti perään sai vuoronsa. Ja kansa viihtyi.

Samaa näköä

Illasta muodostui myös hieman harvemmin soitettavien kappaleiden keikka. ”Angelique” ja ”Satukirjan sankari” saivat myös vuoronsa soitettavina. Oikein riemukkaissa tunnelmissa jatkui ilta hittikimaran saattelemana. Yleisön pyynnöstä vielä encore-kappaleet ilmoille. Tänään yleisö palkittiin ”Kiitos ja kunnia”, ”Rakkaus on lumivalkoinen” ja ”Pettävällä jäällä” kappaleilla.

Viimeinen laitaa oven kiinni ja
tarkistaa että kaikki ovat poistuneet

Huvipuisto hiljeni aikanaan. Yleisö poistui suuntiinsa ja me keräsimme tavaramme. Hupilaitteet jäivät odottamaan huomista ja uusia juhlijoita. Työntekijät poistuivat hieman huilaamaan ja me lähdimme kotia päin.

Huomenissa pyörisi Tykkimäellä uudet huvittelijat laitteissa ja meillä olisi edessä visiitti pääkaupunkiseudulle, Vantaalle ja perinteiseen Sokos Hotel Vantaaseen ja Viihderavintola Tulisuudelmaan.

27.7. Vantaa, Tulisuudelma

Eilisen tunnelmia Tykkimäellä

Johan tässä alkaa loppusuora häämöttää, kun katselee tuota keikkalistaa. Meinaan ollaan jo kesän osalta viimeisen kymmenen keikan sakissa. Suunnaksi siis Vantaa ja jo hyvinkin tutuksi tullut Tulisuudelma.

Mikäpä siinä, kun kerran moottoritie on kuuma. Nyt ei kuunnella junassa mutinaa eikä ole kaarat harvassa, vaan nokka kohden etelää ja antaa hullun piilillä pyörien huutaa vaikka edessä olisikin hillitön kurvi.

Tosin osa porukastamme oli matkannut keikkapaikalle eilen illalla jo valmiiksi. Osa onnistuneesti, osa hinausauton lavalla. Horrori oli taasen Pipsalta salaa mennyt käpälöimään vaihdekeppiä ja tietäähän sen miten siinä käy. Kiesin järkyttynyt vaihteisto… poks!

Monesti tuleekin matkatessa tätä baanaa mieleen suuri ihmetys, kun siirrytään maantieteellisesti Riihimäeltä Hyvinkäälle, eli Kanta-Hämeestä Uudellemaalle. Ukkosmyrskyt täällä etelässä taitavat olla hirveän paljon pahempia, kuin tuolla kotona Pirkanmaalla.

Meinaan kun Vicky Rosti kertoo, että sata salamaa iskee tulta. Uhreiltakaan ei täällä ilmeisesti vältytä, kun elämä räjähtää noissa ukkosmyrskyissä. Se, että Toivo jää yksin noissa ukkosmyrskyissä, on tietysti huolestuttavaa, kun kerran on sovittu ettei kaveria jätetä. Toisaalta positiivista on että näissä ukkosmyrskyissä löydetään aina kadoksissa ollut Uudenmaan maakunta. Emme tienneetkään, että se on välillä ollut hukassa.

Viimein koitti aika avata bussin perä ja alkaa raadanta. Tavarat kerrokseen ja kasaan taasen kerran. Sitten tarvittavat tarkistukset. Äänet ja valot kohdilleen. Kaikki oli valmiina illan esiintymistä varten.

Nyt olisi hieman aikaa haukata jotain, ennen illan äksiisin alkamista. Ja sitten hotellihuonekuoleman äärelle. Siinä televisiota katsellessa tulin mieleen eräs perin kummallinen juttu. Nimittäin kun puolet tekniikanväestä on tällä keikalla sellaisessa tuulikaapissa, mistä keikka sitten heidän osaltaan hoidetaan. Ovatko he silloin kaappiroudareita?

Eli kun on nyt tämä ilmaisu ”kaappi”. Siis kaappijuoppo tai muu kaappi-sellainen. Eli jos juo alkoholia eteisessä, niin onko silloin tuulikaappijuoppo? Entä jos alkoholia nauttii vaatekaapissa? Vaatekaappijuoppo? Onko kylmiä juomia nauttiva jääkaappijuoppo?

Tämä kaappi-ilmaisu nyt tarkoittaa yleensä sellaista salassa tapahtuvaa toimintaa. Eli juodaan salaa taikka ollaan jotain muuta kuin miltä näytetään tai annetaan ymmärtää. Mitä salaisia ovat sitten nämä runsaat raamit omaavat miehet joita kutsutaan yleensä kaapeiksi?

Sitä mietittiin sitten oikein urakalla takahuoneessa vielä juuri ennen keikan alkua. Piti oikein varsinainen seminaari järjestää, kunnes Olli otti pomon paikan ja käski keskittyä olennaiseen. Ei tänne mitään väitöskirjoja olla tultu tekemään. Tänne on tultu viihdyttämään yleisöä.

Hommiin siis. Poppareille luurit korviin, tukat ojennukseen ja intronauha pyörimään. Sitten tiukka rykäisy takahuoneesta keittiön ja VIP-loungen läpi lavalle järjestysmiesten saattamana. Keikka käyntiin.

Keikalla kuultiinkin sitten eilisen jatkoksi muutamia harvinaisuuksia. Kesän aikana paljon toivottu ”Kun kohdataan” sai hikisessä illassa vuoronsa. Samoin ”Se kerran kirpaisee” pääsi pitkästä aikaa eetteriin. Hyvin tuntuivat olevan muistissa nuo kipaleet sekä bändillä, että yleisöllä.

Varsinaisen yllärin Olli veti kuitenkin keikan puolessa välissä. Ari, Daffy ja Juki saivat taukokomennon samalla kun kapellimestari aloitti pianollaan hienoakin hienomman Jussi Hakulisen kappaleen. ”Kiertolainen” kuultiin pitkästä aikaa Ollin esittämänä. Viimeaikoina tuon kappaleen tulkinnasta kun ovat vastanneet lähinnä vierailevat artistit Suvi Teräsniska ja Miina Mikkonen.

Tunteellisen tulkinnan jälkeen olikin aika antaa vuoro Jukille. Jukin laulamana kuultiin ”Karheaa ja kaunista”, ”Pudonneet” ja ”Deadline”.

Sitten olikin aika loppukirin. Olli pinkaisee lavalle ja uuden ”Pelko ja Rakkaus” kipaleen jälkeen on aika kiihdyttää illan meno ylimmilleen ”Likaisilla legendoilla” ja ”Ihmisen Pojalla”.

Ja yleisö oli liekeissä. He halusivat lisää ja sitä heille tarjoiltiin ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” kappaleilla. Ja kun kerran ilta oli ollut yllätyksiä täynnä, niin ilta sai päättyä myös yllätykseen. ”Kuin sävel oisi hän” sai päättää illan Vantaalla.

Orkesteri oli osuutensa tehnyt, nyt oli vuoro tekniikan poikain hieman askarrella. Tulisuudelma on vain niitä paikkoja, joista ei pääse yöllä lähtemään, joten tavaroita pakkailtiin vain hieman alustavasti ja huomenissa sitten pakataan bussi. Oli aika vetäytyä yöpuulle, sillä huomenna olisi vielä puhdetta edessä.

28.7. Kotka, Meripäivät

Ei tultu niin sanotusti hullua hurskaammaksi eilisistä kaappipohdinnoista. Ei löytynyt tähänkään suureen mysteeriin vastausta. Pistää vain mietityttämään, miten Albert Einstein pystyi loppujen lopuksi täysin teoreettisesti, eli päässään (toivottavasti ei päissään toim. huom.) kehittelemään kaiken selventävän suhteellisuusteoriansa.

Meinaan kun tällaiseen yksinkertaiseen kaappi-?-dilemmaan ei löydy vastausta. Pitää kai vain uskoa, että se juna johon suuret ajattelijat nousivat, meni jo. Eipä siis muuta kuin ruumiillisen raadannan pariin, kun henkinen raadanta ei leipää pöytään tuo.

Siispä aamiaiselle, pöytään johon leivän on tuonut ystävällisesti hotellin keittiöhenkilökunta. Tulisuudelmassa kun perinteisesti ulosroudaus tapahtuu aamiaisen jälkeen. Eli tarvittavat hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat naamariin. Tietysti tarkkaan harkiten niiden suhteelliset osuudet. Tulevia koitoksia varten tarvitaan kuitenkin soluaineenvaihduntaan energiaa, jota noista emneistä saamme. Kun syö hyvin niin jaksaa paremmin. Vai oliko se parempi mieli mikä niistä tulee?

Kovin meinaa paiskata kuuman päivän. Puskee meinaan sen verran hikeä pieni fyysinen askartelu. Ja kyllä. Se on viimeinkin hellekeli, joka sen aikaan saa. Ei esimerkiksi eilinen juhlinta. Täytyi oikein käydä suihkussa toistamiseen ennen lähtöä. Muuten saattaa tuoksahtaa loppuillasta melko muikealta.

Suihkunraikkaana suunta siis Kotkaan. Kotkan Meripäivät. Raikkaassa merituulessa on hyvä tuoksahtaa raikkaalta suihkusaippualta. Perinteinen tapahtuma ja perinteinen vierailu tältä bändiltä. Sinne siis.

Tänään on vuorossa osaltamme heinäkuun viimeinen iso tapahtuma. Bändejä esiintyy Meripäivä Areenalla useampia. Nyt onkin mahdollisuus tavata tämän viikon rokkikasvot!! Ja sotkea hieman Pepsiä Jaffaan soitannon lomassa.

Osaksemme on toisen kerran tapahtuman historiassa langennut illan avausbändin paikka. Aikainen soitto, joten aikaisin ollaan kotona. Ei muuta kuin mestoille, nyt on aikaa väsäillä.

Tavarat paikoilleen ja sitten hieman murua rinnan alle. Ja kun suupielet oli saatu pyyhittyä puhtaiksi, oli aika komentaa popparit hieman parantamaan vaatetustaan. Rupeaa olemaan se aika päivästä, että muusikkoa kaivataan lavalle.

Juuri auenneista porteista paikalle tulleet ihmiset vain kunnolla sisään ja juontaja lavalle. ”Hyvää iltaa!!”. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta oli paikalle saapunut jo hyvinkin kiitettävästi juhlakansaa. Ei tarvitse soitella tyhjälle teltalle.

Intronauha pyörimään ja pop-henkilöstö soitintensa taakse. Sitten onkin nopeiden vireiden tarkistusten jälkeen kätellä illan esiintyjät ja… ”Vie mut minne vaan!!!”

Koska kyseessä on hyvinkin kiivastempoinen keikka, jonka soittoaikaa oli vielä jouduttu tiivistämään alkupäästä Herrasen Mikon tuplabuukkauksen vuoksi. Herranen bändeineen revittelee jäljestämme ja lähtee kiireen vilkkaan kohden seuraavaa soittohommaa. Taisipa oikein joutua lentokonekyytiin turvautumaan. Nyt kannattaa keskittyä olennaiseen, illan settiin kuuluivatkin ne top of the pops rallit, jos ilmaisu sallitaan.

Illan biisilistaan päätyivät ne suurimmat ja tunnetuimmat. ”Pieni ihminen suuressa maailmassa”, ”Tia Maria”, ”Loisto” ja ”Niin paljon me teihin luotettiin”. Meinaa tunti ja vartti olla liian lyhyt aika läpikäydä uran parhaimmistoa. Kun niitä uusiakin biisejä tulee kokoajan. ” Rakkaus ei kuole milloinkaan” sai tänään vuoronsa tulevan levyn ralleista.

Mutta kello kävi. Pyydettiin käymään meilläkin, muttei luvannut tulla. Kertoi vain käydessään tarinan eräästä ukosta kapakan ovella, kun porttieeri nosti lapasen pystyyn ja pyysi tulemaan huomenna uudelleen. Oli hieman noita pohjia miehellä liikaa. Siihen ukko totesi, ettei se oikein kävisi. Kun porttieeri sitten tiedusteli, että miksi ei, tokaisi ukko ettei huomenna ehdi. On jo niin moneen paikkaan pyydetty aiemmin tulemaan huomenna uudelleen. Kellollakin oli niin paljon muita paikkoja käydä, ettei luvannut meille tulla. Eli oli aika ruveta luovuttamaan pelipaikkaa illan muille muusikoille.

Ja mikäpä muu kappale, kuin legendaarisen sanoittaja- ja säveltäjävelhon kappale voi päättää hikisen illan Kotkan satamassa. Nyt ei ole kyse legendaarisesta Hakulisen Jussista vaan Kotkan omasta kasvatista, Juha Vainiosta. Kaunis ja ikimuistoinen ”Kotkan poikii ilman siipii”. Ilta oli osaltamme ohitse ja oli aika luovuttaa estradi Mikko Herrasen porukalle.

Tavarat kasaan ja liikkeelle. Nokka kohden kotia. Tosin Horrori ja Pipsa jäivät vielä repsikoimaan Elvistä Popedan supermarketin kanssa. Pääsevät sitten supermarketin siivellä kotiin, kun kerran samalla keikalla ovat.

Lohduttavaa oli myös matkata kotiin päin. Neljän keikan viikko oli osaltamme ohitse. Vielä kun oli niinkin aikaista. Pois ajellessa vastaan ajeli vielä Happoradion porukka. Heillä illan arbeetti oli vielä edessä, kunhan Herranen ensin lopettaisi. 

Kun kilometrimittariin oli kertynyt vielä hieman lisää kilometrejä, ajeli vastaan tuttu harmaa putki. Ja jotta tuon putken matkustajat löytävät omaan bussiin takaisin pysähdyksillään, on siihen varmuuden vuoksi kirjoitettu jokaiseen mahdolliseen paikkaan Popeda. Näin löytää sen porukan jäsenet takaisin omaan ajoneuvoonsa. Kyseessä kun ei ole enää mikään poikabändi Ikurista. Heilläkin illan puhde oli vielä edessä.

Oikein oli mukavaa ajella kuulaassa ja lämpimässä kesäillassa kotiin päin. Sitähän olisi kotona jo ennen kuin illan päättävä Leningrad Cowboys nousee edes lavalle. Asiallista.