VÄHIIN KÄY ENNENKUIN LOPPUU!!!

20.7. Leppävirta, Tulenliekki

Jaahas!!! Uusi viikko edessä ja uudet kuviot. Naistenviikko samalla. Keskiajalla alkunsa saanut viikko, jolloin almanakan mukaan nimipäiviään viettävät vain fröökkynät. Tai lopulliseen muotoon tuo viikko pääsi vasta 1929 kun viimeinenkin päivä täytettiin naisen nimellä. Miehet saivat väistyä kun mimmit rulaavat. Pitää kai oikein onnitella niitä kaikkia, jotka kakkukahvit tällä viikolla tarjoavat. Tosin yksillekään ei kutsua kuulunut, mutta onnea vaan nyt kaikille jotka almanakassa mainitaan kyseisenä ajanjaksona.

 

Kuumaa ja kosteaa oli taas kerran. Ei oikeastaan eroa viime vuoteen ja viime vuoden vierailuun Savon sydänmailla. Hiki meinaa tulla pelkästään kun jolkottelee muutaman askeleen. Kämpästä on kuitenkin pakko lähteä reissun päälle. Tosin, on tämä nyt huomattavasti miellyttävämpää kuin ne vuoden alkupään keikat hirveässä pakkasessa. Ihminen kun kuitenkin on trooppinen eläin. Afrikan savanneilla kelteisillään kulkemaan luotu tai kehittynyt, miten kukin kehityshistorian haluaa käsittää. Mikä sitten on aikoinaan ajanut esi-isämme tänne pohjolan perukoille. Se jää varmaan ikuiseksi arvoitukseksi. Jos ihminen olisi tähän ilmastoon luotu elämään, olisi sillä luonnostaan tiheämpi karvapeite, mutta ei. No riistaa ja kalavesiä täällä on riittänyt, joten kai siihen muuttovirtaan joku järkevä syy on ollut, mutta kuitenkin. Jos ei muu niin nälkä on pistänyt jalkaa toisen eteen ja pohjoiseen mars.

 

Pohjoiseen suuntasimme mekin, ainakin melkein. Ei ihan otettu kompassisuuntaa, mutta kohti napaseutua täytyi suunnistaa. Matka koitti siis kohti Leppävirtaa ja Tulenliekkiä. Perinteistä naistenviikon esiintymispaikkaa. Ihan siinä Varkaus – Joensuu tien varressa sijaitsee tämä huvittelupaikka. Matkaa oli siis kiitettävästi taivallettavana, joten reissuun veljet. Kalsarit ja sukat kassissa oli vaihdettu puhtaaseen valikoimaan edellisellä varikkopysähdyksellä.

Paikanpäällä meitä odottivatkin jo paikallinen viikon housebändi. No melkein viikon oikeasti, mutta viiden päivän kiinnityksellä kuitenkin oli kuusihenkinen uuden iskelmämusiikin edustaja KinoJake. Pienimuotoisen palaverin jälkeen sovittiin illan kulku, Tulenliekin ei niin suurella lavalla, jolle kaksi bändiä oli tarkoitus ahtaa. Kamat esiin ja kasaan. Katsottiin vielä KinoJaken porukalle tarvittavat kanavat ja sähköt esille ja sitten olikin taas aikaa odotella illan esiintymistä.

Siinä sitä sitten hypittiin vauhditonta pituutta ja kolmiloikkaa odotellessa. Tuloskunto ei vain kasva. Saunakin lämpeni takahuoneessa ja kävipä joku esittelemässä uintitaitoaan paikan uima-altaassa. Tuotemyynnin porukoilta löytyi oiva hellehattu jota kanssa soviteltiin päähän, mutta todettiin että antaa olla. Tyhmästä tulee vielä tyhmemmän näköinen tuollainen kapistus päässä.

Kun KinoJake oli viihdyttänyt kansaa osuutensa, suoritettiin nopea vaihto ja bändi lavalle. Olivat saapuneet pelipaikalle taas hyvissä ajoin vaihtamaan kuulumisia. Luurit korviin ja menoksi. Tosin porrasaskelma lavalle oli tehty hieman haastavaksi, joten mitään yltiöpäisen hienoa sisäänmenoa ei voinut suorittaa. Oli enemmänkin sellainen Iwo Jima tyylinen lavalle nousu.

Keikan aikana tuli huomattua, että aiempiin vierailuihin nähden kovin hintsusti oli saapunut väkeä viettämään iltaa naistenviikon keskellä. Heinäkuun helteet lienevät vieneen voimat juhlijoilta, vaikka kesäkuista iltaa lavalta jossain välissä toivotettiinkin. No meneehän nämä välillä sekaisin jauhot ja akanat muutenkin. Tosin huomasikohan sitä kovinkaan moni. Tärkeintä että kaikilla näytti olevan hauskaa.

”Vie mut minne vaan”, "Vain varjot häntä seuraa” ja ”Sua muistoistani pois en saa” saivat jatkokseen harvemmin soitetuista kappaleista ”Taikasanat” ja yllätysvetona ”En rakasta sua enää”. Viimein tuli aika päättää illan ilakointi ”Kiitokseen ja kunniaan” sekä siihen ”Lumivalkoiseen”. Kamat kasaan ja menoksi. Taas kerran oli illan puhde takana ja nyt olisi aikaa raapia hyttysten puremia. Yöpyminen Varkaudessa jo tutuksi muodostuneesta Oscarissa. Huomenna olisi taas edessä pitkä päivä uusin haastein. Unta kuulaan siis.

21.7. Orimattila, Kantrit

Aamulla kuumuus pakotti ylös sängystä. Pakko oli aamiainenkin nokkia ulkona terassin puolella. Meinaan alkoi olemaan aikas painostava olo. Huoneessa ei juuri pystynyt enää aamuauringossa oleilemaan, kun se pläkötti suoraan ikkunasta sisään. Jotenkin pystyi kuvittelemaan miltä Pappillonista tuntui eristysrangaistus aaltopeltikopissa Royalen saarella.

Aamutuimaan oli myös ohjelmaa järjestettynä. Osa porukasta nimittäin jännitti Nasa:n viimeistä sukkulaoperaatiota. Hienosti onnistuneen laskun jälkeen voitiin todeta, että avaruussukkuloiden aika oli ohitse. Avaruussukkula Atlantis oli saatu onnistuneesti maahan ja voidaan siis museoida samoin kuin johtokeskuksena toiminut Dallasin lennonjohtokeskus museoituu. Pitihän sitä sitten ”meillä Nasassa juhlia”.

Jos Nasan porukka sai sukkulansa onnistuneesti maahan ja ilman ongelmia, ilmeni ongelmia meillä maanpäällä. Ensimmäinen risteys ja vilkunviiksi alkaa työntää ratin välistä savua. Pienoisen hämmennyksen jälkeen päästiin kuitenkin matkaan, mutta ilman vilkkuja. Huomenissa Lahteen saataisiin toimiva viiksi. Kaiken maailman virityksiä kyllä kokeiltiin, mutta lopputuloksena tahtoi olla aina savunmuodostus jostain ratin sisuksista.

Suru-uutisia saatiin matkalle maailmaltakin. Entinen hyvinkin legendaarinen uutistoimittaja Erkki Toivanen oli nukkunut pois pitkäaikaisen sairauden murtamana. Iltauutisista tuttu ääni oli vaiennut ja läheisensä vieressä oli Erkki aloittanut matkan kohti suurta tuntematonta. Matka ja elämä kuitenkin jatkuvat ja eteenpäin on mentävä. Askel kerrallaan.

Savossa kun oltiin ja Juvan läpi kulussa, tiedusteltiin paikalliselta suuruudelta halukkuutta kunnioittaa läsnäolollaan matkalaisten kahvihetkeä. ”Jo vain se passaa” tokaisi Kontiainen uutisen kuullessaan ja Mondeo olikin saapunut kumit soikeana paikalliselle huoltamolle odottamaan matkalaisia. Kuulumisia ja muitakin tarpeita vaihdeltiin. Olihan viime kerrasta kulunut jo melkein viikko. Mukavaa oli höpötellä hetki mokan ääressä ja jatkaa matkaa. Matka tosin meinasi loppua hyvinkin lyhyeen.

Onnea vaan sitten sille mustan Audi Quattron kuljettajalle. Juuri näin toimitaan liikenteessä. Onneksi bussin jarrut olivat kunnossa. Kuumenivat hieman jarrurummut, kun joutui keskimmäistä poljinta survaisemaan tämän Audin kuljettajan törttöillessä eteen. Tietokoneet lentelivät pöydiltä kun negatiivista kiihtyvyyttä haettiin maksimiin. Arvoitukseksi jäi mitä miehen mielessä liikkui, mutta tietyöalueella oli pakko tämän kuljettajan tempoa entisaikojen elimen jatke hirveään vauhtiin, kiilata eteen ja survaista jarrut nokan alla kiinni edessä ajavien autoilijoiden vuoksi. Kuumana kävi bussissa muutama muukin paikka, varsinkin sen jälkeen kun tuota ”koppilyöjää” asiasta hieman hallintalaitteilla huomautettiin. Päätti tämä Mäntyharjun Emerson Fittipaldi veivata sivuikkunasta keskisormensa ulos osoittaakseen kansainvälisyyttään. No, onneksi kyseinen henkilö ei sattunut pysähtymään sillä se keskisormi olisi voinut lähteä irti ja bussin matkassa eteenpäin. Ja vinkkinä vielä… Se koriste putkenpätkä siellä pakoputkessa… ei se tee siitä autosta yhtään tehokkaampaa, ehkä huvittavamman.

Näistä pienistä episodeista huolimatta saavutettiin kuitenkin vilkuttomalla, mutta jarruisella bussilla viimein Orimattila. Karppasen päiväkäskyssä oli merkittynä paikalliset Kantri-festivaalit. Aikansa kun haettiin oikeaa reittiä löytyi myös kulku lavan taakse niin kutsutulle backstage-alueelle. Ja niin kuin päivässä ei olisi ollut tarpeeksi nahnistusta…

Juuri kun bussi saatiin pysäytettyä hyökkäsi jostain puskasta hirveässä raivossa ollut vanhempi rouvashenkilö. Huuto ja mekastus oli valtava… ja se raivo.” Ei sitä bussia voi siihen jättää noin päin ja ette te tänne voi leiriintyä jos ette ole Sf-karavaanareiden jäseniä….” Seisoimme suut auki kuin ruokaileva ryhävalasparvi ja tuijotimme tätä ilmestystä. Yritys selostaa mitä olimme tekemässä ja miksi, mutta ei saatu minkäänlaista reaktiota aikaa, oikeastaan emme saaneet edes suunvuoroa, ennekuin mieskuoro Huutajien tapaan viisiäänisesti huusimme kuin yhdestä suusta vasta-argumentin tälle purkaukselle: ”Turpa kii!!!” Ilmoitimme saatuamme suun vuoron, että lähtisimme ilomielin paikalta vaikka heti jos tämä karavaanaripoliisi nousisi lavalle soittoaikamme koittaessa ja ilmoittaisi paikalle saapuneille ihmisille, miksi tämä bändi ei esiinnyt täällä tänään. Hieman mutistuaan kääntyi rintamasuunta 180 astetta ja hän poistui samaan puskaan mistä oli tullutkin.

 

Kyseessä olivatkin sitten hyvinkin vanhanliiton festivaalit. Vaikka ulkoiset puitteet eivät olleet välttämättä parhaat mahdolliset oli tapahtumassa jotain maanläheistä ja lämmintä. Suoraan lavan takana oli parkissa karavaanareita, jotka illan kuluessa siirtelivätkin retkipöytiään ja tuolejaan lähemmäs ja lähemmäs lavaa. Järjestelyt toimivat ja hauskaa oli. Kaikilla tasapuolisesti. Ostelivat porukat niitä stetsoneitakin illan tiimellyksessä. Ainoa mikä jäi ihmetyttämään oli kuitenkin vanhan kehräämön takapihalle järjestetyn tapahtuman nimi. Kantrit? No olihan kai illan esiintyjissä sen verran kantria. Lavalla olivat Yökkösten lisäksi Raaka-aine Lahdesta ja The Coveralls. Pirkanmaalainen The Coveralls toimi ikäänkuin muuten tapahtuman housebändinä.

Vautia ja vaarallisia tilanteitakin nähtiin. Nyt tosin suljetussa rautapallossa. Kaksi hurjapäätä, jotka eivät kuulu meidän porukkaan, ahtautuivat moottoripyörinensä surmanajopalloon ja sitten vilisikin silmissä. Yritettiin kyllä haastaa, josko joku meistä lähtisi kokeilemaan, mutta mutta... tekemättä jäi. Miksiköhän???

Illan ehdoton kohokohta oli kun Orimattilan oma Riitta Väisänen kurvasi lavan taakse. Toimi tapahtumassa jonkinlaisena kantrityttönä ja juontajana. Tuttu hahmo menneiltä vuosilta Pasasen Speden kehittelemässä Kymppitonnissa. Aivan mahtavaa! Vielä kun tapaisi Lasse Pöystin, niin melkein kaikki lapsuuden sankarit olisivat nähtyinä. Tai ei nyt ihan kaikki ja ei Riittakaan välttämättä ihan sankari ollut, mutta Tv:sta tuttu jo lapsuusvuosilta. Siinä bitit järjestyivät uuteen kuosiin kameroiden kennoilla, kun yhteiskuvia napsittiin.

Valokuvaussessio oli vain pakko keskeyttää ja komentaa kaikki paikoilleen, valmiina ja Hep! ”Vie mut minne vaan”, ”Niin paljon me teihin luotettiin” ja ”Yötä vastaanottamaan” räväkkänä alkukiihdytyksenä iltaan. Illanaikana sitten myös hieman taktisesti hidasteltiin ja haukattiin happea ”Yö”, ”Karheaa ja kaunista” ja ”Satukirjan sankari” kappaleiden aikana. Hauskaa kun on niin aika kuluu vääjäämättä eteenpäin kuin itsestään ja huvilupa alkoi painaa päälle. Loppuun vielä LL kappaleet eli ”Loisto” ja ”Lumivalkoinen” ja ilta oli kuokittuna.

Ohjelmaosuus oli ohitse ja viimein oli Kantrit paketissa ja rivitanssit tanssittuina. Oli aika lähteä koisimaan. Olihan päivällä jo hyvinkin paljon mittaa. Ei muuta kuin nokka kohti Lahtea. Tosin ensin raavittiin nokalla ja perällä karavaanareiden sisääntuloliuskaa. Ilmeisesti päivällä tutustumaamme rouvashenkilöön oli iskenyt jonkinlainen katumuskohtaus, sillä hyvinkin auliisti oli hän avustamassa Möykkäriä ulos ahtaasta portista. Ei jäänyt paha maku kumpaisellekaan ja hymyssä suin toivottelimme kesän jatkot.

Ikään kuin kaikki päivän aikana kokemamme ei olisi riittänyt. Lahdessa havaittiin, että bussissa oli taas vikaa. Nyt niin kutsuttu apukardaani oli lähtemässä kiertoradalle. Aikamme kun parkkipaikalla bussin alla maattiin, todettiin että makoilu vuokratussa sängyssä on varmaan mukavampaa tähän aikaan yöstä. Hajonnutta osaa ei kuitenkaan nyt yöllä pystytä vaihtamaan, jos sellaista edes jostain löydetään. Nujerrettuna oli aika marssia majoitukseen, pestä pois hiki ja konerasva ja antaa unen tulla. Miettiä samalla miten huominen sarka niitetään kunnialla loppuun kun vikatteesta meinaa tylstyä terä.

22.7. Jyväskylä, RadioSuomiPop-festivaali

Uni piti huolta kulkijasta niinkin pitkälle, että olivat ehtineet aamuvirkut kerätä aamiaisen pois tarjolta. Mitäpä nukkuu. Tarjottu on, mutta jos ei kelpaa niin kerätään pois. Näin se menee. Aikaa kun kuitenkin ruhtinaallisesti oli ennen matkaan lähtöä, täytyi ottaa jalat alle ja lähetä taivaltamaan Lahden kaduille etsimään jotain nokittavaa. Reitti suuntautui jotenkin Lahden torille, missä viime viikolla juhlittiin Lahden Öitä. Nyt oli kuitenkin aamupäivä, joten torikahville. Kovin oli maisema muuttunut viikossa seesteisempään suuntaan.

Bussin kanssa temuamaan oli hälytetty huoltomies merkkihuollosta. Oli käynyt aamutuimaan katsastamassa tilanteen ja haalinut ympäri Etelä-Suomea tarvittavat osat. Kun asialla on ammattimies tapahtuu kunnostuskin alta aikayksikön. Taas kelpaisi lähteä baanalle. Vilkkua kun mulauttaa joko vasempaan tai oikeaan, niin johan vilkuttaa. Enää ei täristä eikä savuta bussi ja pysyy virrat ja perä ylhäällä. Matkaan siis. Kertoi vielä huoltomies päivän olleen tällainen keikkabussipäivä. Nygårdin Petrin bussi oireili myös ja sitä ihmettelemään koitti reitti. Työkalupakinkin aikoi mies siivota, oli unohtanut kiinnittää sen lähtiessään liikkeelle ja kalut olivat huoltoauton lattialla epämääräisessä järjestyksessä. Että kun kulkee, niin silloin kulkee. Kaikilla tasapuolisesti.

Päivästä muodostui taas kuuma, kostea ja hikinen. Aurinko antoi parastaan koko päivän ajan. Jäähdyttimet huusivat hoosiannaa ja jäätelö maistui. Samoin neste. Ihme homma, kun sitä vissyä kaatoi kitusiinsa oikein urakalla, mutta pissihätää ei oikein tullut. No… Tätä on taas kiva muistella tammikuussa kun kieli on kiinni lipputangossa.

Paikanpäällä Jyväskylässä oltiin lyhyestä siirtymästä ja pitkästä päivästä johtuen hyvissä ajoin. Radio Suomi Pop juhlisti veturitalleilla omia festivaalejaan. Tänne oli Karppasen mahtikäsky myös ohjeistanut meidät saapumaan. Lauteilla letkeää reggae musisointiaan leyhytteli Jukka Poika. Stella oli juuri poistunut pelipaikalta, joten ohjelmassa oli pienimuotoinen bussi-tetris. Se menee joskus hieman mielenkiintoiseksi, kun ne palikat ovat yli kymmenmetrisiä ja painoakin on siunaantunut. Palikat kuitenkin löysivät reikänsä ja kun lavan taakse tuli tilaa voitiin bussi parkkeerata ja tyhjätä. Lavalla ilakoi Happoradio hittejään, joten nopeasti huttu huuleen ja kamat kasaan. Tarkoitus oli käydä laskemassa kotona mukulat keikan jälkeen. Huomenna olisivat uudet murheet edessä.

Tiukalla aikataululla tehdyn vaihdon jälkeen marssivat hieman vauhkoontumaan päässeet popparit lavalle tiukan ohjeistuksen mukaan. ”Pettävällä jäällä” kappale omistettiin tällä kertaa vastapäisen kerrostalon ikkunoista roikkuneille ja keikkaa katselleille ihmisille. Pieniltä ranskalaisilta parvekkeilta olisi ollut huima pudotus alas. Ei kai se pudotus toisaalta mitään, mutta se äkkipysäys. Varsinkin jos sattuisi putoamaan ikkunasta ulkopuolelle.

”Kiitosta ja Kunniaa” jaettiin myös Jyväskylään ja samalla mainittiin syksyn juhlakiertueesta joka saapuu paikkakunnalle marraskuun lopulla. Lavan takana olevilla kerrostaloasukkailla oli hauskaa omasta takaa. Olihan parvekkeelta suora näköyhteys tapahtuman backstage-alueelle. Hattua (sitä hellehattua, mitä ei ulkonäöllisistä syistä voi pitää päässä) pitää nostaa sille nuorelle herralle joka oli koko festivaalin ajan joraillut hikipäässä parvekkeellaan. Hän nautti musiikista täysillä.

Aikansa kutakin ja mitäkin totesi pässi kun päätä leikattiin. Tuli myös aika lopettaa ylenpalttinen meluaminen ja mölinä Veturitalleilla ja päästää lähitienoo nukkumaan. Kamat kasaan ja menoksi siis.

Kotimatkalla vielä käytiin lävitse nopeasti uutiskatsausta. Pitkin päivää Norjasta oli tihkunut tietoja jostain käsittämättömästä, mutta vielä ei tajunta suostunut ottamaan vastaan sitä kaikkea, mitä Norjassa oli tapahtunut. Todettiin vain, että jollain on ollut hyvinkin paha olla ja ammuskellut ympäriinsä. Lisäksi vielä uutisissa oli jo päivällä aiemmin mainittu, että Oslon keskustassa oli räjähtänyt pommi. Jotenkin aivot keskittyivät vain keskiviivan tuijottamiseen ja ajatukseen omasta sängystä.

23.7. Kouvola, Tykkimäki

Kun sitten aamunkajo viimein salli myös ajatuksen kulkemisen ja kahvin piristävät ainesosat saivat sähköimpulssit kulkemaan omille paikoilleen aivoissa, alkoi herääminen todellisuuteen. Kauan piti tuijottaa tekstiä edessään, jonka kyllä näki ja osasi lukea, mutta ei pystynyt sisäistämään. Suurta pahaa oli Norjassa tapahtunut. Kuolonuhreja arvioitiin olevan kaikkiaan 91 Oslon pommiräjähdyksen ja Utöyan-saaren ammuskeluissa. Tekijä oli kuitenkin saatu kiinni tuolta saarelta, missä hän oli tulittanut nuorisojoukkoa silmittömästi. Ihmiskunnan historian pahimpia yksittäisiä verilöylyjä. Nyt ei voi puhua enää mistään muusta kuin silmittömästä teurastuksesta.

Hetken aikaa siinä joutui tosiaankin yhdistelemään palasia siitä, mitä silmät näkivät ja aivot käsittivät. Behring Breivik oli kirjoittanut nimensä historiaan lopullisesti ja lähtemättömästi. Mitä ihmisen päässä liikkuu jotta tuollaisiin tekoihin syyllistyy, siihen ei pysty varmaankaan vastaamaan viisainkaan guru vuorenhuipulta. Suurta pahaa ovat ajatukset täynnä. Jälkipyykkiä asiasta pestään varmasti pitkään ja lopullista varmuutta… selviääkö se koskaan… jää nähtäväksi. Tapahtunut on nyt kuitenkin tapahtunut ja sitä ei tekemättömäksi saada. Syvin osanottomme Norjan kansalle.

Matka koitti kohden Kouvolaa ja Tykkimäkeä. Kouvolassa viikonlopun aikana oli käynnissä pesäpalloilijoiden Itä-Länsi tapahtuma. Eli siis pesäpalloilijoiden vuoden The Tapahtuma finaalien lisäksi. Tykkimäen huvipuiston iltaohjelmaan oli varattuna konsertti joten matkaan. Eikä se helle ole yhtään helpottanut. Matkalla oikein ruvettiin aprikoimaan ja miettimään, että onko tämän kesän keikoilla satanut ollenkaan. Eikä ole. Eipä oikeastaan, Lahdessa nyt hieman ripotteli, mutta olimme silloin suojassa höyryävien mokkakuppien edessä. Varsinainen keikka säilyttiin kuivana.

Pelipaikalle kun saavuttiin, olikin pienen aivojumpan vuoro. Erilaisten huvilaitteiden ja huvittelijoiden lävitse olisi pitänyt peruutella lavalle. Kun vielä annettu roudausmatka askelparimittauksella piteni ennakoidusta hieman jouduttiin erilaisten matemaattisten yhtälöiden ja laskutoimitusten jälkeen dilemman eteen. Helpoimmalla päästiin kun otettiin pienellä välijumpalla tavarat bussin perästä nyt ja siirretään tavarat pakettiautolla lavan taakse. Sitten vain odottelemaan koska vuoromme askarrella on. Lavalla settiään heittivät hassuihin pukuihin pukeutuneet ja vuodesta 1963 viihdyttäneet Five Cometsin herrat. Tai ainoa orginaalijäsen porukassa oli orkesterin basisti, mutta pitkän rupeaman tehnyt porukka kuitenkin. Kun heidän iloittelunsa oli ohitse, koitti nopea kamojen kasaus ja virittelevät toimenpiteet. Nyt eniten aikaa vaati äänentoistolaitteiston oikeaan vireeseen saaminen ja valokattauksen uudelleenjärjestely. Hyvissä ajoin oltiin kuitenkin valmiina ja samassa alkoi paikan päälle virrata myös väkeä eri laitteista.

Itse emme noihin laitteisiin lähteneet, vaikka aikaakin olisi ollut ja uhoa. Kaikki siinä hieman huutelivat, että kuka uskaltaa ja mitä, mutta kun haasteena heitettiin kolmen cokislitran ja viiden hattaran jälkeinen kieputus, päädyttiin vain musiikilliseen huvitteluun kuumassa ja kosteassa lauantai-illassa. Bändi valmiiksi. Juuri ennen keikan alkua huvipuiston väki kuitenkin pyysi vielä vartin viivästämistä. Porteille oli alkanut tulla lisää väkeä, joka haluttiin sisään. No eihän siinä. Bändi piti odotellessaan pienen nimmari- ja valokuvaussession innokkaiden fanien suosiollisella avustuksella.

Viimein koitti aika pamauttaa alkunauha ilmoille ja ”Vie mut minne vaan” kipale jatkoksi. Illan yleisö koostui pääosin lapsiperheistä, joten varsin nuorta oli osa kuulijakunnasta. Onneksi olivat pääsääntöisesti varustautuneet leikkaamaan suurimmat äänenpaineet korvakäytävistä pois. Järjestäjän mukaan ”naksu” kertoi paikalle saapuneen 1500 henkeä plus aiemmin sisällä olleet. Hienosti oli huvitteluun saapunut kansaa.

Kesken keikan saatiin uutisia maailmalta. Englantilainen Amy Winehouse oli kuollut 27-vuoden ikäisenä. Amyn lyhyttä uraa leimasivat erilaiset ongelmat päihteiden kanssa. Stupid-club kutsui siis jälleen kerran yhden uuden artistin joukkoihinsa. Aiemmin tuohon kerhoon ovat päässeet Rolling Stonesin Brian Jones, omalla nimellään esiintyneet Janis Joplin ja Jimi Hendrix, The Doorsin Jim Morrison ja Nirvanan Kurt Cobain. Kaikki ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen 27 vuoden ikäisinä. Toinen yhdistävä tekijä on ollut erilaisten päihteiden kanssa touhuilu ja nyt ei puhuta mistään homeopaattisista ainemääristä. Näiden päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena ovat rock-ikonit nukahtaneet ikiuneensa. Jotenkin sitten ynnäillessä informaation osasia aivoissaan Amy Winehousesta ei uutinen ollut edes yllättävä. Ainakin neiti on ollut julkisuudessa enemmän esillä törttöilyistään kuin musiikillisista meriiteistään, jotka nekään eivät ole huonoja.

 

Ilta jatkui kuitenkin Tykkimäen huvittelukeskuksessa. ”Pettävällä jäällä” kappaleeseen valittiin yleisöstä nuorien neitien kuoro hoitamaan taustalauluja, josko heistä olisi sitten tulevaisuudessa paikkaajia kiertueille saatavissa. ”Kuorotytöllä” huudatettiin hieman yleisöä ja loppuun vielä miesväkeäkin herkistävä ”Ihmisen Poika”. Ennen kappaleita yleisön pyynnöstä soviteltiin hieman taikurin takkia Latomaan Jarin päälle, josko huvipuistoteemalla irtoaisi hieman lisäesityksiä, mutta turhaan. Mies päätti itsepintaisesti pitää taikatemput vain keikkabussin sisällä esitettävinä.

 

”Lumivalkoisen” päättäessä illan keräiltiin kimpsut ja kampsut nopeasti kasaan ja pakettiautolla bussin perää kohti. Eipä muuta kuin kotia päin kikkaileen. Kahden viikon puristus alkoi tuntua kropassa, varsinkin näillä helteillä. Neljätoista päivää ja kahdeksan keikkaa. Matkalla tuli sitten katsottua keikkakalenteria hieman tarkemmin ja tuli siinä huomattua, että tämä rypistys oli napannut aika liudan keikkapaikkoja siitä listasta. Kesä olisi viittä vaille valmis.