HEI... HEI... HEINÄKUU JATKUU

13.7. Eräjärvi, Rönni

Syytä olikin rauhoittua, pitää hetken silmiä kiinni ja levätä. Edessä olisivat kesän härkäviikot. Kesälomakausi ( toisilla!!! ) ja kesälomaan kuuluvat tapahtumat
( toisilla !!!)  työllistävät taas maamme viihdytysjoukkoja oikein urakalla. Toisaalta, mikäpä tässä on puuhaillessa, ilmatkin suosivat. Mieluummin nyt kuin tammikuussa. Ovat ilmat kuin se kuuluisa morsian. Tosin komeimmillaan nyt, ei niitä kosteita.

Uusi viikko ja uudet kujeet. Kalenterimerkintänä tänään Orivesi, Eräjärvi ja Rönnin lava. Oikein perinteinen tanssilava Tampereen kupeessa. Paikalle pääsee sekä maitse, että vesireittejäkin pitkin. Tosin, jos Tampereelta aikoo paikalle vesireittejä pitkin, pitää varautua aikas pitkään kiertoon. Laukontorilta tapahtuu lähtö. Ensin pitää kikkailla itsensä Nokian ja Vesilahden kautta Lempäälään ja siellä kanavasta läpi. Sitten Akaan kautta kiertäen Valkeakoskelle, jossa taas kanavasta läpi ja kohti Kangasalaa. Kanavasurffailun päättää Kaivannon kanavan läpi seilaaminen ja sitten vain täyttä höyryä pohjoiseen, niin sieltä löytyy Rönni. Eli paljon helpommalla pääsee jos homma kumipyörät alle ja liikkuu maitse. Näsijärveltä jos lähtee, niin joutuu patikoimaan loppumatkan. Ei löydy yhteistä vesistösulaumaa, jota pitkin purjehtia.

Rönnin huvikeskus tarjoaakin sitten kesäteatterin lisäksi perinteistä lavatanssitunnelmaa, sitä haluaville. Onhan paikalla hunpattu jo vuodesta 1949. Heinäkuisessa illassa oli sitten tarkoitus tarjota hieman erilaista esitystä tällä porukalla. Illan esiintyminen tapahtuisi rekan lavalle tehdyllä lavalla. Olivat sellaisen sinne kyhäilleet. Ikään kuin mobiililava. Omilla kamoilla koko show oli kuitenkin hoidettava. Ja omilla soittajilla jahka saapuisivat paikalle. Onneksi teknistä henkilökuntaa oli varattuna iltaan yksi ylimääräinen kuluvan kesälomakauden kunniaksi.

Paikanpäällä hommaa suunniteltiin toteutettavaksi sitten niin, että bussin peräosa otettiin osaksi hommaa. Tuosta kamatilasta tehtiin tarvittava monitorilandia. Käyhän se näinkin. Pienimuotoinen laatikko-tetris ensi alkuun siis. Oikeat tavarat oikealle paikalle pyöräyttäen ja homma kuosiin. Aikansa tosin tutkittiin myös tietysti sadekarttoja, että miten tässä käy. Kastuuko miehet ja kamat? Oli nimittäin kuitenkin sellainenkin uhka olemassa illan kuluessa.

Tuotemyynnissä oli tapahtunut myös vaihdos. Pipsa ei ollut enää jaksanut ”Horrorin” jatkuvaa prässäystä. Santtu oli kaivettu esiin toipumislomaltaan. Nyt oli jonkun muun vuoro kärsiä ja kestää.

Perinteistä parhain taisi olla orjille tarjottu nakkikeitto. Kitalaet siinä kärähtivät kun porukka lappoi soppaa huuleen. Vihdoinkin jotain lämminhenkistä ja kotikutoista meininkiä. Hieno oli meininki muutenkin kesäillassa tällaisella perinteisellä lavalla. Tanssintahtoisille ja -taitoisille tarjoiltiin vielä varsinaisella lavan puolella mahdollisuus sellaiseen perinteiseen tanssahteluun, oikein kahdella orkesterilla. Itse emme kuitenkaan yrittäneetkään nolata itseämme käymällä lavanpuolella esittämässä koordinaatiomme vajetta ja kankeuttamme. Antaa niiden hoitaa tanssiminen jotka sen hallitsevat. Eli siis ei muuta kuin bussiin kykkimään ja odottelemaan. Järjestettiin siinä samassa pienimuotoinen siivousurakka.

Viimein asetti Mikki Hiiri kätensä oikeaan asentoon ranteessa roikkuvassa ajanhallintalaitteessa. Popparitkin olivat saapuneet pelipaikalle. Aikamme tosin jännitettiin, että mahtaako paikalle ilmaantua väkeä, mutta jostain sieltä, tanssinlumoista saapui oikein kiitettävästi ryhmää kesäesitystä seuraamaan. "Luurit päähän ja menoksi", kävi käsky bussiin pesiytyneille poppareille. ”Vie mut minne vaan” ilmoille ja pitkän kuivan kauden jälkeen kajahtivat yhtyeen sulosoinnut myös Rönnin seudulle. Bändin edellisestä vierailusta kyseisellä tapahtumapaikalla onkin vierähtänyt aika tovi.

Iltaa vietettiin perisuomalaisessa ja -hämäläisessä maisemassa. Lavan takaa avautui järvenselkää ja vesireittiä sinne jonnekin. Oikein kutsuvaa kaislikkoa huojui iltatuulessa. Olisi taas kerran pitänyt ottaa ne hauenpyytimet mukaan. Tosin olisihan se ollut kornin näköistä jos bändi soittaa lavalla ja roudarit viskelevät samalla uistinta taustalla. Täytyi siis keskittyä asiaan.

Bändi pisteli parastaan lavalla ja yleisö tuntui viihtyvän. Järjestäjien mukaan vain juhannuksena oli paikalle saapunut samanlainen väkimäärä iltaa viettämään. Kelpasi siinä soitantoa bändin esitellä.  Avoin kenttä tosin hajotti väkimäärän niin, että lukumäärää oli vaikea arvioida.

Koitti kuitenkin taas aika lopettaa ilakointi, pakata tavarat ja suunnata kotiin. Encore kappaleiden jälkeen rivakka purku pimenevässä illassa ja keula kohti kotia. Näin oli musiikin ilosanomaa levitetty myös tänne. Huomenna koittasi pitkä matka jonnekin.

14.7. Oulu, RotuaariPiknik

Matka oli taas pitkä ja erilaisia ajanvietteitä pitikin matkalle keksiä. Ajoissa kun lähtee, niin ajoissa on toivottavasti perillä. Välissä täytyy vain monta tuntia istua aloillaan ja ihmetellä, että mitä tekisi. Sama ongelma tahtoi olla kaikilla matkassa mukana olleilla, joten jotain puuhaa piti keksiä. Minkäänlaista seminaarin aihetta ei yrityksistä huolimatta keksitty, liekö varhainen vuorokauden aika ollut syynä. Keksittiin sitten naamanvääntelyohjelma eräästä laitteesta joka otettiinkin aktiiviseen käyttöön. Aikansa kesti tuotakin hupia, joten oli parasta kaivaa kaunokirjallisuutta esiin ja tutustua Hannibal Lecterin edesottamuksiin Thomas Harrisin "Punainen lohikäärme" opuksessa.

Viime viikolla tapahtuneesta tuulen aiheuttamasta tuhosta huolimatta koitti matka kohti Oulua. Eivät olleet joutuneet perumaan juhliaan, vaan ylimääräistä työtä oli vain teetättänyt paikallinen puhuri. Paikalla olivat alkaneet jokakesäiset Rotuaarin piknikit. Rotuaari tosin oli paikallisten kunnonmiesten, ei kun anteeksi, kunnanmiesten toimesta revitty auki ja remonttiin. Niinpä juhlat oli siirretty paikalliselle kauppatorille. Tapahtuma oli avattu eilen Apulannan, Happoradion ja Stellan voimin. Tänään olisi lavalla hieman erilainen meininki.

Uusittu paikka olikin varsin mittavan muodon saanut kevytrakenteinen areena. Ruokapaikkoja ja anniskelualuetta oli sisällytetty keikkapaikan seinissä oleviin rakenteisiin. Ja kaiken kruunasi alueelta löytynyt tavaratalo. Arvoisa herra Elvis oli tullut Popedan mukana alueelle, ja kun matkassa oli vielä Yön tuotemyynti, oli kauppakeskuksesta kasvanut kahden keikan välillä varsinainen Ikea-kompleksi. En tiedä löytyikö sieltä lihapulla-annoksia, mutta kuitenkin. Antoipa ”Horrori” kirjoittaneelle lahjuksenkin. Lahjuksen taustalla oli Iisalmessa tapahtunut renkaan ihmeparantamien. Samalla ”Horrori” ilmaisi huolestuneisuutensa kirjoittajan heittokäden kestävyydestä. Varsin pitkälle porukassamme on kesän aikana selvitelty, että saako kivittää. Kivittäminenhän on ollut jo muinaisista ajoista lähtien käytössä ollut rangaistusmenetelmä. Etenkin lähi-idässä käytössä ollut tapa. Viitaten aiempiin kuolemansyntikeskusteluihin ja muuhun, myönnän. Olen heittänyt sen ensimmäisen kiven. Tosin Elviksen siunauksella. Nämä tapahtumat johtivat siihen, että allekirjoittanut palkittiin ansioituneesta toiminnasta ritsalla. Nimikoidulla ritsalla. Nyt kelpaa. Ei kipeydy käsi ja jos nyt jostain syystä globaalisti yhteiskuntarakenteet romahtavat jonkin käsittämättön tapahtuman seurauksena, omistan metsästysaseen. ( Kirj. Huom. En harrasta metsästystä ja kaihdan muutenkin ampuma-aseita. Mutta kaiken varalle jos se katastrofielokuvista tuttu pahin mahdollinen tapahtuu.)

Uusiutunut Piknik Areena aiheuttikin illan kuluessa kahdenlaisia mielipiteitä. Oli puolesta ja vastaan, mutta kaiken kaikkiaan homma toimi ja oli hyvinkin hieno tapahtuma. Illan musiikillisen tarjonnan aloitti hyvinkin legendaariseen asemaan noussut Euroviisuehdokas. Illan avausaktina toimi Eläkeläiset. Hieman erilaiset humpat kajahtivat ilmoille Joensuun miesten soittimista. Hyvinkin kulttimaineeseen Keski-Euroopassa noussut porukka siis.

Kauniisti kun pyydettiin niin saatiin Eläkeläisiltä lupa rakentaa osa tavaroista jo odottamaan kiireistä vaihtoa heidän taakseen lavalle. Pyysivät kyllä, että jos maskaukseen saisimme vielä jonkinlaista rekvisiittaa joka sopisi heidän aiheeseen. Yritettiin etsiä, mutta ei siihen hätään löydetty, joten niillä mentiin. Sulassa sovussa.

Energisen ja viihdyttävän Eläkeläis-show:n jälkeen rivakka vaihto varttiin ja menoksi. Tosin eräs nimeltä mainitsematon, lyhythiuksinen roudari, onnistui harhauttamaan yhtyeen kitaristia juuri ennen esitystä aiheuttaen pienimuotoisen sekaannuksen juontajan jo ollessa lavalla. No siitäkin selvittiin ja ilta oli avattu.

Illan päättävästä esiintyjästä johtuen energisyys lavalla nousee muillakin porukoilla. Hyvinkin energisessä ja mukaansa tempaavassa keikassa vuoronsa saivat ”Täältä tulee yö”, ”Onnen Hohteessa” ja hieman tasoittavana kappaleena ”Tällaisina aikoina” ja ”Pettävällä jäällä”. Vauhtia ja menoa riitti. Myös laulusolistin ilkikurisuus pääsi irti kappaleiden spiikeissä ja lavalta kuultiinkin kommentteja, että harvoin tulee esiinnyttyä kaksien eläkeläisten välissä.

Kello kävi kuitenkin armottomasti ja suoraan lavalle paistanut aurinkokin suostui hieman korjaamaan asentoaan. Väistämättä eteen tuli aika lopettaa illan kinkerit tämän bändin osalta. Lumivalkoiseen rakkauteen päättyi hyvinkin antoisa ilta.

Tai ei se nyt siihen ollenkaan loppunut. Kiireellä keräiltiin tavarat kasaan ja bussin perään. Samalla kajahti seuraavan bändin alkunauhana Jean Sibeliuksen Finlandia ilmoille ja kiire tuli katsomaan. Ikurin turbiini Pate Mustajärvi marssitti bändinsä lavalle. Hyvät naiset ja herrat – Popeda. Keräännyttiin porukalla katsomaan miten Ikurin miehet homman hoitavat. Yllätyksiäkin olivat sopineet.

Pate ei kumarra

Ensin spiikkasi Mustajärvi lavalle vuosien takaa miehen, jonka ensi kertaa kohdatessaan oli kirjoittanut rintaansa ”Pate ei Kumarra!” Tuo mies oli Olli Lindholm ja vierailun aiheena oli duetto kappaleesta ”Yö”. Järjettömän kova lava-vola Popedan keikalla vain tahtoi häiritä. Meinasi oikein tulla huono olo, tuli nimittäin niin lujaa.

Ja kohta lavalle marssi Popedassa tuuraajana toiminut kitaristi. Costellon ollessa välillä Hanoi Rocks kuvioissa mukana, soitti kitaraa bändissä tuolloin Daffy Terävä. ”Pitkä kuuma kesä” ilmoille ja menoksi. Oltiin jätetty Daffyn kitaravehkeet vielä pakkaamatta ihan tätä vierailua varten.

Kuuma kesä

Jos nyt edelleen on olemassa jollakulla käsitys Yön ja Popedan suhteesta kilpailevina bändeinä, niin tuo käsitys on väärä. Tuo kahden bändin välinen suhde on enemmänkin veljellinen. Tiettyä puristusta tulee mukaan kun samalla lavalla ollaan, mutta veljellistä. Kumpikin bändi jotenkin sähköistyy vielä lisää noina iltoina. Kavereita ollaan ja kaikenlainen apu toiselle annetaan. Veljiä ikään kuin.

Kun Popeda oli keikkansa hoitanut jäätiin vielä keräämään viimeiset tavarat omistamme, veljellisesti naljailtiin hieman toisillemme ja juttuja kerrottiin. Aika käydä lepäämään koitti kuitenkin varhain. Huomenna olisi pitkä matka taas edessä.

15.7. Mikkeli, St. Michel

Aamusta jokin sisäinen kello sitten herätti nukkujan kesken parhaan mahdollisen unen. Ei auttanut kuin kömpiä aamupalalle. Aamiaisen jälkeen olikin sitten vaihtoehtoina jatkaa nukkumista tai tehdä jotain muuta. Tuli lähdettyä ostoksille. Apteekista piti hankkia jotain yskänlääkettä ja joku oli taas pöllinyt kaikki puhtaat sukat rähinärepusta. Ostoksille siis.

Löytyi oikein jokaiselle miksaajalle sopivat sukat. Tai Oululaisille, kun niihin oli erikseen merkitty kansainvälisillä kirjaimilla vasen ja oikea. Kiva juttu tuli mietittyä. Mitäs sitten tehdään jos sukkalaatikosta tuleekin esimerkiksi kaksi vasemman jalan sukkaa? Hä? Sanokaapa se.

Sitä ihmetellessä tulikin sitten aika lähdön, joten bussi hotellin eteen ja porukka kyytiin. Popeda teki samoihin aikoihin lähtöä joten tervehdittiin siinä vielä tuttuja. Aina hymyn huulille saava Melartinin Jyrki kertoi vielä muutaman kaskun ja matkaan.

Safetycar

Ruokailuun poikettiin ajallaan ja kun siitä taasen vauhtiin päästiin huomattiin, että eräänlainen safetycar eli turva-auto oli taas edessä. Kerää porukan niin sanotusti yhteen. Nyt kyseessä ei ollut ylikuormassa oleva rekka, eikä Lada ja lippalakki eikä myöskään jäähallinkokoinen koppi jota vedetään alitehoisella henkilöautolla perä maata viistäen.

Popedan kanssa peräkkäin ajeltiin siinä valtatiellä kohti etelää. Taas kerran matkaa tehdessä alkoi miettimään, että eikö nyt joku, joku jolla on valta ja voima, voisiko joku siirtää tuota Oulua lähemmäs? Pliis!!

Matkamme koitti Mikkeliin. Onneksi ei ollut lämmin. Oli nimittäin kuuma. Monta litraa sai juoda nestettä matkalla ja p-paikalla ei liiemmin tarvinnut pysähdellä. Tuli se ylimääräinen neste ulos ihon kautta.

Viimein koitti kuitenkin hetki jolloin edessä luki Mikkeli. Paikalla järjestettiin St. Michel ravit joiden oheen oli tämä tapahtuma sidottu. Väkeä Mikkelissä siis riitti. Mikkelin tori oli viimein saatu pitkän remontin jälkeen uuteen kuosiin. Siihen oli sitten rakennettu teltta ( oliko yllättävä tieto näin kesäaikaan ) jossa esiintyminen tapahtuisi. Mikäpä siinä.

Samoissa juhlissa kansaa viihdyttivät Palava, Kaija Koo, Village People. Tai kävipä sellainen sattumus, että Village People oli lentonsa kanssa jumissa jossain, joten eräältä saarivaltiolta oli paikalle lennätetty Village Boys paikkaamaan. Sellainen nuorennusleikkaus tuosta 70-luvun diskon kuninkaallisporukasta.

Kaija Koo jo heitteli keikkaansa kun saavuimme paikalle. Mikkeliin olitiin tosin saavuttu hyvissä ajoin, mutta päätettiin mennä pelipaikalle vasta myöhemmin notkumaan. Oli hieman aikaa haistella ilmapiiriä ja käydä taas ostoksilla samalla. Löytyi viimeinkin myös paikallisesta tavaratalosta "Maanalainen armeija iskee jälleen" viides tuotantokausi dvd:nä. Se oli jäänyt aikoinaan hankkimatta. Aivan loistava sarja, jossa Renéllä tahtoo mennä kaikki asiat niin sanotusti reisille Toisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa. Siitä riittää hupia pimeneviin syksy iltoihin.

Aika oli kuitenkin levitellä tavarat pelipaikoille. Kaija Koo tarjoili yleisölle varsin menevää settiään ja yleisö todellakin viihtyi. Village Boys ei  jostain syystä paljon muuta kuin muutaman tuolin ja mikrofonin lavalle tarvinneet, joten vaihtoalue oli käytössämme heti kun Kaijan roudarit saivat tavaransa alas. Ei muuta kuin hommiin.

Kun kilkkeet olivat kasassa oli aika siirtyä kahville. Hämmästys oli suuri kun paikalla istui muuan Vesa Kontiainen. Mies vietti lomaa ja olikin päättänyt liittyä seuraamme iltaa viettämään. Kyseli kovin, milloin autonsa saisi tuoda fiksaukseen, niin kuin tuli luvattua. Monet naurut siinä saatiin taas nauraa niille jutuille mitä pöydässä haasteltiin.

Kun nuoret, notkeat, lihaksikkaat ja öljytyt Village Boysin porukka oli saatu pois lavalta oli aika sen porukan joka on enää vain ja. Tosin jonkinlaista ajatusleikkiä ja keskustelua takahuoneessa käytiin kuka olisi kukin, mutta kun yhteisymmärrykseen asiasta ei päästy. Päädyttiin pitämään show entisenlaisena.

”Vie mut minne vaan” johdatti illan kulun seuraavaan asteeseen. Illan antina kuultiin taas kerran läpileikkaus kolmenvuosikymmenen lauluista. ”Laulu rakkaudelle”, Ihmisen poika”, ”Rakkaus on lumivalkoinen” ja ”Onnen hohteessa”. Hetkinen… nythän täytyy oikein ottaa sormet avuksi. Lauluja on kertynyt jo neljältä vuosikymmeneltä. Kyllä… Kolmekymmentä vuotta mittarissa ja neljäs vuosikymmen menossa. Riippuu tietysti laskentatavasta, mutta kuitenkin.

Niin päättyi sitten myös ilta Mikkelissä aikoinaan. Huomenna olisikin luvattoman pitkä siirtymä Lahteen ja koko päivä aikaa. Onneksi hotelli jousti taas kerran ja saamme pitää huoneita hieman pidempään, niin ei tullut aivan tolkuttoman pitkä päivästä. Ravikansa jatkaa juhlimistaan, mutta ei kai sitä nyt huomenna viitsi raveihinkaan mennä. Ei kuitenkaan tuo Toto tulosta.

16.7. Lahti, Lahden Yöt

Uuteen päivään aukenivat silmät Mikkelissä. Ja päivään nimenomaan. Aamu oli jo mennyt menojaan. Aikaa oli taasen kulutettavana joten mitäpä tässä. Muutaman askelparin mittaus Mikkelin katuja, josko olisivat venyneet yön aikana. Eivät olleet kasvaneet, on joko unohdettu kastella niitä katuja tai sitten kasteltu liian kuumalla vedellä jolloin ovat kutistuneet.

”Järveen!!!!” tuli taas tekstiviesti paitamyyjiltä. Edelleen pyysin heitä pysymään siellä, muuta kertoivat myöhemmin kyllä tulleensa pois. Huomasimme kyllä, mutta vesi oli kuulemma ollutkin liian kylmää ja kun sinne oli hypännyt, niin olivat alajuoksun kalat oudosti alkaneet kellumaan vatsapuolet ylöspäin. Paikalliset ympäristöviranomaiset kuulemma tutkivat tätä outoa kalojen outoa käytöstä.

Matkaa siis oli kuitenkin pakko jatkaa ja kulkea kohti Salpausselkää. Lahden yöt perinteisesti ohjelmassa näin heinäkuussa. Ilosanomaansa samoissa kekkereissä levittivät tänään myös Mamba, Kaija Koo ja Village People. Nyt pitäisi putken olla onnellisesti maassa ja orginaalin porukan lavalla.

Aikaa kuitenkin oli joten voimia käytiin keräämässä hotellilla päivähuoneissa. Porukkaan oli levinnyt yskä joka epidemian lailla tahtoi levitä. Puolet porukasta meinasi yskiä keuhkonsa pihalle. Ja onko yllätys, että tuo tauti vallitsi tekniikan porukassa.

Ensimmäisen kerran kesän aikana oli luvattu sadetta. Sateen uhka oli kokoajan päällä ja pienen kuuron ilmojen haltija Lahden torille heittikin kun siellä puuhasteltiin. Paikalle olivat saapuneet jo kaikki muut porukat ulkomaaneläviä lukuun ottamatta. Yllättäen tapahtuman takatila täyttyikin busseista. Eipä sinne juuri muuta sitten mahtunutkaan. Mamba heitteli keikkaansa menemään ja Kaijan porukka teki valmistelevia venytysliikkeitä settinsä alla. Tavarat piti hoidella lavalle epämääräisissä ryppäissä aina kun mahdollista. Vaihtotilaa ei ollut liiemmin neliöillä pilattu.

Taas pyörähti tapahtuma omia aikojaan siihen hetkeen, että juosten vaihdettiin tavarat Kaija Koo:n ja meidän välillä lavalla. Nopeat tarkastukset kaiken toimivuudesta ja orkesteri töihinsä. Täpötäysi tori sai sitä mitä oli tullut katsomaan. Hyvin sisäistäneet illan ohjelmatarjonnan antaman annin tarkoituksen. Viihtyä, viihtyä ja vielä kerran viihtyä.

Iloista soitantaa surullisista asioista. ”Kiitos ja kunnia”, ”Likaiset legendat” ja ”Ihmisen poika”. Ilta oli hyvinkin hittipitoinen pläjäys niitä lauluja vuosien varrelta, joita kuulla halutaan. Mikäpäs siinä sitten soitella niitä kun sekä yleisöllä, että bändillä oli hauskaa. Sadekin jäi siten tulematta, joten ilmojen haltijakin oli siis armollinen iltamia kohtaan.

Aikanaan taas soittoaika oli ohitse ja tilaa piti raivata illan päättävälle ryhmälle. Juuri kun lava saatiin puhtaaksi, kaarsi pihaan tila-auto ja aito ja oikea Village People. Tosin ei ryhmässä ole niitä orginaaleja kuin kaksi, mutta kuitenkin. Pahoittelimme epäjärjestystä lavan takana, mutta hyvin mahtuivat sekaan discon kuninkaalliset. Pyörivät hetken ympyrää ihmetellen suomalaista meininkiä  ja painuivat lavalle. Lähti muuten järjetön ääni siitä inkkarista kun hän vähän avasi ääntään. Sitä ääntä ei oikein voi kuvailla, se on omin korvin kuultava se intiaanihuuto. Emme jääneet kuitenkaan jorailemaan hittien pariin vaan painoimme vaihteen silmään ja lähdimme kotiin päin. Johan tässä taas on riehuttu tovi, postikin on voinut tuoda vaikka mitä tärkeää.