”UU BEIBE!!!” - Uimarantaa etsimässä ja eläintarhaa kiertämässä

Nyt on sitten verrytelty tarpeeksi ja on aika kiristää vauhtia. Tälle viikolle keikkoja on kerääntynyt kaiken kaikkiaan viisi. Joten nöyrästi vaan talikon varteen kiinni ja hommiin. Ei se sonta muuten pellolle leviä, sano renkipoika aikoinaan.

Porukka bussin kyytiin ja menoksi. Tänään olisi nimittäin ohjelmaa oikein urakalla. Bändin poijjaat ovat ahertaneet studiossa siihen malliin, että alkaa olla osittain valmistakin tuleva tuotos. Tulevan levyn nimikappale Pelko ja Rakkaus on tarkoitus ottaa tänään keikkasettiin. Siksi kaikki kynnelle kykenevät nousivat jousille, kun nokka suunnattiin kohti Kiteetä.

Matkaa oli taasen taivallettavana, joten jos jonkinlaista ajanvietettä piti keksiä. Bändin jäsenet kertailivat mielessään miten uuden kappaleen sointukulut menivätkään ja mitä piti muistaa missäkin kohtaa kappaletta.

Orjat keskittyivät enemmänkin puhumaan päivän polttavia ja samoilemaan internetin loputtomassa suossa, erilaisilla kannettavilla koneillaan. Viimein koitti aika, että edessämme oli Pajarinhovi, joten oli aika aloittaa työt.

Tavarat vain nopsaan sisälle ja kasaan. Bussin mukana paikalle olivat bändistä saapuneet Juki, Jaska, Daffy ja Ari, joten treenit pystyyn. Jaska paikkaisi Mikkoa pianistina ja ilman laulua käydään nämä treenit.

”Pelko ja rakkaus” on syntynyt Petri Somerin ja Eija Hinkkalan yhteistyöstä. Petri Somer on tunnettu cross-overpianisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari. Niin ja Giant Leap -yhtyeen kosketinsoittaja. Monessa paikassa on kuultu Petrin pianonsoittoa, ja populäärimusiikkiakin on monelle artistille säveltänyt tämä monitaituri. Nyt on sävelkynästä irronnut tällainen kappale.

Sanat kyseiseen kappaleeseen on tehnyt Eija Hinkkala. Monessa sopassa kiehunut hänkin. Vai mitä, jos CV:ssä lukee hammaslääkäri ja hammaslääketieteen tohtori, Elvis ry:n puheenjohtaja, aikuiskouluttaja ja monta, monta muuta meriittiä. Ja sanoituksiakin on kertynyt useampia. Nyt sanakynästä irtosi paljonkin puhutteleva teksti kahdesta suuresta tunteesta. Pelosta ja rakkaudesta, pienestä pojasta jonka sydämessä nämä äärilaidan tuntemukset myllertävät.

Kun kappale oli saatu hiotuksi lopulliseen muotoonsa, oli aika hieman rauhoittua ja juoda kuppi kuumaa. Taas oli aikaa odotella ennen illan esiintymistä. Taiteiltiin siinä paikalliseen vieraskirjaan terveiset Suvi Teräsniskalle, josko hän sen joskus bongaa. Ja juotiin toinen kuppi kahvia ja kolmas…

Viimein rupesi mokkaa pukkaamaan korvista ulos ja oli aika täräyttää ”Vie mut minne vaan” ilmoille. Karvan alta puolen tuhatta henkeä oli saapunut katsastamaan bändin nykykuntoa tänä iltana. ”Pieni ihminen suuressa maailmassa” jatkoksi ja keikka oli käynnissä. Illan antiin kuuluivat myös hieman harvemmin kuultu ”Mustat päivät jäädä saa” ja sitten olikin vuorossa ensiesitys kappaleelle ”Pelko ja Rakkaus”.

Ja hyvin tuntui kelpaavan yleisölle. Kappaleen teksti on tosin hieman ajatustyötä vaativa, mutta kertosäe jää päähän soimaan kuin hallikaiulla varustettu kumipallo.

Jotain hyvää on siis luvassa, katsotaan minkälaiseen lentoon kappale lopulta lähtee. Loppukeikkaan vielä miksaajan toiveesta ”Satukirjan sankari” ja ne suuret ”Likaiset legendat”, ”Ihmisen poika”, ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.

Illan viimeisen kipaleena esittivät Olli ja Mikko seremoniamestarina toimineen Jaskan kanssa kappaleen ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Jaska nimittäin huomasi seinässä kytkimen jolla pystyi vaihtamaan naisten- ja miestenhaku tekstiä. Jaska siis päätti kumpi osapuoli saa hakea illan aikana tanssin kutsuun vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön.

Emme ehtineet kuitenkaan huomata pääsikö joku kenties oikein saatille tai lehahtiko mahdollisesti lempi, noista Jaskan hakuilmoituksista. Tavarat kasaan ja bussin perään, huomenna olisi uusi päivä ja uudet kuviot.

Pitkäksi oli päivä päässyt venymään, sillä kun oli saanut ruhonsa oikaistua ja kaivettua esiin lähes paikkakuntalaisen Tuomas Liuksen romaanin, kopsahti päässä ikävästi. Tämän joensuulaislähtöisen ja nykyään Liperissä vaikuttavan Herra Marko Pippurisen trilogian keskimmäinen opus ”Laittomat” napsahti suoraan otsaan. Voimat olivat siis vähissä kun ei jaksanut pitää samaan aikaan silmiä auki ja käsiä suorana. No huomenna uudestaan.  

5.7. Konnevesi, Häyrylänranta Pop & Blues

Nöf nöf

Aamulla tuttu huuto herätti matkamiehen hotellin pahnoilta. Pajarinhovin kompleksiin kuuluvan eläintarhan eräs höyhenpeitteinen asukas ilmoitti mielipiteensä aamun valkenemisesta. Ei kukko käskien laula, mutta kun hiljaisuutta toivoo, niin johan silloin kiekuu.

Kolmas kerta toden sanoo, kertoo toinen vanha sananlasku. Aiemmilta kerroilta oli jäänyt kaivelemaan se, ettei eläintarhaa ollut ehtinyt kiertämään. Siispä nopeasti aamupalalle ja sitten kiertämään tuon eläinmaailman nähtävyyksiä.

Kaiken maailman elukoita sinne oli koottuna. Pääosin kylläkin kotimaisia, mutta oli siellä kaukaisiakin vieraita. Siinä missä hirvi (alces alces) makoili kaikessa rauhassa märehtimässä ateriaansa, seisoskeli kurki (grus grus) aitauksessaan katselemassa maailman menoa. Pohti varmaan mielessään ihmisen (homo sapiens) omituisuutta. Kierrellä nyt täällä kehää katselemassa eläimiä jotka on kahlittuna aitauksiinsa.

Ruuanperäiset

Hämmästyttävintä oli kuitenkin kohdata alpakka (vicugna pacos). Meinaan kun siihen aitauksen viereen seisahtui, tuli eräs näistä Etelä-Amerikan kameleista tuijottamaan katsojaansa. Hieman tuli vaivaantunut olo loputa, joten eteenpäin oli matkattava. Se tuijotuskilpailu nimittäin meni alpakalle 6-0. Jotenkin oli sellainen psykopaatin tuijotus vastassa. Samalla kun leuat vielä jauhoivat ruohotupsua kuin oli olo kuin jengirikollisen edessä.

Mielenkiintoisimmat kohtaamiset kuitenkin koettiin suurpetoaitauksilla. Kolmasti piti käydä ilveksen (lynx lynx) aitauksella, ennekuin kissapedon ruohikosta bongasi. Ja siinä se oli siestaillut 7 metrin päässä kaikessa rauhassa. Toinen hämmästyttävä kokemus oli kohdata metsiemme kuningas, otso ja mesikämmen eli karhu (ursus arctos).

Ja väliunet

Meinaan kun ensin katseli metsäaukkoa, joka oli ympäröity 12 mm harjateräksestä tehdyllä aidalla ja mietti että tässähän sitä ollaan, karhu voi olla tuolla ihan missä tahansa ja näkemättä jää metsiemme kuningas. Meni sitten tovi, niin johan heinikko vain heilahti ja otso tuli ihmettelemään katsojaansa. Melko moinen möhkäle sieltä heinien seasta nousi.

Oli meinaan pysähdyttävä kokemus. Metsässä pystyy näköjään liikkumaan niin, että ilves ja karhu jää huomaamatta. Kauas on ihminen joutunut luonnosta  muututtuaan metsien samoilijasta kaupungin tallaajaksi.

Olipa paikalla yksi aitaus, jossa esiteltiin naaraspuolista pohjois-mongolialaista albiinolumimiestä. No Horrorihan se siellä aitauksen kulmassa nökötti. Kertoi heittävänsä keikkaa aina vapaapäivinä tällaisissa hommissa. Mikäpä siinä totesimme ja huomautimme, että kohta olisi kuitenkin lähtö Konnevedelle ja siellä pitää sitten osata käyttäytyä taas.

Matkaan siis kohti Keski-Suomea. Siellä odottaisi Konnevesi ja Häyrylänranta. Nyt kun operoidaan tässä Suomenmaan keskiosassa seuraavat kolme päivää päätettiin perustaa sellainen tukikohta Jyväskylään josta operoidaan nämä keikat. Oli aika jättää taakse Pohjois-Karjala ja siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Paikalle päästyämme tuli todettua, että onpas mukavan oloiset puitteet . Järvenrantalava ja kaikki. Keskellä oikeinkin idyllistä maalaismaisemaa sijaitsee Konnevesi ja sieltä löytyy satamana toimiva Häyrylänranta.  Lavalle oli juuri nousemassa Ninni Poijärvi trio. Club for five -bändissä vaikuttanut laulaja ja viulisti/haitaristi yhdessä Mika Kuokkasen ja steel-kitaristi Olli Haaviston kanssa.

Ja kun Ninni sai osuutensa hoidettua liittyi joukkoon laulusolistiksi Mikko Kuustonen. Monessa liemessä keitetty viihdetaiteilija ja varsinainen vitsiniekka. Mikolta kuulee muuten aina parhaimmat jutut. Silvennoisen Heikin kera.

Ja kun Mikko oli osuutensa esittänyt, oli vuorossa J Karjalainen Lännen Jukka kokoonpanollaan. Lavalle Karjalaisen kanssa nousi jo siellä aiemmin esiintyneet Ninni ja Mika, haitariin Veli Matti Järvenpää ja steel-kitaraan Olli Haavisto. Ja sitten lähti sellaiset siantappojuhlat käyntiin. Oli ”Juomaripoikaa” ja ”Pontikkapoikaa” monien muiden mukana. Varsinaiset bakkanaalit. Jotain sellaista alkukantaista ja väkevää roots-meininkiä oli tässä esityksessä. Hiski Salomaan perinnettä.

Viimein oli aika valloittaa lava toisenlaisella musiikilla. Kaikessa hiljaisuudessa oli kasattu tavaroita sinne taustalle jo valmiiksi aina kun oltiin ehditty. Tai oikeastaan kun oli muilta aikaa liiennyt. Nopeasti siis homma käyntiin. Tai no…

Sininen paita

Meinasi tulla ongelma. Ollin esiintymispaita oli jäänyt hotelliin naulakkoon roikkumaan. Joutui bändin päällikkö nousemaan lauteille sinisessä paidassa. Pienoinen hämminki meinasi syntyä, mutta saatiin vakuutettua orkan johtaja siitä, että ihan hyvin sopii päälle. Niin kuin sopikin. Yritti vielä inttää vastaan, että kun on aina esiintynyt mustassa paidassa. Ei auttanut selitykset ja keikka käyntiin.

”Vie mut minne vaan” käyntiin ja menoksi. ”Niin paljon me teihin luotettiin” ja ”Kiitos ja kunnia” jatkoivat keikan musiikillista antia. Uusi kappale ”Pelko ja rakkaus” sai nyt toisen julkisen esityksensä. Hyvin näytti täälläkin kansaan uppoavan.

Väkeä oli kerääntynyt oikeinkin kiitettävästi paikalle seuraamaan illan musiikkitarjontaa. Ilta kului aivan huomaamatta ja rupesi olemaan hetki päästää lavalle illan viimeinen esiintyjä Lauri Tähkä ja Revohka. ”Loisto” ja Lumivalkoinen rakkaus saivat täällä päättää illan.

Nopeasti vain tavarat kasaan, jotta pääsemme niin sanotusti jaloista pois, ennen kuin Tähkä aloittaa osuutensa ja lavan edusta täyttyy taas ihmisistä. Ihan siis logistisista syistä nopea poistuminen.

Siirtyminen siis Jyväskylään, jossa asuisimme seuraavat kolme päivää. Näinhän se menee. Yksi ilta taas takana, seuraava odottamassa nurkan takana. Nyt ehti hieman sitä Liustakin lukea pidempään.

6.7. Pieksamäki, Wanhat veturitallit

Tällaisten päivien paras puoli on ehdottomasti se, että ei tarvitse kiirehtiä. Sai kaikessa rauhassa asettua taloksi hotelliin. Ei ollut kiire aamupalalle eikä bussiin nököttämään. Kun tällainen pisto Jyväskylästä tehdään Pieksamäelle, on lähtökin myöhäinen.

Joten enin hieman huikopalaa aamiaisella ja sitten toiseksi parasta mitä voi tehdä. Aamupalan jälkeen takaisin nukkumaan. Tosin yllättäen puhelimen peräänantamaton sointi ei antanut rauhaa.

Horrori kaipaili seuraa kahville. Täytyi siis uhrautua, ennen kuin hotellin edustalla olevalla terassilla alkaa minkäänlainen verilöyly. Ettei Horrori pääse hermostuksissaan puremaan ihmisiä.

Höpöteltiin siinä aikamme hapansilakan mausta ja muista hirveän tärkeistä asioista kun tasan kello 12.00 hotellin ovet lentävät seljuunsa auki ja niistä ulos juoksee eräs hätääntynyt orkesterimme jäsen. Tai Kesäpoika oikeastaan. Matkalaukku kädessä.

Hieman siinä hämmästeltiin kunnes tajusimme, että aikoinaan Mikkelin keikan jälkeen ostettu pysäköintikiekko, jota nykyään käytettään asianomaiselle kertomaan seuraavan päivän lähtöaika, oli vahingossa kiepsahtanut kello 12.00. Pyysimme luonnollisesti anteeksi ja kerroimme, että tässä hotellissa oleskellaan nyt pidempään.

Pienen palaverin jälkeen päättivät tuotemyynnin Horrori ja Pipsa viedä kyseisen jermun paikalliselle uimarannalle. Tässä vaiheessa pitää tietysti esittää nöyrin anteeksipyyntö, sille paikalliselle naisihmiselle jonka tämä kolmikko säikäytti kysymällä tietä tälle auringonpalvontapaikalle. Eihän siinä mitään, mutta kun keskustelu avataan lauseella ”Uuu beibe!!!”, niin meneehän siinä ilmansuunnat sekaisin.

Toisilla oli aikaa kierrellä kaupungilla tekemässä erilaisia ostoksia tai viimeistellä hotellihuoneessa rästiin jääneitä hommiaan. Viimein koitti kello neljä ja olikin aika suunnistaa kohti Pieksamäkeä. Kaikki tarpeelliset olivat koossa. Toiset hyvin levänneinä, toiset auringon polttamina.

Se olisi sitten viimeinen kerta, kun Wanhoilla Weturitalleilla olisi esiintyminen.  Ainakin näin saimme ymmärtää, että paikan tarina olisi nyt sitten tässä. Osaltamme. Syksyllä paikassa järjestetään viimeisen kerran tapahtumaa, ainakin tällä tietoa ja tällä konseptilla.

Jotain muuta on tilalle suunniteltu ja jonkinlaista laajaakin saneeraustyömaata on luvassa. Saa nähdä, mitä aika tuo tullessaan.

Siitäkin huolimatta bussin perä taasen tyhjäksi ja kamat kasaan. Tavarat kytkyyn ja linjacheck. Sen jälkeen olisi taas aikaa odotella. Tosin käytiin sitä Savonsolmussa syömässä. Tuttu paikka keikoilta aiemmilta.

Paikalle kurvasi myös juvalaisen perinnesalaatin taitaja Vesa Kontiainen. Vaihdeltiin kuulumisia ja kitattiin kahvia oikein urakalla. Ja vetihän se Konde körssiäkin niin, että savu nousi korvista. Perinteiset Hurriganesjutut käytiin lävitse ja uuden savusaunan vääntömomentit alhaisilla kierroksilla.

Niin kului aika Pieksamäellä takahuoneessa ja viimein koitti aika komentaa popparit lavalle. Intro käyntiin ja ”Vie mut minne vaan” kehiin. Iltaan kuului taasen kerran paljon harvinaislaatuisempia kappaleita. Mikkosen Arwon säveltämä ”Yö” oli yksi niistä. Samoin Hakulisen Jussin kärsimyssaagan osa ”Sunnuntaisin kuolee kuninkaat”. Paljon on Jussi taas saanut puristettua melankoliaa yhteen biisiin ja todella surullisen tarinan.

Juki lauloi tänään vuorostaan ”Pudonneet” ja ”Oikee enkeli” -kappaleet. Illan viimeisenä kappaleena kuultiin Timo Kiiskisen Valtakunta -levylle tekemä kappale ”Hengissä”. Ylistyslaulu elämälle. Siitäkin huolimatta, että yksi tarina päättyy.

Käytiin oikein paiskaamassa kättä paikan omistajan kanssa ennekuin lähdettiin. Hienoa oli ollut vierailla Wanhoilla Weturitalleilla vuosien saatossa. Yksi tarina on ohitse, yksi ovi sulkeutuu, mutta se taas avaa uusia ovia ja uusia tarinoita.

Haikealla mielellä käännettiin nokka kohti Jyväskylää ja kakkoskotia. Huomenna seikkailut jatkuisivat Kuopiossa. Vielä ehtisi kuitenkin hieman huilata hotellin pahnoilla Jyväskylän suunnalla.

7.7. Kuopio, Viinijuhla

Kyllä se vain väkisin vetää silmäluomet auki, auringonvalo, meinaan. Ei pysty millään puristamaan silmiään kiinni ja pitämään okulaareja ummessa, kun kahdeksan minuuttia sitten auringon pinnalta lähteneet valonsäteet osuvat silmäluomiin ja vääntävät niitä sorkkaraudoillaan auki. Huutavat vielä vääntäessään, että herää pahvi, on aamu.

Vaihtoehto suojautua näiltä säteiltä olisi tietysti mennä peiton alle piiloon. Kimpaantuvat vain nämä säteet niin, että aloittavat välittömästi sellaisen peiton pinnan pommituksen, että syntyy sellainen mikroaaltouuniefektin. Meinaa kiehahtaa solu- ja kudosnesteen välittömästi. Pakkohan sieltä on tulla pois ja taas alkaa silmien auki repiminen.

Tästähän taasen matkamies maan suivaantuu niin, että päättää jättää nukkumisen siltä erää. Näin ihmispolo herää taas uuteen aamuun ja huomaa eilisen olevan historiaa, huomisen tulevaisuutta ja siinä välissä on matkamies vanhentunut taas päivän verran. Lapsuuden kesäpäivät karkaavat herääminen heräämiseltä yhä kauemmas ja kauemmas, muuttuen muistikuviltaan entistä usvaisemmiksi.

No, onneksi edessäpäin odottaa loistava tulevaisuus ja uudet haasteet. Ensimmäisenä tietysti haaste saada nivelet norjiksi ja ruoto suoraksi, ilman minkäänlaista suurta kipukohtausta. Toinen haaste on kohdata oman itsensä näköinen tyyppi WC:n peilissä.

Kenen keksintö on muuten ollut laittaa hotellien huoneiden vessoihin sellaiset hermeettiset peilit??? Mistä näkyy koko hotellihuone laajakulmaversiona. Kuinka moni oikeasti haluaa katsella itseään peilistä siinä tarpeita tehdessään??? Ja kun nykyaikana kaikki modernisoituu ja digitalisoituu, niin tarjoaako hotellit tulevaisuudessa myös mahdollisuuden ostaa tallenteen tuosta vierailusta vessassa??? HÄ???

-          Mul oli toi pay-TV, ja minibaarista noi ja sitten mä ottaisin vielä tallenteen aamulta???

Näitä miettien alkoi uusi päivä taasen kerran, nyt Keski-Suomessa. Taas oli hyvin aikaa suorittaa pakolliset aamutoimet ja pienet ostosreissut Jyväskylän kaupoissa, ennen kuin koittaisi aika suunnistaa kohden Savonmuan syäntä ja Kuopiota.

Kipin kapin siis kaupunki kahveille ja kirjakauppaan. Tuli siinä täydennettyä varastoja Tuomas Liuksen osalta ja samaan kauppaan kuului myös Matti Röngän kaksi ensimmäistä. Matti Rönkähän on Yleisradion uutispäällikkö, uutistenlukija ja nykyään myös dekkaristi. Tämän täytyy kaikkien muistaa sitten tästä hetkestä eteenpäin. Mutta kuka on Aulis Gerlander??? Kuinka moni pystyy sanomaan viidessä sekunnissa ilman googletusta??

Ilman googletusta selvittiin nimittäin Kuopioon, joten jonkinlaista omatoimisuutta on vielä olemassa navigaattorien ja atomikellojen aikana. Vanhasta muistista vaan valtatietä 9 pohjoiseen. Se samainen valtatie 9 josta Juice jo aikoinaan lauloi: ”Tämä risteys jossa seison jo tuttu on, minä muistan kahvilan ja huoltamon…”

Aiemminkin on nimittäin näillä kinkereillä vierailtu, joten popparit päivähuoneisiin pois pyörimästä jaloista ja tapahtuma-alueelle. Bussin perä tyhjäksi ja odottelemaan ja hämmästelemään. Onneksi paikalla oli paljon tuttuja ja lisää tuli. Savon Salamana tunnettu Mondeo karautti pihaan ja pitkänhuiskea viiksiniekka ponkaisi pystyyn huikean savupilven keskeltä tokaisten ”Ka päevvee!!!”. Kondehan se paikalle kurvasi. Mikäpä sen mukavampaa taas olisi tuhannesti turinoitavaa Suomi-rockista ja Spede Pasasen elokuvista.

Näin se kului alku ilta ja portit taivaan aukenivat. Väkeä alkoi saapua paikalle. Turinoitiin tuttujen kanssa takana kaiken maailman juttuja. Olli ja Mikko karauttivat  paikalle Juankoskelta, jossa olivat olleet kaksin keikalla. Jossain vaiheessa tuli käytyä tervehtimässä tuotemyynnin daameja, koska heillä oli meille tiedossa paketti.

Sinne siis katsastamaan tuota pakettia. Ja varsinainen jymypaukku tuo paketti olikin. Kyljessä maininta, että käyttö kielletty sodan ja rauhan aikana, käsiteltävä varoen. Massaräjähdysvaarallinen tuote. Miinahan se siellä. Oli tullut kesälomareissullaan Kuopion suuntaan ja paikalle. No Terve!!

Ja sitä väkeäkin oli paikalle saapunut kuin pipoa. Illan järjestäjä puhui jotain loppuunmyydystä illasta. Tiedä häntä, mutta paljon oli porukkaa. Siinä kelpasi paikalla olleen sirkusryhmän aloittaa esityksensä yleisölle. Ja kun sirkusryhmä tuli lavan taakse venyttelemään raajojaan, oli paikallisen housebandin hyvä jatkaa.

Katalonialaisia musiikkielämyksiä tarjosi tämä kuopiolais-helsinkiläis-barcelonalainen orkesteri. Samaan aikaan saimme nauttia omasta sirkusesityksestä lavan takana. Näyttelivät hieman notkeusliikkeitä ja me perässä. Jossain vaiheessa jouduttiin kyllä tilaamaan paikalle paikallinen palokunta irrottamaan eräät ryhmämme jäsenet sellaisista kolmoisschulzeista, että moro!

No erilaisilla levittimillä ja ketjuilla nuo ihmislukot saatiin purettua. Päästiin seuraamaan lavan seuraavana valloittaneen nuoren neidin ja hänen orkesterinsa edesottamuksia. Ja hienostihan Suvi veti. Oikein oli mallikasta musisointia. Illan toinen esiintyjähän oli tämä meille niin rakas ja tuttu pikkusisko Suvi.

Pieni roudaustauko, jonka aikana taas sirkusryhmä esitteli taituruuttaan ja houseband musisointiaan. Sitten olikin taas aika pistää alkunauha soimaan ja komentaa orkesteri lavalle. ”Vie mut minne vaan” alkuun ja heti perään ”Tie sydämeeni” ja näin ilta oli avattu. Illan neljäntenä kappaleena kuultiin ”Särkyvää” ja mitenkä muutenkaan kuin Ollin ja Suvin duettona. Viime syksyltä tuttu versio kappaleesta. Nythän sitä ei sitten hetkeen kuullakaan. Suvi kun omien kiireiden vuoksi päässyt tälle tulevalle kiertueelle osallistumaan.

Herkistyi tästä porukka niin, että päätti bändi vapauttaa keppimiehet hetkeksi ja vetivät kolmistaan Olli, Mikko ja Jaska ”Enkelille” kappaleen. Miina vietteli vapaa-aikaansa samaan aikaan lavan takana jutellen niitä näitä porukoiden kanssa. Jukin laulaessa ”Deadline” ja ”Oikee enkeli” kappaleita sovittiin porukalla, että kyllähän se Miinankin pitää jotain tehdä. Jekkuna sitten ”Tia Maria” kappaleen jälkeen alkoi Olli spiikata joukkuehengen merkityksestä ja niistä työpaikkojen näkymättömistä raatajista. Samaan aikaan napattiin Miinalta lasillinen jumalten juomaa kädestä ja lyötiin luurikuuntelulaitteet tilalle. ”Katujen kuningatar, Ollin mikkiin, NYT!!!”.

Jo toisen kerran tapahtui sama. Edellisen kerran Hartwall-areenalla 10.12.2011. Katsokaa tuolta DVD:ltä miten toimii ammattilainen. Kukaan muu, kuin Olli, tekniikka ja televisioryhmä eivät olleet tietoisia, että Miina tulee laulamaan soolonumeron. Sen näkee, kun oikein tarkkaan katsoo. Mutta niin jäätävä on Miinan suoritus.

Vielä illan hämyyn lopuksi ne biisit, joita ilman Yötä ei olisi. ”Likaiset legendat”, ”Ihmisen poika” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”. Ja syksyllä ilmestyvältä uudelta levyltä kappale ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Kiitos ja kumarrus.

Niin päättyi, jopa jonkinlaiseen hurmokseen yltynyt ilta. Oli aika kerätä tavarat kasaan ja suunnata kotiin. Johan tässä taas on resuttu maanteiden mutkissa ja matkoissa. Kulkumiehen oli hyvä suunnata kohden kotia, jossa reissukassista voi kaataa käytetyt vaatteet pyykkikoriin.

Huomenna, jos hyvin käy, ehtii pyöritellä pyykkejä vielä päivällä ennen Aitoon komennusta. Mutta ensin oli matkattava vielä tovi tummenevassa yössä kohden kotia.

8.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat

Taas aamusta herätti puhelin. Soittajana taasen Elvis. Horrori oli toisen kerran kesän kuluessa päässyt karkuteille. Ei ollut ilmaantunut lainkaan Kuopion reissusta kotiin. Keikkoja olisi vielä vaikka kuinka paljon jäljellä.

Ei auttanut. Taasen oli aika järjestää jonkinlainen etsintäoperaatio. Kun vain tietäisi mistä ruveta hakemaan. Kuopion ja Tampereen välinen matka kun 300 km ja pääseehän siitä aina loikkaamaan myös sivuraiteille.

Jostain muistin syövereistä palautui mieleen, että Horrorista oli havainto eilisillalta juttelemasta Viinijuhlilla esiintyneen sirkusporukan kanssa. Kannattaisi varmaan aloittaa etsintä sieltä.

Suhteilla tietysti kaivettiin tuon sirkusporukanyhteystiedot esiin ja tiedustelemaan. Myönsivät heti, että sieltähän se Horrori löytyy. Oli pestautunut sirkukseen ajamaan yksipyöräisellä pyörällä ja tekemään jonglööritemppuja samalla.

Aloitettiin siinä sitten hirveä maanittelu, että josko millään viitsisi tulla keikalle. Olihan kiinnitys Kiteen eläintarhassa jo olemassa, joten eikö se riittäisi. Ei riittänyt. Työsopimus oli kuulemma rauennut, kun Horrori oli päättänyt varastaa muiden eläinten luut. Tästä olivat petoeläimet sen verran järkyttyneet, että oli työsopimus päätetty purkaa.

Lupasi kuitenkin tulla hoitamaan illan keikan Aitooseen sirkusnäytösten välissä. Ei siis huolta. Ilmoitettiin Elvikselle homman olevan pohkeessa ja kaiken järjestyvän. Ei tarvitse huolestua.

Aitooseen siis. Aitoo on entisen Vesikansan, sittemmin Luopioisten ja nykyään Pälkäneen kunnan alueella toimiva hyvinkin vireä kyläyhteisö. Paikallisen VPK:n järjestämät Kirkastusjuhlat ovat ehkä tunnetuinta Aitoota. Nämä paikallisen ämpärikomppanjan vuosijuhlat ovatkin tietyllä tavalla katsottuna Suomen vanhimmat rockfestivaalit. Ensimmäisen kerran Kirkkareita juhlittiin 1882. Ja Kirkastusjuhlat eivät ole mitkään hengelliset juhlat nimestää huolimatta, vaan nimi on tullut näiden vuosijuhlien alkuperäisestä juhlintapäivästä joka on ollut kirkastussunnuntaina.

Niin ja Aitoon Honkala. Honkalan ympäristössä Kirkastusjuhlat vietetään. Ja Honkalassa tanssejakin järjestetään. Sen verran yhtymäkohtaa tähän orkesteriin löytyy, että Aitoon Honkalan keikalle 31.12.1983 saapui bändille sähke:

“48 päivää. Stop. Yli 50 000 levyä. Stop. Olette tehneet musiikin historiaa. Kiitos, toivoo Epe ja hyvää Uutta Vuotta.”

Että näin. Nykyään tuollaiset viestit tulevat joko soittoina, tekstiviesteinä tai sähköposteina. Niille jotka eivät tiedä niin sähkösanoma oli tuon ajan tekstiviesti. Hieman erilainen kuin nykyään, mutta kuitenkin.

Mutta ne menneistä. Nyt olisi edessä tämäniltaiset kemmakat. Onneksi matka oli lyhyt joten ei ihan kukon laulun aikaan tarvinnut lähteä liikkeelle. Paikalla oltiin siis hyvissä ajoin.

Rokkiliiterin illan aloitti uusi tuttavuus nimeltään Nimetön. Tosin muutaman vuoden jo soitellut ja keväällä ensilevynsä julkaisut pumppu. Pariisin kevät olikin jo hieman tunnetumpi esiintyjä seuraavana Rokkiliiterin lavalla ja tämän meidän poppoon jälkeen lavalle marssisi Chisu.

Juhlatalossa väliajoilla settiään heitti Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani. Myös legendaarinen Kauko Röyhkä & Narttu heitti keikkansa Juhlatalon lavalla. Ja kaiken tämän lisäksi ulkoalueella Telttalavalla juhlakansaa tanssitti Remix.

Eihän siinä sitten muuta kun bakkanaalit pystyyn. Valitettavasti vain kävin niin, että Pariisin kevät tuli tänä vuonna hieman myöhässä ja sovitusta vaihtoajasta jouduttiin tinkimään. Eivät meinanneet millä malttaa lopettaa keikkaansa. Vielä, kun kaiken sen Rokkiliiterin kuumuuden keskellä, painittiin pienoisen sähköongelman kanssa jouduttiin hieman lyhentämään settiä. Ei meinannut nimittäin riittää sähköt paikassa. Siis kyllä tökkeleitä oli, mutta niihin ei ollut tarpeeksi jännitettä.

Keikka käyntiin ja kaikki peliin. ”Pieni ihminen suuressa maailmassa”, Tia Maria” ja nyt keikka settiin oman paikkansa löytänyt ”Pelko ja rakkaus” kuuluivat illan antiin. Juki sai laulettavakseen kolme kappaletta . Vuorossa olivat ”Pudonneet”, ”Deadline” ja ”Karheaa ja kaunista”.

Sitten tulikin aika päättää todella hikinen ilta. Vuoronsa saisi Chisu. Chisulle tosin luvattiin lainaan tuulettimia, joita todella tarvittiin hikisessä illassa. Tavarat vain bussiin muilta osin ja pari kaveria passiin. Jäivät samalla kuuntelemaan hieman paremmalla ajatuksella Chisun settiä ja toimi. Todella hieno bändi ja hienon kuuloista. Ei voi kuin suositella kaikille osapuolille.

Muu porukka matkasi sillä aikaa jo kotiin ja nämä kaksi sankaria sitten tuotemyynnin mukana tuulettimineen myöhemmin perässä. Ensi viikolla jatkuisivat seikkailut. Olihan rypistys tämä viisipäiväinen.

MIKÄ BOOGIE???... NO EINI & BOOGIE

Heipä hei taas!

Se olisi taas se aika vuodesta, kun eletään suurten liikkeiden aikaa. Tai oikeastaan voi puhua massamuutoista ja kansainvaelluksista. Näitä suuria massamuuttojahan on maailmanhistoriassa ollut useampia. Nykytiedon mukaan tämä meidän ihmissuku syntyi jossain tuolla syvällä Afrikan ytimessä. Siellä joku esi-isistämme sai päähänsä laskeutua puusta alas ja alkaa kulkemaan kahdella jalalla pystyasennossa.

Ja eipä aikaakaan, kun savannin nurkat tulivat tutuksi, päätti seuraava sukupuussamme lähteä katselemaan vähän pidemmälle. Jotkut talsivat aina Australiaan saakka, toisten marssiessa Aasian halki ja sieltä Ameriikan mantereelle. Nyt täytyy sitten huomauttaa, että mantereethan ovat olleet hieman eriasennoissa tuohon aikaan ja kaiketi Australiaankin on päässyt kuivin jaloin. Tai ainakin näin väittävät viisaat noissa kirjoituksissaan.

No, joka tapauksessa, joku näistä esi-isistämme on sitten jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa päättänyt marssia tänne Fenno-Scandiaan. Todennut, että onpa mukavat oltavat, vaikka tässä tasalämpöisiä nyt ollaankin. Ei liehu palmupuut eikä lämpötila hivele omaamme siinä noin 37 plus asteen korvilla. Kaiketi sitten syksyn tullen huomannut että jos tuolla metsässä olevilta eläimiltä ottaa hengen, saa syötävää ja turkista vielä lämmintä päälle. On meinaan voinut olla hieman niin sanotusti kulkuset hileessä kun tuuli on kääntynyt pohjoiseen.

Välillä on hieman tuullut pohjoisesta pidempään ja paiskannut pidemmän talviajan päälle. Ei muuta kuin leiri kasaan, muija ja mukulat kyytiin ja saaliseläinten perässä ensin etelään ja ilmojen lämmittyä takaisin pohjolaan.

Ja jos ei nälkä, niin sitten sota on painanut päälle. Ja taas tavarat kasaan jos ei halunnut jäädä valloittajan määräiltäväksi. Näin se on ihmisen liikkeet määräytyneet. Myöhemmillä ajoilla on sitten lähdetty Amerikkaan kultaa vuolemaan tai Ruotsiin marapuulle sukulaatia tekemään. Samat syyt kuin aiemmin, mutta hieman eri muodossa. Enää ei haettu saaliseläimiä vaan paperista täytettä perstaskussa olevaan nahkaläpyskään.

Kun kotipirtin kolme lehmää eivät enää elättäneet, naulattiin laudat ikkunoihin ja muutettiin kaupunkiin paremman elannon perässä. Jotkut sinne ruotsinmaalle ja toiset ison meren taakse. Kaikilla kuitenkin rinnassa suuri kaipuu sinne jonnekin vaaran tai suon laitaan. Aistimaan taas parhaaseen aikaan sen oman elämän alun tuoksuja, tuntemaan tutun mullan kosketus jalkapohjissa.

Nyt jos taas käyttää hyvää journalistista tapaa ja lyhentää tuon edellä olevan sepustuksen voidaan todeta, että ihminen menee sinne missä on ruokaa ja juomaa. Tai mistä se on helpoiten saatavilla. Kesällä kaikki on sitten toisin, ainakin melkein.

Nykyisellään tämä tarkoittaa sitä, että ensin rekat ovat kelkkoneet tonni tolkulla lihajalosteita ja juomia maakuntiin pakoputket puolukanpunaisina. Pyörät ovat huutaneet, tavarat liikkuneet. Kun tämä valtava logistinen suoritus on saatu tehtyä, ovat vuorossa ihmiset.  Kaupungit autioituvat kun ihmiset menevät elintarvikkeiden perässä sinne jonnekin rauhoittumaan keskikesällä.

Nautittuaan nuo tuhannet ja tuhannet kilot ja litrat erilaisia elintarvikkeita ja juomia, hypätään erilaisiin kuljetusvälineisiin ja matkataan takaisin kaupunkeihin. Siellä sitten suolletaan aineenvaihduntamme pilppomat ravintoaineet eripaksuisiin putkiin, jota sitten kasvukeskusten liepeillä sekoitellaan järjettömän kokoisissa sammioissa. Näin saadaan siivilöityä kaikki ylimääräinen pois huuhteluvesistä ja nuo vedet voidaan palauttaa takaisin jokiin, järviin ja pohjavesiin uudelleen käytettäviksi.

Ja kun arki koittaa, aloitetaan järjetön roskien ja kierrätysmateriaalin palauttaminen taasen noihin kaupunkeihin ja niiden liepeillä usein sijaitseville kaatopaikoille.

Näin toimii ihminen. Homo Sapiens. Viisaasti.

Viisas ihminen vaatii myös viihdykettä. Ihmissuvussa ne jotka viihdyttämisen taidon hallitsevat ja ne jotka viihdyttämisen taidon hallitsevien laitteet kantavat, lähtevät ihmisten perässä maakuntiin viihdettä jakamaan. Niin myös oli meidän tehtävä. Eipä siis muuta kuin porukka kyytiin ja nokka kohti Jämsää.

Onnekasta oli se, ettei koko päivä tärvääntynyt keikalle lähtöön, lähdettiin nimittäin sen verran myöhään liikkeelle, että hyvin olisi ehtinyt kaiken maailman asioita hoitelemaan. Onko sitten yllätys, että virastot ja putiikit ovat kiinni kun siihen olisi aikaan. Ei.

Ja jos hienoa on se, että lähtö on myöhäinen voidaan voiman ja vastavoiman lakien mukaan todeta, että tuolloin myös paluu on myöhäinen ja se ei ole hienoa. Mutta kun ei sitä herra Einsteinin todistamaa aikavääristymääkään saa aikaiseksi, niin mitä tässä sitten valittamaan. Keskitytään johonkin ollennaisempaan.

Niin kuin nyt vaikka oikeanlainen lautasmalli ruokailussa ja oikein jaksotettu ruokailu. Tästä päätettiin pitää bussissa seminaari. Miten syömällä oikein säilyttää koko päivän ajan optimaalisen vireystilan.

Sitä tuumiessa noustiinkin jo tuttua tietä kohti Himoksen lavan takusta. Hetki pieni vielä kuitenkin odoteltiin kun PMMP:n tekninen henkilökunta keräsi tavaransa yhteen ja pakkasivat bussinsa perään. Sitten kansi olikin meidän. Chisun porukka oli nimittäin juuri aloittelemassa keikkaansa.

Se tulee olemaan tämän kesän festivaalipari meille tämä Chisu. Mielenkiinnolla odotetaan minkälainen meno tästä syntyy.

Jahka tavarat olivat kasassa, oli vielä hetki aikaa nauttia kuppi kuumaa ennen vaihtoa. Ja sitten käyntiin mustapukuisten miesten muotinäytös. Se on kanssa erittäin nähty esitys Suomen suvessa.

Tavarat kasaan ja bändi tyrkylle lavan reunalle. Heti kun festivaalin puolesta ilmoitettiin intro pyörimään ja menoksi. ”Vie mut minne vaan ” tärähti soimaan keskikesän iltaan Himoksella. Ja Juhlakansa villiintyi. ”Niin paljon me teihin luotettiin” perään ja juhannus juhlat olivat ylimmillään.

Lavan takana nähtiin myös menoa. Huomasipa eräs laatikko-osaston tyyppi, että Chisun vastaava henkilöstö oli unohtanut parit standit lavalle. Lähes Usain Boltin vauhdilla kiiti ukko Chisun bussin perään oletuksella, että tulevat näitä myöhemmin keikoillaan tarvitsemaan. Ainakin kiittelivät kovin kun huomasivat mitä tuomisia matkassa oli.

Himoksen Juhannuksesta onkin nyt tullut maamme suurin juhannustapahtuma. Ja juhlijoita hemmotellaankin sen mukaan. Maamme eturivin bändit ovat kokoontumassa juhannusesiintymisiinsä tänne. Kaikkea löytyy Jukka Pojasta Eppu Normaaliin.

Niin ilakoidessa se kello vaan kävi, että oli aika luovuttaa viihdytysvuoro Hermannin Ollille ja Reckless Love bändille. Kaksi Ollia lavalla siis peräkkäin. Molli-Olli ja Kolli-Olli. Tavarat kasaan ja menoksi. Näin alkoi Juhannus osaltamme ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa. Ei siis muuta kuin tavarat kyytiin ja kohden kotia. Huomenna odottaisi matka Tuulokseen.

23.6. Tuulos, Kapakanmäki

Eilisen ison lavan juhannustykityksen jälkeen oli aika palata hieman maanläheisimpiin tunnelmiin ja koota kamat Tuuloksessa. Tuttu paikka aiemmilta vuosilta, eli Kapakanmäki oli Karppasen määräyskirjassa osoitteeksi annettu.

Nythän on niin, että aiemmilta vuosilta tuttu Juhannusjuhlien tunku on jopa kääntynyt jonkinlaiseksi kadoksi. Isompia Juhannusjuhlia ei ole kuin The  Voicen Juhannus Himoksella ja Kalajoen Juhannus. Euran Sieravuorella ( Vai …vuoressa, miten paikalliset sen nyt sitten sanoo ) olivat kanssa pienimuotoiset kekkerit. Samoin Lentäjien juhannus Kauhavalla. Muuten taitaakin olla hieman minimaallisempaa juhlatarjonta. Rannikolla tietysti nostetaan ne juhannussalot ja kokkojahan on ympäri maata roihuamassa. Ja niitä tansseja!!

Perinteinen Lentäjien Juhannus Kauhavalla järjestetään nyt viimeistä kertaa. Lieneekö taustalla Puolustusvoimien päätös pistää lappu luukulle useammallakin paikalla. Kauhavan Lentosotakoulu oli yksi paikka missä laudat saadaan kohta lyödä ikkunoihin. Koulutus siirtyy jonnekin muualle.

Vielä muutama vuosi sitten Kauhavalle uumoiltiin tulevan kansainvälistäkin koulutusta antava koulutuskeskus. Suomalaiset hävittäjä ja sotilaslentäjät ovat kuulemma maailmalla kovassa huudossa. Ainoa Hornet-lentäjien puute on toiminta lentotukialuksella. Sellaista kun maallamme ei ole, niin eipä sitä sitten osata nousta ja laskeutuakaan sellaiselle.

Olisiko tässä nyt jonkinlainen mahdollisuus katkaista taantuman niskat ja nostaa kansamme talous uuteen nousuun rakentamalla tuollainen huippumoderni lentotukialus. Älkää nyt kuitenkaan huolestuko. Rauhan asialla tässä ollaan, eikä mitään äärimilitaristista ryhmittymää. Sodassa ja rakkaudessa kaikki vain on mahdollista, miksei siis lamatalkoissakin.

Toisaalta, näissä aiemminkin esille tuoduissa kansainvälisissä dokumenteissa mainittiin joskus, että tuollaisen lentotukialuksen kustannukset viikossa merellä ovat suuremmat kuin nyt koko puolustusvoimien budjetti on vuodessa. On meinaan melko kallista touhua.

Toisaalta… olisihan se uljasta nähdä tuollainen oman maan väreissä lipuva mastodontti merialueellamme. Keulasta vaan vaahtopäät lentelisivät ja perävana olisi mahdoton, kun tuhansien hevosvoimien koneet pyörittäisivät potkureita. Vakaata menoa tarjoaisi kunnon syväyksellä varustettu paatti. Kapteenille kyllä pitäisi sanoa, ettei yritä sitten mihinkään Turun saaristoon lähteä kikkailemaan. Turku on muutenkin tuppukylä, mutta siinä touhussa saattaapi raapia pohja maata. Ei pohjanmaata.

Mutta asiaan eli rauhaan, rakkauteen ja musiikkiin. Ohjelmassa siis keikka Tuuloksen Kapakanmäellä. Aiemmin Kapakanmäellä on vierailtu tuolla jossain elokuussa, mutta nyt päätettiin pistää sellaiset Juhannus-kemmakat pystyyn, että MORO!

Porukka kyytiin ja nokka kohti Lahtea. Tuulos jää nimittäin siihen Tampereen ja Lahden väliin sillai sopivasti, että kun oikeassa kohdassa hieman kääntää ratista vasemmalle niin onkin Kapakanmäen pihassa. Näin siis toimittiin.

Melkein kuin kesämökille olisi taas pitkän talven jälkeen tullut, kun oven avasi. Pienoinen yllätys oli lavalla tapahtuneet kasvuoperaatiot. Ensinnäkin lava oli kasvanut kokoa ja toiseksi siellä kasvoi puita. Koivuja. Nopeasti olivat sisäilmassa kasvaneet, sillä viime vierailulla niitä ei vielä ollut. Tarkempi analyysi kuitenkin osoitti, että olivat sellaisia koristeita. Osaa niistä jouduttiin hieman siirtämään, mutta kyllä sellainen metsän siimeksessä soittelu tunnelma saatiin aikaan.

Vielä muutama vuosi sitten Rauman Otalahdella järjestetyissä RMJ-juhlissa oli muuten puita lavan sisällä. Lava kun jouduttiin rakentamaan noiden puiden ympärille ja siellä niitä sitten oli. Omavaraiset ja elävät juhannuskoivut. Muutenkin olivat oman tunnelmansa kekkerit aikoinaan. Olipa tämä bändi RMJ:ssä vuonna 2006 kaikkina kolmena iltana esiintymässä. Tuosta huikeasta Juhannusjuhlasta on tehty kolmen DVD:n boksi ”Kolmen Illan Varietee”.

Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Bussin perä tyhjäksi ja hommiin. Niin kuin tarkkasilmäisimmät ovatkin huomanneet, siellä saliäänessä on nyt se uusi mies. Tai se mikään uusi oo, vanha pieru sekin jo alkaa oleen. Mutta tällaiseen dinosaurusosastoon kuuluvaan bändiin luonnollisesti uusi. Heitti sitten sellaisen sananparren tämä Henry bussin purussa. Kysyttäessä, että kuinka paljon kaiutinta otetaan tähän saliin oli vastaus yksiselitteinen, ”No Hei!!!... Kaikki peliin!!!”

Tuohon lauseeseen nimittäin liittyy suuri filosofinen viisaus. Jos taas haluatte tietää mikä sen on, laittakaapa sinne Yö-Official sivuille Facebookkiin viestiä. Tärähtää jollakulla jogurtti väärään kurkkuun. Ja sitten saa taas toimittaja kuulla kunniansa. Mitä sää tommosia oot mennyt tekeen.

Eli kaikki peliin!!! Ja show pystyyn. Sitten olikin aika paikan tarjoaman erittäin mainion makaronilaatikon. Oli meinaan maistuvaa sellaista. Nam. Ainoa joka hieman sanoi jotain oli Horrori, joka tietysti olisi halunnut silakkalaatikkoa. Yritettiin siinä sitten hieman rauhoitella, että rauhassa nyt, laatikko kuin laatikko. Ei auttanut, rauhoittui vasta kun luvattiin heti maanantaina mennä torille ostamaan silakoita ja tehdä oikein omin pikkukätösin oikeaa ja ehtaa silakkalaatikkoa.

Siitähän Horrorikin innostui. Saa silakkalaatikkoa ja vielä Tammelantorilla. Hän kun aloittanut uuden harrastuksen ja suorittaa sitä juuri Tammelantorilla. Eli jos näette siellä transsissa istuvan immeisen, se on meidän Horrori joka meditoi. Ei tarvitse soittaa poliisia tai ambulanssia. Meditaation yhteydessä hän myös joogaa, joten tämä suoritus alkaa sellaisesta istuvasta asennosta jonka jälkeen tulee niitä hieman vaativampia asentoja. Mutta ei tarvitse huolestua. Se on joogaa ja meditaatiota.

Tosin tietäähän sen kuinka maanantaina käy. Silloin pitäisi olla sitä makaronilaatikkoa. Horrori kun perustelee sen sillä, että on nainen ja naisella on oikeus vaihtaa mielipidettä.

Erinomainen keksintö muuten tuo makaronilaatikko. Kukahan sen on keksinyt ja missä. Ja miksi? Tiramisun tarina on tuttu, samoin perunalastujen, mutta kuka kehitti makaronilaatikon? Taitaa olla muuten taas yksi elämää suurempi mysteeri tämä?

Suuri mysteeri oli myös ajan käyttö keikkaa odotellessa. Tai kaikkihan nykyään istuvat tietokoneilla tai tableteilla ja kyttäävät uutisia. Voi sitä riemua kun joku huomaan jonkun uuden uutisen tai jonkin uutinen päivittyy.

Aikansa kun sitä kytätään näyttöjä koittaa viimein aika hieman venytellä ensin jäseniä ja sitten kitaroiden kieliä. Kaikki valmiiksi ja H-hetkellä intro pyörimään.

”Vie mut minne vaan” on nyt ottanut paikkansa illan avauskappaleena. Sen jälkeen kaikki onkin niin sanotusti fiiliksestä kiinni. Kapakanmäellä seuraavaksi vuoronsa sai laulu pienestä ihmisestä suuressa maailmassa ja sen ihmeistä. Heti alkuun oli havaittavissa että illan tarjonnasta nauttivat sekä bändi että yleisö. Mikäs siinä siis.

Illan kuluessa saivat vuoronsa myös sellaiset harvinaisemmin kuullut kappaleet kuin ”Angelique” ja ”Pudonneet”. Myös ”Katujen kuningatar” niminen kappale kuultiin, vaikka ”Leidi Yö” Miina Mikkonen ei ollutkaan paikalla. Kappaleen kaihoisaa ja surumielisen sanoman tulkitsi juhannusillassa Olli.

Tällä hetkellä setissä on yksi uusi kappale, tuo aiemmin jo mainittu Tero Roinisen ja Juha Tapion yhteistyössä tekemä ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Hieno kappale kerta kaikkiaan. Vielä kun sen kulmat hieman hiotuvat bändin käsittelyssä.

Koitti taasen kuitenkin aika todeta hienon illan olleen ja kerätä tavarat kasaan. Vaihdeltiin siinä vielä muutamia sanoja paikan järjestäjän kanssa ennekuin käännettiin nokkaa 180 astetta ja osoittamaan kotiin.

Mikäs siinä oli matkatessa matkamiehen tuttuun ja turvalliseen petiin päätään kallistamaan. Luonto tarjoili vielä oman valoshownsa yön ainoana hämäränä hetkenä. Suurella punaisella siveltimellä oli taivaanrantaan vetäisty sellainen väritys, että veti hiljaiseksi. Kyllä Suomen suvi ja luonto on kaunista tähän aikaan.

29.6. Imatra IBBF

No niin… Se olisi taas uusi viikko ja uusi elämä Juhannuksen jälkeen. Harmittaa vain niin vietävästi, kun suunniteltiin sellainen manifesti Suomen kansalle Himoksen reissulla.

Porukalla bussissa pähkittiin ja julkisuuteen sitten alitettiin kun valmiiksi saatiin vetoomus kaikelle väelle:

Suomen vapaa kansa!!

Oikein hyvää Juhannusta kaikille tasapuolisesti! Eilisestä minttumaarian juhlinnasta, huomiseen Juhannuspäivään juhlimme valon juhlaa! Nauttikaa siitä, sillä päivät lyhenevät jo.

Muistakaa kuitenkin tämänkin juhlan aikana. Eläkää ihmisiksi. Älkää tapelko koska se kannattaa jättää ammattilaisille kehään. Pitäkää puukot tupessa, niitä tarvitaan vasta maanantaina työmailla. Tussarit kaappiin, metsästyskauteen on vielä aikaa. Pissikää maastoon, ettei horjahdus vie näkin maille. Pitäkää tulikukko kurissa ja grillissä, siellä ne makkarat paistuu. Ja rattiin ei maistissa tartuta. Mieluummin kotiin myöhään kuin ei ollenkaan.

Hyvää Juhannusta 2012 toivottaapi Yö-yhtye.

Mutta ei, niin ei. Taas kerran vietiin useampaan kotiin suruviestiä kesken juhlinnan. Juhlinnan tuoksinnassa 18 henkeä menehtyi. Eikä siinä vielä kaikki suru-uutiset.

Kuluneen viikon uutisiin kuului tällä viikolla Korkeasaaren johtajan Ilkka Koiviston kuolema. Pitkäaikaisen sairauden murtamana kaikelle kansalle tutuksi tullut indententti ja eläintieteen kansaintajuistaja oli nukkunut pois.

Lonesome George. Eli ”Yksinäinen Yrjö”. Tämä ”Yksinäinen Yrjö” oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Ikää oli miehelle siunaantunut kunnioitettavat noin sata vuotta. Nopeasti ajateltuna tuohan on valitettavan jokapäiväistä. Pitkän päivätyön uuvuttamat miehet antavat viimein periksi ja nukahtavat ikiuneen. Arkipäivää vanhusten huollossa. Se mikä asiasta teki merkittävän oli, että Yrjö oli lajinsa viimeinen.

Yrjön myötä sammui Galápagossaarten jättiläiskilpikonnan La Pinta alalajin suku. Yrjö oli tuon alalajin viimeinen tiedossa oleva jäsen. Galápagossaarten La Pinta saarelta löydettiin tosin vuonna 1981 tämän alalajin ulostetta, jolloin toiveet alalajin toisesta edustajasta heräsivät,  mutta ilmeisesti löydökset olivat vanhoja. 1958 alkoi kannan romahtaminen ihmisten tuotua saarelle vuohia jotka söivät valtavasti kasvillisuutta ja aiheuttivat näin ruuanpuutteen Yrjön lajitovereille.

Niin se ihminen sitten muuttaa maailmaa välillä. Aina välillä herää ihmisissä vastustamaton kiusaus ja varsinainen kuningasidea istuttaa luontoon sinne kuulumattomia lajeja. Kuten nyt vaikka viedä Australiaan kameleita kuormajuhdiksi. Pääsi sitten muutamia yksilöitä pakoon ja nyt syvällä Australian ytimessä asustaa sadoissa tuhansissa laskettava kameliyhdyskunta villinä.

Mitä sitten, voisi ajatella. Australia on kaukana ja kai sen kokoiseen maahan nyt muutaman kamelit mahtuu. Mahtuu, mahtuu voidaan todeta, mutta samalla häviää jotain ainutkertaista Australian luonnosta. Tai ainakin niiden elinolot huononevat.

1859 tuotiin Australiaan kaniineja riistaeläimiksi. 1950-luvulla kaniini populaatio oli laajentunut arviolta 600 miljoonapäiseksi. Että näin. Ihminen on jo onnistunut hävittämään Tasmanian tuholaisen eli pussiahman melkeinpä sukupuuttoon.

Ja onhan meillä täällä kotisuomessakin näitä. Supikoira, kanadanhanhi, kirjolohi, minkki, jättiputki… Niin ja Ruokolahden leijona. Keskikesällä 1992 tehtiin Ruokolahdella havaintoja leijonasta. Se, että paikan päällä uskottiin, että leijonanhan se metsissä liikkuu, sai läntisessä maassa naurun aikaan. Niin tai näin, leijonaa tuolloin metsästettiin Ruokolahdella. Ihan siinä Imatran kupeessa. Ja Imatralle koitti meidän matka.

Bussi siis tutulle reitille ja menoksi. Pitkin Salpausselän juureen rakennettua valtatietä. Lahdesta Kouvolan ja Lappeenrannan kautta menee tämä reitti. Jääkaudella syntynyt harjumuodostelma on Salpauselkä. Moniko oikeasti tietää, että näitä salpausselkiä on oikeasti neljä jotka tuolloin jääkauden lopulla syntyivät.

Salpauselkää itään ja Imatralle. Imatra on muuten käsittämätön paikka. Tuossa noin 30 000 hengen kaupungissa on kolme kylpylää ja ainakin kolme hotellia. Eli melkeinpä jokaiselle imatralaiselle löytyy petipaikka hotellista tai vastaavasta majoitusliikkeestä.

Luonnollisesti itärajan takaa tulevan suuren kysynnän vuoksi Imatralla on tuollainen väkilukuun suhteettoman suuri majoituskapasiteetti olemassa.

Ja sitähän on hyvä käyttää esimerkiksi nyt kun kaupungin valtaa Big Band Festival ja sen yleisö. 1976 eräässä saunaillassa esitti Aarno Raninen idean, joka on poikinut nykyisen festivaalin. Valtionhotellin kupeeseen pystytetyssä teltassa on musisointia tarjolla viikon verran. Toki paljon muutakin on tarjolla. On soittokursseja ja klubeja. Kevyttä musiikkia laidasta laitaan. 

Tänään lavan valtaavat  Bayon face, Chisu ja sitten tämä poppoo. Bayon face kokoonpano soittelee managerinsa sanoin autoilumusiikkia naisille. Onpa tuossa kokoonpanossa aiemmilta vuosilta tuttuja kasvoja muista yhteyksistä. Viime vuosien komeetta on taasen ollut Chisu.

Viime viikonloppuna hieman hektiseen aikaan oli Chisu lauteilla. Tuuppivat tavaraa tämän bändin orjat tavaraa nimittäin juuri lauteille ja kasailivat, kun Chisu yhtyeineen heittivät keikkaansa Himoksen juhannusjuhlilla. Jäi kuuntelematta miltä kuulostaa, mutta nyt aikaa olisi tuohonkin. Kasasimme tavarat vaihtovälikköön ensimmäisinä ja taaimaiseksi ja muut bändit sitten siihen eteen.

Hienolta kuulosti Chisu. Sitten tulikin aika tuupata tavarat lauteille ja nopean linjojen tarkastuksen jälkeen keikka käyntiin. Näissä tapahtumissa, kun ollaan aika paljon muiden armoilla.

Illan kulkuun kuuluivat sitten ne suurimmat. Normisettiä, voisi joku todeta. Illan aikana yleisölle tarjoiltiin mm. ”Hän tanssi kanssa enkeleiden” ja ”Loisto”. Jukin laulamana kuultiin perinteistä perinteisemmät ”Deadline” ja ”Oikee enkeli”.

Hieno ja Yö-tunnelmainen setti päättyivät ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” kappaleisiin. Ja valtaviin aplodeihin. Kaikki olivat saaneet haluamaansa. Oikein oli onnistunut iltapuhde. 

Eipä harmittanut yhtään kun yhteen paikallisista kylpylöistä vei tiemme yöksi. Paitsi tietysti se, että kuljettaja ei tullessa suostunut pysähtymään Salpalinjalla. Yksi meistä olisi halunnut käydä katsomassa tuota sodan aikaista suurponnistusta. Tai välirauhan aikana Salpalinja rakennettiin. Enimmillään 35 000 miestä ja 2000 lottaa oli rakentamassa Virolahdelta Savukoskelle ulottuvaa puolustuslinjaa. No ehkä joskus toiste sitten. 

30.6. Himos, Iskelmä Himos

Ja sitten taasen silmät auki ja uuteen päivään ajatukset. Jospa tänään pääsisi poikkeamaan Salpalinjalla. Tai Saimaan-kanavalla. Horrori ja Pipsa elvistelivät aamupalalla eilisellä vierailullaan Lappeenrannassa olevalla hiekkalinnalla. Sinne on kuulemma sellainen rakennettu.

Näyttivät kuviakin, mutta kaikissa niissä komeili kuitenkin oculus. Eli silmä. Olemme kyllä yrittäneet neuvoa arvon neitejä kameran käytössä, mutta kovin ovat sitä mieltä, että silmä laitetaan siihen suurempaan aukkoon kiinni. Ei auttanut vaikka olemme näyttäneet oikein opetusmielessä Uuno Turhapuro elokuvaakin missä Uunon vaimo keskustelee Uunon kanssa samasta asiasta.

Kertoivat tyttäret, että kummasti silmissä aina kipunoi hetken, eikä näe mitään jos käyttää salamaa. Ihmettelivät siinä samalla, että kamerassa on varmaan joku vika, kun kaikissa kuvissa on keskellä musta reikä. Ihme hommaa.

Sattui siinä aamutuimaan myös silmiin toisen iltapäivälehtemme verkkosivuilta uutinen, missä tupakkayhtiö Phillip Morris on haastanut sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran oikeuteen. Nyt oikeutta käydään lauseesta ”New design, same taste”. Eli sama tuote eri kuori. Näkemysero on syntynyt siitä onko tuo lause mainontaa.

Ja sitähän Suomessa ei tupakan osalta enää saa suorittaa. Valvira on katsonut tämän sitä olevan ja langettanut 15 000 euron uhkasakon pakkausten poistamisesta. Phillip Morris yhtiö taas katsoo ettei näin ole. Saa nähdä saadaanko tästä televisiosarjoista tuttu oikeussalidraama aikaan. Matlock vastaan Ally McBeal.

Valviralla kun ei oikein meinaa mennä putkeen viime aikoina. Sieltä täältä putkahtelee ajoittain erilaisia valelääkäreitä ja – hoitajia ilmoille. Ja nyt sitten vielä tällainen soppa siihen päälle. Toisaalta onhan tuo tupakan mainonnan kieltäminen saanut hieman koomisiakin piirteitä. Meinaan kun jengi nikotiinin tuskissaan ostaa sitä marketeista ja kyselee kassaneideiltä tuotteensa perään. Varsinaista savukebingoa siinä pelataan. Vihreä M… 38, Punainen L… 12 Sininen N… 57… ja bingo kassalla kuusitoista!!! Juhuu!!! Ja paketti kahvia oikeasta napista painaneelle.

Ehkä olisi tarpeellista kiinnittää huomiota hieman olennaisempiin seikkoihin. Huolestuneena nimittäin seurasimme, kun kylpylän yhteydessä olleelta Työterveysasemalta lähti valkotakkinen henkilö. Eihän siinä mitään, nimittäin työterveydessä on yleensä lääkäri ja lääkärit käyttävät asemansa osoituksena valkoista takkia. Huolestuminen alkoi siinä vaiheessa kun tuo valkotakkinen henkilö suuntasi kulkunsa kohti armasta kakkoskotoamme eli bussia.

Keikkalääkäri Latomaa oli tulossa aamuvastaanotolta. Että näin. Papereita saa kuulemma tilattua internetistä hyvinkin huokeaan hintaan.

Keikkalääkäriä olisi nimittäin tarvittu jossain toisaalla. Matkamme alkoi kohden Himosta. Viimeviikkoinen The Voicen Juhannus on vaihtunut Iskelmä Himokseksi. Samoilla laitteilla ja samalla lavalla tullaan illalla esiintymään, mutta uudella festivaalilla.

Mediassa oli kuitenkin maininta, että Illan esiintyjistä Anna Eriksson oli joutunut perumaan illan keikkansa. Ilkeä vatsaflunssa oli päässyt iskemään Annaan ja se voi olla kyllä hieman hankalaa esiintyä siinä kunnossa. Korvaavaa esiintyjää ei pystytty järjestämään joten festivaali järjestäjät olivat päättäneet pyytää muita illan esiintyjiä venyttämään settejään.

Mutta se ei koskenut meitä. Illan aikataulukiriminen tapahtuu ennen meitä. Nyt oli aikaa hieman liikaakin matkustaa. Ruinattiin kuskilta taas pysähdystä. Ensin Saimaan kanavalle tutkimaan sulkuporttien toimintaa, sitten Lappeenrantaan ihmettelemään Hiekkalinnaa ja lopuksi vielä Salpalinjalle katsomaan puolustuslinjaa. Ei päästy. Milloin oli pysäkki väärällä puolella tietä, milloin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa ja milloin saisimme tulla omalla ajalla ihmettelemään maailman ihmeitä. Pysähtyi sentään Luumäen ”pitkälle essolle”. Saatiin kahvit edes juodaksemme.

Matkan aikana heräsi kosketinvelhoilla kuitenkin sellainen mansikan ja mustikan himo, että alkoikin varsinainen herkkujen metsästys. Onneksi näitä tuotteita löydettiin suhteellisen helposti ja kaikenlaisilta diivamaisilta pop-kohtauksilta vältyttiin.

Vaikka kaikenlaista mukavaa matkalla harrastettiin, oltiin Jämsässä liian aikaisin. Onneksi bongattiin ajoissa Juha Tapion keikkabussi Patalahden ST1:llä, joten äkkiä jutulle. Vaihdeltiin siinä kuulumisia aikamme, kunnes Iskelmä Himoksen stagemanageri soitti, että nyt olisi bussillemme tilaa lavan takana. Sinne siis.

Ja onneksi mentiin, sillä lavalla kansaa viihdytti discoiskelmien kuningatar Eini. Ja Boogie. Pitkään kyselyssä ollut mysteeri ”Mikä boogie??” sai vastauksensa. Eini & Boogie. Ja pitihän sitä yhteiskuva saada. En tiedä kumpi oli otetumpi Eini vaiko miksaaja Henkka???

Matkalla jo pessimistisin oli heittänyt ilmaan ajatuksen, että aivan varmasti jotain tapahtuu, kun järjestäjillä oli ylimääräistä aikaa tapettavana. Ja kiirehän tuli loppujen lopuksi vaihdossa. Edellämme esiintynyt Lauri Tähkä ja Revohka joutui nimittäin keskeyttämään keikkansa kahdesti. Juuri kun bändi oli saanut ”Polte” kappaleen käyntiin alkoi yleisössä järjestyshäiriö, johon Lauri joutui puuttumaan.

Ystävällisesti Tähkä pyysi asianomaisia lopettamaan turhan tappelun ja aloitti kappaleen alusta. Melkeinpä samaan paikkaan joutui Lauri lopettamaan uudelleen, ja kun tappelunnujakka ei ottanut laantuakseen, päätti kerätä Revohkansa hetkesi pois lauteilta.

Ymmärrettävää kyllä. Yrittäkääpä itse tehdä työtänne kun silmien alla tapellaan. Onneksi keikka saatiin jatkumaan ja asianomaiset rauhoittumaan.

Täytyy muuten sanoa, että energinen esiintyjä tämä Lauri. Ja hyvä meno bändillä. Erittäin positiivishenkinen ja menevä sessio on Lauri Tähkän keikka.

Kaiken kiireen keskellä saatiin kuitenkin oma osuutemme käyntiin ja menovaihde silmään. ”Vie mut minne vaan”, ”Tie sydämeeni” ja ”Kuuhullut” aloittivat keikan sellaisella intensiteetillä, mitä kelpaa esitellä. Eikä meno oikeastaan siitä juuri hiljentynyt.

Yleisölle tarjoiltiin sitä mitä he olivat tulleet katsomaan. Yötä parhaimmillaan. Ja niille jotka siitä eivät välitä, pahimmillaan. Bändin suuria kipaleita neljältä vuosikymmeneltä. Lauluja Likaisista legendoista kiitokseen ja kunniaan. Niin ja uusinta uutta eli ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”.

Hieno ilta päättyi taas aikanaan ja oli aika kerätä tavarat. Lauteille nousisi kohta finnhits-legenda Menneisyyden vangit. Niin ja aina aurinkoinen Vicky Rosti sekä legendaarinen Freeman. Alta pois siis, sillä juhlakansan pitää saada myös Charlie Browninsa ja tandemiajelunsa. Me päätimme hypätä kuitenkin pitkään bussiin ja suunnata kotiin.

Ensi viikolla alkaa muuten härkäviikot. Kalenteriin on ohjelmoituna viisi keikkaa Kiteen ja Aitoon väliseen maastoon. Täytyy varmaan ruveta tiivistämään tätä tekstiäkin, että mahtuu arkkeihin viiden päivän seikkailut.