sunnuntai 23. lokakuuta 2011

JUVALAINEN PERINNESALAATTI

23.10.2011 Tampereella

No Terve kaikille!!!

Niin kuin ehkä huomattu on, että näissä juhlakiertueen touhuissa on nyt pieni tauko. Mistään dramaattisesta syystä emme nyt kuitenkaan taukoile. Aikataulu vain rakentui tämänkaltaiseksi tällä kertaa. Aina kun on olemassa näissäkin hommissa se meistä riippumaton syy.

Joka tapauksessa pieni hengähdystauko on ohjelmoituna juhlallisuuksien keskelle. Takana ovat nyt Tallinnan avauskekkerit ja pohjoiseen suuntautunut ruskaretki. Nyt sitten pyöritäänkin pääosin täällä eteläisessä Suomessa. Näillä suunnitelmilla mennään siis tästä eteenpäin.

Nyt kun on menossa sitten eräänlainen hengähdystauko, jolloin operatiivisella kentällä ei tapahdu mitään, niin laitetaan jotain kuulumisia ja paljastuksia tänne edes. ”Kiitos ja kunnia” kokoelmalevy 2000-luvun hiteistä on nyt kolmatta viikkoa tuolla virallisella listalla kärkiviisikossa. Edelle ovat kiilanneet  vuoroillaan uusilla albumeillaan Chisu ja Juha Tapio sekä Hevisaurukset – Räyh ja Murr!! Ja viimeisimpänä viime kesältä tuttu Kaija Koo. ”Likaiset legendat - kolmekymmentä vuotta Yötä” kirja on nyt ollut luettavissa kolmen viikon ajan. Huhupuheita liikkuu painoksen ehtymisestä.

Aivan ensimmäiseksi täytyy laittaa viimekertaisiin Rovaniemen seikkailuihin pieni korjaus. Perusteena on bändin kotisivuilta vieraskirjasta löytynyt viesti:

Nimi : 
OLLI YÖ
23. lokakuuta 2011 8:47:09
Viesti : Kiitos Teemu blogistasi mutta korjaus Rovaniemen konsertin jälkeiseen lepoon. Menitte Amarilloon keikyälle,ette nukkumaan. Ei saa antaa disinformaatiota.


Näinhän siinä kävi, mutta ei oltu pitkään ja vain minä ja Pete mentiin. Ja mekin lähdettiin hotellihuoneesta jonne oltiin tultu bussista. Vilpittömänä tarkoituksena oli Hurriganes aiheisen seminaarin jälkeen mennä nukkumaan, mutta päätimme kuitenkin kutsusta piipahtaa. Tämän jälkeen menimmekin porrastetusti takasin huoneeseen seuraamaan Yleisradion teksti-tv:n uutisointia Tampereen Nekalassa riehuneesta tulipalosta. Ja sitten nukkumaan. Eli informaatio oli kuitenkin ollut oikeaa, mutta raportointi loppuikin liian aikaisin.


Paitsi tietysti jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin Keikyä on aiemmin ollut kunta joka kuului Satakuntaan ja vuonna 1981 kuntaliitoksessa Kiikan kanssa aloittivat yhteiselon Äetsän kuntana. Nykyäänhän Keikyä kuulu Sastamalan kaupunkiin.  Keikyällä ei ole Amarilloa ja matka Rovaniemi - Keikyä - Rovaniemi olisi ollut yhteensä 1493 kilometriä ja matkaan olisi mennyt yhteensä 16 tuntia 34 minuuttia. Aamulla kuitenkin oltiin bussiin nousemassa Rovaniemellä. Taksilla tuo matka olisi kustantanut yhteensä 1076,667 €, perusmaksun ollessa 8,60 € ja kahden matkustajan kilometritaksan ollessa 1,43 €. Eli ei oltu Keikyällä, oltiin keikyällä.

Ja mitäs muuta sitten vielä tauon touhuja… Niin, Olli kiirehti katsastamaan Ranskanmaalle Versailles-bändiä ja sitä miten siellä touhutaan tuollaisen tuotannon kanssa. Jaska nappasi taas mukaansa kasan soittimia ja sulkeutui studioon tuotantotehtäviin. Tokaisi vain mennessään, että muistakaa tulla hakemaan pois sitten ennen Lahden vetoa. Arista näkyi vain vilahdus urheilutakin selästä kun lenkkipolut kutsuivat. Ja sieltä teatteriin. Hakulisen Jussi näytti naamaltaan sen verran arvoitukselliselta, että liekö mielessä pyörinyt taas uuden kappaleen idea. Nähtäväksi jää.

Mikko hahmottelee tulevien projektien tuotantokuvioita ja hyppäsi lentokoneeseen. Suuntana tällä kertaa Ljubljana Sloveniassa. Juki on touhuillut erilaisten sävellysprojektien keskellä. Nähtäväksi jää, tai oikeastaan kuultavaksi, minkäslaisia biisejä sitä syntyy ja mihin käyttöön ne parhaiten sopivat. Daffy on nähty viilettävän Länsi-Tampereen katuja upouudella fillarilla. Tämmöisiä täällä nyt sitten puuhaillaan. Ai niin…

Suvi julkaisee 26.10. uuden albuminsa ”Pahalta piilossa”. Samaisena päivänä tyrkätään ulos myös Popedan uusi ”Voitto”-albumi ja Lauri Tähkän uuden ajan ”Polte”. Saa nähdä listasijoitukset, ennustamaan en ala. Sillä mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkaan tulevaisuuden ennustaminen. Tauon aikana Suvi on urakoinut omia keikkojaan. Annika Eklund on sulkeutunut studioon valmistelemaan tulevaa albumiaan. Mikkosen Miina on paiskonut keikkoja Kermassa. Vai Kermalla?

Niin ja tekniikan porukka on nyt viimeaikoina keskittynyt pohtimaan Faradayn häkin ja Fermin paradoksin saloja. Syksyn viimeinen moposafarikin pidettiin ja loppuaika onkin sitten keräilty pulloja, että päästään sitten taas lunastamaan tuotemyynnin tyyppien bingokupongit ja Satu ja Santtu töihinsä. Huhupuheiden mukaan palkinnoiksi olisi tällä kertaa ostettu sillipurkkeja ja sukkahousuja. Joten jos keksitte jotain käyttöä niille, niin ilmoittakaa.

Paljon on nyt sitten tullut kyselyitä, jopa mediankin osalta, kiertueittemme polttoaineena toimivan juvalaisen perinnesalaatin reseptistä. Tuon tarkoin varjellun reseptin perään ovat kyselleet niin yleishyödylliset yhteisöt Martta-liitosta Leijoniin kuin jopa Suomen hiihto- ja triathlonmaajoukkueiden huoltojoukot. Puolustusvoimien huoltojoukkojen esikunta on myös tiedustellut tuon energiapommin perään.

Pitkän ja vakaan harkinnan jälkeen aion syyllistyä Juudas Iskariotin tekoon ja paljastaa kaikkein suurimman salaisuuden. En tee sitä hopearahoista, enkä maineesta. Tarkan ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin ratkaisuun yksistään siitä syystä, että sisälläni asuu kuitenkin suuri ja humaani sielu. Kaiken tämän teille paljastan vain kansakunnan edun vuoksi. Kaiken tämän paljastan myös siksi, että uskon maailman kaikkien kansojen yhteisymmärryksen löytyvän viimein tämän herkun äärellä.

Kannan teostani koituvat vastuukysymykset ylpeänä ja selkä suorana. Tulen kärsimään sanktioni aikoinani, enkä ajattele tulevaa pahalla. Olen tulevan rangaistukseni ansainnut olkoonkin se kuinka kauhea tahansa.

Ensimmäinen paljastus on, että tuon herkun alkuperäinen nimi oli Jumalainen Perinnesalaatti. Tapahtui vain pieni kirjoitusvirhe, jossa (kaikeksi onneksi) m vaihtui v:hen. Mikä tässä on sitten onnellinen tapahtuma? Tämän herkun syntyhetket vievät meidät Savoon ja Juvalle. Sieltä tämä kaikki on saanut alkunsa.

Tämän herkun voimalla ovat nousseet erilaiset ääni- ja valojärjestelmät tapahtumiin. Tämän herkun voimalla on kuulijoille tarjoiltu kansakunnan muistiin jääviä klassikkokappaleita Popedalta, Yöltä, Kotiteollisuudelta, CMX:ltä, Viikatteelta, Irinalta, Jenni Vartiaiselta, Yölinnulta, Neljän Suoralta, Pensseli Sedältä ja monilta monilta muilta. Tämä herkku ja taiteen polttoaine on Juvalainen Perinnesalaatti.

Juvalainen Perinnesalaatti
(Sisältää tuotemainintoja, mutta ne ovat olennainen osa herkkua. Muiden aineosien käyttö kielletty ehdottomasti)
1.    
Tarvikkeet hankitaan lähimmästä mahdollisesta elintarvikeliikkeestä. Huom. Jos elintarvikeliikkeellä on elitistinen maine niin ei silloin.

2.    Tarvikkeet kuljetetaan nautintapaikalle lujaa kulkevalla, lämmittimet täysillä puhaltavalla kulkuneuvolla joka mieluusti on täynnä körssinsavua. Kuljetuksen ajaksi tarvikkeet varastoidaan elintarvikeliikkeen muovipusseihin.

3.    Nautintapaikalla tarvikkeet piilotetaan hetkeksi ikään kuin piiloon, mutta näkyville kuitenkin. Kaikenlainen esivalmistelu on ehdottomasti kielletty.

4.    Tarvikkeet:
-       Tylsä keittiöveitsi
-       Muurarin apulaisen karaistuneet kädet. Mielellään kolmen tiilen kokoa olevat
-       Ehdottomasti pahvilautasia
-       HK:n Sinistä lenkkiä ( Riittävästi: Eli 500g * nauttija )
-       Valio Oltermanni juustoa  (Ehdottomasti valmisviipalepakkauksista)
-       Kirsikkatomaatteja
-       Kotimaista kurkkua
-       Turun sinappia (sitä mitä nykyään tehdään Puolassa, ehdottomasti)
5.    Valmistus:
-       Otetaan syvä kyykkyasento
-       Leikkuulaudan käyttö ehdottomasti kielletty. HK:n sininen  (ja sitten ei mitään lighti-versiota vaan aitoa ja ehtaa) kuoritaan tylsällä keittiöveitsellä käsissä. Tämän jälkeen HK:n sininen katkaistaan keskeltä poikki ja syntyneet pötköt pilpotaan pituussuunnassa neljään osaan. Missään nimessä eivät saa olla leikkausjäljeltään symmetrisiä.
-       Valio Oltermanni juustopakkaus avataan ja kipataan juustot pahvilautaselle. Tämäkään ei saa olla sitten mitään kevytkamaa ja lautasen tulee olla eri kuin se mihin HK:n Sininen menee.
-       Kirsikkatomaatit huuhtaistaan nopeasti WC:n käsienpesualtaan hanan alla ja kaadetaan pahvilautaselle. Taas eri lautaselle
-       Kurkku huuhdellaan nopeasti samaisen käsienpesualtaan hanan alla. Syvä kyykkyasento ja kurkusta päät poikki. Kurkku keskeltä poikki ja pötköt leikataan käsissä pituussuunnassa kuuteen osaan. Ei symmetrisiin. Ja asetellaan pahvilautaselle, Taas kerran eri lautaselle, kuin muut aineosat.
-       Avataan sinappituubi valmiiksi
-       Asetellaan jollekin tasolle. Pöytäliinat tms. koristeet äkkiä pois. Hyvä taso on esimerkiksi jäähallin pukusuojan penkki.

6.    Nautitaan askeettisissa olosuhteissa. Hyviä paikkoja ovat edellä mainitut jäähallien pukusuojat tms. Urheilutilojen pukusuojat. Huomioitavaa on että tilassa tulisi olla hienoinen, pistävä ja rakenteisiin imeytynyt hien haju. Toinen varsin hyvä paikka herkun nauttimiseen on ravitsemusliikkeiden takahuoneet, joissa orkesterit valmistautuvat esityksiin. Kaikenlainen lämmittäminen on ehdottomasti kielletty. Nautitaan sormin, ei ruokailuvälineitä, ei missään nimessä. Napostellaan mielihalujen mukaan. Voi tehdä kierron kurkku, juusto, tomaatti, HK tai sitten keskittyä vain yhteen osaan kerrallaan. Huuhdellaan alas joko kahvilla tai kivennäisvedellä. Kahvi on erittäin suotava vaihtoehto.

Näillä eväillä jaksaa kyllä rankemmankin reissun. Sisältää nimittäin kaikkea mitä elimistö tarvitsee.

Nyt kun olen paljastanut salaisuuksista suurimman, haluan vielä helpottaakseni tulevaa Salaattigate-esitutkintaa paljastaa valmiiksi, miten tämä salainen resepti hankittiin. Tämä tarkoin varjeltu salaisuus oli taltioituna yhtä tarkoin, kuin Coca-Colan alkuperäinen resepti.

Suurta kavaluutta käyttäen vuosien ajan loin reseptin haltijaan luottamussuhteen. Vuosien saatossa ujuttauduin reseptinhaltijan läheisyyteen vakoilijana, joka onki salaisen reseptin itselleen. Reseptin hankintaa varten taltioitiin vuosien ajan lukematon määrä video- ja äänitallenteita. Väsymättömällä tarkkailulla ongittiin tietoon reseptin ainesosia. Näiden tarkkailutoimien jälkeen tehtiin vielä viimeisenä suuri Operaatio S. Operaation harhautusliikkeenä käytettiin suurta peiteoperaatiota: ilmoitettiin Hurriganesin ennen julkaisemattomia tallenteita löytyvän varkautelaiselta kirpputorilta. Kun onneton uhri nielaisi tuon valheellisen syötin ja lähti matkaan, iskettiin hänen työhuoneeseen. Tämä työhuone oli pitkään ollut tarkkailun alaisena. Täsmäiskulla onnistuttiin löytämään Juvalaisen Perinnesalaatin resepti piilotettuna erään vuoden ´77 Suosikin väliin. Tuo resepti kuvattiin mikrofilmille ja kaikki tavarat palautettiin paikoilleen. Tämän jälkeen suoritettiin vetäytymisliike Lappeenrannan kautta Tampereelle, jossa mikrofilmille tallentuneet tiedot purettiin. Näiden tietojen yhteissummana pystyttiin julkaisemaan edellä mainittu resepti.

Lopuksi haluaisin vedota vielä parilla seikalla ihmisten väliseen hyvään ja lähimmäisten rakkauteen. Ensinnäkin; ne meidän tuotemyynnin tyypit. Jos haluatte voittaa heidän vilpittömän luottamuksen ja välttää kulmahampaiden näyttelyn ja murinan. Jos haluatte välttää teitä kohti esitetyt vihamielisyydet. Voitte ostaa heidän luottamuksen kylmällä lenkkimakkaralla. Niin mekin toimimme. 

Ja vielä ihan lopuksi tältä erää. Suomen luonto elää nyt aikaa, jossa kaikki valmistautuvat edessä olevaan pitkään, pimeään ja kylmään talveen. Luonto ikään kuin seisahtuu työntäyteisen kesän jälkeen hetkeksi ja odottaa. Se odottaa talvea. Kohta tuuli tuo terveisensä jostain kaukaa pohjoisnavalta. Hyinen tuuli pyörittää lunta vasten kulkijan kasvoja. Kalsa tuuli pureutuu luihin ja ytimiin. Kaikki luonnon kauneus peittyy vitivalkoiseen lumeen. Luonto seisahtuu ja jää odottamaan. Eletään armotonta aikaa, josta vain vahvimmat ja parhaiten varustautuneet selviävät. Ei voida muuta kuin odottaa kevättä ja aurinkoa, sen ensimmäisiä säteitä jotka lämmittävät kulkijan mielen taas edessä olevaan kesään ja lämpöön. Edessä on kuitenkin aika jolloin kaikki käpertyvät pesiinsä etsimään lämpöä talven armottomuutta vastaan. Siksi, Kansalaiset! Vetoan teihin!!!


Ei kommentteja: