Yhden Yön tarina

18.2. Turku, Kooma Night Club

”No just!!!” Tähän ajatukseen tuli sitten herättyä perjantaiaamuna. Torstai-illan Idols –lähetys, jossa Olli oli toiminut tuomarina, oli saanut kansa raivon partaalle. Tai ainakin Idols –kansan, niin kuin Ilta – Sanomat sittemmin uutisoi.

” Mitä Sitte??” Toteaisi siihen maajoukkueessakin esiintynyt Tapparan luottopakki vuosien takaa, Pedro Valkeapää. Näin hän totesi itseasiassa jokaiseen asiaan. Mies, joka muuten taklasi legendaariselta Bobby Hullilta tukan irti… Tämä muuten on tosi. Lähti ameriikan tähdeltä tupee irti, kun nuori puolustaja pääsi kentälle harjoitusottelussa. Joskus 70-luvun alussa tapahtui näin. Sen jälkeen lähtikin ameriikan kiekkopoliisi vaihtoaitiosta perään ja puntteja tasailtiin. Ei uskonut Pedro vanhempien kollegoiden varoituksia ennen peliä, että ketä ei kannata taklata. Turhaa hienostelua nääs. Täysillä päin.

No, me suuntasimme Suomen Turkuun. Tosin pienoisen askartelun jälkeen. Bussi ilmoitti pakkasta olevan liikaa näihin hommiin, jolloin sitä oli pakko vähän piiskata lisävirralla ennekuin suostui starttaamaan. Tällaiset pakkaset ja viikon seisonta ei oikein ole nykyautoille hyvä yhtälö.

Turussa keikkapaikkana oli Kooma Night Club. Kahdessa kerroksessa oleva paikka. Yläkerrassa tanssikansaa viihdytti Mattilan sisaruksista – Ööö!!! – joku A:lla alkava, olisiko ollut Anne? Sellainen nätti Mattilan likka Karvialta, laulaakin komeesti. En esitellyt itseäni ja jäi samalla kysymättä, että kuka hän heistä oli. Anteeksi tietämättömyyteni.

Keikan alku itsessään oli jotenkin odottelevan oloinen, ainakin alkuun. Ei ollut oikein tiedossa, että sataako lavalle tomaatteja ja munia vai mitä. Ensimetrit kuitenkin näyttivät, että yleisö oli tullut paikalle katsomaan bändiä ja kuuntelemaan kahden kerroksen tarjoamaa musiikkia.

Keikka kulki taas kerran kuin… no.. joku liikkumisväline, vaikka nyt sitten taas kerran se juna… Välillä yleisölle tarjoiltiin vähän nopeampaa rallia ja välillä taas hieman rauhallisempaa otosta tuotannosta. Illan erikoisuutena passitti Olli keppimiehet ja rumpalin kahville, vetäisi siinä sitten kanttorien kanssa Hengissä -kipaleen. Ikään kuin tilityksenä Idols - kohulle. Huomautuksena vielä, että tuo kahvitauko ei ole TES - sopimuksessa mainittu. Enemmänkin hyvätahdonosoitus orkesterin pomolta herroille.

Taas kerran keikan aikana elimistön hikirauhaset aloittivat oman toimintansa. Elimistön nousevaa lämpötilaa oli pyrittävä laskemaan haihduttamalla elimistöstä nestettä. Näin käskee keskushermosto. Hikihän siinä tuli, kun settiä orkassa paiskottiin. Jopa Jaskalla, joka istuu koko keikan ajan. Miten se muuten on mahdollista??? Sitä on hämmästelty niiden vuosien ajan, kun Jaska urkuunsa on keikoilla nojaillut.

Hikinen iltapuhde päättyy aikanaan ja niin sen iltainen settikin. Rakkaus on lumivalkoinen on päättänyt setin nyt kevään kuluessa. Viimeiset iskut ja orjat hommiin. Tavarat kasaan, keikka on ohi.

Jo aiemmin oli tehty orkesterin teknisessä direktoraatissa päätös, että Turusta lähdetään yöllä kotiin. Näihin päätöksiin ei muuten löydy valitusosoitetta, eikä tule. Turhaa on vaivata oikeusoppineita tämän asian tiimoilta. Valituksia ei kuunnella bussin kulusta. Eli taas kerran tavarat ja jäljelle jäänyt poppoo kyytiin… Ja usvaa putkeen.

19.2. Eura, Osmantupa

Ja pakkanen sen vaan kun jatkui. Yöllä elohopean laskiessa lähelle -30°C, päivälämpötila onkin sitten hieman inhimillisempi, pauttiarallaa -15°C. No, toppahousut jalassa ja pipo päässä siitäkin selviää. Näissä tunnelmissa sitä startattiin kohti Euraa.

Turustahan oltiin tultu yöllä kotiin. Jo aiemmin todettiin muuten päivän Turussa olevan liian pitkä. Amnesty International olisi puuttunut tuohon kidutuksen muotoon. Joutenoloa Turussa. Päivän mittaan olisi ehtinyt potkia Aurajokeen muutaman kuution hiekoitussepeliä Turun kaduilta, ennen kuin Euraan siirtyminen olisi tapahtunut.

Keikkapaikkana Eurassa oli Osmantupa. Eura itsessään jää johonkin siihen Tampere – Rauma valtatien vasemmalle puolelle Euran kohdalla. Ja sielläpä se Osmantupa onkin, valtatien varressa.

Taas kerran mikäs siinä. Siisti paikka tehdä keikkoja. Roudaus tupakkapaikan läpi suoraan lavan viereen, pieni nosto ”Hop!!!” – ja tavarat ovat lavalla, että hei vaan!!!

Takahuoneessa sitten ihasteltiin erään yhtyeen valloilleen päässyttä kuvataiteellista luomisvimmaa. Osmantuvalla takahuoneen seinät eivät ole niin kuin Tavastialla, jonne jokainen on jättänyt puumerkkinsä. Matti Inkinen aikoinaan jopa niin, että maalasi nuo seinät umpeen valkoisiksi. Siellä nyt kuitenkin on bändien viestejä jos jonkinlaisia. Suuriakin elämän viisauksia joukosta löytyy. Osmantuvan takahuoneen niitä joutuu kuitenkin etsimällä etsimään, mutta siellä ne ovat.

Keikka Osmantuvalla kulki kuin hirvi ryteikössä. Paitsi sitten sen hetken, kun jotain mystistä tapahtui Kun kohdataan kappaleessa. Ikään kuin kaikki putosivat samaan aikaan kelkasta… paitsi rumpali Toikka. Komppi jatkui ja mies näytti sitten muillekin, että mistä kiinni ja miten loppuun. Loppujen lopuksi biisin loppuun orkesteri lopulta pääsikin. Hetken siinä kyllä katseita vaihdettiin, että mitäs nyt. Osoitus siitä mitä tapahtuu kun livenä soitetaan. Aina ei osu ja kaikkea voi sattua.

Orkesteri vaihdatti taas muutaman biisin settiin. Edellä mainittu Kun kohdataan ja Taikasanat kokivat kevään ensisoitannat. Perusbiisit muuten niin kuin asiaan kuuluu, ne kappaleet joita halutaan kuulla.

Ainahan orkesteri ei voi toteuttaa toiveita, joita sille esitetään. Homma kun ei nyt ihan ole kuitenkaan karaokea. Pyysipä joku keikan loputtua, että laatikko-osaston hemmot hakisivat orkesterin lavalle takaisin soittamaan Ihmisen pojan uusiksi. Siihen ei nyt kyllä oikein voinut suostua, esimerkiksi kun puolet tavaroista olivat jo purettuna. Ja kappaleiden uudelleen soittaminen setissä… ei kyllä oikein toimi. Tosin sekin on joskus nähty erään orkesterin keikalla ja se oli kyllä huono show se.

Eihän siinä sitten taas kerran muuta, kuin romut ja popparit kyytiin ja kotia koppaan maate.

Kotimatkalla porukkaa saattelivat pakkanen ja täysikuu. Toivat jotenkin mieleen kuvaukset sota-ajasta. Tai ainakin parin heepon keskusteluissa maisema assosioitiin vartiossa seisomiseen. Nyt olisi vihollisen hiihtopartiot helppo havaita. Ei pelkästään kuulovartiohommaa tuumittiin, kun alavatsaa pakottavaa paineen tunnetta helpotettiin… valtatien varressa, taas kerran.