Yhden Yön tarina

12.3. Lahti, Salpausselän kisat

Sitten oli vuorossa esiintymistilaisuus Lahdessa, Salpausselän kisojen AfterSki -juhlissa. Ennakolta tiedettiin, että esiintymisen ajankohta tulisi olemaan niinkin myöhäinen kuin 00.30. Ja se oli järjestäjän päätös, ei bändin. Yrittivät sitäkin sitten viivästyttää. Varsinainen pieni yö soitto siis.

Matkaan Tampereelta lähdettiin siis myöhään. Ilta seitsemältä itse asiassa. Ehti kerrankin käydä ihmettelemässä kauppojen lauantai ruuhkaa. Oltiin melkein kuin kotopuolessa keikalla. Matkaa oli vaivaiset 120 kilometriä.

Tapahtuma oli niihin Salpausselän kisoihin liittyvä iltatapahtuma. Mäkimontussa palelleille katsojille tarjottiin lämmikettä sisätiloissa kisatapahtumien jälkeen. Edellisenä iltana katsojia oli lämmitelleet Varjotarha, Teräsbetoni, Mokoma ja Kotiteollisuus. Varsin raskaan puoleista esitystä. Eikä se ole väärin. Tänään olisi meininki hieman erilainen.

Paikalle tultuamme aloitimme välittömästi etsimään alkuvuodesta kohtaamaamme Suomen Antidopingtoimikunnan delegaatiota. Mukavasti olivat kisamontussa kopissa lämmenneet. Pieniä henkisiä traumoja oli edelleen havaittavissa. Liekö Hervannan takametsissä liikkuvat punkkarit saaneet sen aikaan.

Samalla yritettiin etsiä eilisiltana Kotiteollisuuden Hynyseltä lähteneitä partakarvoja. Mies piti sanansa ja parta lähti, kun suomalainen mieshiihto nousi alhostaan. Maailmanmestari Matti Heikkinen oli toiminut parturina. Olisimme laittaneet partakarvat myyntiin E-bayssä ja tienanneet hieman bingo rahaa. Ei vain löytynyt mitään myytävää. Olivat kuulemma matkalla Mikkelin suuntaan.

Illan aloitti mäkihyppytornista lavalle siirtynyt Nykäsen Matti Samurai -yhtyeineen. Kovin oli kovakuntoisen oloinen tämä urheiluikoni edelleen. Näytti hieman pomppimisen mallia lavalla. Mies oli kuin kumipallo. Heitti sitten niitä mäkimies lauluja siinä samalla. Paiskasi lähtiessään vielä kättä ja kiitteli.

Seuraavaksi yleisölle antoi parastaan Turun Bee Gees. Vai pitäisikö sanoa, että Australian Matti ja Teppo tämä Bee Gees. Veljekset olivat tulleet orkestereineen paikalle Suomen Turuust. Tulivat esittämään niitä kaikkien tuntemia laulelmiaan. Niitä samoja, joita kahdeksankymmentä luvun lopulla Sleepy Sleeppers –orkesteri coveroi Sings Matti ja Teppo levyllään. Antoivat veljekset hittipotpurillaan oikein kokorahan edestä. Finnhitsiä.

Illan aikana ilmestyi lavalle yleisöstä Suomen lippu. Sellainen keskikokoinen, joita nyt urheilukilpailuissa heilutellaan patrioottisessa huumassa. Suomipaidat päällä liikkuvalla väestöllä niitä näkee erilaisissa urheilukisakatsomoissa. Ensin lippu liehui Nykäsen setissä, siirtyen siitä Matille ja Tepolle ja viimein Latomaan Jaskalle.

Jaska kun pyysi lippua, jota heilutella, kun hyppäisi Lahden suurmäestä. Oli kuulemma ollut pitkäaikainen haave päästä leiskauttamaan oikein kunnon loikka mäkisuksilla. Ja kun Nykäsen Matti oli siirtynyt mäkitornista lavalle, ajatteli Jaska ikään kuin vastavuoroisesti toimia toisinpäin.

Keikan aikana Olli esitti omaa Daffy -imitaatiotaan. Tiedä sitten, mistä keksi tämän imitaation, koska Daffy itse sanoi manööverin tulleen ikään kuin huomaamatta. Jos nyt tuli ollenkaan siinä esityksen tiimellyksessä. Kyseessä on temppu, missä juostaan kitaran kanssa lavan halki samoin kuin Chuck Berry.

Pientä mieliharmia esiintymisen aikana aiheutti radiotaajuuksilla ollut ruuhka. Tämä ilmeni pienenä pätkimisenä soittajien korvissa. Heidän kuulemansa kun kulkee nykyään radioaaltona. Pätkimisestä huolimatta ei sortunut orkesteri sakkailuun. Keikka kulki uskomattomalla intensiteetillä, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

Niinpä orkesterin kelpasi esittää omaa hittijytkettään paikalle saapuneille, Mattien ja Tepon lämmittämälle yleisölle. Ilta päättyi aikanaan ja juhlaväen siirtyessä Lahden yöhön aloitti orkesteri kotimatkansa. Juuri kun oli tultu Lapista, oli tällainen ikään kuin loppuverryttely paikoillaan tähän viikonloppuun. Ensi viikonloppuna olisi uudet paikat ja uudet kujeet.

18.3. Ikaalinen, Violetta

Illalla matka johti joukkueemme Ikaalisiin. Ikaalisten kylpylään, paikkaan missä tehdään uusia ihmisiä. Ainakin mainoksen mukaan. Tiedä nyt sitten mitä tuolla tarkoitetaan, kaiketi kuitenkin sitä sisäistä uudistumista ihmisessä. Terve ihminen terveessä ruumiissa, tiedättehän…

Vaikka tuossa Lahden jälkeen tulikin todettua uusista paikoista, oli tämäkin paikka entuudestaan tuttu näissä soitantohommissa.

Varsinainen viikon jymyuutinen tipahti sitten mediasta ulos tiistai aamusta. Lauri Tähkä & Elonkerjuu oli laittanut pillit pussiin. Lauri oli laittanut edellisellä viikolla sähköpostilla viestiä, että nyt riitti resuaminen. Takki oli tyhjentynyt niin, ettei pitkälle tauolle jääneelle revohkalle näyttänyt olevan jatkumoa. Tietämättä muuta kuin mediassa esiintulleet asiat, täytyy todeta, että harmi. Kölövien puolesta. Taitavat nyt taittaa Timotein siitä pitkän pellon lairasta ja lähtiä kävelylle jokirantaan päin.

Illan Ikaalisissa aloitti Antti Vanninen & Jamset niminen tanssipoppoo, Tampereen suunnasta – nääs! Viihdyttivät herrat tanssin haluisia alkuillasta. Tyylikkäästi vetikin tämä pumppu. Soittonsa jälkeen pakkasivat tavaransa ja lavansa vartissa. Suit – sait ja pois. Pro hommaa.

Taukonsa aikana kyselivät Jamsetin uroot kuulumisia Porista. Ei osattu ihan tuoreita kertoa, kun yli kuukausi sitten siellä käytiin. Kumma juttu, miten voimakkaasti Yö edelleen liitetään Poriin. Porista bändin tarina aikoinaan lähti. Muutti sitten Tampereelle. Neljännesvuosisataa on Tammerkoskessa virrannut Näsijärveä Pyhäjärveen, siitä kun bändi tamperelaistui. Eikä porukasta muut kuin Olli, ole… Tua noi nii – PORIST!! No, mitäpä tuosta, sattuuhan noita.

Vannisen pumpun taas tanssittaessa kansaa salissa, käytiin takahuoneessa jutustelua yleisellä tasolla. Taaskaan ei tehty väitöskirjaa. Höpöteltiin niitä ja näitä, Tähkän ja Elonkerjuun lopettamisesta, säistä ja muista. Valomies toi näytille ensimmäisen version syksyn juhlakiertueen valo- ja lavasuunnitelmasta. Aika massiivisen oloinen rakennelma on tulossa syksyksi.

Sitten olikin aika illan esiintymisen. Ei siinä muuta kuin bändi lauteille ja menoksi. Violetan lava onkin aikas mielenkiintoinen rakennelma taas kerran. Eipä tuo kahdessa kerroksessa esiintyminen näyttänyt poppareita haittaavan. Taas mentiin eikä meinattu.

”Kiitos ja Kunnia”, ”Sua syliini kaipaan”, ”Ihmisen poika” ja ”Likaiset Legendat”. Siinä niitä esimerkkejä illan tarjonnasta. Tai itse asiassa ”Likaiset legendat” ja ”Ihmisen poika” on jo pitkään päättänyt illan. Tai sen varsinaisen setin. Sitten tulee niitä encore kappaleita jos porukka on niin halunnut. ”Loisto” kipaletta hivutettiin nyt setissä aiemmaksi.

Vuorokausi ehti vaihtua soitannon tiimellyksessä. Tämä tarkoitti sitä, että päästiin juhlistamaan orkesterin johtajan syntymäpäivää. Ennen encoreitten alkua orkesterin palatessa lavalle aloitti yleisö yhteislaulun ”Hyvää syntymäpäivää” päivänsankarille. Kovin oli otettu Olli tuosta muistamisesta.

Ilta päättyi sitten ”Lumivalkoiseen rakkauteen” ja ”Parrasvaloihin”. Karvan alta tuhat henkeä oli saapunut illan annista nauttimaan. Hyvin näytti Sata-Hämeeseenkin kelpaavan .

19.3. Sappee, Huippu

Ikaalisista oltiin pamautettu sitten yöllä kotiin. Olihan kotimatkaa ruhtinaalliset puolen sataa kilometriä. Ja lauantai päivälle oli järjestetty ohjelmaakin.

Bändin sisällä niitä synttäreitä vietettiin eräässä Tampereella sijaitsevassa Mc-merkin omaavassa pikaruokaravintolassa. Porukalle oli varattu huisin mahtava juhlatilaisuus. Kaikille oli varattuna oma valomiekka ja synttäreitä vietettiin Tähtien Sota-teemalla, samalla kun mutusteltiin sitä iloista ateriaa. Kaikki saivat vielä kotiin vietäväksi sellaiset synttärihatut.

No, saatte itse päätellä pitikö tuo paikkaansa. Vai miten sitä syntymäpäivää vietettiin???

Syksyllä tulevan juhlakiertueen suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Valomiehen suunnitelmat tuotiin esiin eilen. Tänään äänipuolen hemmot aloittivat karvojen laskemisen. Tai oikeastaan kyseessä on tarvittavien kanavien laskenta. Kuinka paljon tulee inputteja ja kuinka paljon tarvitaan outputteja. Riittääkö rännit ja tiskeissä reiät ,on kysymys.

Perjantaisessa Aamulehden Valo – liitteessä oli Mikko Husan kirjoitus Sunrise Avenue yhtyeen laulajasta Samu Haberista. Kirjoituksessa pohdiskeltiin Haberin asemaa ykkösinhokkina suomalaisessa musiikki kentässä. Mies oli toiminut aikoinaan Espanjassa lomaosakemyyjänä. Oli jonkinlaisen tuomionkin saanut hommasta. Aiheesta tai ei, asioilla on aina kaksi puolta. Sittemmin pystyi ankaralla myyntityöllä järjestämään bändilleen mahdollisuuden. Esiintymisiä on ollut nykyään pääosin tuolla Euroopan ytimessä. Isojakin tapahtumia.

No nyt ei kuitenkaan oltu isolla areenalla. Lavalla olisi kuitenkin hyvin tilaa rakennella tulevaa audio-visuaalista presentaatiota. Sappee on laskettelukeskus itäisellä Pirkanmaalla. Sellainen sopivan kokoinen rinnekeskittymä Pälkäneellä. Ei välttämättä tarvitse lähteä Lappiin, jos mäkeen haluaa. Kuulemma hyvät mahdollisuudet nauttia vauhdista.

Rinneravintolassa järjestetään sitten iltaohjelmaa aina viikonloppuisin. Näytti olevan tulossa Kotiteollisuutta ja Jenni Vartiaista vielä kevään mittaan. No, nyt oli kuitenkin tämän poppoon vuoro esittää osaamistaan.

Karvan alta kahdeksansataa kuulijaa oli tullut kuulemaan Huippu-ravintolaan illan esiintyjää. Positiivinen asia kaikkien puolesta oli se, että illan esiintyminen alkoi aikaisin. Alustavasti piti täräyttää esiintyminen käyntiin kello 22.00, mutta jotta kaikki halukkaat pääsivät sisään, myöhästytettiin aloitusta parikymmentä minuuttia.

Illan antia tuli myös katsastamaan Sillanpään Hessu. Tuttu mies sellaisesta kokoonpanosta kuin Horsepower. Hessu ja Toikan Ari toimivat 90-luvun alussa tuossa bändissä. Tosin on Horsepower edelleen olemassa, esiintymisiä nykyään on vain harvemmin. Totesi tämä kitaravelho keikan jälkeen, että ” Täähän on heviä.”

Poppareille oli pinottu tavarat taas kerran. Ei muuta kuin ukot lauteille. Aiemmin aloitusbiisinä ollut ”Yötä vastaanottamaan” oli saanut nyt väistyä ”Vie mut minne vaan” kipaleen tilalta. ”Tie sydämeeni” jatkoi sitten illan kulkua. Näin lähdettiin Sappeessa liikenteeseen. Illan kulku oli muuten tuttu ja turvallinen. Kappaleita sieltä matkan varrelta, mukavasti vaihdellen.

Mikäs siinä soitellessa tuumittiin. Väkeä oli, valot vilkkuivat ja ääni kuului. Kaikilla tuntui olevan kivaa iltapuhteessaan. Kun soitannot oli paiskottu ilmoille, kerättiin tavarat taas kerran ja hujautettiin kotiin koppaan maate.

25.3. Loimaa, Seurahuone

No niin, taas eletään vuodesta sitä aikaa, kun kuvittelee talvenselän jo taittuneen. Mitä vielä… Joka vuosi lumipyryt palauttavat talven kevään päälle. ”Uusi lumi, vanhan surma.” Tapaa vanhakansa kuitenkin todeta. Näinhän se menee. Nyt tuota ilmiötä on kuitenkin tehostanut jatkuva viima.

Pekka Pouta selosti asian jotenkin niin, että nyt voimassa oleva sääilmiö on kuin suora putki pohjoisnavalta maahamme. Siltä se kyllä tuntuukin. Voi morjens, että on holotna välillä. Ja lumi tuiskuaa. Välillä katosi valtatie näkyvistä siinä tuiskussa.

Lehdistössä musiikkialaa oli taas viikolla käsitelty kiitettävästi. Hesarissa oli artikkeli jossa käsiteltiin paikallisradioiden soittolistoja. Miten jotkut kappaleet pääsevät tehosoittoon ja toisten on mahdotonta päästä eetteriin. Artikkeli kyllä totesi, että jotain niissä maagisissa soittolistoissa ja formaattiradioissa on oltava, koska niitä suosivat paikallisradiot ovat kasvattaneet kuulijakuntaansa.

Kauppalehti uutisoi taas Kotiteollisuuden tehneen viime vuonna huomattavaa tappiota. Ihmekkös tuo, jos bändi ei ole keikkaillut, vaan ollut siinä luovassa vaiheessa. Tekivät uutta levyään. Him -yhtyeen positiivinen tulos oli saanut myös palstatilaa kyseisessä aviisissa. Näin se maailma muuttuu, talouslehdistö seuraa orkestereiden touhuja ja tuloksista uutisoidaan. Miten oli ennen??

Keikkapaikka Loimaalla oli Seurahuone. Vanha idyllinen rakennus, joka kätki sisäänsä ruokaravintolan ja yökerhon. Taas kerran kaivettiin muistin lokeroista geometrian alkeet. Miten mahdutetaan bändi laitteineen lavalle. Valokalustoa jätettiin pienen pohdinnan jälkeen suosiolla auton perään ja sitten sovittelemaan.

Pythagoraan lausettakin tarvittiin ja puhelinta. Piti soittaa Jaskalle ja varmistaa miehen pituus. Sitten soviteltiin Jaska lampun alle millintarkasti niin, että pää ja lamppu eivät kohtaa. Samalla varmistettiin Toikalta käsivarren pituus, kapulalla ja ilman. Saatiin sitten takariviin vähän valokalustoa ja kolme soittajaa. Onneksi on aikoinaan opiskeltu geometriaa innolla.   

Illan esiintymistä oli saapunut paikalle seuraamaan erittäin runsaslukuinen väkimäärä. Väkeä oli ihan hysteerisesti huomattiin, kun keikkaa aloiteltiin. Iltapuhteesta tulisi siis hikinen homma.

Puolilta öin soitto soimaan ja puntit vipattamaan. Kangasjärven Mikko jouduttiin johdattamaan lavalle paikan sähkökeskuksen läpi. Niin ahtaaksi oli lava laitteistoineen muodostunut, ettei oikein muuta pääsyä pianolle ollut. Kuten arvata saattoi, nousi lämpötila salissa heti saunalukemiin. Hikihän siinä tuli bändillä ja yleisöllä. Soiton aikana tilaa yritettiin viilentää aukomalla ovia ravintolasta.

Urheasti bändi pisteli kuitenkin menemään esitystään. Yleisölle tarjoiltiin sitä mitä kuulemaan oli tultu. Tai olettaisin että he olivat tulleet paikalle katsomaan illan orkesteria. Sen verran tiiviisti saliin pakkautui yleisö, ettei läpikulku mahdollisuutta oikein löytynyt. Miten lie sitten ollut jammailun laita, saattoi olla ahdasta.

Osa tekniikan väestä joutui suosiosta jäämään takakäytävään ja tarkkailemaan lavan tapahtumia ikään kuin korvakuulolta. Suuremmilta vältyttiin, vain yksi etuvaloista piti vaihtaa lennosta. Vanha kun ajatteli lopettaa toimintansa juuri keikan aikana.

Paukahti sitten armeija termein se puoliväli tätä keikkaperiodia. Puolet esiintymisistä oli takana kun setti ehti puoleen väliin. Mitään intti aikojen tapaisia puolivälijuhlia ei kuitenkaan järjestetty. Huomattiin asia ikään kuin vasta jälkikäteen. Liekö sitten se etuvalo kuitenkin huomannut asian.

”Onnen hohteessa” kipale on nyt oikeastaan saanut sen oikean muotonsa. Sen verran hyvin se on saumoistaan hioutunut tämä kappale soitossa. Viimeisinä kipaleina esitti orkesteri nyt sen perinteisen ”Rakkaus on Lumivalkoinen” kappaleen ja kokeiluna siihen perään ”Kiitos ja Kunnia”.

Ilta päättyi aikanaan ja rivakan purkuoperaation jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Kun juhlakansa vielä tanssahteli parketilla, poistui orkesteri yöhön.

26.3. Kaarina, Old Texas

Ja samoja jälkiä takaisin. Aiemmin oli jo todettu, että yöpyminen Varsinais-Suomessa ja siellä käkkiminen päivän ajan, olisi ihmisoikeuksien vastaista. Ei kun Tampereelle välillä. Johan se Aurajoki menisi tukkoon siitä hiekoitussepelistä, mitä sinne päivän aikana potkittaisiin. Nousisi tulva Hämeessä, jos jokiuoma tukittaisiin. Vaikkei se Aurajoki Loimaan kautta virtaakaan.

Kaarinaan kuitenkin johti reittimme. Old Texas oli paikan nimi. Ahtaaksi meinasi mennä taas kerran lavakamojen kanssa. Valoja jätettiin suosiolla bussin perään. Samoin äänilaitteiden kasaaminen vaati erilaisia mittauksia. SI-järjestelmän mukaisia pituusmittayksiköitä kertailtiin. Hämmästeltiin samalla, miten se Michael Monroe bändeineen oli tänne mahtunut edellisenä viikonloppuna.

Keikkaa odotellessa katseltiin sitten massiivisen takahuoneen televisiosta dokumenttia Matti Pellonpäästä. Joukossamme on eräs, joka miehen tunsi hyvinkin. Kertoi tarinoita näyttelijästä samalla. Esimerkiksi sen, että Pellonpää oli virtuoosi puhumaan kieliä. Ei vain osannut oikeasti, mutta osasi näytellä. Venäjä oli kuulemma miehen bravuuri.

Illan konsertista tulikin sitten hyvinkin tiivistunnelmainen. Väkeä oli kuin pipoa. Ja juomia loiskui. Valui siinä yhden tekniikkahenkilön persvakoa pitkin lonkeroa. Jäillä. Ei mikään miellyttävä kokemus. Ja mustelmiakin tuli. Olisi kuitenkin pitänyt nähdä jotain lavallekin ja hoitaa työtään, jos nyt jotain sattuu tapahtumaan. Sanomista siitäkin kuitenkin tuli.

Soitto soi ja kansa viihtyi. Lämpötilakin nousi taas kerran oikein mukavin lukemiin. Muiden mukana  ”Kuuhullut” täräytettiin ilmoille. Loimaan keikalla Jukin esittämän ”Sateenkaaren pää” kipaleen tekstirakenteesta oli ollut erimielisyyksiä, joten kaivettiin varmuuden vuoksi luntti esiin. Biisi vaihtui kuitenkin lennosta ”Sua syliini kaipaan” kappaleeseen.

Jukille sopivia biisejä on vuosien mittaan kertynyt aikamoinen liuta. ”Oikee enkeli”, ”Karheaa ja kaunista”, ”Deadline”, ”Pudonneet”, ”On mennyt yö”, ”Viereeni jää”, ”Sateenkaaren pää” ja ”Sua syliini kaipaan”. Näitä kappaleita Juki on lauluvoimallaan yleisölle esittänyt.

Illan aikana nähtiin paikalla myös DJ Gismo. Tuttu mies Bomfunk MC´s orkesterista. Toikan Arin entinen bändikaveri hänkin.

Niin kuin aina aiemmin päättyi myöskin tämä ilta. Ilta lopeteltiin, kuinkas muuten, kuin siihen suureen. ”Rakkaus on lumivalkoinen” päätti illan. Olli ja kosketinkaksikko tunnelmoivat vielä päälle ”Pettävällä jäällä” kipaleen. Kappaleen aikana Olli ojensi yhtä roudaria napauttamalla tätä isällisesti pullolla päähän. Nyt tämä naureskeli Jaskan kanssa, viime kerralla irvailivat Suvin kanssa Saariselällä lavalle.  

Kotimatkalla tuhraantui sitten tunti enemmän aikaa kuin normaalisti. Yöllä siirryttiin kesäaikaan. Kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin, kohti kesää. Siitä tämä hukkaan mennyt aika johtui. William Willettin 1907 ehdottama ja Ensimmäisen Maailmansodan aikana Saksassa ensikertaan käyttöönotettu työajan tehostamiskeino on tämä kellojen siirto. Siirretään valoisaa aikaa niihin hetkiin, kun ihmiset ovat aktiivisia. Ei vain tunnu oikein orkesteri hommissa valoisaa riittävän. Aina tuntuu olevan pimeää kun liikutaan.

Mikäs sen mukavampaa, kuin tulla tuntia myöhemmin kotiin ja katsella kaupunkikierroksen aikana auringon nousua Näsijärven jääpeitteen ylle. Jostain sieltä, Teiskon takaa, se uusipäivä aloitti nousemisensa.

28.3. Sieltä jostain, kirjoittajalta

Tai ei tässä nyt olla siellä jossain, kun tämä bussi liikkuu kokoajan. Ollaan oltu aika monessa paikassa tässä päivän mittaan. Jos nyt mietitään esimerkiksi niin, että tämä bussi liikkuu kulkusuunnassaan eteenpäin vaikka 80 km/h ja samaan aikaan maapallo pyörii akselinsa ympäri noin 1670 km/h, samoin kuin Auringon ympäri kiertoradallaan keskimäärin 107 280 km/h ja vielä kun aurinkokuntamme pyörii galaksimme kierteishaarassa vinhaa vauhtiaan( n. 718 200 km/h ), niin aika monessa paikassa sitä tulee lyhyellä aikaa oltua. Että sillai, sano nyt sitten, että missä sitä ollaan oltu kulloinkin…

Taas kerran viimeistelen tätä tekstiä ja tuo Oulu on taas tuossa vasurilla. Ihme hommaa… Aina tuntuu olevan sama juttu. Eikö tuota Oulua voisi siirtää, edes hetkeksi… pliis!!! Pyydän!

Ollaan taas matkalla Lappiin. Jos huomenna sais tämän julkaistua… Nyt on se surullisen kuuluisa piuhan pätkäkin matkassa.

Bussissa 28.3.

T