sunnuntai 14. helmikuuta 2016

HEI, HEI, HELMIKUU!!!!


Terveiset Iskelmä Gaalasta. Olipa juhlat. Paljon tuttuja ja järjettömän hauskaa. Hirveät onnittelut Tuusulaan Juha Tapiolle, joka tyhjensi palkinto pöydän melko totaalisesti. Ymmärrettävistä syistä Juha ei voinut voittaa vuoden naisartisti pyttyä, joka menikin Johanna Kurkelalle. Onnea.  Ja kun Juhalla on tuota uraakin takana sen verran ei vuoden tulokas pytty voinut lähteä myöskään Tuusulaan. Sen nappasi Elias Kaskinen ja Päivän sankarit

Onnittelut myös Neljänsuoralle vuoden yhtyeen pytystä ja Petri Somerille Pro Iskelmästä. Niin ja Siltsulle vuoden viihdyttäjä tittelistä. 

Meille oli Iskelmän illassa varattuna kolmen biisi slotti johon iskettiin ‘Kiitos ja kunnia’, ‘Minne tuulet vie’ sekä ‘Pettävällä jäällä’. Juha ja Suvi kävivät muuten vierailemassa tuossa viimeisessä. Oli niin jäätävän hieno hetki, että...

No. Kaiken kiireen keskellä on askarreltu näitä kuvia mitä on räpsitty viime vuoden aikana. Ohessa hieman otoksia, jotka eivät välttämättä päivity tuonne Flickriin.


Tulenliekissä pidettiin pienet grillipaardit kesällä.

Ari, Jari ja Juki toimivat pääkokkeina. Meidän Horrorin piti aloittaa ruokablogin pitäminen, mutta taisi jäädä noiden kuvien ottamiseen sen blogin pito

Nimittäin tässä kuvassa herkut ovat vielä tallella. noin 44 sekuntia myöhemmin löytyivät ne Horrorin poskista, joka istui kuin hamsteri grillikatoksen penkillä. Se grillihiilien syöminen olisi hältä kyllä saanut jäädä tekemättä.

Kesällä kameraan tarttui myös otos jossa Jaska esittää sovitusvaihtoehtoa erääseen kappaleeseen.
Toteuma näkyy Ollin kasvoilta

Kesällä bongattiin myös julkkiksia yleisössä.
Kuvassa Ozzy Osbourne 

Oli muuten hieno kesä. Vai mitä Imatra??

Olli eristi itselleen alueen lavalla

Ja vuoden hymypoika patsaan voitti Jaska

Tekniikan pojat ihastuivat selfie-keppiin keksintönä. Valitettavasti tuotteen laadussa on parannettavaa, sillä 24 tuntia kuvan taltioinnista keppi oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Ei siis tekniikankestävää laatua.

Rovaniemen Simerockissa  iski  bäkkärillä   melkoinen treenikuume.
Se laatui heti kun huomattiin, että paikalla olisi ollut mahdollisuudet  lihaskuntoharjoitteluun.

Erilaisa palkintoja odottaville tiedoksi, ne tulevat kyllä.
Homma on vain vaiheessa. Tässä vaihe yksi, nimmarit.

Laulusolisti veti lentokentällä laput silmille. Oltiin kuulemma muut niin hirveitä
katsella

Rovaniemen keikka tehtiin lentäen. Ohessa Kainuun maisemia koneesta katsottuna

Syksyllä aloitti bändi myös uuden levyn teon. Kuvassa Mikko esittää mielipiteensä jostain asiasta ja muut kuuntelevat. 

Suuret kiitokset sille lämminhenkiselle fanille, joka lahjoi
Horrorin Kinder-munilla. Niistä riitti hupia myös muille.
Suklaata ei tosin saatu kun Horrori pisteli ne poskeensa.

Kun asia otettiin esille, päätti hän pistää päänsä puskaan piiloon niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tulevan levyn biisejä otettiin myös keikkakäyttöön. Harjoitukset käynnissä Ylihärmäs.

Tässä kohtaa pitää soittaa niinkuin Quasimodo.

Jaska neuvoo miten hommat hoidetaan

Ari ‘BullMentula’ Toikka

Tässä vaiheessa biisi on soinut lavalla 1’39...

Raivoisaa ja rietasta rockelämää takahuoneessa

Että näin. Flickerissä sitten myöhemmin lisää.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Miltä näyttää vuosi 2016?

Morjesta Yö kansalaiset, vuosi vaihtui ja on aika suunnata katseet tulevaan. Vuosi 2016 on yhtä kuin Yön 35. vuosi suomalaisen kevyen musiikin saralla.

Siihen sarkaan on sitten mahtunut jos jonkinlaista sattumaa. Parhaimman kuvan menneistä ajoista saatte varmaankin tutustumalla Ilpo Rantasen kirjoihin bändistä. Mutta, joo... kaikkea on ollut. Itkua ja naurua, suosiota ja vähemmän suosiota. Matka kuitenkin jatkuu.

Monenlaista hienoa on tähän vuoteen suunnitteilla. Niin kuin monet on jo huomanneet ja jos nyt joltakin on ohi päässyt menemään, niin tiedoksenne annettakoon, ettei keväällä bändiä nähdä keikoilla muualla, kuin Iskelmägaalassa perjantaina 12.2 Tampere-talossa ja Suomipopristeilyllä Baltic Queenilla 19-20.3. Tämän hetkisten tietojen mukaan molemmat tapahtumat ovat jo loppuunmyytyjä.
Lisäksi lavalla piipahdetaan Emma gaalassa Espoossa, jonne sen sijaan vielä on lippuja saatavilla.



Bändin lomaillessa on kuitenkin jonkinlaista aktiivisuutta havaittavissa orkesterin jäsenten keskuudessa.

Olli Lindholm trio tekee kevään aikana muutamia keikkoja ja niiden ajankohdat ja paikat saat selville osoitteesta: http://www.piikkikasvi.fi/olli.php

Kevät on siis suurimmaksi osaksi keikkataukoa, koska uusi materiaali ei synny itsestään, niin miehet ovatkin kevään uutterasti studiossa tekemässä uutta materiaalia. Samalla mietitään hieman uusia kuvioita syksyllä starttaavalle 35-vuotis juhlakiertueelle.

Uusi levy on nyt sitten tehty uuden miehen komennossa. Tuottajan paikalla studiossa on häärinyt Jimmy Westerlund. Jonne Aaronin bändistä tuttu muusikko. Tai siinä hän nykyään eniten vaikuttaa. Taisi olla Kometfabriken ensimmäisiä Jimmyn bändejä. Samaisen miehen kynästä on lähtenyt Hyvässä ja pahassa- levyllä ollut ‘Jään sun viereen’ kipale. Kyseisen Kometfabrikenin levyttämä ‘Snedsteg’.

Uuden levyn ensimmäisiä tuotoksia on ollut Jimmyn kappale ‘Minne tuulet vie’, joka jonkin verran on radiossa soinut. Näissä molemmissa raikkaan tuntuisissa kappaleissa sanoittajana on toiminut Mikko Karjalainen.

Uudesta levystä voidaan muuten kertoa sen verran, että se on fyysisenä kopiona noin 12 cm halkaisijaltaan. Se on kiiltävä, ainakin toiselta puolelta ja sen keskellä on reikä. Ja kun levyn halkaisija on 12 cm on sen säde 12cm /2= 6 cm.

Tästä voimme taas päätellä että levyn ulkokehän piiri on ( p=2πr =>2π6 = ) 37,7 cm. Levyn kun laittaa sitä lukevaan laser-ajan levysoittimeen, kuuluu sieltä erilaisia ääniä. Ne on asetettu harmonisesti tiettyjen rytmisten jaksojen sisään aseteltuna.

Ja sitten takaisin asiaan. Jokainen, joka Yön facebooksivustoa seurailee on varmasti huomannut, että Juki ja Daffy tekevät kevään mittaan duo-keikkoja. Miesten keikoilla kuullaan Suomirockinhelmiä sekä englanninkielisiä klassikoita.

Yön keppimiesten duokeikkoihin pääset tutustumaan lisää facebookissa osoitteessa:
https://m.facebook.com/jukietdaffy/


Tällä hetkellä Jukin ja Daffyn kevään keikkakalenteri näyttää tältä:
26.2 Jämijärvi, Jämi areena
9.3 Tampere, Bar Ihku
13.4 Oulu, Bar Ihku
15.4 Rovaniemi, Hotelli Vaakuna
16.4 Kemi, Chill Out

Tällaisilla tunnelmilla teille kirjoittelemme.