12.3. Lahti, Salpausselän kisat

Sitten oli vuorossa esiintymistilaisuus Lahdessa, Salpausselän kisojen AfterSki -juhlissa. Ennakolta tiedettiin, että esiintymisen ajankohta tulisi olemaan niinkin myöhäinen kuin 00.30. Ja se oli järjestäjän päätös, ei bändin. Yrittivät sitäkin sitten viivästyttää. Varsinainen pieni yö soitto siis.

Matkaan Tampereelta lähdettiin siis myöhään. Ilta seitsemältä itse asiassa. Ehti kerrankin käydä ihmettelemässä kauppojen lauantai ruuhkaa. Oltiin melkein kuin kotopuolessa keikalla. Matkaa oli vaivaiset 120 kilometriä.

Tapahtuma oli niihin Salpausselän kisoihin liittyvä iltatapahtuma. Mäkimontussa palelleille katsojille tarjottiin lämmikettä sisätiloissa kisatapahtumien jälkeen. Edellisenä iltana katsojia oli lämmitelleet Varjotarha, Teräsbetoni, Mokoma ja Kotiteollisuus. Varsin raskaan puoleista esitystä. Eikä se ole väärin. Tänään olisi meininki hieman erilainen.

Paikalle tultuamme aloitimme välittömästi etsimään alkuvuodesta kohtaamaamme Suomen Antidopingtoimikunnan delegaatiota. Mukavasti olivat kisamontussa kopissa lämmenneet. Pieniä henkisiä traumoja oli edelleen havaittavissa. Liekö Hervannan takametsissä liikkuvat punkkarit saaneet sen aikaan.

Samalla yritettiin etsiä eilisiltana Kotiteollisuuden Hynyseltä lähteneitä partakarvoja. Mies piti sanansa ja parta lähti, kun suomalainen mieshiihto nousi alhostaan. Maailmanmestari Matti Heikkinen oli toiminut parturina. Olisimme laittaneet partakarvat myyntiin E-bayssä ja tienanneet hieman bingo rahaa. Ei vain löytynyt mitään myytävää. Olivat kuulemma matkalla Mikkelin suuntaan.

Illan aloitti mäkihyppytornista lavalle siirtynyt Nykäsen Matti Samurai -yhtyeineen. Kovin oli kovakuntoisen oloinen tämä urheiluikoni edelleen. Näytti hieman pomppimisen mallia lavalla. Mies oli kuin kumipallo. Heitti sitten niitä mäkimies lauluja siinä samalla. Paiskasi lähtiessään vielä kättä ja kiitteli.

Seuraavaksi yleisölle antoi parastaan Turun Bee Gees. Vai pitäisikö sanoa, että Australian Matti ja Teppo tämä Bee Gees. Veljekset olivat tulleet orkestereineen paikalle Suomen Turuust. Tulivat esittämään niitä kaikkien tuntemia laulelmiaan. Niitä samoja, joita kahdeksankymmentä luvun lopulla Sleepy Sleeppers –orkesteri coveroi Sings Matti ja Teppo levyllään. Antoivat veljekset hittipotpurillaan oikein kokorahan edestä. Finnhitsiä.

Illan aikana ilmestyi lavalle yleisöstä Suomen lippu. Sellainen keskikokoinen, joita nyt urheilukilpailuissa heilutellaan patrioottisessa huumassa. Suomipaidat päällä liikkuvalla väestöllä niitä näkee erilaisissa urheilukisakatsomoissa. Ensin lippu liehui Nykäsen setissä, siirtyen siitä Matille ja Tepolle ja viimein Latomaan Jaskalle.

Jaska kun pyysi lippua, jota heilutella, kun hyppäisi Lahden suurmäestä. Oli kuulemma ollut pitkäaikainen haave päästä leiskauttamaan oikein kunnon loikka mäkisuksilla. Ja kun Nykäsen Matti oli siirtynyt mäkitornista lavalle, ajatteli Jaska ikään kuin vastavuoroisesti toimia toisinpäin.

Keikan aikana Olli esitti omaa Daffy -imitaatiotaan. Tiedä sitten, mistä keksi tämän imitaation, koska Daffy itse sanoi manööverin tulleen ikään kuin huomaamatta. Jos nyt tuli ollenkaan siinä esityksen tiimellyksessä. Kyseessä on temppu, missä juostaan kitaran kanssa lavan halki samoin kuin Chuck Berry.

Pientä mieliharmia esiintymisen aikana aiheutti radiotaajuuksilla ollut ruuhka. Tämä ilmeni pienenä pätkimisenä soittajien korvissa. Heidän kuulemansa kun kulkee nykyään radioaaltona. Pätkimisestä huolimatta ei sortunut orkesteri sakkailuun. Keikka kulki uskomattomalla intensiteetillä, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

Niinpä orkesterin kelpasi esittää omaa hittijytkettään paikalle saapuneille, Mattien ja Tepon lämmittämälle yleisölle. Ilta päättyi aikanaan ja juhlaväen siirtyessä Lahden yöhön aloitti orkesteri kotimatkansa. Juuri kun oli tultu Lapista, oli tällainen ikään kuin loppuverryttely paikoillaan tähän viikonloppuun. Ensi viikonloppuna olisi uudet paikat ja uudet kujeet.

18.3. Ikaalinen, Violetta

Illalla matka johti joukkueemme Ikaalisiin. Ikaalisten kylpylään, paikkaan missä tehdään uusia ihmisiä. Ainakin mainoksen mukaan. Tiedä nyt sitten mitä tuolla tarkoitetaan, kaiketi kuitenkin sitä sisäistä uudistumista ihmisessä. Terve ihminen terveessä ruumiissa, tiedättehän…

Vaikka tuossa Lahden jälkeen tulikin todettua uusista paikoista, oli tämäkin paikka entuudestaan tuttu näissä soitantohommissa.

Varsinainen viikon jymyuutinen tipahti sitten mediasta ulos tiistai aamusta. Lauri Tähkä & Elonkerjuu oli laittanut pillit pussiin. Lauri oli laittanut edellisellä viikolla sähköpostilla viestiä, että nyt riitti resuaminen. Takki oli tyhjentynyt niin, ettei pitkälle tauolle jääneelle revohkalle näyttänyt olevan jatkumoa. Tietämättä muuta kuin mediassa esiintulleet asiat, täytyy todeta, että harmi. Kölövien puolesta. Taitavat nyt taittaa Timotein siitä pitkän pellon lairasta ja lähtiä kävelylle jokirantaan päin.

Illan Ikaalisissa aloitti Antti Vanninen & Jamset niminen tanssipoppoo, Tampereen suunnasta – nääs! Viihdyttivät herrat tanssin haluisia alkuillasta. Tyylikkäästi vetikin tämä pumppu. Soittonsa jälkeen pakkasivat tavaransa ja lavansa vartissa. Suit – sait ja pois. Pro hommaa.

Taukonsa aikana kyselivät Jamsetin uroot kuulumisia Porista. Ei osattu ihan tuoreita kertoa, kun yli kuukausi sitten siellä käytiin. Kumma juttu, miten voimakkaasti Yö edelleen liitetään Poriin. Porista bändin tarina aikoinaan lähti. Muutti sitten Tampereelle. Neljännesvuosisataa on Tammerkoskessa virrannut Näsijärveä Pyhäjärveen, siitä kun bändi tamperelaistui. Eikä porukasta muut kuin Olli, ole… Tua noi nii – PORIST!! No, mitäpä tuosta, sattuuhan noita.

Vannisen pumpun taas tanssittaessa kansaa salissa, käytiin takahuoneessa jutustelua yleisellä tasolla. Taaskaan ei tehty väitöskirjaa. Höpöteltiin niitä ja näitä, Tähkän ja Elonkerjuun lopettamisesta, säistä ja muista. Valomies toi näytille ensimmäisen version syksyn juhlakiertueen valo- ja lavasuunnitelmasta. Aika massiivisen oloinen rakennelma on tulossa syksyksi.

Sitten olikin aika illan esiintymisen. Ei siinä muuta kuin bändi lauteille ja menoksi. Violetan lava onkin aikas mielenkiintoinen rakennelma taas kerran. Eipä tuo kahdessa kerroksessa esiintyminen näyttänyt poppareita haittaavan. Taas mentiin eikä meinattu.

”Kiitos ja Kunnia”, ”Sua syliini kaipaan”, ”Ihmisen poika” ja ”Likaiset Legendat”. Siinä niitä esimerkkejä illan tarjonnasta. Tai itse asiassa ”Likaiset legendat” ja ”Ihmisen poika” on jo pitkään päättänyt illan. Tai sen varsinaisen setin. Sitten tulee niitä encore kappaleita jos porukka on niin halunnut. ”Loisto” kipaletta hivutettiin nyt setissä aiemmaksi.

Vuorokausi ehti vaihtua soitannon tiimellyksessä. Tämä tarkoitti sitä, että päästiin juhlistamaan orkesterin johtajan syntymäpäivää. Ennen encoreitten alkua orkesterin palatessa lavalle aloitti yleisö yhteislaulun ”Hyvää syntymäpäivää” päivänsankarille. Kovin oli otettu Olli tuosta muistamisesta.

Ilta päättyi sitten ”Lumivalkoiseen rakkauteen” ja ”Parrasvaloihin”. Karvan alta tuhat henkeä oli saapunut illan annista nauttimaan. Hyvin näytti Sata-Hämeeseenkin kelpaavan .

19.3. Sappee, Huippu

Ikaalisista oltiin pamautettu sitten yöllä kotiin. Olihan kotimatkaa ruhtinaalliset puolen sataa kilometriä. Ja lauantai päivälle oli järjestetty ohjelmaakin.

Bändin sisällä niitä synttäreitä vietettiin eräässä Tampereella sijaitsevassa Mc-merkin omaavassa pikaruokaravintolassa. Porukalle oli varattu huisin mahtava juhlatilaisuus. Kaikille oli varattuna oma valomiekka ja synttäreitä vietettiin Tähtien Sota-teemalla, samalla kun mutusteltiin sitä iloista ateriaa. Kaikki saivat vielä kotiin vietäväksi sellaiset synttärihatut.

No, saatte itse päätellä pitikö tuo paikkaansa. Vai miten sitä syntymäpäivää vietettiin???

Syksyllä tulevan juhlakiertueen suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Valomiehen suunnitelmat tuotiin esiin eilen. Tänään äänipuolen hemmot aloittivat karvojen laskemisen. Tai oikeastaan kyseessä on tarvittavien kanavien laskenta. Kuinka paljon tulee inputteja ja kuinka paljon tarvitaan outputteja. Riittääkö rännit ja tiskeissä reiät ,on kysymys.

Perjantaisessa Aamulehden Valo – liitteessä oli Mikko Husan kirjoitus Sunrise Avenue yhtyeen laulajasta Samu Haberista. Kirjoituksessa pohdiskeltiin Haberin asemaa ykkösinhokkina suomalaisessa musiikki kentässä. Mies oli toiminut aikoinaan Espanjassa lomaosakemyyjänä. Oli jonkinlaisen tuomionkin saanut hommasta. Aiheesta tai ei, asioilla on aina kaksi puolta. Sittemmin pystyi ankaralla myyntityöllä järjestämään bändilleen mahdollisuuden. Esiintymisiä on ollut nykyään pääosin tuolla Euroopan ytimessä. Isojakin tapahtumia.

No nyt ei kuitenkaan oltu isolla areenalla. Lavalla olisi kuitenkin hyvin tilaa rakennella tulevaa audio-visuaalista presentaatiota. Sappee on laskettelukeskus itäisellä Pirkanmaalla. Sellainen sopivan kokoinen rinnekeskittymä Pälkäneellä. Ei välttämättä tarvitse lähteä Lappiin, jos mäkeen haluaa. Kuulemma hyvät mahdollisuudet nauttia vauhdista.

Rinneravintolassa järjestetään sitten iltaohjelmaa aina viikonloppuisin. Näytti olevan tulossa Kotiteollisuutta ja Jenni Vartiaista vielä kevään mittaan. No, nyt oli kuitenkin tämän poppoon vuoro esittää osaamistaan.

Karvan alta kahdeksansataa kuulijaa oli tullut kuulemaan Huippu-ravintolaan illan esiintyjää. Positiivinen asia kaikkien puolesta oli se, että illan esiintyminen alkoi aikaisin. Alustavasti piti täräyttää esiintyminen käyntiin kello 22.00, mutta jotta kaikki halukkaat pääsivät sisään, myöhästytettiin aloitusta parikymmentä minuuttia.

Illan antia tuli myös katsastamaan Sillanpään Hessu. Tuttu mies sellaisesta kokoonpanosta kuin Horsepower. Hessu ja Toikan Ari toimivat 90-luvun alussa tuossa bändissä. Tosin on Horsepower edelleen olemassa, esiintymisiä nykyään on vain harvemmin. Totesi tämä kitaravelho keikan jälkeen, että ” Täähän on heviä.”

Poppareille oli pinottu tavarat taas kerran. Ei muuta kuin ukot lauteille. Aiemmin aloitusbiisinä ollut ”Yötä vastaanottamaan” oli saanut nyt väistyä ”Vie mut minne vaan” kipaleen tilalta. ”Tie sydämeeni” jatkoi sitten illan kulkua. Näin lähdettiin Sappeessa liikenteeseen. Illan kulku oli muuten tuttu ja turvallinen. Kappaleita sieltä matkan varrelta, mukavasti vaihdellen.

Mikäs siinä soitellessa tuumittiin. Väkeä oli, valot vilkkuivat ja ääni kuului. Kaikilla tuntui olevan kivaa iltapuhteessaan. Kun soitannot oli paiskottu ilmoille, kerättiin tavarat taas kerran ja hujautettiin kotiin koppaan maate.

25.3. Loimaa, Seurahuone

No niin, taas eletään vuodesta sitä aikaa, kun kuvittelee talvenselän jo taittuneen. Mitä vielä… Joka vuosi lumipyryt palauttavat talven kevään päälle. ”Uusi lumi, vanhan surma.” Tapaa vanhakansa kuitenkin todeta. Näinhän se menee. Nyt tuota ilmiötä on kuitenkin tehostanut jatkuva viima.

Pekka Pouta selosti asian jotenkin niin, että nyt voimassa oleva sääilmiö on kuin suora putki pohjoisnavalta maahamme. Siltä se kyllä tuntuukin. Voi morjens, että on holotna välillä. Ja lumi tuiskuaa. Välillä katosi valtatie näkyvistä siinä tuiskussa.

Lehdistössä musiikkialaa oli taas viikolla käsitelty kiitettävästi. Hesarissa oli artikkeli jossa käsiteltiin paikallisradioiden soittolistoja. Miten jotkut kappaleet pääsevät tehosoittoon ja toisten on mahdotonta päästä eetteriin. Artikkeli kyllä totesi, että jotain niissä maagisissa soittolistoissa ja formaattiradioissa on oltava, koska niitä suosivat paikallisradiot ovat kasvattaneet kuulijakuntaansa.

Kauppalehti uutisoi taas Kotiteollisuuden tehneen viime vuonna huomattavaa tappiota. Ihmekkös tuo, jos bändi ei ole keikkaillut, vaan ollut siinä luovassa vaiheessa. Tekivät uutta levyään. Him -yhtyeen positiivinen tulos oli saanut myös palstatilaa kyseisessä aviisissa. Näin se maailma muuttuu, talouslehdistö seuraa orkestereiden touhuja ja tuloksista uutisoidaan. Miten oli ennen??

Keikkapaikka Loimaalla oli Seurahuone. Vanha idyllinen rakennus, joka kätki sisäänsä ruokaravintolan ja yökerhon. Taas kerran kaivettiin muistin lokeroista geometrian alkeet. Miten mahdutetaan bändi laitteineen lavalle. Valokalustoa jätettiin pienen pohdinnan jälkeen suosiolla auton perään ja sitten sovittelemaan.

Pythagoraan lausettakin tarvittiin ja puhelinta. Piti soittaa Jaskalle ja varmistaa miehen pituus. Sitten soviteltiin Jaska lampun alle millintarkasti niin, että pää ja lamppu eivät kohtaa. Samalla varmistettiin Toikalta käsivarren pituus, kapulalla ja ilman. Saatiin sitten takariviin vähän valokalustoa ja kolme soittajaa. Onneksi on aikoinaan opiskeltu geometriaa innolla.   

Illan esiintymistä oli saapunut paikalle seuraamaan erittäin runsaslukuinen väkimäärä. Väkeä oli ihan hysteerisesti huomattiin, kun keikkaa aloiteltiin. Iltapuhteesta tulisi siis hikinen homma.

Puolilta öin soitto soimaan ja puntit vipattamaan. Kangasjärven Mikko jouduttiin johdattamaan lavalle paikan sähkökeskuksen läpi. Niin ahtaaksi oli lava laitteistoineen muodostunut, ettei oikein muuta pääsyä pianolle ollut. Kuten arvata saattoi, nousi lämpötila salissa heti saunalukemiin. Hikihän siinä tuli bändillä ja yleisöllä. Soiton aikana tilaa yritettiin viilentää aukomalla ovia ravintolasta.

Urheasti bändi pisteli kuitenkin menemään esitystään. Yleisölle tarjoiltiin sitä mitä kuulemaan oli tultu. Tai olettaisin että he olivat tulleet paikalle katsomaan illan orkesteria. Sen verran tiiviisti saliin pakkautui yleisö, ettei läpikulku mahdollisuutta oikein löytynyt. Miten lie sitten ollut jammailun laita, saattoi olla ahdasta.

Osa tekniikan väestä joutui suosiosta jäämään takakäytävään ja tarkkailemaan lavan tapahtumia ikään kuin korvakuulolta. Suuremmilta vältyttiin, vain yksi etuvaloista piti vaihtaa lennosta. Vanha kun ajatteli lopettaa toimintansa juuri keikan aikana.

Paukahti sitten armeija termein se puoliväli tätä keikkaperiodia. Puolet esiintymisistä oli takana kun setti ehti puoleen väliin. Mitään intti aikojen tapaisia puolivälijuhlia ei kuitenkaan järjestetty. Huomattiin asia ikään kuin vasta jälkikäteen. Liekö sitten se etuvalo kuitenkin huomannut asian.

”Onnen hohteessa” kipale on nyt oikeastaan saanut sen oikean muotonsa. Sen verran hyvin se on saumoistaan hioutunut tämä kappale soitossa. Viimeisinä kipaleina esitti orkesteri nyt sen perinteisen ”Rakkaus on Lumivalkoinen” kappaleen ja kokeiluna siihen perään ”Kiitos ja Kunnia”.

Ilta päättyi aikanaan ja rivakan purkuoperaation jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Kun juhlakansa vielä tanssahteli parketilla, poistui orkesteri yöhön.

26.3. Kaarina, Old Texas

Ja samoja jälkiä takaisin. Aiemmin oli jo todettu, että yöpyminen Varsinais-Suomessa ja siellä käkkiminen päivän ajan, olisi ihmisoikeuksien vastaista. Ei kun Tampereelle välillä. Johan se Aurajoki menisi tukkoon siitä hiekoitussepelistä, mitä sinne päivän aikana potkittaisiin. Nousisi tulva Hämeessä, jos jokiuoma tukittaisiin. Vaikkei se Aurajoki Loimaan kautta virtaakaan.

Kaarinaan kuitenkin johti reittimme. Old Texas oli paikan nimi. Ahtaaksi meinasi mennä taas kerran lavakamojen kanssa. Valoja jätettiin suosiolla bussin perään. Samoin äänilaitteiden kasaaminen vaati erilaisia mittauksia. SI-järjestelmän mukaisia pituusmittayksiköitä kertailtiin. Hämmästeltiin samalla, miten se Michael Monroe bändeineen oli tänne mahtunut edellisenä viikonloppuna.

Keikkaa odotellessa katseltiin sitten massiivisen takahuoneen televisiosta dokumenttia Matti Pellonpäästä. Joukossamme on eräs, joka miehen tunsi hyvinkin. Kertoi tarinoita näyttelijästä samalla. Esimerkiksi sen, että Pellonpää oli virtuoosi puhumaan kieliä. Ei vain osannut oikeasti, mutta osasi näytellä. Venäjä oli kuulemma miehen bravuuri.

Illan konsertista tulikin sitten hyvinkin tiivistunnelmainen. Väkeä oli kuin pipoa. Ja juomia loiskui. Valui siinä yhden tekniikkahenkilön persvakoa pitkin lonkeroa. Jäillä. Ei mikään miellyttävä kokemus. Ja mustelmiakin tuli. Olisi kuitenkin pitänyt nähdä jotain lavallekin ja hoitaa työtään, jos nyt jotain sattuu tapahtumaan. Sanomista siitäkin kuitenkin tuli.

Soitto soi ja kansa viihtyi. Lämpötilakin nousi taas kerran oikein mukavin lukemiin. Muiden mukana  ”Kuuhullut” täräytettiin ilmoille. Loimaan keikalla Jukin esittämän ”Sateenkaaren pää” kipaleen tekstirakenteesta oli ollut erimielisyyksiä, joten kaivettiin varmuuden vuoksi luntti esiin. Biisi vaihtui kuitenkin lennosta ”Sua syliini kaipaan” kappaleeseen.

Jukille sopivia biisejä on vuosien mittaan kertynyt aikamoinen liuta. ”Oikee enkeli”, ”Karheaa ja kaunista”, ”Deadline”, ”Pudonneet”, ”On mennyt yö”, ”Viereeni jää”, ”Sateenkaaren pää” ja ”Sua syliini kaipaan”. Näitä kappaleita Juki on lauluvoimallaan yleisölle esittänyt.

Illan aikana nähtiin paikalla myös DJ Gismo. Tuttu mies Bomfunk MC´s orkesterista. Toikan Arin entinen bändikaveri hänkin.

Niin kuin aina aiemmin päättyi myöskin tämä ilta. Ilta lopeteltiin, kuinkas muuten, kuin siihen suureen. ”Rakkaus on lumivalkoinen” päätti illan. Olli ja kosketinkaksikko tunnelmoivat vielä päälle ”Pettävällä jäällä” kipaleen. Kappaleen aikana Olli ojensi yhtä roudaria napauttamalla tätä isällisesti pullolla päähän. Nyt tämä naureskeli Jaskan kanssa, viime kerralla irvailivat Suvin kanssa Saariselällä lavalle.  

Kotimatkalla tuhraantui sitten tunti enemmän aikaa kuin normaalisti. Yöllä siirryttiin kesäaikaan. Kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin, kohti kesää. Siitä tämä hukkaan mennyt aika johtui. William Willettin 1907 ehdottama ja Ensimmäisen Maailmansodan aikana Saksassa ensikertaan käyttöönotettu työajan tehostamiskeino on tämä kellojen siirto. Siirretään valoisaa aikaa niihin hetkiin, kun ihmiset ovat aktiivisia. Ei vain tunnu oikein orkesteri hommissa valoisaa riittävän. Aina tuntuu olevan pimeää kun liikutaan.

Mikäs sen mukavampaa, kuin tulla tuntia myöhemmin kotiin ja katsella kaupunkikierroksen aikana auringon nousua Näsijärven jääpeitteen ylle. Jostain sieltä, Teiskon takaa, se uusipäivä aloitti nousemisensa.

28.3. Sieltä jostain, kirjoittajalta

Tai ei tässä nyt olla siellä jossain, kun tämä bussi liikkuu kokoajan. Ollaan oltu aika monessa paikassa tässä päivän mittaan. Jos nyt mietitään esimerkiksi niin, että tämä bussi liikkuu kulkusuunnassaan eteenpäin vaikka 80 km/h ja samaan aikaan maapallo pyörii akselinsa ympäri noin 1670 km/h, samoin kuin Auringon ympäri kiertoradallaan keskimäärin 107 280 km/h ja vielä kun aurinkokuntamme pyörii galaksimme kierteishaarassa vinhaa vauhtiaan( n. 718 200 km/h ), niin aika monessa paikassa sitä tulee lyhyellä aikaa oltua. Että sillai, sano nyt sitten, että missä sitä ollaan oltu kulloinkin…

Taas kerran viimeistelen tätä tekstiä ja tuo Oulu on taas tuossa vasurilla. Ihme hommaa… Aina tuntuu olevan sama juttu. Eikö tuota Oulua voisi siirtää, edes hetkeksi… pliis!!! Pyydän!

Ollaan taas matkalla Lappiin. Jos huomenna sais tämän julkaistua… Nyt on se surullisen kuuluisa piuhan pätkäkin matkassa.

Bussissa 28.3.

T

MAALISKUSSA 2011

18.3.2011

Löytyi sitten viimein se piuhan pätkä, saatiin noita kuvia sekaan. Samalla sai sitten tätä tarinaa tänne, mitä siellä ylhäällä tapahtui. Kesti vaan niin kauan vaikka siellä jo kirjoiteltiin…

4.3. Ruka, Piste

Niinhän se sitten aivan huomaamatta meni helmikuu. Kalenterissa olisi pitänyt jo vaihtaa kuukausi, mutta jotenkin se sitten kaikessa kiireessä unohtui. Eli maaliskuuta mentiin jo vinhasti. Vuorossa olisi kevään kolmesta Lapin viikosta ensimmäinen. Ja aloitus tällä kertaa Rukalta. Keikkapaikkana ravintola Piste. Illan esiintymisenhän piti tapahtua tunturin toisella puolella, Ski Bistrossa, missä aiemminkin iltapuhdetta on paiskittu menemään.

”Siel on nyt valkee päässy irti,” radiosta kerrottiin, kun Jämsästä kilkuteltiin kotia kohti. Tulikukko teki tehtävänsä ja Ski Bistro haihtui savuna ilmaan kirpeässä pakkaskelissä. Ei auttanut paikallisten palomiesten ponnistelut.

Rukalle kuitenkin kävi matkamme, nyt vain tunturin toiselle puolelle Ruka-keskukseen. Ski Bistron rauniot olivat siis jo jäähtyneet. Emme kuitenkaan käyneet suorittamassa minkäänlaista palonsyyn tutkintaa kohteessa, vaikka raunioita osa porukasta kävikin ihmettelemässä. Nyttemmin paikalla komeili kuulemma konteista kehitelty rinneravintola. Nopeaa toimintaa kun sesongista on kyse.

Tilaaja päätti siis täysin ymmärrettävistä syistä vaihtaa keikkapaikkaa. Bistro vaihtui Pisteeseen. Eihän siinä, tuli sitten Piste keikkapaikkana tutuksi. Kohdetta tiedusteltiin jo edellisenä iltana kun tekniikka matkusti ylös. Käytiin tervehtimässä Cheekin porukkaa joka purki laitteitaan limudiskon jälkeen. Kertoivat samalla, että kovin vähän tuntui ylhäällä olevan ihmisiä. Liekö etelän hyvät hiihtokelit rokottaneet lapinmatkailua?

Piste toimii päivällä rinneravintolana ja illalla on sitten yökerhotyyppistä toimintaa tarjoava kompleksi. Roudauksen aikana paikka olikin kuin ammuttu täyteen. Yllättäen samaan aikaan Suomen miesten viestijoukkue paiski suksien osuuksiaan Norjassa. (Ei onnistunut tankkaus Oslossa, mutta miten lie tankattiinko Rukalla??? Kirjoittajan asiaton huomautus.)

Nöyrästi sitten orjat odottivat, että Oslossa päästään maaliin ja Rukalla hommiin. Samalla ilmoitettiin bändille, että unohtakaa suunnittelemanne soundcheck. Siirtyy Leville. Paikkaan oli tulossa 170 saksalaista ruokailijaa, joten kiireeksi meni. Valmiiksi piti saada soitantolaitteet ennen kuin turistit ryysivät eineelle.

Perjantai-ilta ja väkeäkin oli ihan kiitettävästi ennakkotiedoista huolimatta. Jäi osa näistä saksalaisistakin seuraamaan illan antia. Mitä lie ajattelivat, onhan Saksassa Suomi tunnettu enemmän hevistä ja Eläkeläiset–yhtyeen spektaakkeleista.

Orkesteri pyöräytti keikan käyntiin tällä kertaa kappaleella ”Yötä vastaanottamaan”. Siitä suorana jatkumona esittivät ”Vie mut minne vaan” –nimisen kipaleen. Näillä lähdettiin liikenteeseen.

 

Setin kuluessa orkesteri kaivoi  esiin, melkein vuoden soittamatta olleen ”Sunnuntaisin kuolee kuninkaat” -kappaleen. Muistivat senkin kulun.

Keikan kuluessa Olli viihdytti Jaskaa tekemällä spagaatin. Siis tiedättehän sellaisen voimisteluliikkeen. Ei ihan mennyt. Hieno oli näky, kun pomarkkulaista harjaterästä taivutettiin. Seurauksensa tästä oli se, että Jaska meinasi tippua jakkaraltaan. Oli parinkin työtapaturmaa lähellä. Olisi siinä ollut työsuojeluviranomaisille ja poliisille selittämistä.

Keikan lopuksi Olli tienasi vielä kahvit Lielahden Teboililla. Soittivat Kangasjärven Mikon kanssa pätkän ”Laulu rakkaudelle” -kappaleesta. Tällä kertaa ikäänkuin sellaisena jatsiversiona. Siihen encoreiden väliin sijoitettu matineatyyppinen ratkaisu. Näköjään sitä voi sitten taivuttaa noinkin ja ihan toimivasti. Saa nähdä toteutuuko tämä kauppa.

Kun jatsit oli paiskittu, alkoi armoton kamaralli. Siis niitä soittokamoja tarkoitetaan, joista Juicekin aikoinaan lauleskeli. Ei sitä toista kamaa mitä poliisit kinusivat. Discoinfernon läpi kävi reitti bussin perään. Ja siitä höyhensaarille.

5.3. Levi, Hullu Poro Areena

Puolilta päivin komennettiin taas porukka bussiin ja matkaan kohti Leviä. Siellä esiintymispaikkana toimisi Palosaaren Päivikin ylläpitämän Hullu Poro-ryppään Hullu Poro Areena.

Tämän kevään ensimmäinen reissu, jonka pomokin tulisi bussilla. Matkalla sitten bändi pui ”Onnen hohteessa” -singlen miksausta. Varmuuden vuoksi oli pyydetty kaksi eri versiota. Kun miksaus oli saatu läpikäytyä, keskittyi pomo teknisen direktoraatin kanssa ensi syksyn 30–vuotta kiertueen suunnitteluun.

Levillä tekniikan pojat järjestivät bändille mahdollisuuden pyytämäänsä äänenkoeistukseen eli soundcheckiin. Yön tapauksessa kyse on kyllä enemmän harjoituksista, kuin äänenpaineen tarkistamisesta. Orkesterilla oli tarkoituksena kaivella muisteistaan ”Kaksintaistelu”  ja  ”Kiviset kadut”. Täytyi saada kappaleet muistinlokeroista myös lihasmuistiin.

Bändin pojat saapuivat areenalle erilaisilta reippailuiltaan. Osa porukasta saapui hiihtoladulta ja osa kävelyltä. Kukaan ei kuitenkaan sellaiselta perusmiehen lenkiltä, roskiksen kautta lähipubit kiertäen. Oikeasti olivat kuntoilleet soittajat. Ottivat nyt sentään sukset pois jalasta saapuessaan. Sitten vain harjoittelemaan.

Studiossa hiottua ”Onnen hohteessa” -kappaletta oli tarkoitus kokeilla nyt lavalla uudelleen. Toimihan tuo, nyt siihen oli saatu takaisin se punainen lanka, joka aiemmin pääsi hieman karkaamaan. Silmäpako oli saatu kiinni. Onneksi… ei käynyt kuin vanhalle Piialle tansseissa.

Jukin laulettavaksi orkka treenasi Petanderin Markun säveltämää ja Hanhiniemen Paulin sanoittamaa ”Sua syliini kaipaan” -kappaletta. ”Satelliitti” -levyltä vuodelta 1996 löytyy tuollainen teos.

Illan settiin ujutettiin sitten noista treenatuista kappaleista ”Sua syliini kaipaan” ja ”Onnen hohteessa”.

Bändi paiskoi menemään soittopuuhansa, kuin hirvi pakojuoksuaan vesakossa. Eteenpäin niin että hippulat vinkui. Väkeä oli lauantai-illan huumaan saapunut kohtalaisesti. Heille sitten tarjoiltiinkin oikein olan takaa soitantohommaa. Taas kerran niitä Yö-lauluja vuosien saatosta, jotka ovat jääneet elämään suosikkien elämää.

Levillä oli menossa niin kutsuttu vaihtopäivä. Liekö tämä rokottanut osaltaan yleisömäärää. Tiedä häntä. Vaikka yleisöä oli paikalle siunaantunut, olisi enemmänkin mahtunut, kertoi Areenan henkilökunta.

Illan päätteeksi taas kerran tavarat bussiin ja majoitukseen, unten maille. Huomenna olisi päivä uusi.

6.3. Ylläs, Taiga

Puolelta päivin pakattiin taas porukka bussiin ja matkaan. Tällä kertaa siirtymää olikin ruhtinaalliset puolensataa kilometriä. Pelipaikalla oltiinkin sitten ajoissa. No hyvä näin, sillä joku jossain portaassa oli hieman muuttanut järjestelyitä. Majoituksia oli muutettu bändille ilmoittamatta. Samoin aikas oleellinen tieto keikkapaikan muuttumisesta viime vuosilta puuttui.

Aiemmin Taigassa keikkapaikkana on toiminut suurehko tila ravintolan perällä. Nyt sinne oli rakennettu pitseria ja soittohommat hoidettaisiin klubityylillä Taika-Jim nimisessä ravintolan osiossa. Jos nyt joku on paikalla käynyt, niin sijaitsee Taigan toisessa kerroksessa, entisen Suomi-rock baarin paikalla.

Edellisenä päivänä oli paikalla esiintynyt Suvi Teräsniska -niminen naisartisti orkestereineen. Hyvin oli kuulemma mennyt. Jotain sählinkiä oli kuitenkin ollut heilläkin. Pahimmat kiepit asioista otti paikallinen ravintolapäällikkö. Oli valmis jo rikosoikeuden alaisiin toimiin. Joku muu kuin paikalla olevat oli mokannut.

Onnistuttiin rauhoittelemaan hänet lupaamalla kaiken järjestyvän, puutteellisesta informaatiosta huolimatta. Eihän tässä nyt sentään mitään Libyan kriisiä ratkota. Soittohommissa tässä ollaan, eikä maailmanpolitiikan ongelmia ratkomassa.

Kun saadaan vain lepoa, hieman unta ja purtavaa, teemme vaikka pieniä ihmisiä, luvattiin ja eikun hommiin. Siis ei tekemään pieniä ihmisiä, niitä kun on maailma pullollaan, vaan keikkahommiin.

Huolta ja murhetta aiheutti eniten bändin mahduttaminen lavalle. Valokalustoa raakattiin heti kättelyssä ja jätettiin bussin perään odottamaan aikaa parempaa. Show kuitenkin onnistuttiin rakentamaan ja soittajat lavalle mahduttamaan.

Keikan alkua odotellessa Toikan Ari, tuo Härmälän Oddvard Brå, päätti aamupäiväisen hiihtolenkkinsä jälkeen opettaa hieman paria roudaria. Nämä pöljät kun suunnistivat ladulle. Toikka lupasi lähteä oppaaksi ja lupasi helpon valaistun reitin. Uunotti sitten kaksi umeloa Ylläs-tunturin laitaa ylös ja saman tien alas. Kertoi vaan, että helppo reitti – niinpä!!! No, siitäkin herrat selvisivät. Tosin Toikka saattoi palella välillä odotellessaan ja nauraa partaansa.

Illan esiintyminen painettiin sitten taas monot täristen. Paikalle oli saapunut juhlistamaan sunnuntai – iltaa parisen sataa katsojaa. Uusi esiintymispaikka pystyy nielemään ahtaasti pakattuna varmaankin puolentuhatta juhlijaa. Tilaa siis riitti jammailuun. Yleisölle nimittäin. Lava ei ollut kasvanut illan aikana.

Saapuipa paikalle edellisillan esiintyjä mummonsa kanssa. Aikas pakkaus oli tämä rouva. Nyt ei vain muistu mieleen, että oliko tämä se ”Hei mummo”. Kävipä nuori neiti Teräsniska lavallakin setin aikana. ”Loisto” –kipaleen taustalauluissa. Tekniikan pojat ojensivat sitten vierailijalle tämän oman nimikirjoituskortin varustettuna omilla nimmareillaan. Vuoroin vieraissa, ikään kuin.

Iltapuhde kun oli kuokittu lähdettiin ajamaan kohti Luostoa. Kaikenlaisen säätämisen jälkeen oli kaikkien suusta todettu, että parempi lähteä Luostolle jo yöllä, kuin yrittää nukkua yökerhon vieressä olevassa bändi huoneissa. Varsinkin kun jonkun pitää yleensä ajaa niitä autoja, joilla bändi liikkuu. Mieluummin siis nyt keikan päätteeksi yöllä, kuin aamusta nukkumatta yhtään.

Matkalla Luostolle aikaa kulutettiin bussissa katselemalla koko porukalla Lemmy-elokuvaa. Se on äijä!!! 

7.3. Luosto, Ametisti kylpylä

Onneksi maailmassa on asioita joista voidaan sopia, niin kuin nyt sekin, että yökerhon vierestä siirryttiin Luostolle Ametisti-kylpylään yöksi. Paikalla oltiin kuitenkin hyvissä ajoin, joten ehti nukkumaankin hyvin poppoomme. Olli ja Toikka jäivät kuitenkin vielä Ylläkselle ostelemaan lisää hiihtotarvikkeita. Ottivat matkaansa samalla lomalle jääneen iskelmäartistin.

Päivän kuluessa etsittiin Kangasjärven Mikon luureja. Löytyivät sitten Ylläkseltä, ei lähdetty hakemaan. Tulevan singlen eli ”Onnen hohteessa” -kappaleen miksaus oli valmistunut. Piti päästä arvioimaan uutta tuotosta.

Jostain saatiin sitten Mikolle luurit lainaan ja kapellimestari pääsi työhönsä. Oliko jälki sitä mitä haluttiin, halusi Mikko tietää.

Maanantai-ilta, joten alitajunnassa kummitteli kysymys, mahtaako paikalle saapua ketään. Näinköhän vedettäisiin tyhjille seinille, kuten eräs haitarinsoittaja aikoinaan.

Ei nähty paikalla itse joulupukkia. Oltiin sentään lähellä Korvatunturia ja samalla myös joulupukin pajaa napapiirillä. Taisi poikamiesten paras ystävä olla rantalomalla. Pukki kun tietää myös sen, missä ne tuhmat tytöt asuu. Jospa valkohapsi sitten ilmestyisi huomiselle keikalle.

Illan antina bändi tarjoili soitantoa laidasta laitaan. ”Lasisilmä” kaivettiin tänään arkistoista ja täräytettiin ilmoille muiden mukavien mukaan. Illan keikalla oli miksaajalta kysytty, miksi toinen kitaristi saa esiintyä humalassa. Mutta eihän lavalla ollut kuin yksi kitaristi. Eikä hänkään humalassa.

Liekö asiaan vaikuttanut Daffyn ”Likaisten legendojen” ja ”Ihmisen pojan” välissä tapahtunut tolppaan nojailu.

Niin… siinä lavan edessä mihin bändi oli sullottu, oli Daffyn edessä tolppa. Jaska nauroi vääränä, kun kitaristin käsi heilahti ensin kitaran kaulalle ja siitä tolppaan nojaamaan. Ja alkoholilla ei ollut asiaan vaikutusta. Tolppa kun oli siinä ikään kuin tilauksesta. Päätti Daffy sitten hieman lepuuttaa.

Jaska valitti keikan jälkeen, että olo oli kuin Tenavista sillä pientä lelupianoa hakkaavalla pojalla. Amadeus on muuten pojan nimi. Valitti Jaska, ei Jokunen tässä tapauksessa, soittoasennon olevan sama, kuin tuolla hepulla. Ahdas oli lava ja urut tulivat syliin.

Saapui sitten illan antia katselemaan eskimon oloinen hahmo. Kyseessä oli revontuliretkellä oleva japanilainen. Riitti siinä varmaan ihmeteltävää nousevan auringon maan ihmiselle, suomalaisissa rakkauslauluissa.

Kun illan esiintyminen oli ohitse ja yleisö siirtyi salista jatkamaan illan kulkua paljastui ettei sitä väkeä nyt ihan vähän ollutkaan. Jotenkin vain iso sali ja sovussa suoritettu jammailu antoivat kuvan vähäisestä yleisöstä. Käsitys maanantai matineasta oli ollut siis väärä. Saapuihan sitä porukkaa kuitenkin. Olisiko ollut se parisen sataa kuuntelijaa, jotka olivat tulleet nauttimaan illan annista.

No huomenissa olisi päivä uusi ja uudet kujeet.

8.3. Saariselkä, Tunturihotelli

Taas kerran komennettiin porukka bussiin ja matkaan. Nyt suuntana oli Inarin kunta ja Saariselän hiihtokeskus, Tunturihotelli. Aivan mahtava paikka, jollei siihen ympärille olisi taas kerran rakennettu niitä uusia hotellihirvityksiä kylki kylkeen kiinni.

Nähtiin matkalla reissun ensimmäiset porotkin. Tosin aitauksessa, jos lautasella ollutta ei lasketa. Lomaileva iskelmäartisti ja Kolarin kultakurkku Suvi opasti etelänvetelää ja kertoi että porot on tähän aikaan kairassa. Jos nyt poron sattuu näkemään on villiporo tai karkulainen. Aha!! - todettiin.

Pientä päänvaivaa aiheutti muuttunut soittopaikka ja sen lava. Aiemmin iltapuhde on taottu Lutto-nimisessä ravitsemusliikkeessä. Keskiviikkoillan iltapuhde olikin nyt siirretty Siulaan. Eipä siinä sen ihmeellisempää, aikansa kun muisteltiin geometrian alkeita, saivat orjat tavarat sullottua paikoilleen. Mittaakin tarvittiin. Miksiköhän kaikki lavat tuntuvat olevan epäsymmetrisiä???

Tunturihotelli oli taas kerran täynnä hattivatteja. Hattivatti on muuten muumimaailmasta tuttujen sympaattisten taapertajien lisäksi japanilainen turisti, joka on tullut Lapin lumoon hankkimaan poikalapsia. Tapahtuu kuulemma revontulien alla. Hattivatti nimitys johtuu yltiöpäisestä pukeutumisesta. Ovat aivan hattivattin näköisiä, kun pimeän aikaan pölmähtävät esiin jostain metsän siimeksestä. Vain silmät ja nenänpää loistavat toppapukujen sisältä, kun japanilaiset lyllertävät ihmisten ilmoille revontulien ihastelultaan.

Siulan salissa alkuillasta tunnelmaa kohotti Rosette-tanssiorkesteri. Hienosti vetivätkin. Aivan mainio tanssipumppu. Siulaan mahtuu yhteensä noin 1000 henkeä. Iltaa viettämään saapuikin pieneltä vaikuttanut yleisömäärä. Ei kuitenkaan ihme, että yleisömäärä vaikutti pieneltä jos 1000 hengen salissa oli lopulta tiistai tansseissa n. 400 henkeä. Sama väkimäärä joka mahtuu aiempaan soittopaikkaan, levitettynä nyt ylipuolet isompaan tilaan.

Bändi paiskoi kuitenkin menemään, kuin aiemminkin. Ei vaikuttanut tuo optinen harha. Nyt setin aloitukseksi on muodostunut ”Yötä vastaanottamaan” – ”Vie mut minne vaan” -pari. Illan setissä Olli pyysi Teräsniskan Suvin laulamaan ”Kiertolaisen”. Ikään kuin kostoksi. Suvi ja yksi roudareista kun irvailivat Ollille lavan sivusta keikan aikana.

Oli kuulemma lyönyt hetken aikaa Suvilla, Mikolla ja Jaskalla muistisolut tyhjää, että kuinkas tämä nyt menikään. Oppivathan olemaan, tuumi Olli.

Keikan aikana sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Katosta alkoi satamaan tavaraa. Itse asiassa sellainen ilmastointihormin ritilä tipahti kesken keikan. Sopivan matala äänitaajuus sai sen irtoamaan eräässä iskussa. Onneksi ei tullut mitään vahinkoa.

Illan keikka oli siis tunnelmaa laidasta laitaan. Herkkää tunnelmointia ”Kiertolaisella” ja katot hajottavaa musisointia. ”Likaiset legendat” ja ”Kiitos ja kunnia” -tyyppisiä tykityksiä. Ei näkynyt Joulupukkia tälläkään keikalla.

Illan päätteeksi alakerran Pirtti-ravintolassa KM–Team -niminen pumppu tanssitti vielä humpan haluisia. Nähtiinpä tanssilavalla bändinkin jäseniä esittämässä… ei niin tanssii-tähtien-kanssa-kuvioita.

Kirjoittajan huomautus 18.3.2011

Perjantaina 11.3.2011 kello 14:46 tapahtui Japanin edustalla merenalainen maanjäristys 8,9 richterin asteikon voimalla. Maanjäristyksen seurauksena iski  Japanin itärannikolle tsunami. Suomalaisille voi tsunamin voima olla käsittämätön ilmiö. Tsunamissa suuri vesimassa nousee erittäin nopean tulvan tavoin maalle. Nopeutta tällä aallolla saattaa olla 700 – 900 km/h. Sama kuin suihkulentokoneella. Vesimassan käsittämätön voima rikkoo kaiken mennessään. Veden mukana tuleva irtotavara kertaa tätä tuhovoimaa.

Tsunami ei ole paikallinen ilmiö, vaan tuhoalue voi olla hyvinkin suuri. Hyvässä muistissa on varmasti 26.12.2004 Intian Valtamerellä tapahtunut maanjäristys ja sitä seurannut tsunami. Tuolloin pahin tuhoalue ulottui Thaimaan rannikolta Indonesiaan, Intiaan ja Sri Lankaan, aina Afrikan itärannikolle asti. Tuossa luonnonmullistuksessa menehtyi arvioiden mukaan n. 200 000 ihmistä. Suomalaisia tämä luonnonmullistus kosketti suoraan, koska menehtyneiden joukossa oli 179 suomalaista.

Nyt Japanissa tapahtunut tuho on pinta-alaltaan pieni verrattuna Intian valtameren tapahtumiin. Tuhoalue on kuitenkin varsin mittava. Tuhoalue vastaa jotakuinkin maamme etelärannikkoa.

Tsunamin voima tuhoaa yhteiskunnan rakenteen täysin. Lähes kaikki olemassa oleva häviää. Pelastus- ja avustustoimintaa haittaa mm. tieverkoston tuhoutuminen. Puhdas- ja jätevesi sekoittuvat. Ruokahuolto loppuu. Säältä suojautuminen täytyy tehdä väliaikaisin keinoin, rakennukset ovat muuttuneet raunioiksi.

Paikalta tihkuu tietoa tuhoista päivittäin. Tällä hetkellä Japanissa taistellaan ydinvoimaloissa tapahtuneesta johtuvien ongelmien kimpussa. 200 000 ihmistä on evakuoitu ydinreaktoreiden läheisyydestä. Samalla pelastus- ja avustustoiminta jatkaa omaa työtään.

Tapahtumien lopulliset seuraukset selviävät vasta aikojen kuluessa. Japani kansakuntana joutuu voimakkaasti ponnistelemaan infrastruktuurin ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen kanssa. Uskon, että Japani pystyy korjaamaan tsunamin fyysiset jäljet. Tsunamista jää kuitenkin jälki, ainakin kansakunnan muistiin.

Japania kansakuntana on viimeisen vuosisadan aikana kohdanneet kohtuuttomat onnettomuudet. Tokion maanjäristys 1923, Koben maanjäristys 1995 ja nyt 2011 Honshun maanjäristys. Puhumattakaan 1945 Toisen Maailmansodan ydinpommi-iskuista.

Kirjoittaja ei halua mitenkään aiemmin mainitulla Hattivatti ilmaisulla halventaa Japanin kansalaisia. Blogin teksti on kirjoitettu ennen maanjäristystä, jolloin Japanin yhteiskunta eli normaalia elämäänsä. Tästä johtuen tekstissä esiintyy sana Hattivatti, joka voidaan tulkita loukkaavaksi. Hattivatti-nimitys johtuu ainoastaan pukeutumistyylistä, joka eittämättä tuo mieleen Muumeista tutut hattivatit. Ei muusta.

Japani on vuosien saatossa osoittanut nousevansa pahimmastakin mahdollisesta kriisistä. Käsitykseni mukaan japanilaisten uutteruus, nöyryys, kunniallisuus ja toisen ihmisen kunnioitus ovat arvoja joita meidän kaikkien tulisi kunnioittaa. Japani on nousevan auringon maa

Tampereella 18.3.2011

T

9.3. Levi, Hullu Poro Areena

Ja taas matkattiin, nyt Leville. Puolisen jälkeen lähdettiin Saariselältä ajelemaan Kittilää kohti. Oli ikään kuin kotimatkalla. Pieni koukkaus oikean kautta. Tai oikeastaan bändi lentäisi kotiin huomenissa, samalla kun laatikko-osasto tuuppaisi bussilla yön ylitse Manseen.

Matkalla bändi kuunteli ”Onnen hohteessa” -singlen miksausta. Paikkaa piti vain kytätä, että saatiin maaginen internet-yhteys toimimaan. Kaikki kun nykyään liikkuu helpoiten bitteinä. Biisitkin. Sodankylän Nesteen pihasta löytyi sitten paikka, jossa tuo yhteys saatiin sen verran nopeaksi, että emailista sen miksauksen Mikko pystyi kaivamaan. Olivat hyvinkin tyytyväisiä.

Takana oli nyt viisi keikkaa ja illan esiintyminen oli tämän session kuudes esiintyminen. Hommaa helpotti se, että lauantain vierailun jälkeen oli Areenan tekniikka jätetty Yön jäljille. Eli välissä ei areenalla ollut käynyt muita artisteja. Siitäpä johtuen oli kamojen kasaus ennätysnopea.

Nyt ei ollut vuorossa mitään bändin harjoittelusessiota tai soundcheckkiä. Lentolähtönä illan avaus. Toki kasauksessa tekniikka oli käynyt linjat läpi nopeasti varmistaakseen, että signaali kulkee.

Puolitoista tuntia ennen keikkaa keräännyttiin takahuoneeseen. Keikkaan valmistautumiseen kuuluu tietynlaiset rituaalit. Keskustelut aiheista, joilla ei Nobel-palkintoja voiteta. Nyt analysoitiin orkan kuvaussessioita ja niiden tapahtumia. Hauskaa oli.

Toikka hieman naputtelee käsiä lämpöiseksi lätkällä ja Daffy verryttelee sormiaan kitaralla. Olli siinä samassa hieman aukaisee ääntään. Mikko ja Jaska suorittavat venyttelyliikkeitä nojapuilla. Juki toteaa vain kylmästi, että valmis.

Ja sitten lavalle. Takana oli viisi esiintymistilaisuutta erilaisissa ympäristöissä. Väkisin mieleen tuli, että näkyykö tuo viisi peräkkäistä päivää esiintymisen intensiteetissä. Kutun viikset!!! Oikeastaan orkesteri esitti nyt parastaan. Näköjään kokenut kone tarvitsee tarpeeksi lämpöä, ennekuin toimii kunnolla. Orkesteri pisti tuulemaan kuin varsat kevät laitumella.

Illan esiintyminen oli varsinainen hittikavalkadi vuosien varrelta. Voisi kutsua jopa jonkinlaiseksi ”best of” -keikaksi. Lauteilla vieraili myös Kolarin kultakurkku Suvi. Esitti nyt kipaleen ”Enkelille”. Ilta päättyi Ollin, Mikon ja Jaskan herkistelevään ”Pettävällä jäällä” tulkintaan.

Ensimmäinen Lapin viikko oli ohitse. Tavarat bussiin ja bussi lähti noin 20 min. keikan lopusta kohti Tamperetta. Tuli ne tavaratkin mukaan. Olli pelkäsi päivällä, että soittokamat jäävät lavalle. Bändille oli ilmoitettu päivällä bussin lähtevän heti keikan jälkeen. Huolestui bändin pomo sen verran, että varmisti myös kamojen lähtevän mukaan.