MAALISKUSSA 2011

18.3.2011

Löytyi sitten viimein se piuhan pätkä, saatiin noita kuvia sekaan. Samalla sai sitten tätä tarinaa tänne, mitä siellä ylhäällä tapahtui. Kesti vaan niin kauan vaikka siellä jo kirjoiteltiin…

4.3. Ruka, Piste

Niinhän se sitten aivan huomaamatta meni helmikuu. Kalenterissa olisi pitänyt jo vaihtaa kuukausi, mutta jotenkin se sitten kaikessa kiireessä unohtui. Eli maaliskuuta mentiin jo vinhasti. Vuorossa olisi kevään kolmesta Lapin viikosta ensimmäinen. Ja aloitus tällä kertaa Rukalta. Keikkapaikkana ravintola Piste. Illan esiintymisenhän piti tapahtua tunturin toisella puolella, Ski Bistrossa, missä aiemminkin iltapuhdetta on paiskittu menemään.

”Siel on nyt valkee päässy irti,” radiosta kerrottiin, kun Jämsästä kilkuteltiin kotia kohti. Tulikukko teki tehtävänsä ja Ski Bistro haihtui savuna ilmaan kirpeässä pakkaskelissä. Ei auttanut paikallisten palomiesten ponnistelut.

Rukalle kuitenkin kävi matkamme, nyt vain tunturin toiselle puolelle Ruka-keskukseen. Ski Bistron rauniot olivat siis jo jäähtyneet. Emme kuitenkaan käyneet suorittamassa minkäänlaista palonsyyn tutkintaa kohteessa, vaikka raunioita osa porukasta kävikin ihmettelemässä. Nyttemmin paikalla komeili kuulemma konteista kehitelty rinneravintola. Nopeaa toimintaa kun sesongista on kyse.

Tilaaja päätti siis täysin ymmärrettävistä syistä vaihtaa keikkapaikkaa. Bistro vaihtui Pisteeseen. Eihän siinä, tuli sitten Piste keikkapaikkana tutuksi. Kohdetta tiedusteltiin jo edellisenä iltana kun tekniikka matkusti ylös. Käytiin tervehtimässä Cheekin porukkaa joka purki laitteitaan limudiskon jälkeen. Kertoivat samalla, että kovin vähän tuntui ylhäällä olevan ihmisiä. Liekö etelän hyvät hiihtokelit rokottaneet lapinmatkailua?

Piste toimii päivällä rinneravintolana ja illalla on sitten yökerhotyyppistä toimintaa tarjoava kompleksi. Roudauksen aikana paikka olikin kuin ammuttu täyteen. Yllättäen samaan aikaan Suomen miesten viestijoukkue paiski suksien osuuksiaan Norjassa. (Ei onnistunut tankkaus Oslossa, mutta miten lie tankattiinko Rukalla??? Kirjoittajan asiaton huomautus.)

Nöyrästi sitten orjat odottivat, että Oslossa päästään maaliin ja Rukalla hommiin. Samalla ilmoitettiin bändille, että unohtakaa suunnittelemanne soundcheck. Siirtyy Leville. Paikkaan oli tulossa 170 saksalaista ruokailijaa, joten kiireeksi meni. Valmiiksi piti saada soitantolaitteet ennen kuin turistit ryysivät eineelle.

Perjantai-ilta ja väkeäkin oli ihan kiitettävästi ennakkotiedoista huolimatta. Jäi osa näistä saksalaisistakin seuraamaan illan antia. Mitä lie ajattelivat, onhan Saksassa Suomi tunnettu enemmän hevistä ja Eläkeläiset–yhtyeen spektaakkeleista.

Orkesteri pyöräytti keikan käyntiin tällä kertaa kappaleella ”Yötä vastaanottamaan”. Siitä suorana jatkumona esittivät ”Vie mut minne vaan” –nimisen kipaleen. Näillä lähdettiin liikenteeseen.

 

Setin kuluessa orkesteri kaivoi  esiin, melkein vuoden soittamatta olleen ”Sunnuntaisin kuolee kuninkaat” -kappaleen. Muistivat senkin kulun.

Keikan kuluessa Olli viihdytti Jaskaa tekemällä spagaatin. Siis tiedättehän sellaisen voimisteluliikkeen. Ei ihan mennyt. Hieno oli näky, kun pomarkkulaista harjaterästä taivutettiin. Seurauksensa tästä oli se, että Jaska meinasi tippua jakkaraltaan. Oli parinkin työtapaturmaa lähellä. Olisi siinä ollut työsuojeluviranomaisille ja poliisille selittämistä.

Keikan lopuksi Olli tienasi vielä kahvit Lielahden Teboililla. Soittivat Kangasjärven Mikon kanssa pätkän ”Laulu rakkaudelle” -kappaleesta. Tällä kertaa ikäänkuin sellaisena jatsiversiona. Siihen encoreiden väliin sijoitettu matineatyyppinen ratkaisu. Näköjään sitä voi sitten taivuttaa noinkin ja ihan toimivasti. Saa nähdä toteutuuko tämä kauppa.

Kun jatsit oli paiskittu, alkoi armoton kamaralli. Siis niitä soittokamoja tarkoitetaan, joista Juicekin aikoinaan lauleskeli. Ei sitä toista kamaa mitä poliisit kinusivat. Discoinfernon läpi kävi reitti bussin perään. Ja siitä höyhensaarille.

5.3. Levi, Hullu Poro Areena

Puolilta päivin komennettiin taas porukka bussiin ja matkaan kohti Leviä. Siellä esiintymispaikkana toimisi Palosaaren Päivikin ylläpitämän Hullu Poro-ryppään Hullu Poro Areena.

Tämän kevään ensimmäinen reissu, jonka pomokin tulisi bussilla. Matkalla sitten bändi pui ”Onnen hohteessa” -singlen miksausta. Varmuuden vuoksi oli pyydetty kaksi eri versiota. Kun miksaus oli saatu läpikäytyä, keskittyi pomo teknisen direktoraatin kanssa ensi syksyn 30–vuotta kiertueen suunnitteluun.

Levillä tekniikan pojat järjestivät bändille mahdollisuuden pyytämäänsä äänenkoeistukseen eli soundcheckiin. Yön tapauksessa kyse on kyllä enemmän harjoituksista, kuin äänenpaineen tarkistamisesta. Orkesterilla oli tarkoituksena kaivella muisteistaan ”Kaksintaistelu”  ja  ”Kiviset kadut”. Täytyi saada kappaleet muistinlokeroista myös lihasmuistiin.

Bändin pojat saapuivat areenalle erilaisilta reippailuiltaan. Osa porukasta saapui hiihtoladulta ja osa kävelyltä. Kukaan ei kuitenkaan sellaiselta perusmiehen lenkiltä, roskiksen kautta lähipubit kiertäen. Oikeasti olivat kuntoilleet soittajat. Ottivat nyt sentään sukset pois jalasta saapuessaan. Sitten vain harjoittelemaan.

Studiossa hiottua ”Onnen hohteessa” -kappaletta oli tarkoitus kokeilla nyt lavalla uudelleen. Toimihan tuo, nyt siihen oli saatu takaisin se punainen lanka, joka aiemmin pääsi hieman karkaamaan. Silmäpako oli saatu kiinni. Onneksi… ei käynyt kuin vanhalle Piialle tansseissa.

Jukin laulettavaksi orkka treenasi Petanderin Markun säveltämää ja Hanhiniemen Paulin sanoittamaa ”Sua syliini kaipaan” -kappaletta. ”Satelliitti” -levyltä vuodelta 1996 löytyy tuollainen teos.

Illan settiin ujutettiin sitten noista treenatuista kappaleista ”Sua syliini kaipaan” ja ”Onnen hohteessa”.

Bändi paiskoi menemään soittopuuhansa, kuin hirvi pakojuoksuaan vesakossa. Eteenpäin niin että hippulat vinkui. Väkeä oli lauantai-illan huumaan saapunut kohtalaisesti. Heille sitten tarjoiltiinkin oikein olan takaa soitantohommaa. Taas kerran niitä Yö-lauluja vuosien saatosta, jotka ovat jääneet elämään suosikkien elämää.

Levillä oli menossa niin kutsuttu vaihtopäivä. Liekö tämä rokottanut osaltaan yleisömäärää. Tiedä häntä. Vaikka yleisöä oli paikalle siunaantunut, olisi enemmänkin mahtunut, kertoi Areenan henkilökunta.

Illan päätteeksi taas kerran tavarat bussiin ja majoitukseen, unten maille. Huomenna olisi päivä uusi.

6.3. Ylläs, Taiga

Puolelta päivin pakattiin taas porukka bussiin ja matkaan. Tällä kertaa siirtymää olikin ruhtinaalliset puolensataa kilometriä. Pelipaikalla oltiinkin sitten ajoissa. No hyvä näin, sillä joku jossain portaassa oli hieman muuttanut järjestelyitä. Majoituksia oli muutettu bändille ilmoittamatta. Samoin aikas oleellinen tieto keikkapaikan muuttumisesta viime vuosilta puuttui.

Aiemmin Taigassa keikkapaikkana on toiminut suurehko tila ravintolan perällä. Nyt sinne oli rakennettu pitseria ja soittohommat hoidettaisiin klubityylillä Taika-Jim nimisessä ravintolan osiossa. Jos nyt joku on paikalla käynyt, niin sijaitsee Taigan toisessa kerroksessa, entisen Suomi-rock baarin paikalla.

Edellisenä päivänä oli paikalla esiintynyt Suvi Teräsniska -niminen naisartisti orkestereineen. Hyvin oli kuulemma mennyt. Jotain sählinkiä oli kuitenkin ollut heilläkin. Pahimmat kiepit asioista otti paikallinen ravintolapäällikkö. Oli valmis jo rikosoikeuden alaisiin toimiin. Joku muu kuin paikalla olevat oli mokannut.

Onnistuttiin rauhoittelemaan hänet lupaamalla kaiken järjestyvän, puutteellisesta informaatiosta huolimatta. Eihän tässä nyt sentään mitään Libyan kriisiä ratkota. Soittohommissa tässä ollaan, eikä maailmanpolitiikan ongelmia ratkomassa.

Kun saadaan vain lepoa, hieman unta ja purtavaa, teemme vaikka pieniä ihmisiä, luvattiin ja eikun hommiin. Siis ei tekemään pieniä ihmisiä, niitä kun on maailma pullollaan, vaan keikkahommiin.

Huolta ja murhetta aiheutti eniten bändin mahduttaminen lavalle. Valokalustoa raakattiin heti kättelyssä ja jätettiin bussin perään odottamaan aikaa parempaa. Show kuitenkin onnistuttiin rakentamaan ja soittajat lavalle mahduttamaan.

Keikan alkua odotellessa Toikan Ari, tuo Härmälän Oddvard Brå, päätti aamupäiväisen hiihtolenkkinsä jälkeen opettaa hieman paria roudaria. Nämä pöljät kun suunnistivat ladulle. Toikka lupasi lähteä oppaaksi ja lupasi helpon valaistun reitin. Uunotti sitten kaksi umeloa Ylläs-tunturin laitaa ylös ja saman tien alas. Kertoi vaan, että helppo reitti – niinpä!!! No, siitäkin herrat selvisivät. Tosin Toikka saattoi palella välillä odotellessaan ja nauraa partaansa.

Illan esiintyminen painettiin sitten taas monot täristen. Paikalle oli saapunut juhlistamaan sunnuntai – iltaa parisen sataa katsojaa. Uusi esiintymispaikka pystyy nielemään ahtaasti pakattuna varmaankin puolentuhatta juhlijaa. Tilaa siis riitti jammailuun. Yleisölle nimittäin. Lava ei ollut kasvanut illan aikana.

Saapuipa paikalle edellisillan esiintyjä mummonsa kanssa. Aikas pakkaus oli tämä rouva. Nyt ei vain muistu mieleen, että oliko tämä se ”Hei mummo”. Kävipä nuori neiti Teräsniska lavallakin setin aikana. ”Loisto” –kipaleen taustalauluissa. Tekniikan pojat ojensivat sitten vierailijalle tämän oman nimikirjoituskortin varustettuna omilla nimmareillaan. Vuoroin vieraissa, ikään kuin.

Iltapuhde kun oli kuokittu lähdettiin ajamaan kohti Luostoa. Kaikenlaisen säätämisen jälkeen oli kaikkien suusta todettu, että parempi lähteä Luostolle jo yöllä, kuin yrittää nukkua yökerhon vieressä olevassa bändi huoneissa. Varsinkin kun jonkun pitää yleensä ajaa niitä autoja, joilla bändi liikkuu. Mieluummin siis nyt keikan päätteeksi yöllä, kuin aamusta nukkumatta yhtään.

Matkalla Luostolle aikaa kulutettiin bussissa katselemalla koko porukalla Lemmy-elokuvaa. Se on äijä!!! 

7.3. Luosto, Ametisti kylpylä

Onneksi maailmassa on asioita joista voidaan sopia, niin kuin nyt sekin, että yökerhon vierestä siirryttiin Luostolle Ametisti-kylpylään yöksi. Paikalla oltiin kuitenkin hyvissä ajoin, joten ehti nukkumaankin hyvin poppoomme. Olli ja Toikka jäivät kuitenkin vielä Ylläkselle ostelemaan lisää hiihtotarvikkeita. Ottivat matkaansa samalla lomalle jääneen iskelmäartistin.

Päivän kuluessa etsittiin Kangasjärven Mikon luureja. Löytyivät sitten Ylläkseltä, ei lähdetty hakemaan. Tulevan singlen eli ”Onnen hohteessa” -kappaleen miksaus oli valmistunut. Piti päästä arvioimaan uutta tuotosta.

Jostain saatiin sitten Mikolle luurit lainaan ja kapellimestari pääsi työhönsä. Oliko jälki sitä mitä haluttiin, halusi Mikko tietää.

Maanantai-ilta, joten alitajunnassa kummitteli kysymys, mahtaako paikalle saapua ketään. Näinköhän vedettäisiin tyhjille seinille, kuten eräs haitarinsoittaja aikoinaan.

Ei nähty paikalla itse joulupukkia. Oltiin sentään lähellä Korvatunturia ja samalla myös joulupukin pajaa napapiirillä. Taisi poikamiesten paras ystävä olla rantalomalla. Pukki kun tietää myös sen, missä ne tuhmat tytöt asuu. Jospa valkohapsi sitten ilmestyisi huomiselle keikalle.

Illan antina bändi tarjoili soitantoa laidasta laitaan. ”Lasisilmä” kaivettiin tänään arkistoista ja täräytettiin ilmoille muiden mukavien mukaan. Illan keikalla oli miksaajalta kysytty, miksi toinen kitaristi saa esiintyä humalassa. Mutta eihän lavalla ollut kuin yksi kitaristi. Eikä hänkään humalassa.

Liekö asiaan vaikuttanut Daffyn ”Likaisten legendojen” ja ”Ihmisen pojan” välissä tapahtunut tolppaan nojailu.

Niin… siinä lavan edessä mihin bändi oli sullottu, oli Daffyn edessä tolppa. Jaska nauroi vääränä, kun kitaristin käsi heilahti ensin kitaran kaulalle ja siitä tolppaan nojaamaan. Ja alkoholilla ei ollut asiaan vaikutusta. Tolppa kun oli siinä ikään kuin tilauksesta. Päätti Daffy sitten hieman lepuuttaa.

Jaska valitti keikan jälkeen, että olo oli kuin Tenavista sillä pientä lelupianoa hakkaavalla pojalla. Amadeus on muuten pojan nimi. Valitti Jaska, ei Jokunen tässä tapauksessa, soittoasennon olevan sama, kuin tuolla hepulla. Ahdas oli lava ja urut tulivat syliin.

Saapui sitten illan antia katselemaan eskimon oloinen hahmo. Kyseessä oli revontuliretkellä oleva japanilainen. Riitti siinä varmaan ihmeteltävää nousevan auringon maan ihmiselle, suomalaisissa rakkauslauluissa.

Kun illan esiintyminen oli ohitse ja yleisö siirtyi salista jatkamaan illan kulkua paljastui ettei sitä väkeä nyt ihan vähän ollutkaan. Jotenkin vain iso sali ja sovussa suoritettu jammailu antoivat kuvan vähäisestä yleisöstä. Käsitys maanantai matineasta oli ollut siis väärä. Saapuihan sitä porukkaa kuitenkin. Olisiko ollut se parisen sataa kuuntelijaa, jotka olivat tulleet nauttimaan illan annista.

No huomenissa olisi päivä uusi ja uudet kujeet.

8.3. Saariselkä, Tunturihotelli

Taas kerran komennettiin porukka bussiin ja matkaan. Nyt suuntana oli Inarin kunta ja Saariselän hiihtokeskus, Tunturihotelli. Aivan mahtava paikka, jollei siihen ympärille olisi taas kerran rakennettu niitä uusia hotellihirvityksiä kylki kylkeen kiinni.

Nähtiin matkalla reissun ensimmäiset porotkin. Tosin aitauksessa, jos lautasella ollutta ei lasketa. Lomaileva iskelmäartisti ja Kolarin kultakurkku Suvi opasti etelänvetelää ja kertoi että porot on tähän aikaan kairassa. Jos nyt poron sattuu näkemään on villiporo tai karkulainen. Aha!! - todettiin.

Pientä päänvaivaa aiheutti muuttunut soittopaikka ja sen lava. Aiemmin iltapuhde on taottu Lutto-nimisessä ravitsemusliikkeessä. Keskiviikkoillan iltapuhde olikin nyt siirretty Siulaan. Eipä siinä sen ihmeellisempää, aikansa kun muisteltiin geometrian alkeita, saivat orjat tavarat sullottua paikoilleen. Mittaakin tarvittiin. Miksiköhän kaikki lavat tuntuvat olevan epäsymmetrisiä???

Tunturihotelli oli taas kerran täynnä hattivatteja. Hattivatti on muuten muumimaailmasta tuttujen sympaattisten taapertajien lisäksi japanilainen turisti, joka on tullut Lapin lumoon hankkimaan poikalapsia. Tapahtuu kuulemma revontulien alla. Hattivatti nimitys johtuu yltiöpäisestä pukeutumisesta. Ovat aivan hattivattin näköisiä, kun pimeän aikaan pölmähtävät esiin jostain metsän siimeksestä. Vain silmät ja nenänpää loistavat toppapukujen sisältä, kun japanilaiset lyllertävät ihmisten ilmoille revontulien ihastelultaan.

Siulan salissa alkuillasta tunnelmaa kohotti Rosette-tanssiorkesteri. Hienosti vetivätkin. Aivan mainio tanssipumppu. Siulaan mahtuu yhteensä noin 1000 henkeä. Iltaa viettämään saapuikin pieneltä vaikuttanut yleisömäärä. Ei kuitenkaan ihme, että yleisömäärä vaikutti pieneltä jos 1000 hengen salissa oli lopulta tiistai tansseissa n. 400 henkeä. Sama väkimäärä joka mahtuu aiempaan soittopaikkaan, levitettynä nyt ylipuolet isompaan tilaan.

Bändi paiskoi kuitenkin menemään, kuin aiemminkin. Ei vaikuttanut tuo optinen harha. Nyt setin aloitukseksi on muodostunut ”Yötä vastaanottamaan” – ”Vie mut minne vaan” -pari. Illan setissä Olli pyysi Teräsniskan Suvin laulamaan ”Kiertolaisen”. Ikään kuin kostoksi. Suvi ja yksi roudareista kun irvailivat Ollille lavan sivusta keikan aikana.

Oli kuulemma lyönyt hetken aikaa Suvilla, Mikolla ja Jaskalla muistisolut tyhjää, että kuinkas tämä nyt menikään. Oppivathan olemaan, tuumi Olli.

Keikan aikana sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Katosta alkoi satamaan tavaraa. Itse asiassa sellainen ilmastointihormin ritilä tipahti kesken keikan. Sopivan matala äänitaajuus sai sen irtoamaan eräässä iskussa. Onneksi ei tullut mitään vahinkoa.

Illan keikka oli siis tunnelmaa laidasta laitaan. Herkkää tunnelmointia ”Kiertolaisella” ja katot hajottavaa musisointia. ”Likaiset legendat” ja ”Kiitos ja kunnia” -tyyppisiä tykityksiä. Ei näkynyt Joulupukkia tälläkään keikalla.

Illan päätteeksi alakerran Pirtti-ravintolassa KM–Team -niminen pumppu tanssitti vielä humpan haluisia. Nähtiinpä tanssilavalla bändinkin jäseniä esittämässä… ei niin tanssii-tähtien-kanssa-kuvioita.

Kirjoittajan huomautus 18.3.2011

Perjantaina 11.3.2011 kello 14:46 tapahtui Japanin edustalla merenalainen maanjäristys 8,9 richterin asteikon voimalla. Maanjäristyksen seurauksena iski  Japanin itärannikolle tsunami. Suomalaisille voi tsunamin voima olla käsittämätön ilmiö. Tsunamissa suuri vesimassa nousee erittäin nopean tulvan tavoin maalle. Nopeutta tällä aallolla saattaa olla 700 – 900 km/h. Sama kuin suihkulentokoneella. Vesimassan käsittämätön voima rikkoo kaiken mennessään. Veden mukana tuleva irtotavara kertaa tätä tuhovoimaa.

Tsunami ei ole paikallinen ilmiö, vaan tuhoalue voi olla hyvinkin suuri. Hyvässä muistissa on varmasti 26.12.2004 Intian Valtamerellä tapahtunut maanjäristys ja sitä seurannut tsunami. Tuolloin pahin tuhoalue ulottui Thaimaan rannikolta Indonesiaan, Intiaan ja Sri Lankaan, aina Afrikan itärannikolle asti. Tuossa luonnonmullistuksessa menehtyi arvioiden mukaan n. 200 000 ihmistä. Suomalaisia tämä luonnonmullistus kosketti suoraan, koska menehtyneiden joukossa oli 179 suomalaista.

Nyt Japanissa tapahtunut tuho on pinta-alaltaan pieni verrattuna Intian valtameren tapahtumiin. Tuhoalue on kuitenkin varsin mittava. Tuhoalue vastaa jotakuinkin maamme etelärannikkoa.

Tsunamin voima tuhoaa yhteiskunnan rakenteen täysin. Lähes kaikki olemassa oleva häviää. Pelastus- ja avustustoimintaa haittaa mm. tieverkoston tuhoutuminen. Puhdas- ja jätevesi sekoittuvat. Ruokahuolto loppuu. Säältä suojautuminen täytyy tehdä väliaikaisin keinoin, rakennukset ovat muuttuneet raunioiksi.

Paikalta tihkuu tietoa tuhoista päivittäin. Tällä hetkellä Japanissa taistellaan ydinvoimaloissa tapahtuneesta johtuvien ongelmien kimpussa. 200 000 ihmistä on evakuoitu ydinreaktoreiden läheisyydestä. Samalla pelastus- ja avustustoiminta jatkaa omaa työtään.

Tapahtumien lopulliset seuraukset selviävät vasta aikojen kuluessa. Japani kansakuntana joutuu voimakkaasti ponnistelemaan infrastruktuurin ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen kanssa. Uskon, että Japani pystyy korjaamaan tsunamin fyysiset jäljet. Tsunamista jää kuitenkin jälki, ainakin kansakunnan muistiin.

Japania kansakuntana on viimeisen vuosisadan aikana kohdanneet kohtuuttomat onnettomuudet. Tokion maanjäristys 1923, Koben maanjäristys 1995 ja nyt 2011 Honshun maanjäristys. Puhumattakaan 1945 Toisen Maailmansodan ydinpommi-iskuista.

Kirjoittaja ei halua mitenkään aiemmin mainitulla Hattivatti ilmaisulla halventaa Japanin kansalaisia. Blogin teksti on kirjoitettu ennen maanjäristystä, jolloin Japanin yhteiskunta eli normaalia elämäänsä. Tästä johtuen tekstissä esiintyy sana Hattivatti, joka voidaan tulkita loukkaavaksi. Hattivatti-nimitys johtuu ainoastaan pukeutumistyylistä, joka eittämättä tuo mieleen Muumeista tutut hattivatit. Ei muusta.

Japani on vuosien saatossa osoittanut nousevansa pahimmastakin mahdollisesta kriisistä. Käsitykseni mukaan japanilaisten uutteruus, nöyryys, kunniallisuus ja toisen ihmisen kunnioitus ovat arvoja joita meidän kaikkien tulisi kunnioittaa. Japani on nousevan auringon maa

Tampereella 18.3.2011

T

9.3. Levi, Hullu Poro Areena

Ja taas matkattiin, nyt Leville. Puolisen jälkeen lähdettiin Saariselältä ajelemaan Kittilää kohti. Oli ikään kuin kotimatkalla. Pieni koukkaus oikean kautta. Tai oikeastaan bändi lentäisi kotiin huomenissa, samalla kun laatikko-osasto tuuppaisi bussilla yön ylitse Manseen.

Matkalla bändi kuunteli ”Onnen hohteessa” -singlen miksausta. Paikkaa piti vain kytätä, että saatiin maaginen internet-yhteys toimimaan. Kaikki kun nykyään liikkuu helpoiten bitteinä. Biisitkin. Sodankylän Nesteen pihasta löytyi sitten paikka, jossa tuo yhteys saatiin sen verran nopeaksi, että emailista sen miksauksen Mikko pystyi kaivamaan. Olivat hyvinkin tyytyväisiä.

Takana oli nyt viisi keikkaa ja illan esiintyminen oli tämän session kuudes esiintyminen. Hommaa helpotti se, että lauantain vierailun jälkeen oli Areenan tekniikka jätetty Yön jäljille. Eli välissä ei areenalla ollut käynyt muita artisteja. Siitäpä johtuen oli kamojen kasaus ennätysnopea.

Nyt ei ollut vuorossa mitään bändin harjoittelusessiota tai soundcheckkiä. Lentolähtönä illan avaus. Toki kasauksessa tekniikka oli käynyt linjat läpi nopeasti varmistaakseen, että signaali kulkee.

Puolitoista tuntia ennen keikkaa keräännyttiin takahuoneeseen. Keikkaan valmistautumiseen kuuluu tietynlaiset rituaalit. Keskustelut aiheista, joilla ei Nobel-palkintoja voiteta. Nyt analysoitiin orkan kuvaussessioita ja niiden tapahtumia. Hauskaa oli.

Toikka hieman naputtelee käsiä lämpöiseksi lätkällä ja Daffy verryttelee sormiaan kitaralla. Olli siinä samassa hieman aukaisee ääntään. Mikko ja Jaska suorittavat venyttelyliikkeitä nojapuilla. Juki toteaa vain kylmästi, että valmis.

Ja sitten lavalle. Takana oli viisi esiintymistilaisuutta erilaisissa ympäristöissä. Väkisin mieleen tuli, että näkyykö tuo viisi peräkkäistä päivää esiintymisen intensiteetissä. Kutun viikset!!! Oikeastaan orkesteri esitti nyt parastaan. Näköjään kokenut kone tarvitsee tarpeeksi lämpöä, ennekuin toimii kunnolla. Orkesteri pisti tuulemaan kuin varsat kevät laitumella.

Illan esiintyminen oli varsinainen hittikavalkadi vuosien varrelta. Voisi kutsua jopa jonkinlaiseksi ”best of” -keikaksi. Lauteilla vieraili myös Kolarin kultakurkku Suvi. Esitti nyt kipaleen ”Enkelille”. Ilta päättyi Ollin, Mikon ja Jaskan herkistelevään ”Pettävällä jäällä” tulkintaan.

Ensimmäinen Lapin viikko oli ohitse. Tavarat bussiin ja bussi lähti noin 20 min. keikan lopusta kohti Tamperetta. Tuli ne tavaratkin mukaan. Olli pelkäsi päivällä, että soittokamat jäävät lavalle. Bändille oli ilmoitettu päivällä bussin lähtevän heti keikan jälkeen. Huolestui bändin pomo sen verran, että varmisti myös kamojen lähtevän mukaan.

25.2. Seinäjoki, Viihdemaailma Ilona

Ja pakkaset vaan jatkuu. Tosin lauantaille luvattiin jo jotenkin inhimillisempää, lännestä saapuvan säärintaman myötä. Toivossa on hyvä elää totesi lapamato, aikoinaan… sai sitten kuitenkin häädön, niin kutsutun matokuurin.

Pakkasjakso on tuonut esille ongelman bussin kanssa. Bussin seistessä viikon parkissa, tahtovat virrat vähentyä. Kontiaisen Vesan Möykäriksi nimeämä laite vaatiikin sitten tietynlaista tehohoitoa käynnistyäkseen. Kontiainen muuten kastoi bussin möykäriksi samaan aikaan, kun Mustien Enkeleiden laulusolisti ja vara-Patena tunnettu Aaltosen Jussi, nimesi bussin nimellä Loisto-risteilijä. Tämä tapahtui siis Loisto-levyn julkistamisen aikaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Matkaan kuitenkin päästiin, taas pienen jumppaamisen jälkeen. Matkamme johti kohti Pohojanmaata – Notta!! Ristus mää sanon, Seinäjokia. Keikkapaikkana illan aikana toimisi viihdekeskus Ilona. Uusi tuttavuus keikkapaikoissa meille.

Viihdekeskus Ilona on kokonaisuutena noin tuhat henkeä nielevä kompleksi siinä rautatieasemaa vastapäätä. Ei välttämättä tarvita taksia jos VR:n palveluilla paikkakunnalle saapuu. Tai tietysti, jos haluaa, niin voi sitäkin käyttää. Orkan pojista eräs trio saapui paikkakunnalle junalla. Katsoivat sitten Google mapsista reittiä rautatieasemalta keikkapaikalle. Oli ollut kovin pitkän oloinen. Lieko ollut tietokone väärinpäin sylissä, mutta suvereenisti pamauttivat herrat taksiin rautatieasemalla. Taksi suhautti kadun yli ja vot!!! Oltiin perillä. Hieman oli hymyilyttänyt renkiä ja asiakkaita.

Ravintola on rakennettu entiseen autotalliin. Alkuunsa jotenkin sekavan oloinen kompleksi, mutta kun selvin päin siellä liikkui, sai kyllä jonkinlaisen kuvan kompleksin rakenteesta. Baaria baarin perään. Soittotila olikin sitten aikas intiimin oloinen, yleisö jopa pääsi lavansivusta orkesterin laitteisiin kiinni.

Keikka lähtikin sitten liikkeelle ihmeellisellä pörinällä. Tai pörinää oli lähinnä soittajien korvissa, itse asiassa kaikilla oikeassa korvassa. Joku katsojista onnistui lähdössä katkaisemaan yhden piuhan. Räpelöi siinä samalla hieman soittovehkeitä ihan ohimennen. Kummasti sitten suivaantui, kun järjestyksenvalvojaa pyydettiin ohjaamaan henkilö jonnekin muualle seuraamaan soitantaa. Olisi kai halunnut antaa osansa illan taiteelliseen osuuteen… tiedä häntä.

Jos nyt kuitenkin kerron erään karvaan totuuden. Niitä vehkeitä ei keikoille raahata hajotettaviksi. Oikeaan paikkaan kaatunut neste voi maksaa sen 8000 e, mitä maksoi yksi kuuluisa oluttuoppi aikoinaan Kauhajoella. Mikseri sanoi POKS-POKS-POKS. Sen jälkeen bändi saikin lähteä lavalta. Ei tullut ääni enää läpi laitteista. Ei oikein sähkölaite tykännyt sinne menneestä olusesta. Ja vaihtovehkeitä, niitä kun ei ihan joka nurkassa pyöri. Saattaa se soitto loppua ennen kuin ehtii alkaakaan.

Tai jos nyt tapaatte kotona pitää esim. siiderilaseja tietokoneenne päällä, niin siitä vaan. Kukin tavallaan, mutta älkää kuitenkaan tehkö sitä keikalla bändin laitteiden kanssa. Voi mennä monen ilta pilalle.

Tulipa sitten tämän keikan aikana tapahtuneeksi sellainenkin vahinko, että  katkesi Jukilta bassosta kieli. Sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin, ei edes muista koska. Sateenkaaren pää -kipale kun alkoi, niin lähti kieli kiinnikkeestään kuin hauki rannasta.

Kaikki siinä sitten hieman ihmettelivät ensin, että mihinkäs se Juki jäi aloituksesta. Ei jäänyt, mutta lähti. Vaihtamaan bassoa takavasemmalle. Loppuporukka sitten viihdytti yleisöä muutaman tahdin soittamalla kyseistä kappaletta ikään kuin ylä-äänirekisteristä, ennekuin saatiin basso ja solisti mukaan.

Taas kerran nousi iltamien lämpötila kovin korkealle. Hikirauhaset huusivat hoosiannaa, kun lämpöä haihdutettiin. Kuuma oli. Bändi paiskoi biisejään ja yleisö näytti nauttivan. Siinä se illan kuvio, pääosin.

26.2. Oulu, Nightclub Tähti

Ja sitten oli vuorossa esiintymistilaisuus Suomen Oulussa.  Orjaosasto oli tuupannut tavarat bussiin keikan loputtua. Siis yöllä Seinäjoella. Ei muuta kuin aamulla huttu huuleen ja valtatielle… mars!!!

Oulussa keikkapaikkana toimi tutuksi muodostunut Nightclub Tähti. Entinen Foxia. Rivakka kiihdytys tavaroiden kanssa ylämäkeen ja hop!!! Ollaankin toisessa kerroksessa. Iso sali ja iso lava.

Taas kerran muodostui illan esiintymisestä ympäristöoloiltaan varsin kuuma. Mitähän tuo lämmönsäätelykeskus tuolla aivojen sopukoissa on viimeaikoina tuuminut tästä sahaamisesta. Toivottavasti pallomme olosuhteet pysyvät jotenkin paremmin kurissa, kuin nämä vaihtelut keikan ja ulkoilman välillä. Vaikka nyt ilmojen herra armahtikin meitä leudolla tuulahduksella jostain Atlantilta – Kiitos!!! Kyllä jo riittikin tuntemukset Siperiasta.

No keikkahan taas kulki. Bändi paiskoi settiä eteenpäin kuin heinämies korsia seipäälle. Hikihän siinä tuppaa tuleen. Aloitusbiisinä nyt vaihteeksi Täältä tulee yö niminen kipale. Muuten oikeastaan niitä peruskappaleita. Niitä kappaleita mitä siihen esitettävien listaan on kertynyt vuosien saatossa. Hyvin näytti taas kerran katsojille kelpaavan. Johtopäätöksenä siis, että näitä biisejä siis halutaan kuulla yleisön puolesta. Ja niitä orkesteri sitten esittää.

Tällä kerralla illan päätti Parrasvalot. Yleisöstä oli tullut tällainen toive. Eihän siinä taas kerran mitään. Ilta päättyi tällä kertaa tähän kappaleeseen. Rivakka tavaroiden purku ja bussiin pakkaaminen.

Maaliskuun alussa oli Ilta-Sanomissa  esillä Oulun paikallisen kiekkojoukkueen tekemä huippukallis sopimus pakin kanssa. Helpotus oli, kun todettiin Daffyn nousevan bussiin keikan jälkeen. Ei aiemmista uhkailuista huolimatta sopimusta ollut syntynyt, ainakaan tämän joukkueen kanssa.

Sitten vain matkaan. Pitkin öistä valtatietä, kotia kohti.

Huomautuksena vielä tänne loppuun. Tätä tekstiä viimeisteltäessä sujahti Oulu taas kerran ohitse. Nyt nokka on pohjoiseen. Orkesterin tiedustelujoukot olivat jo matkalla hiihtokeskuksia kohti. Ensimmäiselle Lapin pätkälle. Rukalle itse asiassa.

Matkatessa kun on aikaa ja valtatiellä mittaa, katselin tätä viime viikonlopun touhun tekstiä. Muuna oheistoimintana olivat erilaiset elokuvat mm. Todellisen rock-ikonin eli Mötorhead keulahahmon Lemmyn elokuva. Samoin muutama muu viihdepläjäys.

Niin… ja Kotiteollisuus – yhtyeen uusin hengentuotos. Aivan loistavan levyn sitten pukkasivat ulos. Taas kerran huomautuksella, jos tykkää. Salaisuutena kerrotaan, että nykyryhmästä löytyy sitten kaksi, jotka tykkäävät. Tuntomerkkeinä lyhyimmät hiukset.

Pahoittelut samalla, että sellainen pieni piuhan pätkä jäi kaikessa kiireessä Tampereelle. Täytyy lisätä kuvia tuolta edellisviikonlopulta tähän juttuun myöhemmin. Ja kunhan tämänkin saa liitetyksi sinne bittiavaruuteen. Anteeksi!!!

18.2. Turku, Kooma Night Club

”No just!!!” Tähän ajatukseen tuli sitten herättyä perjantaiaamuna. Torstai-illan Idols –lähetys, jossa Olli oli toiminut tuomarina, oli saanut kansa raivon partaalle. Tai ainakin Idols –kansan, niin kuin Ilta – Sanomat sittemmin uutisoi.

” Mitä Sitte??” Toteaisi siihen maajoukkueessakin esiintynyt Tapparan luottopakki vuosien takaa, Pedro Valkeapää. Näin hän totesi itseasiassa jokaiseen asiaan. Mies, joka muuten taklasi legendaariselta Bobby Hullilta tukan irti… Tämä muuten on tosi. Lähti ameriikan tähdeltä tupee irti, kun nuori puolustaja pääsi kentälle harjoitusottelussa. Joskus 70-luvun alussa tapahtui näin. Sen jälkeen lähtikin ameriikan kiekkopoliisi vaihtoaitiosta perään ja puntteja tasailtiin. Ei uskonut Pedro vanhempien kollegoiden varoituksia ennen peliä, että ketä ei kannata taklata. Turhaa hienostelua nääs. Täysillä päin.

No, me suuntasimme Suomen Turkuun. Tosin pienoisen askartelun jälkeen. Bussi ilmoitti pakkasta olevan liikaa näihin hommiin, jolloin sitä oli pakko vähän piiskata lisävirralla ennekuin suostui starttaamaan. Tällaiset pakkaset ja viikon seisonta ei oikein ole nykyautoille hyvä yhtälö.

Turussa keikkapaikkana oli Kooma Night Club. Kahdessa kerroksessa oleva paikka. Yläkerrassa tanssikansaa viihdytti Mattilan sisaruksista – Ööö!!! – joku A:lla alkava, olisiko ollut Anne? Sellainen nätti Mattilan likka Karvialta, laulaakin komeesti. En esitellyt itseäni ja jäi samalla kysymättä, että kuka hän heistä oli. Anteeksi tietämättömyyteni.

Keikan alku itsessään oli jotenkin odottelevan oloinen, ainakin alkuun. Ei ollut oikein tiedossa, että sataako lavalle tomaatteja ja munia vai mitä. Ensimetrit kuitenkin näyttivät, että yleisö oli tullut paikalle katsomaan bändiä ja kuuntelemaan kahden kerroksen tarjoamaa musiikkia.

Keikka kulki taas kerran kuin… no.. joku liikkumisväline, vaikka nyt sitten taas kerran se juna… Välillä yleisölle tarjoiltiin vähän nopeampaa rallia ja välillä taas hieman rauhallisempaa otosta tuotannosta. Illan erikoisuutena passitti Olli keppimiehet ja rumpalin kahville, vetäisi siinä sitten kanttorien kanssa Hengissä -kipaleen. Ikään kuin tilityksenä Idols - kohulle. Huomautuksena vielä, että tuo kahvitauko ei ole TES - sopimuksessa mainittu. Enemmänkin hyvätahdonosoitus orkesterin pomolta herroille.

Taas kerran keikan aikana elimistön hikirauhaset aloittivat oman toimintansa. Elimistön nousevaa lämpötilaa oli pyrittävä laskemaan haihduttamalla elimistöstä nestettä. Näin käskee keskushermosto. Hikihän siinä tuli, kun settiä orkassa paiskottiin. Jopa Jaskalla, joka istuu koko keikan ajan. Miten se muuten on mahdollista??? Sitä on hämmästelty niiden vuosien ajan, kun Jaska urkuunsa on keikoilla nojaillut.

Hikinen iltapuhde päättyy aikanaan ja niin sen iltainen settikin. Rakkaus on lumivalkoinen on päättänyt setin nyt kevään kuluessa. Viimeiset iskut ja orjat hommiin. Tavarat kasaan, keikka on ohi.

Jo aiemmin oli tehty orkesterin teknisessä direktoraatissa päätös, että Turusta lähdetään yöllä kotiin. Näihin päätöksiin ei muuten löydy valitusosoitetta, eikä tule. Turhaa on vaivata oikeusoppineita tämän asian tiimoilta. Valituksia ei kuunnella bussin kulusta. Eli taas kerran tavarat ja jäljelle jäänyt poppoo kyytiin… Ja usvaa putkeen.

19.2. Eura, Osmantupa

Ja pakkanen sen vaan kun jatkui. Yöllä elohopean laskiessa lähelle -30°C, päivälämpötila onkin sitten hieman inhimillisempi, pauttiarallaa -15°C. No, toppahousut jalassa ja pipo päässä siitäkin selviää. Näissä tunnelmissa sitä startattiin kohti Euraa.

Turustahan oltiin tultu yöllä kotiin. Jo aiemmin todettiin muuten päivän Turussa olevan liian pitkä. Amnesty International olisi puuttunut tuohon kidutuksen muotoon. Joutenoloa Turussa. Päivän mittaan olisi ehtinyt potkia Aurajokeen muutaman kuution hiekoitussepeliä Turun kaduilta, ennen kuin Euraan siirtyminen olisi tapahtunut.

Keikkapaikkana Eurassa oli Osmantupa. Eura itsessään jää johonkin siihen Tampere – Rauma valtatien vasemmalle puolelle Euran kohdalla. Ja sielläpä se Osmantupa onkin, valtatien varressa.

Taas kerran mikäs siinä. Siisti paikka tehdä keikkoja. Roudaus tupakkapaikan läpi suoraan lavan viereen, pieni nosto ”Hop!!!” – ja tavarat ovat lavalla, että hei vaan!!!

Takahuoneessa sitten ihasteltiin erään yhtyeen valloilleen päässyttä kuvataiteellista luomisvimmaa. Osmantuvalla takahuoneen seinät eivät ole niin kuin Tavastialla, jonne jokainen on jättänyt puumerkkinsä. Matti Inkinen aikoinaan jopa niin, että maalasi nuo seinät umpeen valkoisiksi. Siellä nyt kuitenkin on bändien viestejä jos jonkinlaisia. Suuriakin elämän viisauksia joukosta löytyy. Osmantuvan takahuoneen niitä joutuu kuitenkin etsimällä etsimään, mutta siellä ne ovat.

Keikka Osmantuvalla kulki kuin hirvi ryteikössä. Paitsi sitten sen hetken, kun jotain mystistä tapahtui Kun kohdataan kappaleessa. Ikään kuin kaikki putosivat samaan aikaan kelkasta… paitsi rumpali Toikka. Komppi jatkui ja mies näytti sitten muillekin, että mistä kiinni ja miten loppuun. Loppujen lopuksi biisin loppuun orkesteri lopulta pääsikin. Hetken siinä kyllä katseita vaihdettiin, että mitäs nyt. Osoitus siitä mitä tapahtuu kun livenä soitetaan. Aina ei osu ja kaikkea voi sattua.

Orkesteri vaihdatti taas muutaman biisin settiin. Edellä mainittu Kun kohdataan ja Taikasanat kokivat kevään ensisoitannat. Perusbiisit muuten niin kuin asiaan kuuluu, ne kappaleet joita halutaan kuulla.

Ainahan orkesteri ei voi toteuttaa toiveita, joita sille esitetään. Homma kun ei nyt ihan ole kuitenkaan karaokea. Pyysipä joku keikan loputtua, että laatikko-osaston hemmot hakisivat orkesterin lavalle takaisin soittamaan Ihmisen pojan uusiksi. Siihen ei nyt kyllä oikein voinut suostua, esimerkiksi kun puolet tavaroista olivat jo purettuna. Ja kappaleiden uudelleen soittaminen setissä… ei kyllä oikein toimi. Tosin sekin on joskus nähty erään orkesterin keikalla ja se oli kyllä huono show se.

Eihän siinä sitten taas kerran muuta, kuin romut ja popparit kyytiin ja kotia koppaan maate.

Kotimatkalla porukkaa saattelivat pakkanen ja täysikuu. Toivat jotenkin mieleen kuvaukset sota-ajasta. Tai ainakin parin heepon keskusteluissa maisema assosioitiin vartiossa seisomiseen. Nyt olisi vihollisen hiihtopartiot helppo havaita. Ei pelkästään kuulovartiohommaa tuumittiin, kun alavatsaa pakottavaa paineen tunnetta helpotettiin… valtatien varressa, taas kerran.