perjantai 23. syyskuuta 2011

LOMAAAAAA!!!!!


HIPULI HEI TAAS!!!!

Anteeks nyt taas kun hieman venahti tämän kesän kuulumisten päivitys tänne, mutta… ( joo, joo selityksen makua)!!!

Tuuloksesta siis kurvattiin kotiin ja aloitettiin loma. Loma tässä tapauksessa tarkoittaa, että ei käyty keikoilla. Muuta kyllä askarreltiin. Jugi teki Oz-yhtyeen kanssa keikkoja niin kotimaassa, kuin ulkomailla. Oli ollut hyvä suksee ja nostalgiaa ilmassa, varsinkin Saksan keikalla.

Ari kuntoili oikein urakalla ja valmistautui samalla tulevan näytöskauden esityksiin teatterin puolella. Ei kyllä näyttele vieläkään, mutta soittelee niitä kannuja siellä. Olipa paukuttanut oikein kunnolla ruotsalaisen Pandoran taustallakin loman aikana.

Pieni muotoinen köpähölä kävi, kun jätettiin Jaska studiolle. Painettiin vahingossa ovi takalukkoon, eikä päässyt ukko ulos. Teki sitten loman ajan studiohommia niin että pää savusi. Huomattiin sitten juuri ennen harjoituksia ( joihin palaamme myöhemmin ), että niinhän siinä kävi. Täytyy hakea ukko ulos, kun vain löytyisi avaimet.

Mikko lähetti terveisiä. Tuli sähköpostilla oikein sellainen tervehdys. Oletettiin pitkään, että mies on kesken kirjoittamisen nukahtanut näppäimistön päälle, tai sitten on kaatunut mukillinen kahvia sinne. Terveiset tulivat nimittäin paikasta nimeltä Llanfairpwllgwyngychgogerychwryndrobwllllantisiliogogogoch. 

Kyllä! Aivan oikein luitte. Mutta lausukaa se! Täytyi oikein tarkastaa, mutta tuollainen paikka on ja näppäimistö on kuiva ja mies hereillä. Suomiko vaikeaa kieltä??? Oli Mikko sitten muuallakin saarivaltiossa hämmästelemässä maailman menoa.

Daffy osti polkupyörän ja viiletteli sillä pitkin Tampereen katuja. Olli taas aloitti tulevan kiertueen ja levyn ja kirjan promootio hommat. Mies oli esillä mediassa asian tiimoilta useassakin formaatissa.

Tuotemyynnin Satulle ja Santulle annettiin oikein lupa lähteä maalle Ikaalisiin. Nyt olisi aikaa roikkua puissa ja mököttää maakellareissa, mutta ei. Horrori järjesti pienen POP-kohtauksen ja ilmoitti, ettei minnekään maalle. Jäi sitten pyörimään kaupunkiin. Ovat kuulemma pyörittäneet Kalevassa bingoa. Satu huutaa numerot ja keksii palkinnot ja Santtu joutuu taaskin raatamaan bingokoneen kammessa kiinni illasta toiseen. Suosio on varsinkin eläkeläisväestön keskuudessa ollut valtava. Kertovat vain, että ison huolintayrityksen rekka olisi tuonut palkinnoksi vanhoja kahvipaketteja tonni tolkulla.

Tekniikan porukka on sitten askarrellut tulevan kiertueen parissa. Kaikkea pientä on puuhattu ja huoltopäivä pidetty. Siitä ei tullut tosin mitään valmista, ei edes vahinkoa saatu aikaan. Sanomista kylläkin. Huvittelemaankin päästiin kun bändi kustansi kaikille mopon omistajille bensat Iidesjärven-ajoihin. Pörräiltiin siinä sitten Iidesmotaria mopoilla ympäri.

Karppanen pisti muuten keväällä mahtikäskyn joka tarkoitti, että porukastamme lähetettiin SM-kisoihin edustus. RockOnki 2011 SM kisat järjestettiin ja menestystäkin porukkaamme tuli. Loput löytää mediasta. Sen verran voidaan kertoa, että kalaakin saatiin, vaikka osalla porukasta on edessä kasvisruokavalion noudattaminen saaliin perusteella.

Että tämmösiä terveisiä vielä ”lomalaisilta”. Anteeksi tosiaan, että viipyi, mutta kaikenlaista kivaa on tauon aikana kehitelty yleisön iloksi. Tahtoo siis loppua tunnit vuorokaudesta. Mutta… KIITOS JA KUNNIA 30 vuotta Likaisia legendoja starttaa virallisesti 7 päivän ja 1 tunnin ja 32 minuutin kuluttua…  



28.7. Valkeakoski, Työväen Musiikkitapahtuma

No niin. Viittä vaille valmis, niin kuin viime viikonlopulla tulikin todettua. Kuluva viikonloppu sukkuloitaisiinkin melkein kokonaan lähimaastossa ja lauantaina pieni eväsretki kaakonkulmaan. Toisaalta edellisten kahden viikon jälkeen tällainen lähimaastossa ajelu onkin hyvää vaihtelua reissaamiselle. Kerrankin tulee oltua ajoissa kotona.

Mediassa kuluneella viikolla palstatilaa saivat Andy McCoyn taulut. Muusikon uran lisäksi kokokansan oma Antti maalailee tauluja, joita nyt on esillä Turussa olevan Down By The Laituri -tapahtuman yhteydessä järjestettävässä näyttelyssä. Valitettavasti aika ei riittänyt nyt taidenäyttelyyn tutustumiseen, joten oli pakko tyytyä lehdissä oleviin kuviin. Mielenkiintoisen oloisia taidepläjäyksiä oli Andy aikaan saanut galleriassaan. Vaikkakin tunnustaudumme enemmän klassisen ja uusromanttisen taiteen ystäviksi.

Vuorossa ensimmäisenä olikin Valkeakoskella järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma. Valkeakoskihan on kaiketi tutuin suurelle yleisölle tehtaistaan. Tikanmäen Anssi sävelsi jo 1981 ”Maisemakuvia Suomesta” -levylleen ”Valkeakosken tehtaanpiiput” -nimisen kappaleen. Kahdesta suuresta tehtaasta on elinvoimaa ajanmittaan imetty Valkeakoskella.

Eipä siinä muuta kuin matkaan. Nyt ei ollut toisaalta kiireen kierää eli suhteellisen myöhään sai lähteä liikenteeseen. Matka ei ollut pitkä, eikä kivinen. Näsinneulasta jos kurkistaa oikeaan kompassisuuntaan, niin sieltä ne Valkeakosken savut nousevatkin. Melkein näköyhteydellä siis ollaan.

Ehti siinä päivän aikana touhuilemaan kaikenlaista ja varsin lomapäivän oloinen muodostuikin päivän kulusta. Valkeakoskella hieman arvottiin oikeaa paikkaa, mutta osuttiin kuitenkin oikeaan laakista. Paperitehtaan kylkeen oli kyhättynä tapahtuma-alue. Myllysaaren museon ja Tervasaaren tehdasmiljöössä pidettiin juhlia nyt toista kertaa. Tapahtuman esiintyjät kahden päivän aikana vaihtelivat laidasta laitaan. Paikalle olivat tulossa Nashvillestä Hayseed Dixie, Arja Saijonmaa, Liljan loisto, Jukka Takalo, Paleface, Suvi Teräsniska ja Jenni Vartiainen. Tällaiset nimet kuuluivat viihdytysjoukkoihin tässä tapahtumassa.

Paikalla piti olla hiljaista ennen porttien aukeamista, joten ripin rapin kamat kasaan. Paikallinen laitetoimittaja teki vielä viimeisiä säätöjä valoihin, mutta ”mikki-manut” lavalla olivat niin kärppiä, että kytkyssä oltiin hyvissä ajoin. Meinasivat herrat jopa vähän kiilata.

Sitten taas kerran odottelemaan. Odotellessa vaihdettiin paikallisten kanssa kuulumisia läheisten vesistöjen juoksutuksista ja kalakannoista, sekä vesistöjen leviintymisistä. Havaittiin siinä samalla, että paikallisen hotellihelpotuksen laarista olivat unohtuneet ne kemikaalit, joten tuoksu oli jotensakin pistävä. Jo näin avajaispäivänä. Ajateltiin siinä tulevia artisteja puristamalla jalat yhteen ja yritettiin vain kestää.

Aikansa kun odottaa, niin kyllä sitä töihinkin pääsee. Julma Isäntä aloitti illan Puu-saliksi nimetyssä teltassa. Pikkuhiljaa alkoi Paperitori täyttyä katsojista. Saatiin popparitkin kasaan ajoissa. Mikon ja Jaskan paikalle ilmestyminen meni vain hieman hilkulle, herrat olivat nauttimassa paikallisen kesäteatterin esityksestä, joka päättyi juuri ennen soittoaikaa. Ei nyt ihan, mutta melkein suoraan kurvasivat herrat lavalle.

Lavan reunalla olevat koristeelliset heinäistutukset vaan heiluivat kun setti polkaistiin käyntiin. Alkunauha ilmoille ja menoksi. Oikein mukavaa oli poppareiden esitellä Paperitorin täydelle yleisölle niitä ikimuistoisia kipaleita vuosien varrelta. Tasaisesti vähän kaikilta vuosikymmeniltä. ”Likaisia legendoja” ja ”Laulua rakkaudelle” kahdeksankymmentäluvulta, ”Ihmisen poikaa” ja kesän aikana aloitus biisiksi muodostunutta ”Vie mut minne vaan” kappaletta yhdeksänkymmentäluvulta ja sitten vielä niitä kaksituhattaluvun biisejä ”Deadline” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.

Niin ja nythän sitten on avattuna uusi vuosikymmen eli kaksituhattakymmenen ja sen uudet kappaleet. ”Onnen hohteessa” on saanut paljonkin radiosoittoa ja keikoilla se on saanut hyvän vastaanoton. Uudempi julkaisu ”Tällaisina aikoina” on soinut myös keikoilla hyvinkin paljon ja jotenkin se sopi tähän iltaan kuin nenä päähän. Esiintymislavan takana olleesta paperitehtaasta on tuotannollisista ja taloudellisista syistä suljettu paperikoneita. Lähistöllä oleva kuitutehdas on pitkään ollut käynnistysvaikeuksissa. Välillä tuotantoa on ja välillä ei.

Tällaisissa tunnelmissa tällaisina aikoina vietettiin iltaa työväen juhlissa teollisuuskaupungissa. Paikalle saapui myös tuttuja pääkaupunkiseudulta. Helsingin Kalliosta alkuvoimansa saanut Sir Elwoodin Hiljaiset Värit yhtye tuli jatkamaan iltaa. Johan tässä useammallakin lavalla on kesän mittaan keikkoja ollut yhdessä. Kun viimeiset iskut oli isketty, oli vuorossa nopea purku ja tilan raivaaminen seuraavalle esiintyjälle. Nopeasti tuli siinä katsottua heidän settilista läpi ja hieman ehkä harmittikin, kun ei ehtinyt jäädä katsomaan. Siellä oli niitä Elwoodin isoja kappaleita vuosien varrelta kirjoitettuna ylös.

Kotiinpäin oli lähdettävä kikkaileen. Porukalla oli sovittu, että ei jäädä turhaan norkoilemaan mestoille, vaan poistumme takavasemmalle heti kun siihen on mahdollisuus. Kotiin oli kuitenkin niin lyhyt siirtymä. Nyt tarvitsisi oikein ruveta odottamalla odottamaan sitä aamun aviisia postiluukusta.


29.7. Nokia, Eden

Päivä alkoikin sitten hirveän säädön merkeissä. Tarkoituksena oli matkata tänään Putaansillan äärelle juhlistamaan Nokian omaa kulttuuriylpeyttä eli Tapsan Tahteja. Aiemmin kaupungin keskustassa vietetyt juhlat olivat nyt tapahtuman uudelleenjärjestelyn jälkeen siirretty Kylpylähotelli Edenin rantaan.

Eilen paikalla oli vieraillut Kaija Koo joukkoineen ja oli kuulemma ollut hieman hankalaa uittaa bussia lavan taakse. Tästä alkoikin sitten varsinainen soittelurumba. Bussin paikalle pääsyä mietittiin eri puheluissa. Paikalle piti ajaa jalkakäytävän yli ja hieman hankalaa oli Kaijan porukalla ollut. Meinasi jäädä heidän bussi mahastaan kiinni. Sittemmin paikalle oli kuskattu kuormallinen sepeliä, joka poisti ongelman, mutta silti järjestäjillä oli asiasta huoli. Aikansa kun sähläiltiin, niin päästiin jonkinlaiseen ymmärrykseen ja sopimukseen, miten toimitaan ja paikan päälle päästään.

Ajoissa jouduttiin siis lähtemään liikkeelle, jos mahdollisesti ongelmia syntyy. Heittämällä kuitenkin mahduttiin päästiin sisälle. Sitten olikin aikaa odottaa (taas kerran). Illan avausesiintyjänä toimi Mustat Enkelit. Tuttuja miehiä, joille Juki on tehnyt ainakin yhden kappaleen ja laulanut taustoja. Mikko ja Jaska ovat toimineet myös kyseisen bändin tuotantopuolella heidän viime albumillaan. Kuuluupa siellä Latomaan Jaskan esittämiä hanuriosuuksiakin. Tai siis haitariosuus. Ei esiinny Jaska petomaanina kyseisellä levytyksellä. 

Pikkuhiljaa alkoi paikalle valua porukkaa juhlistamaan Pohjois-Pirkkalalais-syntyperäisen Tapio Rautavaaran nimestä johdettua juhlaa. Niin… Nokiallahan ollaan, mutta Nokian kauppala oli vuoteen 1938 saakka Pohjois-Pirkkala. Etelä-Pirkkala on taas nykyään pelkistetysti Pirkkala. Tämä nimiepisodi selventää varmaan kaikille vuoden 1992 helmikuulta Maxwell Gothenburgin elokuvan Viimeiset Pirkkalaiset juonen. Jos tuohon elokuvaan haluaa tutustua, on aika mennä kipin kapin hankkimaan Kummeli-sarjan DVD-elokuvaa kyseiseltä vuodelta.

Rautavaaran nimissä juhlittiin siis kotimaisen kevyen musiikin tapahtumaa. Rautavaara, joka oli merkittävä suomalainen laulaja, urheilija ja elokuvanäyttelijä, on lainannut nimeään tälle tapahtumalle. Näissä juhlissa jaetaan muuten se vuosittainen Iskelmä-Finlandia-palkinto. Tämän porukan nokkamies kävi pokkaamassa kyseisen pystin vuonna 2008. Tänä vuonna tuon kyseisen meriitin nappasi Dannyn, Markku Aron, Meiju Suvaksen ja Mariskan nenän edestä turkulaissyntyinen Pepe Willberg.

Rokki raikui kuitenkin rannassa. Kun Mustat enkelit olivat täryttäneet settinsä ilmoille, astui vuoroon kesän kuluessa tutuksi tullut Veeti Kallio. Pitkän matkan rovaniemeläislähtöinen Kallio on tehnyt laulajan ja näyttelijän urallaan. Hienon roolisuorituksen teki mies Tampereen Työväen Teatterin Peter Pan-näytelmässä Kapteeni Koukkuna. Viimeisin merkittävä maininta oli Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun voitto ”Tango Maria” kappaleella.

Kun Veeti oli vetreyttänyt porukan valmiiksi ja ilta alkoikin sopivasti hämärtää, oli aika marssittaa ensin tavarat ja sitten vielä bändi lavalle. Alkunauha soimaan ja menoksi. ”Vie mut minne vaan” on nyt toiminut kesän kuluessa aloituskappaleena, joten mitä sitä vaihtamaan. Diu-diu---di-di-di-dii—diu-diu---di-di-di-dii-dä-dä-dä-dä vain soimaan.

Vauhdikkaassa ilmeessä jatkettiin illan antia. ”Angelique” ja ”Kuorotyttö” löysivät paikkansa illan ohjelmistossa. Kaikilla oli tasapuolisen hauskaa, kunnes jotain todella pelottavaa tapahtui. Hetken aikaa oltiin varmoja, että seuraavaksi paikalle kurvaa pii-paa-auto paareineen ja ottaa laulusolistin mukaansa.
Kesken musiikillisen ilottelun tempaisi Olli jotain uskomatonta. Meni kontilleen lavalle ja murisi olevansa tiikeri. Esitteli sitten muutkin bändin eläinhahmot. Ainakin karhu, hiiri, pöllö ja ”Klonkku” löytyivät lavalta. Näitä sinä sitten naureskeltiin porukalla ja esittipä Jaska eräänlaisen Disney-elokuvista tutun hiiri-imitaation varsinaisen setin loputtua.

Yleisö kuitenkin halusi eläintarhan vielä kerran lavalle, joten pari kappaletta vielä ja sitten Tapsan Tahtien Rokkia Rannassa olisi tältä illalta kuokittuna. Ei muuta kuin ”Loisto” ja ”Lumivalkoinen” eetteriin ja tavarat kasaan. Onneksi oltiin lähellä kotia. Nyt ei tarvinnut hirveän kauaa kykkiä bussin uumenissa. Olisi ehtinyt oikein hyvin vielä keskustan humuun isolla kirkolla iltaa viettämään, mutta huomenna olisi vielä kuitenkin sarkaa kuokittavana, joten kotiin koppaan maate täytyi suunnistaa. Kutsuja tutuilta kyllä tuli, josko iltaa jatkettaisiin tanssiravintolan puolella, mutta ei. Toisilla on selkärankaa.




30.7. Kotka, Meripäivät

Ja sitten olisi vuorossa kalenterimerkintöjen mukaan Kotka. Ja Meripäivät. Metkan Koripäivät - ee-he-he-hee! Hyvinkin perinteinen ja pitkään jatkunut tapahtuma maamme kaakkoiskulmalla. Joku ehti jo nimeämään tämän viikonlopun keikkamme museokiertueeksi, sen verran perinteisissä tapahtumissa on nyt vierailtu.

Soittoaika tänään oli järjestäjien toimesta vedetty hyvinkin myöhäiseksi, joten ei ollut kiireen kierää lähdön suhteen. Lähtöaikaa oli kyllä puljattu suuntaan jos toiseen viikon aikana, mutta jonkinlainen yhteisymmärrys löytyi teknisen direktoraatin mahtikäskyn jälkeen. Klo 18.00 ja piste.

Hyvin oli siis aikaa pyöriä kaupungilla ja katsella ihmisiä. Käydä muka ostoksilla. Oikeastaan ihan tylsää loppuviimein. Kellon kulkua tuli päivän mittaan useammankin kerran katsottua. Ikään kuin kello olisi huomannut joutenolon ja lähti tarkoituksella hidastamaan kulkuaan. Aikansa kun odottaa niin kyllä se hetki sitten viimein koittaa ja päästiin matkaan. Tosin hieman ihmetellen taas soittoaikaa. Jonkun tosin täytyy olla se viimeinen ja jonkun aloittava näissä tapahtumissa. Pari vuotta sitten aloitettiin kyseisen tapahtuman ilta vähän ennen kuutta ja nyt oltiin lopettajan osassa.

Tänään vietettiin sitten Teuvalla Häjyt-liikkeen peijaisia. Lauri Tähkä & Elonkerjuu porukan sukset menivät sen verran ristiin tuossa keväällä, että kuviot ja kortit päätettiin jakaa uudelleen. Tähkä itse aloittelee uutta uraa ja Elonkerjuu-porukka jäi katselemaan mitä tuleman pitää. Pistivät omistamansa kaupan sitten tänään kiinni erilaisten juhlallisuuksien kera. Aika näyttää sitten mitä mahdollisesti saavat myöhemmin aikaan.
Aikaansaavista porukoista Meripäivä-areenalla esiintyisivät ainakin Popeda, Kaija Koo ja Village People. No mikäpä siinä, tuumittiin kun matkaa tehtiin. Eteenpäin oli mentävä ja nyt suuntana oli Kotka. Näin oli mahtikäsky käynyt.

Kotkastahan ovat lähtöisin muiden muassa Junnu Vainio, Tapani Kansa, Erkki Liikanen ja Kyösti Pietiläinen. Vainio, Kansa ja Liikanen ovat vaikuttaneet musiikin saralla ja Pietiläinen eli Karl Peters taas tuolla Ranskassa. Oli muukalaislegioonassa 28 vuotta palveluksessa. Nyttemmin kirjoittanut kirjoja noilta ajoilta. Mitä onkaan ollut kuri ja järjestys? Elelee käsittääksemme nykyään Etiopiassa tämä eläköitynyt palkkasoturi.

Kotkassa suunnattiin niin lähelle merta kuin mahdollista. Laiturilla jos olisi törttöillyt niin veteen olisi joutunut. Ja vielä meriveteen. Olihan kyseessä Meripäivät. Meripäivä-Areenaa oli viime käynniltä hieman siirretty, mutta hyvin löydettiin paikalle. Pelipaikalle ei tosin päästy heti, kun tien tukkona oli yksi ambulanssi ja Popedan bussi. Aikansa taas kykittiin ja odoteltiin että kiirabi ehti viemään taistelun tiimellyksessä väsyneen tai vammautuneen juhlijan parempaan huostaan. Sitten vain luukulle.

Ja saatiinhan se vesisadekin tälle kesälle. Pienimuotoinen sadekuuro alkoi kastella kuivuuden kiusaamaa maata juuri kun bussinperää avattiin. No, onneksi ollaan teltassa sisällä, niin säilyvät miehet ja kamat kuivina. Ynnäiltiin sitten, että Nivalassa satoi päivällä, Lahdessa ennen keikkaa ja sitten seuraavaksi nyt. Ihan hyvin on mennyt kesä, ilmojen puolesta.

Vaihdeltiin siinä taas kuulumisia tuttujen kanssa ja odoteltiin. Popeda oli esityksensä pitänyt ja lavalle kiiruhti Kaija Koo. Village People vielä väliin ja sitten olisi meitin vuoro. Village People kun ei tuota tavaraa ihan hirveästi mukanaan tuonut, päästiin valmistelemaan hommaa jo hyvissä ajoin. Heidän tarvikkeinaan olivat lähinnä mikrofonit, viisi tuolia ja erilaisia huiskuja.

Ajoissa oltiin siis valmiina ja jäi siinä aikaa katsella oikein ajatuksella tätä ulkomaanelävien esitystä. Pitkän uran ovat tehneet, ainakin osa näistä herroista. Ja niitä kaikille tanssilattialla olleille tuttuja kappaleitahan sieltä tuli. Keikan aikana vierailtiin laivastossa ja nuorten miesten kristillisessä yhteisössä. Ohuesti harmitti, että Joe Cockerin kähinä jäi nyt näkemättä ja kuulematta. Sen verran aikaisessa oli herra lavalla vieraillut.

Tuli sitten aika kerätä ne huiskut ja liput pois lavalta ja komentaa sinne hieman erilaisia kappaleita esitelevä porukka. Vaihto vain meinasi mennä hieman kireäksi. Keski-Suomessa kuvailtiin rallia samana viikonloppuna joten Jyväskylän ralli oli verottanut tekniikastamme yhden miehen pois. No niillä mentiin mitä oli ja valmiina oltiin ajoissa.

Keikan alkaessa huomasi hyvin miten päivän pituus oli vaikuttanut anniskelualueella oleviin ihmisiin. Väsy alkoi painaa ja promilletkin alkoivat olla suhteellisen korkeat. Osa porukasta alkoikin hipsiä kotia kohti keikan alkupuolella. Osa omin jaloin, osa autettuna. Meinaa tämän tyyppisissä tapahtumissa se viimeisen esiintyjän pieti olla hieman surullista touhua. Eipä siinä, joku muu määrää ne aloitusajat.

Tulta päin siis. Vaikka ei siellä nyt mitään pyrotekniikkaa tai tulipaloa ollutkaan. Mutta sillai niinkuin vertauskuvallisesti. Tismalleen oikeaan aikaan tärähti alkunauha soimaan ja bändi marssi lavalle ja ”Vie mut minne vaan” ilmoille. Ei näkynyt myöhäinen ajankohta orkesterin otteissa.

Ne jotka jaksoivat juhlia, juhlivat sitten oikein urakalla. Ja bändi pisti parastaan. ”Kuorotyttö”, ”Onnen hohteessa” ja ”Tie sydämeeni” pomputtivat juhlijoita. Jossain vaiheessa lensi yleisöstä eilisen muistoiksi tiikeripehmolelu lavalle. Bussiin talutettiin tämä olio vahtimaan sohvan nurkkaa. Kunniapaikalle.

Huolimatta sateesta ja myöhäisestä ajankohdasta saivat paikalle jääneet juhlijat bändin puolesta parasta antia. Tuli kuitenkin aika, jolloin melulupa alkoi painaa päälle. Hiljaisuus piti taata lähiympäristön ihmisille. Yleisön pyynnöstä vielä lavalle ”Loisto” ja ”Lumivalkoinen” eetteriin. Nyt jäi aikataulun painaessa päälle esittämättä se Meripäiviltä tuttu Junnu Vainio -laina.

Nopeasti tyhjeni teltta kun soitto oli ohitse. Juhlat oli tältä erää juhlittu ja ensi vuonna jatkettaisiin samoissa merkeissä. Rupesivat samalla järjestäjät keräilemään tavaroita. Sade oli onneksi tauonnut, joten ei kastuttu kunnolla nytkään. Haipakalla vain tavarat kasaan ja Pirkanmaata kohti.

Alkaa pimetä yöaikaan. Tummenevassa yössä kiidettiin kotia kohti. Aamulehti oli tipahtanut luukusta jo aikoja sitten kun kotiin päästiin. Ei tuhrinut tuore painomuste enää sormia. Meni siis päiväuniksi tällä kertaa nukkuminen. Ensi viikon jälkeen olisi taas vuorossa rytminkääntö oikeiden ihmisten aikaan. Kohta loppuu hetkeksi yökyöpelielämä.


5.8. Puumala, Siltakemmakat

No niin. Se olisi kesän viimeinen keikkaviikonloppu. Sitten alkaisi kaivattu ja odotettu loma. Aikaa vähän hengähtää ja tehdä niitä kotiin kertyneitä rästihommia. Kovin nopeasti on taas kesän riennot riennetty ja syksyä kohti oltaisiin menossa.

Matkaan siis. Karppasen toimesta oli ohjelmoitu tälle viikonlopulle kulkusuunnaksi itä. Saimaan rannoille ensin Puumalaan. Sieltä sitten paluumatkalla kesän viimeinen rypistys Tuuloksessa.

Matkalla soitteli mies Juvalta. Kysyttiin halusiko hän osallistua illan rientoihin sillan kupeessa, mutta oli niin kiireinen että kertoi jättävänsä väliin. Kertoi kyllä samalla uutisia Joensuusta. Oli ollut laulaa lurittamassa Joensuun torilla. Sääskänjätkät -niminen poppoo oli esittänyt spektaakkelinsa siellä. Vierailevana solistina Koo Ventiainen. Tiettyä hilpeyttä ja ihmetystä aiheutti tämä uutinen joukossamme, mikä taas sai sydänverellä taidetta tehneen vastapuolen ilmoittamaan, että taas oli blogin toimittaja mokannut. Rangaistus tulisi olemaan hirvittävä kun syksyllä kohdataan.

Matka koitti ensin Mikkeliin ja sieltä kurvailtiin kohti Puumalaa. Aikansa kun sitä rallipolkua ajeltiin tuli vastaan Puumala ja aikamoinen siltarakennelma. Siihen sillan kupeeseen on sitten Kemmakat pystytetty. Eilen paikalla olivat räimineet Petri Nygård ja Popeda. Huomenna lavan valtaisivat Martina, Anna Abreu ja Jenni Vartiainen. Torstain ja lauantain illat olivat ennakkoon loppuunmyytyjä ja nyt sitten pohdittiinkin miten teltta täytyy perjantai-illassa.

Illan kupletti olikin juonitettu niin, että illan avausesiintyjä oli yhdeksänkymmentä luvun puolenvälin tienoilla suosioon noussut Aikakone. Seuraavaksi lavan valtasivat varsinkin naisväen suosioon nousseet Scandinavian Hunks. Tavarat siis säilöön lavan taakse ja odottamaan.

Väkeä alkoi virtaamaan telttaan illan alkaessa hämärtää. Aikakone paukuttikin vuosien saatossa tutuksi tulleita hittejään settinsä läpi. Lämpötila alkoikin nousta teltassa ja viimeistään sitten, kun Esko Eerikäinen komensi poppoonsa lavalle. Nyt oli öljyttyjä miesvartaloita lava pullollaan. Ja notkeita lanteita. Ja voi sitä kiljumisen määrää.

Pohdittiin sitten siinä työntouhun lomassa, että miten saisi bändin puhuttua ympäri samaan esitykseen. Siveltäisiin äijät ruokaöljyllä ja laitettaisiin lavalle. Tosin siinä pohtiessa alkoivat ”otiksen miehet” hommansa ja oli pakko keskittyä johonkin ei niin etovaan ajatukseen. Vaikkapa hemorroidein resectioon. Eiköhän jätetä nuo hommat niille joilla siihen on ulkoiset muodot olemassa. Jotain vastaavaa voi kyllä käydä katsastamassa Youtuben ihmemaailmasta osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=-e7GpFJjyAw Mahtoikohan eilen toistua sama?

Leikittiin kyllä myös ajatuksella, että eräs porukastamme menisi vetäisemään encoreen Hunksien puolesta. Päätettiin kuitenkin ihan ympäristöhygienisistä syistä jättää sekin sitten ajatuksen asteelle.

Kun palomiehet, poliisit ja cowboyt olivat poistuneet lavalta, rykäistiin tavarat kasaan ja oli aika esittää hieman erilaista mieskauneutta ja koreografiaa. Teltta oli täyttynyt ääriään myöten ja ahdasta oli. Mitenköhän eilinen oli mennyt, kun väkeä oli ollut vielä enemmän. Kosteus alkoi nimittäin tiivistymään sekä teltassa että ulkopuolella. Kuuma ja kostea oli ilta. Saatiinhan sitä sadettakin sitten virallisesti tälle keikkaperiodille.

Illan kulkuun kuuluivat enemmän soitossa olleiden viisujen lisäksi ”Kun kohdataan” -kipale. Jotain hienoista hakemista kappaleessa oli. ”Särkynyt enkeli” korjasi kuitenkin syntyneen vahingon. Jukin lauluiksi valikoituivat ”Deadline” ja ”On mennyt yö”.

Paikalle saapuivat vielä suihkussa käyneet Hunksit katsomaan minkälaisia temppuja bändi esittää ”Tia-marian”, ”Loiston” ja ”Lumivalkoisen” aikana. Saa nähdä löytyykö näitä manööverejä sitten tulevaisuudessa heidän esityksestään.

Ilta oli paketissa ja se tarkoitti sitä, että oli aika kerätä omaisuus mukaan ja poistua paikalta. Kekkerit kyllä jäivät jatkumaan, mutta poistuimme paikalta kohti Mikkeliä ja majapaikkaa. Tutuksi on tullut eräs paikallinen majoituspalvelua tarjoava paikka tämän kesän aikana. Useamman kerran on tullut katseltua sitä kirkontornia huoneen ikkunasta. Pitäisiköhän se ikuistaa bittikartalle joskus?

6.8. Tuulos, Kapakanmäki 

Jaaha!! Viimosta vietäis. Ajatus hiipi väkisinkin mieleen, kun avasi silmänsä. Tai aika pitkän prosessin jälkeen sai ne okulaarit auki ja ajatuksen juoksemaan. Tuli siinä katseltua samalla hieman tuoreemmin silmin ympärilleen ja kas. Kaiketi hotellin edustalla saattaa ruuhka-aikoina tapahtua jotain hyvinkin äänekästä, sillä hotelli oli ystävällisesti lahjoittanut korvatulppia majoittujille. Ainakin näihin huoneisiin. Tosin ei kulkijaa ollut oikein mikään häirinnyt, uni tuli hyvinkin nopeasti kun pää tyynyn yöllä kohtasi. Meinaa olla hieman takki tyhjä, mutta loppukiri otetaan siitä huolimatta. Kerran vielä pojat. Tämän kesän sarka olisi kohtapuoliin kuokittuna ja alkaisi loma. Tai miten sen taas kerran ottaa, hommia on kuitenkin jonossa odottamassa lomallakin.

Aikansa kun siinä vetkutteli ja venytteli, niin Mikki Hiiri siirsi käsiään ranteessa liiankin rivakasti. Tuli taas huomattua, että aktiiviset kokit apulaisineen olivat käyneet keräämässä aamiaistarpeet pois. Aikansa kun odotetaan tarjottavien kanssa ja sitten ei kelpaa, niin olkoot ilman. Aikainen lintu madon nappaa tai nopeat syövät hitaat ei. Ja mitä niitä nyt olikaan. Eipä siinä muuta kuin kiertelemään Mikkeliä ja etsimään jotain nokittavaa. Toria ympäri oli mielenkiintoista laukata.

Samaisena päivänä vuonna 1905 kokoonnuttiin myös Helsingissä Senaatintorilla. Tuolloin asiana oli suurmielenosoitus, jolla vaadittiin Helsingin työväestön toimesta ponsien muodossa Suomen suurruhtinaskunnalle rajatonta itsemääräämisoikeutta. Mutta toisin kävi historian kirjojen mukaan. Autonomia menetettiin myöhemmin suurlakkojen myötä ja kuri kiristyi kunnes itänaapurissa valta vaihtui. Saatiin sitten se itsenäisyys myöhemmin. Paljon mahtui muutoksia tuohon aikaan.

Kovin meinaa olla kaupunkikuva muuttunut täälläkin. Ei kaupungin infrastruktuuri (Kuka tuonkin sanahirviön on keksinyt?? Kysyy epätietoinen Hämeestä ja jatkaa vuodatustaan… Häh? Vastatkaa nyt joku, joka niissä palavereissa istuu joissa noita sanahirviöitä keksitään!!!) Ei enää liiku edellisvierailun kaltaista ihmispaljoutta kaduilla. Raviväki, johon viime kerralla täällä tutustuttiin, on kerännyt kamppeensa ja jatkanut matkaa. Nyt siis paikan päällä pyörii aitoja ja oikeita savolaisia. Ei muuta kuin turistimatkalle ottamaan selvää.

Oikeita Mikkeliläisiä liikkuu siis täällä. Saattaa siinä nyt joku turistikin mukana olla, mutta tältä siis näyttävät nuo lupsakat savolaeset immeiset päevänvalossa. Tuli taas kerran marssittua katsomaan sitä kuuluisaa räjähdyspaikkaa Mikkelin torilla. Aina kun ei muista, tuliko viime kerralla paikalla vierailtua. Joskus sitten oikein pinnistämällä voisi yrittää vierailuja niissä muissa kohteissa, Päämaja-museossa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa se aitoa ja oikea Mannerheim piti siellä Päämajaansa. 

Tänään tuli muuten kuluneeksi 67 vuotta siitä kun ihmiskunnan ehkä järjettömin keksintö laukaistiin. Lentokapteeninsa äidin mukaan nimensä saanut Boeing B-29 Superfortress pommikone Enola Gay, tiputti Little Boy:ksi nimetyn lastinsa Hiroshiman kaupungin yllä. Paikallista aikaa 8.16 sokaiseva välähdys, 5000 - 6000 asteen kuumuus sekä 4,5 – 6,7 tonnin paine neliömetriä kohti lähti laajenemaan 560 metrin korkeudelta Shiman sairaalan kohdalta. 6.8.1945 klo 2.16 Suomen aikaa maailma oli muuttunut, lopullisesti. Hiroshimassa oli räjäytetty atomipommi.

Mutta eiköhän sodat ole sodittu taas hetkeksi aikaa. Ainakin toivottavasti. Rauhallisin mielin oli siis mahdollisuus siirtyä hotellilta meille myönnetyn jatkoajan jälkeen bussiin. Matkaan oli taas kulkijan aika suoriutua. Matkaa ja aikaa oli tällä kertaa taas jaettuna epäsuhtaisesti. Lyhyt siirtymä Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan rajamaille Tuulokseen.

Paikka olikin jo entuudestaan tuttu Kapakanmäki. Oikein mukava tanssilava perinteisessä mielessä. SemiHevi-niminen poppoo jo virittelikin kamojaan paikan päällä. Pojilla olikin oikein omatuotantotyyliin kaikki tarvittava mukana. Varsinaisen lavan viereen oli rakennettu pienempi lava ja pieni supportti. Siis sellainen alumiinihässäkkä, mitä noilla keikoilla nyt on. Valot ja äänikamat matkassa ja valmiina. Viimeisiä testailivat kun saavuimme paikalle.
Paikan päällä oli käynyt myös televisiosta tuttu ”Kesäillan valssi” tuotantoryhmä nauhoittamassa perjantai-iltojen viihdettä. Olivat samalla rakentaneet lavaan hieman jatkoa, joka sopi kyllä meille. Eli kiitos heille!

Tavarat kasaan ja äänet läpi vielä kerran. Sitten koittaisi loma. Säädeltiin siinä vielä pitkään kameroita, kun piti saada kuva myöhemmin syksyllä julkaistavaan julkaisuun. Makaronilaatikko (erittäin maistuva sellainen toim. huom.) naamaan ja odottelemaan.
Odotellessa sitten vielä hieman säätöä ja miettimistä tauon aikana tapahtuvista toimista, ja siitä kuka tarvitsee mitäkin kamoja minnekin. SemiHevi aloitti illan musiikillisen tarjonnan soittamalla kattaustaan tutuista kappaleista. Eli sellaisia ”peittokappaleita” Suomeksi sanottuna. Viimein alkoivat popparitkin saapua paikalle ja valmistautua illan koitokseen. Vaihdeltiin siinä ne kuulumiset ja tauon ajan ajolinjat, kuka tekee mitäkin.

Odottava kun odottaa, niin tulee lopulta hetki tehdä jotain. Nyt oli aika aloittaa illan varsinainen puhdetoiminta. Pientä säätöä vielä viime metreille asti ja alkunauha soimaan. ”Vie mut minne vaan” ilmoille ja menoksi. Loppukirin vuoro.

Ilta kului tutuissa merkeissä. Kaikilla tuntui olevan tasapuolisen hauskaa. Railakas meno sai aikaan illan kuluessa jopa dynaamiseksi. Ainakin äänentoiston osalta. ”Kiitos ja kunnia”, ”Deadline” ja ”Likaiset legendat” tyyppiset jorailubiisit saivat kaiutinniput pyörimään paikoillaan. Menoa ja meininkiä loppuun saakka.

Illan muuta musiikkillista antia olivat hieman rauhallisempi ”Kuin sävel oisi hän” ja taas yleisön pomppimaan saaneet ”Mustat päivät jäädä saa” ja ”Kuuhullu”. Tällaisilla kipaleilla viihdytettiin illan juhlakansaa vielä kerran.

”Loisto” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” päättivät illan. Paukutettiin sitten niitä tilattuja kuvia vielä lopussa oikein porukalla. Kesän arbeeti olisi melkein kuokittuna. Tavarat kasaan ja kotiin. Nyt alkoi loma! Matkalta vielä viimeiset kiitokset kuluneesta kesästä asianosaisille. Nyt olisi aika levätä ja kerätä voimia tulevan syksyn rypistykseen.







Ei kommentteja: