LOMILLE LOMPS!!!

29.4. Vantaa, Tulisuudelma

Alkuviikosta yritettiin sitten ottaa kiinni edellisen viikon ja kevään aikana kertynyttä univelkaa. Yhtäkkiä sitä sitten huomaakin, että tämä kevät on mennyt menojaan. Keikkojen osalta nimittäin. Tai on se kevään kuluminenkin siinä samassa mennyt melkein ohitse, eikä sellaiseen huovismaiseen luonnon tarkkailuun ole oikein ollut aikaa. Jonnekin nyt taas hävisi kolme kuukautta.

Kun näitä bändin kuulumisia aloitettiin ylös kirjaamaan, oli maassa melkein metri lunta ja pakkasta enemmän kuin pakkaslokerossa. Nyt aurinko porottaa niin pirusti ikkunasta silmään, että oikein päätä särkee. Ja puut ovat työntäneet ensimmäiset uudet lehdet esiin. Toissa viikolla vielä harkittiin Lapissa sitä hiihtämisen hommaa. Kesähän tässä on tulossa ihan käsiin. Ja sukset saa unohtaa taas hetkeksi.

Perjantaipäivään tuli kuitenkin herättyä jotenkin ja huomattua, että keikkoja olisi vielä pari kappaletta jäljellä. Nämä vielä kun jaksaa puristaa, niin sitten saa huilata.

Kuninkaalliset häät tuolla Englannissa ovat sekoittaneet median täällä Pohjolan perilläkin. Joka paikasta tahtoo tuupata erään nuorenparin alttarille marssimista. Kauhea on spekulaatio eri asioista ja suurin mielenkiinto tuntuu olevan morsiamen tulevasta puvusta. No, tämä pari nyt sitten purjehtii avioliiton auvoiseen satamaan, tai sitten ottavat sen ensimmäisen askeleen kohti avioeroa. Tiedä häntä.

Samaan aikaan kun William ja nuorikkonsa juhlivat vieraiden kanssa ja Pippa Middletonin habitusta ihailtiin, käännettiin Tampereella bussin nokka kohti etelää ja Vantaata. Onnea vaan hääparille (… ja sulhaselle vielä huomautus: ÄLÄ anna morsiamen syödä hääkakkua, sisältää kuulemma jotain, joka vie halut) !!!!!

Moottoritietä pitkin oli mukava lasketella sinne kuuluisalle Kehä kolmoselle ja sitä itään. Oltiin siis melkein Tsadissa, missä junatkin kulkee teitä pitkin. Tulisuudelma oli keikkapaikkana hyvinkin tutuksi muodostunut vuosien saatossa. Tavarat vain toiseen kerrokseen ja kasaan. Vanhalla rutiinilla.

Sitten odottelemaan illan esiintymistä. Tulisuudelma, myös Cinderella – simulaattorina aikoinaan tunnettu Sokos Hotel Vantaa, on toiminut vuosien saatossa melkoisena viihdekeskuksena pääkaupunkiseudulla. Sittemmin läheisyyteen rakennettu Flamingo on kaapannut osaltaan tuota mainetta.

Tuntia ennen keikkaa alettiin kokoontumaan taas takahuoneeseen vaihtamaan kuulumisia. Elviksen orjista, orjan orja, oli joutunut Tampereella paikallisen kirurgin käsittelyyn, joten ”Horrori” oli ottanut viime kesältä tutun kaverinsa matkaan. Paranemisia vaan sinne sisar-hento-valkoisten sekaan. Kyllä ne terveyssisaret korjaavat kevään aikana syntyneet traumat.

Pohdittiin siinä odotellessa, kun soittoaika myöhästyi ravintolan toimesta, syksyn juhlakiertueen visuaalista ilmettä, taas kerran. Eräänlaista visiota pohdittiin porukalla, saa nähdä toteutuuko tuo suunnitelma ja miten. Lopulta tuli taas aika komentaa porukka lavalle. ”JONOSSA PERÄSSÄ MARS!!! EI RÖTVÄILLÄ SIELLÄ! LIIKKUU, LIIKKUU!!!

Oikein mukavasti oli kokoontunut porukkaa iltaa viettämään ja vapun juhlintaa aloittamaan Tulisuudelman parketille. Paikan DJ:n aloittaessa kahvitaukonsa, pyörähti alkunauha soimaan ja bändi marssitettiin lavalle. Illan soittoon bändi kaiveli muisteistaan hetken soittamatta olleista kappaleista ”Kaksintaistelun”, ”Sua muistoistani pois en saa” sekä ”Kiviset kadut”. Soitannon lähestyessä loppuaan, yleisöstä alkoi kuulua voimakasta ”Parrasvalot” toivetta. Niinpä loppu setissä sitten ”Lumivalkoinen” aikaistui ja iltapuhteen päättivät ”Loisto” ja toivottu ”Parrasvalot”.

Näin oli sekin iltapuhde saanut päätöksensä ja tiskijukan vuoro oli jatkaa. Tanssilattia vain puhtaaksi paikan siistijöiden toimesta ja lanteet liikkeelle. Siis juhlakansalla… Älkää pelätkö, että meillä. Vaikka kevään aikana olikin viritteillä veto, jossa käymisprosessilla valmistetusta omenajuomasta ja sen kevytversiosta olisi luovuttu eliniäksi diskoteekin tanssilattialla tapahtunutta esiintymistä vastaan. Tämä juoma tunnetaan myös tshiu-tshiu-hih-hih-tshiu-thsiu juoman nimellä. No kumpaakaan ei sitten tapahtunut.

Keikan päätteeksi keräiltiin taas kerran tavaroita vähän siistinpään kasaan. Nyt ne jäivät vielä sisälle. Tulisuudelma on niitä paikkoja, joissa ulosroudaus kannattaa suorittaa vasta seuraavana päivänä, jollei ihan välttämätöntä pakkoa ole lähteä eteenpäin. Tanssilattian läpi roudaaminen vaikkapa ”Pokerfacen” tapaisen hittikappaleen aikana on kuin yrittäisi pois Hullujen Päivien ruuhkasta. Ei tuu kesää.

Bussi pakattaisiin vasta huomenissa, joten suunta kohti kakkoskotia, eli hotellihuonetta ja silmät kiinni. Huomenna olisi vielä keikka Riihimäellä ja sitten koittaisi loma.

30.4. Riihimäki, Riutanharju

Kun hotellivieraat olivat saaneet talon tarjoaman aamiaisena nokittua, pistettiin tavarat bussiin ja taas odottamaan. Siinä sitä sitten mietittiin, että miten käyttää neljä tuntia aikaa 60 kilometrin siirtymään. No jotenkin se aika kului, hotelli kun lupasi ystävällisesti jatkoaikaa huoneille jonkin verran ja televisiosta tuli muun muassa mielenkiintoinen dokumentti puutiaisaivokuumeesta. Sivistystä!

Hyvissä ajoin oltiin kuitenkin Riutanharjun tanssilavan parkkipaikalla odottelemassa, että joku tulisi avaamaan ovet. Illalla samalla lavalla esiintyi myös Varjokuva-niminen poppoo.

Siinä sitten mietittiin porukalla tovi, että miten ilta kulku on parasta rakentaa, jotta jonkinlainen logiikka lavalla säilyisi. Kurkittiin verkkoaidan raoista lavan suuntaan ja mietittiin. Näky oli varmaan kuin vankileirillä. Tosin ruotsalaisella, kun vangit olivat leirin ulkopuolella ja kaipailivat sisälle. Päädyttiin sitten jonkinlaiseen ratkaisuun ja eikun hommiin, kun se ”Sesam” aukeni.

Jos nyt joku sitten ihmetteli illan kuluessa, että oliko rumpalimme Toikan Ari jonkinlaisen sanktiotoimenpiteen johdosta ahdistettu lavan nurkkaan häpeämään, niin vastaus on, että ei. Eikä myöskään Latomaan Jaska ollut saanut yhdessä yössä minkäänlaista organisaation sisäistä arvonnousua pönöttämällä keskellä lavaa. Kysymys oli yksinkertaisesti taas kerran tilan käyttö. Kun bändien vaihdossa uloskulku oli lavan takaa ja keskeltä, oli Jaska kioskia helpompi siirrellä kuin Arskan patteristoa. Tilanne tulee kesän aikana normalisoitumaan aivan varmasti ja Toikka pääsee omalle paikalleen, ellei sitten Jaska syyllisty korruptioon ja lahjo tekniikka.

Varjokuvan keikalla oli vierailevana pianistina mr. Breathless, joten kiireellä alta pois, jotta he pääsivät vielä kasaamaan laitteensa ja pitämän tarvitsemansa harjoittelu session. Piti poikien käydä biisit vielä yhdessä lävitse.

Sitten oli taas sitä aikaa odottaa…

ja odottaa…

ja odottaa…

ja odottaa…

ja odottaa. Ilmakin muuttui sopivan koleaksi vappuaaton sääksi, joten pipo päähän ja toppatakki päälle. Taisi se hieman sitä luntakin tuiskaista. Ihan muutaman hiutaleen verran. Mahtaa huomenissa olla teekkareilla mukavaa kylpeä Tammerkoskessa, jos ilma tästä nyt vielä kylmenee.

Viimein koitti kuitenkin aika, jolloin Varjokuva feat. Mr. Breathless oli tanssittanut rock´n´roll-musiikillaan paikalle saapuneita juhlijoita ja oli aika nopean vaihdon. Bändille taas luurit korviin ja menoksi.

Verhojen välistä sujahtivat popparit lavalle ja ”Vie mut minne vaan” käyntiin. Hämärtyvässä ja yhä vaan viilenevässä illassa, bändi esitti ”Lasisilmän”, Popedan lainakappaleen ”Yö”, ”Ikävöin sinua” ja ”Hän tanssi kanssa enkeleiden” niistä lauluista joita ei eilen soitettu.

Keikan aikana soittopaikan takaosassa havaitut Darth Vaderin oloiset henkilöt osoittautuivat tarkemmin katsottuina Elviksen orjiksi, jotka lämpimikseen olivat anastaneet myyntitiskiltä ympärilleen niitä Yö- fleecepeittoja. Jos tapaatte heitä tauon aikana niin ruokkia voi, mutta älkää syöttäkö kädestä, sillä se saatetaan purra samassa poikki.

Ilta päättyi Riutanharjulla aikanaan, kun paikan valomerkki rupesi puskemaan päälle. ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” päättivät kevään keikkaperiodin. Tavarat kasaan vielä kerran ja kohti Pirkanmaata. ”KIITS JA  MORS!!!” Keväästä kaikille yhteisesti.

Kun sitten bussi tuli pysäytettyä ja ajopäiväkirjaan merkittyä ne reissun loppukilometrit, oli pieni yhteen laskun paikka.

Takana oli 35 esiintymistilaisuutta ympäri Suomea, kolmen kuukauden aikana. Oli käyty muuten Ruotsinkin puolella. Bussin matkamittariin oli kevään aikana kertynyt 12397 kilometriä lisää, eli 293,8 marathonjuoksua. Nopeasti laskettuna aikaa bussissa tuli kevään aikana vietettyä 6,8 vuorokautta eli noin viikko yhtäjaksoisesti liikkeellä. Ja jos keskimäärin joka kolmas tunti tuli juotua kuppi kahvia, meni kevään aikana kitusista alas noin 16 litraa mokkatuotteita. Että näin…  

Nyt alkaisi kuitenkin loma. Tai ei tätä oikeana lomana voi pitää, onhan tuossa noita hommia taas tauon ajaksi tiedossa. Bändi menee seuraavalla viikolla studioon tekemään tulevalle kokoelmalevylle kolmea uutta biisiä, joten bussin perästä pitää kaivaa tavaroita mitä siellä tarvitaan.

Bussi pitäisi toimittaa huoltoon, siivota ja pyykätä. Osa laitteista pitää toimittaa huoltoon ja sellaista. Kaiken maailman hommaa olis. Nyt on kuitenkin aikaa myös ruveta kuuntelemaan niitä levyjä, joita kevään aikana on tullut haalittua. Ja lukea kirjoja, joita samalla tavalla on tuohon kertynyt odottamaan.

12.5.2011 TAMPEREELLA

Taas kerran anteeksi kaikille, että tämä on viipynyt, mutta puolustuksekseni voi vain todeta, että Guns´n´Roses teki Chinese Democracy levyä 14 vuotta. Jotenkin se flow loppui samalla kun Valtaojan Eskon, Jokisen Sepon ja Joensuun Matti Yrjänän hengentuotteet ja sohvalla makoilu yhdistyivät.

Pomo kuitenkin aktivoitsi kirjoittajan rypistämään viimeiset sanat ja pilkut paikoilleen ja tässä sitä ollaan.

Tuli siinä hieman otettua niitä univelkoja kiinni. Porukasta osa palkitsi itseään loman kunniaksi etelän matkalla. Joku lähti Portugaliin, toinen Espanjaan ja kolmas Hervantaan. Etelässä kaikki, riippuu vaan siitä paikasta mistä katsoo.

Kaikenlaista on taas tapahtunut maailmalla. Ameriikan Yhdysvallat saivat viimeinkin haluamansa ja vapun jälkeisellä viikolla herättiinkin uutiseen, että Obama voitti Osaman. Nyt sitten herää kysymys, että mihin tässä yksinkertainen ja tavallinen työläinen voi sitten enää luottaa. Neuvostoliitto romahti, Berliinin muuri kaatui, Paavi Johannes Paavali II kuoli, Castro ei enää johda Kuubaa, Osama Bin Laden löydettiin… Kai tässä on pakko ruveta uskomaan, että instituutiot, jotka aiemmin vain olivat ja takasivat jonkinlaisen tasapainon maailmassa, murenevat. Seuraavaksi Koreat varmaan yhdistyvät, Pori ja Rauma liittyvät toisiinsa, Turku ei enää ole Tampereen esikaupunki ja satama-alue ja Raimo Helminen liittyy Tapparan valmennustiimiin….

Niin… bändi on nyt studiossa Viitasen Janin äänittäessä. Tekevät siellä Kleemolan Antin ja Mikko Karjalaisen biisiä ”Tällaisina aikoina”, Hakulisen Jussin ”Kun nuoruus katoaa” -eeposta ja Lindholm–Hanhiniemi parin kappaletta ”Yhteinen elokuu”. Ilmestyvät sitten syksyn kokoelmalevyllä. Ensiviikolla pojat lähtevät pönöttämään kammattuina ja suittuina kameran eteen promokuvauksiin. Syksyllä sitten nähdään miten pojat patsastelevat tällä kertaa. Jossain tuolla etelässä filmiä palaa. Tai nykyään pitää kaiketi sanoa, että bittejä järjestyy paikoilleen.

Pihakoivut puskevat tuota lehtään siihen malliin ulos, että kesä on tulossa ja kesäkeikkaperiodi. Muuttuvat nuo keikkapaikatkin samalla. On teltta-, festivaali- ja tanssilavakeikkaa tulossa. Saa nähdä mikä on tänä kesänä se porukka jonka kanssa törmäillään tämän tästä. Viime kesänä se oli Viikate, jonka kanssa ajeltiin Suomessa peräkkäin.

Lomaa on kuitenkin vielä jäljellä, joten nyt sitten lähden kalaan…

T

LAPISSA, VAAN EI LOPUSSA

21.4. Saariselkä, Tunturihotelli

Aamulla kun heräsi, tuli sitten katseltua hotellihuoneen kattoa Saariselällä. Tai ei se mikään aamu enää ollut. Puoltapäivää kävi kello tuolloin. Yöllä oltiin saavuttu perille, karvan alta tuhat kilometriä ajeltuamme.

Matkoja suunnitellessa oli tapahtunut jokin köpähölä ( =moka, kämmi, pienoinen erhe tms.), joten melkein koko porukka matkusti bussilla ylös. Pitkästä aikaa tällä viissiin. Mikko tosin jäi vielä Tampereelle, eilen illalla oli ollut Palatsi-teatterilla Beatles-musikaalin viimeinen näytös. Tulisi sitten lentäen perässä. Samoin tekisi pomo. Porukkaa oli siis bussissa, niin kuin Ilveksen maalilla.

Eilistä matkantekoa väritti pienimuotoinen ongelma bussin kanssa. Matkamittarin anturi vaihdelaatikon päästä ilmoitti, että nyt riitti reissaaminen. Hänen osaltaan homma saa olla tässä. Johan tässä on melkein miljoona kilometriä tiedotettu nopeudesta kuljettajaa. Siirtyi anturi eläkkeelle kesken matkan ja lopetti hommansa. Samalla aiheutui hieman ikävää nykimistä, kun rajoitin eleli omaa elämäänsä, puuttuvan nopeustiedon kanssa.

Matkan aikana sitten ihmeteltiin vikaa. Pistettiin porukka ruokailemaan Pihtiputaalla Takkatupaan ja tekniikka hämmästelemään vikaa läheisessä Volvo-huollossa. Asianosaavat asentajat olivat jo lähteneet kotiin, joten vastaava paikka löytyisi Oulusta. Sinne siis. Hieman Oulun ukot raapivat päätään, kun kerrottiin mitä vikaa on. Ongelma kuitenkin paikallistui nopeasti ja pienen varikkokäynnin jälkeen matka jatkui.

Matkalla puitiin vielä viime viikonlopun parlamenttivaaleja ja niiden tulosta. Kansa on puhunut ja nyt poliittisilla liikkeillä alkaa lupausten lunastus tai vaihtoehtoisesti selitysten keksiminen, miksi aiemmin sanottu ei enää pädekkään. No tulevaisuus näyttää, miten uusi parlamenttimme ja hallituksemme maan asioita hoitaa. Meillä olisi omat pikku hommamme hoidettavina, joten hommiin.

Keikkapaikka oli tuttu ja turvallinen Tunturihotelli ja siellä se Lutto-ravinteli. Edellisenä iltana väkeä oli viihdyttänyt Abelius Sikatemian polvihousupojat eli Jean S. Näin olen ymmärtänyt, että jostain musiikkiyliopiston syövereistä tämä poppoo on alkunsa saanut.  Kuulemamme mukaan, kovin niukasti oli ollut porukkaa kyseistä ryhmää katsomassa. Tosin väki oli vielä matkalla Pääsiäisen viettoon Lapin lumoon.

Tulevan kesän keikat muuten löytyvät nyt sitten tuolta Karppasen sivuilta. Tosin muutoksia voi vielä tulla, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Muistissa on hyvinkin helmikuinen rakennuspalo Rukalla. Mutta tuollaisilla päivillä ja tuollaisilla paikoilla ryhmämme rymyää ensi kesän aikana.

Menneellä viikolla Kauppalehti uutisoi taas kerran suomalaisten bändien tuloksista. Klamydian-yhtyeen jakamat osingot olivat päässeet nyt talousaviisiin. Artikkelissa kerrottiin, että palkkatuloja jäsenille oli maksettu maltilla, mutta osinkoja sitäkin enemmän. Tosin niissäkin verottajan koura kahmaisee omansa. Jutun otsikkoa katsellessa mieleen hiipi eittämättä ajatus, että mitä miettii se ulkomaalaistaustainen ja suomen kieltä hieman hallitseva henkilö, joka ei välttämättä tunne suomalaista musiikkikenttää ja joka lukee tuon otsikon. Siis veneerinen sairaus saa osinkoja. Lääketeollisuudeltako???

Eletään niitä aikoja taas, kun verottaja muistaa, joko hyvällä tai pahalla. Jännityksellä odotetaan suomalaisissa kodeissa, että mitenkäs nyt käy. Saako Jouluksi lapsille lahjoja vai pannaanko petäjäistä pöytään. Erilaisia vähennyksiä tulisi keksiä, joita ei kuitenkaan hyväksytä ja valmiiksi kaluttu luu jää käteen.

Päivää meitä aiemmin oli Lappiin saapunut myös ”Ikurin turpiini” joukkoineen. Popeda oli myös pohjoisessa keikoilla. Kovin ynnäiltiin, että ehtiikö sitä ryhmää ollenkaan tapaamaan reissussa. Olivat muuten voittaneet kilvanajon pohjoiseen, tosin Karppanen oli antanut heille etulyöntiaseman päivää aiemmalla keikalla.

Keikkapaikkana Lutto on vanha tuttu. Nyt ei tarvinnut hämmästellä, että miten homma rakennetaan, vaan että miten homma rakennetaan, että kaikki mahtuvat lavalle. Vanhasta muistista kaivettiin jonkinlainen pohja, miten kannattaa toimia ja tavarat paikoilleen. Millimetrihommiksi meni taasen, mutta mahtuivat sentään.

Tunturihotelli on varsinainen ravintolakompleksi. Rakennus kun sisältää kolme eri ravintolaa kaiken kaikkiaan. Toisissa ravintoloissa tanssikansaa viihdyttivät Tropicana ja Jettiset. Puolilta öin sitten passitettiin meidän porukka Luton lavalle.

Parkanossa Jukin bassolähettimessä ollut mehiläinen oli nyt pesiytynyt Daffyn kitaran lähettimeen. Nopea vaihto ensin varalähettimeen joka järjesti myötätuntolakon ja löi persuksensa penkkiin. Siitä vielä vaihto piuhaan, joka toimi ikään kuin rikkurina signaalinsiirtäjien porukassa ja suostui toimimaan. Vikaa sitten ihmeteltiin porukalla, epäiltiin jopa, että naapurivallan sotavoimat harjoittivat häirintää. Vika sitten kyllä löytyi ihan muualta.

Taas kerran saatiin keikka kunnialla käyntiin sähläilystä huolimatta. Illan aikana tarjoili laulu- ja soitinyhtye yleisölleen ”Mustat päivät jäädä saa”, ”Kuorotyttö” ja ”Karheaa ja kaunista” nimisiä kappaleita.

Kun soitot oli soitettu ja jäljet siistitty osaltamme, oli aika siirtyä taas unimaailmaan. Huomenissa jatkuisi matka läpi Lapin.

22.4. Äkäslompolo, Äkäshotelli

Ei nyt ihan Juha Mieto, mutta lähes sellainen näky kohtasi aamulla hotellin ovella rentun, joka teki lähtö keikkamatkalle. Sukset ja sauvat käsissä, numerolappu rinnassa, mitali kaulassa ja kunniakirja kädessä käveli vastaan mieshenkilö. Oikea hiihtäjä. Sopivasti se hiihtokisoista tuttu räkäklimppi vielä poskella. Saariselällä oli käynnissä Vaskooli-hiihto tapahtuma. Ilmeisesti kevään viimeisiä sellaisia. ”Joko riitti tältä vuodelta?”, oli pakko kysyä. ”Nyt riitti” tuli vastaus.

Päivä paistoi hyvinkin komeasti ja lämmintä oli. Hiihtoladulla riitti kuhinaa hiihtotapahtuman osalta. Me emme kuitenkaan osallistuneet siihen vaan ”Luku!” ja ”Vaunu Mars!” komennot annettiin. Matka koitti kohti Äkäslompoloa.

Sodankylässä poikettiin Nesteelle kahville. Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma. Toinen vaihtoehto olisi ollut paikallinen Shell-huoltamo, mutta hyvä niin, että kahvit päätettiin juoda Nesteellä. Matkaamme tarttui nimittäin kotimaisia elokuvaklassikoita noin kympin hintaan per kappale. Ostettiin matkaviihteeksi ”Lampaansyöjät”, ”Lentsu” ja ”Siivoton juttu” -nimiset elokuvat.

Bussi kun nytkähti liikkeelle, katsottiin nopeasti elokuvien kestot ja arvioitu matka-aika. Porukalla päädyttiin Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen tähdittämään Lampaansyöjiin. Huovisen Veikon kirjaan perustuva vuonna 1972 tehty filmatisointi. Aivan klassinen tarina ja hieno kuvaus tuosta ajasta.

Elokuva ja matka päättyivät juuri sopivasti samaan aikaan. Nopea laitteiston kasaus, kunhan käynnissä olleet monotanssit loppuivat. Hieman oli aikataulussa kirimistä, kun ravintolan päivällinen puski päälle. Hieman meni linjojen tarkistus päivällisen päälle. Ja nyt ei kyseessä olleet mitkään fitness-kisat, vaan niitä ääniä tarkisteltiin. Anteeksi aiheuttamamme häiriö.

Illan aloitti monotansseista tuttu Dry Capri. Yleisön lämmitellessä paikkojaan illan esiintymistä varten lämmitteli bändi jäseniään takahuoneessa. Jotenkin deja-vu-ilmiön tavoin keskustelivat soittajat syksyllä ilmestyvän kokoelmalevyn uusista biiseistä. Ihan niin kuin tämä sama ilmiö olisi tapahtunut aiemminkin ja vielä samassa paikassa. Bändillä on varattuna studio toukokuun keikkatauon aikana, jolloin noita biisejä on tarkoitus työstää.

Kun tanssi oli tanssittu, marssitettiin bändi lauteille jonossa kuin köyhän talon porsaat. Alkunauha pyörimään ja perinteiset kätten puristukset ja ”Vie mut minne vaan” ilmoille.  Soitto soi ja hauskaa näytti olevan. Olipa yleisössä eräs tv-kasvokin. ”Satukirjan sankari” ja ”Se kerran kirpaisee” otettiin bändin toimesta pienestä unholasta ohjelmistoon.

Kun taas kerran ”Lumivalkoinen” oli päättänyt illan, koottiin kimpsut ja kampsut kasaan huomista keikkaa varten. Haasteltiin vielä paikan ravintolapäällikön kanssa pohjoisen väkimääristä. Uskottava se on, että etelän hyvä lumitilanne on vaikuttanut kotimaan matkailuun. Ja vielä, kun näitä kärsimyspyhiä lähellä on työväen ja opiskelijoiden vuoden päätapahtuma, ei se voi olla vaikuttamatta Lapin matkailuun. Väkeä oli kuitenkin tullut iltaa viettämään hieman vajaat 700 henkeä.

Paikalla vietettiin myös Jukin synttäreitä. Nyt ei ollut saatavilla pikaruokaravintolan juhlapöytää, joten keikan jälkeen päätettiin kokoontua paikan aulabaariin, jossa kukin sai hankkia joko Sinisen enkelin tai sitruunasoodan sateenvarjolla. Kippis ja onnea!!! Yhteislaulua ei viritelty, ymmärrettävistä syistä. 

23.4. Levi, Hullu Poro Areena

Puoliltapäivin taas kokoonnuttiin yhteen ja lähdettiin matkaan. Takana oli hyvin nukuttu yö ja ravitseva aamiainen. Rumpalimme tosin oli taas kerran painunut hiihtolenkille. Mies hiihtää 30 km:n lenkin, vaikka välistä puuttuu pätkiä latuakin. Kunnioitettava suoritus. Tällä viikolla porukastamme ainoa, joka on hiihdellyt.

Matkaa oli tehtävänä taas ruhtinaalliset puolensataa kilometriä. Ajoissa oltiin siis liikkeellä ja Levillä. Siinä sitä sitten olikin taas tehtävää, poltella niitä jäitä ja odotella, että jotain alkaisi tapahtumaan. Harrastuksiin kuuluivat tällä kertaa puissa roikkuminen, vauhditon pituushyppy ja kolmiloikka, tulitikun heitto ja kyykkyhippa. Viimein saapui kuitenkin Hullu Poro Areenan juokseva tekniikkaguru päästämään miehet piinasta ja töihin.

Hei vaan!! Ja taas oli tavarat kasassa. Nyt alkoikin odottaminen uudelleen. Ruokailun kautta majoituksiin katselemaan kellon kulkua. Ajan kulumista yritettiin nopeuttaa katselemalla Youtuben maailmasta vanhoja musiikkivideoita ja Pulkkisen sketsejä. Kuluuhan ne päivät niinkin.

Odottavan aika on pitkä ja kaikki mielenpiristäminen koitetaan keksiä. Kuten nyt esimerkiksi kylpeminen ja astrobiologiaan tutustuminen. Pianisti ei malttanut luopua lainaksi saamastaan kirjasta, vaan meni kylpyyn sivistyäkseen samanaikaisesti. Tietäähän sen kuinka siinä kävi. Hätääntynyt soitto myöhemmin kirjan omistajalle ja tiedustelu mahtoiko opuksella olla huomattavaa tunnearvoa? Ja eikun kuivattelupuuhiin.

Porekylpyynkin porukkaa meni aikaa tappaakseen. Viimein koitti kuitenkin aika kokoontua tuttuun ja turvalliseen takahuoneeseen. Vielä viimehetken kuulumisten vaihto ja bändille luurit korviin. Taas marssi porukka jonossa esiintymisareenaa kohden.

Illan keikkaan bändi sisällytti poreammeessa tehdyt toivomukset ”Tia-Maria” ja ”Kuorotyttö”. Kovin oli menevän sorttista porukkaa yleisössä. ”Laulu rakkaudelle” ja  ”Kuuhullut” tulivat ikään kuin tilauksesta ja hauskaa riitti. Yleisössä nähtiin jopa lomaa viettävä Paula Koivuniemi. Myöhemmin selvisi vielä, että Paulakin on levyttänyt Popedan ”Yö” -kappaleen. Olisiko ollut mahdollista pieneen vierailuun? No, tämä selvisi meille vasta liian myöhään.

Taas kerran kerittiin tavarat bussin perään huomista varten. Areenalla huomenissa esiintyisi Fintelligens, samalla kun Yllästunturin valloittaisivat Karppasen komentamina Yö ja Popeda. Tosin eri puolilla tunturia. Ikään kuin saarrettaisiin se tunturi tamperelaisten toimesta.

24.4. Ylläs, Taiga-Jim

Taas oli puolen päivän korvilla kulkumiehillä lähtö tienpäälle. Ajeltiin samoja jälkiä takaisin, joita eilen oli matkattu. Pääskystä varmempana kesän merkkinä nähtiin aito ja oikea ”safetycar”. Maanteillämme liikkuva turva-auto, joka kerää porukan yhteen. Tiedättehän sellaisia jäähallin kokoisia lasikuitukoppeja, jotka rakennetaan jonkun alitehoisen Tranisitin päälle, tai sitten niitä vedetään sellaisilla perä maata viistävillä henkilökuljetusvälineillä.

Nyt tämä turva-auto pamahti suoraan eteemme joltain tienvieren varikolta. Bussin jarrut huusivat pyhien kunniaksi hoosiannaa, kun yhteentörmäystä yritettiin välttää. Ja ohittaa ei tietenkään saa, eikä pysty kun turva-auto ajaa keskiviivan päällä. Mieluusti vielä nopeusrajoitusta hitaammin.

Onneksi minkäänlaista varikonläpiajorangaistusta ei seurannut, vaan kyseinen turva-auton kuljettaja huomasi ilmeisesti tehneensä ajovirheen tultuaan radalle katsomatta vasemmalle. Hillitön oli nakutus Transistorin moottorissa, kun pyrkivät pääsemään vauhtiin ja häpeillen alta pois.

Taiga-Jim onkin nyt muodostunut tutuksi paikaksi, kun vierailuja tässä kevään kuluessa on kertynyt. Bussin perästä vain tarvittavat roippeet esiin ja kamat kasaan. Samalla lähtöä tekivät eiliset esiintyjät. Toisen vuosituhannen viikingit oivat tulleet ja lähtivät valloitusretkensä jälkeen. Korkeilla koroilla varustettu salainen puutarha lähti matkaan. Eilen yleisöä olikin viihdyttänyt Scandinavian Hunks ja High Heels Show-ryhmät. 

Takahuoneessa, kun aikaa taas kerran oli, keskityttiin ensin suomalaisen elokuvan huippuhetkiin. Kai Lehtisen ja Pertti Koivulan tähdittämä ”Siivoton juttu” sai toimia naurun irrottajana hiljenevässä illassa. Aivan mahtava raina lama-Suomessa yksityisyrittäjinä toimivista kaveruksista, joilla kaikki ei ihan aina mene putkeen. Ei mikään amerikkalainen menestystarina siis.

Kun elokuva oli katsottu huudettiin takahuoneessa hiljaisuus, sillä tarkoitus oli matkustaa bussilla yön yli kotiin. Kotimatka menee yöllä ajettuna noin kaksi tuntia nopeammin, kuin päiväajona. Vähemmän niitä turva-autoja mukana liikenteessä.

Ennen illan esiintymistä huomioitiin, että kovin pienilukuinen joukko oli saapunut viettämään iltamia. Sama oli kuulemma tunturin toisella puolella esiintyvällä Popedalla. Tietysti asiaan vaikutti se, että pääsiäisloma oli loppumassa ja suurin paluuliikennepäivä tulisi olemaan huominen. Porukka oli näköjään valmistautumassa töihinpaluuseen majoituksissaan. Mutta eihän siinä mitään.

Varttia vaille puoliyö komennettiin taas bändi lavalle. Nyt oli tarjolla toisenlaisia korkoja ja lantion liikkeitä kuin eilen. Eikä öljyttyjä ylävartaloita ollut tarjolla. Nyt esiintyvät ropat olivat marinoitu toisenlaisissa liemissä kuin eiliset.

Harvalukuinen, mutta sitäkin innokkaampi yleisö piiskasi bändiä parhaimpaansa. Vaikka se yleisöstä useamman kerran toivottu ”Kuorotyttö” jäikin nyt soittamatta, paiskoi bändi menemään parhaimpiaan. ”Pettävällä jäällä”, ”Särkynyt enkeli” ja viimeisinä biiseinä perinteiset ”Likaiset legendat” ja ”Ihmisen poika”. Yleisön pyynnöstä vielä ”Loisto” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.

Rips-raps kerättiin tavarat ja bussin perää kohti. Nyt tajuttiin, että täältä pääsee muutakin reittiä pitkin pois, kuin sen karaokepaikan läpi. Tavarat nopsaan bussin perään, matkaan lähtijöistä luku ja pykälä silmään.

Nyt oltiin Popedaa edellä, sillä huhujen mukaan lähtisivät liikkeelle vasta huomenissa. Mikäs siinä oli matkaa tehdessä. Kilometri kilometrin jälkeen koti lähestyi. Aurinko nousi tuoden uuden aamun mukanaan. Kevään ensi kuovit nokkivat eineitään tienvieren pelloilla. Hienoa oli reissumiehen palata kotiin halki keväisen Suomen.

Huh-Huh-Huhtikuun puolessa

15.4. Hämeenlinna, Sirkus

Selvittiin sitten viime viikonlopustakin. Hieno oli tilaisuus Savon sydänmailla. Onnea vielä sankarillekin näin jälkikäteen.

Näinhän siinä sitten on käynyt, että talven selkä on lopullisesti taipunut. Toivottavasti ainakin. Tai ainakin nyt tältä vuodelta näyttää siltä. Uusi talvi tulee kuitenkin taas kun kalenterissa alkavat sivut loppumaan.

Neiti kevät on kuitenkin ja viimeinkin saapunut seuraamme. Aiemmin kun sitä mieliharmia ja kiukkua ihmisille aiheutti pakkaset, nyt vastaavaan marinaa aiheuttaa katupöly. Meinaan pölisee pikkusen paikat ulkona. Olo on kuin beduiinilla hiekkamyrskyssä Saharassa. Suu ja silmät on täynnä hiekoitusmateriaalia. Ja räkää tulee ihan hysteerisesti. Sitä talven aikana ajettua liukkaudenestoa on röörit täynnä.

Edeltänyt viikko olikin orkesterin näkökulmasta varsin hektinen. Paljon mahtui tapahtumia yhdelle viikolle.

13.4. julkaistiin sitten uusi single. ”Onnen hohteessa” kipale on nyt ostettavissa tai ladattavissa levykaupoista. Keikoilla tuotemyyntitiskiltä singleä voi kysellä myös siltä ”Horrorilta”.

Singlellä on Kleemolan Antin ja Karjalaisen Mikon yhteistyössä synnyttämä kappale. Bändin, biisin tekijöiden ja Viitasen Janin sovittaman version lisäksi löytyy myös Kleemolan ja Karjalaisen demoversio kappaleesta. Siitä voi nyt sitten itse kukin kuulostella raakileversion ja bändin sovittaman ja tuotetun version välistä eroa.

Kansikuvassa porukka sitten patsasteli tamperelaisen museon portailla. Niin kuin jotkut ovat huomanneet Latomaan Jarikin oli nyt sitten kuvassa. Jaska kun on nykyään bändin vakijäsen. Tai tapahtui tämä vakinaistaminen jo vuosi sitten, mutta nyt vasta uskallettiin julkistaa miehen kuva virallisesti. Seitsemän vuoden koeaika on mennyt sen verran hyvin, että Jaska sai kuin saikin himoitsemansa vakipaikan. Saa nähdä koska urut uskalletaan kytkeä lopulta myös äänijärjestelmään ja kanavat avata, eikä Jaska ole enää pelkkä koriste lavalla.

Jaskan osalta huomattavaa kehitystä on tapahtunut vakinaistamisen myötä sen verran, että aiemman yhden sormen soittotekniikan sijaan hän soittaa urkuaan jo kolmella sormella. Koittakaapa itse parantaa työsuoritustanne 200% vuodessa. Jaska on siihen kyennyt.

Samana päivänä julkaistiin syksyn juhlakiertue. Molemmissa iltapäivälehdissä oli kokosivun mainokset tulevasta. Karppasen sivuilta löytyy myös kyseiset tiedot, jos mainokset menivät ohitse. Päivämäärät ja paikat ovat nyt selvillä, joten jos tulevan kiertueen näkeminen ja kuuleminen kiinnostaa, niin sitten vain lippukauppaan. Kiertuehan toteutetaan isoilla areenoilla Rovaniemen ja Tallinnan välisessä maastossa. Audio-visuaalinen presentaatio on luvassa.

Kaiken muun lisäksi julkaistiin tieto myös Loisto-viinin myyntiin tulemisesta. Alkoista kyseistä tuotetta saa sitten kysellä, mutta muistakaa sitten, että sen aineen kanssa ei lutrata. Viini on jumalten juoma, kertoo muinainen sananlasku. Joten nauttikaa siitä, kuin ne antiikin Kreikan jumalat. Viisaasti ja hitaasti.

Mutta vielä oli jäljellä paljon perustyötä ennen suuria juhlia. Matkamme koitti iltapäivästä Hämeenlinnaan. Soittopaikkana Sirkus. Ilmeisesti entiseen pankkisaliin tehty soitantapaikka. Kun aikoinaan maassamme tehtiin niitä isojakin kupruja, on näitä kuprutiloja otettu sittemmin hyötykäyttöön. Iso sali ja iso lava. Ei muuta kuin bussin perä tyhjäksi ja rakennus puuhiin. Koko kalusto käyttöön.

Takahuoneessa ihasteltiin, taas kerran, paikan keräämien keikkajulisteiden määrää ja jonkun taiteilijasielun suorittamaa parroittamista. Onko sitten kyseessä ollut aito ja oikea kansallissosialismin kannattaja, vaiko suureksi humoristiksi itsensä tuntenut pikkupicasso, ei tiedossa, mutta ”hitleröintiä” on harrastettu. Löytyy sitten kyllä afrotyyliäkin. Siinä on ollut taas kerran luovuus huipussaan kun niitä viiksiä on piirrelty. Ja kaikille. Omansa ovat saaneet lähes kaikki.

Oikein mukava yleisömäärä kerääntyi perjantai-illan viettoon Sirkuksen saliin. Kelpasi siinä bändin potkaista keikka käyntiin. Samalla kun aloitus lähestyi, alkoivat myös ongelmat. Lähestyvän kevään kunniaksi oli langattomien laitteiden maailmaan päässyt mehiläinen. Ja vihainen sellainen. Kova oli pörinä porukan luureissa ja vikaa ei oikein tahtonut löytyä mistään. Tai mitään selvää syytä ei löytynyt, eikä sitä mehiläistä. Joten vikaoletus kääntyi paikan sähköjen puoleen. Käsittääksemme muillakin on paikassa ollut jotain hämminkiä. Kunnialla kuitenkin keikka pystyttiin hoitamaan, kun aikansa sählättiin.

Tapahtuneesta sähläilystä huolimatta bändin soitti keikan olosuhteisiin nähden kiitettävän hyvin. Illan antiin kuului sitten niitä kysytyimpiä kappaleita. ”Tia-Maria” ja ”Likaiset legendat” sekä ”Ihmisen poika”.

Onnea voittajille!! ”Kiitos ja kunnia” kipale pyydettiin yleisöstä jollekin kipolle tai sitten sen voittaneelle porukalle. Lavan sivuun ei oikein selvästi kuulunut, että kuka, tai ketkä, olivat voittaneet ja mitä, mutta siihen johtopäätökseen tultiin, että jotkut juhlat olivat käynnissä, kun salissa kiersi tällainen urheilujuhlista tuttu ”poika”  ja porukkaa mitalit kaulassa. Pokaali eli kippo eli poika vieraili myös lavalla keikan aikana. Vai pitäisikö sanoa ”tyttö” siitä pokaalista tässä tapauksessa, kun olivat naisia nämä juhlijat.

Kun sitten ilta päättyi aikanaan, lähtivät soittajat kasseineen kohti Mansea ja tekniikka jäi purkamaan kamansa. Nopeasti vain tavarat paikoilleen ja bussin perään. Muutama sana vielä paikan henkilökunnan kanssa illan kulusta ja kotia kohti. Huomenissa olisi taas kerran päivä uusi ja uudet kinkerit.

16.4. Parkano, Käenkoski

Tämä viikonloppu vietettiinkin Finnair-teemalla eli ”Illaksi kotiin”. Tai soittohommissa pitäisi tietysti sanoa ”Aamuksi kotiin”, mutta kuitenkin. Kilpajuoksua Aamulehden kanssa. Tällä kertaa oltasiin aviisia nopeampia, molempina iltoina.

Päivän aikana ehti toimittelemaan arkisia asioita ja pyörittämään pyykkikonetta tulevaa Lapin pätkää ajatellen. Lähdön hetki oli varsin myöhäinen, kun matkustettiin saman maakunnan alueella. Parkanoon johti reitti ja Käenkoskelle lavalle.

Paikka oli entuudestaan tuttu, joten suit-sait tavarat paikoilleen ja kytkyyn. Äänet läpi kanavista ja odottamaan. Illan avasi Pohjanmaan suunnasta saapunut Rytmimania. Rytmikästä ja tanssittavaa musiikkia esittävä 13 henkinen orkesteri. Oli ikään kuin sellainen vastakkain asettelu illan bändien kesken, kun lavat joista soitettiin olivat vastakkaisilla seinillä.

Siinä jäiden polttelun eli odottelun ohessa saapui paikalle myös mies Yön ja Popedan historiasta. Petanderin Markku päätti tulla tervehtimään tuttuja, kun kotikulmille oli poppoo saapunut. Mies linkutti keppien kanssa paikalle, oli isolla kirkolla eli Tampereella laitettu jalkaan kipsi. Joku luu oli sanonut poks ja kirurgin veitsi oli viiltänyt tämän jälkeen.

Paikan pikkuisessa esiintyjälämpiössä eli takahuoneessa vaihdeltiin kuulumisia. Oikeastaan paikassa on muuten kaksi takahuonetta.

Kun Rytmimania oli heittänyt osuutensa, komennettiin bändi lauteille. Eilen Hämeenlinnassa laitteisiin lentänyt mehiläinen löytyi, nyt Jukin bassolaitteista. Tai basson langattomasta lähettimestä. Nopea vaihto piuhaan ja menoksi. Siis bändin osalta. Lavan sivussa yritettiin purkaa varovasti sitä lähetintä ja päästää sitä mehiläistä pois, mutta ei onnistuttu. Saa ammattimies katsoa sitten alkuviikosta.

Kun kerran oltiin Petskun kotikentällä ja mies oli yleisössä, päätti bändi esittää Jukin laulamana Petskun biisit ”Sateenkaaren pää” ja ”Sua syliini kaipaan”, niin kuin lisänä niille Markun säveltämille isoille biiseille.

 ”Tie sydämeeni” ja ”Laulu rakkaudelle” olivat illan antia muiden musisointien mukana. ”Laulu rakkaudelle” soolo-osuus kuultiin yleisöäänestyksen perusteella ”Petsamon Piiparisen” esittämänä. Hienostihan Jaska sen luuti menemään. Löi samalla omat mausteet takahuoneissa käytyihin keskusteluihin ensi syksyn juhlakiertuetta ajatellen. Seisooko Jaska vai ei??? Lavalle vaiko verhojen taakse soittamaan?? Siinä vasta kysymykset…

Taas kerran kun soitot oli soiteltu, alkoi apinanraivolla tehtävä ulosroudaus. Kamat kasaan ja kotia. Käsittämättömästi on muuttunut maisema viimeviikkoina. Kun sitä kelloakin vielä rukattiin, niin kotiin ajellessa aamun ensi kajo esittäytyy jo Teiskon takaa, vaikka kello näyttää vasta sydänyötä. Kesä on siis tulossa.