Yhden Yön tarina

Horrorin Joulu

Elämme taas sitä aikaa vuodesta, kun maamme hiljentyy viettämään joulua. Hieman vajaa kolme neljännestä maamme väestöstä tunnustaman kristillisen kirkon opetusten mukaan hiljennymme ”Voidellun” ja pelastajakuninkaan syntymän kunniaksi. Jos nyt satut tunnustamaan tätä kristilliseksi kutsuttua uskontoa, niin tänään on herramme Jeesuksen Kristuksen 2015. syntymäpäivä.

Jos taas et kuulu kristilliseen kirkkoon on myös niin, että näihin aikoihin ovat muinaiset germaanikansat viettäneet talvipäivän seisausjuhlaansa eli yulea. Muinaiset roomalaiset taasen juhlistivat näihin aikoihin valmiiksi saatujen syyskylvöjen kunniaksi maanviljelyksen jumalan Saturnuksen juhlaa saturnaaliaa. Sattumaako? ( Jos lainaamme Nalle Östermania. Ja tässä tapauksessa me lainaammekin )

Oli juhlamme alkuperä mikä tahansa, hiljennymme tänään kautta maailman viettämään joulua. Elämme siis juhlaa, jossa yhdistyvät erilaisten elämänkatsomusten interssit ja on hyvä hiljentyä hieman arjen keskellä maailmankatsomus kannasta huolimatta.  

Joulun alla meistä saattaa kuitenkin  tuntua siltä, että markkinavoimien mahti on onnistunut pilaamaan alkuperäisen ja puhtaan joulun sanoman ja sen tarkoitusperät. Hyvissä ajoin tipahtavat ensimmäiset joulukuvastot postiluukuista ja kansalaiset kantavat joulunalusviikot kainalot vaahdossa ja niskat limassa erilaisia lahjuksia kauppojen hyllyiltä koteihinsa. Kotona kierrellään vaivihkaa ja piilotellen näitä lahjuksia lähimmiltään. Raha virtaa kassojen kitusiin ja  pankkiholvien syövereihin. Tämäkin pohjoinen kansa kerrankin antaa lahjuksia toisilleen.

Jouluun kuuluu myös paljon erilaisia perinteitä. Perinteet velvoittavat käymään haudoilla laskemassa kynttilät poisnukkuneille, käymään joulukirkossa, kuuntelemaan kun Suomen Turku julistaa joulurauhan, syömään perinteisiä jouluruokia jne, jne. Perinteistä on myös, että annetaan ystäville ja kylänmiehille jonkinlainen lahjus, joskus jopa sille kuuluisalle vihamiehelle. On siis monenlaisia tapoja ja perinteitä viettää tätä suurta juhlaa.    

Haluankin kertoa teille hieman erilaisen tarinan joulun perinteistä. Tämä tarina kertoo ystäväni Horrorin Joulusta.

Ystäväni on välillä hieman vulgääri ja arvaamaton, mutta erittäin perinnesidonnainen. Jos häntä ei tunne, saattaa joutua hyvinkin, välillä hieman, sanoisinko noloihin tilanteisiin. Nämä ystäväni vulgaarit ja varsin primitiiviset ja jopa animaaliset käyttäytymistavat, kun eivät tahdo mahtua nykyajan länsimaiseen käyttäytymisnormistoon.

Pahantahtoinen ystäväni ei todellakaan ole, pois se hänestä täysin. Hän on vain omana itsenään välillä hieman hankalasti ymmärrettävä. Ja kuten sanoin, erittäin vahvasti perinteisiin nojaava henkilö.

Ystävämme jouluvalmistelut alkavat jo elokuussa, kun ensimmäisen kerran tuuli kääntyy koillisen suuntaan, tuoden sieltä ensimmäisen tuoksahduksen talvesta. Jostain Kuolan niemimaan ylitse saapuvan syksyn ensimmäinen ilmavirtaus, jossa vielä hieman on aromia pohjoiselta napa-alueelta. Äärimmäisen pienen, jopa homeopaattisen pienen annoksen arktista ilmaa sisältävä tuulahdus saa ystävämme sisäisen jouluihmisen heräämään.

Välittömästi alkaa hän kirjoittelemaan joulukortteja. Aimo kasa niitä siunaantuukin ensimmäisen joululauluja sisältävän C-kasetin vuovahdellessa kasettisoittimessa.  ( Vouvahtelu voi olla nykynuorisolle käsittämätön ilmiö, mutta hieman varttuneempi lukijakunta muistaa kyllä C-kasettien ominaisuuden, missä hieman venynyt ääninauha sai musiikin nopeuden ja näin ollen myös äänenkorkeuden vaihtelemaan ).

Postiin hän tosin toimittaa kirjoittamansa kortit vasta joulun alla, mutta parempi kirjoittaa hyvissä ajoin ne, ovathan sitten ajoissa valmiina. Eivät peijjakkaat hautaudu muiden joulukiireiden alle.

Loppukesästä ja alkusyksystä vierailee hän erilaisissa elintarvikeliikkeissä. Niissä ystävämme nähdään yhä kiihtyvään tahtiin varsinaisen juhlan lähestyessä. Usein nähdään Tammelantorilla hiippaileva hahmo tehden salamyhkäisiä ostoksiaan. Ostokset pakataan pahvilaatikoihin, jotka ystävämme kiikuttaa matkahuoltoon bussiliikenteen tavarankuljetuspalvelun kiikutettavaksi kohden kuuluisaa ja sysimustista korpimaista tunnettua Sata-Hämettä.

Paikallisessa matkahuollossa nähdään usein asioimassa eräs peräkylän yksinäinen ja vaatimaton mies. Kyläläisten ilkeissä huhupuheissa saa tuo synkeä hahmo erilaisia lähetyksiä milloin mistäkin. Milloin paketti sisältää erotiikka-alan liikkeistä tilattuja perverssejä kostyymejä ja käyttöesineitä. Milloin paketit sisältävät kaukaisista maista tulevia keskushermostoon vaikuttavia päihdyttäviä aineita ja milloin erilaisiin   

terroristitekoihin tarvittavia raaka-aineita.

Totuus on kuitenkin se, että nuo ruskeilla pahveilla verhotut paketit sisältävät ystävämme jouluherkkuja. Tuttavallinen kylänmies raijjaa uskollisesti kyseiset paketit salaperäiseen mökkiin, peittäen aina käyntinsä jäljet huolellisesti.

Joulun alusviikolla, kun kaikki paketit ovat toimitettuna mökkiin ja huolellisesti varastoituina, nappaa tämä ystävällinen kylänmies mökin pihapiirissä olevan puuliiterin nurkan alta sinne ilmestyneen palkintonsa, pullollisen leikattua konjakkia.

Pullo kätketään visusti povitaskuun ja tämä synkeä hahmo suuntaa kotiinsa. Siellä hän varovaisesti korkkaa suuren aarteensa ja siemaisee pienen näkäräisen. Leikatun konjakin aromin hyväillessä miehen makunystyröitä kurvaakin kylän reipas taksikuski pihaan.

Matkalaukku onkin jo pakattuna kamarinpuolella. Se ei sisällä paljoa, sillä sinne minne mies suuntaa, siellä ei paljoa tarvita. Pakomatkalle lähtee hän. Vietti nimittäin erään joulun kotonaan, mutta naapurista kaikunut metakka oli sen sorttista, että tietyin erikoisjärjestelyin päätyi tuo tumma kulkija ratkaisuun, missä viikko ennen joulua suunnataan jonnekin kauas.

Pirssin kurvaistua sohjoiselta sivutieltä valtatielle seisookin läheisellä bussipysäkillä tuttu hahmo. Vain valtava körssinpoltosta aiheutuva savupilvi peittää maisemaa. Tukevat kumisaappaat jalassa lähtee tuo tuttu hahmo marssimaan äsken mainitsemani taksin kulkusuuntaan.

Siinä ei loska paljoa paina kulkijaa, kun Kontion kumisaapas piirtää kulku-uraansa kylätiehen. Kulkijan olalla keikkuu kevyesti laukku, joka on pakattu täyteen körssiä ja muutamat puhtaat vaatteet.

Siinä astelee Horrori joulun viettoonsa.

Mökille päästyään virittää hän välittömästi tulen massiiviseen leivinuuniin. Samalla alkaa varsinainen mylläkkä mökin syövereissä. Suurella innolla siivoaa hän mökin katosta lattiaan. Naapurin ystävällisesti mökille tuomat paketit aukeavat yksitellen ja varsinainen joka kodin tehopakkaus pyörii pirtissä.

Juurekset kuoriutuvat ja pääsevät kattiloihin. Pian pirtin täyttääkin taivaallinen tuoksu, joka tuo väkisinkin joulun mieleen. Kypsyneet juurekset sekoittuvat sammioissa ja jakaantuvat laatikoihin odottamaan puu-uunin hellää lämpöä.

Perinteisten laatikkoruokien kypsyessä hiljalleen lämmenneen leivinuunin syövereissä kaivaa ystävämme illan viimeisenä puhteena jostain esiin tuollaisen noin 25 litraa vetävän suuren lasisen pullon esiin. Kyseessähän on aito ja alkuperäinen AIV-pullo. Kyseisellä pullolla toimitettiin aikoinaan biokemian professorin ja Nobelin kemianpalkinnon voittajan Artturi Ilmari Virtasen kehittämää AIV-liuosta maatiloille.

Huolellisen huuhtelun jälkeen kaataa ystävämme lasiseen pulloon kirkasta erittäin laadukasta kotimaista väkiviinaa. Ja koska emme voi tässä mainostaa mitään tuotteita kerrottakoon vain, että tuo kyseinen tuote valmistetaan pohjanmaalla Koskenkorvalla Altian tehtaalla. Sieltä tislattu tuote ajetaan rautatiekuljetuksena Rajamäelle. Rajamäellä tuo tuote jatkojalostetaan niin, että teollisuusalkoholien ulkopuolelle jäävää osaa laimennetaan ja maustetaan. Tähän kyseiseen tuotteeseen lisätään 3g sokeria litraa kohden pehmentämän makua ja prosessin päätteeksi se pullotetaan myymälöitä varten.

Väkiviinan päälle kaataa hän saman verran  meripihkanruskeaa, keskitäyteläistä, nuorehkoa, lämmintä, hedelmäistä ja kevyen tammista nuorinta elämänvesierää jota on kypsytetty vähintään neljä vuotta ja joka sisältää sokeria 9g litrassa. Tuon eliksiirin alkulähde on Ranskassa Cocnacin AOC-alueella, jossa sen kalkin ja saven sekaisessa maassa, missä rypäleet kypsyvät aiemmin, kuin muilla alueilla ja sen tuotteet ovat pehmeitä ja hienostuneita.

Kun ystävämme on saanut sekoitteen tehtyä lisää hän hieman siihen erittäin laadukasta Muscovadosokeria pehmentämään lopputuotetta ja antamaan sille hieman tummemman sävyn.

Ja kun suuri konjakinleikkausoperaatio on ohitse painuu ystävämme iltapuulle. Pakkasen napsahdellessa mökin nurkassa tekeytyy tuo kahden tähden juoma pirtin lämpimässä. Onhan sentään tulossa juhlallisuuksia, jätetään ne yhden tähden tuotteet arkisimpiin tapahtumiin ja kolme tähden juomat sitten oikein suuriin juhliin. Näin tuumii ystävämme kaivaessa iltalukemiseksi Veikko Huovisen novellia ”Kahden juopon joulu”. Siinäpä veikeä, mutta samalla surumielinen tarina.

Hyvin nukutun yön jälkeen kaivaa ystävämme kätköistään kaksi sian päätä. Huolellisesti pesee hän possujen sieraimet ja hammas kaluston. Porsaan korvat viiltää hän suitsait-sukkelaan irti ja laittaa eilisen jälkilämmöille leivin uuniin paahtumaan.

Pestyt sianpäät ystävämme laittaa suureen kattilaan heittäen sinne tuhdisti vettä ja pippureita sekä suolaa. Muutamat porkkanat, palsternakat, lantut, sipulit ja valkosipulit lisää hän myös liemeen makua antamaan. Ja eikun lisää tulta kaminaan.

Keitoksen kiehahtaessa kuorii hän nopeasti kerääntyneen vaahdon liemen pinnalta pois ja sitten päät saavatkin jäädä kiehumaan hiljakseen kattilaan. Illalla siivilöi ystävämme sattumat liemestä pois, kaapii päistä irtoavat lihat suureen astiaan kaataen päälle keitinlientä, mihin hän varmuuden vuoksi on lisännyt yhden liivatelehden. Näin syntyy yksi joulun suurista lisäherkuista – aldååbi- eli sianpääsyltty.

Ei muuta kuin herkku viilenemään kylmäkaappiin. Kyllä siitä kelpaa leivän päälle vetää pienet siivut aladoobia. Ai ai ai ja nam nam.

Päivän mittaan kiehauttaa ystävämme vielä hieman ohra suurimoita läpikypsäksi, kuullottaa sipulia runsaassa voissa. Sitten hän kaataa pullollisen vahvaa tummaa olutta sammioon, jonne hieman vielä voisulaa, ohra- ja ruisjauhoja sekä suolaa ja niiden päälle puolisen litraa verta. Vielä kuullotetut sipulit sekä ohrasuurimot sekaan ja massa sekaisin ja puu-uunin keskilämpöön kypsymään noin tunniksi aito maalaisveripalttu.

Taivaallinen tuoksu täyttää pirtin ja paltun tullessa uunista sortuu ystävämme hieman maistamaan palttua. Voi sitä maiskutuksen määrää. Kolmannes uunituoreesta veripaltusta katoaa ystävämme kitusiin, mutta sitten iskee pieni katumus ja samalla maltti. Täytyy jaksaa odottaa suureen juhlaan.

Näin kuluu viikko puuhaillessa kaikenlaista pientä. Varastoitujen pahvilaatikoiden sisällöt muuttuvat erilaisiksi herkuiksi. Syntyy lipeäkalaa, lasimestarinsilliä, rosollia, laatikoita, karjalapaistia, graavattua kalaa monestakin eri vesieläimestä ja paistuu se kinkkukin.

Viimein koittaa se suuri päivä.  Päivä, jota on tässä pirtissä odotettu koko vuosi. Jo aamuvarhaisella ponkaisee ystävämme pystyyn ja virittää radiovastaanottimensa taajuudelle, joka soittaa mahdollisimman monipuolisesti erilaisia joululauluja. Odotellen suurta suosikkiaan ’Nissen polkkaa’ virittelee ystäväni valkean eilisiltana sisään kannetuista haloista isoon leivin uuniin.

Keittotasolle ilmestyy kuin taiottuna kattila johon  lentää puuroriisit, hieman suolaa ja vettä. Joulupuuron kiehahdettua niin, että kattilaan voi lisätä täysmaidon siirtää ystämme teoksensa hieman miedommalle lämmölle ja kipaisee ulos ruokkimaan läheiset metsän eläimet. Metsän pikkulinnut saavat pähkinäpussista aimon läjän kuorittuja maapähkinöitä ja ketuille ja muille metsän pikkupedoille heitetään takahuone tarjoiluista köhnityt kinkun viipaleet. Myös männä viikolla uunissa paahtuneet siankorvat, sekä sianpäänrippeet jätetään metsän elävien jouluherkuiksi.

Pikaisesti  piipahtaa hän pihasaunan puolella ja kohta kohoaakin savu piipusta kohden taivasta. Täällä ei valita paavia, mutta joulusauna lämpiää. Huomaapa ystävämme siinä lämmityspuuhiensa aikana, että ensi vuodeksi täytyy vaihtaa uudet kiuaskivet. Se askar saa kyllä odottaa ensivuoteen kaikessa rauhassa. Nyt nautitaan.

Kun massiivinen puukiuas on saanut praasun alleen on vuorossa toinen ruokinta kierros. Jänikset ja muut enemmän vegaanista ruokaa nauttivat metsäneläimet saavat kasoihinsa syksyn leivistä otetut salaatit ja muut vihannat.

Luulisi maistuvan, vaan hiljainen on metsä. Aivan kuin myrskyn edellä hiljenisi metsä. Ei ääntäkään. Eikä syystä. 

Ei kauaakaan sen jälkeen, kun Suomen Turku on julistanut joulurauhan, alkaa tapahtumaan tässä pihapiirissä. Ensin rauhallisesti Taatan Joulusaarnaa kuunnellen paiskoo ystävämme lautaselle lipeäkalaa aimon kasan. Lipeäkalat hän vuoraa hapansilakoilla ja kaiken tämän komeuden päälle laskee hän vahvalti erittäin vahvaa sinappia. Nyt alkaa bakkanaalit.

Kun tämä herkkukattaus on nautittu nappaa ystävämme tukevan siivun valmistamaansa leikatua jalojuomaa. Vain pieni pään purautus ja ähkäisy ja ystävämme on valmis suuntaamaan joulusaunaan. Pyyhe olalle ja kesällä tehty vasta kainaloon.

Tymäkät löylyt sihahtavat kiukaasta, kun ystävämme heittää sinne reilun knapollisen raikasta kaivovettä. Hän tietää kyllä hyvin häkälöylyjen merkityksen, joten nopeasti vielä käymään ulkona ja  tekemään muutamat nakuenkelit saunan nurkalle. Sillä ei ole väliä onko maassa lunta vai ei, onhan mutakylvyt todettu hyviksi iholle.

Sitten alkaa senpäiväinen saunominen. Kuution kivikasa saa päälleen vettä tämän tuosta. Edellä mainittu vasta on tuotu saunaan tuomaan vain hieman aromaterapeuttista tuoksuaan liotessaan löylyvedessä. Raikas koivuinen tuoksu täyttää saunan. Nahkaansa kovissa löylyissään ystävämme piiskaa katajasta tehdyllä vihdalla. Ai että se virkistää kummasti ja laittaa pintaveret liikkeelle.

Välillä piipahtaa ystävämme pirttiin nauttimaan herkkuja. Rosollia ja siihen päälle riisipuuroa ei ole kuin näyttää pienenä suolapalana saunomisen yhteydessä. Ja pienoinen siivu jalojuomaa. Aladoobia ja piparkakkua vielä jälkiruuaksi. Ja ei kun saunomaan. Kuten huomaatte, ystävämme ruokailu tottumukset ovat luvalla sanoen hieman… alkukantaiset. Tosin niin ovat harrasteetkin.

Saunomisen jälkeen on perinteisen joulukuvaelman vuoro. Koska ystävämme nauttii suuresti Veikko Huovisen teksteistä esittää hän joulukuvaelmana novellin ”Jutta Grahnia mies” tapahtumat. Toki kuvaelma keskittyy enimmäkseen siihen kohtaukseen missä mies piiloutuu sängyn alle ja huutelee sieltä hävyttömyyksiä.

Makeasti hohottaa ystävämme sängyn alla ja huutelee päiväpeiton raosta ”K-Y-R-P-Ä, kyynärpää!!” ja piiloutuu taas. Syttyypä siellä se körssikin palamaan ja savua puhallellaan päiväpeiton alta. Voi sitä naurun määrää.

Kun kuvaelma on ohitse nautitaan taas hieman herkkuja. Ja sitten taas saunaan.

Ripakoinen löylyjen jälkeen onkin vuorossa kiipeäminen läheisessä metsässä tuollaiseen ranteen vahvuiseen koivuun. Sitten alkaa hirveä keinutus. Ystävämme keinuu koivulla puolelta toiselle aivan hurjaa vauhtia. Ja nauraa.

Kyläläiset ovat kuvanneet öisestä metsästä kaikuvaa naurua hyeenamaiseksi. Välillä napsahtaa koivunranka poikki, mutta ei hätää, läheltä löytyy aina uusi ranka kiivetä.

Ja sitten syömään, ja taas löylyihin. Sitten taas jotain ohjelmaa. Milloin painitaan heinäpaalin kanssa ilkeästi muristen, milloin kiivetään puuhun esittämään tikkaa. Nähdäänpä alueella esitys länsi-ambomaalaisesta maamyyrästä ja sen kosinta karjunnasta. Siinä jää leijonakin kakkoseksi.

Näin kuluu ystävämme joulunpyhät maaseudulla. Murinaa, karjahtelua, hohousta, herkuttelua, saunomista, savienkeleitä, etc. Häiriötä, myllättyä maata ja katkenneita puita on kyllä luvassa naapureille, mutta hehän ovatkin lähteneet maalta pakoon edellä mainittua juhlintaa. Ja niin ne metsäneläimetkin paikalta poistuvat. Hieman ennen uutta vuotta loppuvat herkut ja on aika suunnata takaisin kaupunkiin.

Monet herkut on nauttinut ystävämme joulun kunniaksi. Palkkioksi saa hän niistä jonkin verran närästystä sekä viikon verran kestävät ilmavaivat. Mutta olihan juhlat sen vaivan arvoiset. Ensi jouluna uudelleen…

Hyvää ja rauhallista Joulua!