JULKKAREITA JA SYKSYN SÄVELTÄ

9.11. FINLANDIA-Talo, Helsinki

Taas mennään. Nokka kohden etelää ja armasta pääkaupunkiamme. Vuorossa on kaksi iltaa Helsingin humussa, legendaarisessa Finlandia-talossa. Varmaankin vuosien 1973 ja 1975 ETYK-kokouksesta parhaiten muistetaan tämä talo. Tai mistä sitä nyt tietää mistä kukin muistaa ja mitä muistaa.

Alvar Aallon suunnittelema kongressi- ja tapahtumakeskus on osoitteemme tänään. Aikoinaan paljon keskustelua herättänyt tämä talo muun muassa akustiikkansa vuoksi. Kaikkien mielestä kun ei ole oikein hyvänlainen äänitila Finlandia-talo. No samapa se meille. Mennään sinne nyt vaan kuitenkin, kun kerran sovittu on.

Ja mikä tietyllä tapaa mukavinta, samassa paikassa ollaan kaksi päivää perätysten. Eli ikään kuin tehdään yksi keikka, mutta kahtena päivänä. Niin ja tuleehan siihen vielä niin kuin tuplaveto. Siihen yhteen keikkaan.

Niin tai näin, päräytti bussi Telakalle hyvissä ajoin, jotta kaikki halukkaat porukastamme ehtisivät kyytiin. Hyvin ehti noutaa pahvikahvin vielä mukaan ennekuin pyörät pyörivät kohti Helsinkiä. Kellon viisareiden osoitettua oikeaa ja ennakolta ilmoitettua aikaa oli määrämme lähteä.

Vielä varmistettiin että tarvittava päämäärä oli bussissa. Siis niinkuin nuppiluku eli päämäärä. Päämäärä oikea, siis suunnaksi päämäärä. Niin vapautti kuljettaja seisontajarrun ja painoi kytkimen pohjaan. Vaihde sisään, kytkintä varovaisesti ylös ja menoksi.

Hyvissä ajoin saavuttiin isolle kirkolle. Nyt ei tosin ajettu ihan keskustaan. 2007 oltiin Valtakunta kiertueella ihan Helsingin ytimessä, silloin käytiin Savoyssa vetäisemässä pari keikkaa. Vuonna 2009 Loisto-kiertueella oltiin Finlandia-talolla ja viimeksi kun täällä vierailtiin näissä merkeissä vuonna 2011, oltiin Pasilassa Hartwall-areenalla. Silloin oli  naapuritontin Musiikkitalo parhaimmassa rakennusvaiheessa. Nyt tuo uusi ja uljas oli valmiina ja käytössä.

Uusi Musiikkitalo oli saanut aikaan jonkin verran muutoksia myös kadun toisella puolella Finlandia-talolla. Nyt ei nimittäin tarvitse roudatessa palella, vaan autot ajetaan suoraan parkkihallin läpi huoltosisäänkäynnille. Siellä sitä kykitään pauttia rallaa 30 metriä kalliota pään päällä. Ei vaivaa tuuli ja tuisku. Ei kostu roudarin tossu.

Tavarat vai hysteerisen isoon hissiin jolla ajellaan Finlandia-talon kellariin. Siellä pieni työntöurakka, jonka jälkeen alkaa pienen pieni matemaattinen ynnäily. Legendaksi muodostunut talon oma hissi, joka nousee keskelle lavaa, ei kanna kovinkaan paljoa kuormaa. Jos hissin lastaa liian täyteen jymähtää se keskelle nousua. Ja se ei ole kenenkään mielestä hauskaa. Illan esiintyminen nimittäin loppuisi siihen.

Jotenkin sitä onnistuttiin laskemaan kuormien painot oikein sillä ilman häiriötilanteita saatiin ajettua kuormat ylös. Eli tavarat paikoilleen ja kasaan. Huomattiin siinä kasaillessa, että jotain muutakin pirkanmaalaista täällä on kuin me. Lavan nurkassa oli nimittäin Kangasalan Urkutehtaan valmistamat urut.

Nyt tuo instrumentti jouduttiin peittämään mustalla kankaalla. Ja nopsaan. Kahdestakin syystä. Näin ensinnäkin esityksemme visuaalinen ilme saadaan paremmaksi ja toiseksi bändin kosketinsoittajat eivät pääse ihastumaan tuohon kolossiaaliseen soittimeen. Ei Mikkoa ja Jaskaa saisi niiden äärestä kulumallakaan pois. Vetelisivät vain erilaisia harmonioita ja muita juttuja kilvan.

Tämän illan esityksen yksi erikoisuus on se, että tänään virallisesti julkaistaan uusi Pelko ja rakkaus levy. Tekniikan varustellessa lavaa esiintymislaitteilla, varusteltiin erilaisin koristuksin yläaulassa olevaa juhlatilaa uuden levyn julkistamistilaisuuteen.

Kutsuvieraat kolkuttelivat jo ovella. Edellisiin levyihin poiketen on nyt pari muutosta tullut. Aiemmin levyt julkaissut levy-yhtiö on vaihtunut. Nyt levy yhtiönä toimii uusi Ratas Music jonka yhtenä nokkamiehenä toimii Epe.

Epehän johti aiemmin tuota Poko Rekordsia, johon bändi oli kiinnitettynä, mutta yrityskauppojen jälkeen hän perusti Hakasen Gabin ja Wemppa Koivumäen kanssa uuden Ratas Musicin.

Tänään levyä sitten saa hyvin varustelluista levykaupoista. Kuten nyt vaikka Horror-marketista ja muista. Ei muuta kuin ostoksille ja tutustumaan mitä poijjaat Viitasen Janin studiossa saivat aikaan.

Sen verran sisäpiiritietoa, että levyn kannet on taiteillut Herra Ylppö. Enää ei bändi pönötä kannessa, vaan Ylpön taiteelle on annettu nyt sijaa. Bändin kuva on siirretty takalehdille.  Levy on äänitetty pääosin Viitasen Janin luotsaamalla Headline studiolla loppukeväästä.

Muissakin studioissa nauhalle tarttui matskua jota sitten Jani, Mikko ja Jaska alkusyksykstä miksailivat yhteen. Janin ja Jaskan lisäksi äänittäjänä toimivat Juki, Juuso Nordlund, Eljas Tikanmäki, Tommi Vainikainen ja Sami Sarhamaa. Kahdessa kappaleessa, Syyt Syntyjen ja Tunnit, lisätuotantoa ja sovitusta teki Leri Leskisen tiimi. Nämä biisit on miksannut Tommi Vainikainen Lerin Pajalla Helsingissä.

Levyn masteroinnista vastasi nuori kyky Jaakko Viitalähde.

Toinen aiempiin levyihin tapahtunut suuri muutos on se, että levyllä ei ole yhtään Hakulisen kappaletta. Mies panostaa nyt täysillä omaan tuotantoonsa, jossa hyvin paljolti palataan sinne punk-aikoihin. Tälle levylle lauluja ovat tehneet sen sijaan monet muut säveltäjät ja sanoittajat.

Biisintekijöinä levyllä mukana ovat olleet Eija Hinkkala, Petri Somer, Antti Kleemola, Mikko Karjalainen, Jonne Aaron, Mariska, Tero Roininen, Samu Wuori, Juha Tapio, Pauli Hanhiniemi sekä Olli Lindholm.

Näistä ainesosista taikoivat levyn tuottajat Mikko, Jaska ja Jani tällä kertaa tällaisen tuotoksen. Levyn aloittaa kappale nimeltään ”Syyt syntyjen”. Petri Somerin säveltä kappale. Musiikillinen paluu sinne jonnekin bändin alkuaikoihin nykypäivän soundeilla. Kappaleella orkesteri osallistuu muuten Syksyn Sävel kilpailuun. Eijan teksti käsittelee rakkaudesta jossa lopullista ratkaisua ei osata tehdä vaan paetaan sitä suurta kysymystä.

Seuraavana kappaleena on kaunis Juha Tapion sanoittama ja Tero Roinisen sekä Samu Wuoren säveltämä kappale ”Rakkaus ei kuole milloinkaan”. Kesän avauskeikalla ohjelmistoon otettu kappale. Kaunis ja herkkä kappale johon Juha Tapio on upeaan tyyliinsä pystynyt kiteyttämään  jotain niin pysäyttävää ihmisten välisestä tunteesta – rakkaudesta. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii eikä oikea rakkaus kuole milloinkaan.

Kolmantena kappaleena levyllä on heinäkuun alussa Kiteellä ensiesityksensä saanut Petri Somerin ja Eija Hinkkalan yhteistyön hedelmä ”Pelko ja rakkaus”. Laulu kahdesta voimakkaasta tunteesta. Tunteiden ääripäät jotka tässä kappaleessa punotaan hienosti isä-poika suhteeseen. Tämän kiertueen nimikappale.

Levyn neljäs kappale on Antti Kleemolan ja Mikko Karjalaisen upea ”Helmoista taivaan”. Balladi… ei kaiken turhuudesta vaan siitä hetkestä kun parisuhteen vaikea hetki voitetaan ja yhteiseen sovinnolliseen ratkaisuun on päästy. Balladi rakkaudesta joka voittaa kuten aamun valon kajo voittaa yön pimeyden.

Viidentenä kappaleena levyllä on Ollin säveltämä ja Hanhiniemen sanoittama nopeampi ralli. Kappale sisältää jotain vanhaa Yötä 90-luvulta. Rakkausralli on tämä kipale.

Levyn kuudentena kappaleena on Mikko Karjalaisen ja Antti Kleemolan varsinainen voimaballadi ”Kauneinta päällä maan”. Kappaleen laulaa Juki ja varsinainen rakkaustarina onkin kyseessä. Takuuvarma silmäkulmien kostuttaja., johon Jaan Wessman teki hienon jousisovituksen.

Levyn seitsemäntenä kappaleena onkin sitten suomalaisen kevyen musiikin uudenpolven edustajien rakkausralli. Jonne Aaronin säveltämä ja Mariskan sanoittama rintaa paahtava odottamislaulu ”Tunnit”. Varmasti kaikkien joskus kokema tunne; missä rakkaani onkaan? Missä hän on kun häntä odottaa?

Kahdeksantena raitana levyllä on Ollin säveltämä ja Hanhiniemen sanoittama kaipauksellinen kappale ”Muistikuvat”. Kappaleessa on jotain samaa kuin Hakulisen Jussin Ollin Voima-soololevylle tekemässä ”Luokkakuvassa” kappaleessa. Tai Anssi Kelan kappaleessa ”1972” tai The Connellsin kappaleessa ”74-75”. Kaikilla meillä jo hieman varttuneilla tulee väkisinkin mieleen flashbackejä ensirakkaudesta kouluajoilta. Hymyntapainen pyrkii suupieleen kun muistelee omaa nuoruuttaan ja sitä viatonta aikaa. Ja nuoremmille lukijoille tiedoksi; kyllä se tunne sieltä joskus tulee.

Levyn yhdeksäs kappale on taas kerran Petri Somerin ja Eija Hinkkalan yhteistyön tulosta. ”Ystävyyden haudalla” on kertomus rakkauden lopusta. Rakkaus on myös ystävyyttä ja mitä onkaan tapahtunut kun ystävyys loppuu. Tulee tyhjyys rakkauden jälkeen. Aikojen takaa toisensa tuntemat ihmiset huomaavat muuttuneensa niin paljon, ettei rakkaudelle  ole enää edellytyksiä.

Kymmenentenä kappaleena levyllä on Ollin ja Mikon säveltämä ja Pauli Hanhiniemen sanoittama Tyhjästä onnellinen kipale. Toimittajan yksi suosikkikappaleista levyltä. Miksi??? Koska se on niin Bruce Springsteen & The E Street bandmäinen kappale. Varsinkin Masa Orpanan saksofonisoolo kuulostaa niin Clarence Clemmonsilta.

Ja jos joku kuulostaa The E Street Bandiltä, niin se ei voi olla huonoa. Ja kun The Big Man puhaltaa vaikkapa ”Born to Run” kappaleen saksofonisoolon, se on siinä. Loistava sovitus kappaleessa. Ja jotenkin positiivisen otteen omaava kappale vaikka teksti onkin hieman surumielinen.

Eikä tahti huonone yhtään seuraavassa kappaleessa. Antti Kleemolan säveltämä ja Mikko Karjalaisen sanoittama ”Aina osa minua”. Massiiviset sovitukset omaava kappale ystävyydestä. Kappale jossa on jotain Loisto-levyn kappaleesta ”Yö on minussa”, joka on syntynyt Tomi Aholaisen kynästä. Jotain massiivista on näissä molemmissa kappaleissa jotka sopivat juuri konserttitalojen isoille lavoille ison orkesterin soitettavaksi. Moniulotteisia kappaleita massiivisuudessaan.

Levyn päättää Juha Tapion tekemä ”Haaksirikko”. Kerta kaikkiaan pysäyttävä kappale. Mikon ja Jaskan kappaleeseen jostain taikoma pianoteema on niin hypnoottisen kuuloinen. Ja Juha Tapiota parhaimmillaan tekstinä. Kaunis kertomus kahden yksinäisen sielun kietoutumisesta toisiinsa.

Levyn jousi- ja puhallinsovitukset tekivät aiemmilta levyiltä tutut Anssi Tikanmäki ja Jaan Wessman. Jousisekstiossa soittivat Henrik Perellon kokoamana Lotta Laaksonen, Nina Kulhia, Eemil Tikanmäki, Eija Laru ja Mirkku Mattinen. Orpanan Masan saksofonien lisäksi  puhaltimia levylle ovat soittaneet Kari Nikkanen ja Aki Välimäki.

Niin ja soittaa se Janikin siellä syntetisaattoria hieman. Samoin kuin Anu Rasimus ja Harri Topi jousisoittimia.

Eli pientä purtavaa ja hieman kuohujuomaa oli tarjolla kun tekijäkaarti ja muut kutsuvieraat saapuivat paikalle. Virallisten sanojen lisäksi vaihdeltiin kuulumisia ja kuunneltiin hieman näytepaloja uunituoreelta levyltä.

Kun levy oli saatu virallisesti julkaistua, oli kaikkien aika kipittää paikoilleen. Oli illan konsertin aika. Viime hetkillä otettiin vielä näyttämön portaissa yhteispotrettia bändistä lehdistölle. Sitten olikin aika himmentää valot ja laittaa intro pyörimään.

Juhlallisesti kulki ensimmäinen osuus ohitse aivan huomaamattaan. Alkaa nimittäin tämä homma sujumaan ihan kuin kaikki tietävät paikkansa ja aikansa. Keikka kulkee kuin kone. Ensin hieman rauhallisemmin ennen kuin koneesta otetaan enemmän tehoja irti.  

Toisen setin neljäntenä kappaleena kuultiin myös yksi niistä bändin iloisista kappaleista. Kyseessä oli Jussi Hakulisen Kuolematon-levylle tekemä ”Tie sydämeeni”. Kuin taivaan lahjana Jussille ilmestynyt kappale keskellä Porin katuja. Samoin tein kurvasi mies musiikkiliikkeeseen ja soinnutti kappaleen muka kokeilemalla kosketinsoittimia. Studiossa todella hankalaksi kappaleeksi osoittautunut kipale. Millään ei meinannut onnistua, mutta miksauksen jälkeen kappale palautettiin vielä hieman tuotettavaksi ja siitähän syntyi varsinainen keikkajyrä.

Taustalaulajat taputtavat tahtia johon yleisö yhtyy. Ja hienosti kulkee myös ”Tie Sydämeeni” Helsingin illassa. Yleisö hakkaa villisti käsiään ja bändi piiskaa yleisöä eteenpäin. Todellinen flow on tässä kappaleessa, tässä illassa.

Uutena tuttavuutena tällä kiertueella on Riikka. Hän toimii taustalaulajana niillä keikoilla joihin Annika ei ehdi. Ja jollakin keikoilla he kaikki kolme ovat mukana. Nämä Helsingin keikat ovat juuri sellaisia.

Kun kiertuetta suunniteltaessa tiedettiin, että Annika ei teatterikiireidensä vuoksi ehdi kaikkiin esiintymisiin, löytyi Miinalta takataskusta oiva ratkaisu. Hänen tiedossa oli Riikan taidot, joten mitä sitä turhia miettimään. Nimi vaan varauspaperiin ja likka lauteille.

Ja sinne käveli tänään muiden mukana kansankynttilä, Miinan opettajakollega näet. Kävipä niin, että vuoden 2005 Kuolematon-kiertueella olivat Miina ja Annika taustalaulajina. 2006 oli Miinan puhelin soinut ja televisio-ohjelma Nevadan tuotantoyhtiöstä oli tiedusteltu pystyisikö Danny taustalla ollut D´Voices tyttökolmikko (kyllä ne on ihan aikuisia naisia, mutta sallittakoon tytöttely tässä yhteydessä) tulla laulamaan televisionauhoitukseen.

Tuohon pyyntöön oli jouduttu vastaamaan kieltävästi, mutta Miina oli luvannut etsiä laulajat. Ensin soi puhelin Annikalla, joka lupautui heti mukaan. Kolmannen äänen löytäminen aiheuttikin sitten hieman mieliharmia.

Miina oli aloittanut opettajan työt Munkkivuoren koululla ja oli kuullut, että samassa opettajainhuoneessa kahvia lipitteli myös Riikka, joka osaa laulaa. Joten Miina ilman sen kummempia esittelyitä kysyi Riikalta lähtisikö tämä laulamaan televisioon

.

Pienoisen alkuhämmennyksen jälkeen oli trio koossa. Riikka tuurailikin usein D´Voices rivistössä ja Miina oppi tuntemaan hänen taitonsa. Ja kun 2011 syksyllä tiedettiin, että Suvi jatkaa oman uransa parissa ja Annika ei kaikille keikoille ehdi, soi puhelin taas Riikalla.

Näin kiertueellamme on kolme taustalaulajaa jotka joko vuorottelevat tai ovat kolmistaan lauteilla. Niin kuin tänään. Ja hyvinhän tuo sujuu kolmiäänisesti. Tosin raivostuttavaa on ollut se järjetön pianon hakkaaminen ja oikeiden äänien etsiminen mitä nämä kultakurkut ovat takahuoneissa harrastaneet. Mutta soipa komeasti yhteen lavalla. Hyvin siis menee.

Lainataksemme erästä pohjanmaalaista kollegaa täytyy sanoa, että vaikka hyvin menee kyllä tämä onnistutaan jotenkin ryssimään. Niin tänäänkin.

Talon järjestyshenkilökunta tuli ilmoittamaan, että lavan keskellä olevaa hissiä tarvittaisiin. Olivat kovin ehdottomia asian suhteen. Se taas tarkoitti, että puolet lavan pinnasta piti purkaa. Jos me emme tee sitä, he siivoavat lavan pintaa.

Kauhean väännön jälkeen ilmoitimme, että lavalla oleviin laitteisiin ei koske kuin orkesterin henkilökunta. Lavaa siivottiin laitteista sen verran, että saivat lavan peitteenä olevan tanssimaton syrjään ja hissin käyttöönsä. Huomenissa tanssimatto pitää olla paikoillaan ja lavan pinta kasataan uudelleen huomiseen esitykseen.

Tämäkin show syntyi siitä syystä, että se joku oli joskus unohtanut ilmoittaa sille jollekulle että jotain piti siirtää jostain jonnekin jostain syystä. Ja tänä päivänä kaikilla on kännykät ja sähköpostit, mutta ajoissa ei tietoa saada kulkemaan. Mitenköhän ennen on pärjätty.

Tavarat olivat syrjässä ja uusi levy markkinoilla. Nyt oli aika hieman juhlistaa isommalla porukalla. Mietittiin mitä tehtäisiin ja lopulta päästiin niinkin kauas kuin hotellin aulabaariin. Siinä sitä sitten kehuttiin paikalla olijoita ja haukuttiin poissaolijat. Toisiamme siis taputeltiin lapoihin ja kaikilla oli oikein hyvä mieli.

Onnistuneen illan päätteeksi kurvattiin Virgin Oil & co ravitsemusliikkeeseen katsastamaan Neljä Ruusua yhtyettä. Ja heidän keikkakuntoaan. 

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Joensuun nelikko oli päättänyt nousta lavalle vuoden 2011 Ilosaarirockissa. Hommahan oli mennyt niin hyvin putkeen, että viime elokuussa pukkasivat ulos uuden levyn ja sitten vain kiertueelle.

Ja hurjassa kunnossa on tämä yhtye. Ei voi sanoa muuta. Aivan kympin keikka. Pääosin helsinkiläisistä naisista koostunut yleisö oli aivan pähkinöinä ja laulaa hoilottivat hittikimarassa mukana. Ja onko mikään yllätys, että biisilistalla on pelkästään radiosoittohittejä. Eli tällainen tavan tallaajakin tiesi kipaleet.

Onnistuneen Finlandia-talo keikan ja Neljän Ruusun hyvän keikan jälkeen kelpasi mennä hotelliin uinumaan. Huomenna juhlinta jatkuisi osaltamme taasen Finlandia-talolla.

10.11. FINLANDIA-Talo, Helsinki

Oi että oli hienoa herätä uuteen aamuun. Takana on puolet syksyn rypistyksestä, uusi levy on saatu julkaistua ja julkkarijuhlat juhlittua. Takana on myös onnistunut Helsingin avauskeikka ja mieltä lämmittää myös eilinen Neljän ruusun esiintyminen Virgin Oilissa. Oli sitten niin mahtava veto.

Eli aamupalalle mars ja notkuvista pöydistä eineet naamariin. Kyllä oli taas hotellin keittiön äiti tehnyt niin maittavia ruokia että moro!

Aamiaisen jälkeen olikin hyvä tehdä maailman kolmanneksi parasta asiaa. Mennä nimittäin takaisin nukkumaan. Ja parhaiten se onnistuu, kun kääntää televisiosta luontodokumentin päälle ja katselee pallomme luonnonihmeitä. Sitä vaipuu niin meditatiiviseen oloon ja vaipuu pehmeään ja hyvään uneen.

Nyt kun ei ole kiirettäkään. Eikä nälkä. Hyvä on kulkijan hieman lepuuttaa. Nimittäin jos aamupalan jättää syömättä ja heräilee hyvissä ajoin, ei televisiosta tule muuta kuin erilaisia ruokaohjelmia. Makoile siinä sitten kun erilaisia herkkuja valmistetaan huippukokkien toimesta naaman edessä. Onneksi hajutelevisiota ole vielä keksitty. Suolisto huutaa muutenkin jo apetta.

Loistavien torkkujen jälkeen oli aika hieman pyöriä hotellin yhteydessä olevassa kauppakeskuksessa. Samaisesta paikasta ostettiin vuoden 2007 kiertueella Kondelle kiitoksiksi loistavista takahuonetarjoiluista patakintaat, essu ja kahvipannumyssy. Sen patamyssyn Konde kiskaisi heti muuten päähänsä. Nyttemmin kaveri on kyllä luopunut tuosta kiitoksesta. Mutta tarjoilut eivät ole tänä vuonna muuttuneet, joten mitenköhän miestä muistaisi kun tämä kiertue loppuu?

Tuli kuitenkin aika jolloin huoneen vuokra-aika loppui. Oli aika suunnata takaisin Finlandia-talolle. Siellä olisi nimittäin askarreltavaa. Eilinen episodi, kun joku oli unohtanut ilmoittaa sille jollekulle, pakotti meidät purkamaan puolet lavan pinnan tavaroista.

Eli hommiin siis. Tanssimatto oli palautettu paikalleen eli soittimet ja vahvistimet takaisin ja kytkyyn. Samoin lattialla olleet valot ja uudelleen suuntaus. Ja uudet valo- ja äänicheckit. Näin ne hommat etenevät. Kaikki oli valmiina toiseen esitykseen.

Paikalle saapunut yleisö oli aika päästää lehtereilleen istumaan. Kun kaikki halukkaat olivat jakkaransa löytäneet tuli aika himmentää salin valot ja laittaa intro pyörimään. Helsingin toinen ilta oli alkanut.

Kepeästi kulki musiikillinen anti tässäkin illassa. Ensimmäinen setti oli melkein yhdessä hujauksessa ohitse. Illan yleisölle oli aika tarjota hieman virvokkeita samalla kun bändi hieman vaihtoi vaatetusta. Ja sitten vain toiseen settiin jatkamaan musiikillista tunnematkaa.

Toinen setti läheni puoltaväliä. Vuorossa oli “Pettävällä jäällä” niminen kappale. Juha Tapion säveltämä ja sanoittama suureksi kappaleeksi noussut kipale.

Kävi aikoinaan niin, että Olli kuunteli autoillessaan lahjaksi saamaansa Juha Tapion levyä ja päätti soittaa miehelle josko tämä Yön Kuolematon levylle tekisi kappaleen tai kaksi.

Ja eikö homma mene niin, että pitkään Olli arasteli soittaa Juhalle, kun pelkäsi että tämä kieltäytyy. Soitti sitten viimein ja jätti puhelinvastaajaan soittopyynnön.

Eikä Juhakaan ihan heti uskaltanut soittaa takaisin. Soitti sitten seuraavana päivänä jolloin asiasta päästiin sopuun.

Suuri vaatimattomuus, mutta vaativa ja maailman toiseksi mukavin mies Juha Tapio lupasi jotain yrittää. Ei tohtinut vain kertoa, että oli kirjoituspöytänsä laatikkoon jo tehnyt valmiiksi kappaleen ”Pettävällä jäällä”. Se kun oli niin Yömäinen. Ei vain uskaltanut lähestyä bändiä, että tällaista olisi tarjolla. Eikä omalle levylle sitä ollut halunnut laittaa.

Bändi teki kappaleen valmiiksi studiossa ja miksauksen jälkeen tuli aatos kokeilla josko kappale olisikin duetto. Sopivaa laulajaa vain etsimään, eikä siinä tarvinnut kauaa miettiä.

Nyt mukana olevista taustalaulajista Annika on tuon dueton toinen osapuoli. Sattuipa nimittäin niin aikoinaan, että Vaasasta lähtöisin oleva neitonen meni tuonne Jyväskylään opiskelemaan musiikkia. Oma laulajanura lähti siinä samalla käyntiin ja levylle teki hän oman versionsa Yön ”Särkyvää” kappaleesta.

Olli sattui radiosta tuon kappaleen kuulemaan ja soitti Annikalle josko hän tulisi tuon kappaleen duetoimaan tuolloin käynnissä olleelle Yhden yön tarinat -kiertueen Jyväskylän keikalle. Homman mentyä niinkin hyvin kuin se meni, vieraili Annika muutamalla muullakin keikalla tuolloin 2003.

2005 oli sitten aika duetoida tämä ”Pettävällä jäällä” levylle. Ja loppu onkin historiaa. Finlandiatalon iltaan soimaan pärähti tuo kaunis rakkauslaulu. Kaikkien suomalaisten silmiin on piirtynyt kuva taulusta jossa kaksi lasta ylittävät vanhaa siltaa kuohuvan virran yli. Suojelusenkeli on levittänyt kätensä heidän ylleen suojatakseen noiden kahden matkaa.

Tästä mielleyhtymästä alkaa tämä kappale. Ja toimii kuin häkä. Todella kaunis rakkauslaulu jonka yleisö on ottanut omakseen. Tälle kiertueelle päätettiin vain jättää se duetto-osuus kappaleesta pois. Illan virallinen duetto esitettiin jo keikan alkupuolella ”Särkyvää” kappaleessa.

Kepeästi kulki keikan loppupuolisko loppuunsa. Viimein loppuivat kappaleet biisilistasta ja oli aika kiittää ja kumartaa illan yleisöä. He saivat jatkaa juhlahumuaan Helsingin yössä.

Meidän jengi aloitti hikisen urakan jossa lamput ja piuhat hakivat paikkansa laatikoista. Kannet kiinni ja jonoon odottamaan hissiajelua. Nyt ajeltiin tarkan matemaattisen suunnitelman mukaan ensin kellariin ja sieltä isommalla hissillä huoltosillalle. Tavarat kuorma-autoon ja luukut kiinni kun kaikki omaisuus oli mukana.

Sitten vain syvältä kallion sisältä pimeään syksyiseen yöhön ja nokka kohti kotia. Matkalla kotiin jännitettiin, että kuinka käy Konden kotimatkan. Jokin sähköhäiriö oli pureutunut savonsalaman virtapiireihin ja ystävällinen autoliiton kaveri oli käynyt hieman auttamassa tien päällä.

Toivottavasti nyt vain kipinää riittää loppuun asti Kondellankin. Kun niitä huolia ja murheita on muutenkin, kun tällaista konkkaronkaa pyöritetään ympäri maata. No, aina sattuu ja tapahtuu. Kun nyt vain kotiin asti kestäisi.

16.11 RYTMIKORJAAMO, Seinäjoki

Hyvin oli päästy kotiin koko konkkaronkka viime viikonloppuna.  Selvittiin  kotiin vaikka pientä sähköongelmaa oli ollutkin yhdessä automobiilissä. Jotain mitä kukaan ei osannut jälkeen päin selvittää. Onneksi. Olisi nimittäin ollut huutava vääryys jos olisi tien päälle kieseineen jäänyt tämä kuljettaja.

Hyvä näin, sillä nyt suunnaksi otettiin Pohjanmaa. Seinäjoki ja siellä Rytmikorjaamo. Seinäjoen elävänmusiikin yhdistyksen ylläpitämä paikka. Pohjanmaan vapaa kansa odottaa osuuttaan meidän annista. Eli pyörät taas pyörimään ja kulkuneuvot liikkeelle.

Se olisi ensimmäinen vierailu konserttitalohommissa Rytmikorjaamolla. Bändi on aiemmin kyllä vieraillut paikassa, mutta nyt mennään pelipaikalle hieman isommalla kattauksella. Aiemmat konserttitalokiertueiden Seinäjoen vierailut ovat tapahtuneet Seinäjoki Areenalla, joten hieman pienempi kattaus on nyt kuitenkin kyseessä kuin noilla areenakeikoilla. Pitäisikö sanoa, että on sellainen välimallin kattaus. Siispä Rytmikorjaamolle joka edustaa Seinäjoella parasta antia tähän tarkoitukseen.

Rytmikorjaamon historia juontaa juurensa 1950-luvulle. Silloisella posti- ja telelaitoksella oli postinkuljetukseen omat autonsa eli postiautot. Samoissa autoissa kulki niin matkustajiakin kuin paketit ja kirjeet. Ja näille autoille piti olla sitten luonnollisesti varikoita missä autoja säilytettiin ja huollettiin.

1950-luvulla Seinäjoelle rakennettiin postiautovarikko joka sittemmin jäi Postin rakennemuutoksen kourissa tyhjilleen. 2001 Seinäjoen elävänmusiikin yhdistys Selmu vuokrasi tilat lippulaivansa Provinnsirockin varastoksi. Ja kun 90-luvulla mainetta niittänyt Zen Cafe esiintyi tilassa, virisi ajatus omasta rock-klubista. Viralliset avajaiset olivat vuonna 2006 ja nyt saneeratut tilat toimivat luovien alojen keskittymänä lakeudella.

Illan yksi erikoisuus on myös se, että heti keikan jälkeen viedään bändi pois pelipaikalta, että ovat huomenna iskussa Helsingissä. Siellä nimittäin kuvataan Syksyn sävel kilpailua, johon bändi osallistuu kappaleella ”Syyt syntyjen”. Varsinaista haipakkaa ovat siis nämä pari päivää tässä bändille.

Eli haipakkaa täytyi myös laittaa paikat kuntoon illan esiintymistä varten. Hieman hankaluuksia kuvapuolelle aiheutti salin korkeus. Nyt nimittäin ei ollut tilaa haaskattavana yhtään. Sali on tasalattia-sali ja kun sinne järjestetään istumakonserttia aiheuttaa se joitain toimenpiteitä.

Screenejä ei saatu tavanmukaisesti lavan taakse roikkumaan, joten oli ne laitettava lavan sivulle jalustoille. Sinnikkäästi kuva-Mia kasasi hirveällä kiireellä tykit ja screenit paikoilleen.

Niin… hän on Helsingin lahja meille. Mukaamme hän tarttui viime syksyiseltä juhlakiertueelta jossa Mia hoiti screeneille livekuvaa lavalta. Eli häntä on kiittäminen, että takariviinkin näkyi poppareita.

”Rasta” ja ”Kettutyttö” nimityksillä kulkee hän joukossamme. Rastat on mutta kettutarhoissa ei ole kuulemma vieraillut. Miksi olisikaan, kun Kallion gimma on. Jalan alla pitää kuulemma olla aina asfalttia.

Tai no kyllä nyt eniten kuitenkin sitä Miaa noista nimistä käytetään. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. On muuten varsinainen haka, kun pitää opastaa kuorma-autoa peruuttamaan. Kuhmossa peruututti kuorma-auton kertalaakista lastaussiltaan. Sellainen tekniikan enkeli on hän – vaikkei uskoisikaan.

Kun kaikki tavarat oli saatu onnellisesti paikoilleen oli aika kipittää hieman evästämään. Porukan sisällä oli virinnyt pienoinen toive, josko ruokana olisi paikallista Helapää-makkaraa. Kuuluu nimittäin siihen top-vitoseen maamme makkaramarkkinoilla. Jopa Horrorin asteikolla.

Horrorin makkara-asteikko on samalla logiikalla toimiva asteikko kuin Richter-asteikko. Richter-asteikolla mitataan maanjäristysten voimakkuuksia. Asteikko perustuu kymmenkantaiseen logaritmiin. Eli kun maanjäristys on kasvanut yhdellä, asteikossa on järistyksen voimakkuus kasvanut kymmenellä.

Horrorin makkara-asteikko toimii samoin. Makkaran arvostelun asteen nousu kertoo, että makkara on kymmenen kertaa parempaa. Horrorin makkara-asteikon arvot muuten ovat:

NAM, NAM-NAM, NAM-NAM-NAM, JEE, JES, JEEH, JEES, JIHUU JA GRRRRRR!!!!

Kun asteikon alin arvo NAM saa aikaan makkaroiden häviämisen tiuhaan tahtiin on asteikon yläpäässä oleva GRRRRR!!!! aikaan verilöylyn Horrorin rynniessä kohden makkaravateja. Jos nyt joku onneton tielle joutuu.

Siispä suuressa jännityksessä liikuimme kohden ruokalinjastoa. Tarjolla oli porsaan sisäfilettä joka taasen sai Horrorissa aikaan itkupotkuraivarin. Onneksi meillä on näitä tilanteita varten aina varastossa hieman lohtumakkaraa jolla Horrori saatiin rauhoittumaan.

Hetkinen???

Runsaan ja maittavan ruokailun jälkeen pidettiin soundcheck ja sitten kaikki olikin valmiina illan koitokseen. Loppuunmyyty Rytmikorjaamo alkoi täyttymään heti meidän lopetettua äänenpaineentarkistamisen. Onneksi oli vielä hieman aikaa nauttia mokkaa ennen varsinaista keikanalkua.

Ja kun kello oli seitsemän aloitettiin tunnelmointi Seinäjoella. Tunnelmallista musisointia ensin alkuun ja pikku hiljaa kasvaen meni ensimmäinen setti ohitse kuin siivillä. Perinteinen vaatteidenvaihto ja toiseen settiin.

Kyllä!!!
( Kuva lähteestä http://www.npr.org
/blogs/13.7/2011/09/28/140839445
/is-einstein-wrong)

Toisen setin ensimmäinen Jukin biisi oli Kuolematon-levyllä ilmestynyt “Oikee enkeli”. Petri Munckin säveltämä ja sanoittama kappale, jonka laulusuoritus on kyllä jäätävä. Hieno mahtipontinen balladi jossa on jotain 80-luvun parhaista balladeista. Kertomus miehen kirjoittamana naisesta, joka empii kohtaloaan ja itseään parisuhteensa ikeessä.

Varsinainen keikkasuosikki on tullut tästä kappaleesta. Käytännössä kaikilla keikoilla Jukin pitäisi biisi vetää, sillä niin paljon sitä toivotaan. Ja jos Juki laulaa jotain muuta, meinaa yleisöstä aina löytyä joku pettynyt kun tätä kappaletta ei kuullut.

Niin tai näin, kulki ilta Seinäjoella kuin varkain ohitse. Se tarkoitti sitä, että oli aika kiittää ja kumartaa Pohjanmaan vapaalle kansalle. Oli aika kerätä tavarat sillä huomenna suunnistettaisiin bändin syntyseuduille Poriin.

Popparit pakattiin pikkubussiin, joka lähti kuljettamaan heitä kotia kohti. Pojilla olisi huomenna edessä kameroiden kiilassa pönöttämistä. Tekniikka ja taustalaulajat jäivät Seinäjoelle yöksi. Sehän tarkoitti sitä, että oli aika… mennä nukkumaan. Huomenna olisi edessä uudet koitokset karhukaupungissa.

17.11 PROMENADIKESKUS, Pori

Ei kai nyt kukaan sitten uskonut, että eilen olisi baariin menty?? No ei menty. Kyllä tiimimme porhalsi suoraan hotellin pahnoille koisimaan, sillä huomenna, eli tänään on edessä uusi koitos. Tärkeä päivä. Nimittäin Syksyn sävel kilpailu ja konsertti samana päivänä.

Reippaana valui porukkaamme aamiaiselle joka nautittiin taas kerran perisuomalaiseen tapaan. Ei siinä kädet heiluneet, eikä sylki lentänyt kun joukkomme aterioi. Ei ollut keskusteluissa latinojen tulisuutta ja tempperamenttia. Ei ollut engelsmannien kohteliaisuutta, eikä jenkkien small-talkkia.

Yksittäiset murahdukset ja hillityt päännyökkäykset kertoivat vain kuulumiset, että miten se yö oli mennyt. Suomalainen on sellainen, että se keskittyy olennaiseen, eli tässä tapauksessa ruokailuun. Ruisleivän päälle hieman maksamakkaraa ja suolakurkkua, sekä tietysti juustoa. Tämän jälkeen ruokaa suuhun ja hammaskalusto sekä syljeneritys hommiin. Ei siinä ehdi puhua. Sitä paitsi aina on opetettu, että ruoka suussa ei saa puhua.

Ja ruoka pitää syödä silloin kun se on lämmintä. Ei siinäkään ehdi puhua papattamaan kun kuumaa soppaa lusikoi naamariin kieli karrelle palaen. Näin meitä on opetettu, aina.

Ja kun turhia ei jaariteltu oli kaikilla alta aikayksikön energian tarve tyydytettynä joten maantielle mars. Ja kohden Poria. Karhukaupunkia.

Se alkaa olemaan hieman pakkasen puolella katseltiin kun liikkeelle lähdettiin. Maan peitti Pohjanmaalla kuura ja keli oli kirkas ja kuulas. Kyllä se talvi sieltä väkisinkin tulee, ei voi mitään. Mihinköhän ne sukset tuli laitettua. Tosin vielä ei ole kiire hikoilemaan laduille kun kuura vasta peittää maan.

Hyvissä ajoin saavuttiin Poriin ja jo aiemmilta vierailuilta tuttuun Promenadikeskukseen. Täällä on aiempina vuosina vierailtu ainakin vuoden 2007 Valtakunta-kiertueella. Nämä Porin konsertit kun ovat olleet joko Karhu-hallissa tai täällä Promenadikeskuksessa.

Promenadikeskus on konserttisalin lisäksi elokuvasaleja sisältävä kompleksi. Helppo roudaus ja hyvät tilat lavan takana. Tavarat vain pystyyn. Ja nythän tämä oikeasti sujuu. Alkaa nimittäin roudausaika lyhenemään kummasti.

Niiko Dingo ja niiko Yä

Hyvissä ajoin olivat siis tavarat paikoillaan ja kytkyssä. Ehti hyvin nauttia kupposet kuumaa ennen kuin bändi tuli paikalle. Samassa paikalle kurvasi tuttu mies entisaikojen ”vihollisleiristä”. Dingon alkuperäinen kosketinsoittaja Pete Laaksonen tuli noutamaan takahuoneeseen jättämiään tavaroita.

Voi sitä jälleennäkemisen riemua. Kuulumisia vaihdeltiin. Onhan tekniikkaryhmässämme yksi entinen Dingo-työläinen mukana. Ja mitään vihollisuuksia bändien välillä… Ei niitä ole ollut. Itse asiassa kilpailu oli enemmänkin tervehenkistä. Kumpikin paransi otteitaan kun naapurileiriä tarkkailtiin.

Pete joutui kuitenkin poistumaan pelipaikalta ennekuin bändi ehti saapumaan, ja hyvinkin pahoillaan hän oli myös siitä ettei kutsusta huolimatta ehtinyt katsomaan illan esiintymistä. Lupailtiin kyllä törmäillä illalla myöhemmin.

Ja juur ko Pete oli ehtinyt poistumaan saapui paikalle bändi. Siinä sitten kyseltiin, miten mahtoi onnistua televisiotaltiointi? Hyvin oli kuulemma mennyt, joten kelpasi porukan aloittaa ruokailu.

Paikallinen pitopalvelu toimitti meille ateriat ja taas kerran oli Konde tilannut maittavaa. Hyvin maistuivat broilerinfileet melkein koko konkkaronkalle. Ja mandariini-chilikastike. Siispä kun oli kupu ravittu oli aika siirtyä äänenkoesitukseen.

Pienoista hermostuneisuutta oli havaittavissa odotellessa. Salin puolelta alkoi kuulumaan koko ajan voimistuvaa mölinää kun porilaiset saapuivat paikalle katsomaan yhtä kylän suurta poikaa. Sali oli loppuunmyyty, niin kyllähän siitä kuhinaa syntyy vaikka kuinka hillitysti keskustellaan vierustoverin kanssa. Kun sen kaikkien konerttivieraiden vienon keskustelun summaa, niin kyllähän se melkomoinen kohina salissa on.

Kohina loppui kuitenkin kuin seinään kun kello näytti noin ja me olimme näin. Eli valmiit. Salin valot himmenivät ja tututusti pyörähti introna käytettävä ”When winter comes” kipale käyntiin. Aloitustrio lavalle, jonka jälkeen Annika hiipi toiseen biisiin duetoimaan ”Särkyvää” kappaleen.

Keikka sujui kuin rasvattu. Ja hyvin otti porilaisyleisö illan tarjonnan vastaan. Ensimmäinen setti oli hujauksessa ohitse ja oli aika päästää yleisö hieman haukkaamaan ”sasserkaakkua” ja kahvia. Ja miesväki sai nyt luvalla ottaa oikein konjakin.

Me kiirehdimme takahuoneeseen juonimaan uusia kuvioita. Kauhea pulina pidettiin siitä, pitäisikö käynnissä olevan kilpailun vuoksi salissa spiikata että vielä on mahdollisuus vaikuttaa. Pyydettäisiin yleisöä äänestämään kesken konsertin matkapuhelimilla. Screeneille luodaan vielä numero mihin lähettää viestit ja hintatiedot olisi pakko laittaa myös. Kerättäisiin ääniä nyt paikalla olijoista.

Bändin pomo ilmoitti kuitenkin että antaa tuollaisten äänten kalasteluiden olla. Ne tykkää jotka tykkää ja osaavat sen kyllä kertoa ja äänestää. Ja kun kerran ohje oli selvä, marssittiin hanhenmarssia takaisin paikoilleen ja valmistauduttiin toiseen settiin.

Hyvin oli mukana toisessa setissä porilainen yleisö. Tahtia taputettiin ja jopa tanssahdeltiin kun menoa lavalla oli enemmän ja sitten kun hieman vauhtia himmailtiin pyyhittiin yleisössä vaivihkaa silmäkulmaa nessuun.

Toisessa setissä Jukin toisena kappaleena kuultiin hieman yllättävä veto. Kyseessä on Neon 2-yhtyeen aikoinaan tekemä “Ei yksinäinen unta saa”. Neon 2 kaksikon Rami Alangon ja Jussi Rainion säveltävä kappale johon Rami teki sanat ja Kaartamon Esa tarjoili sovitustietämystään. Jotenkin niin mahtava ysäribiisi joka vie muistot sinne viattomaan nuoruuden aikaan. Kaunis kappale niistä yksinäisistä yön tunneista ja kaipuusta.

Jukillahan oli tällä kiertueella nyt sitten kaksi lainabiisiä esitettävänään. Ensimmäisessä setissä kuultu Kaseva cover ”Tyhjää” ja tämä Neon 2 kappale ”Ei yksinäinen unta saa”. Jostain Ollille olivat tulleet nämä kappaleet mieleen ja että sopisivat Jukille. Koomista tietysti oli, että vaikka tämä Neon 2 kappale aikoinaan soikin paljon radioissa, oli se Jukille täysin tuntematon kappale.

Mies nimittäin asui tuolla Ameriikan mantereella tuolloin, eikä ymmärrettävistä syistä tuo kappale siellä radiosoittoa juuri saanut. Taisi olla Queenin ”Show must go on” ja Eric Claptonin ”Tears in Heaven” voimasoitossa tuolloin.

Joka tapauksessa hienosti Juki tuon kappaleen ilmoille täräyttää. Oikein piristävä on tämä esitys. Ja niin kuin kuvasta näkyy on Juki vapauttanut kätensä bassosta ja ojentanut soittimen Jaskalle. Ja Jaskahan soittaa nyt melkein mitä vain. Käsittämätön ukko. Antakaa hänelle mikä tahansa soitin ja 15 min aikaa niin kyllä sieltä biisi irtoaa.

Ja kun illan esiintyminen oli ohitse riennettiin takahuoneeseen hieman kuivattelemaan hikeä ennen nimmarisessiota. Samalla ehdittiin katsoa nettitelevisiosta bändin esiintyminen Syksyn Sävel kilpailuissa. Hienostihan se meni ei voinut muuta.

Tekniikan jäädessä jännittämään takahuoneeseen äänestyksen tulosta riensi bändi nimmarisessioon. Ja kun käsialanäytteet oli raavittu pahveille palasivat he katsastamaan jokohan tulokset olivat julki. Eivät olleet vielä. Joten jännitys jatkui.

Nopeasti käytiin vielä katkaisemassa virrat lavan tarvikkeista ja palattiin jännittämään amerikkalaisen omenatuotteen pillerikoneen ääreen nettitelevisiolähetystä. Bändille jännitys oli liikaa, joten lähtivät kotimatkalle.

Oikeastihan juttu meni muuten niin, että aikataulun mahdollistamiseksi vuokrattiin Hollywoodista Star Trek varastolta molekyylisiirrin tähän iltaan. Heti keikan jälkeen siirrettiin tällä molekyylisiirtimellä bändi Helsingin Messukeskukseen jossa he soittivat kappaleen. Ja heti kun kappale oli siellä soitettu palasivat he molekyylisiirtimellä Poriin ja nimmarisessioon.

Kaikista asioista ei vain voi puhua julkisesti. Näin me siellä Alue-51 kiertokäynnillä sovittiin. Kaikista asioista ei vain sovi puhua.

Tuolta kiertokäynniltä tarttui mukaan myös Pete. Hänet on naamioitu varsinaissuomalaiseksi. Itse asiassa kaikki Turun murretta puhuvathan ovat avaruusolentoja joiden puhesyntetisaattorin koodausvirhe saa kielen kuulostamaan siltä miltä se kuulostaa. Tutun kuuloista, mutta silti hieman oudosti taivutettua.

Pete on kuitenkin loistoheppu. Homma käy ja suusta irtoaa sellaiset jutut, että monta kertaa on kalsarin vaihto ollut lähellä. On nimittäin sitten hieman naurettu kun herra avaa suunsa ja kertoo hieman tarinaa. Ei tule keikkamatkat pitkäveteisiksi kun etupenkissä istuu tämä veikko.

Innokas levykeräilijäkin on hän. Taitaa olla kaikki tallessa hänellä mitä Hurriganes nimellä on julkaistu. Haaveilee joskus avaavansa ravitsemusliikkeen jossa noista aarteita voisi esitellä. Pienimuotoista harjoittelua on jo tuohon liikkeen pitämiseen harrastettu.

Viimein tuli aika H-hetken. Nettiteeveen ääreen hiljennyttiin kuulemaan tuloksia. Jännitys tiivistyi, sitä mukaa kun jokainen paikalla olija hivuttautui lähemmäs ja lähemmäs tuota nykyajan alttaria kuullakseen ensimmäisenä voittajan.

Jo aiemmin oli selvinnyt että kaksi jäljellä olevaa kilpailijaa olivat Yö ja Jesse Kaikuranta. Takahuoneeseen jäänyt porukka hiljeni ja lopulta saattoi kuulla jopa oman verensä kohinan suonissa ja sydämen kiihtyvän sykkeen.

Lopulta tuli hetki josta ei ollut paluuta. Kuuluttaja kuulutti tuossa hopeanhohtoisessa levyssä ” Ja vuoden 2012 Syksyn sävel-kilpailun voittaja on…

Tekniikan ihmelapset

Samalla nettilähetys katkesi.

”EI OO TOTTA!!!!”

”KATKES!!!!”

Puolenkymmentä epäuskoista katsojaa katsoivat tuota nykyaikamme alttaria suut ammollaan. Totta sen on. Nettiyhteys katkesi.

Nopeaan tahtiin alettiin miettimään korvaavaa yhteyttä. Onneksi vanhaksi ja tutuksi muodostunut tekstiviesti sentään toimi. Messukeskuksesta lähetti tämänkin kiertueen tuottajana toimiva Emmi viestin: ”Ei riittänyt, semmoista se on. Sori jätkät!!):”

Niinpä niin. Kakkosena taasen kerran. Ihan tässä alkaa tulemaan sellainen Juha Mieto – olo. No onneksi Juha Mieto näytti myös miten hävitään kunnialla. Vuonna 1980 Lake Placidin Olympialaisissa kisoissa miesten 15 kilometrin hiihdossa paineli Kurikan jätti pitkin latuja kuin hirvi ryteikössä. Maaliin saapui lopen uupunut hiihtäjä ajassa 41.57.64. Pitkään näytti siltä että Kurikan jätti saa viimeinkin sen mitä on aina halunnut. Olympialaisen kultamitalin.

Ladulla oli kuitenkin vielä Ruotsin Thomas Wassberg joka hiihti ja hiihti ja hiihti. Varmaan kaikille suomalaisille on jäänyt mieleen Paavo Noponen ja Voitto Raatikainen elävät varmaan elämänsä pisimpiä hetkiä selostuskopissa. Thomas Wassberg saapuu maaliin ja kurottaa maaliviivan yli. Kello pysähtyy aikaan 41.57.63. Juha mieto häviää Olympialaisten kisojen maastohiihdon miesten 15 kilometrin matkan yhdellä sadasosasekunnilla.

Ja kyllä siihen sitten syitäkin pohdittiin jälkeenpäin. Mieto painoi päänsä hetkeksi alas Wassbergin saavuttua maaliin. Kuitenkin Kurikan jätin ryhti nousee suoraan, hän pyyhkäisee silmäkulmaansa ja marssii Wassbergin luo ja onnittelee tätä.

Myöhemminhän kultamitali olisi jaettu sekä toimitsijoiden ja Wassbergin toimesta, mutta Pitkä-Jussi sanoi suoraan hävinneensä kisan sadasosasekunnilla.

Tuskin Jessen ja Yön väliin nyt mitään sadasosia on jäänyt, joten peli on selvä. Jessen esittämä biisi ”Järjetön rakkaus” oli niin lehdistön kuin kansan mielestä parempi. Onnea Jesselle ja kappaleen säveltäneille Matti Mikkolalle (Kyllä… se Tehosekoitin-bändin Matti) ja Aku Rannilalle, sanoituksen tehneelle Saara Törmälle ja sovituksesta vastanneelle Eppu Kososelle. Olette tehneet mahtavan balladin joka sai arvoisensa arvostuksen nyt.

Oli siis aika hiipiä majoitukseen. Nyt piti hieman juhlistaa saavutettua hopeasijaa. Hopee ei oo häpee todettiin. Ja hieman iltaa istumaan lähdettiin. Ja kyllähän Petekin paikalle tuli. Siis tämä Dingo mies.

Osa porukasta livahti kuitenkin paikalta katsastamaan Elonkorjuu-bändiä. Niin Elonkorjuu, ei Elonkerjuu. Osa porukastamme nimittäin onnistui sekoittamaan nämä yhtyeet. Elonkorjuu on nimittäin kulttimaineeseen noussut porilainen progebändi, jonka juuret juontavat jo vuoteen 1969.

Progressiivisen musiikin merkeissä vietettiin siis loppuilta. Ja hyvin oli bändi soittanut. Kaikki tosin eivät paikalle uskaltautuneet, joten näihin puheisiin on uskominen. Hyvillä mielin saattoi mennä nukkumaan raskaan työnsä tehtyään. Huomenna harjoitukset jatkuisivat, aika ja paikka sama, nyt lepoa.

18.11 PROMENADIKESKUS, Pori

”Tämä on täyttä juhlaa” tuli huudettua kun hotellin aamiaisen jälkeen tajusi että huoneen luovutukseen on vielä kuusi tuntia. Pienellä erikoisjärjestelyllä oli huoneiden luovutus onnistuttu saamaan vasta siihen hetkeen, kun keikkapaikalle pitää mennä.

Aamulla oli jostain syystä vielä sisäinen kello sitä mieltä, että ajoissa pitää herätä vaikka pitkäänkin saisi nukkua. Mitäpä siinä tuli tuumittua kun aamiaiselle riennettiin yhdeksän korvilla. Nyt oli kerrankin aikaa lukea paikallisen aviisi rauhassa ja mutustaa evästä oikein huolella.

Ja sitten takaisin uinumaan. Televisiosta luontodokumenttia pyörimään ja ihanaan ja syvään uneen. Nyt olisi aikaa.

Mutta ei. Nyt kun saisi oikein luvalla karistaa hieman univelkoja ei sitä unta riitä. Jos lähtisi vaikka Porin torille katsomaan saako sieltä nahkiaisia, mutta nythän on sunnuntai ja ei silloin torilla tapahdu mitään. Lähtisikö kävelemään ympäri Poria ja katsomaan nähtävyyksiä? Ulkona tuulee ja viima on niin luihin ja ytimiin pureutuva, että on parempi pysyä sisätiloissa.

No olisihan se nyt ollutkin, jos hommat olisivat menneet putkeen. No ei auta. Onneksi televisiolupamaksu on maksettu, katsellaan sitten sitä. Tosin täällä sen on maksanut joku muu, kuin asukas.

Eipä sitä enää yhtään ihmettele puheita hotellikuolemista. Ne ovat siis sellaisia henkisiä tiloja, joita paljon matkustavat kohtaavat. Ajan mittaan hotellit alkavat muistuttamaan toisiaan. Näissä olosuhteissa on kautta aikain suomalaisessa musiikkielämässä tartuttu pulloon ja alkoholisoiduttu vuosien saatossa. Kari Tapion mukaan kiertolaisen ystävät keikan jälkeen hotellihuoneessa olivat peili, puhelin ja pullo.

Peilistä katsoo elämän kolhima sankari joka tarttuu ensin pulloon ja sen jälkeen puhelimeen. Jossain päin pirahtaa yösydämenä puhelin ja elämää puidaan.

Tai sitten voi harrastaa jotain luovaa. Kuten tarinoiden mukaan eräs legendaarinen roudarikaksikko. Vanhaan hyvään aikaan, kun televisioissa oli vielä kuvaputket, saattoivat herrat purkaa hotellihuoneen television ja kääntää kuvaputken. Televisio taas kasaan ja väärinpäin pöydälle jolloin sitä voi katsella. Ja kun on huoneen luovutuksen aika käännetään televisio taas ”oikeinpäin”. On siinä ollut seuraavilla huoneen asiakkailla ihmettelemistä kun televisiokuva on väärinpäin.

Luovuutta tai kuolemaa, kello kuitenkin kulki kun kanavasurffailua harrastaessa. Ja kun viimein tuli tunne, että voisipa sitä ehkä pienet päiväunet ottaa sunnuntaipäivän kunniaksi, oli kello jo niin että oli aika rientää Promenadikeskukseen. Niinpä niin.

Ei muuta kuin pelipaikalle ja vehkeet tulille. Eilen kotiinsa lähteneet tulisivat kohtapuoliin pelipaikalle ja pidettäisiin oikein kunnon soundcheck. Mutta sitä ennen oli aika hieman ruokailla. Nyt paikallinen pitopalveluyrittäjä oli laittanut meille oikein maittavaa karjalanpaistia. Ja perunamuusia. Nam.

Ja sitten hommiin. Ensin veryttelevä äänenpaineentarkistus. Sitten hetki yhdessä oloa kahvin äärellä. Samalla turistiin päivän polttavia asioita. Eilinen Syksyn sävel oli kuulemma päättynyt 34:n äänen erolla Jesselle. Eli lähellä, mutta silti niin kaukana. Jesse oli kuitenkin parempi joten uusia haasteita kohden.

Yleisö sisään ja sunnuntaimatinea käyntiin.  Paikka pursui sunnuntai-illasta huolimatta täyteen yhtyeen porilaisia ihailijoita. Hyvä oli pyöräyttää intro soimaan ja marssittaa bändi lavalle.

Ensimmäinen setti hujahti taas kuin yhdessä sekunnissa ohitse. Oli aika hieman hengähtää ennen toista osuutta. Paikalle oli saapunut myös porilaislähtöinen jääkiekkovalmentaja A-P Selin. Mukava oli miehen kanssa hieman turista ennen kuin musiikki taas alkoi.

Toinen setti kulki taas hyvin. Jukin esittämien kappaleiden jälkeen marssi Yö-pomo taas lauteille ja spiikkasi kappaleen, joka sai yleisön hullaantumaan. Kyseessä oli laulu porilaisuudesta ja periksiantamattomuudesta. Jos ovessa lukee työnnä, se pitää vetää auki ja mieluummin saranapuolelta. Jos porilaisen kulkureitille osuus aita se tarkoittaa sitä, että aita on ylitettävä, ei kierrettävä.

“Likaiset legendat I” sai yleisön hullaantumaan. Bändin ensimmäinen single helmikuulta 1983. Kappale periksiantamattomuudesta ja menetyksestä. Kappaleen hahmo on jo vaipunut unholaan, mutta periksi ei anneta. Loppuun asti mennään ja katsotaan mitä käteen jää. Legendaarinen Jussi Hakulisen kappale, joka on soinut lähes kaikilla bändin keikoilla.

Loppukeikka olikin sitten täyttä hurmosta yleisön ja bändin osalta. Tunnelma salissa oli kiihkeä kaikilla muilla kuin tekniikalla. Työnsä puolesta pitää kuitenkin olla pidättäytyväinen ja käyttäytyä kuin rokkipoliisi. Tälläkin kiertueella on tekniikan väki antanut bändille palautetta missä he ovat onnistuneet ja missä epäonnistuneet.

Mutta tuo viilipyttymäisyys on tekniikan osa. Pääosin lehmänhermoiset puurtajat analysoivat tapahtumia ja asioita koko keikan ajan. Vaikkapa nyt valopuolen kakkosena toimiva Teme.

Tälle kiertueelle, kun bändille saatiin (Kiitos luojan!!!) oikea backliner Aleksi, siirtyi Teme valomiehen apulaiseksi. Ja keikan aikana on aikaa tarkkailla tapahtumia lavalla ja yleisössä. Palautetta sitten annetaan bändille mikä meni hyvin ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Teme toimii taas kerran myös kiertueen ensiapuvastaavana. Pikku vaivoihin ja särkyihin apu löytyy hänen takaansa.

Särkyjä tai ei, tuli aika lopettaa illan musiikillinen anti. Oli aika kiittää paikalle saapuneita ja kerätä taas kerran tavarat kasaan. Nyt kulkuneuvojen pakkaamiseen piti kiinnittää huomiota, sillä seuraavana viikonloppuna matkaa tehtäisiin vain bussilla, sillä tulevan viikonlopun keikat olisivat sellaisia ”festarityylin” vetoja. Matkaan pakattiin soitinten lisäksi videokamoja ja taustarättejä. Ääni ja valokalusto saivat jäädä odottamaan seuraavaa kertaa kuorma-auton perään.

Hyvin onnistunut oli viikonloppu. Kelpasi matkata kotiin sillä edessä olisi oikein kunnon lepojakso ennen tulevia koitoksia. Ehtisi sopivasti kääntää vuorokausirytmin arkiaikaan, ennen kuin tulee viikonloppu ja sen joutuu kääntämään keikka-aikaan.  

23.11 KATINKULTA, Vuokatti

Ja sitten taas mentiin. Vuorokausirytmi oli juuri saatu käännettyä siihen, että aamulla herätään ja illalla mennään nukkumaan, kun taas lähdettiin liikkeelle. No, nyt se ajoi asiaansa, sillä edessä oli pitkä ja kivinen tie kohden Sotkamoa, joten aamupäivällä piti startata  liikkeelle.

Taas oli tiellä mittaa ja kilometrimittarissa lukemia. Aikaa oli kaiken maailman ajatuksille. Osa porukasta tietysti esittivät kylmähermoisuutensa ja laittoivat luukut kiinni siirtyen unimaailmaan. Onnekkaita he jotka siihen kykenevät. Ne joilla on taas hiemankin levoton luonne eivät tähän kykene joten maisemia on katseltava ja erilaisia mielipiteitä vaihdettava.

Asiakeskusteluja käytiin ja kyllä asiattomuuksiakin viljeltiin. Maisema muuttui pikkuhiljaa bussin kulkiessa. Jotenkin mitä lähemmäs tultiin Sotkamoa rupesi takaraivosta kumpuamaan Veikko Huovisen kuvaukset näiltä salomailta.

Näillä korpimailla on Huovisen tajunta pystynyt kehittelemään niin uskomattomia tarinoita. Suuren korpifilosofi Konsta Pylkerön ajatuksiin olemme saaneet tutustua Havukka-ahon ajattelijan myötä. Hamsterin elämän filosofia on kehitelty täällä samoin kuin tarinat ihmiskuntaa vaivaavasta Lentsusta ja aivan käsittämätön Lampaansyöjät. Synnyttipä Huovinen myös novelleissaan Ronttosauruksen eräälle kaatopaikalle.

Täytyykin taas, kun kiertue on ohitse ja joulut ja uudetvuodet vietetty, syventyä tämän sotkamolaisen tuotantoon. Lisätä takkaan puita ja antaa tuulen ja pakkasen hakata päätään pirtinseinään samalla kun Huovisen tekstit ilahduttavat aivoja.

Viimein saavuttiin Vuokattiin. Taas potkittiin popparit pois jaloista ja aloitettiin hommat. Kyseessä on Kainuussa olevan vaarajonon yhteyteen kasvanut urheilu- ja virkistyskeskus. Alueella on urheiluopistoa ja kylpylää. Nyt valloitetaan perinteisessä ”Winter open” – tapahtumassa paikallisen kylpylän yhteyteen rakennettu tennishalli.

On aika juhlia hieman talven saapumista. Illan muina esiintyjinä toimivat Neljä Ruusua ja Michael Monroe Band, joista ensimmäinen aloittaa ja toinen lopettaa joten siinä välissä ollaan sitten oman antimme kanssa.

Saavuttuamme paikalle häädettiin popparit taas pois jaloista pyörimästä ja aloitettiin hommat. Hommissa olivat myös Monroe roudarit jotka tekivät kovalla kiireellä töitä. Bändin oli tarkoitus pitää pitkä soundcheck, sillä porukka tuli suoraan studiosta Tukholmasta tälle keikalle. Tarkoituksena heillä on julkaista uusi levy tulevana vuonna. Aika studiossa oli vienyt keikkatuntumaa joten joitain biisejä piti harjoitella.

Kovin on kansainvälinen bändi Monroella. Rumpalina toimii Karl Rockfist. Alun perin Kari Rosqvist. Suomesta Ruotsin kautta Los Angelesiin lähtenyt rumpali. Soittanut mm. Danzigissa, The Chelsea Smilesissa, Steel Prophetissa, Dizzy Reedin ja Joan Osbournen kanssa.

Yhtyeen toisena kitaristina on Steve Conte Yhdysvalloista, New York Dolls-yhtyeestä tuttu kitaristi. Toista kitaraa soittaa sitten ruotsalainen Dregen. Backyard Babies ja Hellacoters yhtyeissä kitaroinut mies.

Bändin basisti onkin sitten suomalaisille ehkä tutumpi. Basistin pestillä bändissä on Sam Yaffa. Legendaarisimman Hanoi Rocks kokoonpanon basisti. Andy McCoyn mielestä mies muistutti appelsiinia joten taiteilijanimeksi muodostui Sam Yaffa. Soittelihan mies Monroen kanssa sitten Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen bändeissä Jerusalem Slim ja Demolition 23. Niin ja New York Dollsissa oli hän myös. Ja urahan miehellä alkoi 16-vuotiaana Pelle Miljoona Oy:ssä. ”Moottoritie on kuuma” on tämän herran tekemistä levyistä ensimmäinen. Ja kun levy oli julkaistu, ei bändi ehtinyt keikoille kun Andy ja Sam muuttivat Tukholmaan.

Ja sitten on tietysti itse Monroe. Mies ei varmaan esittelyitä kaipaa. Hanoi Rocksin keulakuva ja taitaapi viimeisimpänä ollut Voice of Finland  tuomarin pesti. Ja siihen väliin mahtuu paljon. On niin hyviä kuin huonoja vuosia. Toppeja ja floppeja.

Daffy muuten kitaroi Monroen bändissä vuoden verran tuolla millenniumin tienoilla. Samoihin aikoihin bändissä vaikutti nykyinen Popeda-kannuttaja Lacu Lahtinen.

Kun Monroen bändi oli saanut soundit kohdilleen ja treeninsä pidettyä, oli meidän aika kasata tavaramme lauteelle ja tehdä tarvittavat checkit. Ja totta kai aikataulu oli tiukka, joten Neljän Ruusun väki jonotti jo vuoroaan.

Siellä sitä sitten oltiin tavaroinemme, kuin porsaat ruuhella. Hetki oli vielä aikaa vaihdella kuulumisia ennen yleisön sisään pääsyä ja keikkojen alkamista.

Viimein tuli aika Neljän Ruusun nousta lavalle ja aloittaa illan elävän musiikin anti. Eikä bändin keikkakunto ollut ainakaan hävinnyt minnekään parin viikon aikana. Hurjaa menoa oli heidän tarjontansa.

Ja Neljän Ruusun lämmitettyä illan yleisön hurjaan juhlintaa oli tämän bändin vuoro. Ymmärrettävistä syistä johtuen ei konserttitalojen kaltaista esitystä kannata tuoda tällaiseen ympäristöön. Joten nyt käynnissä olevalta kiertueelta otetaan osia mukaan ja loppu sovelletaan.

Katinkullassa on yleisön viihtyvyyden parantamiseksi screenit, joihin paikallinen tekniikka ajaa videokuvaa lavalta. Nyt me nappasimme kaapelimme sinne väliin ja sotkimme omiamme mukaan.

Keikan aloitti 90-luvun helmi ”Vie mut minne vaan” ja suorana jatkumona jatkoi bändi tykitystään kertomuksella ”Niin paljon me teihin luotettiin”. Pienten tervetulotoivotusten jälkeen oli hyvä jatkaa pomputuslinjaa kappaleella ” Tie sydämeeni”.

Tämän jälkeen oli vuorossa uudella levyllä julkaistu ”Syyt syntyjen”. Kappale jolla bändi osallistui Syksyn sävel-taistoon saavuttaen kunniakkaan toisen sijan kilpailussa. Petri Somerin ja Eija Hinkkalan yhteistyössä tekemä kappale jossa rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta lauletaan.

Uutuuskappaleen jälkeen oli vuorossa paluu vuoteen 1985 ja ilmoille tulvahti ”Kuorotyttö”. Ja kun kerran 80-luvulle mentiin löytyi sieltä vielä Petanderin unohtumattoman kitara-riffin omaava ”Tia-Maria”.

Nyt kun yleisö oli päässyt juonesta kiinni oli aika päästää ääneen Juki. Ensin vuoron sai vuodelta 2007 peräisin oleva ja Valtakunta-levyllä julkaistu ”Deadline”. Toisena kappaleena Juki lauloi uudelta Pelko ja rakkaus-levyllä julkaistun balladin ”Kauneinta päällä maan”. Ja kun kerran Juki vauhtiin pääsi, lauloi hän vielä loppuun ”Oikee enkeli” kipaleen.

Yö-päällikön ottaessa taas komennon lavalla oli vuorossa ”Pettävällä jäällä”. Aiemmin monesti pienimuotoisena versiona kuultu ”Ei rakkaus kuole milloinkaan” sai nyt koko orkesterin taakseen.

Kello oli kuitenkin armoton ja oli tullut aika osuutemme loppumisen. Vielä ehti bändi soittaa kainuulaisille kappaleet ”Likaiset legendat I”, ”Ihmisen poika”, ”Kiitos ja kunnia” ja tietenkin ”Rakkaus on lumivalkoinen”.

Onnistuneen illan päätteeksi järjestettiin vielä pienimuotoinen mustapukuisten miesten muotinäytös pikavauhtina. Kiireen vilkkaan nimittäin juostiin tavaramme lavalta pois, jotta Monroe yhtyeineen pääsee aloittamaan osuutensa.

Tavarat vain pakettiin ja bussin perään. Kivaa olisi ollut jäädä nauttimaan Monroen esityksestä, mutta huomenna olisi kuitenkin edessä siirtyminen taas pitkän matkan päähän, joten oli parempi suunnata kommuuniin nukkumaan.

Roudaus-ovea suljettaessa killui Monroe PA kaiutinten päällä ja esiintyi sieltä. Melkomoinen rock-kukko on tämä miehenikään ehtinyt maailman-Matti.

Majoituksessa päätettiin vielä kuitenkin lämmittää yösauna. Puhtaalla pepulla olisi sitten kiva käydä nukkumaan. Saunamajuriksi valittiin yksimielisesti Henkka.

Tämä Hervannan kasvatti toimii nykyään bändin miksaajana. Potkupallon pelaaja vailla vertaa ja äärimukava heppu. Hallitsee vielä joukon kuolemattomia sloganeja. Nimittäin tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyy jonkinlainen lyhyt ja ytimekäs slogan. Niitä helmiähän ovat olleet ”No hei!!!... Kaikki peliin!”, ”Uuu beibe” ja ”Mikä boogie??”

Henkka soittelee kitaraa bändissä nimeltään Manzana ja on myös äänilevytuottaja. 

Saunaa odotellessa pidettiin pientä palaveria tekniikanväen kesken kiertueen sujumisesta. Siinä jutellessa sivuttiin kaiken maailman asioita mitä tähän kiertueeseen nyt on kuulunut. Logistiikasta aina ruokailuihin saakka.

Siinä vaiheessa heräsi myös Horrori ja avasi sanaisen arkkunsa. Kertoi pystyvänsä sokkona makutestissä erittelemään kaikki maamme makkarat toisistaan. Horrori uhosi aikansa tämän taidon kanssa. Pitäisiköhän tuota nyt sitten uskoa tuumittiin.

Täytyy hieman sulatella asiaa ensin saunassa ja sitten unimaailmassa.

24.11 HIMOSAREENA, Jämsä

Hyvissä ajoin noustiin ylös sillä taas kutsuu tie. Ja matka on pitkä. Tosin ihan hirveää kiirettä ei ole kuitenkaan, vaikkakin paikalla pitää olla ajoissa ja ajoissa valmiina.

Eli matkaan velihopea. Suunnaksi ensin kuitenkin aamupala. Paikalla oli ollut mökkimajoitus, mutta ruokailut tapahtuivat kylpylähotelllissa, joten kerättiin porukka kasaan ja ajelimme bussilla hieman lähemmäs tuota majoituskompleksia ja kävimme nauttimassa hieman apetta.

Hyvää oli kainuulaistenkin puuro. Siihen vielä lisukkeet päälle niin jopa kelpasi matkalaisten lähteä taas tielle. Samoja jälkiä kuin eilen oli tarkoitus ajella. Eipä siinä kuin pyörät pyörimään. Ei matka muuten lyhene kuin renkaanpyörähdys kerrallaan.

Vuorossa oli siis esiintyminen Himos-Areenalla Jämsässä. Monesti on vierailtu tuossa paikassa, joten hyvinkin tuttuja ovat kulmat siellä. Mikäpä siinä tuumailtiin. Helpohko hommat näet edessä. Fasiliteetiti ovat kunnossa ja helppo roudaus.

Päivästä oli tulossa hyvinkin rauhalliseen tahtiin tehtävä. Iisalmessa hieman nautittiin kahvetta ja sitten ruokailtiin Kuopiossa. Ja Vaajakoskella taasen hieman kahvetta koneeseen.

Vaajakosken huoltoasemalla itseään huolsi myös Helsinki City Vampires eli 69 Eyes. Olivat myös keikkamatkalla joten kuulumisia vaihdettiin vain nopsaan. Jukihan on vieraillut taustalaulajana heidän levyillään. Ainakin tuolla hyviin myyntilukemiin nousseella Devils levyllä.

Mukavia heppuja löytyy muuten tästä bändistä. Viimeksi näin taidettiin törmätä tuolla Madridissa. Bändi oli ottamassa siellä promokuvia keväällä 2007 ja roudareille tarjottiin mahdollisuutta lähteä virkistäytymään matkalle mukaan.

Ratkiriemukkaan, mutta vaiherikkaan matkan viimeisenä iltana päätettiin lähteä katsastamaan paikkakunnalla konsertoivaa Helsingin poppoota. Ja kyllä oli kovassa keikkakunnossa tuolloin 69 Eyes. Nyt bändiä ei olla nähtykään hetkeen, mutta toivottavasti sama rypistys on lavalla menossa.

Kello kuitenkin kävi, joten molempien bändien piti jatkaa matkaansa. Meillä oli onneksi matkaa enää pieni rypistys joten ei siinä päässeet edes kankut puutumaan ennekuin oltiin Himoksella.

Tavarat vain esiin ja lavalle kasaan. Nyt jouduttiin hieman niin sanotusti kikostamaan, jotta kaikki saatiin paikoilleen, mutta onnistuneesti ne romppeet sinne saatiin. Joten ei muuta kuin odottamaan.

Odottamisen aika oli taas siunattu hyvinkin pitkäksi. Ei siinä voinut oikein muuta kuin laittaa taasen sauna lämpiämään ja katsella televisiosta lauantai-illan tarjontaa.

Viimein koitti kuitenkin aika tyhjentää mökki ja laahustaa keikkapaikalle. Pikaiset mokat naamariin ja vehkeet vireeseen ennen keikan alkamista. Pientä hakemista oli kaikenlaisissa järjestelyissä, sillä tälläkin kiertueella kiertuemanagerin tonttia on hoitanut juvalainen musiikkivaikuttaja Konde.

Kondehan on ennen kaikkea innokas musiikin keräilijä, varsinkin kun puhutaan tuosta Hurriganesista. Samoin Popedan tuotanto löytyy mieheltä. Ja erittäin kattava kokoelma suomalaisia musiikkilehtiä. 3500 erilaista musiikkiaviisia löytyy hältä. Taitaapi olla niin, että miehen kokoelmasta puuttuvat vain Hilseen kaksi ensimmäistä numeroa, Stumpin kaksi ensimmäistä vuosikertaa ja Musa-lehden näytenumero. Että jos näitä kotoanne löytyy, niin vinkatkaa vain, hommaamme niille uuden kodin.

Konde tekee erilaisia musiikkialan töitä. Mies järjestää ties moneenko paikkaan keikkoja, kirjoittaa lehtiartikkeleita ja on näillä kiertueilla mukana. Kirjojakin mies on kaiken muun ohella ehtinyt kirjoittaa.

Aina sanavalmis seppä jolta vastaus tulee aina heti. Jos ei kysymykseen niin johonkin muuhun. Hirveä tietolaari suomimusiikin saralta. Ja löytyypä sieltä pari levytettyä kappalettakin. Laulajan virkaa hän niissä on hoitanut.

Ja nyt kun Konden järjestelmällisyys puuttuu tämän viikonlopun keikoilta, sen huomaa. Kukaan ei ole paimentamassa bändiä lavalle oikeaan aikaan eikä sitä jolta kysyä löydy mistään. Onneksi ensiviikonloppuna Konde palaa ruotuun ja kuri ja järjestys palaa meihin.

Kunnialla saatiin kuitenkin keikka käyntiin ajoissa. Eiliseen Katinkullan keikkaan ja tämän illan esiintymiseen oli luotu oma biisilistansa. Normikeikoillahan noita biisilistoja ei ole, mutta nyt mukana on niin paljon liikkuvia osia, että pakko on pitäytyä biisilistassa.

Myös konserttisaleissa olevien kahden setin keikoista poiketen soitetaan näillä kahdella keikalla yksi pitkä setti. Ollaan kuitenkin pikkujoulusesongissa kapakassa keikalla, niin siellä ei ihan kaikki kyllä toimi.

Eilen harjoiteltu setti saatiin läpi käytyä kunnialla. Paikalle saapuneet halusivat kuitenkin lisää ja bändi palkitsi heidät encore kappaleilla. Ensimmäisen kappale oli Jussi Hakulisen ja Herra Ylpön yhteistyössä tekemä “Kiitos ja kunnia”. Jussilla oli kappaleeseen sävellys, mutta sanoitus ei millään meinannut onnistua. Herra Ylpön kuultua ongelmasta tekaisi hän kappaleeseen sanat.

Loisto-levyllä on julkaistu tämä kipale. Välittömästi keikkajyrän maineen saanut kappale. Kappale joka sopii kaikkien työläisten lauluksi. Kappaletta ovat toivoneet niin maanviljelijät kuin hoitajat.

Onko tosiaan niin, että työn arvostus purkautuu näin. Työtä kyllä tehdään, mutta nykyaikaisessa oravanpyörässä työntekijät eivät saa työlleen sitä arvostusta mitä he haluaisivat.

Keikoilla ”Kiitos ja kunnia” saa välittömästi yleisössä aikaan reaktion missä kädet nousevat taputtamaan tahtia ja jotenkin syvältä kumpuava voittamattomuuden tunne saa kuulijoiden ryhdin nousemaan suoraan. Nyrkkiin puristettu käsi nousee ylös kuin Mexicon olympialaisten miesten 200 metrin juoksun palkintojen jaossa. Yhdysvaltojen kaksikko John Carlos ja Tommie Smith protestoivat mustien asemaa Yhdysvaltain kansallislaulun aikana painamalla päänsä alas ja nostamalla mustaan hanskaan verhotun kätensä nyrkissä pystyyn.

Kuva lähteestä:
http://www.dallassouthnews.org/2011/10/28/olympic-
medalist-and-former-lion-sprinter-john-carlos-
returns-to-commerce/ 

”Te voitte lyödä meitä, mutta lyödyksi ette henkistä vapauttamme saa”

Jotenkin näin tuntuu kiteytyvän myös ”Kiitos ja kunnia” kappaleen sanoma kuulijoissaan. Nyt ei vain taistella rodun puolesta vaan oikeudesta arvostukseen työssä.

Jatkuvat irtisanomisilmoitukset ja YT-uutiset koettelevat kansaa, joka rimpuilee globalisaation virrassa. Virta vie maailmaa jonnekin suureen tuntemattomaan. Virta muuttaa uomaansa oman tahtonsa mukaan. Jossain sortuu penger ja jonnekin se kasvaa. Luonnollisesti virtaan joutunut yrittää kaikin voimin tarrata tuttuun ja turvalliseen penkereeseensä joka kuitenkin virran syömänä sortuu ja ajautuu vesimassojen kuljetettavaksi.

Aikanaan tuo pengermassa rantautuu jonnekin muualle luoden uuden penkereen. Tällä välin kuitenkin osa virtaan joutuneista on hukkunut sen pyörteisiin, osan selvitessä uudelle penkereelle jonnekin virran varrelle.

Ajan virta oli kuitenkin tullut hetkeen, jolloin antimme illan yleisölle oli annettu. Oli aika kerätä tavarat ja suunnata kotia kohden. Tosin osa porukasta jäi paikan päälle juhlimaan taustajoukoissamme vaikuttavan henkilön syntymäpäivää.