”UU BEIBE!!!” - Uimarantaa etsimässä ja eläintarhaa kiertämässä

Nyt on sitten verrytelty tarpeeksi ja on aika kiristää vauhtia. Tälle viikolle keikkoja on kerääntynyt kaiken kaikkiaan viisi. Joten nöyrästi vaan talikon varteen kiinni ja hommiin. Ei se sonta muuten pellolle leviä, sano renkipoika aikoinaan.

Porukka bussin kyytiin ja menoksi. Tänään olisi nimittäin ohjelmaa oikein urakalla. Bändin poijjaat ovat ahertaneet studiossa siihen malliin, että alkaa olla osittain valmistakin tuleva tuotos. Tulevan levyn nimikappale Pelko ja Rakkaus on tarkoitus ottaa tänään keikkasettiin. Siksi kaikki kynnelle kykenevät nousivat jousille, kun nokka suunnattiin kohti Kiteetä.

Matkaa oli taasen taivallettavana, joten jos jonkinlaista ajanvietettä piti keksiä. Bändin jäsenet kertailivat mielessään miten uuden kappaleen sointukulut menivätkään ja mitä piti muistaa missäkin kohtaa kappaletta.

Orjat keskittyivät enemmänkin puhumaan päivän polttavia ja samoilemaan internetin loputtomassa suossa, erilaisilla kannettavilla koneillaan. Viimein koitti aika, että edessämme oli Pajarinhovi, joten oli aika aloittaa työt.

Tavarat vain nopsaan sisälle ja kasaan. Bussin mukana paikalle olivat bändistä saapuneet Juki, Jaska, Daffy ja Ari, joten treenit pystyyn. Jaska paikkaisi Mikkoa pianistina ja ilman laulua käydään nämä treenit.

”Pelko ja rakkaus” on syntynyt Petri Somerin ja Eija Hinkkalan yhteistyöstä. Petri Somer on tunnettu cross-overpianisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari. Niin ja Giant Leap -yhtyeen kosketinsoittaja. Monessa paikassa on kuultu Petrin pianonsoittoa, ja populäärimusiikkiakin on monelle artistille säveltänyt tämä monitaituri. Nyt on sävelkynästä irronnut tällainen kappale.

Sanat kyseiseen kappaleeseen on tehnyt Eija Hinkkala. Monessa sopassa kiehunut hänkin. Vai mitä, jos CV:ssä lukee hammaslääkäri ja hammaslääketieteen tohtori, Elvis ry:n puheenjohtaja, aikuiskouluttaja ja monta, monta muuta meriittiä. Ja sanoituksiakin on kertynyt useampia. Nyt sanakynästä irtosi paljonkin puhutteleva teksti kahdesta suuresta tunteesta. Pelosta ja rakkaudesta, pienestä pojasta jonka sydämessä nämä äärilaidan tuntemukset myllertävät.

Kun kappale oli saatu hiotuksi lopulliseen muotoonsa, oli aika hieman rauhoittua ja juoda kuppi kuumaa. Taas oli aikaa odotella ennen illan esiintymistä. Taiteiltiin siinä paikalliseen vieraskirjaan terveiset Suvi Teräsniskalle, josko hän sen joskus bongaa. Ja juotiin toinen kuppi kahvia ja kolmas…

Viimein rupesi mokkaa pukkaamaan korvista ulos ja oli aika täräyttää ”Vie mut minne vaan” ilmoille. Karvan alta puolen tuhatta henkeä oli saapunut katsastamaan bändin nykykuntoa tänä iltana. ”Pieni ihminen suuressa maailmassa” jatkoksi ja keikka oli käynnissä. Illan antiin kuuluivat myös hieman harvemmin kuultu ”Mustat päivät jäädä saa” ja sitten olikin vuorossa ensiesitys kappaleelle ”Pelko ja Rakkaus”.

Ja hyvin tuntui kelpaavan yleisölle. Kappaleen teksti on tosin hieman ajatustyötä vaativa, mutta kertosäe jää päähän soimaan kuin hallikaiulla varustettu kumipallo.

Jotain hyvää on siis luvassa, katsotaan minkälaiseen lentoon kappale lopulta lähtee. Loppukeikkaan vielä miksaajan toiveesta ”Satukirjan sankari” ja ne suuret ”Likaiset legendat”, ”Ihmisen poika”, ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.

Illan viimeisen kipaleena esittivät Olli ja Mikko seremoniamestarina toimineen Jaskan kanssa kappaleen ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Jaska nimittäin huomasi seinässä kytkimen jolla pystyi vaihtamaan naisten- ja miestenhaku tekstiä. Jaska siis päätti kumpi osapuoli saa hakea illan aikana tanssin kutsuun vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön.

Emme ehtineet kuitenkaan huomata pääsikö joku kenties oikein saatille tai lehahtiko mahdollisesti lempi, noista Jaskan hakuilmoituksista. Tavarat kasaan ja bussin perään, huomenna olisi uusi päivä ja uudet kuviot.

Pitkäksi oli päivä päässyt venymään, sillä kun oli saanut ruhonsa oikaistua ja kaivettua esiin lähes paikkakuntalaisen Tuomas Liuksen romaanin, kopsahti päässä ikävästi. Tämän joensuulaislähtöisen ja nykyään Liperissä vaikuttavan Herra Marko Pippurisen trilogian keskimmäinen opus ”Laittomat” napsahti suoraan otsaan. Voimat olivat siis vähissä kun ei jaksanut pitää samaan aikaan silmiä auki ja käsiä suorana. No huomenna uudestaan.  

5.7. Konnevesi, Häyrylänranta Pop & Blues

Nöf nöf

Aamulla tuttu huuto herätti matkamiehen hotellin pahnoilta. Pajarinhovin kompleksiin kuuluvan eläintarhan eräs höyhenpeitteinen asukas ilmoitti mielipiteensä aamun valkenemisesta. Ei kukko käskien laula, mutta kun hiljaisuutta toivoo, niin johan silloin kiekuu.

Kolmas kerta toden sanoo, kertoo toinen vanha sananlasku. Aiemmilta kerroilta oli jäänyt kaivelemaan se, ettei eläintarhaa ollut ehtinyt kiertämään. Siispä nopeasti aamupalalle ja sitten kiertämään tuon eläinmaailman nähtävyyksiä.

Kaiken maailman elukoita sinne oli koottuna. Pääosin kylläkin kotimaisia, mutta oli siellä kaukaisiakin vieraita. Siinä missä hirvi (alces alces) makoili kaikessa rauhassa märehtimässä ateriaansa, seisoskeli kurki (grus grus) aitauksessaan katselemassa maailman menoa. Pohti varmaan mielessään ihmisen (homo sapiens) omituisuutta. Kierrellä nyt täällä kehää katselemassa eläimiä jotka on kahlittuna aitauksiinsa.

Ruuanperäiset

Hämmästyttävintä oli kuitenkin kohdata alpakka (vicugna pacos). Meinaan kun siihen aitauksen viereen seisahtui, tuli eräs näistä Etelä-Amerikan kameleista tuijottamaan katsojaansa. Hieman tuli vaivaantunut olo loputa, joten eteenpäin oli matkattava. Se tuijotuskilpailu nimittäin meni alpakalle 6-0. Jotenkin oli sellainen psykopaatin tuijotus vastassa. Samalla kun leuat vielä jauhoivat ruohotupsua kuin oli olo kuin jengirikollisen edessä.

Mielenkiintoisimmat kohtaamiset kuitenkin koettiin suurpetoaitauksilla. Kolmasti piti käydä ilveksen (lynx lynx) aitauksella, ennekuin kissapedon ruohikosta bongasi. Ja siinä se oli siestaillut 7 metrin päässä kaikessa rauhassa. Toinen hämmästyttävä kokemus oli kohdata metsiemme kuningas, otso ja mesikämmen eli karhu (ursus arctos).

Ja väliunet

Meinaan kun ensin katseli metsäaukkoa, joka oli ympäröity 12 mm harjateräksestä tehdyllä aidalla ja mietti että tässähän sitä ollaan, karhu voi olla tuolla ihan missä tahansa ja näkemättä jää metsiemme kuningas. Meni sitten tovi, niin johan heinikko vain heilahti ja otso tuli ihmettelemään katsojaansa. Melko moinen möhkäle sieltä heinien seasta nousi.

Oli meinaan pysähdyttävä kokemus. Metsässä pystyy näköjään liikkumaan niin, että ilves ja karhu jää huomaamatta. Kauas on ihminen joutunut luonnosta  muututtuaan metsien samoilijasta kaupungin tallaajaksi.

Olipa paikalla yksi aitaus, jossa esiteltiin naaraspuolista pohjois-mongolialaista albiinolumimiestä. No Horrorihan se siellä aitauksen kulmassa nökötti. Kertoi heittävänsä keikkaa aina vapaapäivinä tällaisissa hommissa. Mikäpä siinä totesimme ja huomautimme, että kohta olisi kuitenkin lähtö Konnevedelle ja siellä pitää sitten osata käyttäytyä taas.

Matkaan siis kohti Keski-Suomea. Siellä odottaisi Konnevesi ja Häyrylänranta. Nyt kun operoidaan tässä Suomenmaan keskiosassa seuraavat kolme päivää päätettiin perustaa sellainen tukikohta Jyväskylään josta operoidaan nämä keikat. Oli aika jättää taakse Pohjois-Karjala ja siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Paikalle päästyämme tuli todettua, että onpas mukavan oloiset puitteet . Järvenrantalava ja kaikki. Keskellä oikeinkin idyllistä maalaismaisemaa sijaitsee Konnevesi ja sieltä löytyy satamana toimiva Häyrylänranta.  Lavalle oli juuri nousemassa Ninni Poijärvi trio. Club for five -bändissä vaikuttanut laulaja ja viulisti/haitaristi yhdessä Mika Kuokkasen ja steel-kitaristi Olli Haaviston kanssa.

Ja kun Ninni sai osuutensa hoidettua liittyi joukkoon laulusolistiksi Mikko Kuustonen. Monessa liemessä keitetty viihdetaiteilija ja varsinainen vitsiniekka. Mikolta kuulee muuten aina parhaimmat jutut. Silvennoisen Heikin kera.

Ja kun Mikko oli osuutensa esittänyt, oli vuorossa J Karjalainen Lännen Jukka kokoonpanollaan. Lavalle Karjalaisen kanssa nousi jo siellä aiemmin esiintyneet Ninni ja Mika, haitariin Veli Matti Järvenpää ja steel-kitaraan Olli Haavisto. Ja sitten lähti sellaiset siantappojuhlat käyntiin. Oli ”Juomaripoikaa” ja ”Pontikkapoikaa” monien muiden mukana. Varsinaiset bakkanaalit. Jotain sellaista alkukantaista ja väkevää roots-meininkiä oli tässä esityksessä. Hiski Salomaan perinnettä.

Viimein oli aika valloittaa lava toisenlaisella musiikilla. Kaikessa hiljaisuudessa oli kasattu tavaroita sinne taustalle jo valmiiksi aina kun oltiin ehditty. Tai oikeastaan kun oli muilta aikaa liiennyt. Nopeasti siis homma käyntiin. Tai no…

Sininen paita

Meinasi tulla ongelma. Ollin esiintymispaita oli jäänyt hotelliin naulakkoon roikkumaan. Joutui bändin päällikkö nousemaan lauteille sinisessä paidassa. Pienoinen hämminki meinasi syntyä, mutta saatiin vakuutettua orkan johtaja siitä, että ihan hyvin sopii päälle. Niin kuin sopikin. Yritti vielä inttää vastaan, että kun on aina esiintynyt mustassa paidassa. Ei auttanut selitykset ja keikka käyntiin.

”Vie mut minne vaan” käyntiin ja menoksi. ”Niin paljon me teihin luotettiin” ja ”Kiitos ja kunnia” jatkoivat keikan musiikillista antia. Uusi kappale ”Pelko ja rakkaus” sai nyt toisen julkisen esityksensä. Hyvin näytti täälläkin kansaan uppoavan.

Väkeä oli kerääntynyt oikeinkin kiitettävästi paikalle seuraamaan illan musiikkitarjontaa. Ilta kului aivan huomaamatta ja rupesi olemaan hetki päästää lavalle illan viimeinen esiintyjä Lauri Tähkä ja Revohka. ”Loisto” ja Lumivalkoinen rakkaus saivat täällä päättää illan.

Nopeasti vain tavarat kasaan, jotta pääsemme niin sanotusti jaloista pois, ennen kuin Tähkä aloittaa osuutensa ja lavan edusta täyttyy taas ihmisistä. Ihan siis logistisista syistä nopea poistuminen.

Siirtyminen siis Jyväskylään, jossa asuisimme seuraavat kolme päivää. Näinhän se menee. Yksi ilta taas takana, seuraava odottamassa nurkan takana. Nyt ehti hieman sitä Liustakin lukea pidempään.

6.7. Pieksamäki, Wanhat veturitallit

Tällaisten päivien paras puoli on ehdottomasti se, että ei tarvitse kiirehtiä. Sai kaikessa rauhassa asettua taloksi hotelliin. Ei ollut kiire aamupalalle eikä bussiin nököttämään. Kun tällainen pisto Jyväskylästä tehdään Pieksamäelle, on lähtökin myöhäinen.

Joten enin hieman huikopalaa aamiaisella ja sitten toiseksi parasta mitä voi tehdä. Aamupalan jälkeen takaisin nukkumaan. Tosin yllättäen puhelimen peräänantamaton sointi ei antanut rauhaa.

Horrori kaipaili seuraa kahville. Täytyi siis uhrautua, ennen kuin hotellin edustalla olevalla terassilla alkaa minkäänlainen verilöyly. Ettei Horrori pääse hermostuksissaan puremaan ihmisiä.

Höpöteltiin siinä aikamme hapansilakan mausta ja muista hirveän tärkeistä asioista kun tasan kello 12.00 hotellin ovet lentävät seljuunsa auki ja niistä ulos juoksee eräs hätääntynyt orkesterimme jäsen. Tai Kesäpoika oikeastaan. Matkalaukku kädessä.

Hieman siinä hämmästeltiin kunnes tajusimme, että aikoinaan Mikkelin keikan jälkeen ostettu pysäköintikiekko, jota nykyään käytettään asianomaiselle kertomaan seuraavan päivän lähtöaika, oli vahingossa kiepsahtanut kello 12.00. Pyysimme luonnollisesti anteeksi ja kerroimme, että tässä hotellissa oleskellaan nyt pidempään.

Pienen palaverin jälkeen päättivät tuotemyynnin Horrori ja Pipsa viedä kyseisen jermun paikalliselle uimarannalle. Tässä vaiheessa pitää tietysti esittää nöyrin anteeksipyyntö, sille paikalliselle naisihmiselle jonka tämä kolmikko säikäytti kysymällä tietä tälle auringonpalvontapaikalle. Eihän siinä mitään, mutta kun keskustelu avataan lauseella ”Uuu beibe!!!”, niin meneehän siinä ilmansuunnat sekaisin.

Toisilla oli aikaa kierrellä kaupungilla tekemässä erilaisia ostoksia tai viimeistellä hotellihuoneessa rästiin jääneitä hommiaan. Viimein koitti kello neljä ja olikin aika suunnistaa kohti Pieksamäkeä. Kaikki tarpeelliset olivat koossa. Toiset hyvin levänneinä, toiset auringon polttamina.

Se olisi sitten viimeinen kerta, kun Wanhoilla Weturitalleilla olisi esiintyminen.  Ainakin näin saimme ymmärtää, että paikan tarina olisi nyt sitten tässä. Osaltamme. Syksyllä paikassa järjestetään viimeisen kerran tapahtumaa, ainakin tällä tietoa ja tällä konseptilla.

Jotain muuta on tilalle suunniteltu ja jonkinlaista laajaakin saneeraustyömaata on luvassa. Saa nähdä, mitä aika tuo tullessaan.

Siitäkin huolimatta bussin perä taasen tyhjäksi ja kamat kasaan. Tavarat kytkyyn ja linjacheck. Sen jälkeen olisi taas aikaa odotella. Tosin käytiin sitä Savonsolmussa syömässä. Tuttu paikka keikoilta aiemmilta.

Paikalle kurvasi myös juvalaisen perinnesalaatin taitaja Vesa Kontiainen. Vaihdeltiin kuulumisia ja kitattiin kahvia oikein urakalla. Ja vetihän se Konde körssiäkin niin, että savu nousi korvista. Perinteiset Hurriganesjutut käytiin lävitse ja uuden savusaunan vääntömomentit alhaisilla kierroksilla.

Niin kului aika Pieksamäellä takahuoneessa ja viimein koitti aika komentaa popparit lavalle. Intro käyntiin ja ”Vie mut minne vaan” kehiin. Iltaan kuului taasen kerran paljon harvinaislaatuisempia kappaleita. Mikkosen Arwon säveltämä ”Yö” oli yksi niistä. Samoin Hakulisen Jussin kärsimyssaagan osa ”Sunnuntaisin kuolee kuninkaat”. Paljon on Jussi taas saanut puristettua melankoliaa yhteen biisiin ja todella surullisen tarinan.

Juki lauloi tänään vuorostaan ”Pudonneet” ja ”Oikee enkeli” -kappaleet. Illan viimeisenä kappaleena kuultiin Timo Kiiskisen Valtakunta -levylle tekemä kappale ”Hengissä”. Ylistyslaulu elämälle. Siitäkin huolimatta, että yksi tarina päättyy.

Käytiin oikein paiskaamassa kättä paikan omistajan kanssa ennekuin lähdettiin. Hienoa oli ollut vierailla Wanhoilla Weturitalleilla vuosien saatossa. Yksi tarina on ohitse, yksi ovi sulkeutuu, mutta se taas avaa uusia ovia ja uusia tarinoita.

Haikealla mielellä käännettiin nokka kohti Jyväskylää ja kakkoskotia. Huomenna seikkailut jatkuisivat Kuopiossa. Vielä ehtisi kuitenkin hieman huilata hotellin pahnoilla Jyväskylän suunnalla.

7.7. Kuopio, Viinijuhla

Kyllä se vain väkisin vetää silmäluomet auki, auringonvalo, meinaan. Ei pysty millään puristamaan silmiään kiinni ja pitämään okulaareja ummessa, kun kahdeksan minuuttia sitten auringon pinnalta lähteneet valonsäteet osuvat silmäluomiin ja vääntävät niitä sorkkaraudoillaan auki. Huutavat vielä vääntäessään, että herää pahvi, on aamu.

Vaihtoehto suojautua näiltä säteiltä olisi tietysti mennä peiton alle piiloon. Kimpaantuvat vain nämä säteet niin, että aloittavat välittömästi sellaisen peiton pinnan pommituksen, että syntyy sellainen mikroaaltouuniefektin. Meinaa kiehahtaa solu- ja kudosnesteen välittömästi. Pakkohan sieltä on tulla pois ja taas alkaa silmien auki repiminen.

Tästähän taasen matkamies maan suivaantuu niin, että päättää jättää nukkumisen siltä erää. Näin ihmispolo herää taas uuteen aamuun ja huomaa eilisen olevan historiaa, huomisen tulevaisuutta ja siinä välissä on matkamies vanhentunut taas päivän verran. Lapsuuden kesäpäivät karkaavat herääminen heräämiseltä yhä kauemmas ja kauemmas, muuttuen muistikuviltaan entistä usvaisemmiksi.

No, onneksi edessäpäin odottaa loistava tulevaisuus ja uudet haasteet. Ensimmäisenä tietysti haaste saada nivelet norjiksi ja ruoto suoraksi, ilman minkäänlaista suurta kipukohtausta. Toinen haaste on kohdata oman itsensä näköinen tyyppi WC:n peilissä.

Kenen keksintö on muuten ollut laittaa hotellien huoneiden vessoihin sellaiset hermeettiset peilit??? Mistä näkyy koko hotellihuone laajakulmaversiona. Kuinka moni oikeasti haluaa katsella itseään peilistä siinä tarpeita tehdessään??? Ja kun nykyaikana kaikki modernisoituu ja digitalisoituu, niin tarjoaako hotellit tulevaisuudessa myös mahdollisuuden ostaa tallenteen tuosta vierailusta vessassa??? HÄ???

-          Mul oli toi pay-TV, ja minibaarista noi ja sitten mä ottaisin vielä tallenteen aamulta???

Näitä miettien alkoi uusi päivä taasen kerran, nyt Keski-Suomessa. Taas oli hyvin aikaa suorittaa pakolliset aamutoimet ja pienet ostosreissut Jyväskylän kaupoissa, ennen kuin koittaisi aika suunnistaa kohden Savonmuan syäntä ja Kuopiota.

Kipin kapin siis kaupunki kahveille ja kirjakauppaan. Tuli siinä täydennettyä varastoja Tuomas Liuksen osalta ja samaan kauppaan kuului myös Matti Röngän kaksi ensimmäistä. Matti Rönkähän on Yleisradion uutispäällikkö, uutistenlukija ja nykyään myös dekkaristi. Tämän täytyy kaikkien muistaa sitten tästä hetkestä eteenpäin. Mutta kuka on Aulis Gerlander??? Kuinka moni pystyy sanomaan viidessä sekunnissa ilman googletusta??

Ilman googletusta selvittiin nimittäin Kuopioon, joten jonkinlaista omatoimisuutta on vielä olemassa navigaattorien ja atomikellojen aikana. Vanhasta muistista vaan valtatietä 9 pohjoiseen. Se samainen valtatie 9 josta Juice jo aikoinaan lauloi: ”Tämä risteys jossa seison jo tuttu on, minä muistan kahvilan ja huoltamon…”

Aiemminkin on nimittäin näillä kinkereillä vierailtu, joten popparit päivähuoneisiin pois pyörimästä jaloista ja tapahtuma-alueelle. Bussin perä tyhjäksi ja odottelemaan ja hämmästelemään. Onneksi paikalla oli paljon tuttuja ja lisää tuli. Savon Salamana tunnettu Mondeo karautti pihaan ja pitkänhuiskea viiksiniekka ponkaisi pystyyn huikean savupilven keskeltä tokaisten ”Ka päevvee!!!”. Kondehan se paikalle kurvasi. Mikäpä sen mukavampaa taas olisi tuhannesti turinoitavaa Suomi-rockista ja Spede Pasasen elokuvista.

Näin se kului alku ilta ja portit taivaan aukenivat. Väkeä alkoi saapua paikalle. Turinoitiin tuttujen kanssa takana kaiken maailman juttuja. Olli ja Mikko karauttivat  paikalle Juankoskelta, jossa olivat olleet kaksin keikalla. Jossain vaiheessa tuli käytyä tervehtimässä tuotemyynnin daameja, koska heillä oli meille tiedossa paketti.

Sinne siis katsastamaan tuota pakettia. Ja varsinainen jymypaukku tuo paketti olikin. Kyljessä maininta, että käyttö kielletty sodan ja rauhan aikana, käsiteltävä varoen. Massaräjähdysvaarallinen tuote. Miinahan se siellä. Oli tullut kesälomareissullaan Kuopion suuntaan ja paikalle. No Terve!!

Ja sitä väkeäkin oli paikalle saapunut kuin pipoa. Illan järjestäjä puhui jotain loppuunmyydystä illasta. Tiedä häntä, mutta paljon oli porukkaa. Siinä kelpasi paikalla olleen sirkusryhmän aloittaa esityksensä yleisölle. Ja kun sirkusryhmä tuli lavan taakse venyttelemään raajojaan, oli paikallisen housebandin hyvä jatkaa.

Katalonialaisia musiikkielämyksiä tarjosi tämä kuopiolais-helsinkiläis-barcelonalainen orkesteri. Samaan aikaan saimme nauttia omasta sirkusesityksestä lavan takana. Näyttelivät hieman notkeusliikkeitä ja me perässä. Jossain vaiheessa jouduttiin kyllä tilaamaan paikalle paikallinen palokunta irrottamaan eräät ryhmämme jäsenet sellaisista kolmoisschulzeista, että moro!

No erilaisilla levittimillä ja ketjuilla nuo ihmislukot saatiin purettua. Päästiin seuraamaan lavan seuraavana valloittaneen nuoren neidin ja hänen orkesterinsa edesottamuksia. Ja hienostihan Suvi veti. Oikein oli mallikasta musisointia. Illan toinen esiintyjähän oli tämä meille niin rakas ja tuttu pikkusisko Suvi.

Pieni roudaustauko, jonka aikana taas sirkusryhmä esitteli taituruuttaan ja houseband musisointiaan. Sitten olikin taas aika pistää alkunauha soimaan ja komentaa orkesteri lavalle. ”Vie mut minne vaan” alkuun ja heti perään ”Tie sydämeeni” ja näin ilta oli avattu. Illan neljäntenä kappaleena kuultiin ”Särkyvää” ja mitenkä muutenkaan kuin Ollin ja Suvin duettona. Viime syksyltä tuttu versio kappaleesta. Nythän sitä ei sitten hetkeen kuullakaan. Suvi kun omien kiireiden vuoksi päässyt tälle tulevalle kiertueelle osallistumaan.

Herkistyi tästä porukka niin, että päätti bändi vapauttaa keppimiehet hetkeksi ja vetivät kolmistaan Olli, Mikko ja Jaska ”Enkelille” kappaleen. Miina vietteli vapaa-aikaansa samaan aikaan lavan takana jutellen niitä näitä porukoiden kanssa. Jukin laulaessa ”Deadline” ja ”Oikee enkeli” kappaleita sovittiin porukalla, että kyllähän se Miinankin pitää jotain tehdä. Jekkuna sitten ”Tia Maria” kappaleen jälkeen alkoi Olli spiikata joukkuehengen merkityksestä ja niistä työpaikkojen näkymättömistä raatajista. Samaan aikaan napattiin Miinalta lasillinen jumalten juomaa kädestä ja lyötiin luurikuuntelulaitteet tilalle. ”Katujen kuningatar, Ollin mikkiin, NYT!!!”.

Jo toisen kerran tapahtui sama. Edellisen kerran Hartwall-areenalla 10.12.2011. Katsokaa tuolta DVD:ltä miten toimii ammattilainen. Kukaan muu, kuin Olli, tekniikka ja televisioryhmä eivät olleet tietoisia, että Miina tulee laulamaan soolonumeron. Sen näkee, kun oikein tarkkaan katsoo. Mutta niin jäätävä on Miinan suoritus.

Vielä illan hämyyn lopuksi ne biisit, joita ilman Yötä ei olisi. ”Likaiset legendat”, ”Ihmisen poika” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”. Ja syksyllä ilmestyvältä uudelta levyltä kappale ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Kiitos ja kumarrus.

Niin päättyi, jopa jonkinlaiseen hurmokseen yltynyt ilta. Oli aika kerätä tavarat kasaan ja suunnata kotiin. Johan tässä taas on resuttu maanteiden mutkissa ja matkoissa. Kulkumiehen oli hyvä suunnata kohden kotia, jossa reissukassista voi kaataa käytetyt vaatteet pyykkikoriin.

Huomenna, jos hyvin käy, ehtii pyöritellä pyykkejä vielä päivällä ennen Aitoon komennusta. Mutta ensin oli matkattava vielä tovi tummenevassa yössä kohden kotia.

8.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat

Taas aamusta herätti puhelin. Soittajana taasen Elvis. Horrori oli toisen kerran kesän kuluessa päässyt karkuteille. Ei ollut ilmaantunut lainkaan Kuopion reissusta kotiin. Keikkoja olisi vielä vaikka kuinka paljon jäljellä.

Ei auttanut. Taasen oli aika järjestää jonkinlainen etsintäoperaatio. Kun vain tietäisi mistä ruveta hakemaan. Kuopion ja Tampereen välinen matka kun 300 km ja pääseehän siitä aina loikkaamaan myös sivuraiteille.

Jostain muistin syövereistä palautui mieleen, että Horrorista oli havainto eilisillalta juttelemasta Viinijuhlilla esiintyneen sirkusporukan kanssa. Kannattaisi varmaan aloittaa etsintä sieltä.

Suhteilla tietysti kaivettiin tuon sirkusporukanyhteystiedot esiin ja tiedustelemaan. Myönsivät heti, että sieltähän se Horrori löytyy. Oli pestautunut sirkukseen ajamaan yksipyöräisellä pyörällä ja tekemään jonglööritemppuja samalla.

Aloitettiin siinä sitten hirveä maanittelu, että josko millään viitsisi tulla keikalle. Olihan kiinnitys Kiteen eläintarhassa jo olemassa, joten eikö se riittäisi. Ei riittänyt. Työsopimus oli kuulemma rauennut, kun Horrori oli päättänyt varastaa muiden eläinten luut. Tästä olivat petoeläimet sen verran järkyttyneet, että oli työsopimus päätetty purkaa.

Lupasi kuitenkin tulla hoitamaan illan keikan Aitooseen sirkusnäytösten välissä. Ei siis huolta. Ilmoitettiin Elvikselle homman olevan pohkeessa ja kaiken järjestyvän. Ei tarvitse huolestua.

Aitooseen siis. Aitoo on entisen Vesikansan, sittemmin Luopioisten ja nykyään Pälkäneen kunnan alueella toimiva hyvinkin vireä kyläyhteisö. Paikallisen VPK:n järjestämät Kirkastusjuhlat ovat ehkä tunnetuinta Aitoota. Nämä paikallisen ämpärikomppanjan vuosijuhlat ovatkin tietyllä tavalla katsottuna Suomen vanhimmat rockfestivaalit. Ensimmäisen kerran Kirkkareita juhlittiin 1882. Ja Kirkastusjuhlat eivät ole mitkään hengelliset juhlat nimestää huolimatta, vaan nimi on tullut näiden vuosijuhlien alkuperäisestä juhlintapäivästä joka on ollut kirkastussunnuntaina.

Niin ja Aitoon Honkala. Honkalan ympäristössä Kirkastusjuhlat vietetään. Ja Honkalassa tanssejakin järjestetään. Sen verran yhtymäkohtaa tähän orkesteriin löytyy, että Aitoon Honkalan keikalle 31.12.1983 saapui bändille sähke:

“48 päivää. Stop. Yli 50 000 levyä. Stop. Olette tehneet musiikin historiaa. Kiitos, toivoo Epe ja hyvää Uutta Vuotta.”

Että näin. Nykyään tuollaiset viestit tulevat joko soittoina, tekstiviesteinä tai sähköposteina. Niille jotka eivät tiedä niin sähkösanoma oli tuon ajan tekstiviesti. Hieman erilainen kuin nykyään, mutta kuitenkin.

Mutta ne menneistä. Nyt olisi edessä tämäniltaiset kemmakat. Onneksi matka oli lyhyt joten ei ihan kukon laulun aikaan tarvinnut lähteä liikkeelle. Paikalla oltiin siis hyvissä ajoin.

Rokkiliiterin illan aloitti uusi tuttavuus nimeltään Nimetön. Tosin muutaman vuoden jo soitellut ja keväällä ensilevynsä julkaisut pumppu. Pariisin kevät olikin jo hieman tunnetumpi esiintyjä seuraavana Rokkiliiterin lavalla ja tämän meidän poppoon jälkeen lavalle marssisi Chisu.

Juhlatalossa väliajoilla settiään heitti Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani. Myös legendaarinen Kauko Röyhkä & Narttu heitti keikkansa Juhlatalon lavalla. Ja kaiken tämän lisäksi ulkoalueella Telttalavalla juhlakansaa tanssitti Remix.

Eihän siinä sitten muuta kun bakkanaalit pystyyn. Valitettavasti vain kävin niin, että Pariisin kevät tuli tänä vuonna hieman myöhässä ja sovitusta vaihtoajasta jouduttiin tinkimään. Eivät meinanneet millä malttaa lopettaa keikkaansa. Vielä, kun kaiken sen Rokkiliiterin kuumuuden keskellä, painittiin pienoisen sähköongelman kanssa jouduttiin hieman lyhentämään settiä. Ei meinannut nimittäin riittää sähköt paikassa. Siis kyllä tökkeleitä oli, mutta niihin ei ollut tarpeeksi jännitettä.

Keikka käyntiin ja kaikki peliin. ”Pieni ihminen suuressa maailmassa”, Tia Maria” ja nyt keikka settiin oman paikkansa löytänyt ”Pelko ja rakkaus” kuuluivat illan antiin. Juki sai laulettavakseen kolme kappaletta . Vuorossa olivat ”Pudonneet”, ”Deadline” ja ”Karheaa ja kaunista”.

Sitten tulikin aika päättää todella hikinen ilta. Vuoronsa saisi Chisu. Chisulle tosin luvattiin lainaan tuulettimia, joita todella tarvittiin hikisessä illassa. Tavarat vain bussiin muilta osin ja pari kaveria passiin. Jäivät samalla kuuntelemaan hieman paremmalla ajatuksella Chisun settiä ja toimi. Todella hieno bändi ja hienon kuuloista. Ei voi kuin suositella kaikille osapuolille.

Muu porukka matkasi sillä aikaa jo kotiin ja nämä kaksi sankaria sitten tuotemyynnin mukana tuulettimineen myöhemmin perässä. Ensi viikolla jatkuisivat seikkailut. Olihan rypistys tämä viisipäiväinen.