MIKÄ BOOGIE???... NO EINI & BOOGIE

Heipä hei taas!

Se olisi taas se aika vuodesta, kun eletään suurten liikkeiden aikaa. Tai oikeastaan voi puhua massamuutoista ja kansainvaelluksista. Näitä suuria massamuuttojahan on maailmanhistoriassa ollut useampia. Nykytiedon mukaan tämä meidän ihmissuku syntyi jossain tuolla syvällä Afrikan ytimessä. Siellä joku esi-isistämme sai päähänsä laskeutua puusta alas ja alkaa kulkemaan kahdella jalalla pystyasennossa.

Ja eipä aikaakaan, kun savannin nurkat tulivat tutuksi, päätti seuraava sukupuussamme lähteä katselemaan vähän pidemmälle. Jotkut talsivat aina Australiaan saakka, toisten marssiessa Aasian halki ja sieltä Ameriikan mantereelle. Nyt täytyy sitten huomauttaa, että mantereethan ovat olleet hieman eriasennoissa tuohon aikaan ja kaiketi Australiaankin on päässyt kuivin jaloin. Tai ainakin näin väittävät viisaat noissa kirjoituksissaan.

No, joka tapauksessa, joku näistä esi-isistämme on sitten jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa päättänyt marssia tänne Fenno-Scandiaan. Todennut, että onpa mukavat oltavat, vaikka tässä tasalämpöisiä nyt ollaankin. Ei liehu palmupuut eikä lämpötila hivele omaamme siinä noin 37 plus asteen korvilla. Kaiketi sitten syksyn tullen huomannut että jos tuolla metsässä olevilta eläimiltä ottaa hengen, saa syötävää ja turkista vielä lämmintä päälle. On meinaan voinut olla hieman niin sanotusti kulkuset hileessä kun tuuli on kääntynyt pohjoiseen.

Välillä on hieman tuullut pohjoisesta pidempään ja paiskannut pidemmän talviajan päälle. Ei muuta kuin leiri kasaan, muija ja mukulat kyytiin ja saaliseläinten perässä ensin etelään ja ilmojen lämmittyä takaisin pohjolaan.

Ja jos ei nälkä, niin sitten sota on painanut päälle. Ja taas tavarat kasaan jos ei halunnut jäädä valloittajan määräiltäväksi. Näin se on ihmisen liikkeet määräytyneet. Myöhemmillä ajoilla on sitten lähdetty Amerikkaan kultaa vuolemaan tai Ruotsiin marapuulle sukulaatia tekemään. Samat syyt kuin aiemmin, mutta hieman eri muodossa. Enää ei haettu saaliseläimiä vaan paperista täytettä perstaskussa olevaan nahkaläpyskään.

Kun kotipirtin kolme lehmää eivät enää elättäneet, naulattiin laudat ikkunoihin ja muutettiin kaupunkiin paremman elannon perässä. Jotkut sinne ruotsinmaalle ja toiset ison meren taakse. Kaikilla kuitenkin rinnassa suuri kaipuu sinne jonnekin vaaran tai suon laitaan. Aistimaan taas parhaaseen aikaan sen oman elämän alun tuoksuja, tuntemaan tutun mullan kosketus jalkapohjissa.

Nyt jos taas käyttää hyvää journalistista tapaa ja lyhentää tuon edellä olevan sepustuksen voidaan todeta, että ihminen menee sinne missä on ruokaa ja juomaa. Tai mistä se on helpoiten saatavilla. Kesällä kaikki on sitten toisin, ainakin melkein.

Nykyisellään tämä tarkoittaa sitä, että ensin rekat ovat kelkkoneet tonni tolkulla lihajalosteita ja juomia maakuntiin pakoputket puolukanpunaisina. Pyörät ovat huutaneet, tavarat liikkuneet. Kun tämä valtava logistinen suoritus on saatu tehtyä, ovat vuorossa ihmiset.  Kaupungit autioituvat kun ihmiset menevät elintarvikkeiden perässä sinne jonnekin rauhoittumaan keskikesällä.

Nautittuaan nuo tuhannet ja tuhannet kilot ja litrat erilaisia elintarvikkeita ja juomia, hypätään erilaisiin kuljetusvälineisiin ja matkataan takaisin kaupunkeihin. Siellä sitten suolletaan aineenvaihduntamme pilppomat ravintoaineet eripaksuisiin putkiin, jota sitten kasvukeskusten liepeillä sekoitellaan järjettömän kokoisissa sammioissa. Näin saadaan siivilöityä kaikki ylimääräinen pois huuhteluvesistä ja nuo vedet voidaan palauttaa takaisin jokiin, järviin ja pohjavesiin uudelleen käytettäviksi.

Ja kun arki koittaa, aloitetaan järjetön roskien ja kierrätysmateriaalin palauttaminen taasen noihin kaupunkeihin ja niiden liepeillä usein sijaitseville kaatopaikoille.

Näin toimii ihminen. Homo Sapiens. Viisaasti.

Viisas ihminen vaatii myös viihdykettä. Ihmissuvussa ne jotka viihdyttämisen taidon hallitsevat ja ne jotka viihdyttämisen taidon hallitsevien laitteet kantavat, lähtevät ihmisten perässä maakuntiin viihdettä jakamaan. Niin myös oli meidän tehtävä. Eipä siis muuta kuin porukka kyytiin ja nokka kohti Jämsää.

Onnekasta oli se, ettei koko päivä tärvääntynyt keikalle lähtöön, lähdettiin nimittäin sen verran myöhään liikkeelle, että hyvin olisi ehtinyt kaiken maailman asioita hoitelemaan. Onko sitten yllätys, että virastot ja putiikit ovat kiinni kun siihen olisi aikaan. Ei.

Ja jos hienoa on se, että lähtö on myöhäinen voidaan voiman ja vastavoiman lakien mukaan todeta, että tuolloin myös paluu on myöhäinen ja se ei ole hienoa. Mutta kun ei sitä herra Einsteinin todistamaa aikavääristymääkään saa aikaiseksi, niin mitä tässä sitten valittamaan. Keskitytään johonkin ollennaisempaan.

Niin kuin nyt vaikka oikeanlainen lautasmalli ruokailussa ja oikein jaksotettu ruokailu. Tästä päätettiin pitää bussissa seminaari. Miten syömällä oikein säilyttää koko päivän ajan optimaalisen vireystilan.

Sitä tuumiessa noustiinkin jo tuttua tietä kohti Himoksen lavan takusta. Hetki pieni vielä kuitenkin odoteltiin kun PMMP:n tekninen henkilökunta keräsi tavaransa yhteen ja pakkasivat bussinsa perään. Sitten kansi olikin meidän. Chisun porukka oli nimittäin juuri aloittelemassa keikkaansa.

Se tulee olemaan tämän kesän festivaalipari meille tämä Chisu. Mielenkiinnolla odotetaan minkälainen meno tästä syntyy.

Jahka tavarat olivat kasassa, oli vielä hetki aikaa nauttia kuppi kuumaa ennen vaihtoa. Ja sitten käyntiin mustapukuisten miesten muotinäytös. Se on kanssa erittäin nähty esitys Suomen suvessa.

Tavarat kasaan ja bändi tyrkylle lavan reunalle. Heti kun festivaalin puolesta ilmoitettiin intro pyörimään ja menoksi. ”Vie mut minne vaan ” tärähti soimaan keskikesän iltaan Himoksella. Ja Juhlakansa villiintyi. ”Niin paljon me teihin luotettiin” perään ja juhannus juhlat olivat ylimmillään.

Lavan takana nähtiin myös menoa. Huomasipa eräs laatikko-osaston tyyppi, että Chisun vastaava henkilöstö oli unohtanut parit standit lavalle. Lähes Usain Boltin vauhdilla kiiti ukko Chisun bussin perään oletuksella, että tulevat näitä myöhemmin keikoillaan tarvitsemaan. Ainakin kiittelivät kovin kun huomasivat mitä tuomisia matkassa oli.

Himoksen Juhannuksesta onkin nyt tullut maamme suurin juhannustapahtuma. Ja juhlijoita hemmotellaankin sen mukaan. Maamme eturivin bändit ovat kokoontumassa juhannusesiintymisiinsä tänne. Kaikkea löytyy Jukka Pojasta Eppu Normaaliin.

Niin ilakoidessa se kello vaan kävi, että oli aika luovuttaa viihdytysvuoro Hermannin Ollille ja Reckless Love bändille. Kaksi Ollia lavalla siis peräkkäin. Molli-Olli ja Kolli-Olli. Tavarat kasaan ja menoksi. Näin alkoi Juhannus osaltamme ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa. Ei siis muuta kuin tavarat kyytiin ja kohden kotia. Huomenna odottaisi matka Tuulokseen.

23.6. Tuulos, Kapakanmäki

Eilisen ison lavan juhannustykityksen jälkeen oli aika palata hieman maanläheisimpiin tunnelmiin ja koota kamat Tuuloksessa. Tuttu paikka aiemmilta vuosilta, eli Kapakanmäki oli Karppasen määräyskirjassa osoitteeksi annettu.

Nythän on niin, että aiemmilta vuosilta tuttu Juhannusjuhlien tunku on jopa kääntynyt jonkinlaiseksi kadoksi. Isompia Juhannusjuhlia ei ole kuin The  Voicen Juhannus Himoksella ja Kalajoen Juhannus. Euran Sieravuorella ( Vai …vuoressa, miten paikalliset sen nyt sitten sanoo ) olivat kanssa pienimuotoiset kekkerit. Samoin Lentäjien juhannus Kauhavalla. Muuten taitaakin olla hieman minimaallisempaa juhlatarjonta. Rannikolla tietysti nostetaan ne juhannussalot ja kokkojahan on ympäri maata roihuamassa. Ja niitä tansseja!!

Perinteinen Lentäjien Juhannus Kauhavalla järjestetään nyt viimeistä kertaa. Lieneekö taustalla Puolustusvoimien päätös pistää lappu luukulle useammallakin paikalla. Kauhavan Lentosotakoulu oli yksi paikka missä laudat saadaan kohta lyödä ikkunoihin. Koulutus siirtyy jonnekin muualle.

Vielä muutama vuosi sitten Kauhavalle uumoiltiin tulevan kansainvälistäkin koulutusta antava koulutuskeskus. Suomalaiset hävittäjä ja sotilaslentäjät ovat kuulemma maailmalla kovassa huudossa. Ainoa Hornet-lentäjien puute on toiminta lentotukialuksella. Sellaista kun maallamme ei ole, niin eipä sitä sitten osata nousta ja laskeutuakaan sellaiselle.

Olisiko tässä nyt jonkinlainen mahdollisuus katkaista taantuman niskat ja nostaa kansamme talous uuteen nousuun rakentamalla tuollainen huippumoderni lentotukialus. Älkää nyt kuitenkaan huolestuko. Rauhan asialla tässä ollaan, eikä mitään äärimilitaristista ryhmittymää. Sodassa ja rakkaudessa kaikki vain on mahdollista, miksei siis lamatalkoissakin.

Toisaalta, näissä aiemminkin esille tuoduissa kansainvälisissä dokumenteissa mainittiin joskus, että tuollaisen lentotukialuksen kustannukset viikossa merellä ovat suuremmat kuin nyt koko puolustusvoimien budjetti on vuodessa. On meinaan melko kallista touhua.

Toisaalta… olisihan se uljasta nähdä tuollainen oman maan väreissä lipuva mastodontti merialueellamme. Keulasta vaan vaahtopäät lentelisivät ja perävana olisi mahdoton, kun tuhansien hevosvoimien koneet pyörittäisivät potkureita. Vakaata menoa tarjoaisi kunnon syväyksellä varustettu paatti. Kapteenille kyllä pitäisi sanoa, ettei yritä sitten mihinkään Turun saaristoon lähteä kikkailemaan. Turku on muutenkin tuppukylä, mutta siinä touhussa saattaapi raapia pohja maata. Ei pohjanmaata.

Mutta asiaan eli rauhaan, rakkauteen ja musiikkiin. Ohjelmassa siis keikka Tuuloksen Kapakanmäellä. Aiemmin Kapakanmäellä on vierailtu tuolla jossain elokuussa, mutta nyt päätettiin pistää sellaiset Juhannus-kemmakat pystyyn, että MORO!

Porukka kyytiin ja nokka kohti Lahtea. Tuulos jää nimittäin siihen Tampereen ja Lahden väliin sillai sopivasti, että kun oikeassa kohdassa hieman kääntää ratista vasemmalle niin onkin Kapakanmäen pihassa. Näin siis toimittiin.

Melkein kuin kesämökille olisi taas pitkän talven jälkeen tullut, kun oven avasi. Pienoinen yllätys oli lavalla tapahtuneet kasvuoperaatiot. Ensinnäkin lava oli kasvanut kokoa ja toiseksi siellä kasvoi puita. Koivuja. Nopeasti olivat sisäilmassa kasvaneet, sillä viime vierailulla niitä ei vielä ollut. Tarkempi analyysi kuitenkin osoitti, että olivat sellaisia koristeita. Osaa niistä jouduttiin hieman siirtämään, mutta kyllä sellainen metsän siimeksessä soittelu tunnelma saatiin aikaan.

Vielä muutama vuosi sitten Rauman Otalahdella järjestetyissä RMJ-juhlissa oli muuten puita lavan sisällä. Lava kun jouduttiin rakentamaan noiden puiden ympärille ja siellä niitä sitten oli. Omavaraiset ja elävät juhannuskoivut. Muutenkin olivat oman tunnelmansa kekkerit aikoinaan. Olipa tämä bändi RMJ:ssä vuonna 2006 kaikkina kolmena iltana esiintymässä. Tuosta huikeasta Juhannusjuhlasta on tehty kolmen DVD:n boksi ”Kolmen Illan Varietee”.

Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Bussin perä tyhjäksi ja hommiin. Niin kuin tarkkasilmäisimmät ovatkin huomanneet, siellä saliäänessä on nyt se uusi mies. Tai se mikään uusi oo, vanha pieru sekin jo alkaa oleen. Mutta tällaiseen dinosaurusosastoon kuuluvaan bändiin luonnollisesti uusi. Heitti sitten sellaisen sananparren tämä Henry bussin purussa. Kysyttäessä, että kuinka paljon kaiutinta otetaan tähän saliin oli vastaus yksiselitteinen, ”No Hei!!!... Kaikki peliin!!!”

Tuohon lauseeseen nimittäin liittyy suuri filosofinen viisaus. Jos taas haluatte tietää mikä sen on, laittakaapa sinne Yö-Official sivuille Facebookkiin viestiä. Tärähtää jollakulla jogurtti väärään kurkkuun. Ja sitten saa taas toimittaja kuulla kunniansa. Mitä sää tommosia oot mennyt tekeen.

Eli kaikki peliin!!! Ja show pystyyn. Sitten olikin aika paikan tarjoaman erittäin mainion makaronilaatikon. Oli meinaan maistuvaa sellaista. Nam. Ainoa joka hieman sanoi jotain oli Horrori, joka tietysti olisi halunnut silakkalaatikkoa. Yritettiin siinä sitten hieman rauhoitella, että rauhassa nyt, laatikko kuin laatikko. Ei auttanut, rauhoittui vasta kun luvattiin heti maanantaina mennä torille ostamaan silakoita ja tehdä oikein omin pikkukätösin oikeaa ja ehtaa silakkalaatikkoa.

Siitähän Horrorikin innostui. Saa silakkalaatikkoa ja vielä Tammelantorilla. Hän kun aloittanut uuden harrastuksen ja suorittaa sitä juuri Tammelantorilla. Eli jos näette siellä transsissa istuvan immeisen, se on meidän Horrori joka meditoi. Ei tarvitse soittaa poliisia tai ambulanssia. Meditaation yhteydessä hän myös joogaa, joten tämä suoritus alkaa sellaisesta istuvasta asennosta jonka jälkeen tulee niitä hieman vaativampia asentoja. Mutta ei tarvitse huolestua. Se on joogaa ja meditaatiota.

Tosin tietäähän sen kuinka maanantaina käy. Silloin pitäisi olla sitä makaronilaatikkoa. Horrori kun perustelee sen sillä, että on nainen ja naisella on oikeus vaihtaa mielipidettä.

Erinomainen keksintö muuten tuo makaronilaatikko. Kukahan sen on keksinyt ja missä. Ja miksi? Tiramisun tarina on tuttu, samoin perunalastujen, mutta kuka kehitti makaronilaatikon? Taitaa olla muuten taas yksi elämää suurempi mysteeri tämä?

Suuri mysteeri oli myös ajan käyttö keikkaa odotellessa. Tai kaikkihan nykyään istuvat tietokoneilla tai tableteilla ja kyttäävät uutisia. Voi sitä riemua kun joku huomaan jonkun uuden uutisen tai jonkin uutinen päivittyy.

Aikansa kun sitä kytätään näyttöjä koittaa viimein aika hieman venytellä ensin jäseniä ja sitten kitaroiden kieliä. Kaikki valmiiksi ja H-hetkellä intro pyörimään.

”Vie mut minne vaan” on nyt ottanut paikkansa illan avauskappaleena. Sen jälkeen kaikki onkin niin sanotusti fiiliksestä kiinni. Kapakanmäellä seuraavaksi vuoronsa sai laulu pienestä ihmisestä suuressa maailmassa ja sen ihmeistä. Heti alkuun oli havaittavissa että illan tarjonnasta nauttivat sekä bändi että yleisö. Mikäs siinä siis.

Illan kuluessa saivat vuoronsa myös sellaiset harvinaisemmin kuullut kappaleet kuin ”Angelique” ja ”Pudonneet”. Myös ”Katujen kuningatar” niminen kappale kuultiin, vaikka ”Leidi Yö” Miina Mikkonen ei ollutkaan paikalla. Kappaleen kaihoisaa ja surumielisen sanoman tulkitsi juhannusillassa Olli.

Tällä hetkellä setissä on yksi uusi kappale, tuo aiemmin jo mainittu Tero Roinisen ja Juha Tapion yhteistyössä tekemä ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Hieno kappale kerta kaikkiaan. Vielä kun sen kulmat hieman hiotuvat bändin käsittelyssä.

Koitti taasen kuitenkin aika todeta hienon illan olleen ja kerätä tavarat kasaan. Vaihdeltiin siinä vielä muutamia sanoja paikan järjestäjän kanssa ennekuin käännettiin nokkaa 180 astetta ja osoittamaan kotiin.

Mikäs siinä oli matkatessa matkamiehen tuttuun ja turvalliseen petiin päätään kallistamaan. Luonto tarjoili vielä oman valoshownsa yön ainoana hämäränä hetkenä. Suurella punaisella siveltimellä oli taivaanrantaan vetäisty sellainen väritys, että veti hiljaiseksi. Kyllä Suomen suvi ja luonto on kaunista tähän aikaan.

29.6. Imatra IBBF

No niin… Se olisi taas uusi viikko ja uusi elämä Juhannuksen jälkeen. Harmittaa vain niin vietävästi, kun suunniteltiin sellainen manifesti Suomen kansalle Himoksen reissulla.

Porukalla bussissa pähkittiin ja julkisuuteen sitten alitettiin kun valmiiksi saatiin vetoomus kaikelle väelle:

Suomen vapaa kansa!!

Oikein hyvää Juhannusta kaikille tasapuolisesti! Eilisestä minttumaarian juhlinnasta, huomiseen Juhannuspäivään juhlimme valon juhlaa! Nauttikaa siitä, sillä päivät lyhenevät jo.

Muistakaa kuitenkin tämänkin juhlan aikana. Eläkää ihmisiksi. Älkää tapelko koska se kannattaa jättää ammattilaisille kehään. Pitäkää puukot tupessa, niitä tarvitaan vasta maanantaina työmailla. Tussarit kaappiin, metsästyskauteen on vielä aikaa. Pissikää maastoon, ettei horjahdus vie näkin maille. Pitäkää tulikukko kurissa ja grillissä, siellä ne makkarat paistuu. Ja rattiin ei maistissa tartuta. Mieluummin kotiin myöhään kuin ei ollenkaan.

Hyvää Juhannusta 2012 toivottaapi Yö-yhtye.

Mutta ei, niin ei. Taas kerran vietiin useampaan kotiin suruviestiä kesken juhlinnan. Juhlinnan tuoksinnassa 18 henkeä menehtyi. Eikä siinä vielä kaikki suru-uutiset.

Kuluneen viikon uutisiin kuului tällä viikolla Korkeasaaren johtajan Ilkka Koiviston kuolema. Pitkäaikaisen sairauden murtamana kaikelle kansalle tutuksi tullut indententti ja eläintieteen kansaintajuistaja oli nukkunut pois.

Lonesome George. Eli ”Yksinäinen Yrjö”. Tämä ”Yksinäinen Yrjö” oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Ikää oli miehelle siunaantunut kunnioitettavat noin sata vuotta. Nopeasti ajateltuna tuohan on valitettavan jokapäiväistä. Pitkän päivätyön uuvuttamat miehet antavat viimein periksi ja nukahtavat ikiuneen. Arkipäivää vanhusten huollossa. Se mikä asiasta teki merkittävän oli, että Yrjö oli lajinsa viimeinen.

Yrjön myötä sammui Galápagossaarten jättiläiskilpikonnan La Pinta alalajin suku. Yrjö oli tuon alalajin viimeinen tiedossa oleva jäsen. Galápagossaarten La Pinta saarelta löydettiin tosin vuonna 1981 tämän alalajin ulostetta, jolloin toiveet alalajin toisesta edustajasta heräsivät,  mutta ilmeisesti löydökset olivat vanhoja. 1958 alkoi kannan romahtaminen ihmisten tuotua saarelle vuohia jotka söivät valtavasti kasvillisuutta ja aiheuttivat näin ruuanpuutteen Yrjön lajitovereille.

Niin se ihminen sitten muuttaa maailmaa välillä. Aina välillä herää ihmisissä vastustamaton kiusaus ja varsinainen kuningasidea istuttaa luontoon sinne kuulumattomia lajeja. Kuten nyt vaikka viedä Australiaan kameleita kuormajuhdiksi. Pääsi sitten muutamia yksilöitä pakoon ja nyt syvällä Australian ytimessä asustaa sadoissa tuhansissa laskettava kameliyhdyskunta villinä.

Mitä sitten, voisi ajatella. Australia on kaukana ja kai sen kokoiseen maahan nyt muutaman kamelit mahtuu. Mahtuu, mahtuu voidaan todeta, mutta samalla häviää jotain ainutkertaista Australian luonnosta. Tai ainakin niiden elinolot huononevat.

1859 tuotiin Australiaan kaniineja riistaeläimiksi. 1950-luvulla kaniini populaatio oli laajentunut arviolta 600 miljoonapäiseksi. Että näin. Ihminen on jo onnistunut hävittämään Tasmanian tuholaisen eli pussiahman melkeinpä sukupuuttoon.

Ja onhan meillä täällä kotisuomessakin näitä. Supikoira, kanadanhanhi, kirjolohi, minkki, jättiputki… Niin ja Ruokolahden leijona. Keskikesällä 1992 tehtiin Ruokolahdella havaintoja leijonasta. Se, että paikan päällä uskottiin, että leijonanhan se metsissä liikkuu, sai läntisessä maassa naurun aikaan. Niin tai näin, leijonaa tuolloin metsästettiin Ruokolahdella. Ihan siinä Imatran kupeessa. Ja Imatralle koitti meidän matka.

Bussi siis tutulle reitille ja menoksi. Pitkin Salpausselän juureen rakennettua valtatietä. Lahdesta Kouvolan ja Lappeenrannan kautta menee tämä reitti. Jääkaudella syntynyt harjumuodostelma on Salpauselkä. Moniko oikeasti tietää, että näitä salpausselkiä on oikeasti neljä jotka tuolloin jääkauden lopulla syntyivät.

Salpauselkää itään ja Imatralle. Imatra on muuten käsittämätön paikka. Tuossa noin 30 000 hengen kaupungissa on kolme kylpylää ja ainakin kolme hotellia. Eli melkeinpä jokaiselle imatralaiselle löytyy petipaikka hotellista tai vastaavasta majoitusliikkeestä.

Luonnollisesti itärajan takaa tulevan suuren kysynnän vuoksi Imatralla on tuollainen väkilukuun suhteettoman suuri majoituskapasiteetti olemassa.

Ja sitähän on hyvä käyttää esimerkiksi nyt kun kaupungin valtaa Big Band Festival ja sen yleisö. 1976 eräässä saunaillassa esitti Aarno Raninen idean, joka on poikinut nykyisen festivaalin. Valtionhotellin kupeeseen pystytetyssä teltassa on musisointia tarjolla viikon verran. Toki paljon muutakin on tarjolla. On soittokursseja ja klubeja. Kevyttä musiikkia laidasta laitaan. 

Tänään lavan valtaavat  Bayon face, Chisu ja sitten tämä poppoo. Bayon face kokoonpano soittelee managerinsa sanoin autoilumusiikkia naisille. Onpa tuossa kokoonpanossa aiemmilta vuosilta tuttuja kasvoja muista yhteyksistä. Viime vuosien komeetta on taasen ollut Chisu.

Viime viikonloppuna hieman hektiseen aikaan oli Chisu lauteilla. Tuuppivat tavaraa tämän bändin orjat tavaraa nimittäin juuri lauteille ja kasailivat, kun Chisu yhtyeineen heittivät keikkaansa Himoksen juhannusjuhlilla. Jäi kuuntelematta miltä kuulostaa, mutta nyt aikaa olisi tuohonkin. Kasasimme tavarat vaihtovälikköön ensimmäisinä ja taaimaiseksi ja muut bändit sitten siihen eteen.

Hienolta kuulosti Chisu. Sitten tulikin aika tuupata tavarat lauteille ja nopean linjojen tarkastuksen jälkeen keikka käyntiin. Näissä tapahtumissa, kun ollaan aika paljon muiden armoilla.

Illan kulkuun kuuluivat sitten ne suurimmat. Normisettiä, voisi joku todeta. Illan aikana yleisölle tarjoiltiin mm. ”Hän tanssi kanssa enkeleiden” ja ”Loisto”. Jukin laulamana kuultiin perinteistä perinteisemmät ”Deadline” ja ”Oikee enkeli”.

Hieno ja Yö-tunnelmainen setti päättyivät ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen” kappaleisiin. Ja valtaviin aplodeihin. Kaikki olivat saaneet haluamaansa. Oikein oli onnistunut iltapuhde. 

Eipä harmittanut yhtään kun yhteen paikallisista kylpylöistä vei tiemme yöksi. Paitsi tietysti se, että kuljettaja ei tullessa suostunut pysähtymään Salpalinjalla. Yksi meistä olisi halunnut käydä katsomassa tuota sodan aikaista suurponnistusta. Tai välirauhan aikana Salpalinja rakennettiin. Enimmillään 35 000 miestä ja 2000 lottaa oli rakentamassa Virolahdelta Savukoskelle ulottuvaa puolustuslinjaa. No ehkä joskus toiste sitten. 

30.6. Himos, Iskelmä Himos

Ja sitten taasen silmät auki ja uuteen päivään ajatukset. Jospa tänään pääsisi poikkeamaan Salpalinjalla. Tai Saimaan-kanavalla. Horrori ja Pipsa elvistelivät aamupalalla eilisellä vierailullaan Lappeenrannassa olevalla hiekkalinnalla. Sinne on kuulemma sellainen rakennettu.

Näyttivät kuviakin, mutta kaikissa niissä komeili kuitenkin oculus. Eli silmä. Olemme kyllä yrittäneet neuvoa arvon neitejä kameran käytössä, mutta kovin ovat sitä mieltä, että silmä laitetaan siihen suurempaan aukkoon kiinni. Ei auttanut vaikka olemme näyttäneet oikein opetusmielessä Uuno Turhapuro elokuvaakin missä Uunon vaimo keskustelee Uunon kanssa samasta asiasta.

Kertoivat tyttäret, että kummasti silmissä aina kipunoi hetken, eikä näe mitään jos käyttää salamaa. Ihmettelivät siinä samalla, että kamerassa on varmaan joku vika, kun kaikissa kuvissa on keskellä musta reikä. Ihme hommaa.

Sattui siinä aamutuimaan myös silmiin toisen iltapäivälehtemme verkkosivuilta uutinen, missä tupakkayhtiö Phillip Morris on haastanut sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran oikeuteen. Nyt oikeutta käydään lauseesta ”New design, same taste”. Eli sama tuote eri kuori. Näkemysero on syntynyt siitä onko tuo lause mainontaa.

Ja sitähän Suomessa ei tupakan osalta enää saa suorittaa. Valvira on katsonut tämän sitä olevan ja langettanut 15 000 euron uhkasakon pakkausten poistamisesta. Phillip Morris yhtiö taas katsoo ettei näin ole. Saa nähdä saadaanko tästä televisiosarjoista tuttu oikeussalidraama aikaan. Matlock vastaan Ally McBeal.

Valviralla kun ei oikein meinaa mennä putkeen viime aikoina. Sieltä täältä putkahtelee ajoittain erilaisia valelääkäreitä ja – hoitajia ilmoille. Ja nyt sitten vielä tällainen soppa siihen päälle. Toisaalta onhan tuo tupakan mainonnan kieltäminen saanut hieman koomisiakin piirteitä. Meinaan kun jengi nikotiinin tuskissaan ostaa sitä marketeista ja kyselee kassaneideiltä tuotteensa perään. Varsinaista savukebingoa siinä pelataan. Vihreä M… 38, Punainen L… 12 Sininen N… 57… ja bingo kassalla kuusitoista!!! Juhuu!!! Ja paketti kahvia oikeasta napista painaneelle.

Ehkä olisi tarpeellista kiinnittää huomiota hieman olennaisempiin seikkoihin. Huolestuneena nimittäin seurasimme, kun kylpylän yhteydessä olleelta Työterveysasemalta lähti valkotakkinen henkilö. Eihän siinä mitään, nimittäin työterveydessä on yleensä lääkäri ja lääkärit käyttävät asemansa osoituksena valkoista takkia. Huolestuminen alkoi siinä vaiheessa kun tuo valkotakkinen henkilö suuntasi kulkunsa kohti armasta kakkoskotoamme eli bussia.

Keikkalääkäri Latomaa oli tulossa aamuvastaanotolta. Että näin. Papereita saa kuulemma tilattua internetistä hyvinkin huokeaan hintaan.

Keikkalääkäriä olisi nimittäin tarvittu jossain toisaalla. Matkamme alkoi kohden Himosta. Viimeviikkoinen The Voicen Juhannus on vaihtunut Iskelmä Himokseksi. Samoilla laitteilla ja samalla lavalla tullaan illalla esiintymään, mutta uudella festivaalilla.

Mediassa oli kuitenkin maininta, että Illan esiintyjistä Anna Eriksson oli joutunut perumaan illan keikkansa. Ilkeä vatsaflunssa oli päässyt iskemään Annaan ja se voi olla kyllä hieman hankalaa esiintyä siinä kunnossa. Korvaavaa esiintyjää ei pystytty järjestämään joten festivaali järjestäjät olivat päättäneet pyytää muita illan esiintyjiä venyttämään settejään.

Mutta se ei koskenut meitä. Illan aikataulukiriminen tapahtuu ennen meitä. Nyt oli aikaa hieman liikaakin matkustaa. Ruinattiin kuskilta taas pysähdystä. Ensin Saimaan kanavalle tutkimaan sulkuporttien toimintaa, sitten Lappeenrantaan ihmettelemään Hiekkalinnaa ja lopuksi vielä Salpalinjalle katsomaan puolustuslinjaa. Ei päästy. Milloin oli pysäkki väärällä puolella tietä, milloin ei olisi vähempää voinut kiinnostaa ja milloin saisimme tulla omalla ajalla ihmettelemään maailman ihmeitä. Pysähtyi sentään Luumäen ”pitkälle essolle”. Saatiin kahvit edes juodaksemme.

Matkan aikana heräsi kosketinvelhoilla kuitenkin sellainen mansikan ja mustikan himo, että alkoikin varsinainen herkkujen metsästys. Onneksi näitä tuotteita löydettiin suhteellisen helposti ja kaikenlaisilta diivamaisilta pop-kohtauksilta vältyttiin.

Vaikka kaikenlaista mukavaa matkalla harrastettiin, oltiin Jämsässä liian aikaisin. Onneksi bongattiin ajoissa Juha Tapion keikkabussi Patalahden ST1:llä, joten äkkiä jutulle. Vaihdeltiin siinä kuulumisia aikamme, kunnes Iskelmä Himoksen stagemanageri soitti, että nyt olisi bussillemme tilaa lavan takana. Sinne siis.

Ja onneksi mentiin, sillä lavalla kansaa viihdytti discoiskelmien kuningatar Eini. Ja Boogie. Pitkään kyselyssä ollut mysteeri ”Mikä boogie??” sai vastauksensa. Eini & Boogie. Ja pitihän sitä yhteiskuva saada. En tiedä kumpi oli otetumpi Eini vaiko miksaaja Henkka???

Matkalla jo pessimistisin oli heittänyt ilmaan ajatuksen, että aivan varmasti jotain tapahtuu, kun järjestäjillä oli ylimääräistä aikaa tapettavana. Ja kiirehän tuli loppujen lopuksi vaihdossa. Edellämme esiintynyt Lauri Tähkä ja Revohka joutui nimittäin keskeyttämään keikkansa kahdesti. Juuri kun bändi oli saanut ”Polte” kappaleen käyntiin alkoi yleisössä järjestyshäiriö, johon Lauri joutui puuttumaan.

Ystävällisesti Tähkä pyysi asianomaisia lopettamaan turhan tappelun ja aloitti kappaleen alusta. Melkeinpä samaan paikkaan joutui Lauri lopettamaan uudelleen, ja kun tappelunnujakka ei ottanut laantuakseen, päätti kerätä Revohkansa hetkesi pois lauteilta.

Ymmärrettävää kyllä. Yrittäkääpä itse tehdä työtänne kun silmien alla tapellaan. Onneksi keikka saatiin jatkumaan ja asianomaiset rauhoittumaan.

Täytyy muuten sanoa, että energinen esiintyjä tämä Lauri. Ja hyvä meno bändillä. Erittäin positiivishenkinen ja menevä sessio on Lauri Tähkän keikka.

Kaiken kiireen keskellä saatiin kuitenkin oma osuutemme käyntiin ja menovaihde silmään. ”Vie mut minne vaan”, ”Tie sydämeeni” ja ”Kuuhullut” aloittivat keikan sellaisella intensiteetillä, mitä kelpaa esitellä. Eikä meno oikeastaan siitä juuri hiljentynyt.

Yleisölle tarjoiltiin sitä mitä he olivat tulleet katsomaan. Yötä parhaimmillaan. Ja niille jotka siitä eivät välitä, pahimmillaan. Bändin suuria kipaleita neljältä vuosikymmeneltä. Lauluja Likaisista legendoista kiitokseen ja kunniaan. Niin ja uusinta uutta eli ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”.

Hieno ilta päättyi taas aikanaan ja oli aika kerätä tavarat. Lauteille nousisi kohta finnhits-legenda Menneisyyden vangit. Niin ja aina aurinkoinen Vicky Rosti sekä legendaarinen Freeman. Alta pois siis, sillä juhlakansan pitää saada myös Charlie Browninsa ja tandemiajelunsa. Me päätimme hypätä kuitenkin pitkään bussiin ja suunnata kotiin.

Ensi viikolla alkaa muuten härkäviikot. Kalenteriin on ohjelmoituna viisi keikkaa Kiteen ja Aitoon väliseen maastoon. Täytyy varmaan ruveta tiivistämään tätä tekstiäkin, että mahtuu arkkeihin viiden päivän seikkailut.