KESÄKUUN ALKU 2012

1.6. Kauhava, Tiikeri

”Voi rähmä!!!”
Ei voinut muuta todeta kun unensekaiseen olotilaan iskostui Elviksen ilmoitus siitä, että Horrori oli päässyt karkuun. Voiko olla kamalampaa herätystä aamutuimaan kuin ystävän hätääntynyt soitto. Nyt täytyisi järjestää kiireesti jonkinlainen etsintäoperaatio. Miksi juuri nyt?  Juuri nyt kun operatiivinen toiminta oli juuri alkamassa. Viiden kuukauden tauon jälkeen pitäisi lähteä liikkeelle, niin eikö juuri silloin tapahdu jotain tällaista.

Kun kaikki mahdolliset viranomaistahot oli saatu aktivoitua ja hälytettyä apuun perustettiin väliaikainen operaatiokeskus Elviksen verstaalle. Poliisin, palokunnan, armeijan, eläinlääketieteen, elintarvikehygienian ja ympäristönsuojeluviranomaisten kokoonnuttua verstaalle, seinälle ripustettiin massiivinen Etelä- Suomen kartta ja siihen nuppineuloilla merkittiin paikat, joista Horroria kannattaisi aikaisempien havaintojen pohjalta etsiä. Iskuryhmät laitettiin liikkeelle, mutta varmuuden vuoksi päätettiin Tampereen ympäristön pääteiden varsille järjestettiin vielä liikennesulut.

Sulkualueen ulkopuolelle järjestettiin myöskin varmuudenvuoksi kaukopartioita haravoimaan pääkulkureittejä. Tällaisen partion onnistuikin tavoittaa Horrori Parkanon tietämillä kävelemästä. Niin innoissaan oli keikkojen alusta oli ollut tuotemyyntimme edustaja, ettei ollut malttanut odottaa auton lähtemistä vaan aloittanut matkanteon jalkaisin. Jo edellisenä iltana. Suuntana oli kuulemma ollut Kauhava ja yökerho Tiikeri.

Reenaa, reena.. että mahdut porukkaan

Hieno homma tuli todettua. Onneksi tilanne raukesi nopsaan ja päästiin askareeseen. Tai olihan sitä jo askarreltu tovi  tätä periodia varten. Ensin heräteltiin bussi varastolta, inventoitiin ja tarkistettiin kaikki kamat, että ovat tallella ja kuosissa. Ja pitihän sitä hieman harjoitella. Siispä kamat pydeen Akun tehtaalle Ylöjärvelle ja reenaamaan. Ensi treenasi tekninen osasto kamojen pystytystä ja sitten oli bändin vuoro harjoitella omaa osaamisalaansa. Laitteet siis vireeseen ja sitten porukalla hämmästeltiin uutta etupääntiskiä. Siis mikseriä. Sitä yleisölle ääntä tarjoavaa. Kummasteltiin siinä samalla uutta miksaajaakin. Edellinen siirtyi ansiokkaan uran jälkeen oikeisiin töihin ja kytkeskelee nykyään sähköjohtoja oikeassa järjestyksessä niihin pistorasioihin.

Suvin ja Ollin joskus aikaisemmin tekemä 64 biisin lista keikoilla soitetuista biiseistä esiin ja mietintään että missä järjestyksessä käydään läpi. Ja mitä otetaan mukaan. Lopulta päädyttiin aakkoselliseen järjestykseen ja treenit käyntiin.

Pitkin päivää käytiin biisejä läpi, kunnes ehtoon korvalla päätettiin lähteä välillä hieman elpymään kotiin. Aamusta bändi palaa paikalle valokuvaajan kanssa ja ottaa uudet promokuvat tulevia koitoksia varten. Ymmärrettävistä syistä tekniikan poikia pyydettiin pysymään poissa paikan päältä tuon ajan, etteivät vain vahingossakaan liimautuisivat filmille jonkun takaa kurkkimaan. Sitten harjoitukset taas käyntiin ja loppu lista läpi. Kamat kasaan ja ajatukset kohti Kauhavaa.

Johan tätä onkin odotettu, mutta viiden kuukauden tauon jälkeen saatiin siis bussi liikkeelle ja kohti Kauhavaa. Oikein mukavaa oli vaihdella kuulumisia samalla kun totuttelee selkää ja persmusta taas bussin penkkiin.

Hienoa oli palata takaisin tielle. Hypnoottinen keskiviiva vilkkuu ja osoittaa että matka etenee. Viimein matkamittariin oli kertynyt sen verran lukemia että voitiin todeta asutuskeskuksen jossa oltiin olevan Kauhava. Kalevi Haapojan ja Antti Tuurin maisemissa siis oltiin. Pohjanmaa ja Häjyt -elokuvat kertovat elämisestä näillä seuduilla ja varsinkin Antti Tuurin Pohjamaa-sarjan kirjat. Tarkkaa kuvausta elämisestä lakeudella eri aikoina.

Bussi parkkiin yökerho Tiikerin viereen ja tyhjäksi. Tämä oli meillä päivän epistolana. Tavarat harjoituksissa havaitun mukaan kasaan, ikään kuin lihasmuistista ja huttu huuleen. Samalla kurvasivat paikalle tuotemyynnin Horrori ja hänen kuljettajansa. Viime vuonna mukana ollut Santtu kurvaileepi pirssillä nykyisin Tampereella, joten letukan komennon on ottanut taasen Pipsa.

Vielä pienet sound checkit ja treeninpoikaset päälle ja ovet auki. Kyseinen ilta on huomisten valmistujaisten vuoksi ehkä vuodenpäivistä huonoimmasta päästä järjestää mitään, mutta silti paikalle saapui tilanteeseen nähden hyvin väkeä. Tietysti enemmänkin olisi mahtunut, mutta kuitenkin. Discoteekki paukkumaan ja odottelemaan.

Vihdoin koitti kauan ja hartaasti odotettu hetki. Bändin pojat komennettiin takaisin lauteille kuukausien tauon jälkeen. 18.12.11 oli Baltic Princessillä viimeksi porukka potkittu soitantohommiin. Nyt kuin vasikat kevätlaitumelle painelivat popparit soitintensa ääreen ja menoksi. ”Vie mut minne vaan” ja tauko oli ohitse.

Illan koittaessa sai myös ensi-iltansa uudelta levyltä kappale ”Ei rakkaus kuole milloinkaan”. Tero Roinisen ja Juha Tapion yhteistyöstä syntynyt kappale. Tämän Tapionhan kaikki tuntee, mutta Roinisen Tero on uusi tuttavuus tälle porukalle. Deep Inside ja GG Caravan bändeissä vaikuttaa tämä Roininen.

Saa nähdä sitten millaisen statuksen tämä kappale yleisössä ajan mittaan aikaan saa. Kertosäe ainakin jää soimaan päähän heti ensi kuulemalta. Muuten keikka oli tuttua ja turvallista laulantaa vuosien varrelta. Kun illan aikana 17 kappaletta oli kahlattu läpi oli aika esittää kiitos paikalle saapuneille ja todeta että siitähän se sitten lähti. Hyvin oli muistissa systeemit. Tavarat enää autoon ja huomista odottamaan. Huomenna olisi taas päivä uusi.

2.6. Kalajoki, Merisärkkä

Aamutuimaan sitten ylös. Tuo viiden kuukauden breikki oli saanut aikaan sellaisen efektin elimistössä, että aamulla kellon näytettyä seitsemän aukeavat silmät. Meinaan, jotenkin sitä oli tottunut oikeiden ihmisten elämään, eikä tällaiseen kukkumiseen öiseen aikaan. No kyllä se rytmi tästä vielä kääntyy ja syyspuolella ollaan taas ihmeissään, että kun aina on pimeää kun on valveilla.

Keräännyttiin siinä porukalla sitten aamupalalle pölisemään päivän polttavia ja nyt oli aikaa oikein porukalla vaihtaa kuulumisia kevään ajalta. Pölistiin aikamme, ennen kuin todettiin, että olisi aika käydä eteenpäin. Ne kuuluisat Kalajoen hiekat odottavat.

Jos eilinen päivä onnistuttiin viemään läpi ilman ongelmia, lähti päivän askareet sitten hieman hankalasti käyntiin. Eräs porukastamme onnistui nimittäin lukitsemaan itsensä WC-tiloihin. Ja luonnollisesti ilman minkäänlaista mahdollisuutta hälyttää apua. Onneksi tuo joku oli kuitenkin tekniseltä osastolta, joten ei huolta eikä murhetta. WC:n lukko ensin osiksi ja sitten kasaan takaisin. Ja entistä ehompana luonnollisesti.

Ei käynyt niin kuin Vaasassa aikoinaan. Tarinan mukaan ensimmäisiä rock-musiikin vientiartikkeleita eli Hurricanes oli tuolla Svea-mamman mailla kiertelemässä ja musiikillista ilosanomaansa levittämässä. Paluumatkalla sitten tapahtui. Tuohon maailman aikaan rockmuusikko ja poliisi olivat jatkuvasti ikään kuin tukkanuottasilla, jos ilmaisu sallitaan. Sattui sitten niin tarinoiden mukaan, että nappasivat poliisit Hurricanes-porukkaa hoteisiinsa. Laittoivat sitten kaksi tekniikanmiestä samaan huoneeseen odottamaan jatkotoimia. Sattui vain niin, että tuossa huoneessa sattui olemaan poliisiaseman sähkökeskus ja tälle kaksikolle oli unohtunut ruuvimeisseli taskuun. Lopun saattaa arvata kun kaksikko hetken vartioimattomana siellä sai huseerata. Saattoivat hieman sähköt nimittäin sekoilla tuon jälkeen.

Onnellisesti siis matkaan ja kohti hiekkaa polttavaa. Niin… keli oli nyt kyllä sellainen, että tuo hiekka ennemmin palelluttaa kuin polttaa, mutta hei, nyt on kesä. Usvaa putkeen ja kohti Kalajokea.

Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin joten popparit majoitukseen ja laatikko-osasto hommiin. Paikalla on nimittäin maankuulu ja hidas hissi. Nosto matkaa on kokonaista 1,5 metriä, mutta silti tuolla keksinnöllä kestää kolmatta minuuttia suoriutua tuosta reissusta kerrokseen ja takaisin. No aikansa kun suhaili saatiin tavarat paikoilleen ja pydeen niin kuin isolla kirkolla sanotaan.

Äänet läpi ja odottelemaan. Televisiosta seurattiin lähetystä Tampereen Keskustorilta, jossa YleXPop 2012 tapahtumassa ei kelit säälineet tapahtuman kasaajia. Varsinaisen keikan alkaessa tapahtui sama ilmiö kuin Moskovan olympialaisissa 1980: keli kummasti kuivui ja saatiin tapahtuma läpi vietyä onnellisesti.

Kovin oli kolea keli myös rantahiekalla. Ei tehnyt tosiaankaan mieli makoilla rannalla. Onneksi, nimittäin se Kalajoen hiekka takertuu ihmiseen tiukemmin kuin Horrori. Ei meinaa lähteä millään pois. Horrorin saa iholta pois heittämällä palan lenkkimakkaraa jonnekin jorpakkoon. Puskat vain pölisee kun lyhytkarvainen lenkkimakkarannoutaja toimii.

Aika kului siis kuin jäitä poltellen. Vihdoin koitti kuitenkin aika kirmauttaa orkesterin pojat lavalle ja soitantohommiin. Suurta riemua oli taasen ilmassa, Kun ”Vie mut minne vaan” polkaistiin käyntiin ja heti perään ”Pieni ihminen suuressa maailmassa” sai vuoronsa.

Hetkeen aikaan ei oltukaan vierailtu Kalajoen mutterisalissa. Viimeksi kun hietikolla vierailtiin oltiin Juhannusjuhlilla Merisärkän takana aukeavalla rannalla. Silloin uutena kappaleena soiteltiin ”Onnen hohteessa” kappaletta. Eilen ensi soittonsa saanut ”Ei rakkaus kuole milloinkaan” on siis tällä hetkellä esittelyssä olevaa uutta materiaalia. Ja myöhemmin on lisää luvassa.

Samalla tavalla se aika näköjään rullaa myös Kalajoen aika-avaruudessa. Ei yhtään sen hitaammin tai nopeammin. Tästä voidaan siis päätellä että ainakaan suuria massoja ei liiku Kalajoen suunnalla, jolloin ajan kulku hidastuisi. Tai näin voidaan päätellä saksalaisen patenttitoimistovirkailijan suuresta ajatuksesta suppean suhteellisuusteorian mukaan. Einsteinin ajatuksen pohjalta täytyi todeta, että illan ajan kulku oli ollut vakio ja oli aika esittää illan viimeiset kappaleet, pakata tavarat ja lähteä kotiin päin kikkailemaan.

Läpi öisen Pohjanmaan vei reittimme utuisten pellon pientareiden päästä Hämeeseen ja tuttuun ja turvalliseen petiin. Hienostihan tämä lähti vaikka aikamme makoiltiin.

8.6. Ikaalinen Iskelmä Paratiisi

Se olisi sitten seuraavan viikonlopun vuoro. Ja ohjelmassa tänään Ikaalinen ja Iskelmä Paratiisi. Matkaa ruhtinaalliset 56 km pihasta pihaan. Eipä siis vaivannut kiire.

Hyvissä ajoin kuitenkin lähdimme matkaan, sillä bussin ajoreitti tuonne Ikaalisten kylpylän takapihalle kasattuun telttaan ei ole mikään moottoritie. Jos joudutaan sompaamaan, nimittäin.

Bändihän on ahkeroinut koko toukokuun studiossa äänittämässä uutta ja syksyllä ilmestyvää levyä. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että biisien miksauksia aloitellaan, ideana nyt niin, että tuottajakolmikosta Viitasen Jani aloittaa kappaleiden miksaamisen Mikon ja Jaskan liittyessä myöhemmin mukaan. Saa nähdä toimiiko tämä tapa, vai laitetaanko lapsi maailmalle jollekulle muulle miksattavaksi.

Erilaisia äänityksiä tehdään vielä kaiken aikaa ja mm. tamperelaisen Sound of JJ -studion palveluita tullaan myöhemmin käyttämään hyväksi. Tuota studiota pyörittää jo 70-luvulla Juicen bändissä soitellut Nordlundin Juuso. Tosin miehen bassottelua on kuultu monessa muussakin. Juicen Grand Slam yhtyeen jälkeisillä levyillä, samoin kuin Tikanmäen Anssin projekteissa.

Mielenkiinnolla odotellaan mitä aikaan saavat bändi taustajoukkoineen tällä kertaa. Tosin nyt oli aika keskittyä elävään osaamiseen ja viihdyttämään paikalle saapunutta juhlakansaa. Telaketju-orkesteri hyppyyttikin juhlakansaa bilemenollaan. Pohjanmaan syt..yst…tsy…sytdein… painavin bilebändi hommissaan.

Kylpylän puolelle oli järjestetty myös ohjelmaa. Siellä oikeat tanssibändit viihdyttivät oikeata tanssikansaa. Teltan valtasi maailman toisiksi mukavin mies eli Juha Tapio. Niin sitä mukavinta ei olla vielä tavattu, mutta täytyy se mahdollisuus antaa, että hän jostain eteemme osuu.

Juha Tapion viihdyttäessä kansaa, kasailtiin me tavarat valmiiksi lavan takana. Vuorossa oli siis kesän ensimmäinen festariveto. Tavarat siis esivalmiiksi ja odottamaan. Ja kun Juha Tapio porukoineen oli saanut osuutensa kuokittua oli vuorossa pienimuotoinen mustapukuisten miesten muotinäytös. Eli vaihto. Tavarat sisään ja ulos ja kytkyyn. Nopea linjojen tarkistus ja menoksi.

Bändi lauteille ja illan teltan viimoinen esiintyjä hommiinsa. ”Vie mut minne vaan” ilmoille ja teltassa oli taas tunnelmaa. Pienoisen ongelma oli saatu aikaan Mikon pianon kanssa. Meinaan meni hieman ristiin nuo kytkennät, mutta onneksi sekin saatiin korjattua suhteellisen nopeasti. Eli puolessa keikassa. Niinkin vaatimaton vika kun oli kyseessä. No aina ei voi onnistua.

Tänään esitys vuoronsa saivat paljon toivottu ”Karheaa ja kaunista” Jukin laulamana ja viimeisen studiolevyn nimikappale ”Loisto”. Ja hieno oli boogie teltassa. Nythän orkka alkaa oikein vertyä tähän touhuun. Ja kun vanhukset alkavat vertyä tarkoittaa se sitä, että ilta alkaa olla ohitse. Loppuun vielä ”Kiitos ja kunnia” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”. Nyt olisi aika kiepauttaa kotiin ja alkaa valmistautua huomiseen koitokseen Kaarinassa. Matkaan siis. Kotiseutukeikkojen etu numero yksi: ajoissa kotona. Ei ole ehtinyt Aamulehti vielä tulla painokoneesta ulos ja postiluukusta sisään.

  

9.6. Kaarina, Saaristo Open

Jaaha!! Sitten suunnaksi Varsinais-Suomi ja Kaarina. Saaristo Open festivaali olisi illan ohjelmassa. Mitäs siinä sinne mennään minne toimistolta määrätään. Matkaan siis.

Kaarinahan on Turun Vantaa. Siis samalla tavalla ison kaupungin kainalossa kuin on Vantaa ja Nokia esimerkkeinä nyt mainittakoon. Tällä hetkellä kuumana käykin keskustelu Suomen kuntien määrästä. Valtio on selvästi sitä mieltä, että kuntia on liikaa ja niitä pitää karsia. Kuntia täytyisi yhdistää.

Aiemminhan tarjottiin mahdollisuutta liittyä hyvällä yhteen, mutta kuntakentällä luonnollisesti sitä vastustettiin. Nyt ilmassa leijuukin uhka, että jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Ilmeisesti kohtapuoliin on tarkoitus julkistaa kriteerit, joilla kunta voi jatkaa itsenäisenä yksikkönä toimimista. Ei muuten, mutta kohta taitaa olla paljon kunnanjohtajia työttöminä.

Saas nähdä taas kuinka tuossakin käy. Tosin ei nämä kuntaliitokset nyt niin uusia asioita ole. 2009 tehtiin Suomessa yli 30 kuntaliitosta valtioneuvoston kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä. 1973 kävi myöskin suuri kato kuntalistalla monen pienen kunnan liittyessä suurempaan kuntaan. Taustalla oli 60-luvun lopulla vireillä ollut kuntauudistus. Tuolloin hallituksen asettama virkamiestyöryhmä esitti lakia, joka mahdollistaisi pakkoliitokset. Tuosta asiasta ei koskaan päästy eduskunnassa sopuun, mutta pakkoliitosten pelossa pienet kunnat liittyivät isompiin.

Samoin katoa kuntakartalla tapahtui myös jatkosodan loputtua, kun Maamme joutui sodan häviäjäosapuolena alueluovutuksiin Neuvostoliitolle. Tuolloin kolme kaupunkia ja 42 kuntaa luovutettiin kokonaan Neuvostoliitolle. Osittain alueitaan menettivät 23 kuntaa tai kaupunkia. Niin se maailma muuttuu.

Mutta mitäpä me kunnallisasioista nyt murehtimaan, edessä olisi keikan hoitaminen. Aiempina vuosina on hieman tahtonut olla ongelmana keli Kaarinassa. Viime vierailulla vettä vihmoi oikein urakalla ja maahan asti. Oli meinaan ukot kalsareita myöden märkinä. Uitetut koirat saivat matkata kotiin. Kyllä oli äiti ylpeä pojastaan joka ovesta astui sisään. Koko matkan ajan vierailtiin hermostuneesti eri sääpalveluissa tuijottamassa sääennusteita. Saas nähdä kuin äijäin käy, säilytäänkö kuivina tämä reissu.

Illan epistola Kaarinassa oli muodostettu hieman raskaamman puoleiseksi. Siispä sekaan vaan, vaikka musiikillinen anti ei mitään säröä olekaan. Pakollinen illan kevennys siis.

Illan musiikillisen ilakoinnin aloitti säröisen melankolia lähettiläät Kouvostoliitosta eli Viikate. Viikatteen purkaessa laitteitaan saavuimme paikalle. Autettiin hieman miehiä mäessä ja kannettiin tavaroita bussia kohti. Pyydettiin samalla lupaa laittaa CV:hen merkintää työskentelystä Viikatteen tieryhmässä. Ja lupahan tuli. Ji-huu!!

Viikatteen keräiltyä kamppeensa ja lähdettyä illan toisiin iltamiinsa könysivät lavalle Heinolan punkakatemian rehtorit Sipe, Toni ja Parta-Sami. Sama kohtalo oli Apulannalla edessä kuin Viikatteellakin. Kivenlahtirockiin johti heidän tiensä heti keikan jälkeen. Toiset juhlat olivat pojilla edessä. Apulanta ilakoi aikansa ja vetreytti juhlakansan tälle kokoonpanolle jota tässä edustetaan.

Eipä siis muuta kuin nupikat kaakkoon ja kemmakat pystyyn. Illalle soittoaikaa oli järjestäjän puolesta varattuna 90 min, joten illan antiin lisättiin muutama ylimääräinen kappale. Ilmoille pääsi myös harvemmin kuultu ”Angelique”. Samoin Juki sai vetää neljä biisiä illan kuluessa. ”Pudonneet” ja ”Karheaa ja kaunista” saivat tänään vuoronsa.

Soitto soi ja vehkeet temppuilivat. Ensin irtisanoi Daffyn kitaran lähetin sopimuksensa hetkellisesti irti ja kun tuo ongelma oli ratkottu päätti Jukin basso vapautua hihnansa ikeestä. Eipä tuollaista vikaa aiemmin olekaan eteen tullut ja taas tuli.

Viimein tuli aika luovuttaa lava ulkomaan eläville. Ensin lavan valtasivat  Uriah Heepin herrasmiehet. Pitkän päivätyön tehneet nämä herrat rockmusiikin saralla. Bändin aloittaessa me olimme jo tosin jättäneet festivaalialueen taaksemme ja matkasimme kotiin. Pari heeboa tosin jäi aistimaan Heepin soittoa.

Tykästyivät sen verran nämä britit tästä parivaljakosta, että kutsuivat heidät takahuoneeseensa juhlistamaan bändin kitaristin Mick Boxin eilisiä syntymäpäiviä. Hauskaa oli ollut näissä 65-vuotisjuhlissa. Onnea vaan koko porukalta.

Uriah Heepin jälkeen lavalle nousivat vielä alankomaalainen Within Temptation. Vai pitäisikö sanoa hollantilainen? No kuitenkin sieltä Euroopan mantereelta, missä kopsutellaan puukengät jalassa tulppaanien ja juustojen keskellä merenpinnan alapuolella. Me olimme tosin jo jossain Hämeen rajaseuduilla tuolloin, kotiin ei olisi enää kuin pikku nyppy. Kelitkin suosivat. Vettä tuli, mutta sillai hillitysti. Hieman tiuhuuttamalla nääs.

14.6. Siikainen, Urheilukenttä

Jaahas… se olis sitten taas uusi viikko ja uudet puuhat. Ja tälle päivälle Karppasen lähettämässä listassa oli kirjoitettu Siikainen. Sinne siis. Tosin, ensin kartta käteen ja pieni tarkistus, että minne.

Pohjois-Satakuntaan käy tiemme. (Ei me nyt oikeesti niin uunoja oltu, ettei me tietty missä Siikainen on, Höh!) Siikainen on pieni maalaisyhteisö Kankaanpään kainalossa. Pohjanmaan ja Satakunnan villillä ja vapaalla rajaseudulla sijaitsee tämä kunta. Ovat ottaneet tavaksi järjestää kesäkarkelot paikallisella urheilukentällä vuosittain. Eipä siis muuta kuin matkaan. 

 

Kuluneen viikon uutisissa mainittiin musiikin saralta Happoradio jäävän tauolle. Vuodesta 2003 aktiivisesti toiminut bändi jää noin vuoden mittaiselle tauolle. Lehdistötiedotteiden mukaan herrat aikovat ensin puolen vuoden ajan vain lomailla ja sitten suunnata studioon uuden materiaalin kimppuun. Sen verran aktiivisesti on kuulemma nyt askarreltu, että lomailuakin on välillä kokeiltava. Ennen taukoa bändi on mahdollista tavata kuitenkin vielä Suomen turuilla ja toreilla. Viimeiseen rypistykseen orkka nousee elokuun neljäntenä Helsingissä Circuksessa.

Toinen musiikkimaailman uutisista oli kuluneella viikolla Scorpions rumpalin James Kottakin kunto bändin Nancyn keikalla. Monessa liemessä keitetty ameriikan rummuttaja oli hieman herkistyneestä mielentilassa. Nautintoaineilla tosin oli asiaan hieman vaikutusta. Tätä mies sitten pyyteli oikein julkisesti anteeksi. Mies ilmaisi soittonsa olleen suoraan hanurista. Ja kun rumpalista on kyse, niin silloin ei puhuta pirunkeuhkoista, eikä kurtusta. Katuvalla mielellä ilmoitti että vastaavaa ei tule tapahtumaan enää koskaan.

Entinen valtakunnan lippulaiva Nokia ilmoitti myös kuulumisiaan. Ei mitään mieltäylentävää olleet uutiset. Nokian verkkarit saavat jättää naulaan nyt 3700 henkeä. Hiljaiseksi vetää kylätien Salossa  ja monessa muussa paikassa. Näin ne sitten muuttuu suhdanteet ja kurssit. ”Tällaisina aikoina.”

Matkan on kuitenkin pakko jatkua ja meillä se koittaa edelleen kohti Siikaisia. Matkan varrella huomioitiin eräs tienvarren taideteos. Itse asiassa Kankaanpäässä. Paikalliseen liikenneympyrään oli rahdattu ruosteista rautaa erilaisiin muodostelmiin. Aloitettiin samalla pienimuotoinen pohdinta, että montako vastaavanlaista tilataideteosta maamme teidenvarsilta löytyy. Veikkaukset talteen ja voittajaksi päätettiin julistaa syystauon alettua se, joka on lähimmäksi osunut niistä mitä reissuillamme kohdataan.

Perille päästiin onnellisesti joten bussilla suoraan jalkapallokentän poikki ja paikalle rakennetun lavan kylkeen kiinni. Tavarat paikoilleen ja äänet läpi. Kaikki oli osaltamme valmiina, joten tehtiin tilaa illan avausbändille. Porilaista musiikkiosastoa myöskin oleva Jussi Haanpää & Jim Beat sai vallata nyt lava rakennelman ja aloittaa illan.

Me vetäydyimme ensin paikallisen Nuorisoseurantalon uumeniin kahvittelemaan paikalle kurvanneen Ressun kanssa. Niin, kyseessä ei ollut tämä punaisen paronin kaveri, eikä se entinen Bogart co. laulaja Turusta, vaan tämän bändin ensimmäinen miksaaja sieltä 80-luvulta. Kertoi löytäneensä arkistoistaan ensimmäisen sopimuksensa Yö-yhtyeen kanssa jota siinä hieman spekuloitiin.

Niin se aika kuluu ja maailma muuttuu. Tässä päivässä lauteet lämmitellyt Jussi Haanpää & Jim Beat halusivat esittää viimeisenä kappaleena Likaiset legendat. Mikäpä siinä todettiin ja tavarat vaihtoon.

Mahtavan oloista oli olla Siikaisten urheilukentällä. Aurinko laski länteen eli paistoi suoraan lavalle. Se suorastaan hemmotteli paikalle saapuneita 1200:aa henkeä.

Mikäpä siinä muuta kuin lavalle mars. Nyt riitti etuvaloa soittajille. Jopa niin paljon että kesken soiton jouduttiin bussista kaivamaan poppareille aurinkolaseja että näkevät instrumenttinsa. Oikein oli mukavaa lämpimässä ja aurinkoisessa illassa soitantoa harrastaa.

Siikaisten kunta on nyt ottanut tavaksi järjestää kesäisin tämän kaltaisen tapahtuman. Viime vuonna Urheilukentän valtasi Popeda. Tuolloin paikalle oli uskaltautunut noin 800 henkeä. Eli yli mentiin tällä kertaa.

Vaikka aurinko paistoikin oli avausbiisin jälkeen bändin mielestä heitettävä ”Vain varjot häntä seuraa”. Ja tottahan se oli, tässäkin tapauksessa. Olihan ne varjot soittaja poikien selkien takana. ”Laulu rakkaudelle” kappaleella hieman laulatettiin porukkaa ja riemua riitti. Kaikille tasapuolisesti. Tämä on Suomen suvea parhaimmillaan. Lämmintä, valoisaa ja hauskaa.

Aika kuitenkin taas kerran koitti kerätä kimpsut ja kampsut. Pakata bussi ja kotiin päin. Huomenna nimittäin on edessä tärkeä päivä. Matka koittaa Mikkeliin ja siellä vastassa Konde Kontiainen.

Mukava oli matkata kotiin. Oikein oli onnistunut ilta kaikin puolin. 

15.6. Mikkeli, Mikkeli soikoon

Ja sitten matkaan. Edessä Mikkeli (tässä voisi taas hieman riimitellä alatyylisesti, mutta antaa nyt olla vaan). Eipä siis muuta kuin matkaan.

Suunnaksi ensi Jyväskylä. Jämsässä havahduttiin pienoiseen esteeseen. Olivatten laittaneet tien poikki ja ohjasivat liikenteen Jämsän keskustan kautta. Aiheesta tietysti voi spekuloida, että onko kyseessä oikeasti siltaremontti vaiko mahdollisesti viime syksyltä tuttu elinkeinoelämän piristyskeino.

Emme jääneet kuitenkaan Jämsään kuluttamaan ropposiamme, vaan jatkoimme sitkeästi kohti Jyväskylää ja sieltä kurvaten Mikkeliin. Popparit hotelliin ja tekninen osasto keikkamestalle pyörimään. Syynä oli paikalla jöötä pitävä Konde ja uusi savusauna. Viidakkorumpu oli aiemmin päristänyt korviimme uutisen, että alla on uusi kiesi. Sitä suunnattiin porukalla pällistelemään. Kiertäjiä oli auton ympärillä kuin autokaupassa. Hieman renkaitakin potkittiin ja iskareita paineltiin.

Komea oli kiesi. Kovin ihmeteltiin savupiipun pienuutta. Körssiä tuossa salamassa kuitenkin menee toppa kaupalla. Ylpeä isäntä tosin hermostui meihin aikamme tuota ihmeteltyämme ja komensi koko konkkaronkan telttaansa kaffen ääreen. Paljon oli kuulumisia vaihdettavana.

Ylpeä yksiön omistaja

Takahuoneessa, eli niin kuin isossa maailmassa nimittävät backstage-alueella, nähtiin eräs toinenkin ihme. Ylpeänä tuli Horrori esittelemään uutta hankintaansa. Kertoi ensin ostaneensa yksiön Mikkelistä. Aikoi kuulemma mikkeliläistyä. Kertoi asunnon olevan suhteellisen pienen, mutta riittävän hänen tarpeisiinsa vallan hyvin. Oli kuulemma järvinäköala ja kaikki. Pyysi käymään nopeasti, ennen keikkaa. Porukalla sitten lähdettiin kyläilemään ja kuiskittiin siinä matkalla, että olisi nyt hieman aiemmin kertonut niin oltaisiin voitu ostaa jotain tupaantulijaislahjaksi. ”Ilo, onni, rauha, suola, leipä, kauha kodissanne olkoon aina” todettiin kuorossa kunnes Horrori tempaisi bajamajan oven auki.

Hedelmäinen Juvalainen

”Tuota… tää on vessa, siirreltävä sellainen…” yritettiin siinä sitten hieman nolostuneina korjata tilannetta, mutta ei. Naama loisti kuin hangon keksillä. Ja onnellinen oli uuden asunnon ostanut. Halpakin oli ollut. Alle 5 euroa neliöltä, kuulemma. Pyyteli kovin sisään astumaan, että kyllä hän kahvit keittäisi. Valiteltiin hieman kiirettä kamojen kasauksessa. Soittoon oli vielä neljä tuntia aikaa, nyt ei kyllä ehdittäisi. Joku toinen kerta sitten.

Kurvattiin kuitenkin suoraan paikan catering-telttaan varsinaisen aarreaitan ääreen. Konde oli nimittäin laittanut parastaan ja nyt Juvalaisesta Perinnesalaatista oli saatavilla kesäinen versio. Sellainen hedelmällinen versio näet..

Samalla aukenivatkin paikan portit ja yleisö alkoi valumaan sisälle. Illan aloitti duo pohjalta vetävä Aku ja Monza. Yleisö alkoi valumaan paikalle, kuka nauttimaan musiikillisesta annista, toinen taasen toisenlaisista tarjoiluista.

Kepeän iloittelun jälkeen nopea kamojen vaihto ja uuden kuosin saanut Yölintu lauteille. Silmun veljesten rinnalla soittelevat nyt uudet miehet. Muuten konsepti on aivan sama. Siispä vibraattoa lauluun ja  rautalankasoundia kitarasta. Silmu veljekset Simo ja Matti ovat nyt saaneet rinnalleen Jukka Harjun, Jari Luostarin ja Joni Leinon. Hieman mediassakin spekuloidulla tavalla Heiskarin Kari, Kuusijoensuun Markus ja Kesä-Keijo siirtyivät Yölinnun vahvuudesta uuteen kuosiin. Tai uuteen bändiin.

Yölinnun saatua settinsä ohitse oli vuorossa taasen nopea kamojen vaihto ja linjacheck. Alkunauha soimaan bändi lavalle. ”Vie mut minne vaan” tärähti ilmoille ja riehakkuus saapui Mikkelin satamaan.

Konden kokko

Kun soitto vuoron sai kappale ”Niin paljon me teihin luotettiin” nähtiin lavan takana hiippailemassa eräs hahmo, oudon kantamuksen kanssa. Konde oli hankkinut upouuden pallogrillin johon mies tuikkasi tulen. Ihmettelimme hetkisen, että mikähän rituaali nyt on käynnissä kun mies seistä toljottaa valkean edessä ja körssi sauhuaa. Ei kai nyt miihinkään savolaiseen shamanismiin olla sekaannuttu.

Vastaus saatiin kuitenkin hieman myöhemmin. Itse asiassa bändin veivatessa ”Rakkautta vain?” kipaletta. Jostain kätköistänsä kantoi Konde grillin ääreen makkaraherkkuja ja pisti grillikauden avajaiset porukalle. ”Nomikäettei” toteaisivat Kontiaisen Vesa ja Hynysen Jouni kuorossa. Sehän passaa. ”Likaiset legendat”, ”Ihmisen poika” ja pari vielä kerran kappaletta ilmoille, ennekuin paikallisen nimismiehen paperille kirjaama mölylupa loppui. Tavarat kasaan ja kyytiin. Ja sitten grillibileisiin. Ai ai että oli herkkua! (Tosin tässäkin täytyy muistaa, että jos sattuu olemaan makkaran ystävä, niin silloin oli ai-ai olo. Kasvisruokavaliota noudattaville ei tarjoilu välttämättä ollut ihan niin täyttä herkkua.)

Pitihän sitä sitten käydä vielä jatkoilla nopeasti paikallisessa Wilhelm-ravintelissa kun illan isäntä kovin toivoi. Oli vain niin ammuttu täyteen väkeä, että meinasi, ja menikin, mennä hermo, joten suunnaksi kannatti ottaa hotelli. Huomenna olisi uudet seikkailut edessä. Ja Joensuun seudun musiikin ystävien kunniapuheenjohtaja H. Tietäväinen.

16.6. Joensuu, Osuuskaupparock

”Ruokaa, ruokaa,

Suoli huokaan,

Napa hankaa

Selkärankaa”

Näissä kalevalaisissa tunnelmissa aukeni silmät uuteen aamuun. Aikaa olisi vielä ollut köllötellä, mutta keväisen tauon aikaan saama oikeiden ihmisten aikoihin eläminen pakotti silmäluomet auki jo aamuvarhain. No, ei muuta kuin nokkimaan hotellin äitien tekemää aamupalaa.

Eipä ihan hirveästi ehtinyt kello eteenpäin kun oli vatsa täynnä erilaisia ravintoaineita. Mitäs sitten tuli tuumailtua. No onneksi joku oli laittanut useita suomalaisen elokuvataiteen klassikoita Youtube-palveluun, joten mainio Jari Tervon kirjaan perustuva Tapio Piiraisen ohjaama ”Poliisin poika” katseluun.

Nopeasti vierähti taas puolitoistatuntinen, vaan ei riittänyt vielä ajan kulku. Seuraavaan koitokseen lähtemiseen oli vielä aikaa, joten olisi synti istua koko päivä sisätiloissa ulkona vallitsevan hellesään aikana. Suunnaksi Mikkelin tori ja torikahvit. Samalla voisi taas kerran poiketa katsomassa 9.8.1986 tapahtuneen pommiräjähdyksen paikkaa Maaherrankadun ja Raatihuoneenkadun kulmauksessa. Selin tuohon paikkaan seisoo Mannerheimin patsas. Tuli sitäkin siinä ihmeteltyä ja räknäiltyä samalla, että montako Mannerheim-patsasta Suomessa mahtaakaan olla. Helsingissä Mannerheim ratsastaa, Mikkelissä marssii ja Tampereella katselee Leinolasta kaupungin suuntaan.

Monta on mieltä Mannerheimistä maassamme. Milloin mielletään sodan sankariksi ja sodan loppuajan presidentiksi, milloin valkoisten lahtaripäälliköksi. Monissa liemissä on kuitenkin Mannerheim elämänsä aikana keitetty.

Venäjän keisarikunnan kamarijunkkarin poika pääsi Suomen kadettikouluun, josta pienoisten vaikeuksien kautta siirtyi Nikolain ratsuväkiopistoon. Mannerheim erotettiin kadettikoulusta niskuroinnin ja kapinoinnin vuoksi, mutta onnistui pääsemään tuohon ratsuväkiopistoon, josta valmistui hyvin arvosanoin. Myöhemmin onnistui Mannerheim nousemaan myös Chevalierkaartiin, mistä hänet siirrettiin Venäjän-Japanin sodan sytyttyä rintamalle Mantsuriaan. Sodan loputtua Mannerheim palasi Suomeen, mutta lähti hyvinkin pian takasin Keski-Aasiaan suuntautuneelle tutkimusmatkalle. Tämä matka oli tosin naamioitu tutkimusmatkaksi sillä samalla siellä suoritettiin sotilaallista tiedustelua.

Keski-Aasian matkalta palattuaan Mannerheim nousi Venäjän armeijan kenraalikuntaan ja edessä olivat Ensimmäisen Maailmansodan taistelut. Mannerheimin osalta niitä käytiin Puolassa, Ukrainassa ja Romaniassa. Ensimmäinen Maailmansota päättyi Euroopassa sekasortoiseen aikaan, jossa mm. Venäjän keisarikunnan valta kaapattiin bolsevikeille ja näin Mannerheimista tuli työtön. Samaan aikaan Suomessa alkoi kansallismielisten ajamana itsenäistyminen ja kiristyneessä sisäpoliittisessa tilanteessa Presidentti Svinhuvud nimitti maahan saapuneen Mannerheimin Suomen sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Sisäpoliittisen tilanteen seurauksena oli Suomen sisällissota, jossa Mannerheimin johtamat valkoiset voittivat punaiset ”kapinalliset”.

Sisällissotaa seuranneen ajan Mannerheim toimi erilaisissa luottamustehtävissä ja perusti esimerkiksi edelleen toiminnassa olevan Mannerheimin lastensuojeluliiton. Mainilan-laukauksista 26.11.1939 alkunsa saanut Talvisota syttyi 30.11.1939 ja Mannerheimistä tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja edelleen Tasavallan Presidentti 4.8.1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana. Maaliskussa 1946 Mannerheim erosi Presidentin tehtävistä ja muutti Sveitsiin jossa hän kuoli 27.1.1951.

Kaiken tuon historiallisen pohdinnan aikana tuli huomattua, että kellohan on jo noin ja me olemme vasta näin. Matkaan siis kohteena Joensuu ( Joe´s Mouth på engelska). Tosin matkaan lähteminen tuotti hieman ongelmaa, sillä eräät joukostamme olivat hieman juhlistaneet eilisen onnistunutta konserttia. Tämä juhliminen näkyi sitten pienoisena aamu-unisuutena.

Kun kaikki oli saatu kyytiin, alkoi matka. Kahvit sovittiin juotavaksi Varkaudessa Severi Suohosella. Kyllä… Severi Suhosella. Se on huoltoasema joka on nimetty Esa Pakarisen luoman legendaarisen hahmon mukaan. Seisoopa tuolla huoltoasemaalla näköispatsas tuosta hahmosta ja aina sitä pelästyy yhtä lujaa.

Mutta matkamme kohde oli Joensuu, sinne siis. Paikallisen Hotelli Kimmelin takapihalle oli järjestetty tämä Osuuskaupparock. Koko päivän on jännitetty sääennusteiden edessä, että miten mahtaa käydä, mutta toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä. Lavalla hillui saapuessamme tyttö pohjoisesta eli Suvi Teräsniska. Lähtisi täältä Mikkeliin Konden bileisiin soittelemaan vielä. Suvin lopetettua nopeat kuulumisten vaihdot, jotka päättyivät yllätykseen. ”Mennään pojat syömään”. Ei hällä niin kiire ollutkaan kuin oletimme, joten cateringiin mars.

Keskusteltiin siinä sivistyneesti mm. edellä mainitusta Mikkelin-räjähdyksestä. Kunnes iski shokki. ”Mikä Mikkelin räjähdys?” Suvi kysyessä. Siinä viisi vanhempaa (lue kokeneempaa) teknisen puolen tyyppiä hieman nieleskeli havaittuaan, että puhutaan tapahtumasta mitä kaikki eivät tosiaankaan muista. Ei voi muistaa, koska ei ollut syntynyt vielä kun tuo tapahtuma oli sattunut. Shokkireaktiona alkoi niveliä särkeä, pumpusta ottaa ja alkoi vessakysely. Mihin ne kaikki vuodet ovat menneet??? Eläke täältä tullaan. Noin puolentoista minuutin vaivaantuneen hiljaisuuden jälkeen tilanne onnistuttiin laukaisemaan kaivamalla älypuhelin taskusta. Haetaas täältä. Pienoisen epävarman ja hapuilevan hetken jälkeen Suvi nappasi puhelimen ja sanoen että ”annas mää näytän”!

Ja niin oli sukupolvet kohdanneet toisensa. Toisilla muistitietoa asiasta, toisilla kirjattua tietoa bittiavaruudesta. Käsiteltiin siinä samalla Mathias Rustin lento Moskovaan vuodelta 1987 ja Tsernobylin voimalan räjähdys vuodelta 1986. Kertoi jopa yksi porukastamme olleensa keikalla itänaapurissa tuon mossahduksen jälkeen ja sen aiheuttamista rajamuodollisuuksista. Että näin.

Hyvästeltiin ystävä vielä Kimmelin etupihalla kun Suvi joukkoineen lähti kohti Mikkeliä. Pyydettiin samalla viemään Kondelle terveiset. Ikävähän tuota tulee.  Siis Suvia, kun hän ei syksyn kiertueelle tule mukaan, Konde kyllä tulee.

Eihän siinä muuta kuin hommiin. Viikolla ilmoituksen keikkatauolle jäämisestä antanut Happoradio paiskoi lavalla menemään settiään. Suvi poistui kaupungista ja samalla alkoi sade. Lavan takana virrannut Pielisjoki oli hilkulla tulvia yli äyräidensä. Suomen suvi on kyllä hienoa aikaa. Happoradion setin aikana oli aikaa kasailla vehkeitä ja haastatella Eläkeläiset -yhtyeen jäseniä. Ihasteltiin humpparumpalin bassorumpua, joka oli koivutuohinen. Hieno oli peli.

Happoradion lopetettua vaihtoivat ripsaan humppasoittimet lavalle ja yltyvässä vesisateessa alkoi humppamusiikin taika toimia. Yleisö viihtyi hyvin kosteasta kelistä huolimatta. Raivoisan humppailun jälkeen taasen nopea vaihto. Vesisade vain yltyi ja ei niin mieltä ylentävää oli katsella alueelta poispäin virtaavia sateenvarjoja. Vielä kun eräs nuorimies ilmaisi eturivistä mielipiteensä ”ELÄKELÄISET O RAUTTAA, YÖ O PERSEESTÄ” oli tunnelmat hyvinkin mieltä ylentävät. Tosin meillä ja Eläkeläisten porukalla oli hauskaa tuota vuodatusta kuunnellessa.

Mieleen vain hiipi ajatus siitä mahtaako paikalle jäädä ketään kuuntelemaan esitystämme. Vielä muutama minuutti ennen keikan alkua katseli viereisellä lavalla esiintyneen Steve n´ Seagulls- yhtyeen esitystä kourallinen innokkaimpia. Alkunauhan käynnistyessä oli kenttä taas täynnä. Jos ei muuta niin sateenvarjoja.    

Vettä tuli kuin Esterin sieltä, ilma on kuin morsian ja muut mietelauseet mielessä alkoi illan puhde. Joensuulaisyleisö innostui varsin riehakkaaseen menoon vallitsevista ympäristötekijöistä huolimatta. Täällä siis asuu villi ja vapaa kansa, joka ei pienten vastoinkäymisten edessä nöyrry, vaan jatkaa ylväänä kohti uutta huomista. Kelpasi siinä suuren yllätyksen luomassa tunnelmassa bändin paiskoa menemään.

”Mustat päivät jäädä saa” ja ”Niin paljon me teihin luotettiin” saivat tänään vuoronsa setissä muiden mukana. Kävi vain niin, että meinasi jäädä varsinainen setti lyhyeksi. No… encoreissa sitten korjailtiin tapahtunutta vahinkoa. Nämä festarit kun ovat tapahtumia, joissa joku muu sanoo, kuinka kauan soitetaan. Milloin se alkaa ja milloin loppuu.

Yhä yltyvässä sateessa oli aika kiittää joensuulaisyleisöä ja toivottaa heidät tervetulleeksi syksyn kiertueella Carelia-saliin. 27.10. karavaanimme tuonne Careliaan pysähtyy. Kiitokset vielä järjestäjille ja nokka kohti Tamperetta. Ensi viikolla olisi Juhannus, joten valoa tienpäälle piisaa tällä hetkellä. Sadekin loppui matkalla. Sinänsä harmittavaa, olisi nyt vain pitänyt Joensuunkin kuivana.

Matkalla kuunneltiin syksyllä ilmestyvän ”Pelko ja Rakkaus”-levyn ensimmäistä singlejulkaisua. Tai ensimmäistä miksausta tuosta tulevasta ”Pelko ja Rakkaus” –singlestä. Single julkaistaan kesällä myöhemmin. Oikein hienolta kuulosti jo nyt tuo kipale, kuultavaksi vain jää miten se sitten lopulta miellyttää tuottajakaksikon korvaa. Ja teidän.

Yö kiittää!!!