YÖN KIERTUEPÄIVÄKIRJA, osa 3

Kalajoki & Ylihärmä

KALAJOKI,14.10, Viihdekeskus Merisärkkä

Toisena viikonloppuna oli taas luvassa ajamista, valvomista ja tähdellistä sekä kiireellistä tupakointia. Kyllä vaan, Yön Puolet taivaasta-puolet helvetistä- kiertue oli startannut toden teolla. Perjantaina olisi vuorossa Kalajoki. Paikkana olisi perinteinen Viihdekeskus Merisärkkä, joka on tunnettu lava. Siellä ovat esiintyneet kaikki iskelmäkeijot ja taunot and kertut. Kaikki mahdolliset tanssiyhtyeet ovat käyneet siellä kymmeniä kertoja, unohtamatta popmaailman tähtösiä. Kalajoki, huomasin etten tiedä hittojakaan kyseisestä paikasta muuta kuin nuo Merisärkät. Siellä sitä hiekkaa on. Nyt vain pitäisi etsiä se joki missä niitä fisuja pulikoi. En löytänyt sitä jokea. Vaan matkaa sinne Juvalta hitokseen. Kauas on taas pitkä matka.

Ja kun järki on kadonnut päästä, tein todellisen älynväläyksen. Päätin että lähden ajamaan Kalajoelle aamulla enkä ymmärtänyt ottaa majoitusta edellisillaksi jostain lähempää. Se taas tarkoitti sitä, että potkin kukon ylös jotta se tajuaisi herättää tavalliset ihmiset arkeen. Ajamaan lähdin klo. 07.00. Oli pimeää kuin pingviinin persiissä jouluaattona. Siihen vielä bonuksena päälle kunnon sumu ja usva niin meininki oli kuin Lontoossa. Kun raahustin pimeässä ja sumussa kohti autoa, tuli mieleen että tässä alkaa olla ainekset suomalaiselle kauhuelokuvalle. Muistattekos, Kuutamosonaatin ja Kadunlakaisijat. Jälkimmäisessä elokuvassa pääosaa molemmissa leffoissa näytellyt Kari Sorvali toteaa, ”ei tullu sulhasta vuan minäpä tulin”. Jep, samat ainekset oli kasassa tässä keitoksessa.

Sain etukäteen ohjeistusta, että aja Suonenjoen kautta, on lyhyempi tie. Vai niin, laitoin navigaattorinaisen päälle, jotta hän ohjaisi minut maan matosen kohti Kalajokea. Pieksämäelle asti yhteistyö sujui hyvin. Nainen opasti ja minä tottelin. Tämähän menee kuin elävässäkin elämässä. ”Vuan ei niin pientä hommoo, etteikö se vituiks mäne”, todetaan maalla joka päivä. Navigaattorinainen sekosi ja alkoi opastaa minua ties minne hevon helevettiin. Voin kertoa, että alkoi pikku hiljaa vituttammaan moinen navigaattori.

Lopulta tein päätöksen, että ajan tästä Hankasalmen kautta Hirvaskankaalle ja sieltä kohti Pihtipudasta jonka jälkeen käännytään Haapajärven suuntaan. Se oli hyvä päätös, sillä sen ansiosta minut nähtiin suht ajoissa, tai ylipäätään, Kalajoella keikkapaikan takapihalla. 

Kun Hirvaskankaalle pääsin, rauhoittui navigaattorinainenkin. ABC:lla kahvit naamatauluun ja jäin miettimään, missähän päin se Suomen Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki sekä Heli ja Markku majailee. Itse tykkään ohjelmasta erittäin paljon, ja niin näyttää moni muukin. On sen verran kovat katsojaluvut. Ohjelmansuosio perustuu siihen, että se ohjelma tavallisesta elämästä ja siinä on tavallisia ihmisiä. Huutokauppa on vaan pieni bonus ja myytävät tavarat isompi bonus. Ja on se Markku kova Pelle Peloton.

On vähän toista kuin Suomen Surkein kuski, Hottikset, Exiä rannalla ja muut ääliömäisen typerät tosi- tv- ohjelmat. Voi helevetti sitä myötähäpeän määrän, kun näkee edes pienen vilauksenkin niistä ohjelmista, huoh. 

Ajaessani kohti Pihtipudasta lauloin ” sinne vie valtatie, nelostie”- laulua. Välillä soitteli Palokan mies kysyäkseen, mahdatko olla oikealla tiellä. Lopulta käännyin Haapajärven tielle. Kun ajoin Haapajärven läpi, mietin missähän Paavo M. Petäjä asuu. Ja vieläkö täällä pelataan pesäpalloa. Mutta bensa-asemia siellä ei tien varressa ole, jumalauta. No, lopulta Nivalassa pääsin Nesteelle tyhjentämään nesteitä sekä ylä- että alapäästä.

Merisärkän takapihalla olin 12.15 eli aikas hyvin sittenkin. Möykäri ei ollut vielä paikalla, se tuli vartin myöhemmin. Sen sijaan man in black- Palokan Polttimo vihreässä kuorma-autossaan oli paikan päällä. Huomattiin, että takana oli vaunu, missä oli istuimia. Tämähän olisi oiva kulkupeli kiertueelle. Penkkejäkin olisi riittävästi. Pitihän sitä siinäkin vaunussa käydä, niin kuin lähikaupassa, äkkiä. Palokan Polttimo räpsäisi kuvan, laittaa sen todennäköisesti jollekin savolaiselle psykiatrille, että tässä olisi potilas ja kuva kertoo loput.

Kun aluetta katselin, huomasin että on jumankauta hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Toinen asia minkä pistin merkille, että tänne on muuten investoitu rahaa. On rakennuttu vaikka mitä ja pystyssä ollut nosturi kertoi, että parhaillaankin rakennetaan. Täällä käy varmastikin kesällä väkeä vaikka kuinka paljon. Ja olihan siellä se kylpyläkin. Meidän majoituspaikka oli Kylpylähotelli Sani, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä keikkapaikasta. Oli oikein lasitettu parveke. Meikälle vaan sattui sellainen parveke, missä oli palohälytin. Minkä ihmeen takia parvekkeella on palohälytin? Tähän osaisi vastata palomies eikun pelastuslaitoksen työntekijä Teemu Adolf. Ja se vastaus olisi kymmenen minuutin mittainen, että palohälyttimiä on oltava jokaisessa huoneessa, mielellään 50 kappaletta.

Itse Merisärkkä oli perinteinen kesälava. Monet soittajat kutsuvat kesälavoja puumuttereiksi ja sitähän tämäkin tavallaan oli. Joskin remonttia oli täälläkin tehty aika tavalla. Esiintymisareena oli tyypillinen, joskin meidän kiertueen tekniikan väelle se oli liian pieni, sillä tavaraa on mukana paljon. Hyvin ukot kuitenkin leiviskänsä hoitivat ja saatiin lavalle mahtumaan sekä popparit että kuorolikatkin.

Bussi kaartoi pihaan ja sen sisälmyksestä pullahti ulos roudareita sekä tuotemyynnin naiset Satu ja Pipsa. Popparit olivat viety virkoamaan hotelliin, sillä takanahan oli raskas ja pitkä siirtymä Tampereelta Kalajoelle keikkabussin kyydissä. Yhdestä asiasta olin varma, nyt ei Daffy löydä vinyylilevyjä tästä pitäjästä. Ei ole divaria lähimaillakaan. No, olin tuonut hänelle kasaamani Pate Mustajärvi 60-boxin, mikä pitää sisällään 127 biisiä kuudella cd:llä, jonka Sony Music/ Ratas Music Group julkaisi. Luovutin sen juhlallisesti tuulessa ja tuiverruksessa takapihalla. Joutsenet kaakattivat Pohjanlahden rannalla. Mahtavan komeita lintuja nuo joutsenet.

Muitakin äänitelahjoja jaettiin, vaikka joulu ei ole vielä ovella. Itse sain Poko-klassikot- sarjan Eppu Normaalin mini-lp:n. Tämän lahjoituksen teki Maskun mies, The Ronski Bänks, Iha hyvin pystyy ym eli Petri Kiuru. Hän on hyvä ihminen, Lisäksi hän toi Teemu Adolfille lahjaksi c- kasetin, joka oli osuvasti nimeltään Soivat Hanurit 2. Tällä Teemulla hanuri soi säkkijärven polkkaa siihen malliin, että kohta Yö-yhtye ostaa keikkabussiin useamman happiteltan tyyliin Michael Jackson. Siihen malliin Teemu Aadolfin perse ruskaa.

Tapaan paikan päällä Juha Laitalan, joka osoittautuu mukavaksi mieheksi. Hänen kanssaan käydään kuviot läpi, alkaen takahuonetarjoilusta, ruokailusta, aikatauluista, vieraslipuista, myydyistä lipuista ym. Satun ja Pipsan paikka tuotemyynnille on katsottu.

Roudausreitti on lyhyt, mutta aika haastava. Katselen meininkiä ja arvelin, että nyt on ukoilla selkä kovilla vaikka luiska onkin laitettu. Vähän sama juttu kun kuuntelin aikoinaan isäukon juttuja metsurin hommista niin tuli itsellekin selkä kipeäksi pelkästä juttujen kuuntelemisesta. Ramppi oli sen verran jyrkkä, mikä aiheutti roudareille ramppikuumetta eli otsa alkaa höyryämään ja voimasanoja löytää etsimättäkin. Niin vain ukot saivat ripeästi kamat lavalle ja alkoi suunnittelu, kuinka ja miten. Katselin kuinka salissa olivat tuolit valmiina. Tuolikeikka tanssipaikalla on absurdi ajatus vaan ihan hyvin toimi. Ravintolapalvelut olivat a-luokkaa, sillä illan mittaan saisi moni ostaa alkoholia niin että alkaa jossain vaiheessa huimata. Seuraavana päivänä ainakin huimasi, kun katsoi lompakkoaan kuinka tuuli oli sinne puhaltanut.

Kun ruokailun aika lähestyy, se tietää sitä että poptaiteilijat alkavat ilmestyä paikan päälle kuka mistäkin. Musta auto tulee takapihalle ja sieltä purkaantuu väkeä kuin Ilveksen maalilta. Autonkuljettajana toimii Markus Vilkka, mies parhaasta päästä. Hän tuo mukanaan pääpopparimme Olli Lindholmin, joka on tuttu myös Voice of Finland-ohjelmasta. Samasta ohjelmasta on tuttuja myös naiskolmikko, joka takapenkiltä tulee ulos: Elna Romberg, Mitra Matouf ja Jennie Storbacka, joka on nyt ensimmäistä keikkaa mukana. Hänhän oli ensimmäisen viikonlopun aikaan ihan ulkomailla asti. Oli käynyt Valloissa, well Yhdysvalloissa. Korkeita taloja oli nähnyt ja paljon autoja ja rakennuksia. Tervetuloa vaan Suomeen. Nyt näet suomalaista viihdekulttuuria parhaasta päästä, sillä Yö on tänään täällä Kalajoella. 

Pukuhuoneiden kanssa on ongelmia, kun tarjolla on vain 2 pientä takahuonetta ja meidän porukan kokonaisvahvuus on 18 henkilöä. Kokkolasta tuli tämä porukka, ja sinne myös matka kävi kaksikolla keikan jälkeen, sillä Olde ja Markus kertoivat menevänsä katsomaan Finnhittien Kuninkaita. Tiedättehän Frederik, Danny ja Tapani Kansa. Tapani Kansahan on laulanut Kalajoen hiekat- kappaleen, joka on käännös Mamas and Papas- hitistä California dreamin´. Tämän kunniaksi kajautan takapihalla ”Kalajoen hiekat- voi kun onnistus”. Huudan kuin hinaaja ja luulen että läheisissä rakennuksissa ihmetellään mitä väkeä täällä oikein on ja miksi ne on vapaalla jalalla.

Lähdin hakemaan läheiseltä ABC:lta HK:n sinistä lenkkimakkaraa, sillä sitä ei takahuoneessa ollut. Teemu Adolf kysyi, teetkö Eurojackpot- kimppalapun ja lähdetkö porukkaan mukaan. Jaa, paljos maksaa? No, katotaan sitä sitten. Potissa oli 90 miljoonaa euroa ja kimppalappu tehdään kymmeneen osaan. Aijaa, käyhän tuo. Toin tositteet ja maksoin kaksi osuuttani, vaan omaa tositettani en koskaan saanut. Tämän takia oli käytävä takapihalla neuvottelemassa asiasta, mutta ei. Ei tositetta, ei tietenkään. Tänäkään päivänä en tiedä voittiko sillä lapulla mitään. Alkoi epäilyttää kun päävoitto meni Saksaan ja Teemu Aadolf on sieltä päin, joten jos sillä näkyy uuden karhea Rutinoff-auto ja eukollansa on minkkiturkki niin vot. Hommaan heti tirolilaisen raatelijahurtan, joka kyselee mahdollisen voittoni perään. Eikä pidä eppäillä sitä, minkä varmaksi tietää.

Ruokailun aika. Satu Muranen istuu kuningattaren tuoliin ja hän on kuin kuningatar, joka katsoo meitä orjiaan ja alamaisiaan säälivästi, mutta kuitenkin ylväästi. Kun ahnaat popparit vetävät kipot tyhjäksi nopeaan tahtiin, hän luo katseen kohti ruokapöytää ja tuumaa: Ruokakuluissa on säästettävä. Nämä barbaarithan syövät kuningaskunnan köyhäksi. Tai sitten on nostettava verotusta ja ennen kaikkea just taiteilijoiden, muusikoiden ja roudareiden verotusta. Lisäksi hän suunnittelee huvia itselleen, että herrat Lehtimäki, Kiuru ja Kontiainen on heitettävä leijonien kitaan. Sellainen rautarouva on tuotemyynnissä, tuo Margareth Muranen tai Elisabeth Muranen sopii myös. Tai mitä näitä nyt on. Pipsa toimii linnan neitona. Me muut ollaan vuorollamme hovinarreja.

Paikalle ilmestyy myös Suomen yksi kirkkaimmista naislaulajista, Suvi Teräsniska. Iloinen jälleennäkeminen. Näkyy olevan nainen pieniin päin. Tai tiesinhän minä sen jo kesällä, kun Suvi kertoi olevansa raskaana Vain elämää- ohjelmassa. Odotin kun nauhoitukset olivat ohitse ja tiedustelin hätääntyneenä, että mitähän helevettiä. Etkös sinä keikkaa teekkään? Näinkö peruuntuu varaamani keikat, johon Suvi totesi, mikäs se siinä ja juoksi nauraen, hirveästi nauraen pois. Ei vaan, hän sanoi että kyllä hän keikat tekee, nou hätä. No, hyvä, huokaisin. Hassu sattuma, mutta samana iltana oli Vain elämää- sarjassa Suvin ilta. Katsomatta jäi. Sen sijaan livenä oli takahuoneessa Suvi ja se riitti tällä kertaa. Telkkarijakson ennättää katsoa viikollakin.

Soundcheck alkoi ajallaan ja nyt oli mukana siis Jennie. Reilu puolisen tuntia äänentsekkausta ja alkoi keikan odotus. Perusmeiningillä mentiin, kuinkas muuten. Soundcheck kestää sellaiset 30 minuuttia ja se on siinä. Ei se muuksi muutu. Onhan tämä orkesteri ehtinyt muutaman soundcheckin ja jokusen keikan tehdä uransa aikana.

Yleisöä tuli paikan päälle suht mukavasti, joskin enemmänkin olisi mahtunut koska paikka oli niin iso. Kellohameita ja seeprakenkiä ei tällä kertaa yleisön joukossa ollut. Keikka alkoi ajallaan ja ykkössetti kesti 52 minuuttia. Sitten oli puolen tunnin tauko ja taas mentiin. Kakkossetti oli kestoltaan tunnin ja 3 minuuttia. En kerro tässäkään kohtaa, mitä biisejä kuultiin. Tai no kerron sen verran, että Likaiset legendat oli ykkössetin eka ja että Yön biisejä kuultiin ja yksi Skädäm-yhtyeen levyttämä ja tekemä laulu. Bändi oli erittäin hyvässä iskussa ja soitto kulkee ja laulu soi. Kaksi encorebiisiä ja ilta oli siinä.

Keikan jälkeen roudarit jäivät purkamaan laitteita takaisin autoon ja puolen yön tietämillä homma alkoi olla tehty. Minä menin lähes heti nukkumaan sillä väsymys oli hemmetinmoinen. Aamulla olisi auton nokka laitettava kohti Ylihärmää.

YLIHÄRMÄ, 15.10, Härmän Kuntoutuskeskus, Anssi Jussin Areena

Aamukympin jälkeen starttasi Apollo 15. Sitä ennen matkaan oli lähtenyt( varmaan 6 tuntia aiemmin) myrkynvihreä ympäristöystävällinen kuljetus, mikä piti sisällään Valomaailman maailmankaikkeuden Aki Rantalan sekä Maskun miehen Petri Kiurun. Pete oli hypännyt puikkoihin ja ajaa päräytti Ylihärmään. Ihan hyvin pystyi.

Siirtymä ei ollut paha vajaat 170 kilsaa ja matka sujui rattoisasti. Tutkatolppia oli kyllä kylvetty matkan varrelle kuin viljaa, mutta onneksi ei välähtänyt. Ohitin paikan Lohtaja. Tuli mieleen tarina Popedan Pornokaupan johtaja-kappaleesta. Aikoinaan Sorsakoksen Topi oli tokaissut Popedan pojille Pornokaupan johtaja, kotipaikka Lohtaja. Paljon oli matkalla hirviporukoita metsästämässä. Toivoin vaan koko ajan, ettei hirviä tule tien yli, sillä perässä tulee yleensä myös luoteja ja Konden tuurilla auton on sen jälkeen samannäköinen kuin olisi kuvattu 24- tv-sarjan toimintakohtausta. Tai miltä se näyttää sen jälkeen.

Ajamalla en saanut herroja kiinni, kunnes vasta Ylihärmässä missä juotiin pikaiset kahvit ja poltettiin nopeat körssit. Olihan matkan jatkuttava, sillä sitä oli paljon jäljellä, vajaat 10 kilometriä.

Ylihärmän Anssi Jussin Areena on urheiluhalli, joka oli tuolitettu 820 henkilölle. Korkea sali, jossa kaiku vastaa kun sille puhutaan. Onneksi katosta pystyi laskemaan verkkoa hieman alas, millä jätkät saivat hieman kaikua pienemmäksi. Paikan päällä oli tehty lava ja roudausreitti oli helppo. Kun paikan päälle menin, niin siellä alkoi olla takahuonetarjoilut valmiina, vain kahvi puuttui mutta sitäkin tuli melkein heti. Paikan henkilökunta oli äärimmäisen mukavaa ja oli muutenkin mukavaa olla täällä. Kaikki mitä oltiin sovittu etukäteen, toimi kuin rasvattu. Ylihärmässä kaikki on aina rullannut hyvin ja väkeä on ollut tuvan täydeltä. Niin oli myös tänään. Pukuhuoneet olivat tilavia ja bändille oli oma, crewlle oma, samoin kuorotytöille ja Ollille. Käytävällä oli tarjoilupöytä sekä kylmäkaappi jotka notkui takahuonetarjoilusta.

Ukot pääsivät hyvissä ajoin roudaamaan vehkeitä lavalle. Nyt oli hyvä reitti eikä rappusia tai sen suurempia ramppeja. Tai no, olihan ramppi tietysti lavalle. Ruokailut suoritettiin päärakennuksessa oikein buffetpöydässä. Oli muuten järjettömän hyvää ruokaa ja monta eri sorttia. Teemu Aadolf ei ehtinyt syömään, ja yritin kyyditä häntä soundcheckin aikaan ruokapaikalle mutta ei hän lähtenyt. Ruokataukoa ei jätetä väliin, yritin sanoa mutta ei. Muurausaikoina todettiin, että on huono urakka jos ei ehdi syömään.

Kuuntelin soundcheckiä ja tajusin kuinka hyvät soundit nyt olikaan. laulu tuli selkeästi ja volyymi oli hyvä. Nyt kuului hienosti myös kuorotyttöjen laulut. Kokonaisuus alkoi hitsaantua kasaan, mikä on normaalia muutaman keikan jälkeen. Niin se on ollut muillakin kiertueilla aikoinaan.

Kävin ottamassa huoneen, sillä keikan jälkeen jäin yöksi. Ei ole mitään mieltä lähteä kelkkomaan yötä vasten, kuolemaa halveksuen. Popparihuoneet olivat kellarikerroksessa. Tuli vaan sellainen Yksi lensi yli käenpesän- fiilis käytävää tepastellessa. Herra isä varjele, kohta tulee Jack Nicholson käytävällä vastaan ja minut lukitaan huoneeseen josta ei ole poispääsyä, maalailin mielessäni. No, ei kuiteskaan. Huoneet olivat jees ja hyvin nukutti.

Juvalainen Perinnesalaatti

Väkeä tuli todella mukavasti, lähes 760 eli täyttä oli. Mielestäni orkesteri veti erinomaisen keikan. Soitto kulki ja muutenkin tämä nippu on hienosti hioutunut yhteen, jopa joskus puoli kahteen. Paikan päällä oli myös kuuluisa MP- Viihteen Marko Palomäki, tuo keikkamyyjä Jumalan armosta tai juuri siitä huolimatta. Hän elättää itsensä jakamalla ja myymällä Klamydiaa. En tiedä, minkä apteekin kanssa hän on tehnyt diilin. Kuumeinen mies katsoi kuitenkin esityksen.

Ykkössetti alkoi minuutin myöhässä. Yleisö piti näkemästään. Tuntui hyvältä. Tauko kesti taas sen puoli tuntia ja katseltiin kun Laineen Risto eli Pasi siellä jutteli jonkun kanssa. Se verran kädet heilui ja lepatteli, että luulin kyseessä olevan puhetta helikopterilennosta, mutta ehei. Asiakastyytyväisyyskyselyä siellä tehtiin. Lopputulos ei ole vieläkään selvillä. No, mitäpä se minulle kuuluu? 

Väliajalla soi taustamusana Abba ja Hurriganes. No mikä ettei. Onhan kyseessä loistavat yhtyeet ja niiden musiikki on ajatonta. Kakkossetti käynnistyi ja hyvin näytti uppoavan yleisöön. Sanoisin, että lähes Turun veroinen keikka. Kuorotytöt olivat mahtavia ja yleisö osoittikin heille ansaitusti suosiotaan.
Välillä käytiin Markuksen kanssa ulkona haukkaamassa happea. Meille tuli juttelemaan paikallinen alkuasukas joka oli poistettu konsertista, sillä töppönen ei ottanut normaali askelta eteenpäin vaan sivuttaisaskelia nähtiin kuin kotimaisessa parodiassa. No eikös tämä keijo tullut meille ”juttelemaan” ja aloitti, haluaakos jätkät tapella vai oliko se painia? No, ei missään tapauksessa, vastattiin kuin yhdestä suusta ääni ”pelosta” vapisten. No eikö tämä urpo jatkanut länkytystään. Teki mieli sanoa, että tuo Markus voisi kokeilla mutta onneksi pidin turpani kiinni. 

Välillä joku Alma ihmetteli, että poistiko ne keijo sinut ulkoilmaan, miten se nyt sillee. Sillee ja sillee, mikä perkeleen sillee; tämä ukko oli valmiiksi turpa rutussa, kun promillet alkoivat hipomaan Pohjanmaan ennätyslukemia. Eikös tämä keijo jäänyt jankuttamaan järjestyksenvalvojille ja kummasteli miksi hänet heitettiin ulos. Olihan selvä asia, että suuri vääryys oli tapahtunut vaikka artikulaatio ei saavuttanut enää normaali ihmisen puhetilaa. Päinvastoin, olisi tarvittu Suomi-Pohjanmaa-Suomi- sanakirjaa. Mietin mielessäni, että herrasmies olisi todennut vaikka neljän promillen kännitilassa: ”Pyysivät poistumaan”.
Yleisö taputti orkesterin takaisin lavalle ja kaksi encorebiisiä kuultiin eli Parrasvalot ja Rakkaus on lumivalkoinen. Loppukumarrukset ja lopuksi paikan väki kukitti Lindholmin. Ilta oli siinä. Hieno ilta.

Keikan jälkeen tutut rituaalit ja Olli and Markus lähtivät kelkkomaan kohti Tamperetta. Siinä menee korkeintaan 5-8 minuuttia, kun nämä miehet lähtee. Olli ojensi minulle kukkakimpun kirjoittaakseen parit nimmarit ja heitti hauskan vitsin: Lukeeko siinä lapussa Vesa Kontiaisen muistoa kunnioittaen. On se syntynyt vitsi suussa.

Roudarit saivat laitteet purettua vähän ennen puoliyötä ja lähtivät kelkkomaan kohti kotia. Ylihärmään jäi meikän lisäksi Toikka+ pojat, Rantalan Aki ja minä. me ennätetään ajaa päivän valossakin. Ei tarvii pelätä hirviä yöaikaan.

Seuraavana aamuna lähdettiin ajamaan back puoli kymmenen aikoihin. Juvalla olin kahden aikoihin iltapäivällä. Tällä kertaa en käyttänyt navigaattoria. Toinen viikonloppu oli takana.

LEPPÄVIRTA, 7.10, Vesileppis- Areena
Jep jep, kiertueen ensimmäinen etappi oli meikäläiselle sikäli helppo pala, sillä kotoa ei ollut matkaa Leppävirralle kuin 75 kilsaa. Torstai-iltana paikalle menivät roudarit ja osa poppareista. Olihan heillä ensimmäinen kasaus keikkapaikalla edessä, siksi Areenalle herrat menivät perjantaiaamuna jo. klo.10.00. Aiemmin viikolla oli ollut Tampereella treenit, missä kasaus tehtiin ensimmäisen kerran ja setit käytiin läpi.


Torstai-iltana Aksu Rantala soitti, että on ongelmia, 63 A voimavirtakaapeli ei riitä, tarvitaan 20 metriä lisää. Vai niin. Voisinko hakea Varkauden rakennuskonevuokraamosta kaapelia tullessani paikan päälle aamulla, kysyi tämä Palokan Päivänsäde. Hakea voisin,  mutta keskellä yötä en palauta mitään, vastasin. En kyllä jumalauta ala hipsimään missään teollisuusalueella aamuyön tunteina.  Siitä tulee poliisiasia ja meikälle päiväsakkoja, jos siihen aikaan joutuu kaapeleita palauttamaan.  Nonni, siinä oli heti ensimmäinen ongelma. Asia jäi muhimaan ja Palokan Polttimo ilmoitti, että hän soittaa aamulla klo. 10.00 aikoihin, minkä verran kaapelia tarvitaan.

No minä lähdin perjantaiaamuna kelkkomaan klo. 9.15 kohti Varkautta. Apollo 15 kiisi tällä kertaa hyvin rauhallisesti, ihan pintakaasulla. Varkaudessa odottelin aikani soittoa, tarvitaanko kaapelia vai ei? Ei sitä kuulunut. Totesin kuin johtaja Tuura Uuno Turhapuro-leffassa Uunolle: Se teki sen taas. Liukeni omille teilleen ja minä perkele litkin vaan kahvia ja odotin.  Lopulta soitin Rantalalle, kun hänen soittoaan ei kuulunut, klo. 10.30, haenko sitä voimavirtakaapelia vai en. No mitäs, mulle ilmoitettiin, ei tarvita. Aja tänne, missä sinä saatana itse asiassa kuppaat. Siinä sitä tuli juotua kahvia 40 minuuttia Varkaudenportissa odotellessa, ou jee. Matka Juvalta Leppävirralle ei kestä kuin 45 minsaa, joten toinen puolikas siihen päälle odottelun merkeissä. Samapa tuo mulle.

Leppävirta sijaitsee viitostien varrella, Varkauden ja Kuopion välissä. Matkaa Kuopioon on about 50 kilsaa ja Varkaudesta 25 kilsaa. Sokos Hotel Vesileppis on paikka, mikä on Leppävirran menomestoista ykkönen. Liikuntamahdollisuudet ovat mainiot, sillä alueella sijaitsee hiihtoputki, jäähalli, keilahalli, uimahalli ja vaikka mitä. Ja kun paikallisessa ravintolassa käy viikon aikana joka päivä syntyy hiihtoputken lisäksi ryyppyputki ja se rata on pitempi kuin mikään muu. Siinä sauvat sulaa käteen ja kärpäslätkä huutaa hoosiannaa. Ihmettelin kun Rantalalla ei ollut suksia mukana. Onko se tullut vanhaksi, kun moisen asian nyt noin unohtaa. Normaalisti se olisi hiihtänyt 40 kilsaa hiihtoputkessa. Jäin miettimään, kun Juice Leskinen Grand Slam aikoinaan levytti kappaleen Leppävirran kansainvälinen kaatopaikka. Missähän sekin mahtaa olla?

Piha-alueet olivat siistit ja aurinko paistoi päivällä. Vasta iltapäivällä alkoi tuulla railakkaasti. Paikalliset keijot kävivät heittämässä frisbeeta vieressä olleella urheilukentällä. Siitä lajista on tainnut tulla muotia. Harrastajamäärä kasvaa koko ajan.
Vesileppis Areenan yhteyshenkilönä toimi Tatu Säisä, joka osoittautui mukavaksi hepuksi. Hänen kanssaan katsottiin kuviot nopeasti läpi. Missä on pukuhuoneet, takahuonekuviot, vierasliput, aikataulut ym. kaikki muu. Kaikki se, mitä oltiin etukäteen sovittu, piti kutinsa. Roudarit ahersivat lavalla laittaen vehkeitään kuntoon iltaa varten. Saatiin passit ja avainkortit jotta päästään liikkumaan ja ettei järkkärit väännä meitä kahdeksikoksi.

Vesileppis Areena on yli tuhannen hengen mesta ja akustisesti aika hankala paikka miksaajalle. Se on tyypillinen palloiluhallimainen ratkaisu, joita Suomessa on jonkin verran. On tajuttu ettei ne lento- ja koripallopalloilijat riitä, on oltava muutakin. Ja on tullut ahaa-elämys, että tämähän on monitoimihalli, kun vaan rakennetaan tänne lava. Sitten ei muuta kuin buukkaamaan viihdettä taloon. Permannolla, salin takaosassa sijaitsi anniskelualueet ja tuotemyynti oli seinän vieressä salin keskikohdalla. Lisäksi ylempänä on pieni parvi joka salin pituinen ja jossa oli ainoat istumakatsomopaikat. Paikalliset henkilöt olivat hyvin mukavia ja ystävällisiä. Hommat toimivat erinomaisesti, siitä kiitos heille kaikille. Ja jos oli jotain kysyttävää epätietoisella Etelä - savolaisella, niin nopeasti asiaan sain vastauksen. Kertaakaan minulle ei vastattu: "Suattaapi tuo olla nii vuan suattaapi olla olemattakin, vuan tiiä tuota häntä mitenkä se voes olla". Tästä minä pidän. Näin hoidetaan hommia!

Koska roudaus oli aloitettu jo klo. 10.00, niin valmista oli hyvissä ajoin iltapäivällä minkä jälkeen seurasi kiireellistä ja tähdellisen tärkeää tupakointia. Eikä aikaakaan, kun paikalle tulivat tuotemyynnin Satu ja Pipsa. Heillä oli Elviksen laatuautovalikoimasta tällä kertaa sininen ajopeli alla ja eikun takaluukku auki, ja laatikoita sisään. Se auto oli niin komea, että haukoin henkeäni. Palokan Polttimo katseli autoani ja kysyi, koska olen pessyt tuon rakkineen viimeksi. Vähän väliä, vastasin. Sitten se alkoi hivellä autoani, jolloin jouduin jyrähtämään: Älä koske siihen, se ei ole ilmaista.

Kuorolikoista ensimmäisellä keikalla olivat Elna Romberg ja Mitra Matouf. Kolmas mimmi Jennie Storbacka oli ulkomailla katsomassa maailman meininkiä ja isoa omenaa. Varmasti on ollut väkeä enemmän kuin Juvalla, luulisin. Jennie tulee mukaan vasta Kalajoella ja Ylihärmässä.
Daffy Terävä oli käynyt ulkoilemassa ja pölähti sporttisena paikan päälle. Sanoin Daffylle: "Nyt on sellainen paikkakunta, jossa ei oo levydivaria, joten nyt et tainnut ostaa levyjä". Ostinpas, sanoin tämä kova levynkerääjä. Kävin kirpputorilla ja levyjä löytyi taas kassillinen. Mietin, vaikka tuo kitaristi Jumalan armosta menisi kuuhun, niin kyllä se perkele sieltäkin palaisi takaisin kassillinen vinyylilevyjä mukanaan.

Ruokailussa on aina paikan päällä kaikki. On todella harvinaista, jos joku ei ole lihapatojen äärellä. Ruokailun jälkeen on aina soundcheck. Tällä kertaa ruokana oli, yllätys, yllätys, kanaa. Teemu Adolfin katse oli lumoutunut. Hän ei haluaisi syödä mitään muuta kuin kanaa, aina ja iän kaiken. Kohta se on varmasti vaatimassa bäkkärille kanalimsaa, kanakarkkeja ja kanakahvia. Onneksi ruokapöydässä oli vaihtoehto tavallista ruokaa syövälle immeiselle eli sipulipihvit ja paistetut perunat. Ei tarvinnut siis Kondenkaan syödä kynsiään ja juoda vesilammikosta vettä päälle.

Soundcheck oli arvatenkin hieman pitempi, sillä nyt oltiin aloittamassa rundia. Biisejä soitettiin enemmän ja kuulin kuinka settiä mietittiin. Juu, jokaisella kiertueella jossain vaiheessa jotkut biisit vaihtaa paikkaa tai poistuu ja toisia tulee tilalle.
Kun tsekki oli ohi, seurasi taas kiireellistä tupakointia. Soittajat ja leidit alkoivat valmistautumaan keikkaa varten. Ennen keikkaa tapaan Sutisen Maron ja Liisan. He ovat ystäviäni. Maro ajoi jokamiehen autoluokkaa Juvan UA:n Team Avikainen joukkueessa. Kaksi kertaa on voitto tullut Joensuussa ajetussa EVK-liigassa, vuosina 2015 ja 2016. Ja huom. ylivoimainen voitto! Myös Liisa ajaa jokkista ja molemmat harrastavat muutakin autourheilua.

Tänään showtime on klo. 20.00 ja väkeä oli tulossa erittäin mukavasti. Sitä kertyikin 700.
Sen paremmin biisejä en kerro, tulkaa toteamaan ja kuuntelemaan ne keikoilla. Ykkössetti kesti 52 minuuttia. Ja hommahan toimi mainiosti. Pasi Ristolainen onnistui loihtimaan paikkaan asianmukaiset soundit, vaikka mesta oli varmasti haastava paikka miksaajalle. Kyseessä oli normi seisomakeikka. Tuoleja ei ollut edes takahuoneessa. Siellä sitä tauolla istui penkillä pelimanneja niin että riitti. Mikähän siinä on, että se huone missä on catering, niin kaikki ovat siellä, vaikka soittajilla oli omat pukuhuoneet, samoin kuoroleideillä ja Ollilla.

Puolen tunnin tauon jälkeen iltamat jatkui. Mainiosti sujui toinenkin osuus. Kakkossetti oli encoreineen tunnin ja kolme minuuttia.
Kakkossetin aikana minulle näytettiin kurkunleikkausmerkkiä tyyliin Oleg Snarok. Hämmästelin tätä, sillä enhän ole Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen valmentaja. No, jollain tyypillä oli mennyt vissiinkin juomat väärään kurkkuun tai jotain. Lisäksi otan niskoilleni myös maailmansodat ja nälänhädän sekä mahdolliset impotenttiongelmat. An mennä vaan, saatana. Siinä sitä taas maalaispoika oli huuli pyöreänä kuin suomalaisen koripallon tummaihoisilla, syntyperäisillä vahvistuksilla.

Keikan jälkeen pääpoppari Olli ja autonkuljettaja Markus Vilkka lähtivät kohti Tamperetta. Palokan Polttimo laski mielessään, että jos ajan keikan jälkeen kotiin keski-Suomeen, niin hyvänen aika: hänhän on lähempänä Turkua ja siten ajomatka ei olisi liian kova, ei nyt yöllä eikä seuraavana päivänä. Minkä matemaatikon maailma on Palokan Polttimossa menettänytkään. Raskaan työn raatajat jäivät purkamaan vehkeitä ja pakkaamaan bussia, kunnes hekin pääsisivät terhakkaasti nukkumaan. Hotellissa ollut karaoke oli pitänyt ylhäällä muutamia tyyppejä tai sitten he vain elivät niin voimakkaasti soitetun keikan ja olivat vielä musiikin lumoissa. Tai harmaan veden. Tai kermaliköörin. Mitä näitä nyt on?

Itse ajoin keikan jälkeen kotiin, sillä matkaa kotiin oli edelleen se 75 kilsaa, ja tuon verran olin itsekin lähempänä Turkua. Paluumatkalla onnistuin näkemään hirven, joka jolkutteli valaistulla tieosuudella Leppävirta- Varkaus. Kiitos valojen (ja lukuisten tutkatolppien) vauhtini oli hidas ja näkyväisyys hyvä. Nukkumaan käydessäni katselin herätyskelloa. Tässä ehtii nukkua kokonaista kuusi tuntia. Se on paljon minuutteja se. Raikastavat pikku painajaiset tekivätkin sielulle hyvää, sillä eipä tullut tuosta ajasta kuin max. 3 tuntia unta kuuppaan. Mutta ei auta, aamulla suuntaa Turkkuseen, kaadan raanavettä kurkkuseen.


TURKU, 8.10, LOGOMO
Herätyskello hyppi kuin sarjakuvissa ja soi maan niin perkeleesti. Ei, en halua herätä, mänkee pois, oli ensimmäinen ajatukseni, joskin hyvin kaukana kristallinkirkkaasta. Jos herätyskello olisi osannut puhua, se olisi sanonut: Ylös saatanan kekkula, ei tässä jaksa koko ajan soida. Ei pysy herätyskello vireessä jos näin pitkiä soittoja täytyy tehdä, jumalauta.
Aamukahvi, körssit ja suihku ja sen jälkeen nokka kohti Turkua. Joopa joo, edessä olisi 420 kilometriä päällystettyä pikitietä. Ja väsymys oli aikamoista. On tämä kovvoo hommoo, todettiin Dont Tell Mama- ravintelissa pilkun aikaan.

Juva- Mikkeli-välillä laskettelin normaalia Apollo 15- vauhtia.  Ei ollut edes jälkipoltto päällä. Katselin, että mikäs perkeleen bussi siinä edessä menee. Hitaasti kulkee, onkohan siinä bussi täynnä eläkeläisiä menossa bingoristeilylle. Huusin autossani kuin hinaaja, siellä lattianrajassa kuskinpuolella on oikean jalan alla läpykkä, sitä kun painelee, niin pääsee taas eteenpäin rivakammin, mikä jännittää? Ja pthyi vaan, ohi ja äkkiä, tuumasin. Kun olin bussin rinnalla, katsoin, mitä helvettiä. Tämä on Yö-yhtyeen keikkabussi, möykäri jota kutsutaan myös popkuljetukseksi. Auto täynnä soittajaa, taustalaulajaa ja muusikon parasta ystävää, roudareita. Nostin valtiomiesmäisesti kättä, kun olin ohi ja viiden sekunnin päästä bussi oli pieni piste horisontissa.

Matka Turkuun sujui hyvin. Kuortin ABC:llä join pikaiset bitumit, jonka jälkeen taas rattaat lauloi. Päätin ajaa Hyvinkään kautta Turkuun, sillä se on nopea väli. Varsinkin kun pääsee Helsinki-Turku-moottoritielle, matkaa taittuu joutuisasti. Tuo ykköstie on sikäli hauska tie, sillä tunneleita riittää. En tullut laskeneeksi, mutta niitä oli seitsemän: muutamasta sadasta metristä yli kahteen kilsaan. Pisin oli Karnaisten tunneli, peräti 2,3 kilsan mittainen pätkä. Turkuun piti ehtiä klo. 13.00 ja katselin navigaattorista että aikaa on vaikka kuinka. Siispä Salon ABC:lle kahville ja tankille. Maalaispojan jakaus meni autosta ulos tullessa sekaisin, sillä tuuli aivan saakelin lujaa, ja oli kylmä. Turun Logomoon pihaan saavuin ensimmäisenä. Edes Aki Rantala Palokasta ei ollut tullut vielä paikan päälle, jota kummastelin kolmen tupakan ajan. Yleensä se on keikkapaikalla neljä tuntia ennen sovittua sisäänmenoaikaa, potkii renkaita ja noituu muutaman voimasanan. Johan nyt. Paikan henkilökunnasta tapasin Laurin, jonka kanssa käytiin kuvioita läpi.

Katselin Logomon pihalla ja tuumasin, tämä on siis paikka, missä Olli Lindholm haluaa viettää aikaansa, sillä Voice of Finlandia kuvataan täällä.  Nyt täällä on Sound of Juva. It´s me, Konde.
Maa alkaa täristä jalkojen alla, tuleeko tulivuoren purkauksia, mietiskelin ja jyrinä eikun voimistui. Katselen kuinka mustia savumerkkejä on ilmassa ja ne lähestyvät Logomoa. Onkohan intiaanit viestittämässä, että paikan päälle saapuu tuttu hahmo, vai mistä tuo pikimusta oikein tulee. Kas kas, sieltähän pöllähtää pihaan myrkyn vihreä kuorma-auto.  Tämä ei ole pitsalähetti vaan kyljessä lukee Ruosila. Palokan Polttimo on saapunut Turkuun. Hän on täällä tänään, totean. Annan parkkiluvan ja autossa on toinenkin henkilö, jota tulee esittäytymään: Päivää päivää, totean hänelle ja nopealla päättelykyvyllä totean, että hän on Palokan Hehkulampuksi. Hän poistuu kaupungille, joten eikun auton sisään ja peruutus lastausrampille ja perälauta auki.

Kuluu vartti ja pihaan pölähtää möykäri, jonka luulin kuljettavan bingomummoja. Bussista pöllähtääkin ulos Timo Alfonso Toppari, Teemu Adolf Lehtimäki, Pasi Ristolainen eli Laineen Risto, Petri "Ronski Bänks" Kiuru, Ari Toikka, Asko Terävä sekä Elna Romberg ja Mitra Matouf. Niin, tässä mestassa tytöt ovat tärisseet jännityksestä jossain vaiheessa ainakin. Minä en ole ollut kilpailussa ja tärisen edelleenkin and koko ajan.  Alkaa ripeä roudaus.

Bäkkäri on toisessa kerroksessa, jonne tuodaan kahvit ym. virvokkeet. Pukuhuoneita on taas neljä: kaksi isoa ja kaksi pientä. Daffy lähtee kaupungille ulkoilemaan, tai ulkoiluttamaan lompakkoaan levydivareihin. Näin luulen. Ei pidä eppäillä sitä, minkä varmaksi tietää.
Paikan päälle ilmestyy Satu ja Pipsa, jotka alkavat kasaamaan Yön tuotemyyntikauppaa sisääntuloaulaan, sillä se on ainoa järkevä ja mahdollinen mesta. Itse saliin he eivät olisikaan mahtuneet, sillä anniskelualueet veivät osansa, permannolla jengi seisoo ja lisäksi oli istumakatsomo. Tänään tulee paikan päälle myös Lassilan Juha Piikkikasvilta. Juhaa onkin kivaa nähdä. Hän tuo meille passeja joita käytetään isommilla keikoilla.
Soundcheckissa ei mene kuin se puolisen tuntia. Alkaa odottelu illan keikkaa varten. Kukin käyttää sen tavallaan. Menen autoon kuuntelemaan selostusta Jukurit- JypHT- pelistä. Jukurit häviää voittolaukauksilla.

Yleisöä on paikan päällä erittäin hyvin, n. 1600 innokasta Yön musiikin ystävää ja keikka sujuu oikein mainiosti. Taas aloitettiin klo. 20.00, puolen tunnin väliaika ja kakkossetti alkoi klo. 21.30. Bändi on tiukassa iskussa ja kuorotytöt selviytyvät urakastaan hyvin. Mukava ilta kaikin puolin. Keikan jälkeen porukkaa häviää nopeasti kohti kotimatkaa. Kamat ovat kuorma-autossa hieman ennen puoltayötä. Jumalauta, pääsee nukkumaan Turun Cumulukseen. Kyydissäni on Palokan Polttimo sekä Palokan Hehkulamppu. Muutaman körssin jälkeen uni kutsuu nopeasti Juvan poikaa. Jumalauta, kuinka voi ihminen olla näin poikki. Unta ei tarvitse herutella. Tipahdin kuin rukkanen. Aamiaisen jälkeen heti matkaan ja rattaat kohti Juvaa. Ei niin pientä hommoo etteikö se vituiksi mäne. Turussa on tietöitä ja navigaattorinainen sekoaa. Sen jälkeen sekoan minä. Avaan autonikkunan ja huudan: Mistä männöö tie Juvalle, jumalauta? Ja navigaattorinainen hokee: olet umpikujassa, tee U-käännös. Ja kun sen teen niin taas sama laulu, aaaargh!
Pienen harhailun jälkeen löydän tien kohti Helsingin motaria. Iltapäivällä himassa. Se oli tuhannen kilsan viikonloppu. Kiertue alkoi kuitenkin oikein hyvin. Väkeä oli paljon, hommat toimivat molemmissa paikoissa mainiosti ja kokonaisuus alkoi hahmottua hyvin kasaan. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavana viikonloppuna olisi vuorossa Kalajoki ja Ylihärmä.

PUOLET TAIVAASTA - PUOLET HELVETISTÄ 35 V JUHLAKIERTUE

Laulutreenit käynnissä

ENNEN KIERTUETTA


Jaa jaa, se taisi olla huhtikuuta kun Konden puhelin pärähti soimaan, 
soittoäänenä Hurriganesin Tallahassee Lassie. Puhelimen toisessa 
päässä oli entinen Vajaakosken Valojumala, nykyinen Palokan Polttimo, 
Aki Rantala, joka tiedusteli lähdetkö syksyllä kiertueelle mukaan. Jaa 
jaa, ettekö sitten ole oppineet mitään niistä viidestä edellisestä 
kiertueesta joilla olin mukana. Ja vielä tällaisia kyselette. No, 
jäihän se Hyvässä ja pahassa-kiertue toki väliin, mutta nyt oltiin 
perimmäisen kysymyksen äärellä. Onneksi kysely tapahtui puhelimessa, 
eikä pimeässä huoneessa kädet sidottuna selän taakse. Palokan Polttimo 
olisi varsin kysynyt kirkkaan lampun valaistessa silmiäni saman 
kysymyksen hyvin pontevasti, voimasanojen säestämänä. Mikäli vastaus 
ei olisi ollut mieluinen, hän olisi laittanut vielä stroboja 
vilkkumaan silmieni edessä viideksi tunniksi, laittanut tulitikun 
pystyyn molempiin silmiini ja soittanut kympin volyymilla Mamban ja 
Suurlähettiläiden tuotannon.


Lähe nyt vaan, sanoi Palokan suurmies, tuo entinen hiihtäjä 
Saarijärveltä jolloin hän hiihti kotitaloon kahvilusikoita niin 
paljon, että pystyi perustamaan kirpputorin niille lusikoille and 
kauppa kävi. Siinä sitä Matti Pitkäset, Pertti Teurajärvet ja Arto 
Koivistot katsoi, että mikäs jätkä se siinä sivakoi heiltä pokaalit ja 
lusikat veks. On voinut ukkoja alkaa nyppimään, kun Palokan Polttimo 
on vetänyt perinteisellä tyylillä sellaista vauhtia, etteivät 
moottorikelkatkaan ehtineet mukaan. No, valotaide, roudaushommat ja 
rockmusiikki pelasti Palokan Polttimon joutumasta olympiavoittajaksi.

Hieman myöhemmin sieltä ja täältä alkoi tulla kyselyjä, että kais 
lähdet. Toukokuussa kasattiin Kangasjärven Mikon kanssa Yön kuuden 
cd:n boxia Aikamatka 1981- 2016 ja tein haastiksia sille Tampereen 
suunnalla boxin booklettia varten. Haastiksissa kävi 
Kangasjärven Mikko, Latomaan Jaska, Terävän Daffy, Lewiksen Juki, Mäkisen Antti ja 
Lindholmin Olli. Jälkimmäisen haastiksen päätteeksi Porin Harjateräs 
tiedusteli, onks se kiertuehomma ookoo. Joo, eiköhän tuo liene, 
vastasin. Selvää oli, että luvan kysyin Miralta onko tämä jees (ilman 
muuta, vastasi hän), ja ilmoitin myös sen, että on neljä keikkaa minne 
en pääse tulemaan koska olen luvannut duunata Osuuskauppa Suur-Savon 
100 v- tapahtumia neljä kappaletta Mikkeliin, Savonlinnaan ja 
Pieksämäelle.

Aprikoin asiaa vielä jonkun aikaa. Olin ajatellut jättää moiset hommat 
nuoremmille kesäheinille ja vanhuutemme tukikepeille, mutta 
kiinnostihan se toki. Ensiksikin, Yön jätkät on hemmetin mukavia 
tyyppejä ja tämän lauseen jälkeen alkaakin melko varmasti vittuilu 
Kondelle. No, se on Mortti kelloon, jos näin käy. Toiseksi, minua on 
aina kiinnostanut tämä ala, se on myös ammattini, ollut kohta jo 20 
vuotta. Mukavaa on se, että tämä kiertuemanagerin homma on 
toisenlaista kuin normaaliduunini. Nyt ollaan tien päällä, jossa on 
muuttuvia tekijöitä koko ajan. Vittumaista on pitkät ajomatkat ja 
talvikelit yleensäkin. Pimeällä ajaminen ei ole vahvuuksiani, sillä se 
jos mikä on paskamaista.

Syksyn askareet

Miettikkääs vähän. Mukana on oikea legenda, Timo Toppari, joka on 
keksinyt länsimaisen populaarikulttuurin, keikkapaikat, kappaleet, 
sävelet ja sanoitukset. Mutta kuka ne sovitti? Veljeni Timo Alfonso on 
niin hieno ukko, ettei ole toista. Ja sitä paitsi, haluan kuulla vielä 
paljon tarinoita Leskisen Juicen ajoilta. Timo Alfonso on nähnyt ja 
kokenut suomalaisessa pop-ja rock-kulttuurissa todella paljon alkaen 
jo 70-luvulta. Häneen verrattuna me kaikki muut olemme tissiposkia ja 
pullamössöpoikia.

Palokan Polttimo on myös alansa legenda. Mies joka anastaa kaikki 
maailman värit ja valot omaan valotaiteeseensa eikä varmasti ole 
mihinkään tekemäänsä valoihin tyytyväinen. Vaikka hän valaisisi mustan 
aukon tai avaruuden, niin varmasti kuuluisi, että ei se saatanan                                                                                           saatana ollut hyvä, kun Saturnuksen kohdalla oli varjostumia. Mies, 
jolla on musiikkimaku kohdallaan. Hän on Hurriganes-kerhon yksi 
kolmesta jäsenestä, tämä Aki Rantala. Toinen olen minä, Vesakon 
Tiainen.  Kerhon kolmas jäsen on varsinainen mies Varsinais-Suomesta, 
kuu Kiurusta kesään, pääskysestä ei päivääkään eli Petri Kiuru. Onhan 
sitä nyt tiedettävä tänä syksynä, tuikkiiko hampaaseen, onko verkot 
tötteröille ja iha hyvin pystyy, vai pystyykö? Vai ollaanko me kaikki 
vaikeuksissa? Liikoja ei pidä ruveta vitsailemaan, sillä se on mortti 
kelloon Kondelle, kysymättä ja pyytämättä.

Pasi Ristolainen on äänipöydän takana ja hän on maailman kovin jätkä 
kaikilla richterin asteikoilla. Äärimmäisen hyvä ukko miksaamaan. 
Tekee ja loihtii hyvät soundit, vaikkei pelit soisikaan. On se 
mestari. Vaan laitapa äkkinäinen asialle niin ei tule hittojakaan, 
mutta Pasi pystyy. Viides tekniikan mies on kotoisin Saksasta, Teemu
Adolf Lehtimäki, ei vaan kyllä hän Kangasalalta. Olen nähnyt 
maanteillä Lehtimäen Liikenne busseja vaikka kuinka paljon ja yleensä 
olen pyyhkinyt niistä heti ohitse, että hui hai vaan. Yhdessä 
vaiheessa luulin, että Lehtimäen Liikenne Oy kuljettaa turisteja 
Kehlsteinhausiin eli Kotkanpesään ja takaisin, mutta se on kuulemma 
eri bisnes. Ja tässä bussifirma ei ole kuulemma hänen. No, ei se 
mitään, ei se meitä haittaa. Tällä miehellä ei mene yöllä tukka 
sekaisin nukkuessaan eikä kampaa tarvita. Helevetin huonosti se muuten 
imitoi savolaisia ja varsinkin meikäläistä. Stand Up-tähdeksi hänestä 
siis ei ole, mutta ripeä vipeltäjä hän on. Askeleet ovat ripeitä ja ne  

Kreivitär Horror

kulkevat nahkasaappaiden marssirytmissä. Kulkee kuin Saksan armeija 
marssiessaan Lappia polttamaan aikoinaan.  Vaan hyvä ukkohan Teemukin 
on.

Taustalaulajina kiertueella toimivat Jennie Storbacka, Elna Romberg ja 
Mitra Matouf. Heistä en aiemmin tuntenut ketään, mutta tiesin että 
kysymyksessä on mitä ilmeisimmin naishenkilöitä. Eiköhän he 
loppuvuoden aikana tutuiksi tule. Ovat olleet televisiossa Voice of 
Finlandissa, missä pääpoppari on ollut tuomarina/ valmentajana ja mitä 
niitä titteleitä nyt on. Olen silloin tällöin katsonut tuota ohjelmaa. 
Olen minäkin ollut Voice of Juva-kisassa. Olin ainoa osallistujia ja 
voitin. Kisat pidettiin kotonani pimeydessä ja nukkuessani.

Tuotemyyjinä on totutusti Murasen Satu ja Parviaisen Pipsa. Minähän 
tunnen heidät. He myyvät Yön tuotteita niin paljon kuin kullakin vaan 
kärpäslätkä kestää. On kuulemma paljon uutuuksia, mm. Yö-parkkikiekko. 
Jaa, jäin miettimään, voiko sitä päivänvalossa käyttää. On paitoja, 
huppareita, niitä maatuskanukkeja, levyjä and paljon muuta. Mutta 
kahvipurkkeja en ole nähnyt.  Marraskuun alussa pitäisi olla myynnissä 
myös massiivinen kuuden cd:n Yö-boxi. Ja huom. kaksi levyä, eli levyt 
5 ja 6 sisältää paljon ennen julkaisematonta matskua. On paljon 
livebiisejä, studiobiisejä, on arkistojen aarteita, mm. Likaiset 
legendat- biisistä erilainen kitaraintro (mikä hyllytettiin 
aikoinaan), on Raaputtamalla rakkautta. Oijoi, on vaikka mitä, komiaa 
settiä. Lisäksi boxi sisältää 36-sivuisen bookletin, missä on 
tiivistetty Yö-historiikki sekä biisitarinat kaikista kappaleista. 
Biisejä boxilla 107 kappaletta. Tämä boxi kannattaa ostaa, siinä on 
Yön 35-vuotinen ura ja se on ollut aikamoinen. No, palataan tähän 
aiheeseen myöhemmin.

Mukana on myös Markus Vilkka, joka kuljettaa pääpopparia paikasta a 
paikkaan b ja kertoo sille missä nyt ollaan. En ole eläissäni nähnyt 
ketään ennen Markusta joka syö aamiaisella 20 kananmunaa (ei 
kuitenkaan kuorineen), muutaman kokonaisen vesimelonin ja kilon 
appelsiineja. Mutta hemmetin kiva ukko on kyseessä.
Soittajathan me tiedämmekin: Mikko Kangasjärvi (kanttori), Jukka Lewis 
(neljän kielen taitaja), Ari Toikka (kannuttaja joka on ymmärtänyt 
että rummut ovat lyömäsoitin), Daffy Terävä (kuuden kielen taitaja), 
Jari Latomaa (mustat ja valkoiset palikat sekä akustinen kitara) ja 
pääpopparina Olli Lindholm. Eli kiertävä porukka on a 1-ryhmää.
Elokuussa alkoi meikän hommat kiertueen tiimoilta. Rantalan Aksu on 
asian tiimoilta touhunnut paljon pitempääkin. Pidettiin elokuun 
puolivälissä palaveri Palokan ABC:llä, minne kokoontuivat Aksu, Teemu 
Adolf ja meikä. Oltiin viisaan näköisiä (vähän pitää liioitella, 
ulkopuolisista oltiin varmaan kaikkea muuta kuin viisaan näköisiä) ja 
käytiin kiertuetta paperilla läpi. Voi, se oli helppoa. Sitä en tiedä 
kuinka asiat on sitten käytännössä. Tai kyllä sen tietää, moni asia 
muuttuu matkalla radikaalisti. No, mennessä näkee.

Yön ohjelmatoimistohan on Piikkikasvi ja sen takaa löytyy Kari Pössi, 
mies joka myy mm. Yötä, Popeda, Neljää Ruusua, Tuomari Nurmiota, Sir 
Elwoodia jne. Hän on agentti, joka tietysti saa mieleeni porilaisen 
Visa Mäkisen ja hänen elokuvansa Agentti 000 ja kuoleman kurvit. Kun 
Pössi ajaa fillarilla keskellä Helsinkiä, siitä saa nopeasti ainekset 
suomalaiseen reality- tv- ohjelmaan. Kirstun vartijana toimii Lassilan 
Juha. Käytännön asioissa toimin paljon myös Toivasen Hiksun kanssa. He 
pitävät huolen, ettei mopo turhaan ala keulimaan.

Syyskuussa alkoi kiertueen aikatauluttaminen, majoitus ja 
vieraslippuasiat, safkojen tilaaminen, takahuone raiderien koostaminen 
sekä kaikki muu mahdollinen säätö. Boxi saatiin painoon 10.9.
Syyskuu meni todella nopeasti, yhtä nopeasti kuin meikäläisen tili. Se 
oli pthyi vaan ja lokakuun alku koitti. Tokihan käytiin 
tuotantopalaverissa Espoossa Metro- areenan keikkoja ajatellen. 
Paikalla olivat miehet tummissa eli Aksu ja meikä sekä Piikkikasvin 
puolelta Pössi ja Lassilan Juha. Mukana oli myös Nelonen Median Riikka 
ja Espoon Metro-areenan tuotantovastaava Nea Liimatainen. Katsoin Neaa 
pitkään, että hemmetti kun on tutun näköinen nainen. Ei, en ollut 
häntä tanssittanut naistentansseissa takavuosina. Mietin ja pähkäilin, 
kunnes tiukkaamisen jälkeen Nea paljasti, että käytiinhän me useasti 
Juvalla sun bileissä bändimme kanssa. Voi hyvänen aika, Tiktakin 
Neahan se. Tämä palaveri oli tärkeä, sillä etukäteen nämä areenakeikat 
vaativat duunia eniten ja oli hyvä että saatiin asioita eteenpäin.
Homman määrä ei yllättänyt, sillä tiesin mihin pensaaseen pääni 
pistin. Oma vaikeutensa oli vaan ehtiä hoitamaan oma siviilityö. No, 
kaikki ajallaan, sanoi ajanottaja suomalaiselle kestävyysjuoksijalle 
joka saavutti maalin seuraavana päivänä. Eka viikonloppuna olisi 
edessä Leppävirta ja Turku. Ei kai siinä, mennään sit. Paljon 
kysymyksiä, paljon mietittävää mutta ei auta. Maantie kutsuu taas.

Vesa Konde Kontiainen

Kiertuemanageri työssään.
Pidetään heti alusta kuri ja nuhde.